_Rakas oma isoisä ja kaikki Glenfabassa!_ -- Täällä minä nyt olen
vihdoinkin, rakas isoisä, toivioretkeni päässä, ja ehtoosta ja aamusta
on tullut ensimmäinen päivä. Nyt on kello yksitoista illalla, ja minä
olen menossa nukkumaan omassa pikku huoneessani Martan Viinitarhan
sairashuoneessa, Hyde Park, Lontoo, Englanti.
Kapteeni oli oikeassa. Aamu oli raitis kuin hänen imartelunsa, ja
ennenkuin oli päästy etäälle niemen ohi, makasivat useimmat matkustajat
Man-saaren kolmen koiven [Man-saaren vaakunassa on kolme polvesta
taipunutta miehen jalkaa. Suoment. muist.] tavoin pitkällään siellä
täällä. Minä kun olin vanha merimies, en ruvennut sairaaksi ollenkaan,
vaan läksin hyttiini, makasin hiljaa vuoteellani ja tuumailin suuria
asioita. En mennyt kannelle ennenkuin tulimme Merseyvirralle. Silloin
kaikki matkustajat olivat ylhäällä ja he olivat sen näköisiä kuin hapan
kirnupiimä, joka on valunut ulos kirnusta.
Miten komea näköala sieltä oli! Laivat, telakat, tornit ja kaupunki!
Minä tuskin saatoin hengittää jännityksestä, kunnes pääsimme
laivasillalle. Herra Storm asetti minut vaunuihin, ja saadakseni
kokemusta minä tahdoin itse maksaa oman osani. Tietysti hän koetti
pettää minua; mutta nainen on nainen, eikä se onnistunut. Kun olimme
saapuneet Lime Streetin asemalle syöksyi eteemme -- kantaja. Hän
kantoi minun kirstuni päänsä päällä (kevyesti kuin korvasienen), ja
kun olin ostanut pilettini, saattoi hän minut junaan herra Stormin
mennessä ostamaan sanomalehtiä. Kantaja oli niin ystävällinen minulle,
ventovieraalle, että saatoin huoletta heittää vastuunalaisuuden
kohtalon niskoille ja annoin hänelle kuusi penceä [6 penceä = 60
penniä. Suoment. muist.].
Rautatievaunussa istui paitsi meitä kaksi vanhaa naista, ja me kuljimme
pikajunalla. Se oli äärettömän hauskaa, aivan niinkuin olisi syössyt
kohti ankaraa lounaistuulta Gontraryn vuorilta. Mutta ensimmäinen
osa matkasta oli kamala. Tunneli pani minut melkein huutamaan.
Liverpoolissakin oli sumuinen päivä, ja koko matkan Edge Hilliin sai
juna puhaltaa varoitusvihellyksiä meluten kuin muurinsärkijä. Minun
hermoni olivat piinapenkillä. Siksi käytin hyväkseni vaunujen pimeyttä
ja aloin laulaa. Se tyynnytti minua, mutta saattoi vanhat neidit miltei
hupsuiksi kauhusta. _He_ huusivat, en minä; ja juuri kun minä pyysin
Kaikkivaltiaalta hiukan apua tässä manalan kidassa, tulimme yhtäkkiä
ulos vallan ehyinä. Toinen tunneli oli edessämme vielä ennenkuin
saavuimme Lontooseen. Tunnelit ovat tietysti ne kiirastulet, joitten
läpi täytyy kulkea ennenkuin pääsee noihin ihmeellisiin kaupunkeihin.
Mutta jos minulta olisi kysytty neuvoa litaniaa tehtäessä ("Äkillisestä
kuolemasta varjele meitä, oi Herra"), niin olisin luetellut siinä
myöskin tunneleissa matkustavat.
Te ette koskaan ole aavistaneet, millainen ääretön tyhmeliini
Glory on! Minä olin niin kiihkeän kiihkeä näkemään Lontoota, että
tullessamme lähelle en voinut nähdä mitään, kun näet vettä alkoi tihkua
silmäluomien alta. Kun ensi kerran tulee suureen, mahtavaan kaupunkiin,
tuntuu kuin astuisi majesteetin eteen. Taivas varjelkoon minua vain
sellaisesta tutisemisesta silloin kun minut nimitetään kuningattaren
hovilaulajattareksi!
