Sivistyksen luulottelu.
Edistyksen harhaluulo ei osoita suurta teräväjärkisyyttä. Me alotamme
lukemalla satiireja isiemme ajoilta ja päätämme (usein tietämättämme)
että nuo pilkanalaiset asiat kaikki kuuluvat menneisyyteen. Me
näemme myöskin että turmiollisimmat puutteet usein korjataan vallan
siirtyessä sortajilta sorretuille. Vapaamieliset antavat äänioikeuden
köyhälle miehelle toivoen että hän käyttää sitä vapautuakseen.
Toivo ei täyty. Mutta varattoman miehen elinkautinen velkavankeus
loppuu. Tehdaslakeja syntyy estämään liikaa rasittamista. Koulut
tehdään vapaiksi ja pakollisiksi. Terveyshoitosäädöksiä lisätään
moninkertaisesti. Julkisesti ryhdytään puuhiin köyhien asuntojen
parantamiseksi. Paljasjalkaisille jaetaan kenkiä. Ryysyt käyvät
harvinaisiksi. Kylpyhuoneet ja pianinot, verka ja tärkkikaulukset
leviävät semmoisten ihmisten sekaan, jotka ennen pesemättöminä
soittivat huuliharppua. -- Muutamat näistä muutoksista ovat voittoja,
toiset ovat tappioita. Jotkut eivät ole muutoksia ollenkaan.
Kaikki ovat ainoastaan semmoisia muutoksia, joita raha aikaansaa.
Mutta kumminkin ne synnyttävät mahtavan edistyksen harhailmiön, ja
lukevat luokat päättävät niiden johdosta että Viktorian aikakauden
alkuosan epäkohdat eivät enää ole olemassa muuta kuin hauskoina
kaskuina Dickensin novelleissa. Mutta heti kun haemme edistystä,
joka johtuisi luonteen parantumisesta eikä rahasta, valtiomiesälystä
eikä eduista tai kapinasta, häviävät mielikuvamme. Me esimerkiksi
muistelimme Krimin sodan aikana ilmitullutta huonoa hallintoa
ja kykenemättömyyttä muinaisten aikain olosuhteina, kunnes
Etelä Afrikan sota osoitti että kansa ja sotahallinto ei ollut
mitään oppinut eikä mitään unohtanut. Me olimme tuskin toipuneet
tuon huomion tuottamasta hedelmättömästä tuskastumisesta, kun
pääsi leviämään tieto että upseeriklubissa eräässä parhaimmista
rykmenteistämme oli myöskin piiskausklubi, jonka päällikkönä oli
vanhin luutnantti. Tuo huomio herätti hiukan suuttumusta, kun
tuon koulupoikamaisen turmeluksen erikoiskohdat tulivat ilmi,
mutta ei kukaan hämmästynyt tuota täydellistä käsityksen puutetta
miehen kunniasta ja hyveistä, personallisesta rohkeudesta ja
omanarvontunnosta, tässä ritarillisuuden edustajien eturivissä.
Kristinuskon oppi rangaistuksen hyödyttömyydestä ja koston
huonoudesta ei ole, huolimatta yksinkertaisesta järkevyydestään,
saanut ainoankaan kansakunnan tunnustusta. Kristillisyys ei ole
joukoille muuta kuin kiihoittava julkinen komento, jonka varjon
alla saa pitää kaikenlaista muuta komentoa. Sen nimessä me otamme
kymmenen vuotta varkaan elämästä minuutti minuutilta hitaassa
kurjuudessa ja alennustilassa uudenaikaisesti parannetuissa
vankiloissamme, emmekä kadu sitä sen enempää kuin Laud leikatessaan
korvat Bastwickiltä ja Burtonilta. Me vaadimme kiinalaiset
boksari-ruhtinaat mestattaviksi niinkuin mitkä raakalaiset tahansa
ja meidän sotilas- tai laivasto-lähetystömme, jotka surmaavat,
polttavat ja hävittävät heimoja ja kyläkuntia siitä syystä että
joku on kovakouraisesti koputtanut englantilaista pääkalloa, ovat
niin tavallisia osia kuninkaallisessa hallinnossamme, etteivät ne
herätä senkään vertaa sääliä kuin tulee jokaisen vallassäätyisen
naisrikollisen osaksi. Me otaksumme että kiduttaminen tunnustuksen
esiinpakoittamiseksi on entisten pimeitten aikojen muistoja, mutta
juuri näitä sivuja kirjoitettaessa eräs englantilainen tuomari
tuomitsi väärentäjän kahdenkymmenen vuoden pakkotyöhön, julkisesti
selittäen että tuomio pannaan toimeen kokonaisuudessaan, ellei
rikollinen tunnusta, mihin hän on piilottanut väärentämänsä
setelit. Eikä mitään huomautuksia tehdä siitä eikä myöskään eräästä
toiselta sähkösanomasta, jossa sanotaan että Somalimaan sodassa
vanki antoi muutamia tärkeitä tietoja "rangaistuksen alaisena".
