Matti löytyi kaupungista, puhui kohta itsensä pussiin, pistettiin
linnaan, viipyi siellä kuukauden ja tuotiin sitten välikäräjille.
Ihmiset menivät katsomaan Rikun Mattia käräjäpaikalle. Sietääpä nähdä
sitä vesseliä nyt ruunun vaatteissa!
"Mitä sille Matille nyt kuuluu?" kyselivät naurussa suin. Mitäpä
erinomaista Matille sitten olisi kuulunut. Hän nauroi, jutteli oloja
linnassa, kertoi tovereista, joiden kanssa oli siellä tutuksi tullut ja
luetteli heidän taitojansa. Paljon olikin Matti jo oppinut kaikellaisia
kujeita ja vankilan puhetapoja. Oikein tuntui hupaiselta vanhoille
tutuille, kun kuukauden oli vaan poissa ollut ja niin oppinut: ei
tarvinnut kyläläisten suutansa sovittaakaan totiseksi, nauru sieltä
kuitenkin pakkasi. Matti riemastui, kun näki naureskeltavan: pitävät
oikein kunniassa! Ei sille naureta koskaan, jolle ei myötätuntoisuutta
osoiteta.
Koettivat muutamat siinä yksinkertaisuudessaan puhuttaakin häntä,
kysellä käräjäasian johdosta yhtä ja toista. Mutta Matillapa vasta
olivat sopivat vastaukset! ... ei ollenkaan enää puhunut pussiin
itseänsä. Ja kyselijöille naurettiin vasten naamaa.
"Onpa poikaa jo linnassa opetettu!"
Sitten vietiin Matti käräjätupaan. Monikin siihen jäi vielä istumaan
siksi kunnes juttu päättyy. Onpa hupainen kuulla mitä ne sille
antavat!... Ilkeä juttu on pojalla, jos päälle tulee...
Kauan se kestikin tutkia. Oli niin paljo todistajia. Ne kertoivat
siellä eteisessä ja toisessa tuvassa, sitten kun olivat olleet tietonsa
puhumassa, että Matti osaa vastata ja kierrellä kun poika.
"Sanoa sitä! Linnassa ovat toiset lurjukset opettaneet", sanottiin.