Hirveä talvi kului ilman minkäänlaisia muutoksia oloissa ja ilman
luvattua korotusta terästankojen hinnassa. Hungervillen säästöpankin
täytyi lakkauttaa toimintansa, ja poliisilla oli täysi työ estäessään
työväenpuhujia pitämästä kapakoissa kiihotuspuheita jo ennestään
tarpeeksi ärsytetyille joukoille.
Mutta koko pitkän, kuuman kesän työskentelivät valtavan suuret tehtaat
tuottaen kymmenin tuhansin dollareita ja tuhansin tonnein terästä.
Työväen lähetystöt eivät enään voineet mennä johtajan puheille, sillä
hänen suuremmoinen huvialuksensa "Aurora", jonka rakentaminen oli
tullut maksamaan kaksisataa viisikymmentä tuhatta dollaria, ihastutti
juuri tähän aikaan koko maata verrattomilla ennätyksillään
purjehduskilpailuissa Newportissa.
Ja sitten saapuivat koleat syyspäivät ennustaen taas uutta, pelottavaa
talvea ja terästankojen yhä suurempaa halpenemista. Herra Robert van
Rensselaerin komea höyryalus, "Pyrstötähti", oli juuri valmiina
lähtemään pienelle retkelle pitkin Floridan rannikkoa, kun sen omistaja
kutsuttiin Hungervilleen pikasähkösanomalla, joka ilmoitti hädän olevan
käsillä.
Ja todellakin oli levottomuutta ilmassa Hungervillessa. Johtajakin sen
heti huomasi. Kaupungin kaduilla tapasi kalpeita, kivulloisia lapsia,
murtuneita, kuihtuneita naisia ja kulmainsa alta murjottavia miehiä.
Rapistuneista hökkeleistä viskeltiin ulos ihmisiä ja kurjia
talouskapineita; hurjistuneet joukot kuuntelivat erästä villin näköistä
miestä, joka piti puhetta heille vieraalla kielellä.
Tämän kaiken huomasi johtaja ajoneuvojensa kiitäessä pitkin katuja.
Mutta hän ei vähintäkään näkemistään pelästynyt, ja ammattiyhdistysten
lähettiläät palasivat tuoden tiedon, ettei mihinkään myönnytyksiin
suostuttaisi. Seuraavana päivänä tiesivät sanomalehdet kertoa
ammattiyhdistysten ehdottaneen viimeistä keskustelua, ja jos ei silloin
tehtäisi myönnytyksiä, alettaisiin lakko ja taistelu viimeiseen mieheen
asti.