Harjoittelia.
Harjoittelia Tuppelin järjesteli kohta tulevaan junaan meneviä
papereita. Olikin aika helkkarin kiire. Ja sellaisesta kun ei vielä ole
mitään hyötyäkään, harmia vaan: saattaa hassutuksia tekemään ja
sotkemaan. Tuppelinillekin toisinaan käteen sattui lyijykynän sijaan
lakkatanko, lakkatangon sijaan lyijykynä, milloin sysäsi kynänsä
mustepullon sijasta papyrossin tuhka-askiin j.n.e.p. Kaikki
merkillisiä, odottamattomia pikku kolttosia, jotka itse asiassa ovat
naurettavan turhanpäiväisiä, mutta tosikiireessä hidastuttavat
hirmuisesti työtä. Vähemmästäkin nuori veri kiehuu!
Joku koputteli avoimella pilettiluukulla.
"Antakaapas minulle piletti!" sanoi sieltä joku, hänkin kiireissään,
ikään kuin viimeinen sekuntti olisi käsissä ollut. Tuppelinin hampaat
yhdistyivät ja kieli lähisteli suunlakea päästäen sihisevän äänen.
Pilettiluukulle loi hän myrkyllisen katseen. Sieltä kurkisteli hikinen,
tyhmä naama, vielä sen takaa toinen, joka kovin näytti olevan
olevinaan.
"Antakaapas piletti, juna jo tulee." Ja mies koputteli pilettilautaseen
rahallaan, ikään kuin vakuuttaaksensa että sillä on taivaallinen voima.
Tuppelinin otsalla helmeili hikipisaroita. Ulkoa kuului jo
asemakellon ääni ja veturin vihellys. Juuri silloin vetäsi hän kokoon
kirjepakettia, mutta nuora katkesi ja kirjeet pyörivät lattiaan.
"Saa ... perr..."
Eräs, hiljakkoin Amerikasta palannut miekkonen tulla haahitti ikkunan
ohitse gummisaappaissa lohnustaen. Jo hänkin ehti pilettiluukulle
samassa kuin kirjemytty uudestaan oli nuoraan tulossa. Toinen kuului
vastatulleelle kertovan, ettei sieltä saa pilettiä pyytämälläkään. Tuo
vielä lisäsi Tuppelinin kiukkua: osasi aavistaa mitä oli tulossa.
"Tiketti tänne näin!" Amerikasta tullut ärhenteli kun porho ainakin ja
antoi muitten odotushuoneessa olevain tietää että hän se tuntee
"asetukset ja taksat kun on kulkenut enämmän kuin..."
"Älä nyt hätääsi kuole!" täytyi Tuppelinin huutaa. Salista alkoi kuulua
naurunhihitystä ja Amerikasta palannut sohisi hiljempaa. Mutta posti
olikin nyt valmis ja Tuppelin juoksi pilettiluukulle.
"Mihin?"
Molemmat ostajat ilmoittivat.
"Pitää olla jemtti raha."
"Ei ole, mutta eikös teillä ole pieniä?" kysyi Amerikkalainen.
"Ei, eikä täällä olekaan mikään pankki, eikä rahanvaihtokonttori."
"Sepä nyt... Tapaa Amerikassa olla joka paikassa rahaa sen verran että
irti saadaan. Minä olen kulkenut niin monessa..."
"Tänne se raha!"
"Tuoss' on."
"Onko sinulla justi raha?" kysyi Tuppelini toiselta.
"On. Eikö se maksa 2 markkaa ja 30 penniä?" Hän pani rahansa
lautaselle.
"Se maksaa 2 markkaa 40 penniä."
"Soo..." Mies alensi päänsä pilettiluukun tasalle ja yritti siitä
kurkistelemaan Tuppelinin silmiin, että puhuuko tuo edes totta, vai
juonissaanko lörpöttelee.
"Tuo tänne 10 penniä!
"Mutta ... mutta..." Mies katseli epäröiden toisten ihmisten puoleen
salissa ikään kuin heiltä neuvoa saadaksensa. "Kaksi markkaa ja 30
penniähän ne ovat maksaneet. Ovatko ne kallistuneet?"
Yksi mutisi joukossa yhtä, toinen toista. Mikä siitä selvää sai.
"Joutuin, joutuin!" kiirehti Tuppelin, "ei minulla ole aikaa tässä
ruveta selvittelemään, miksi kukin asia on niin, eikä näin."
