(I, 56)
Jumalan vanhurskaus ja mahtavuus ovat erottamattomat: turhaan me
lumoamme avuksemme hänen voimaansa huonossa asiassa. Meillä täytyy,
ainakin sillä hetkellä, kun häntä rukoilemme, olla sielumme puhtaana
ja vapaana paheen intohimoista, muutoin ojennamme itse hänelle vitsat,
joilla hän meitä rankaisee: sen sijaan että parantaisimme vikamme,
teemme sen kahta pahemmaksi näyttämällä sille, jolta meidän on
pyydettävä anteeksi, sieluntilaa, joka on täynnä kopeutta ja vihaa.
Siitä syystä en kernaasti kiittele niitä, joiden näen useimmin ja
tavallisimmin rukoilevan Jumalaa, elleivät rukouksen läheiset teot
todista minulle jotakin parannusta ja korjaantumista,
_si, nocturnus adulter,
tempora santonico velas adoperta cucullo_.[106]
Ja sellaisen ihmisen mielentila, joka sekoittaa inhoittavaan elämään
jumalallisuutta, näyttää olevan tavallaan tuomittavampi kuin ihmisen,
joka on johdonmukainen ja kaikessa kevytmielinen; siitä syystä kieltää
kirkkomme joka päivä osallisuutensa ja yhteytensä edun johonkin suureen
pahuuteen piintyneiltä luonteilta. Me rukoilemme totutusta tavasta,
tahi paremmin sanoen, me luemme tahi lausumme rukouksiamme; ne ovat
lyhyesti sanoen pelkkiä ulkonaisia eleitä; ja minusta on vastenmielistä
nähdä ihmisten tekevän kolme ristinmerkkiä ruokasiunausta luettaessa
ja yhtä monta ruuasta kiitettäessä (sitäkin vastenmielisempää,
kun se on merkki, jota kunnioitan ja alituisesti käytän, vieläpä
haukotellessani), ja sillä välin, kaikkina muina päivän hetkinä,
nähdä heidät vihan, ahneuden ja vääryyden töissä; aikansa paheille ja
aikansa Jumalalle, ikäänkuin sovitun tasajaon nojalla. On ihmettä nähdä
tehtävän peräkkäin niin erilaisia tekoja niin yhteen menoon, ettei
tunnu minkäänlaista keskeytystä eikä heikkenemistä edes rajakohdilla
eikä siirryttäessä toisesta toiseen. Mikä merkillinen omatunto se
liekään, joka voi pysyä levollisena, vaalien samassa tyyssijassa, niin
sopuisassa ja rauhallisessa seurustelussa, rikosta ja tuomaria?
Mies, jonka ajatuksia haureellisuus alati hallitsee, ja joka ymmärtää
sen sangen inhoittavaksi Jumalan silmissä, mitä hän sanoo Jumalalle,
puhuessaan hänelle siitä?... Entäs ne, jotka perustavat kokonaisen
elämän hyödylle ja voitolle synnistä, jonka tietävät kuolemansynniksi?
Kuinka paljon meillä onkaan yleisesti hyväksyttyjä ammatteja ja
toimialoja, jotka sisimmältä olemukseltaan ovat paheellisia? Entäs
se, joka avaten minulle sydämensä kertoi minulle tunnustaneensa ja
harjoittaneensa kokonaisen ikäkauden mielestään hyljättävää ja hänen
sydämensä uskon kanssa ristiriitaista uskontoa, jottei menettäisi
arvoansa ihmisten silmissä ja virkojensa tuottamaa kunniaa, miten
saattoi hän sydämessään suvaita moista puhetta? Millä kielellä puhuvat
sellaiset moisesta asiasta vanhurskaalle Jumalalle?...
Xenophonin teoksissa on muistaakseni eräs kohta, jossa hän osoittaa,
että meidän tulee harvemmin rukoilla Jumalaa, koska emme helposti voi
niin usein kohottaa sieluamme siihen vakavaan, puhtaaseen ja hartaaseen
tilaan, jossa sen tulee olla sitä tehdessämme: muutoin rukouksemme
eivät ole vain turhia ja hyödyttömiä, vaan jopa paheellisiakin. "Anna
meille syntimme anteeksi", sanomme me, "niinkuin mekin anteeksi annamme
niille, jotka meitä vastaan rikkovat"; mitä me sillä sanomme muuta,
kuin että tarjoamme hänelle sielumme puhtaana kostonhimosta ja vihan
vimmasta? Kuitenkin me pyydämme Jumalaa ja hänen apuansa yhteen juoneen
syntiemme kanssa ja houkuttelemme häntä vääryyteen,
_quae nisi seductis nequeas committere divis_.[107]
Saituri rukoilee häneltä turhaa ja tarpeetonta aarteittensa
säilyttämistä, kunnianhimoinen voittojaan ja onnensa ohjaamista; rosvo
käyttää häntä avukseen voittaaksensa vaaran ja vaikeudet, jotka ovat
estämässä hänen häijyjen aikeittensa toimeenpanoa, tahi kiittää häntä
saamastaan mukavasta tilaisuudesta ohikulkijan surmaamiseen; talon
edessä, jonka aikovat vallata rynnäköllä tahi räjähdyttää ilmaan, he
toimittavat rukouksensa, tahto ja toivo täynnä julmuutta, irstaisuutta
ja ahneutta...
Todellista rukousta ja vilpitöntä sovintoa meidän ja Jumalan välillä,
sitä ei voi saada aikaan saastainen ja parastaikaa Saatanan vallan
alainen sielu. Ken huutaa avuksensa Jumalaa, ollessaan parastaikaa
pahetta harjoittamassa, se menettelee kuin taskuvaras, joka kutsuisi
avukseen oikeutta, tahi kuin ne, jotka kutsuvat Jumalan valheen
todistajaksi.
_Tacito mala vota susurro
concipimus_.[108]
15