Taivas! millainen pauhu ja hälinä! Aivan kuin sata miljoonaa paarmaa
olisi surisemassa hiljaisena syksyiltana. Lähemmin tarkastaessa
on se kuin kaliseva, koliseva Baabelin torniyhtiö. Äänten humina,
sekava jyry, hirveä sekasorto -- kärryjä, vaunuja, omnibusseja sikin
sokin -- tuo kaikki saattaa ihmisen vallan uskonnolliseksi ja panee
kylmän karsimaan selkärankaa. Voi millainen silmäneula heinäsuovassa
tyttöraukka on täällä, ellei kukaan ylhäältä käsin pidä häntä silmällä!
Kerro Rakel-tädille, että Lontoossa käytetään toisenlaisia hattuja --
pienempiä edestä -- ja sano, että jos minä näen kuningattaren, niin
kyllä kerron kaikki tarkkaan.
Me tulimme sairashuoneeseen vasta yhdeksän aikaan, joten en ole nähnyt
paljoa siitä vielä. Taloudenhoitaja antoi minulle teetä ja sanoi, että
voisin käydä katselemassa taloa, koska minua ei vaadittaisi työhön
ennenkuin aamulla. Tunnin ajan minä siis kuljeskelin osastosta osastoon
kuin vaeltava juutalainen naishahmossa. Mikä hiljaisuus! Minä pelkään,
että tämä sairaanhoito käy pelkäksi tuppisuutyöksi. Ja nyt minä menen
levolle -- en juuri koti-ikävän murtamana, mutta noin "hiukkasen vain
kaivaten kaikkia". Huomisaamuna minä herään uusiin ääniin, uusiin
näkyihin, ja kun vedän ylös uutimeni, näen kadut, joilla rattaat
väsymättä pyörivät ja ratisevat. Silloin minä ajattelen Glenfabaa,
jossa lintuset laulavat ja leikkivät.
Terveiseni koko saarelle. Sano, että minä rakastan kaikkia yhtä paljon
nyt Lontoon neitosena kuin ennen pelkkänä maantyttönä, ja sano, että
sitten, kun minusta tulee kuuluisa nainen ja koko Englannin katse on
kiinni minussa, minä tulen takaisin korvaamaan sen vahingon, että he
nyt saavat olla ilman minua. Minä kuulen nyt kuinka isoisä sanoo:
"Herra siunatkoon millainen se tyttö on!"
Glory,
J.K. Minä en ole sanonut paljoa herra Stormista. Hän jätti minut
sairaalan ovelle ja meni kirkkoherransa kotiin, sillä hän tulee
asumaan siellä, kuten tiedätte. Tiellä minä tuhlasin hänelle paljon
kauniita runoja, tietysti rakkaudesta. Kun vanhat neidit menivät
pois rautatievaunusta, kysyin minä noin sattumalta huvittiko häntä
puhua rakkaudesta, mutta hän sanoi ei, sillä se oli näet pyhyyden
pilkkaamista. Rakkaus on liian pyhää, se on jonkinmoista uskontoa.
Joskus se tulee aavistamatta, joskus se hehkuu kuin tuli tuhkan
alla, joskus se on hyvä enkeli, joskus se on perkele, joka panee
ihmisen tekemään ja sanomaan kaikenlaista, jäädyttäen elämän talvea
kylmemmäksi. Mutta minä sanoin hänelle, että rakkaus on suloista ja
mitä uskontoon tulee, ei ole olemassa mitään taivaan alla, jota voisi
verrata kauniin ja kunnon nuoren miehen rakkauteen kauniiseen ja kunnon
tyttöön, kun mies uhraa kaikki tytön tähden, ruumiinsa, sielunsa ja
kaikki mitä hänellä maailmassa on. Minä luulen, että John Stormin
mielestä tuossa puheessa oli jotain perää, sillä vaikkei hän sanonut
mitään, oli hänen loistavissa silmissään omituinen valo, ja minä
ajattelin, että ellei hän rupeaisi papiksi, niin -- mutta mitäpä siitä.
Hyvästi, rakkaat.