Vaikkapa nuo tiedot olisivat väärätkin, niin jo se seikka että
ne vastaanotetaan ilman vastalausetta vallan luonnollisina ja
sopivina ilmiöinä, todistaa että me olemme vielä aivan yhtä valmis
käyttämään torttyyriä kuin Bacon oli aikoinaan. Kertomukset
valkoisen miehen retkistä Afrikaan kultaa, norsunluuta, timantteja
ja urheilua hakemaan osoittavat että nykyinen europalainen on aivan
samanlainen rosvo kuin nekin, jotka ennen marssivat uusia maailmoita
valloittamaan Aleksanderin, Antoniuksen ja Pizarron johdolla.
Demokraattinen politikoitsija on juuri samanlainen, jommoiseksi
Platon hänet kuvaa; lääkäri on sama herkkäuskoinen petturi ja
oikullinen tieteellinen narri, jota Molière ivasi; opettaja on
vieläkin paraimmassa tapauksessa pikkumainen lasten viljelijä
ja pahimmassa tapauksessa piiskaamishullu; rehelliset miehet
pelkäävät sovinto-oikeuksia enemmän kuin lainkäyntiä; hyväntekijä
elää vieläkin kurjuuden loisena, aivan niinkuin lääkäri elää
sairauden loisena; pappein kavaluuden ihmetyöt eivät ole vähemmin
petollisia ja vahingollisia, siitä syystä että niitä nyt sanotaan
tieteellisiksi kokeiksi ja niitä toimittamassa on professoreita;
taikatemput uudenaikaisessa muodossaan patenttilääkkeinä ja
estävinä ruiskeina ovat kaikkialle levinneet; tilanomistaja jolla
ei enää ole kyllin valtaa asettaakseen ihmisansoja omaisuutensa
suojaamiseksi, rakentaa nyt piikkilanka-aitoja; uudenaikainen
herrasmies, joka on liian laiska voidellakseen kasvonsa punavärillä
urhoollisuuden merkiksi, voiteluttaa pesijättärellään paitansa
tärkkelyksellä puhtauden merkiksi; me pudistamme päätämme
keskiajan likaisuudelle, vaikka itse asumme kaupungeissa, jotka
ovat mustia noesta ja inhoittavia tupakansavusta; suora, julkinen
valehteleminen on kasvanut jättiläismäiseksi, ja siinä suhteessa ovat
aivan samanlaisia sekä taskuvaras poliisiasemalla että ministeri
salkkunsa ääressä ja sanomalehden toimittaja toimistossaan, kauppias
tarjoten myytäväksi täydellisiä polkupyörärenkaita, pappi joka
kirjoittaa nimensä kaikkien uskonpykälien alle ja vivisektori,
joka vakuuttaa kunniasanallaan että fysiologisessa laboratoriossa
leikatut eläimet eivät kärsi vähääkään kipua. Tekopyhyys on
pahimmillaan, sillä me emme vainoa ainoastaan semmoisten voimain
nimessä, joihin uskomme, vaan evankelisen uskon nimessä, jolle
johtajamme hymyilevät aivan niinkuin Italian patrisiot viidennellä
vuosisadalla hymyilivät Jupiterille ja Venukselle. Urheilu on nyt
kuten aina ennenkin murhaavaa kiihoitusta. Tappamisen halu on
yleistä. Kaikkialla pystytetään museoita yllyttämään lapsia ja
vanhanpuoleisia herrasmiehiä laittamaan alkoholissa säilytettyjä
ruumiskokoelmia, ryöstämään lintujen munia ja säilyttämään niitä
niinkuin punanahkaiset indiaanit säilyttävät skalppeja. Vitsan
käyttäminen on yhtä luonnollista englantilaiselle kuin ennen
Salomolle, kun hän sillä turmeli Rehabeamin, vaikka tämä vertaus
ei ole aivan oikeudenmukainen juutalaisia kohtaan, sillä Moseksen
laki kielsi enemmän kuin 40 lyöntiä ihmisyyden nimessä, mutta
Englannissa piiskattiin sotamiehiä tuhannella lyönnillä XVIII:lla
