_Anna (rukoilevasti, jotta Tanner käyttäytyisi ihmisiksi)_. Jack!

_Neiti Ramsden (raivossa)_. No sen minä sanon!

_Violet (terävällä äänellä Tannerille)_. Kuka kertoi sen sinulle?

_Tanner_. Ramsden ja Tavy tietysti. Miksi he eivät olisi saaneet?

_Violet_. Sillä he eivät tiedä.

_Tanner_. Tiedä? Mitä?

_Violet_. He eivät tiedä että minä olen oikeassa.

_Tanner_. Oo - kyllä he sen tietävät sydämessään, vaikka heidän

hullut taikauskonsa siveydestä ja soveliaisuudesta ja sen semmoisessa

saattaa heidät moittimaan sinua. Mutta minä tiedän ja muu maailma

oikeastaan myöskin tietää, vaikkei se uskalla sitä tunnustaa, että

sinulla oli oikeus seurata vaistoasi, että elinvoima ja rohkeus

ovat suurimmat ominaisuudet naisessa ja äitiys hänen juhlallinen

vihkimisensä naisellisuuteen, ja että se seikka, että et ole

laillisesti vihitty, ei hiukkaistakaan vähennä sinun arvoasi eikä

meidän kunnioitustamme sinua kohtaan.

_Violet (punastuen harmista)_. Sinä siis pidät minua huonona

naisena, kuten nuo muutkin. Ja sinä luulet, että minä en ole

ainoastaan menetellyt kunnottomasti, vaan vieläpä hyväksyn sinun

innoittavat mielipiteesikin. Neiti Ramsden, minä olen sietänyt teidän

kovat sananne siksi että tiesin teidän kerran katuvan niitä kun

saitte kuulla totuuden, mutta minä en siedä semmoista inhoittavaa

loukkausta, että Jack onnittelee minua siitä, että muka olen yksi

noita kurjia olentoja, joita hän hyväksyy. Minä olen salannut

avioliittoni mieheni tähden. Mutta nyt minä vaadin laillisen

aviovaimon oikeudella että minua ei loukata.

_Octavius (kohottaen päänsä sanomattomalla helpoituksen tunteella)_.

Sinä olet naimisissa!

_Violet_. Niin olen. Ja teidän olisi pitänyt arvata se. Mikä

syy teillä oli epäillä että minulla ei ollut oikeutta kantaa

vihkisormusta? Ei kukaan teistä koskaan kysynytkään minulta. Sitä en

voi unohtaa.

_Tanner (rauniona)_. Olen täydellisesti masennettu. Tarkoitin hyvää.

Pyydän anteeksi -- ryömien pyydän anteeksi.

_Violet_. Toivon että vasta olet varovampi puheissasi. Tietysti ei

kukaan ota niitä täydellä todella, mutta ne ovat epämiellyttäviä ja

todistavat huonoa aistia.

_Tanner (taipuen myrskyn alla)_. En voi puolustautua. Olen vasta

varovampi puolustaessani naisia. Pelkään että olemme kaikki

alentuneet sinun silmissäsi, paitsi Anna. Annan tähden suo meille

anteeksi.

_Violet_. Niin, Anna on ollut hyvin ystävällinen. Mutta hän tiesi.

_Tanner_. Ahaa.

_Neiti Ramsden (jäykästi)_. Ja kuka on se herrasmies, joka ei

tunnusta vaimoaan?

_Violet (nopeasti)_. Se on minun asiani, neiti Ramsden, eikä teidän.

Minulla on omat syyni pitää avioliittoni salassa tällä haavaa.

_Ramsden_. En voi sanoa muuta kuin että olen kovin pahoillani,

Violet. Minua vallan kauhistaa muistella kuinka olemme sinua

kohdelleet.

_Octavius (nolona)_. Anteeksi, Violet. En voi sanoa muuta.

_Neiti Ramsden (yhä vielä haluttomana antautumaan)_. Tietysti se

minkä nyt kerroit, muuttaa asiat kokonaan. Joka tapauksessa on

velvollisuuteni itseäni kohtaan --

_Violet (keskeyttäen hänet)_. Velvollisuutenne minua kohtaan on

pyytää anteeksi. Se on velvollisuutenne sekä itseänne että minua

kohtaan. Jos itse olisitte naimisissa oleva vaimo, ette suinkaan

tahtoisi istua taloudenhoitajan huoneessa ja tulla kohdelluksi kuin

pahankurinen lapsi. Siten juuri nuoret neidit ja vanhat eukot, joilla

ei ole mitään vakavia velvollisuuksia, minua kohtelivat.

_Tanner_. Elä iske meihin, kun olemme masennetut, Violet. Minä luulin

että teimme itsemme naurunalaisiksi, mutta oikeastaan onkin niin että

sinä teit meidät naurunalaisiksi.

_Violet_. Ainakaan se ei ollut sinun asiasi, Jack.

_Tanner_. Eikö ollut minun asiani? Vaikka Ramsden melkein suoraan

syytti minua tuoksi tuntemattomaksi herrasmieheksi.

_Ramsden vastustaa kiihkeästi, mutta Violetin kylmä suuttumus

sammuttaa hänen kiihkonsa_.

_Violet_. Sinua! Kuinka inhoittavaa! Kuinka ilettävää! Kuinka

halveksittavasti te olette puhuneet minusta! Jos mieheni tietäisi

tuon, ei hän sallisi minun ikinä enää virkkaa sanakaan teille.

_(Ramsdenille)_. Tämän viimeisen te todellakin olisitte voinut

säästää minulta.

_Ramsden_. Minä vakuutan etten koskaan -- ainakin se on sanojeni

hirveätä väärentämistä --

_Neiti Ramsden_. Sinun ei tarvitse selittää, Roebuck. Hän oli itse

syynä kaikkeen. Hänen asiansa on pyytää anteeksi että hän petti

meidät.

_Violet_. Voin antaa teille anteeksi, neiti Ramsden, sillä te ette

voi ymmärtää, kuinka tunnen tämmöisissä asioissa, vaikka kyllä olisin

odottanut enemmän järkeä henkilöiltä, joilla on suurempi kokemus.

Minä ymmärrän kuitenkin että olette joutunut hyvin kiusalliseen

asemaan ja paras minkä voin tehdä, on poistua heti. Hyvästi.

_Hän menee jättäen heidät tuijottamaan_.

_Neiti Ramsden_. No sen minä sanon!

_Ramsden (valittaen)_. Kyllä hän nyt on meille hyvin suuttunut.

_Tanner_. Teidän täytyy lyyhistyä kokoon vihkisormuksen edessä,

Ramsden, kuten meidän muidenkin. Häpeämme malja on täysi.

Toinen näytös.

Ajotiellä maatalon puistossa lähellä Richmondia moottorivaunu on

joutunut epäkuntoon. Se seisoo puuryhmän edessä, jonka ympäri tie

kiertää taloon, joka osittain näkyy puitten läpi. Tanner seisoen

tiellä moottorivaunun vasemmalla puolella, voisi selvään nähdä talon

läntisen nurkan, ellei hänen huomionsa olisi kokonaan kiintynyt

selällään makaavaan, sinisiin housuihin puettuna sääripariin,

joka pistää esiin koneen alta. Hän katselee niitä tarkasti, selkä

kumarassa ja kädet polviin nojaten. Hänen nahkatakkinsa ja suippo

lakkinsa osoittavat että hän on moottorivaunun matkustajia.

_Sääret_. Ahaa! Nyt se on tehty.

_Tanner_. Onko kaikki kunnossa nyt?

_Sääret_. Kaikki hyvin!

_Tanner kumartuu tarttuen kiinni säärien nilkkaan ja vetäen esiin

kuin työntökärryt säärien omistajan, joka kulkee käsillään pitäen

vasaraa hampaissaan. Hän on nuori mies siistissä sinisessä puvussa,

puhtaaksi ajettu leuka, tummat silmät, lyhyt hyvin harjattu tukka

ja hiukan säännöttömät, epäluuloisesti kaarevat kulmakarvat. Kun

hän korjaa vaunua ovat hänen liikkeensä nopeat ja odottamattomat,

mutta kumminkin tarkat ja huolelliset. Tanneria ja Tannerin ystäviä

kohtaan hänen käytöksensä ei ole ollenkaan alamainen, vaan kylmä

ja jäykkä, pitäen heidät jonkun matkan päässä, mutta antamatta

kumminkaan koskaan aihetta valituksiin. Siitä huolimatta hän koko

ajan pitää heitä silmällä jotenkin kyynillisesti, niinkuin ainakin

mies joka tuntee maailman nurean puolen. Hän puhuu hitaasti ja hieman

ivallisesti eikä ollenkaan koeta saada puhettaan herrasmaiseksi.

Saattaa arvata että hänen siro ulkoasunsa on merkkinä kunnioituksesta

häntä itseään ja omaa luokkaansa kohtaan, eikä niitä kohtaan, joitten

palveluksessa hän on._

_Hän astuu nyt moottorivaunuun koettaakseen koneistoa ja panee

taas lakin päähänsä ja päällystakin yllensä. Tanner riisuu pois

nahkaisen päällystakkinsa ja heittää sen vaunuun. Kuljettaja

(taikka automobilisti, taikka moottoriniekka, taikka miksi tahansa

nimittänemmekään häntä) katselee ympärilleen kysyvästi, työntäen

samalla vasaransa vaunuun._

_Kuljettaja_. Joko saitte tarpeeksi, vai?

_Tanner_. Voin yhtä hyvin kävellä taloon ja ojentaa jalkojani hiukan

sekä tyynnyttää hermojani. _(Katsoen kelloaan)._ Tiedätte kai että

olemme tulleet Hyde Park Cornerista Richmondiin kahdessakymmenessä

yhdessä minuutissa.

