Neljä viikkoa sen jälkeen, kun Glory oli maksanut paikanvälittäjälle,
meni hän jälleen tuota miestä tapaamaan. Oli lauantai, ja omituinen,
hämmästyttävä näky kohtasi Glorya asioimiston läheistössä. Portaat
ja katukäytävä aina kulmaan saakka olivat täpösen täynnä kirjavasti,
mutta likaisesti puettuja varieteetaiteilijoita, kumpaankin sukupuoleen
kuuluvia. Kun Glory koetti tunkeutua heidän ohitseen, pysäytettiin
hänet huutamalla: "Noudattakaa vuoroanne näin palkannostopäivänä,
tyttöseni!" Hän siirtyi taakse odottamaan.
Yksitellen he astuivat ylös portaita, palasivat takaisin kasvot
iloisina, huusivat hyvästinsä ja hävisivät. Sillä välin muutamat
tervehtivät toisiaan, kaikki kertoivat vilkkaasti ja tutunomaisesti
juttuja ja uskoivat salaisuuksiaan toisten hypätessä pari tanssiaskelta
tai kopistellessa jalkojaan pysyäkseen lämpiminä. "Sinä olet mätkinyt
punamaalia pesurätillä poskiisi tänä päivänä, kultaseni", sanoi yksi
tytöistä.
"Olenko, armaani? Kylmän vuoksi panin sitä vähän paksummalta."
-- "Tällä ei pitkälle potkita", sanoi eräs miehistä kilistellen
muutamia kolikoita astuessaan alas portaita ja meni yhdessä toisen
kanssa lähimpään kapakkaan. Kerran saapui ovelle silmäänpistävästi
koristetut vaunut ja mahtava henkilö, jolla oli yllään turkkiviitta
ja timanttisormuksia kummassakin kädessä, purjehti odottavien
rivien ohi ylös portaita. Hänen tullessaan alas taas syöksyi puoli
tusinaa odottajia avaamaan vaunun ovia nimittäen miestä "kunnon
teatteripapaksi" ja kertoen hänelle, että heillä oli asiat hullusti,
pariin viikkoon ei ollut saatu juuri mitään ansioita. Mies jakeli
shillingejä ja puolikruunusia heille huutaen: "so, so pojat" ja häätäen
heitä pois minkä jaksoi. Silloin nämä hänen alustalaisensa silittelivät
kuluneita nahkakauluksiaan ja osoittelivat toisilleen vaunuja sanoen:
"Tuo on toista kuin kaalin myynti Covent Gardenissa!" Kaikki nauroivat
ymmärtäen viittauksen, ja joku huusi: "Mitä nyt seuraa, teatteripappa?"
"Nyt seuraa matka 'köyhälään!'" sanoi toinen, ja joukko odottajia
siirtyi kapakkaan.
Samanlainen toinen mahtava henkilö tuli alas portaita ja huomasi
Gloryn, joka seisoi puna- ja valkomaalilla tahrittujen, kirjavasti
koristeltujen naisten keskellä. Ukko seisahtui, kääntyi takaisin, avasi
uudestaan toimiston oven ja kuiskasi hyvin kuuluvasti: "Kuka se on
tuo nätti nuori hempukka, jonka sinä olet hankkinut, Josephs?" Hetken
kuluttua tuli paikanvälittäjä ovelle ja huusi Gloryn sisään.
"Nyt on palkanmaksupäivä, tyttöseni, odottakaa tuolla", sanoi hän
työntäen Gloryn sisähuoneeseen, jonka kirjava kalusto oli kuluneella
punaisella plyyshillä päällystetty. Nurkassa oli piano, seinillä
riippui värillisiä tanssijattarien ja nyrkkeilijäin kuvia, ja ilma oli
täynnä huonon tupakan ja viinan höyryä.
Glory odotti puoli tuntia häveten ja posket kuumina, ajatukset
sekavina. Viereisestä huoneesta kuuli hän rahojen kilinää sekä joskus
naurun hohotusta, joskus vihan purkauksia. Vihdoin tuli paikanvälittäjä
takaisin sanoen: "No, millä voin tänään teitä auttaa, tyttöni?"
Hän oli nähtävästi ryypännyt, hänen käytöksensä oli tutunomaista, ja
hän heittäytyi saman sohvan nurkkaan, missä Glory istui.
Glory nousi heti paikalla. "Minä tulin kysymään, oletteko saanut mitään
paikkaa minulle", sanoi hän.
"Istukaa, lintuseni."
"Ei, kiitos."
"Olenko saanut paikkaa? En ole, en vielä, lintuseni. Teidän täytyy
odottaa --"
"Olen mielestäni odottanut jo kyllin kauan, ja jos teidän
lupauksillanne on minkäänlaista merkitystä, hankitte minulle edes
tilaisuuden esiintyä kerran."
"Tahtoisin niin mielelläni hankkia, lintuseni. Tahtoisin lähettää
teidät vaikka Washingtoniin saakka, mutta se maksaa rahaa, ja sitä
teillä ei ole."
"Miksi te siis otitte sen, mitä minulla oli, kun ette kumminkaan voi
toimittaa mitään? Enkä minä sitäpaitsi pyydäkään muuta kuin mitä
itse taidollani voin ansaita. Antakaa minulle suosituskirje jollekin
teatterin johtajalle -- armahtakaa minua, tehkää edes jotain hyväkseni!"
Juutalainen kohotti olkapäitään ja nousi seisomaan sanoen: "Hyvä on.
Koska nuotti nyt on semmoinen, niin saatte suosituskirjeen ja samalla
sanon hyvästi teille."
Mies istui pöytänsä ääreen ja kirjoitti pari riviä, pani kirjeen
huolellisesti kuoreen, jonka taakse oli painettu ilmoituksia, ja ojensi
sen sitten Glorylle sanoen: "Heli-veli-vei. Teidän ei tarvitse enää
tulla takaisin."
Astuessaan alas portaita katseli Glory kirjekuorta. Se oli osoitettu
erään kaikkein läntisimmässä Lontoossa olevan teatterin johtajalle.
Portaat ja katukäytävä talon edustalla olivat nyt tyhjinä, kello oli
lähes kaksi, ja lunta alkoi sataa. Hänen oli kylmä ja hiukan nälkäkin,
mutta hän päätti kumminkin lähteä heti viemään kirjeensä perille ja
kiirehti Temple-asemalle.
Teatterissa oli päivällisnäytäntö, johtaja oli tavattavissa. Hän
sieppasi kirjeen avaten sen hiukan hermostuneesti, vilkaisi siihen,
katsahti Gloryyn ja sitten taas kirjeeseen ja sanoi vihdoin omituisen
ystävällisellä äänellä: "Tiedättekö, mitä tämä sisältää, tyttöseni?"
"En", sanoi Glory.
"Niin, tietysti ette -- katsokaa", ja hän ojensi kirjeen Glorylle
luettavaksi. Siinä oli:
"_Hyvä_ -- -- Tämä pahanpäiväinen tytönheilakka kiusaa minulta
paikkaa. Hän ei ole -- -- arvoinen. Syytäkää hänet niskoiltanne
ja teitä kiittää