ja XIX:lla vuosisadalla, ja piiskattaisi yhä vieläkin, ellei
politillinen valta olisi siirtynyt yhtä paljon kauppasäädylle ja
köyhälistölle kuin sotilassäädylle. Huolimatta siitä muutoksesta,
piiskaaminen on vieläkin sallittu koulussa, sotilasvankilassa,
koululaivalla ja tuossa pikkumaisuuden koulussa, jota nimitetään
kodiksi. Piiskurikiihkoilijaa, joka julkeasti vaatii enemmän piiskaa,
aivan niinkuin huudetaan enemmän sotaa, enemmän häpeämättömyyttä
ja vähempiä veroja, siedetään, jopa tyydytetäänkin siitä syystä
että koska meillä ei ole mitään siveellistä päämäärää, me olemme
kyllin järkeviä ymmärtääksemme ettei mikään muu kuin raaka voima
voi pakoittaa muita seuraamaan itsekästä tahtoamme. Pelkuruus
on aivan yleistä. Isänmaallisuus, yleinen mielipide, vanhempien
velvollisuus, kuri, uskonto, siveys ovat ainoastaan toisia
nimityksiä peloitukselle; ja julmuus, ahmaaminen ja herkkäuskoisuus
kannattavat pelkuruutta. Me leikkaamme kurkun vasikalta ja ripustamme
sen roikkumaan takajaloista ja kuolemaan verenvuodosta, jotta
vasikkakotlettimme tulisi valkoiseksi. Me naulaamme hanhen lautaan
kiinni ja ahdamme sen täyteen ruokaa, sillä meistä sen maksatauti
maistuu hyvältä. Me revimme pikku linnut kappaleiksi koristaaksemme
neitosiemme hattuja. Me silvomme kotieläimiämme aivan ilman mitään
syytä, seurataksemme julmaa tapaa vain. Ja me asetamme eläimiä mitä
hirvittävimmän kidutuksen alaisiksi toivoen siten löytävämme jonkun
ihme-parannuskeinon omille taudeillemme.
Huomatkaapa vielä että nuo kaikki eivät ole harvinaisia paheitten
kehitysmuotoja, joita kaikki hyvät ihmiset valittavat ja vastustavat.
Tässä emme ole puhuneet sanaakaan Neerojemme julmuuksista, vaikka
meillä tietysti on Neeroja tavallinen prosenttimäärä. Lukuunottamatta
muutamia sotilas-esimerkkejä, jotka mainitsimme ainoastaan
osoittaaksemme että gentlemannin kasvatus ja asema, kunniantunnon,
_esprìt de corps'in_, julkisuuden ja vastuunalaisuuden vahvistamina,
eivät anna suurempia takeita käytökseen nähden kuin suurten
laumojen intohimot - lukuunottamatta noita esimerkkejä, kaikki
muut mainitsemamme tapaukset ovat jokapäiväisyyksiä, poimittuja
sieltä täältä parhaimpien kansalaisiemme tavallisesta elämästä ja
kiihkeästi puolustettuja sanomalehdissämme ja saarnastuoleissamme.
Itse humanitaaritkin, jotka inhoavat niitä, kiihoittuvat niitten
johdosta murhaamaan. Brutuksen ja Ravaillac'in miekat ovat vielä
toiminnassa Caserion ja Lucchenin käsissä, ja pistooli on tullut sen
avuksi Guiteau'n ja Czolgosz'in käsissä. Meidän parannuskeinomme
ovat vielä rajoitetut joko sietämiseen tai surmaamiseen. Ja surmaaja
surmataan vielä lain nojalla, perustuen siihen periaatteeseen että
kaksi mustaa on yhtä kuin yksi valkoinen. Ainoan uutuuden löydämme
metoodeissamme: dynamiitin keksintö on vaihtanut Hamiltonin liiaksi
ladatun kiväärin pommiin. Mutta Ravacholin sydän palaa samalla lailla
kuin Hamiltoninkin. Ne jotka maailman tuntevat, eivät siedä ajatella
sitä, vaikka he ottaisivatkin huomioon mitä laajimmassa määrässä
köyhyyden painon köyhissä ja pelkuruuden rikkaissa.
