Ja niin hän nyt vakavasti antautui kohtalonsa määräämälle kutsumukselle
-- hänestä tuli gentlemanni, kuten isänsäkin oli. Hän ei kaivannut
kenenkään opastusta, vaan tuli toimeen omin päin. Ensin hankki hän
itselleen suuremmoisen asunnon, varusti sen silmiä häikäisevällä
loistolla, ja kadehdittavia olivat ne harvat miekkoset, joilla oli
kunnia päästä tätä komeutta katsomaan. Sanomalehdet, joiden toimena oli
ylhäisen maailman elämän kuvaileminen, mainitsivat tämän huoneuston
kaupungin merkillisyyksien joukossa ja puhuivat sen suuresta
kasvattavasta vaikutuksesta. Hän rupesi myöskin jäseneksi pariin
klubiin, vuokrasi aition oopperassa ja teki ylimalkaan kaikki, mitä
hänen asemassaan olevalta nuorelta mieheltä voitiin vaatia.
Selvää on, että Robbie seurusteli vaan hienoimmissa piireissä ja
kutsuttiin päivällisille ja tanssijaisiin, jommoisiin vaan harvoilla
valituilla oli mahdollisuus päästä. Hän saavutti jonkinlaista mainetta
koppipelin ja polon pelaajanakin ja oli ennen pitkää Newportin
ylistetyimpiä purjehtijoita.
Mutta tietysti hän vasta automobiiliennätyksellään saavutti varsinaisen
kuuluisuuden. Joka päivä nähtiin hänet huristavan läpi pääkaupungin
lempivaunussaan "vihreässä hirviössä." Vähän väliä sai lakeija käydä
hänen sakkojaan maksamassa oikeudessa. Kerran hän onnettomuudeksi
sattui ajamaan pienen pojan yli, mutta esiintyi tällöinkin niin
runsaskätisenä, että saattoi ruhtinaallisella anteliaisuudellaan lapsen
vanhemmat ikipäiviksi onnellisiksi.
Robbie oli siis hyvässä alussa saavuttamassa mainetta klubin jäsenenä
ja elostelijana. Hän oli vähitellen oppinut joltisestikin maailmaa
tuntemaan, voimme sanoa hänen tunteneen kaiken, mikä tuntemista
ansaitsi. Hän oli tutkistellut ihmisiä ja ymmärsi heidät töineen,
toimineen perinpohjin. En tahtoisi mitenkään lukijaini luulevan häntä
kyynikoksi -- päinvastoin olen jo maininnut hänen olleen "kelpo pojan."
Mutta hänellä oli aivan erikoinen, kuiva tapansa ilmaista ajatuksiaan,
ja hänen ruvetessaan kertomaan jotain kaskua, vaikeni keskustelu
itsestään, ja piankin jokainen kuunteli vaan häntä. Robbien jutut
koskettelivat kaikkia mahdollisia asioita, mutta tietysti ei voida
vaatia todenmukaisimmankaan elämäkerran sankarin kertovan ihan kaikkia
kokemuksiaan. Luotettava kuvaus hänen elämänsä kulusta riittänee kyllä.
Olisin kovin pahoillani, jos joku saisi sankaristani sen käsityksen,
että hän oli huono ihminen. Ei läheskään! Hän kuului siihen
ihmisluokkaan, jonka oikeauskoisuutta ja kunniallisuutta ei kenelläkään
ole lupa epäillä. Joka sunnuntaiaamu meni hän milloin minkin
moitteettomasti puetun naisen seurassa kirkkoon, jossa sitten yhdessä
kuuntelivat kuuluisaa kaunopuhujaa, tohtori Letence Sprayta.
Kaikissa seurakunnan toimeenpanemissa myyjäisissä hädänalaisten
kansalaisten hyväksi Fidji-saarilla oli Robbie saapuvilla ja osti
kaikki ylijääneet arvat, tai antoi nuorten naisten kukilla koristaa
takkinsa rinnukset. Olipa hän kerran kuusi viikkoa sunnuntaikoulussa
opettajanakin -- myönnettäköön sen kuitenkin tapahtuneen samaan aikaan,
jolloin hän oli silmittömästi rakastunut erääseen nuoreen naiseen, joka
myöskin opetti siellä. Robbie alistui tyynesti kaikkiin hullunkurisiin
kohtauksiin, joihin tämän virkansa tähden joutui. Hän piilotti
Gautierin teokset, jotka tähän asti aina olivat olleet hänen pöydällään
ja kertoi joka lauvantai-ilta pikkupojille, kuinka hyvä Jumala antoi
Gideonin villaisen nahan pysyä kasteessa kuivana, ja kuinka hän käski
sotamiesten laskeutua suulleen juomaan virrasta ja teki paljon muita,
erityisesti pikkupoikiin vaikuttamaan sovellettuja ihmeitä.
Tämä sunnuntaikoulu-juttu loppui kuitenkin lyhyesti, sillä isä
Rensselaerin mielestä eivät naimiskaupat kysymyksessä olevan nuoren
naisen kanssa olleet ensinkään toivottavat. Tästä seurasi, että
nuorukaisemme turvautui entiseen lempipaikkaansa -- ylellisesti
kalustettuun huoneustoon kaupungin länsiosassa. Siellä samppanja
virtana valui ja siellä asui kaksi nuorta naista, Robbien tuttavia.
Kolmena tai neljänä iltana viikossa voitiin nähdä hänen ja parin hyvän
ystävän automobiilin seisovan tämän talon edustalla ja kuultiin huutoa
ja hoilotusta, joka selvästi ilmaisi Robbien olevan sangen onnellisen
-- ja hänenlaisensa kelpo poika sen kyllä hyvin ansaitsikin.