Valekainouden selitys.
Miksi mehiläiset syöttelevät ja hemmottelevat äitejään, kun me
syöttelemme ja hemmottelemme ainoastaan ooppera-primadonnia,
siinä kysymys, jota sietää miettiä. Meidän käsityksemme siitä miten
äitiä on kohdeltava ei suinkaan ole se että on lisättävä hänen
ravintomääräänsä, vaan se että on kiellettävä häntä tekemästä työtä
tehtaassa kuukauden kuluessa synnyttämisen jälkeen. Kaikki mikä voi
saattaa syntymisen onnettomuudeksi vanhemmille ja vaaraksi äidille,
pannaan huolellisesti toimeen. Kun suuri ranskalainen kirjailija
Emile Zola, levottomana kansansa hedelmättömyydestä, kirjoitti
kaunopuheisen ja voimakkaan kirjan kohottaakseen hedelmällisyyden
arvoa, otaksuttiin heti Englannissa että senluontoinen kirja,
jolla lisäksi oli nimenä "Hedelmällisyys", oli liian inhoittava
käännettäväksi englannin kielelle, ja että jokainen yritys
sukupuolisuhteitten käsittelemiseen muulla lailla kuin hekumalliselta
ja romantilliselta kannalta, on ankarasti masennettava. Jos
tämä otaksuminen todellakin perustuisi yleiseen mielipiteeseen,
osoittaisi se semmoista vihaa ja vastustusta Elämän Voimaa vastaan,
joka voisi syntyä ainoastaan sairaassa ja kuolemaisillaan olevassa
yhteiskunnassa, missä Ibsenin Hedda Gabler olisi tyypillinen
nainen. Mutta siihen ei ole mitään tosi perustusta ollenkaan.
Sanomalehtien valekainous samoin kuin seurapiirin valekainous
johtuu yksinomaa kasvatuksesta ja kielestä. Meitä ei ole kasvatettu
ajattelemaan siveästi niistä asioista, ja seurauksena siitä meillä
ei ole muunlaista kieltä kuin säädytöntä, jolla saatamme niistä
puhua. Meidän täytyy siis selittää että niistä on sopimatonta
julkisesti keskustella, koska ainoat sanat, joita voimme käyttää
keskustelussa, ovat sopimattomia julkisesti käyttää. Fysioloogit,
joilla on oppisanasto käytettävänään, eivät pidä sellaista
keskustelua vaikeana, ja kielimestarit, jotka ajattelevat siveästi,
voivat kirjoittaa suosituita kertomuksia, semmoisia kuin Zolan
Hedelmällisyys ja Tolstoin Ylösnousemus, loukkaamatta vähintäkään
semmoisia lukijoita, jotka myöskin voivat ajatella siveästi. Mutta
tavallinen nykyaikainen sanomalehtimies, joka ei koskaan ole
keskustellut niistä asioista muuta kuin raa'alla tavalla, ei voi
kirjoittaa yksinkertaista huomautusta jostakin avioerosta, ilman
selvästi esiintyvää häpeän tunnetta, tai sellaista vallattomuutta,
joka saattaa mahdottomaksi tuon huomautuksen ääneenlukemisen
seurassa. Kaikki tuo raakuus ja valehäveliäisyys (molemmat ovat sama
asia) ei merkitse sitä että ihmiset eivät tunne siveällä tavalla sitä
asiaa. Päinvastoin juuri tunteemme syvyys ja vakavuus saattaa sen
häväisemisen raa'alla kielellä ja karkealla pilalla sietämättömäksi.
Vihdoin, emme siedä kuulla siitä puhuttavan ollenkaan, sillä
ainoastaan yksi tuhannesta voi puhua siitä loukkaamatta meidän
omanarvontuntoamme, varsinkin naisten omanarvontuntoa. Lisätkäämme
vielä yleisen kielen kauheuteen, yleisen köyhyyden kauheus.
Ahtaassa asutuksessa köyhyys hävittää puhtauden mahdollisuuden, ja
puhtauden puutteessa monet elämän luonnollisista ehdoista muuttuvat
loukkaaviksi ja epäterveellisiksi, sillä seurauksella että vihdoin
epäpuhtauden yhdistys noihin luonnollisiin suhteisiin tulee niin
valtavaksi, että useiden sivistyneiden ihmisten (s.o. ihmisten,
jotka asuvat noissa ahtauden labyrinteissä, joita me nimitämme
kaupungeiksi) ruumiillisen elämän toinen puoli muuttuu rikolliseksi
salaisuudeksi, josta on mahdoton puhua muille kuin hätätilassa
lääkärille -- ja Hedda Gabler ampuu itsensä, koska äitiys on niin
epäkaunista. Lyhyesti sanoen, yleinen valekainous on vain yleisen
likaisuuden ilmaisumuoto. Ne seikat, jotka se julistaa pannaan,
ovat siitä huolimatta kaikkein mieltäkiinnittävimmät ja vakavimmat
kaikista.