"No, no tuota, vai ovat ne kallistuneet." Mies kaiveli taskustaan
kymmen pennisen.
"Mitähän varten ne ovat kallistuneet?" Hän taas kumarsi päänsä
pilettiluukulle, mutta se paiskattiin kiinni niin että mies peläten
nenäänsä ottavan veti sen vikkelästi takaisin. Samassa vieri juna
asemalle.
Tuppelinilla ei ollut enää kiirettä, sillä tarpeelliset tehtävät oli
hän ehtinyt paraiksi toimittaa. Nyt hän heitti virkatakin selkäänsä
pistämättä käsiä ensinkään hihoihin, asetti vaakunalakin sovitellen
päähänsä ja katsahti sitten pitkin ruumistaan. Pöksyt istuivat hyvästi
ja lahkeet lepäsivät niin sievästi tuossa Ruotsista tuotuin
vaatekenkäin päällä; hyvän muotoiset ne olivat itse kengätkin. Kaikki
tuo huomio oli silmänräpäyksen työ, sillä siinä käytetyt ajatukset
olivat vanhastaan muodostetut, monasti käytetyt ja aina varalla. Rintaa
röyhistäen astui hän konttorista ulos ja tuuppasi mennessään portailta
pari poikanulikkaa maahan. Kumarsi isosesti konduktörille joka
tervehtien astui junasta. Ryhtyi sitten silmäilemään pitkin vaunuriviä,
josko ketään tuttuja sattuisi matkassa olemaan. Sisään meni posteljoni
ja muita junan palvelusväkeä paketteja ja paperivihkoja käsissä. Niiden
perään Tuppelinikin antausi, kun ei junassa näkynyt muuta kuin noita
huomiota herättämättömiä tavallisia, vieraita kasvoja.
Konduktöri oli tullut lähemmäksi, nähtävästi aikeessa jutulle ruveta,
mutta siihen jäi, merkkipilliänsä nauhasta heiluttelemaan.
Akkoja ja lapsia oli taas ulkoa tuppaunut saliin, kylmähkö kuin oli.
Mutta Tuppelin kävi vihaiseksi ... tuossa kun kaikkein tien tukkivat ja
pahaa löyhkää huoneesen tuovat!
"Pois salista! Ulos! Ei teillä ole täällä mitään tekoa." Hän tuuppi ja
sysi poikasia ovelle päin ja antoi vaimoväelle vihaisia silmäyksiä,
ohjeita ja neuvoja.
Kaikellaisten paperivaihtojen ja muiden pikkutoimitusten suoritettua
lähti juna vihdoin eteenpäin. Tuppelini katsoi vielä vähän aikaa sen
perään kunnes alkoi vilustaa ja lähti sitten sisään. Odotus-salissa
varroskeli pari, kolme miestä, jotka kohteliaasti kumarrellen
tervehtelivät. Tuppelin tunsi miehet, olivat vaan siitä likitienoilta,
kauppias Kuittinen ja toiset talokkaita. Ne olivat tuttavia vakinaisen
asemapäällikön kanssa, kävivät aina konttorissa asiansa toimittamassa
y.m. Tuo tuttavuus pisti Tuppelinin vihaksi ... kai ne taasen
konttoriin tuppauvat, muutamat moukat! Mutta hän osasi masentaa
liikanaisia tuttavuuden yrityksiä, katseli vaan kysyväisesti ivahymyllä
toisten tuttavuutta teetteleviin silmiin, ikään kuin haluten kysyä,
että mistä miehet ovat kotoisin.
Rinta pystössä, pönäkkänä astui Tuppelin salin läpi konttoriin, veti
oven perässään kiinni ja väänsi salvan lukon eteen. Tuopa tuotti suurta
nautintoa, iloa, että on olemassa apukeinoja joilla voi itseään
nenäkkäistä vieraista varjella.
"Kaikkia täällä konttoriin lasketaankin!" Häntä ihmetytti vakinaisen
asemapäällikön luonne, kun saattaa tuttavan kannalle asettua moukkain
kanssa. Tuo oikein suorastansa inhotti.
Hän heitti takin pois ja ryhtyi availemaan tullutta postia. Joku
väänteli avaimesta, kai aikeissa tulla sisään. Kun ensi narahduksen
kuuli, sävähti Tuppelin, mutta kohta muisti hän että salpa on edessä.
