Pörssi tarjosi tällä kertaa katsomista ansaitsevan näyn. Tuhansittain
miehiä aaltoili saman paikan ympärillä kuin kohiseva meri, ja kun
kellon lyönti kajahti, puhkesivat he korvia huumaaviin huutoihin.
Atlantintakainen -- maanalainen! Atlantintakainen -- maanalainen!
Muista osakkeista ei kukaan välittänyt vähääkään, ja useat pikku
toiminimet olivat sulkeneet ovensa, koska eivät uskaltaneet pitää niitä
auki tällaisena päivänä.
Sähkösanomakoneen läheisyydessä seisojat lukivat vaan A.-M.-R. --
157-1/2 -- 157-1/2 -- 157-3/8 -- ja niin edespäin.
Osakkeitten nousu ja lasku oli kuin painiskelua kahden jättiläisen
kesken, jotka kierielivät sinne tänne taistellen elämästä ja
kuolemasta. Van Rensselaerin silmiä ilahutti tämä näky, ja ensi kerran
monen tunnin kuluttua tunsi hän olevansa vapaa mies. Kauhu, joka tähän
asti oli vainonnut hänen kintereillään, oli menettänyt mahtinsa, ja
mielenkiihko karkoitti whiskyhöyryt hänen päästään.
Hän oli kyllä vieläkin huumaantunut, mutta tällä kertaa taistelun
ihanuudesta! Joka numero tuntui hänestä viholliseen sattuneelta
sotatapparan iskulta. Hän istui ja kuvitteli tämän iskun isänsä
lyömäksi, tämän itsensä, tämän viimeisen taas Shriken antamaksi -- ja
niin edelleen. Hän pusersi kätensä nyrkiksi ja mutisi ikäänkuin olisi
silmäinsä edessä nähnyt koko taistelun: Antakaa vaan niille! Alas ne!
Kukistakaa ne!
Ja yhä jatkoi kone kulkuaan levollisesti, tahdikkaasti: A.-M.-R. -- 100
-- 157-1/2; A.-M.-R. -- 500 -- 157-5/8; A.-M.-R. -- 3000 -- 157-3/8;
A.-M.-R. -- 10,000 -- 157-1/4 -- Ja niin edespäin, melkein taukoamatta.
Tuntui kuin olisi katsellut suureen kaivoon, joka on reunojaan myöten
täytetty tuskissaan kiemurtelevilla ihmisruumiilla.
Niin kului puolituntinen, sitten toinen, jotka tuntuivat van
Rensselaerista ijäisyydeltä. A.-M.-R. piti yhä puoliaan. Van Rensselaer
oli saanut apua, mutta rengas myöskin, nähtävästi. Koko Wall Street oli
jakautunut ikäänkuin kahteen vastakkaiseen leiriin, joiden yhteisenä
tunnusmerkkinä oli säästää vihollista niin vähän kuin suinkin.
Yhä kesti taistelua. Kello oli enään neljännestä vailla yksitoista. Nyt
vihdoin alkoi A.-M.-R. horjahdella -- 157-3/4 on korkein hinta, johon
osakkeet olivat nousseet. Van Rensselaer otti suuren kulauksen
pullostaan ja soitti kiivaasti kelloa.
-- Kuulkaa tarkkaan, mitä minä sanon, virkkoi hän lopen väsyneelle
konttoristille. Ratkaiseva hetki on tullut. Kiiruhtakaa, minkä
kerkiätte, kertomaan kaikille, jotka tapaatte, että Arkansasin
lakiasäätävä kokous on korottanut A.-M.-R:n rahtimaksut
kaksinkertaisiksi. Kymmenkunta muuta yhtiötä on saanut saman
määräyksen. Odottakaa sitten viisi minuuttia -- ei sekunttiakaan
enempää, kuuletteko! -- ja kertokaa sitten kaikille, että minä
olen A.-M.-R:n vastustaja, ja että Shrike ja kaikki muut ovat minun
puolellani!
Mies nyökkäsi päällään, katosi, ja van Rensselaer katsahti taas
sähkösanomakonettansa. Oli silmänräpäyksen loma-aika. Hän astui akkunan
luo ja katseli ulos.
Sitten alettiin uudelleen. A.-M.-R. piti edelleen puoliaan. Van
Rensselaer tiesi koneen olevan muutaman minuutin markkinoista jälessä
ja hän kiroili kärsimättömänä. Sitten tarttui hän lyijykynään ja alkoi
niin hyvin kuin vapisevilla käsillään voi kirjoittaa muutamia lukuja
paperipalalle.
Hän oli pannut 2,7 miljoonaa dollaria tähän yritykseen ja ostanut noin
1-3/4 miljoonaa osaketta. Niitä ei todellisuudessa ollut niin paljoa,
mutta tällainen menettely on hyvin tavallista Wall Streetillä. Hän
ajatteli varmasti voittavansa 1-3/4 miljoonaa dollaria vastustajiltaan
joka prosentilta, jonka A.-M.-R:n osakkeet laskivat. Mutta jos ne
nousivat ja pysyivät korkealla, kunnes aika oli ohi, joutuisi hän
heille maksamaan saman summan.
Äkkiä alkoi sähkökone uudelleen työskennellä. Kello oli nyt viittä
vailla yksitoista, ja A.-M.-R. pysyi vieläkin horjumatta -- 157-5/8 --
157-3/8 -- 157-1/2.
Hän ei voinut enään kestää tätä hirveätä jännitystä, vaan tyhjensi
pullon yhdellä siemauksella ja syöksyi ovea kohti. Seuraavassa
silmänräpäyksessä seisoi hän kadulla.