"Minä pestaan teidät yhdeksi, kahdeksi, kolmeksi vuodeksi, se on varma
se, minä tahdon", sanoi hän heidän mennessään portaita alas. Kun
hovimestari saattoi Koenigin taasen kirjastoon kirjoittamaan laskun alle
ja nostamaan palkkansa, odotti Glory biljardipöydän vieressä eteisessä,
ja samassa Drake ja lordi Robert tulivat hänen luokseen.
"Mihinkä asti?" sanoi Drake hymyillen, mutta Glory ei ollut
ymmärtävinään häntä. "Te pidätte minua hyvin pahana tänä iltana,
Glory. Minä aioin vain sanoa, että jos kerran tälle uralle antaudutte,
tahtoisin että edistyisitte siinä niin pitkälle kuin mahdollista. Miksi
että hae laajempaa näyttämöä? Miksi ette esiinny suorastaan yleisölle?"
"Mutta neiti on minun palveluksessani kolme vuotta", sanoi Koenig, joka
juuri saapui siihen.
Drake katsahti Gloryyn, joku pudisti päätään, ja Koenig koetti selittää
sanansa. Sehän on selvä asia. Hän on opettanut neitiä, ottanut hänet
kotiinsa, löytänyt hänet sunnuntai --
Mutta Drake keskeytti hänet. Jos he saattoivat auttaa neiti Quaylen
semmoiseen paikkaan, jossa hänen neronsa paremmin voisi kehittyä, niin
herra Koenigin ei tarvitsisi tulla kärsimään vahinkoa siitä. Koenig
tyyntyi, ja Drake saattoi Gloryn vaunuihin.
"Olemmehan ystäviä taas?" sanoi hän puristaen keveästi Gloryn kättä.
"Olemme", vastasi Glory.
Kotona oli odottamassa kirje Anna-tädiltä. Anna-täti ei pitänyt
noista alituisista muutoksista; hän ei luottanut soittoon eikä
soittotaiteilijoihin, mutta pastorin mielestä Anna oli liian ankara,
ja mitä taaskin herra Koenigin sunnuntaiseuroihin tulee, otaksui
pastori, että sinne kokoontui etupäässä saksalaisia keskustelemaan
Martti Lutheruksesta ja laulamaan hänen virsiään. Ikävää, että pastorin
terveys yhä vain huononi. Vuodet alkoivat jo painaa häntä, ja hän
näytti niin heikolta ja vanhalta.
Glory ei paljoa maannut sinä yönä. Mennessään huoneeseensa hän avasi
ikkunan ja istui sen ääreen antaen vienon iltatuulen hyväillä kuumia
huuliaan ja poskiaan. Kuu oli korkealla, ja puutarha näytti nukkuvan
sen vienossa valossa. Kaikkialla oli hiljaista, eikä mistään kuulunut
muuta ääntä kuin suuren kaupungin etäinen humu, aivan kuin tuulen
humina kaukaisessa metsässä. Hän ajatteli, mitä Drake oli hänelle
sanonut. "Koettaisinkohan?" mutisi hän.
Kesken hiljaisuutta hän luuli kuulevansa saksalaisen balladin sävelten
kaikuvan korvissaan:
"Du liebes Kind, komm' geh' mit mir;
Gar schöne Spiele spiel' ich mit dir."