(II, 1)
Ne, jotka koettavat arvostella ihmisten tekoja, eivät missään tapaa
niin suuria vaikeuksia kuin yhdistäessään niitä yhdeksi kokonaisuudeksi
ja esittäessään niitä samassa valaistuksessa: sillä tavallisesti ne
ovat niin kummalla tavalla ristiriidassa keskenään, etteivät mitenkään
näytä voivan olla peräisin samasta lähteestä... Kuka uskoisi, että
Nero, tuo julmuuden oikea perikuva, kun hänelle lainkäyttötavan mukaan
esitettiin allekirjoitettavaksi tuomitun rikollisen tuomio, olisi
vastannut: "Suokoon Jumala, etten koskaan olisi osannut kirjoittaa!"
-- niin kovin hänen sydäntään ahdisti ihmisen tuomitseminen kuolemaan!
Kaikki on niin täynnä tuollaisia esimerkkejä, vieläpä jokainen voi
hankkia niitä itselleen niin paljon, että minusta tuntuu omituiselta
nähdä joskus järkimiestenkin vaivautuvan saattamaan nuo palaset
keskenään sopusointuun, koskapa päätösten horjuvaisuus näyttää minusta
olevan luontomme tavallisin ja ilmeisin vika, kuten todistaa tuo
ilveilyjen kirjoittaja Publiuksen kuuluisa säe:
_Malum consilium est quod mutari non potest_.[109]
Näyttää olevan joitakin mahdollisuuksia muodostaa arvostelunsa
ihmisestä hänen elämänsä tunnetuimpien piirteiden pohjalla, mutta
katsoen tapojemme ja mielipiteittemme luontaiseen vaihtelevaisuuteen
on minusta usein näyttänyt siltä, että hyvätkin kirjailijat tekevät
väärin koettaessaan kaikin mokomin luoda meistä lujaa ja horjumatonta
rakennusta. He valitsevat jonkin yleisen tyypin ja järjestelevät ja
selittelevät tämän esikuvan mukaan kaikki jonkun henkilön teot, ja
jos eivät voi niitä kylliksi käännellä ja väännellä, selittävät ne
teeskentelystä johtuviksi. Augustus on luistanut heidän käsistään:
tämän miehen toiminnassa vallitsee näet koko hänen elämänsä ajan niin
ilmeinen, äkillinen ja jatkuva vaihtelu, että rohkeimmatkin tuomarit
ovat jättäneet hänen juttunsa semmoisekseen ja ratkaisematta. Vaikeampi
on minun uskoa ihmisiä lujiksi päätöksissään kuin miksikään muuksi,
eikä miksikään helpompi kuin horjuviksi päätöksissään. Tavallisesti
menettelemme niin, että seuraamme viettimme vaihtelevia suuntia
vasemmalle, oikealle, ylöspäin, alaspäin, minne sattumain tuuli meidät
milloinkin viepi. Me ajattelemme, mitä tahdomme, vasta juuri sillä
hetkellä, kun sitä tahdomme, ja muuttelemme itseämme niinkuin tuo
eläin, joka tekeytyy sen paikan väriseksi, johon se asetetaan. Mitä
nykyhetkellä olemme päättäneet, sen pian muutamme, ja pian teemme vielä
kerran kokokäännöksen: kaikki on häilyvää ja epävakaisia:
_Ducimur ut nervis alienis mobile lignum_.[110]
Me emme itse kulje, vaan meitä kuljetetaan, samoin kuin esineitä, jotka
ajelehtivat laineilla milloin hiljalleen, milloin rajua vauhtia, mikäli
virta on vuolas tahi verkkainen.
_Nonne videmus,
quid sibi quisque velit nescire, et quaerere semper
commutare locum quasi onus deponere possit_.[111]
Joka päivä uusi päähänpisto, ja mielialamme vaihtelevat kilvan ajan
hetkien kanssa:
_Tales sunt hominum mentes quali pater ipse
Juppiter auctifero lustravit lumine terras_.[112]
Me horjumme eri mielipiteiden välillä: emme tahdo mitään vapaasti,
emme mitään ehdottomasti, emme mitään pysyvästi. Ei ainoastaan
tilapäisyyksien tuuli heittele minua eri suuntiinsa, vaan
vielä päällisiksi häiritsen itse lepoani ja rauhaani ryhtini
epävakaisuudella; ja ken katsoo tarkkaan, huomaa, että hän tuskin on
kahta kertaa samassa tilassa. Muutan sieluni milloin minkin näköiseksi,
sikäli kuin kallistan sen puoleen tahi toiseen. Jos puhun itsestäni eri
lailla, niin se tulee siitä, että katson itseäni eri silmillä. Kaikki
vastakohdat ovat siinä tavattavissa jonkinlaisessa vuorottelussa ja
jossakin muodossa: olen kaino ja röyhkeä, siveä ja irstas, puhelias ja
vaitelias, kömpelö ja näppärä, terävä-älyinen ja tylsä, äreä ja kiltti,
valehtelija ja totuutta rakastava, oppinut ja tietämätön, ja antelias
ja saita ja tuhlaileva: kaikkea tuota näen itsessäni jossakin määrin,
sikäli kuin käännän eri puoliani esille; ja ken hyvänsä tutkii itseään
oikein tarkkaavasti, löytää itsessään ja vieläpä omassa arvostelussaan
tätä vaihtelevaisuutta ja ristiriitaisuutta. En voi väittää itsestäni
mitään ehdottomasti, yksinkertaisesti ja luotettavasti, ilman sotkua
ja sekaannusta, enkä yhdellä sanalla. _Distinguo_ on logiikkani
yleispätevin jäsen.
16