Häät vietettiin neljä viikkoa myöhemmin, heti kun neiti Paragonin
myötäjäiset ehtivät saapua Pariisista. Mahdoton on minun kuvaillakaan
näitä häitä. Viikkokausia edeltäkäsin olivat sanomalehdet pohtineet
niitten järjestämistä, sisältäneet palstan täysiä kuvauksia
häävalmistuksista, morsiamen ja sulhasen sukulaisista, heidän
rikkauksistaan ja huomattavista ominaisuuksistaan. "Liittoutuneet
lehdet" julkaisivat kaksi eri selostusta morsiuspuvusta -- teknillisen,
ammattimiehen laatiman ja runollisen vapaan, taiteilijan laatiman.
Häitten edellisenä päivänä ikuistettiin sekä kynällä että kuvilla
Viidennen avenyn varrella sijaitseva, kukkalaitteilla ylenmäärin
koristeltu kirkko -- sama, jossa Robbie aikoinaan oli toiminut
sunnuntaikoulun opettajana ja kolmenkymmenen vuoden aikana kuunnellut
tohtori Letence Sprayn mieltäylentäviä saarnoja -- ja suuren tapahtuman
jälkeen sisälsivät kaikki New-Yorkin lehdet -- ensisivullaan --
perinpohjaisen kuvauksen juhlamenoista uteliaitten lukijainsa iloksi ja
ylösrakennukseksi.
Tähän aikaan oli äärimmäisen vapaamielinen sanomalehdistökin
luonnollisesti kokonaan unohtanut vanhat vihansa Hungervillen lakon
johdosta, ja herra Robert van Rensselaer oli taas tunnettu ja
kunnioitettu rahamies, yhteiskunnan tukipylväitä, kelpo kansalainen ja
verraton kaskujen kertoja.
Vähän jälkeenpäin, kun nuori pari oli onnellisesti vihitty ja viettänyt
kuherruskuukautensa "Pyrstötähden" kannella, muistan lukeneeni eräästä
New-Yorkin lehdestä puheen, jonka ystävämme Robbie oli pitänyt
muhamettilaisessa nuorten miesten yhdistyksessä, Podunkissa, ja jonka
aiheena oli "teollisuuden veljeys eli pääoman ja työn yhteiset edut."