John vastasi painokkaasti: "Ei sen tytön seurassa."

"Miksikä ei?"

"Minä sanon, _ettei_ sen tytön seurassa."

Nyt seurasi lyhyt vaitiolo, ja sitten Glory virkkoi huulet vavisten:

"Te loukkaatte minua ja pakotatte minut itkemään. Ettekö ymmärrä, että

solvaisette minuakin? Minä en ole tottunut solvauksiin. Te näette minun

kävelevän tyhjänpäiväisen tyttöhupakon kanssa, jolla ei ole ainoatakaan

ajatusta aivoissaan ja joka ei muuta osaa kuin nauraa tirskutella ja

vilkuilla herroihin, ja te otaksutte että minä heti paikalla annan

hänen johtaa itseni minne tahansa. Ettekö luule, että tytötkin voivat

olla varuillaan?"

"Kuten tahdotte, siis!" sanoi John heilauttaen kättään ja mennen alas

portaita.

"Herra Storm -- herra Storm -- Jo -- John --"

Mutta John Storm oli jo katukäytävällä ja astui vaivaishuoneen

vaunuihin.

Se oli jonkinmoinen ruumisvaunujen ja ajopelien yhdistys. Kirstu oli

näet ajurin istuimen alla ja sisällä istuivat John Storm (ainoana

surusaattona) ja hautajaisurakoitsija.

"Suvaitsetteko te toimittaa hautaamisen, herra pastori?" kysyi

urakoitsija ja John vastasi myöntäen.

Hauta oli köyhäin puolella, ja kun urakoitsija apulaisensa kanssa oli

siirtänyt kirstun määrätylle paikalle, sanoi hän: "Minulla on vielä

kolme hautausta nyt aamupäivällä, joten minun pitää nyt jättää teidät

toimittamaan siunausta."

Seuraavassa silmänräpäyksessä oli John Storm messupaidassaan yksin

kuolleen kanssa. Hän avasi kirjansa lukeakseen hautausrukoukset, eikä

kukaan ihmisolento ollut sitä kuulemassa.

Hän luki: "Maaksi pitää sinun jälleen tuleman" ja köyhän katkera

kohtalo masensi hänen sieluaan saattaen hänet vaikenemaan.

Mutta hänen kahlehdittujen tunteittensa täytyi päästä puhkeamaan ilmi,

ja samana iltana hän kirjoitti pääministerille: "Alan ymmärtää, mitä

tarkoititte sanoessanne että minä olin joutunut väärään paikkaan.

Voi tätä Lontoota ja sen seuraelämää, sen maallisia pappeja, sen

taidetta sen kirjallisuutta, sen loistoa, sen työtöntä elämää. Kaikki

on rakennettu maan rasitukselle ja nimettömien köyhien hielle! Voi

tätä 'Kirkeä kaupunkien seassa', joka vetää kunnon ihmisiä luokseen

vietelläkseen heitä, pettääkseen heitä ja sitten muuttaakseen heidät

sioiksi! Näyttää silta kuin olisi mahdotonta elää maailmassa hurskaana.

Joka koettaa, se revitään kahtia."

Kristitty: Romaani · 第 19 / 112 题