_Martan Viinitarha_.
Oi, taatto taivahinen! Armahda minun vaivaista sieluani! Oh, rakas
isoisä! John Storm on katkonut kaikki siteet vihdoinkin! Tämä mies
ei ole koskaan ollut rauhan julistaja eikä sovinnon rakentaja, mutta
siunatkoon sentään, jos olisitte kuulleet hänen saarnansa kirkossa
sunnuntaiaamuna! Minä olen hurskas ja nöyrä nainen sydämeni syvyydessä
ja koetin siksi muuttaa litaniaa niin vähän kuin mahdollista ja mutisin
alusta loppuun asti "Oi Herra, _sulje_ meidän suumme", mutta se ei
vaikuttanut mitään, ja seurauksena on, että koko maailma nyt huutaa ja
murisee John Storm raukalle aivan kuin hän olisi käynyt näpistelemässä
koko kristikunnan taskuissa.
Se koski ihmisten siveellisyyttä. Teksti oli viaton kuin vastasyntynyt
lapsi: "Herätkää ylös hurskaasti ja älkää syntiä tehkö." Ja kun hän
alkoi tavalliseen tuttuun tapaan, niin uskoivat tietysti rakkaat vanhat
tädit, että nyt hän oli viritetty kuin soittorasia ainakin, joka juuri
oli aloittamassa soittoaan. Siis he kyyristyivät mukavasti penkkiinsä
arvellen varsin hyvästi voivansa hiukkasen torkahtaa ennen vuorolaulua.
Ihmisessä on kaksi luontoa, aloitti saarnaaja, ja ihmisen ruumis
voi olla hyvä tai paha, aina sen mukaan, henkisetkö vai lihalliset
mieliteot sitä vallitsevat. Sitten seurasi kaikki nuo vanhat, hyväksi
tunnetut ja tunnustetut totuudet, tiedäthän. Mutta sitten hän
siirtyi Jesaiaan, siihen paikkaan, jossa vanha tyytymätön profeetta
on pahoillaan siitä, että Siionin naisväki ei tahdo pukeutua aivan
homssantuun tapaan, muistathan sen kohdan. "Vaviskaa te naiset, jotka
olette levollisia, riistäkää pois vaatteenne ja pukeutukaa säkkiin!"
hän pauhaa ja lähtee liitelemään yläilmoissa kuin pyrstötähti,
jolla on nykyajan muotinainen pyrstönään. Jos avioliitto meidän
aikoinamme ei aina merkitse samaa kuin yksiavioisuus, niin ketä siitä
on pääasiallisesti syytettävä? Miehet ovat ylipäänsä niin puhtaita
kuin naiset vaativat heitä olemaan, ja jos miesten elämä on huonoa,
niin syynä siihen on useinkin se, että naiset eivät vaadi heiltä
puhtautta. Vaviskaa te naiset, jotka olette levollisia ja sanokaapa
miksi sallitte tytärtenne mennä naimisiin semmoisten miesten kanssa,
jotka todellisuudessa jo ovat ennestään naimisissa? Repikää rikki
vaatteenne ja hävetkää noitten naisraukkojen edessä, jotka ovat olleet
teidän tytärtenne miesten ensimäisinä vaimoina, ja noitten lasten
edessä, joita sellaiset miehet hylkäävät ja unohtavat. Kuljettaessanne
viattomia tyttäriänne huveihin ja kemuihin te kuljetatte heidät vain
huutokauppakamariin, ja pukiessanne ja koristellessanne heitä te vain
valmistatte heitä huonojen miesten ostotavaraksi. Viime viikolla oli
eräs korkeasukuinen hyväntekeväisyys-apostoli saanut Lontoon itäosasta
käsiinsä vaimon, joka koetti myydä tytärtään. Kuinka kauheata! huusi
jokainen, mikä häpeä yhdeksännelletoista vuosisadalle! Mutta tuo kurja
olento oli vain menetellyt parhaan vakaumuksensa mukaan onnettoman
lapsensa hyväksi, kun sen sijaan täällä, näissä piireissä, näitten
samain hyväntekijäin vaimot silmät avoinna ja omatunto sivistyneenä
menettelevät joka päivä samoin -- aivan samoin!
