Mistä täti löysi kerjäläisteininsä?
Mutta ettehän te vielä tiedä edes keitä he olivatkaan — ja se minun
täytyy kertoa heti ensiksi.
Tädillä oli itsellään ollut joskus kaksi poikaa, Pista oli toinen ja
László oli toisen nimi. Mutta Herramme rakasti heitä ja kutsui heidät
toisen toisensa jälkeen luokseen. Vaikka rakastihan heitä paljon Dobos
tätikin, ja kun toinenkin arkku vietiin pihalta, sairastui kelpo
emäntäkin ja ellei siellä olisi ollut saapuvilla oppinut ja taidokas
välskäri Gábor Sopronius, olisi hän totisesti seurannut poikaparkojaan
sinne, mistä ei palata.
Mutta vielä toivuttuaankin koski hänen sydämeensä hirvittävästi
poikia ajatellessa; ja kun hän katseli vieraita teiniparvia, valuivat
kyyneleet runsaina hänen tuhkanharmaista silmistään: »Jumalani,
Jumalani, yksikään heistä ei ole minun omani.» Niinpaljon heitä oli ja
kuitenkin tuntui piha tyhjältä, ja vaikka hän lisäsikin hoidokkaittensa
lukua seitsemästä kymmeneen, oli piha sittenkin kuollut. Hänen
sydäntään kouristi hiljaisuus ja kaikkialla puuttuivat hänen omat
poikansa.
Hei, miten olikaan silloin kun »Pista» ja »László» nimet raikuivat
pihalla!...
Kerran sai täti hyvän ajatuksen. Entäpä jos hän löytäisi jostain pari
niin köyhää teiniä, ettei heidän vanhempansa voisi maksaa heidän
edestään ja hän uskoisi heistä, hiukan ottaen mielikuvitustaan avuksi,
että ne ovat hänen omia poikiaan, sillä »katsohan, ukkoseni — sanoi
hän Dobos sedälle — maksu pilaa koko asian.» Ainakin se pilasi hänen
mielikuvansa.
Tähän aikaan asui Nyirissä Krucsay niminen rikas ja mahtava herra,
jolla oli oikeus vahvistaa kuolemantuomioita ja joka tuli siitä
kuuluisaksi, että hän mestautti oman puolisonsa, sillä hän oli
sydämetön ja julma mies.
Dobos täti osti tavallisesti tavaransa Krucsaylta. Hänellä oli suuria
metsiä Ungissa ja Beregissä ja tuhansittain siellä lahdattiin sikoja.
Kerran, juuri kun Dobos täti oli käymässä siellä, pieksi hän
muonamiehensä niin armottomasti, että mies seuraavana päivänä kuoli
vaivoihinsa.
Ei tämä ollut niihin aikoihin mitään tavatonta! Piirikunta ei edes
terottanut silmiään sinne päin, eikä koskaan olisi uskaltanutkaan,
ja sanomalehdet eivät hänen hirmutyötään toitottaneet maailmalle,
sillä niitä ei siihen aikaan ollutkaan. Turha olisikin sellaisesta
hälinää nostaa, sillä kasvaahan talonpoikia jumalan kiitos ilmaiseksi
Magyarien maassa niinkuin pähkinäpuitakin. — Aivan on, niinkuin
pitääkin, kun toinen hävittää toisensa: talonpoika kaataa pähkinäpuun
ja pähkinäpuukeppi kaataa talonpojan.
Tämäkin on mainitsemisen arvoinen ainoastaan senvuoksi, että János
Veresillä, kuoliaaksi piestyllä muonamiehellä, oli kaksi pojannaperoa,
jotka katkerasti murehtivat vainajaa ja tulivat hautajaisten jälkeisenä
päivänä linnaan.
Dobos täti hieroi siellä siankauppoja Krucsayn kanssa, kun husaari
tuli ilmottamaan, että pari kahden- kolmentoista vuotiasta
talonpoikaisvekaraa tahtoi väkipakolla päästä herran puheille.
— Sellaiset penikatko? Ei nyt ole joulu, eikä minulla oli aikaa kuulla
heidän virsiään. No, olkoon menneeksi, päästä sisään.
Kaksi pellavanvaaleaa poikaa astui huoneeseen, toisella, vanhemmalla,
olivat silmät punaiset itkusta, toisen silmät olivat kirkkaat ja
rauhallisen siniset.
— Ketä olette, pikkumiehet? — kysyi Krucsay.
— Me olemme Veresin poikia — vastasi vanhempi.
— Sen voin nähdä tukastanne. No, mitä tahdotte?
Silloin astui nuorempi poika aivan hirvittävän ja julman näköisen
Krucsayn eteen ja sanoi:
— Me tulimme sinun luoksesi, mahtava herra, senvuoksi, että pieksit
kuoliaaksi isämme.
— Entä sitten? — sanoi Krucsay nauraen olkansa yli. — Tahdotteko minua
herättämään hänet henkiin?
Nyt sanoi vanhempi poika:
— Me tahdoimme sanoa sinulle vaan, että varo itseäsi!
— Varo itseäsi!