_Kuljettaja_. Viidessätoista minuutissa minä sen vertaisen matkan

olisin pyörähyttänyt, jos olisi ollut selvä tie.

_Tanner_. Mutta mistä syystä? Rakkaudesta urheiluunko, vai

saadaksenne ilon kauhistuttaa onnetonta isäntäänne?

_Kuljettaja_. Mikä se teitä pelottaa?

_Tanner_. Poliisi ja niskani mahdollinen taittuminen.

_Kuljettaja_. Soo. Mutta jos tykkäätte kulkea hiljakseen niin

voittehan mennä omnibussissa. Se on halvempaa. Te maksatte minulle

että minä säästäisin teiltä aikaa ja hankkisin teille hyötyä tuhannen

punnan moottorivaunusta. _(Hän istuutuu tyynesti)._

_Tanner_. Minä olen moottorivaunun sekä teidän orjanne. Joka yö minä

uneksin siitä kirotusta kapineesta.

_Kuljettaja_. Kyllä se semmoinen haihtuu. Jos menette taloon niin

saanko kysyä kuinka kauan meinaatte viipyä siellä? Siitä syystä vain

että jos meinailette jutella koko aamupäivän rouvasväen kanssa, niin

panen vaunun talliin ja lähden omiin hommiini. Muutoin annan sen

seistä tässä odottamassa.

_Tanner_. Paras on odottaa tässä. En viivy kauan. Tänne pitäisi tulla

nuori amerikkalainen herrasmies, eräs herra Malone yhdessä herra

Robinsonin kanssa uudessa amerikkalaisessa höyryvaunussaan.

_Kuljettaja (hypäten ylös ja kiirehtien vaunusta Tannerin luo)._

Amerikkalaisessa höyryvaunussa! Kilpaa meidän kanssa Lontoosta!

_Tanner_. Ehkä he ovat jo täällä.

_Kuljettaja_. Olisinpa minä sen tiennyt! _(Syvästi moittien)_.

Miksette kertonut siitä, herra Tanner?

_Tanner_. Sillä minulle on ilmoitettu että tällä vaunulla voi ajaa

84 penikulmaa tunnissa, ja minä tiedän kokemuksesta kuinka paljon

_te_ voitte ajaa, jos tiellä sattuu olemaan kilpailija. Katsokaappas

Henry, on asioita, joita teidän ei ole terveellistä tietää, ja

tämä asia oli yksi niitä. Rauhoittukaa nyt kumminkin, kohta saatte

nauttia kylliksenne. Aiomme ajella koko päivän. Amerikkalainen ottaa

vaunuunsa herra Robinsonin, hänen sisarensa ja neiti Whitefieldin. Me

otamme neiti Rhodan.

_Kuljettaja (tyydytettynä, miettii toista asiaa)._ Neiti Rhoda on

neiti Whitefieldin sisar, vai mitä?

_Tanner_. Niin on.

_Kuljettaja_. Ja neiti Whitefield itse menee toiseen vaunuun? Ei

teidän kanssanne?

_Tanner_. Mitä hittoja hän minun kanssani tulisi? Herra Robinsonhan

on toisessa vaunussa. _(Kuljettaja katselee Tanneria kylmällä

epäluulolla ja kääntää vaunun viheltäen hiljaa tunnettua nuottia.

Tanner, hiukan levottomana, aikoo jatkaa samaa ainetta, mutta kuulee

samalla Octaviuksen askeleet käytävällä. Octavius tulee talosta päin,

puettuna moottoripukuun, mutta ilman päällystakkia.)_ Me olemme

menettäneet, kiitos luojan. Tuossa on herra Robinson. Hei, Tavy, onko

höyryvaunu onnistunut?

_Octavius_. On varmaan. Me tulimme Hyde Park Corneristä tänne

seitsemässätoista minuutissa. _(Kuljettaja on raivoissaan ja

potkaisee vaunua muristen suuttumuksesta)._ Kauanko te viivyitte?

_Tanner_. Noin kolme neljännes tuntia, tai niille paikoin.

_Kuljettaja (vastustaen)_. So, soh, herra Tanner! Helposti olisimme

ennättäneet vähemmässä kuin viidessätoista minuutissa.

_Tanner_. Ohimennen, saanko esitellä teidät? Herra Octavius Robinson

ja herra Enry Straker.

_Straker_. Hauska tavata, herra Robinson. Herra Tanner pilkkaa Enry

nimeä. Herrat sanovat aina Hhenry. Mutta en suinkaan minä välitä.

[Lontoon alhaison murteen huomattavimpia ominaisuuksia on se, että h

jätetään pois sellaisten sanojen alusta, missä sen tulisi olla, ja

lausutaan usein sanojen alussa, jossa sitä ei ole. Suoment. muist.]

_Tanner_. Sinä luulet vain että se todistaa huonoa aistia minussa,

kun kiusottelen Strakeria, Tavy. Mutta sinä olet vallan väärässä.

Tämä mies näkee enemmän vaivaa jättääkseen pois h:t kielestään, kuin

hänen isänsä ennen, saadakseen ne kieleensä. Se on luokkamerkkinä

hänessä. En ole elämässäni tavannut ketään, joka on niin pöhöttynyt

luokkaylpeydestä kuin Enry.

_Straker_. So, soh, herra Tanner. Hiukan moderatsionia!

_Tanner_. Moderatsionia! Kuulitko Tavy? _Sinä_ olisit sanonut että

vähempi riittää. Mutta tämä mies on saanut sivistystä ja hän tietää

että me emme ole. Mikä olikaan teidän kansakoulunne, Straker?

_Straker_. Sherbrooke Road.

_Tanner_. Sherbrooke Road! Sanoisiko kukaan meistä Rugby! Harrow!

Eton! tuommoisella henkisellä ylpeydellä? Sherbrooke Road on paikka,

jossa pojat oppivat jotain. Eton on poikatarha, jonne meidät

lähetetään siitä syystä että olemme kiusana kotona, ja siksi että

myöhemmin elämässä aina kun jonkun herttuan nimi mainitaan, voimme

sanoa että hän on entinen koulutoverimme.

_Straker_. Te ette ymmärrä yhtään niitä asioita, herra Tanner. Ei

kansakoulussa opi, vaan teollisuuskoulussa.

_Tanner_. Se on hänen yliopistonsa, Octavius. Ei Oxford, eikä

Cambridge, tai Durham, Dublin, tai Glasgow. Ei edes mikään noista

lahkolaispesistä Walesissakään. Ei, Tavy. Regent Street, Chelsea

Borough -- en muista puoliakaan niitten nimistä -- ne ovat _hänen_

yliopistojaan. Ne eivät ole vain luokkarajoitusten myymälöitä, kuten

meidän yliopistomme. _Te_ ylenkatsotte Oxfordia, Enry, eikö niin?

_Straker_. En ollenkaan. Se on vallan nätti paikka semmoisille, jotka

sellaisista tykkäävät. Siellä opetetaan herraksi. Teollisuuskoulussa

opetetaan konemestariksi tai muuksi sellaiseksi.

_Tanner_. Ivaa, Tavy, pelkää ivaa! Jospa sinä voisit katsoa Enryn

sieluun ja näkisit koko sen ylenkatseen syvyyden, jota hän tuntee

herroja kohtaan, ja hänen ylpeytensä huipun siitä että hän on

konemestari, niin kalpenisit. Hän suorastaan nauttii aina kun tämä

moottorivaunu joutuu epäkuntoon, sillä se saattaa näkyviin minun

herrasmaisen avuttomuuteni ja hänen työläismäisen taitonsa ja

kekseliäisyytensä.

_Straker_. Elkää välittäkö hänestä, herra Robinson. Hän rakastaa

puhumista. Mutta mehän tunnemme hänet.

_Octavius (vakavasti)_. Mutta hänen puheessaan on paljon totta

pohjalla. Minä uskon mitä hartaimmin työn ylevyyteen.

_Straker (tyyneesti)_. Siksi että te ette ole koskaan tehnyt mitään

työtä herra Robinson. Minun tehtäväni on poistaa työ. Teillä on

enemmän hyötyä minusta ja yhdestä koneesta kuin kahdestakymmenestä

työmiehestä.

_Tanner_. Herran nimessä, Tavy, elä houkuttele häntä puhumaan

valtiotaloudesta. Hän tietää kaikki siitä, mutta me emme tiedä. Sinä

olet vain runollinen sosialisti, Tavy. Hän on tieteellinen.

_Straker (joutumatta hämilleen)_. Niin. Tämä keskustelu on kyllä

hyvin opettavaa, mutta minun täytyy pitää huolta koneesta ja te

kai tahdotte puhella tytöistänne. Kyllä minä ymmärrän. _(Hän alkaa

puuhailla koneen luona ja lähtee sitten astumaan taloa kohti)._

_Tanner_. Se on hyvin tärkeä yhteiskunnallinen ilmiö.

_Octavius_. Mikä?

_Tanner_. Straker. Tässä me kirjalliset ja sivistyneet henkilöt

olemme vuosikausia huutaneet uutta naista, joka kerta kuin joku

harvinaisen vanhanaikuinen naishenkilö joutui ilmapiiriimme, emmekä

koskaan huomanneet että uusi mies oli tullut. Straker on uusi mies.

_Octavius_. Minä en huomaa hänessä mitään uutta, paitsi sinun

hulluttelusi hänen kanssaan. Mutta en minä nyt viitsi puhua hänestä,

vaan Annasta.

_Tanner_. Straker tiesi senkin. Luultavasti hän oppi senkin

teollisuuskoulussa. No, mikä Annalla on hätänä? Oletko kosinut häntä?

_Octavius (itseään syyttäen)_. Minä olin kyllin petomainen ja tein

sen eilisiltana.