Kun mammat näin olivat saaneet saatavansa, tuli herttaisten pikku
tyttöjen vuoro. Pukeutukoot hekin säkkiin ja peittäkööt kasvonsa. Miksi
he suostuvat myytäviksi? Se tyttö, joka menee naimisiin miehen kanssa
nimen tai aseman tai muitten maallisten etujen tähden, ei ole ollenkaan
parempi kuin mikä katutyttö tahansa. Hänen tekonsa on juuri samanlainen
ja kaiken järjen ja oikeuden mukaan hän saisi kantaa samaa nimeä.
Voi, voi, voih! Minä kerroin kuinka hän silloin ensimmäisellä kerralla
lopetti ennen aikojaan, mutta viime sunnuntai-aamuna, vaikka olinkin
vähän parannellut litaniaa, olisi minun ollut aivan yhtä turha toivoa
Niagaran keskeyttävän juoksunsa ennen aikojaan tai yhdeksäntoista
jalan korkuisen nousuveden keväällä lakkaavan tulvimasta. Sinä olisit
myöntänyt, että hänen kasvonsa olivat kuin tulessa, ja nuo suuret
silmät loistivat kuin Peelin sataman punaiset lyhdyt.
Saarnatuolikaunopuheliaisuus! Minä en tiedä mitä se on, mutta
tällaista en ollut sinä ilmoisna ikänä kuullut. Minä alan ajatella,
että pääasiallinen erotus saarnaajien välillä on siinä, millä tavalla
tuli heissä hehkuu kuoren alla. Muutamissa se palaa niin hiljakseen,
ettei se lämmitä edes pintaakaan eikä sillä saisi edes pientä kattilaa
kiehumaan, mutta toisissa -- ooh katsokaa! Se on tulivuori, josta laava
syöksyy esiin virtanaan.
Voi armias, kuinka minä itkin! "Tyttäreni, lapsukaiseni, millainen kana
sinä olet!" sanoin itselleni, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Hänen
äänensä oli karkea kuin korpin ja joskus olisi luullut hänen sydämensä
pakahtuvan.
Entä seurakunta! Olisit nähnyt, kuinka näyttämö muuttui! He olivat
tulleet kirkkoon kumarrellen ja hymyillen ja kuiskaillen lempeästi,
kunnes koko kirkko oli aivan kuin aurinkoinen meri; mutta he menivät
ulos kuin koillismyrsky, ja ukkonen jyrähteli ja yksi mies oli
suistunut iäksi aaltoihin.
Ja koska John Storm oli pistänyt jalkansa pälkähäsen, niin tietysti
piti Glory Quaylen myöskin pistää varpaansa sinne. Keskikäytävää
alas astuessaan muutamat noista hurskaista Siionin tyttäristä, jotka
näyttivät siltä kuin olisivat mielellään "noituneet kiukusta",
mutisivat kaikki Jeremian valitusvirret. Kuka olikaan tuo, joka uskalsi
noin puhua ihmisille! Ei kukaan ikinä ollut kuullut hänestä, ei kukaan
muu kuin ehkä hänen oma äitinsä. Ja portilla seisoi lihava, vanha
marakatti samettikaapussa selittäen, että se oli vallan hävytöntä ja
että hänen oli täytynyt mennä kesken saarnaa ulos. Minkä johdosta
Glory, jota pahuuden ja vallattomuuden henki vielä _ei_ ollut jättänyt,
sanoi: "Niin juuri piti menetelläkin, armollinen rouva. Te ette ollut
ainoa, jonka täytyi lähteä kirkosta keskellä saarnaa." "Todellako? Kuka
sieltä myöskin läksi?" kysyi tämä naisfariseus. "Perkele, armollinen
rouva", sanoi Glory jättäen rouvan sitä luuta pureskelemaan.
Nyt on käynyt selville, että tuo vanha samettikappainen immyt on tämän
sairashuoneen mahtavia suojelijoita, joten kaikki ennustavat minulle
rajuilmoja. Mutta pyh! Vuorilla on syömmeni, siellä se on! Vuorilla on
syömmeni, oon pelvoton!
