Lapset olivat viipyneet Lapikas-Pekan luona kokonaista kaksi päivää.
He nauroivat itsellään kertoessaan hänelle, miten hän ensimältä oli
peloittanut heitä. Hän, joka oli vain hyvä ja hauska. Rajuilma oli
helpottanut. Miesten nähtiin ajavan lumiauroja maantiellä. Pekka ja
Antti olivat ulkona koettaen tallata polkua. Seuraavana aamuna päivän
koittaessa piti lasten lähteä, ja he menivät yösijalleen hyvissä ajoin.
Kun he olivat nukkuneet, mikä tapahtui heti, kun olivat laskeutuneet
oljille, läksi Pekka ulos. Hän ontui kylälle päin. Ihmiset, jotka hänet
näkivät, sanoivat: "Nyt menee Lapikas-Pekka jälleen kapakkaan. Hän on
kai maannut juopuneena kotonansa myrskypäivät." Mutta Lapikas-Pekka
_ei_ mennyt kapakkaan.
Hän osti suurimoita kauppapuodista lapikasten hinnalla, jotka hän vei
sinne mukanaan. Sokeriakin hän osti ja palasen sianlihaa, ja sitte
neljätoista kappaletta pieniä nisupyörylöitä. Hän ajatteli lapsia,
heidän piti jokaisen saada kahviinsa kaksi, ennenkuin läksivät hänen
luotaan seuraavana aamuna. Kun hän sepi selvänä tuli kotiin, istui hän
neulomaan epätoivon vimmalla. Kesti myöhään yöhön, ennenkuin hän meni
levolle.
Mutta silloinpa seisoi kolme paria uusia lapikkaita olkivuoteen ääressä
lattialla.
Pikkutytöt olivat olleet melkein ilman kenkiä, jalat olivat näyttäneet
lihamöhkäleiltä, paisuneilta ja punaisilta, kun Antti illalla otti
pois niiden ympäri kierretyt rievut. Ja Anna-Liisalla oli ollut
lyöttöhaavoja kantapäissä, niin että veri oli juossut niistä, ja hän
oli itkenyt, kun hänen piti irroittaa kenkäriekaleet jalastaan.
Oli kylmä, ja pahan sään jälkiä näkyi vielä ilmassa, kun lasten piti
aamulla lähteä matkaan.
Pekka oli nyt hellinyt heitä kaikin tavoin. Mutta hänen oli niin
vaikea nähdä heidän vaeltavan tuvasta. Sekä lämpö että valo tuntuivat
kaikkoavan hänen luotaan lapsijoukon keralla. Jospa hän edes olisi
saanut pitää vuohen, tuon kelpo eläimen, joka lypsi niin hyvin.
Olisi helpompi luopua viinasta, ajatteli Pekka, jos olisi saatavana
nuorta maitoa koska hyvänsä, kun janotti suolaisen silakka-aamiaisen
ja puolipäiväisen jälkeen. Sitäpaitsi eivät lapsirukat voineet koko
matkaa kuljettaa vaivaloista vuohta mukanansa; niinpä hän siis kysyi
heiltä, olisiko heillä halua luopua vuohesta ja jättää se hänelle. Hän
kyllä hankkisi siitä rahaa; nyt kun hän oli ruvennut työtä tekemään,
ei se luottaisi hänelle vaikeutta. Mutta oliko ajateltavissa, että
he luopuisivat Helokista! Sehän antoi heille lämpöä ja ruokaa, sehän
oli heidän ystävänsä ja vanha ja luotettava matkaseuraksi. Vaari ei
saanut pahastua. Mutta eivät paljostakaan rahasta, niin, eivät mistään
hinnasta he voineet Helokkia jättää.
"Vai sillä tavalla, että te olette ikäänkuin ystävääkin sen kanssa ja
saatatte juuri kuin turvata siihen. Niinpä minun sitte täytyy koettaa
tulla toimeen ilman", sanoi Lapikas-Pekka sävyisästi.
"Meidän on ollut täällä niin hyvä olla, ja monta kiitosta teille meidän
kaikkien edestä." Antti ojensi kätensä ja katsoi niin rakkaasti ja
totisesti Lapikas-Pekkaan, että vanhuksesta tuntui, ettei hän voisi
kestää eroa heistä kaikista.
"Ja vaari, älkää unohtako, että pikku kaktus tarvitsee
auringonpaistetta ja vettä joka päivä. Kun me tulemme, on minulla taas
toinen suuri, korea kukka teille, vaari", sanoi Matleena. Myöskin hän
antoi kättä ja kiitti. -- Anna-Liisa kiitti tietysti hänkin, vaikkei
kyennyt kyllin näyttämään tai sanomaan, miten peräti tyytyväinen hän
oli uusiin lapikkaisiinsa.
Pikkutytöt nostettiin nukkumasta. Martta-Eeva ojensi käsivartensa,
suipensi huulensa -- "tuutele, vaari, -- antanut tauniit tennät
Atta-Eetalle."
"Hän sanoo tahtovansa suudella teitä, kun olette antanut hänelle koreat
kengät."
"Vai sillä tavalla! Voi sentään, etten minä juopporaukka ole kyllin
hyvä lähestymään sellaista Jumalan enkeliä! --"
Lapikas-Pekka kääntyi äkkiä lapsista, ja palasi yksin tyhjään, mutta
nyt niin siistiin tupaansa. Hän istui takan ääreen ja nyyhkytti
niinkuin kaikki elämänilo olisi häneltä paennut.
Halli, joka oli tyytyväisenä nähnyt vastenmielisen seuran lähtevän
tiehensä ja ulkona pikkuportaalta iloisesti heiluttanut jäähyväisiä
hännällään, vinkui nyt surkeasti ja osaaottaen tavatessaan isännän
tuvassa niin raskaalla mielellä.
Seitsemäs luku.