_Tanner_. Kyllin petomainen! Mitä tarkoitat?

_Octavius (dityrambimaisesti)_. Jack, me miehet olemme kaikki

raakoja. Me emme koskaan ymmärrä kuinka äärettömän herkkä naisen

tunne-elämä on. Kuinka minä saatoinkaan sen tehdä!

_Tanner_. Tehdä mitä, sinä itkusuinen idiootti?

_Octavius_. Niin, minä olen idiootti, Jack. Jospa olisit kuullut

hänen äänensä ja nähnyt hänen kyyneleensä! Minä olen valvonut koko

yön ajatellen niitä. Jos hän olisi moittinut minua, olisin kestänyt

sen paremmin.

_Tanner_. Kyyneleitä! Se on vaarallista. Mitä hän sanoi.

_Octavius_. Hän kysyi minulta kuinka saatoin nyt ajatella muuta kuin

hänen rakasta isä-vainajaansa. Hän tukahdutti nyyhkytyksen -- _(hän

masentuu)_.

_Tanner (taputtaen häntä selkään)_. Koeta kestää se miehen tavoin,

Tavy, vaikka sinusta tuntuisikin kuin olisit aasi. Se on sitä vanhaa

peliä. Hän ei ole väsynyt vielä leikkiin sinun kanssasi.

_Octavius (kärsimättömästi)_. Oh, elä puhu tyhmyyksiä aina, Jack.

Luuletko tosiaankin että tuo sinun iän ikuinen ontto kyynillisyytesi

ollenkaan kykenee käsittämään hänen kaltaistaan luonnetta.

_Tanner_. Hm! Sanoiko hän muuta?

_Octavius_. Sanoi. Ja siksi juuri minä asetankin sekä hänet että

itseni sinun pilkattavaksesi kertomalla siitä.

_Tanner (katuvana)_. Ei pilkattavaksi, hyvä Tavy, ei totta

tosiaankaan. No, vähät siitä. Jatka.

_Octavius_. Hänen velvollisuudentuntonsa on niin harras, niin

täydellinen, niin --

_Tanner_. Niin on. Jatka.

_Octavius_. Katsohan, näissä uusissa oloissa sinä ja Ramsden olette

hänen holhoojiaan, ja hänen mielestään kaikki se velvollisuudentunto,

joka ennen kohdistui hänen isäänsä, on nyt tuleva teille. Hän sanoi

arvelevansa että minun olisi pitänyt ensin puhua siitä teidän

molempien kanssa. Tietysti hän on oikeassa, mutta en voi auttaa

että minusta tuntuu oudolta tulla sinulta juhlallisesti kosimaan

holhokkisi kättä.

_Tanner_. Olen iloinen että rakkaus ei ole kokonaan sammuttanut

huumorintunnetta sinussa.

_Octavius_. Tuo vastaus ei tule tyydyttämään häntä.

_Tanner_. Virallinen vastaukseni on tietysti: Siunaukseni teille,

lapseni, olkaa onnelliset!

_Octavius_. Tahtoisin että lakkaisit laskemasta leikkiä tässä

asiassa. Vaikkei se ole täyttä totta sinulle, on se kumminkin minulle

ja hänelle.

_Tanner_. Tiedäthän vallan hyvin että hän on yhtä vapaa valitsemaan

kuin sinäkin.

_Octavius_. Hän ei ajattele niin.

_Tanner_. Eikö tosiaankaan! No, mitä siis tahdot minun tekemään?

_Octavius_. Tahdon että sanot hänelle vilpittömästi ja vakavasti mitä

ajattelet minusta. Sano että voit uskoa hänet minulle -- nimittäin

jos luulet voivasi.

_Tanner_. En ollenkaan epäile voivani uskoa hänet sinulle. Mutta

minua huolestuttaa ajatus uskoa sinut hänelle. Oletko sinä lukenut

Maeterlinckin kirjan mehiläisestä?

_Octavius (vaivoin hilliten suuttumustaan)_. Minun ei tee mieli

keskustella kirjallisuudesta tällä hetkellä.

_Tanner_. Ole hiukan kärsivällinen vain. En minäkään puhu

kirjallisuudesta. Kirja mehiläisestä on luonnonhistoriaa. Se on

kamala opetus ihmiskunnalle. Sinä luulet olevasi Annan kosija,

luulet että sinä olet takaa-ajaja, hän takaa-ajettu, että sinun

asiasi on kosia, pyytää, voittaa, valloittaa. Hullu! Sinä itse olet

takaa-ajettu, merkitty otus, määrätty saalis. Sinun ei tarvitse istua

ja luoda ikävöiviä silmäyksiä syöttiin loukun lankojen takana. Loukun

ovi on auki, ja se sulkeutuu vasta silloin kun sinä olet loukussa, ja

sulkeutuu silloin iäksi.

_Octavius_. Jospa voisin sen uskoa -- vaikka sanotkin sen

pahankuriseen tapaasi.

_Tanner_. Hyvä mies, mitä muuta tekemistä hänellä on tässä elämässä

kuin hankkia itselleen mies? Naisen täytyy koettaa päästä naimisin

niin pian kuin suinkin ja miehen täytyy koettaa pysyä naimattomana

niin kauan kuin suinkin. Sinulla on runosi ja murhenäytelmäsi

tehtävänä, Annalla ei mitään.

_Octavius_. En voi kirjoittaa ilman innostusta. Eikä sitä voi kukaan

muu minussa synnyttää kuin Anna.

_Tanner_. Mutta eikö sinun olisi varmempi hankkia sitä jonkun

matkan päässä hänestä? Petrarca ei nähnyt puoleksikaan niin

usein Lauraa eikä Dante Beatriceä, kuin sinä tapaat Annan, ja

kumminkin he kirjoittivat ensi luokan runoutta -- ainakin minulle

on kerrottu niin. He eivät koskaan panneet epäjumalanpalvelustaan

perhetuttavuuden koetuksen alaiseksi, ja sitä kesti kuolemaan asti.

Mene naimisiin Annan kanssa, ja viikon perästä hän ei tuota sinulle

enempää innostusta kuin lautasellinen pannukakkuja.

_Octavius_. Luulet minun kyllästyvän häneen!

_Tanner_. En ollenkaan. Ethän sinä kyllästy pannukakkuihinkaan.

Mutta ne eivät innostuta sinua. Eikä hän liioin innostuta sinua,

kun hän lakkaa olemasta runoilijan unelmana ja muuttuu tanakaksi

kuudenkymmenen kilon rouvaksi. Sinun täytyy silloin pakosta uneksia

jostakin toisesta, ja silloin syntyy jymy.

_Octavius_. Ei maksa vaivaa puhua tuolla lailla, Jack. Sinä et

ymmärrä. Sinä et ole koskaan ollut rakastunut.

_Tanner_. Minäkö! En ole koskaan ollut rakastumatta. Minä olen

rakastunut itse Annaankin. Mutta minä en ole rakkauden orja enkä

rakkauden narri. Katso mehiläistä, oi runoilija: mieti sen tapoja

ja ole järkevä. Herran nimessä, Tavy, jos naiset tulisivat toimeen

ilman meidän työtämme ja me söisimme heidän lastensa leipää emmekä

hankkisi sitä, niin he surmaisisivat meidät niinkuin hämähäkki surmaa

toverinsa, tai mehiläinen kuhnurit. Ja he olisivat vallan oikeassa,

ellemme kelpaisi muuhun kuin rakastamaan.

_Octavius_. Jospa vain olisimme kyllin hyviä rakkaudelle! Ei ole

mitään rakkauden vertaista! Ei ole olemassa muuta kuin rakkaus. Ilman

sitä maailma olisi synkän kauhun unelma vain!

_Tanner_. Ja tuo -- tuo on se mies, joka minulta anoo holhokkini

kättä! Tavy, luulen että meidät vaihdettiin kehdossa ja että sinä

olet oikea Don Juanin jälkeläinen.

_Octavius_. Elä vain sano semmoista Annalle.

_Tanner_. Ole huoleti. Hän on merkinnyt sinut omakseen, eikä mikään

voi enää pidättää häntä. Sinä olet tuomittu. _(Straker palaa

sanomalehti kädessä)._ Tässä tulee uusi mies turmellen itseään puolen

pennyn lehdellä kuten tavallista.

_Straker_. Voitteko uskoa, herra Robinson, että kun ajelemme

moottorivaunussa ostamme aina kaksi lehteä: Times hänelle ja Leader

tai Echo minulle. Mutta luuletteko että minä saan vilaistakaan

lehteeni? Ee-ei. Hän ryöstää aina Leaderin itselleen ja antaa minun

niellä Timesinsä.

_Octavius_. Eikö Times mainitse vetojen voittajia?

_Tanner_. Enry ei välitä vedonlyönnistä, Tavy. Moottoriennätykset

ovat hänen heikkoutensa. Mikä on viimeisin?

_Straker_. Parisista Biskraan, neljäkymmentä penikulmaa tunnissa

keskimäärin, lukuunottamatta Välimerta.

_Tanner_. Kuinka monta tapettu?

_Straker_. Kaksi tyhmää lammasta vain. Mitä se tekee! Lampaat

eivät maksa paljon. Omistajat olivat iloissaan kun saivat hinnan

tarvitsematta raastaa niitä teurastajalle. Mutta totta vissiin siitä

nostetaan juttu, ja sitten Ranskan hallitus kieltää koko ajon, ja

meiltä on tilaisuus mennyt. Harmittaa niin vietävästi, kun herra

Tanner ei lähde kunnolliselle matkalle niin kauan kuin vielä saa.

_Tanner_. Tavy, muistatko sinä eno Jamesin?

_Octavius_. Muistan kyllä. Kuinka niin?