John Storm saa myöskin vastata sanoistaan. Kerrotaan kanonikon
odottaneen häntä sakaristossa, mutta John oli kuin salamoiva ukkosilma
astuessaan alas saarnatuolista, joten kanonikko-parka piti parhaana
puida nyrkkiä vain housuntaskussa odottaen otollisempaa aikaa. Kaikki
lordit ja ministerit ja koko hienoin hienosto näkyi olleen kirkossa,
ja Lontoossa pidetään erittäin pyhänä sitä etiketin sääntöä, ettei
hirtetyn talossa saa puhua nuorasta. John-rukka puhui heille vielä
hirsipuustakin. Se oli kamalaa, vaikka kyllä hänellä oli omat syynsä
menettelyynsä. Hän ei ole käynyt täällä sairashuoneessa sen perästä,
mutta minä olen varma siitä, että hän pitää hienoa väkeä hiukan
silmällä, ja olkootpa nuo keitä tahansa, niin lyön vetoa viimeisestä
pennistäni, että he kyllä ansaitsivat sen, minkä saivat.
Mutta hei, hoo! Olen vallan hengästyksissä, enkä ole joutunut vielä
kertomaan tanssiaisista. Minä olin siellä! Muistathan, että veisasin
valituksia siitä, ettei minulla ollut tarvittavia koristuksia.
Tunnustan, että mainitsin tuon asian myöskin rukouksissani: "Oi,
Herra, ole laupias minulle tämän ainoan kerran ja anna minun näyttää
sievältä!" Hän kuuli minua. Hän pani tämän viinitarhan pomojen
päähän sen tuuman, että "hoitajattarien piti esiintyä hoitajattarien
tanssiaisissa säädetyssä hoitajatarpuvussa." Siis minun kaapuni ja
myssyni ja harmaa pukuni ja esiliinani peittivät koko syntisen olentoni.
Olisit nähnyt Gloryn sinä iltana, isoisä! Hän oli silloin punaisempi
kravun poikanen kuin milloinkaan ennen, mutta hän pisti valkoisen
ruusun porkkananpunaisiin kiharoihinsa, ja ai armias, kuinka ihana hän
oli! Tietysti hän tutustui "ylhäisempään seurapiiriin" ja tanssi koko
maailman kanssa. Mahtava kirurgi, kuka lie ollut, avasi tanssiaiset
Bartimeus-sairaalan johtajattaren kanssa, joka kiikkui hänen
käsivarrellaan kuin nukke pesuammeessa, mutta pian tuo mahtava mies
huomasi miten ihmeellinen, hurmaava olento Glory oli, ja heti kun olin
leijaillut valssia herttaisen ukon kanssa, lentelivät nuorten miesten
sydämet kuin hetaleet valkoisen alushameeni liepeissä -- se oli vallan
uusi ja sievä, sitä tilaisuutta varten tehty.
Mutta ihmeellisintä oli se, että eräs henkilö Man-saarelta putosi kuin
pilvistä eteeni. Se oli se pikkuinen englantilainen poika, Drake,
joka oli yhtaikaa katkismusluokalla, mutta nykyään hän on komein ja
kaunein nuori herra Lontoossa. Kun hän esittelytti itsensä, odotti
hän varmaan, että minä hämmästyisin kuoliaaksi tai ainakin tulisin
hupsuksi, ja tietysti minä vallan vapisin, mutta muutoin käyttäydyin
kuten järkevä henkilö ainakin. Hän katsoi minuun aivan kuin sanoakseen:
"Teistä on todellakin kehittynyt komea nuori neitonen ja minä ihailen
teitä suuresti!" Ja minä katsoin häneen ikäänkuin vastatakseni:
"Aivan oikein, nuori herraseni. Minä todellakin halveksisin teitä,
jos mielipiteenne olisivat toisenlaiset!" Kun siis olimme samaa
mieltä siitä ainoasta asiasta, jota maksaa ajatella (s.o. minusta),
käyttäydyin koko ajan viehättävästi häntä kohtaan ja annoin hänelle
anteeksi senkin, että hän loppujen lopuksi otti valkoisen ruusuni
minulta.