Puolustukseksemme voimme vain sanoa että ihmisten täytyy elää
ja antaa muitten elää määrättyyn asteeseen asti. Hevonenkin,
töppöhäntäisenä ja kuolaimet suussa, huomaa että sen orjuutta
lieventää se seikka, että jos isäntä kokonaan laiminlöisi sen ruuan
ja levon, täytyisi hänen kustantaa itselleen uusi hevonen joka toinen
päivä, sillä hevosta ei voi käyttää työssä kuoliaaksi ja sitten ottaa
ilmaiseksi toinen hevonen, niinkuin voi tehdä työmiehelle. Mutta
tällä välinpitämättömän itsekkäisyytemme luonnollisella rajoituksella
on myöskin rajansa, osittain meidän lyhytnäköisyydessämme, osittain
tahallisissa laskuissamme, niin että meillä on paitsi miestä, joka
omaksi häviökseen pelkästä ahneudesta lyhentää hevosensa elämän,
myöskin raitiovaunu-yhtiö, joka on laskenut, että vaikka hevonen
voi elää 24 jopa 40 vuotiseksikin, on edullisempaa tappaa se työllä
neljässä vuodessa ja sitten ostaa uusi uhri. Ja ihmisorjuus, joka
on saavuttanut korkeimman tunnetun asteensa meidän aikanamme
vapaan palkkatyön muodossa, on kohdannut samoja personallisia ja
kaupparajoituksia sekä vaikeuttamiseensa että lieventämiseensä
nähden. Nyt kun palkkatyön vapaus on aikaansaanut työvoimain
vähyyden, kuten esim. Etelä Afrikassa, johtava, englantilainen
sanomalehti ja johtava englantilainen viikkolehti ovat julkisesti
ja anteeksi pyytämättä vaatineet palaamista pakkotyöhön, s.o.
rupeamaan käyttämään samoja keinoja, joilla egyptiläiset, kuten
otaksumme, rakensivat pyramiidinsa. Me tiedämme nyt että taistelu
orjuutta vastaan XIX vuosisadalla onnistui yksinomaa siitä syystä
että sellainen orjuus ei ollut vaikuttavin eikä vähimmin inhimillinen
tapa, jolla työtä saatettiin käyttää hyväksi, ja maailma pyrkii nyt
vielä vaikuttavampaa systeemiä kohti, joka on hävittävä työntekijän
vapauden, saattamatta hänen isäntäänsä vastuunalaiseksi hänestä.
On kumminkin aina olemassa hiukan lievennystä: kapinan pelko, ja
myöskin ystävyyden ja mieltymyksen vaikutukset. Sanokaamme siis
vielä kerran ettemme tässä lausu mitään syytöstä maailmaa vastaa
siitä mitä sen rikolliset ja hirviöt tekevät. Inkvisitsionin
polttorovioita sytyttivät vakavasti uskonnolliset ihmiset, jotka
olivat niin ystävällisiä ja hyviä kuin kuka tahansa suinkin. Ja
kun neekeri kastetaan petroleumiin ja pistetään tuleen Amerikassa
meidän päivinämme, niin ei hän suinkaan ole hyvä mies, jonka konnat
lynkkaavat, ei, hän on rikollinen, jonka arvossa pidetyt, ylevät,
armeliaat, siveellisesti loukkaantuneet kansalaiset lynkkaavat.
Ja vaikka nämä kansalaiset toimivat ulkopuolella lakia, ovat he
kumminkin armahtavampia kuin Amerikan vallanpitäjät ja tuomarit,
jotka vielä äskettäin tuomitsivat ihmisiä yksinäiseen koppiin ei
viideksi kuukaudeksi, kuten meillä on tapana, vaan viideksi vuodeksi
tai pitemmäksi ajaksi. Meidän siveellisten hirviöittemme töitä ei
ollenkaan voi verrata Bartolomeus-yöhön tai muihin yhteiskunnallisen
sekasorron satunnaisiin puhkeamisiin. Tuomittakoon meitä vain
parhaimpien piiriemme luvallisten ja arvossa pidettyjen tapojen
mukaan, ja sen, joka tuntee asiat ja on kyllin voimakas katsomaan
niitä suoraan silmiin, täytyy myöntää, että ellei meidän sijaamme
astu ylevämpi olento -- sanalla sanoen yli-ihminen -- pysyy maailma
vaarallisten petojen luolana, jossa meidän satunnaiset yli-ihmisemme,
Shakespearit, Goethet, Shelleyt ja muut samanlaiset, saavat elää
yhtä varovasti kuin jalopeurain kesyttäjät, pitämällä asemansa
koomillisuutta ja ylemmyytensä arvoa korvauksena kauhusta, joka
heillä on toisella puolella, ja yksinäisyydestä toisella.