_Tanner_. Eno Jamesilla oli ensi luokan kokki ja hän ei voinut

sulattaa mitään muuta ruokaa, kuin sen kokin keittämää. Mies parka

oli ujo ja vihasi seuraelämää. Mutta kokki oli ylpeä taidostaan ja

tahtoi laittaa päivällisiä prinsseille ja ulkovaltojen lähettiläille.

Estääkseen kokkia lähtemästä toisen palvelukseen vanhan eno raukan

täytyi panna toimeen suuret päivälliskutsut kahdesti kuukaudessa ja

kärsiä kaikki nolouden tuskat. Tässä on nyt sama asia minun ja Enry

Strakerin, tämän uuden miehen, välillä. Minä inhoan matkustamista,

mutta minä pidän aika paljon Enrystä. Hän taas ei välitä mistään

muusta koko maailmassa kuin kiitämisestä eteenpäin nahkatakissa ja

moottorilakissa, ympärillään tuuman paksulta tomua, kuusikymmentä

penikulmaa tunnissa oman henkensä ja minun henkeni kaupalla. Paitsi

ei silloin tietysti, kun hän makaa selällään loassa koneen alla

koettaen saada selville mikä paikka on ratkennut. No niin, ellen minä

päästä häntä ajamaan ainakin tuhat penikulmaa, joka toinen viikko,

jättää hän minut oman onneni nojaan ja menee jonkun amerikkalaisen

biljonäärin palvelukseen. Ja minä saan hankkia itselleni kiltin ja

kunnioittavan tallirengin, joka nostaa lakkiaan ja tietää oikean

asemansa. Minä olen Enryn orja, aivan niinkuin eno James oli kokkinsa

orja.

_Straker (suuttuneena)_. Toivoisin tosiaankin että minulla olisi

kone, joka kulkisi yhtä nopeaan kuin te voitte puhua, herra Tanner.

Olen vain sanonut että menetätte rahaa moottorillanne ellette pidä

sitä työssä. Yhtä hyvinhän voisitte hankkia itsellenne lastenvaunut

ja hoitajattaren niitä työntämään, kuin moottorivaunun ja minut jos

ette käytä meitä viimeiseen pisaraan asti.

_Tanner (tyynnyttäen)_. Hyvä on, Henry, hyvä on. Kohta lähdemme taas

puolen tunnin matkalle.

_Straker (ylenkatseellisesti)_. Puolen tunnin! _(Hän palaa koneen

luo, istautuu ja kääntää uuden sivun sanomalehdestään hakien lisää

uutisia)._

_Octavius_. Siitä muistan, minulla on sinulle kirje Rhodalta.

_Tanner (avaten sen)_. Arvaan että Rhoda vainuaa riitaa Annan kanssa.

Tavallisesti ei ole muuta kuin yksi henkilö, jota englantilainen

tyttö vihaa enemmän kuin äitiään, ja se on hänen vanhin sisarensa.

Rhoda pitää paljon enemmän äidistään kuin Annasta. Hän --

_(harmilla)_ -- No sen minä sanon!

_Octavius_. Mikä nyt?

_Tanner_. Rhodan piti tulla minun kanssani ajelemaan

moottorivaunullani, mutta hän sanoo että Anna on sen kieltänyt.

_Straker rupeaa äkkiä viheltämään lempinuottiaan huomiota

herättävällä ponnella. Hämmästyneinä tuosta leivomaisesta säveleestä

ja hiukan tuskastuneina ivallisesta vivahduksesta sen riemussa, he

kääntyvät Strakeriin päin ja katsovat häneen kysyvästi. Mutta Straker

on syventynyt sanomalehteensä, ja heidän liikkeensä ei hiota mitään

tuloksia._

-- 30 --

_Octavius (tointuen taas)_. Mainitseeko hän mitään syytä?

_Tanner_. Syytä! Loukkaus ei koskaan hae syytä. Anna kieltää häntä

olemasta kahden kesken kanssani millään ehdolla. Sanoo että olen

vallan sopimaton henkilö seurustelemaan nuoren tytön kanssa. Mitä

arvelet nyt ihanteestasi?

_Octavius_. Sinun tulee muistaa mikä raskas vastuunalaisuus nyt on

Annan niskoilla, kun hänen isänsä on kuollut. Rouva Whitefield on

liian heikko johtamaan Rhodaa.

_Tanner_ (tuijottaen häneen). Toisin sanoen, sinä olet samaa mieltä

kuin Anna.

_Octavius_. En. Mutta luulen ymmärtäväni hänet. Täytyyhän sinun

myöntää että mielipiteesi eivät ole juuri soveliaita muodostamaan

nuoren tytön mieltä ja luonnetta.

_Tanner_. En ikinä myönnä mitään sellaista. Sen myönnän että nuoren

tytön mieltä ja luonnetta tavallisesti muodostetaan kertomalla

hänelle valheita; mutta minä vastustan nyt sitä erityistä valetta

että minulla olisi tapana väärinkäyttää tyttöjen luottamusta.

_Octavius_. Sitä Anna ei sanokaan, Jack.

_Tanner_. Mitäs muuta hän tarkoittaa?

_Straker (huomaten Annan tulevan talosta päin)_. Neiti Whitefield,

hyvät herrat. _(Hän astuu alas moottorivaunusta ja kävelee alas

käytävää, kuten ainakin mies, joka tietää ettei häntä enää tarvita)_.

_Anna (astuen Octaviuksen ja Tannerin väliin)_. Hyvää huomenta, Jack.

Tulin sanomaan sinulle että Rhoda paralla on semmoinen päänkivistys,

ettei hän voi tulla kanssasi tänään ajelemaan. On niin sääli häntä,

lapsi raukkaa.

_Tanner_. Mitä sanot nyt, Tavy?

_Octavius_. Ethän voi sitä väärin ymmärtää, Jack. Anna osoittaa sulle

mitä ystävällisintä huomaavaisuutta, vaikkapa hänen siitä syystä

täytyisi pettää sinua.

_Anna_. Mitä tarkoitatte?

_Tanner_. Tahtoisitko parantaa Rhodan päänkivistyksen, Anna?

_Anna_. Tietysti.

_Tanner_. Sanoppas hänelle siis kaikki se minkä äsken sanoit minulle,

ja lisää vielä että satuit tulemaan kaksi minuuttia sen jälkeen kun

olin vastaanottanut Rhodan kirjeen ja lukenut sen.

_Anna_. Rhoda on kirjoittanut sinulle!

_Tanner_. Ja selittänyt kaikki.

_Octavius_. Elä välitä hänestä, Anna. Sinä olit oikeassa -- vallan

oikeassa. Anna teki ainoastaan velvollisuutensa, Jack, ja sinä tiedät

sen. Teki sen niin ystävällisesti sinua kohtaan kuin suinkin.

_Anna (mennen Octaviuksen luo)_. Kuinka hyvä sinä olet, Tavy, ja

kuinka avulias! Kuinka hyvin sinä ymmärrät!

_Octavius säteilee._

_Tanner_. Sillä lailla! Kiristää kahleita. Rakastathan häntä, Tavy,

eikö niin?

_Octavius_. Hän tietää sen.

_Anna_. Hsh. Häpeä nyt, Tavy!

_Tanner_. Oh, minä annan luvan. Olenhan holhoojasi. Ja minä luovutan

sinut Tavyn huostaan seuraavaksi tunniksi. Itse lähden ajelemaan

moottorivaunulla.

_Anna_. Ei Jack. Minun täytyy puhua sinulle Rhodasta. Ricky, menetkö

sisälle pitämään seuraa amerikkalaiselle ystävällesi. Hän on hiukan

mamman tiellä näin aikaisin aamupäivällä. Mamman täytyy saada

lopettaa taloustoimensa.

_Octavius_. Kiirehdin sinne heti, Anna rakas _(hän suutelee Annan

kättä)_.

_Anna (hellästi)_. Ricky Ticky Tavy!

_Octavius_ katsoo Annaan paljon sanovalla punastuksella ja kiirehtii

pois.

_Tanner (jyrkästi)_. Kuuleppas nyt Anna. Nyt sinä ajoit karille. Ja

jos Tavy ei olisi niin pelastumattomasti rakastunut sinuun, olisi hän

huomannut mikä parantumaton valehtelija sinä olet.

_Anna_. Sinä ymmärrät asian väärin, Jack. Minä en uskaltanut sanoa

Tavylle totuutta.

_Tanner_. Et. Sinun uskalluksesi menee tavallisesti päinvastaiseen

suuntaan. Mitä pirua sinä tarkoitit sanomalla Rhodalle että minä

olen liian turmeltunut seurustellakseni hänen kanssaan? Kuinka minun

suhteeni häneen ikinä enää voi tulla siedettäväksi, kun sinä olet

myrkyttänyt hänen mielensä noin inhoittavalla tavalla.

_Anna_. Minä tiedän ettet koskaan voisi käyttäytyä huonosti --

_Tanner_. Miksi siis valehtelit hänelle?

_Anna_. Minun täytyi.

_Tanner_. Täytyi!

_Anna_. Äiti käski.

_Tanner (silmät välähtäen)_. Ahaa! Olisihan minun pitänyt ymmärtää

se. Äiti! Aina vain äiti!

_Anna_. Se on tuo sinun hirveä kirjasi. Tiedäthän kuinka kaino äiti

on. Kaikki kainot naiset ovat riippuvaisia ulkonaisista tavoista.

