Hän oli tullut maailmaan vähän vasten ihmisten tahtoa: ei ollut näetten
isää iloitsemassa pojan tulosta, eikä äitikään lempeästi hymyillyt;
ihmiset sanoivat, että hammasta kiristellen vaan itkeskeli ja
otaksuivat, että hän ajatuksissaan toivoi Matin sinne, missä pippuri
kasvaa. Mutta Matti ei silloin välittänyt isästä eikä liioin lähtenyt
pippurin kasvumaille. Siinä vaan äitinsä patinoilla ajelehti päivästä
toiseen, antoi palttua toivotulle kuolemalle ja kasvoi kuten muutkin
ihmislapset.
Hyvinkin yksikseen ja omin neuvoin hän sai toimeen tulla, heti kun
vähänkin rupesi kynnelle kykenemään. Ja kukapa hänestä olisi
välittänytkään, Mattiparasta? Kun hän rupesi kerjuulle kykenemään, niin
lähti äiti "reisuun." Sanoivat kylässä, että hän oli mennyt miestä
hakemaan. Pitäkööt kyläläiset huolta pojasta!
Ja kylläpä ne pitivätkin hänestä huolta: antoivat ruokaa ja
härnäilivät, opettivat suuta pieksämään ja hulluja jaarittelemaan. Niin
opetetaan elätti-vareksiakin ja sanokaapas, koska niiden vatsa on tyhjä
ollut?
Lukemaankin hän oppi, vieläpä kirjoittamaankin. Sitä vasta ihmetteli
kylän vanhin, kun asiasta puhuttiin Matin ripille päästyä. Oli ollut
vähällä unhottaa koko pojan, sanoi kylän vanhin. "Mutta kuka hänet on
opettanut lukemaan?" Kukaan ei sitä niin tarkalle tiennyt, mutta
pitivät sen pääasiallisesti pojan terävän pään syynä. Sellaiset
oppivat, vaikka ei opetettaisikaan!... Sitte yksi ja toinen tiesi, että
tuolla eräässä töllissä hän oli talvis-aikoina asuskellut, kenties
siellä oli oppinut. Sielläpä niitä oli ollut paljon lapsia itselläkin,
eikä Matin lukemaan opettaminen ollut tullut mitään maksamaan, kun
muitten ohella oppi.
"Kelpo poika, kun on lukemaan oppinut!" Ei ihmiset siihen muuta
tienneet sanoa.
Sen johdosta kun Matti joutui puheen alaiseksi, muistettiin taas
äitiäkin. Yksi oli kuullut sitä, toinen tätä missä oli muka milloinkin
nähty kaukana retustelemassa kenenkä seurassa kulloinkin.
"Oli silläkin sydän", sanoivat ihmiset, "kun niin jätti lapsensa."
Ei kukaan muistanut isää.
"Kaikista se Jumala huolen pitää", sanottiin Mattia tarkoittaen ja
tunnettiin lämpimiä tunteita. "Mattiparka, kyllä hän nyt jo aina
eteensä katsoo!"