"Täällä on nyt toiset tavat", mutisi hän itsekseen nautinnolla. Salista
kuului hiljaista puhetta ja kuiskeita. Harjoittelia arvasi mistä ne
puhuvat, koettipa tarkemmin kuullellakin.
"Tässä on nyt toinen järjestys", hän jälleen tyytyväisenä virkkoi.
Rupesi sitten hitaasti ja levollisesti tutkimaan tulleitten kirjeitten
osoitteita.
Tehtailia Varmasen, provastin ja nimismiehen kirjeet hän viskoi
eri läjiin. Oli siinä kauppias Kuittisellekin joku kirje ja
vekseli-ilmoitus. Viimemainitun hän otti tarkemman tarkastelun
alaiseksi, saadakseen lasia vasten läpi lukemalla selvän, suuriko summa
tuossa oli kysymyksessä. Viskasi sitten kirjeen eri paikkaan. Amerikan
kirjeitä oli koko joukko. Ne hän ilman muuta sysäsi sivulle yhteen
kasaan. Kynsäsi pettyneenä korvansa taustaa, itse kun ei ollut yhtään
kirjettä saanut.
Oli kulunut junan lähdöstä jo noin neljännes tuntia. Taas väännettiin
salin puolelta varovaisesti avainta. Tuo säväytti hiukan, mutta kohta
muistui mieleen että lukkopa olikin salvassa ja rauhallisesti alkoi hän
tutkia Nya Presseniä.
Nyt koputettiin ovella.
"Mikä siellä on?" hän ärjäsi ärtyisesti.
"Enkö minä saisi sanomalehtiäni? Minun nimeni on Kuittinen", kuului
salista ääni.
"Ei posti ole vielä järjestetty."
Tuppelin jatkoi rauhallisesti Nya Pressenin lukemista, taittoi sen
sitte kokoon ja kirjoitti siihen tehtailia Varmasen nimen. Nousi,
sytytti paperossin, otti Suomettaren, kävi sohvalle pitkälleen ja alkoi
nautinnolla lukea erästä Sigurdin kuvaelmaa.
* * * * *
Sillä aikaa salissa noin kymmenkunta henkilöä odotteli postin
jakamista. Ensin vartoilivat seisomajalassa ja kun pitkäksi alkoi
käydä kävivät istumaan ja odottelemaan. Siinä oli neljä viisi
Amerikan-leskeä, pari kolme postilaukulla varustettua poikasta,
Kantolan ja Upukan isännät, kauppias Kuittinen, sekä vielä joitakin
muita, mitä lie olleet, ja asemamies.
Kuittinen kävi vähän hämille kun koeteltuaan saada ovea lukosta,
huomasi sen salvatuksi.
"Jassoo, nyt onkin sellainen herra joka ei laske liikaa kansaa sisään",
hän nyreissään sanoi ja kääntyi asemamieheen, ikään kuin tälle olisi
erittäin tahtonut huomionsa päähän teroittaa.
"Juu", myönsi tämä. Hänkin näytti tietävän jotain koska niin
salaperäisesti katseli.
Kuittinen kävi istumaan rahille.
"Kovin se näyttääkin ylpeältä ja turhanpäiväiseltä asemapäälliköksi
tämä poika", virkkoi Kantolainen.
"Niin kuin perhanakin!" innostui Kuittinen sanomaan.
"Täällä onkin totuttu niin hyvään. Ei suinkaan sitä lienekään niin
kohteliasta asemapäällikköä missään kuin meillä on vakinainen", arveli
Kantolainen.
"Se on totta, se," todisti Kuittinen.
"Mistä lie kotoisin tämä poika?" uteli Kantolainen.
"Poika," matki Upukka nauraen.
"Niin, poika, poika, mikäpä se muukaan. Vai herraksiko tahtoisit
sanoa?"
"Sanoppa vasten naamaa siksi!"
"Sanon kyllä, jos siksi tulee, vai luuletko että pelkään?"
"Mitäpä tuosta nyt pelätäkään, mutta..."
Syntyi naurun-tirskunaa. Hauskastippa kuluikin aika vaikka vähän
viipyäkin piti.
"Hän kuuluu olevan kotoisin tuolta, tuolta ... ka enpä nyt muistakaan,
vaikka niin tuttu pitäjään nimi piti olla. Mutta talon poika hän
ainakin on," tiesi joku.