Meidän _täytyy_ olla, Jack, muutoin meidät ymmärretään niin

sydämettömästi, niin hirvittävästi väärin. Sinäkin, joka olet mies,

et voi sanoa suoraan ajatuksiasi herättämättä väärinkäsitystä ja

saamatta sanojasi selitetyiksi mitä huonoimmalla tavalla. Myönnän,

että minäkin olen selittänyt sanojasi huonosti. Tahtoisitko että

Rhoda parkaa käsitettäisi väärin ja että hänestä puhuttaisi pahaa

samalla lailla? Olisiko oikein, jos äiti sallisi hänen antautua

sellaisen kohtelun alaiseksi, ennenkuin hän on kyllin vanha itse

päättämään omissa asioissaan?

_Tanner_. Toisin sanoin, se joka tahtoo välttää väärinkäsitystä,

valehdelkoon, juorutkoon, loukatkoon, teeskennelköön niin paljon kuin

suinkin jaksaa. Siihen johtaa kuuliaisuus äitiäsi kohtaan.

_Anna_. Minä rakastan äitiäni, Jack.

_Tanner (kiihoittaen itsensä yhteiskunnalliseen raivoon)_. Onko se

pätevä syy, jonka tähden et saa pitää omaa sieluasi omanasi. Oh, en

kärsi tuota nuoruuden rikollista alistumista vanhuudelle. Katseleppas

muodissa olevaa seurapiiriä semmoisena kuin tunnet sen. Mitä se

on olevinaan? Ihanaa keijukaistanssia. Ja mitä se oikeastaan on?

Hirvittävä kulkue kurjia tyttöjä, jokainen kyynillisen, kavalan,

ahneen, toiveitten pettämän, tyhmästi kokeneen, alhaismielisen vaimon

kynsissä, jota hän nimittää äidikseen, ja jonka velvollisuus on

myrkyttää tyttären mieli ja myydä hänet sitten enimmin tarjoovalle.

Miksi nuo onnettomat orjat naivat kenen tahansa, olkoonpa hän

kuinka vanha ja kurja tahansa, ennemmin kuin jäävät naimatta? Sillä

avioliitto on ainoa keino, joka pelastaa heidät noitten elähtäneitten

ystävien vallasta, jotka peittävät itsekkäät aikeensa ja kateellisen

vihansa nuoriin kilpailijoihin äidillisen velvollisuuden ja

perheystävyyden naamarin alle. Kaikki tuo on inhoittavaa, ja luonnon

ääni vaatii tyttärelle isän hoitoa ja pojalle äidin. Isän ja pojan ja

äidin ja tyttären laki ei ole rakkauden laki. Se on vallankumouksen

ja vapautuksen laki, joka on siirtävä nuoret ja kykenevät vanhojen

ja kuluneitten sijalle. Sen sanon sinulle että miehuuden ja

naisellisuuden ensimäinen velvollisuus on itsenäisyyden julistus. Se

mies, joka vetoaa isänsä valtaan, ei ole mikään mies. Se nainen, joka

vetoaa äitinsä valtaan, ei ansaitse vapaan kansalaisen nimeä.

_Anna (katsellen häntä tyynellä uteliaisuudella)_. Sinä rupeat

varmaan vielä täydellä todella politikoitsijaksi, Jack.

_Tanner (vallan masennettuna)_. Mi-mitä? Mitä? _(kooten

ajatuksensa)_. Mitä sillä on tekemistä sen kanssa mitä sanoin?

_Anna_. Sinä puhut niin hyvin.

_Tanner_. Puhut! Puhut! Se ei ole mitään muuta sinulle kuin puhetta.

Mene siis takaisin äitisi luo ja auta häntä myrkyttämään Rhodan

mielikuvitusta niinkuin hän jo on myrkyttänyt sinun. Kesyt elefantit

juuri nautinnolla vangitsevat villejä.

_Anna_. Minä edistyn. Eilen olin boa constrictor, tänään olen

elefantti.

_Tanner_. Niin olet. Siis mene matkoihisi. Minulla ei ole muuta

sanottavaa.

_Anna_. Sinä olet niin äärettömän järjetön ja epäkäytännöllinen. Mitä

voin tehdä?

_Tanner_. Tehdäkö? Murra kahleesi! Kulje elämäsi oman omantuntosi

johtamana eikä äitisi. Puhdistaa ja elähytä mielesi, ja opi

nauttimaan reippaasta matkasta moottorivaunussa, sen sijaan että

nyt et näe siinä muuta kuin välikappaleen inhoittavaan juoneen.

Lähde kanssani Marseillesiin ja Algieriin ja Biskraan, kuusikymmentä

penikulmaa tunnissa. Mennään vaikka alas Capeen saakka, jos haluat.

Se on itsenäisyyden julistus ja kosto samalla. Sinä voit jälestäpäin

kirjoittaa kirjan siitä. Se tekee lopun äidistäsi ja sinusta naisen.

_Anna (miettivänä)_. En luule että siinä olisi mitään sopimatonta

Jack. Sinä olet holhoojani ja siis isäni asemassa hänen omasta

tahdostaan. Ei kellään olisi mitään sanomista siitä että matkustamme

yhdessä. Se olisi äärettömän hauskaa. Kiitos, Jack, tuhat kiitosta!

Minä tulen.

_Tanner (kauhistuen)_. Sinä tulet!!!

_Anna_. Tietysti.

_Tanner_. Mutta -- _(hän vaikenee aivan onnettomana, sitten jatkaa

heikosti)_. Katsoppas nyt, Anna. Jos siinä ei ole mitään sopimatonta,

niin ei myöskään maksa vaivaa tehdä sitä.

_Anna_. Kuinka järjetön sinä olet! Sinä et koskaan tahtoisi panna

minua huonoon valoon, sen tiedän.

_Tanner_. Juuri sitä tahdoin. Se oli syynä ehdotukseeni.

_Anna_. Kuinka sinä jaksat puhua tyhmyyksiä! Et ikinä tekisi mitään,

joka vahingoittaisi minua.

_Tanner_. Ellet tahdo joutua huonoon valoon, niin elä tule.

_Anna (koruttomalla vakavuudella)_. Minä tulen, Jack, koska sinä

tahdot. Sinä olet holhoojani ja arvelen että meidän pitäisi

tavata toisiamme enemmän ja oppia tuntemaan toisemme paremmin.

_(Kiitollisesti)_. Oli niin kovin ystävällistä, Jack, tarjota minulle

tuollainen hauska matka, varsinkin sen perästä mitä sanoin Rhodasta.

Sinä olet tosiaankin hyvä -- paljoa parempi kuin luuletkaan. Milloin

lähdemme?

_Tanner_. Mutta --

_Keskustelu keskeytyy, sillä rouva Whitefield tulee talosta. Hänen

vieressään kulkee amerikkalainen herra ja hänen jälessään Ramsden ja

Octavius._

_Hector Malone on itä-amerikkalainen, mutta hän ei ollenkaan häpeä

kansallisuuttaan. Siitä syystä Englannin hienosto on hänelle

suosiollinen ja pitää häntä nuorena miehenä, joka on kyllin

miehekäs tunnustaakseen tuon selvän varjopuolen yrittämättä sitä

peitellä tai laimentaa. He ymmärtävät ettei saa antaa hänen kärsiä

asiasta, joka tietysti ei ole hänen syynsä, ja pitävät erityisen

tärkeänä velvollisuutenaan kohdella häntä hyvin ystävällisesti.

Hänen ritarillinen kohteliaisuutensa naisille ja hänen ylevät

siveelliset mielipiteensä, jotka ovat sekä aiheettomia että

harvinaisia, oudoksuttavat ehkä hieman epäsuotuisasti, ja vaikka

hienon yleisön mielestä hänen hyväntahtoinen huumorinsa on jotenkin

huvittavaa, sitten kun se on lakannut heitä hämmästyttämästä (se

ensin aina saattaa heidät ymmälle), on heidän täytynyt pakottaa

hänet ymmärtämään että hänen ei mitenkään sovi kertoa kaskuja,

elleivät ne ole selvästi personallisia ja purevia, ja myöskin että

kaunopuheisuus on taito, joka kuuluu alhaisempaan sivistysasteeseen

kuin tässä maassa vallitsevaan. Näistä seikoista Hector ei ole vielä

vallan vakuutettu. Hän arvelee yhä vielä että brittiläiset ovat

taipuvaisia pitämään typeryyksiään avuina ja esittämään kaikenlaista

kykenemättömyyttään hyvänä kasvatuksena. Englantilainen elämä

kaipaa hänen mielestään ylentävää puhetaitoa (jota hän nimittää

siveelliseksi sävyksi). Englantilainen käytöstapa ei osoita täyttä

kunnioitusta naisille. Englannin hienosto puhuu kaikenlaisista

asioista niin peittelemättä että se melkein tuntuu raakuudelta.

Ja englantilaista seurustelua pitäisi elähdyttää leikeillä ja

kertomuksilla ja muulla ajanvietolla. Hänen ei siis tee mieli oppia

näitä vajavaisuuksia, koska hän näki paljon vaivaa hankkiakseen

itselleen ensi luokan sivistyksen ennenkuin hän uskalsi lähteä

Atlantin yli. Hän huomaa että englantilaiset joko eivät ollenkaan

välitä siitä hänen sivistyksestään, eivätkä ylipäänsä mistään

sivistyksestä, tai pysyttelevät kohteliaasti välttelevällä kannalla.

Oikeastaan syy on siinä että Hectorin sivistys ei ole mitään muuta

kuin täyteen täyttymistä sillä kirjallisuudella, joka kolmekymmentä

vuotta sitten levisi Englannista ulospäin, ja jonka hän nyt on

tuonut takasin ja on valmis ammentamaan esiin heti paikalla kun

tulee puhe kirjallisuudesta, tieteestä tai taiteesta. Se hämmästys,

jota nuo hänen hyökkäyksensä herättävät, on omiaan vahvistamaan

hänen luuloaan, että hän kasvattaa Englantia. Kuullessaan ihmisten

viattomasti puheskelevan Anatole Francesta ja Nietzschestä hän

kukistaa heidät Matthew Arnoldilla ja vieläpä Macauleyllakin.