Herra Drakella on ystävä, joka on aina hänen kanssaan. Hän on
hoikka kuin aidanseiväs ja omistaa kuusitoista lintukoiraa ja kolme
papinvirkaa ja käy puettuna (arkipäivin) puvussa, jossa on niin
suuret kuviot, että ne eivät mahdu yhden miehen pukuun vaan loput
niistä pannaan toisen miehen takkiin. Hänen nimensä on lordi Robert
Ure, ja minä aion tästälähin antaa hänelle nimeksi lordi Bob,
sillä koska hän on niin kevytmielinen henkilö, täytyy minun ruveta
ankaraksi. Minä tanssin hänen kanssaan tietysti ja koko ajan hän
kertoi herra Draken ihmeellisestä tulevaisuudesta, jolloin luvattu
maa oli oleva hänen edessään, ja hän viittaili vähän siihenkin
suuntaan, että ei olisi ollenkaan hulluimpaa olla rouva Josuana.
Arvelepas! Glory oli valloittanut tuommoisen seurapiirin johtajan!
Ja ellen minä olisi mennyt noihin sairashuoneen tanssiaisiin, olisi
yhdeksännentoistavuosisadan historia ollut toisenlainen!
Ensi viikolla he vievät minut jonnekin, joka on vielä paljoa
suurenmoisempaa kuin tanssiaiset, mutta minä en kerro siitä vielä
mitään, paitsi sen verran, että minä makaan valveilla yökaudet
ajatellen sitä. Mutta
"Sä luja vankka maa,
Äl' askelteni astuntaa sa kuule,
Etteivät itse kivetkin ne kielis
Mun teistäni! --"
Nyt on jo myöhä ja minä olen juuri menossa nukkumaan. Hyvää yötä!
Suudelmia tädille ja tervehdykseni kaikille! Sinä voit todellakin
vaikka kauhalla jakaa rakkauttani kaikkialle, sillä se on niin halpaa
nyt ja varastossa on loppumattomat määrät.
Oh, minä unohdin kertoa, mitä tapahtui minun tullessani tanssiaisista
kotiin. Oli kauhean myöhä ja herrat olivat saattaneet meidät
kotiportille, mutta siellä olikin odottamassa John Storm, kasvot
vakavina ja levottomina, nähdessään meidät varmassa satamassa. Hän
oli suuttunut minuun eikä ollenkaan koettanut sitä salata. Mutta kun
minä huomasin, että hän siitä syystä oli epäkohtelias herroille, jotka
saattoivat meitä, jouduin paholaisen juonien ja ansojen uhriksi ja
puhkesin nauruun. Siinä samassa tuli sisar Allworthy, kohotti huuliaan
ja näytti minulle torahampaitaan.
Se oli kumminkin ihmeellinen yö, enkä eläessäni ennen ole ollut niin
onnellinen, mutta siitä huolimatta itkin kunnon tavalla vuoteellani.
Liian paljon vettä sulla, Ophelia raukka! Sanotaan, että samassa
henkilössä voi olla kaksi olentoa, mutta minussa on kaksisataa ja
viisikymmentä ja jokainen heistä tahtoo tehdä eri lailla. Ohhoi-jaa!
"Vanha, hyvä kirja", sanoo, että vaimo luotiin miehen kylkiluusta, Ja
joskus minusta tuntuu kuin tahtoisin palata tuohon vanhaan olopaikkaani
takaisin.
Glory.
J.K. -- Minä kirjoitan teille täydellisen ja tarkan kertomuksen
siitä suuresta tapahtumasta ensi viikolla, jahka se on tapahtunut.
Elä viattomassa tietämättömyydessä, ukkokulta, kunnes kaikki on ohi.
Teidän ei tarvitse silti syödä aterioitanne pelossa ja vavistuksessa,
eikä myöskään aamupuuroanne. Mutta minä palan kiihkosta kunnes se ilta
joutuu ja tahtoisin juosta sitä vastaan.
"Jos tehtynä se olis tehty, paras
Se olis oitis tehtynä --"
Sinä näet, että minä osaan Shakespearea.