Ollen sydämensä syvyydessä harras uskonnollinen, hän aina ensin

johtaa varomattomat humoristisella uskottomuudella jättämään

syrjään yleistajuisen teologian keskustellessaan hänen kanssaan

siveyskysymyksistä, ja sitten hän äkkiä saattaa heidät ymmälle

kysymällä eikö siis ihanne-käytöksen toteuttaminen ollut päivän

selvään Jumalan kaikkivaltiaan tarkoituksena, kun hän loi rehellisiä

miehiä ja puhtaita naisia. Hänen personallisuutensa miellyttävä

tuoreus ja hänen sivistyksensä mykäksi hämmästyttävä vanhuus

saattavat tavattoman vaikeaksi päättää ansaitseeko vaivaa tutustua

häneen, sillä vaikka hänen seuransa on kieltämättä hauskaa ja

elähyttävää, ei hänestä voi löytää mitään henkisesti uutta, varsinkin

koska hän inhoaa politiikkaa eikä koskaan puhu kauppa-asioista,

joista hän varmaan tietää paljon enemmän kuin hänen englantilaiset

ystävänsä. Hän viihtyy parhaiten romantillisten kristittyjen

seurassa, joilla on taipumusta rakkauteen. Siitä ystävyys, joka on

syntynyt hänen ja Octaviuksen välillä._

_Ulkomuodoltaan Hector on kaunisrakenteinen nuori mies, noin

neljänkolmatta vanha, musta parta lyhyeksi leikattu ja hyvin

hoidettu, kirkkaat, kaunismuotoiset silmät ja miellyttävän vilkas

ilme kasvoissa. Hän on muotikannalta nähden moitteettomasti

puettu. Astuessaan käytävätä rouva Whitefieldin rinnalla hän

koettaa hartaasti olla miellyttävä ja hauska, asettaen siten rouva

Whitefieldin pienoiselle järjelle raskaamman taakan kuin se kantaa

jaksaa. Englantilainen jättäisi rouvan yksin pitäen luonnollisena

että ikävyys ja välinpitämättömyys on oleva hänen kaltaistensa

kohtalo. Rouva rukka itse tahtoisi että hänet joko jätettäisi yksin

tai annettaisi puhua asioista, jotka häntä huvittavat._

_Ramsden astuu tutkimaan moottorivaunua. Octavius liittyy Hectoriin._

_Anna (syösten iloisesti äitinsä kimppuun)_. Kuuletko, kuuletko

mamma! Jack vie minut Nizzaan moottorivaunullaan. Eikö se ole

suloista? Minä olen onnellisin ihminen Lontoossa!

_Tanner (epätoivoisesti)_. Rouva Whitefield vastustaa sitä. Olen

varma että hän vastustaa. Eikö totta Ramsden?

_Ramsden_. Luulen tosiaankin, että hän vastustaa.

_Anna_. Ethän vastusta äiti, vai mitä?

_Rouva Whitefield_. Minäkö vastustaisin! Mistä syystä? Luulen että se

on hyvä Annalle. _(Astuen Tannerin luo)_. Aioin muutoin pyytää sinua

joskus viemään Rhodan ajelemaan. Hän on liian vähän ulkona. Mutta

senhän voit tehdä palattuasi.

_Tanner_. Voi sitä petollisuuden syvyyksien syvyyttä!

_Anna (nopeasti, johtaakseen pois huomion Tannerin huudahduksesta)_.

Ai, minä unohdin! Ethän ole tavannut herra Malonea ennen. Herra

Tanner, holhoojani -- herra Hector Malone.

_Hector_. Hauska tutustua, herra Tanner. Enkö saisi esittää että

matkaseuruetta Nizzaan hiukan laajennettaisi?

_Anna_. Niin juuri, me tulemme kaikki. Onhan se siis päätetty?

_Hector_. Minäkin olen moottorivaunun vaatimaton omistaja. Ehkä neiti

Robinson sallisi minulle ilon tarjota vaununi hänen käytettäväkseen.

_Octavius_. Violet!

_Yleinen hämilläolo_.

_Anna (alamaisesti)_. Tule äiti, meidän täytyy jättää heidät

keskustelemaan matkasta. Minun pitää panna kuntoon matkapukuni.

_Rouva Whitefield näyttää hämmästyneeltä, mutta Anna vie hänet pois,

ja he poistuvat taloon päin._

_Hector_. Luulen voivani otaksua neiti Robinsonin suostuvan.

_Hämilläolo kasvaa._

_Octavius_. Pelkään että meidän täytyy jättää Violet tänne. On

olosuhteita, jotka saattavat mahdottomaksi hänen tulonsa sellaiselle

retkelle.

_Hector (huvitettuna mutta ei ollenkaan vakuutettuna)_. Liian

amerikkalaistako? Täytyykö neidillä olla kaitsija?

_Octavius_. Ei Malone -- ei aivan niinkään.

_Hector_. Eikö? No mikä siis on syynä vastustukseen?

_Tanner (kärsimättömästi)_. Sanokaa hänelle, sanokaa hänelle. Me emme

ikinä voi säilyttää sitä salaisuutta, ellei jokainen tiedä sitä.

Herra Malone, jos te menette Nizzaan Violetin kanssa, menette toisen

miehen vaimon kanssa. Hän on naimisissa.

_Hector (kuin ukkosen iskemänä)_. Mitä te sanotte.

_Tanner_. Sanomme sen salaisuutena.

_Ramsden (arvokkaan näköisenä, jotta Malone ei epäilisi

mesallianssia)_. Hänen avioliittoaan ei ole julaistu, sillä hän

tahtoo ettei siitä mainita mitään vielä.

_Hector_. Osaan antaa arvoa hänen toivomuksilleen. Onko liian

tunkeilevaa kysyä kuka on hänen miehensä, jos ehkä voisin puhua

hänenkin kanssaan tästä matkasta?

_Tanner_. Me emme tiedä kuka hän on.

_Hector (vetäytyen kuoreensa hyvin huomattavalla tavalla)_. Siinä

tapauksessa minulla ei ole mitään lisättävää.

_Hämilläolo käy entistä tuskallisemmaksi._

_Octavius_. Se tuntuu teistä varmaan hyvin omituiselta.

_Hector_. Hiukan kummalliselta. Anteeksi että sanon sen.

_Ramsden (puoleksi anteeksi pyytäen, puoleksi harmissaan)_. Hän meni

naimisiin salaisesti, ja hänen miehensä on nähtävästi kieltänyt

häntä ilmoittamasta hänen nimeään. On luonnollista että kerromme sen

teille, koska näytätte tuntevan intressiä neiti -- hm -- Violetia

kohtaan.

_Octavius (herttaisesti)_. Toivon että tämä ei tuottanut teille

pettymystä.

_Hector (pehmiten, tullen esiin kuorestaan taas)_. Niin -- se on paha

isku. Tuskin voin käsittää, että mies voi jättää vaimonsa sellaiseen

tilaan. Se ei ole miehekästä. Eikä hienotuntoista.

_Octavius_. Me tunnemme sen hyvin syvästi, kuten arvannette.

_Ramsden (kiukkuisesti)_. Se on joku nuori narri, joka ei ymmärrä

mihin tuollainen salaperäisyys vie.

_Hector (selvästi osoittaen siveellistä inhoa)_. Toivon sitä.

Miehen pitää olla hyvin nuori ja hyvin narrimainen, ennenkuin voi

hänelle antaa anteeksi sellaisen käytöksen. Te katsotte asiaa

hyvin laimeasti, herra Ramsden. Liian laimeasti minun mielestäni.

Avioliiton pitäisi todellakin jalostaman miestä.

_Tanner (ivallisesti)_. Soo-oh.

_Hector_. Tuleeko minun ymmärtää teidän hymähdyksenne siten että ette

ole samaa mieltä kuin minä, herra Tanner?

_Tanner (kuivasti)_. Menkää! naimisiin ja koettakaa. Se ehkä tuntuu

teistä hauskalta jonkun aikaa, mutta aivan varmaan ei jalostavalta.

Miehen ja vaimon yhteinen suurin mitta ei välttämättömästi ole

suurempi kuin miehen mitta yksinään.

_Hector_. Me arvelemme Amerikassa että naisen siveellinen kanta on

korkeampi kuin miehen, ja että naisen puhtaampi luonne kohottaa

miehen ja tekee hänet paremmaksi kuin hän oli ennen.

_Octavius (vakuutuksella)_. Niin se onkin.

_Tanner_. Eipä ihme että amerikkalaiset naiset mieluummin elävät

Europassa! Se on mukavampaa kuin seistä koko elinikänsä alttarilla ja

tulla jumaloiduksi. Oli miten oli, Violetin mies ei ole jalostunut.

Mitä siis voimme tehdä?

_Hector (pudistaen päätään)_. En voi unohtaa tuon miehen käytöstä

niin vähällä kuin te herra Tanner. En tahdo kumminkaan sanoa sen

enempää. Olkoon hän kuka tahansa, on hän kuitenkin neiti Robinsonin

mies, ja hänen tähtensä tahtoisin uskoa hyvää miehestä.

_Octavius (liikutettuna, sillä hän aavistaa salaisen surun)_. Olen

niin pahoillani, Malone. Hyvin pahoillani.

_Hector (kiitollisena)_. Te olette hyvä poika, Robinson. Kiitos.

_Tanner_. Puhukaa muusta. Violet on tulossa tänne.

_Hector_. Pitäisin suurena ystävyytenä, hyvät herrat, jos sallisitte

minun puhua pari sanaa kahden kesken neidin kanssa. Täytyy puhua

tästä matkasta -- ja se on hiukan vaikeata --

_Ramsden (iloissaan, päästessään pakoon)_. Ei sen enempää. Tulkaa

Tanner ja Tavy. _(Hän lähtee puistoon Octaviuksen ja Tannerin kanssa

moottorivaunun ohi)_.

_Violet tulee tietä pitkin Hectorin luo._

_Violet_. Näkeekö kukaan?

_Hector_. Ei.

_Violet suutelee häntä._

_Violet_. Onko sinun pitänyt valehdella minun tähteni?

_Hector_. Valehdella! Sitä ei voi enää sanoa valehtelemiseksikaan. Se

on paljoa pahempaa. Minä olin aivan petoksen innostuksen vallassa.

Violet, anna minun tunnustaa koko asia.

_Violet (heti muuttuen vakavaksi ja päättäväksi)_. Ei, ei, Hector.

Sinähän lupasit minulle ettet kerro.

_Hector_. Minä pidän lupaukseni, kunnes sinä minut siitä vapautat.

Mutta minusta on niin alhaista valehdella noille ihmisille ja

kieltäytyä tunnustamasta vaimoani. Se on konnamaista.

_Violet_. Toivoisin ettei isäsi olisi niin järjetön.

_Hector_. Hän ei ole järjetön. Hän on vallan oikeassa omalta

katsantokannaltaan nähden. Hän epäilee Englannin keskisäätyä.

_Violet_. Se on kovin naurettavaa. Tiedäthän kuinka epämielelläni

sanon semmoista sinulle, Hector, mutta jos minun pitäisi -- hm -- no

ei sen enempää.

_Hector_. Tiedän mitä aiot sanoa. Jos sinun pitäisi naida

englantilaisen konttori-huonekalujen tekijän poika, pitäisivät

ystäväsi sitä mesallianssina. Ja minun vanha isä hupakkoni, joka

on suurin konttorihuonekalujen tehtailija maailmassa, ajaisi minut

ovelle vaikka olen nainut suloisimman tytön koko Englannissa, mutta

tytöllä ei ole aatelista arvonimeä. Tietysti se on hullua. Mutta

sanon sulle Violet etten mielelläni petä häntä. Tuntuu aivan kuin

varastaisin hänen rahansa. Miksi sinä et anna minun tunnustaa.

_Violet_. Meillä ei ole vaaraa siihen. Sinä saat olla kuinka

romantillinen tahansa rakkausasioissa, mutta ei koskaan raha-asioissa.

_Hector (taistellen tohvelisankariutensa ja tavallisten ylevien

siveellisten tunteittensa välillä)_. Tuo on hyvin englantilaista.

_(Äkkiä vedoten häneen)_. Violet, isän täytyy saada se selville

jonakin päivänä.

_Violet_. Tietysti, myöhemmin. Mutta elkäämme puhuko tästä joka kerta

kun tapaamme, kultaseni. Sinä lupasit --

_Hector_. Hyvä on. Minä --

_Violet (ei anna itseään keskeyttää)_. Minähän tästä kärsin etkä

sinä. Ja mitä tulee taisteluun köyhyyden ja sen semmoisen kanssa,

niin sitä vallan yksinkertaisesti en tahdo. Se olisi liian järjetöntä.

_Hector_. Ei sinun tarvitsekaan. Minä voin lainata rahat ensin

isältäni, kunnes voin seistä omilla jaloillani. Sitten kun rupean

ansaitsemaan, maksan ne takaisin.

_Violet (hämmästyneenä ja pahoillaan)_. Aiotko ruveta tekemään työtä?

Tahdotko turmella avioliittomme?

_Hector_. En aio antaa avioliiton turmella luonnettani. Ystäväsi

herra Tanner jo hiukan nauroi minulle, ja --

_Violet_. Se peto! Minä vihaan Jack Tanneria.

_Hector (urhoollisesti)_. Oo -- hän on vallan oikeassa. Hän tarvitsee

vain hyvän naisen rakkauden jalostuakseen. Paitsi sitä hän on

ehdottanut että läksisimme moottoriretkelle Nizzaan, ja minä olen

aikonut viedä sinut mukana.

_Violet_. Kuinka hauskaa!

_Hector_. Niin. Mutta kuinka voimme järjestää sen asian? Katsoppas,

he jo varoittivat minua lähtemästä sinun kanssasi. Kertoivat

minulle salaisuutena että olet naimisissa. Sehän tietysti oli mitä

hämmästyttävin salaisuus jonka he minulle uskoivat.

_Tanner palaa Strakerin kanssa, joka astuu moottorivaunun luo._

_Tanner_. Teidän vaununne on erittäin onnistunut, herra Malone.

Kuljettajanne näyttelee sitä juuri herra Ramsdenille.

_Hector (innoissaan, unohtaen asemansa)_. Mennään Vi----

_Violet (kylmästi, varoittaen häntä silmäniskuin)_. Anteeksi, herra

Malone, en kuullut mitä --

_Hector (toipuen)_. Pyydän että sallitte minulle ilon näyttää teille

pientä amerikkalaista höyryvaunuani, neiti Robinson.

_Violet_. Se olisi hyvin hauskaa. _(He menevät yhdessä alas tietä)_.

_Tanner_. Kuulitteko jo matkasta, Straker?

_Straker (puuhaillen koneen luona)_. Mitä?

_Tanner_. Neiti Whitefield taitaa tulla minun kanssani.

_Straker_. Sen arvaan.

_Tanner_. Herra Robinson tulee myöskin matkalle.

_Straker_. Vai niin.

_Tanner_. Jos te voitte puuhailla hyvin paljon minun kanssani, ja

jättää herra Robinson puuhailemaan hyvin paljon neiti Whitefieldin

kanssa, on hän teille erittäin kiitollinen.

_Straker (katsahtaen ympärilleen)_. Nähtävästi.

_Tanner_. "Nähtävästi!" Isoisänne olisi vain nyökäyttänyt päätään.

_Straker_. Isoisäni olisi nostanut lakkiaan.

_Tanner_. Ja minä olisin antanut teidän hyvälle, kohteliaalle

isoisällenne punnan juomarahaa.

_Straker_. Viisi shillingiä tuntuu luultavammalta. _(Hän astuu

Tannerin luo)_. Ja mitä mieltä on neiti?

_Tanner_. Hän on yhtä iloinen saadessaan olla herra Robinsonin kanssa

kuin herra Robinson hänen kanssaan. _(Straker katsoo isäntäänsä

kylmällä epäluulolla, kääntyy sitten vaunuun päin ja alkaa viheltää

lempinuottiaan)_. Lopettakaa jo tuo kamala melu. Mitä sillä

oikeastaan tarkoitatte? _(Straker tyynesti jatkaa ja lopettaa nuotin.

Tanner kuuntelee kohteliaasti loppuun ennenkuin hän taas alkaa

puhua, ja sanoo sitten juhlallisen vakavasti)_. Enry, minä olen aina

lämpimästi puolustanut musiikin levittämistä rahvaan piiriin, mutta

minä vastustan että tarjootte sitä seurueellemme joka kerta kun neiti

Whitefieldin nimi mainitaan. Samoin teitte tänä aamuna.

_Straker (itsepäisesti)_. Ei maksa vaivaa. Herra Robinson voisi yhtä

hyvin heti luopua yrittämästä.

_Tanner_. Miksi?

_Straker_. Miksi! Kyllä te sen ymmärrätte. Tietysti se ei ole minun

asiani, mutta teidän ei tarvitse koettaa pettää minua.

_Tanner_. En minä koetakaan pettää teitä. En ymmärrä mitä tarkoitatte.

_Straker (iloisen happamasti)_. Hyvä on. Eihän se minuun kuulu.

_Tanner (painavasti)_. Ymmärrän, Enry, suhteemme isäntänä ja

kuljettajana, ja tiedän pysytellä sopivan matkan päässä tunkematta

omia asioitani teille. Keskinäiset sopimuksemmekin ovat alistettavat

teidän ammattiyhdistyksenne hyväksyttäviksi. Mutta elkää käyttäkö

väärin etujanne. Sallikaa minun muistuttaa että Voltaire sanoi että

sen, mikä oli liian typerää sanottavaksi, saattoi aina laulaa.

_Straker_. Ei se ollut Voltaire, se oli Boumaarshai.

_Tanner_. Totta. Se oli Beaumarchais tietysti. Te näytätte

ajattelevan että se mikä on liian arkaluontoista sanottavaksi,

voidaan aina viheltää. Ikävä kyllä vihellyksenne, huolimatta säveleen

ihanuudesta, on aivan selittämätöntä. Kas niin, nyt ei kukaan

kuuntele, ei kukaan minun hienoista sukulaisistani, eikä teidän

ammattiyhdistyksenne sihteeri. Vastatkaa siis niinkuin mies vastaa

miehelle, miksi luulette että ystävälläni ei ole mitään toiveita

neiti Whitefieldiin nähden?

_Straker_. Siksi että neiti tahtoo toista.

_Tanner_. Mitä tyhjiä! Ketä toista?

_Straker_. Teitä.

_Tanner_. Minua!!!

_Straker_. Ettekö ole tietävinänne sitä? Jo nyt jotain, herra Tanner.

_Tanner (ankaralla vakavuudella)_. Hullutteletteko vai tarkoitatteko

täyttä totta?

_Straker (kiukkuisesti)_. Minä en koskaan hulluttele.

_(Rauhallisemmin)_. Se on selvä kuin nenä päässänne. Jos ette ole

sitä huomannut, niin ette tosiaankaan ymmärrä paljoa niistä asioista.

_(Juhlallisena jälleen)_. Anteeksi, herra Tanner, mutta te kysyitte

niinkuin mies kysyy mieheltä ja minä vastasin samalla tavalla.

_Tanner (hurjasti vedoten taivaaseen)_. Siis minä, minä olen

mehiläinen, hämähäkki, merkitty uhri, määrätty otus!

_Straker_. En tiedä mitään mehiläisestä enkä hämähäkistä. Mutta

merkitty otus, se te olette, siitä ei ole epäilystä. Ja helkkarin

hyvä juttu se on teille, sen minä sanon.

_Tanner (äkkiä)_. Henry Straker: elämänne kultainen hetki on

koittanut.

_Straker_. Mitä tarkoitatte?

_Tanner_. Sitä ennätystä Biskraan.

_Straker (kiihkeästi)_. Mitä?

_Tanner_. Voittakaa se.

_Straker (tuntien tehtävänsä koko tärkeyden)_. Tarkoitatteko

tosiaankin?

_Tanner_. Tarkoitan.

_Straker_. Koska?

_Tanner_. Nyt heti. Onko kone kunnossa matkaan?

_Straker (masentuneena)_. Mutta ettehän voi --

_Tanner (keskeyttäen puheen ja istuen vaunuun)_. Nyt lähdemme! Ensin

pankkiin ottamaan rahaa, sitten kotiini hakemaan matkalaukkuani,

sitten teidän kotiinne hakemaan teidän matkatarpeitanne ja sitten

voittamaan parhaan ennätyksen Lontoosta Doveriin tai Folkestoneen.

Sitten kanavan yli ja sitten hurjinta kyytiä Marseillesiin,

Gibralttariin, Genovaan, mihin satamaan tahansa, josta pääsemme

purjehtimaan mahomettiläiseen maahan, missä miehet ovat suojatut

naisilta.

_Straker_. Nyt te laskette leikkiä.

_Tanner (päättävästi)_. Jääkää tänne sitten. Ellette tule, lähden

yksin. _(Hän panee moottorin käymään)_.

_Straker (juosten hänen jälessään)_. Seis! Herra! Puoli minuttia

vain! Kas niin! _(Hän hyppää vaunuun sen kulkiessa)_.

Kolmas näytös.

Ilta Sierra Nevadassa. Ruskeita vuorenrinteitä; viljellyillä

paikoilla öljypuita omenapuiden asemesta, ja viljelemättömillä

paikoilla viikuna-kaktuksia kultayrtin ja sananjalkojen asemesta.

Ylempänä korkeita vuorenhuippuja ja jyrkänteitä, kaikki kauniita

ja kuuluisia. Ei mitään villiä luontoa, vaan ennemmin erittäin

ylimyksellinen vuorimaisema, vaativan taiteilija-luojan luoma. Ei

mitään vulgääriä kasvullisuuden runsautta; jonkunmoinen kuivuus

kentillä ja kivillä. Espanjalaista komeutta ja espanjalaista

säästäväisyyttä kaikkialla.

Ei vallan kaukana pohjoispuolella sitä paikkaa, missä korkea tie

kulkee Malagan ja Granadan välisen rautatien tunnelin yli, on yksi

Sierra vuoriston amfiteaattereita. Edestäpäin katsoen näkee hiukan

oikealla, jyrkänteen edessä romantillisen luolan, joka oikeastaan

on autioksi jäänyt kaivos, ja vasemmalla pienen kukkulan, josta voi

vartioida tietä, joka kulkee pitkin amfiteaatterin vasenta reunaa,

ja jonka korkeimpia osia multavallit tukevat ja siellä täällä joku

kiviholvi. Kukkulalla, katsellen tietä seisoo mies, joka on joko

espanjalainen tai skotlantilainen. Luultavasti espanjalainen,

koska hän on puettu espanjalaiseen vuohenpaimenen pukuun ja näkyy

olevan Sierra Nevadassa kuin kotonaan. Mutta hyvin hän on muutoin

skotlantilaisenkin näköinen. Rinteellä lähellä luolaa on tusinan

verran miehiä loikoillen mukavasti hiipuvan, lakastuneista lehdistä

ja risuista palaneen valkoisen tuhkan ympärillä. Heidän kasvojensa

ilmeestä näkee että he pitävät itseään taiteellisen näköisinä

roistoina, jotka kunnioittavat Sierraa käyttämällä sitä vaikuttavana

taustana. Itse asiassa he eivät ole taiteellisen näköisiä, ja

vuoristo sietää heidän läsnäoloaan samalla lailla kuin jalopeura

sietää syöpäläisiä. Englantilainen poliisi tai köyhäinhoidon

tarkastaja tuntisi heti, että siinä on valikoima maankiertäjiä ja

vahvaruumiisia kerjäläisiä.

Tämä kuvaus heistä ei ole kokonaan ylenkatseellinen. Jokainen,

joka on järjellisesti tarkannut maankiertäjiä tai käynyt

katsomassa vaivaistalon tanakkaa holhokkia, myöntää, että meidän

yhteiskunnalliset hylkiömme eivät kaikki ole juoppoja tai

velttiöitä. Muutamat heistä ovat henkilöitä, jotka eivät sovellu

siihen luokkaan mihin he ovat syntyneet. Aivan samat ominaisuudet,

jotka tekevät sivistyneestä herrasmiehestä taiteilijan, voivat

tehdä sivistymättömästä työmiehestä vankkaruumiisen kerjäläisen.

On miehiä, jotka avuttomina vajoavat vaivaistaloihin siitä syystä

että he eivät kelpaa mihinkään, mutta on myöskin semmoisia jotka

joutuvat sinne siksi että he ovat kyllin viisaita ollakseen

välittämättä yhteiskunnallisista tavoista (eivätkä liion katso

veronmaksajien etuja), jotka vaativat ihmistä tekemään raskasta

ja huonosti palkattua työtä, vaikka hän yhtä hyvin voisi marssia

vaivaistaloon ilmoittaen olevansa lopen köyhä henkilö ja lain nojalla

vaatia hoitajia ruokkimaan, pukemaan ja suojustamaan häntä paljoa

paremmin kuin hän itse olisi voinut ruokkia, pukea ja suojustaa

itseään ilman suuria ponnistuksia. Kun mies, joka on syntynyt

runoilijaksi, kieltäytyy istumasta kauppiaan konttorissa ja näkee

nälkää ullakkokamarissa, eläen köyhän vuokraemäntänsä, tai ystäviensä

ja sukulaistensa kustannuksilla, ennemmin kuin rupeaa työhön vasten

taipumustaan, taikka kun hieno neiti, siitä syystä että hän on hieno

neiti, ennemmin kärsii äärimmäisintä loisen riippuvaisuusasemaa,

kuin rupeaa kokiksi tai sisäköksi, niin annamme heille anteeksi.

Samanlaiseen anteeksisaantiin ovat tanakkaruumiinen kerjäläinen ja

hänen vaelteleva hengenheimolaisensa, maankiertäjä, oikeutetut.

Paitsi sitä, jotta mielikuvituksella varustettu mies voisi saada

elämänsä jotakuinkin siedettäväksi, täytyy hänellä olla aikaa

kertoa itselleen tarinoita, ja semmoinen asema että se soveltuu

haaveelliseksi dekoratsiooniksi. Karkea työ ei tarjoa semmoista

asemaa. Me käytämme hirvittävässä määrässä väärin työntekijöitämme.

Kun sitten joku kieltäytyy antamasta itseään käyttää väärin,

ei meillä ole oikeutta sanoa että hän kieltäytyy rehellisestä

työstä. Olkaamme rehellisiä tässä kysymyksessä, ennenkuin jatkamme

näytelmäämme, jotta voimme nauttia siitä ilman tekopyhyyttä. Jos me

olisimme ajattelevia, etäälle näkeviä ihmisiä, neljä viidettäosaa

meistä menisi suoraa päätä vaivaistaloon ja särkisi siten koko

yhteiskunnallisen järjestelmän palasiksi, saaden aikaan erittäin

hyödyllisiä ja uudestaan rakentavia seurauksia. Syy miksi emme tee

niin on siinä, että teemme työtä niinkuin mehiläiset ja muurahaiset,

vaistosta tai tavasta, emmekä siksi että mietimme asiaa ollenkaan.

Siitäpä syystä, kun ilmaantuu mies, joka sekä voi että tahtoo

tuumia ja joka sovelluttaen Kantin oppia menettelyynsä, voi syystä

sanoa meille: "Jos jokainen tekisi niinkuin minä, täytyisi maailman

muuttua elinkeinoihin nähden sekä hävittää orjuus ja kurjuus,

jotka ovat olemassa ainoastaan siitä syystä että kaikki tekevät

niinkuin te teette" -- silloin kunnioittakaamme tuota miestä ja

tuumikaamme vakavasti eikö olisi syytä seurata hänen esimerkkiään.

Vahvaruumiinen, selväjärkinen kerjäläinen on juuri semmoinen

mies. Jos hän olisi herrasmies, joka käyttäisi kaiken kykynsä

hankkiakseen itselleen eläkkeen tai laiskanviran sen sijaan että hän

rupeisi katulakaisijaksi, ei kukaan ihminen moittisi häntä siitä

johtopäätöksestä, johon hän on tullut, nimittäin että jos ihmisellä

on vara valita tahtooko hän elää pääasiallisesti yhteiskunnan

kustannuksella, vaiko antaa yhteiskunnan elää hänen kustannuksellaan,

olisi hulluutta valita se mikä hänelle personallisesti olisi suurempi

paha.

Ajatelkaamme siis Sierran maankiertäjiä ilman ennakkoluuloja,

myöntäen iloisesti että meidän tarkoituksemme -- lyhyesti sanoen,

olla rikkaita herrasmiehiä -- on jotensakin sama kuin heidänkin, ja

eroitus asemassamme ja menettelytavassamme on vallan satunnaista

laatua. Pari kolme heistä ehkä on sitä laatua, että olisi viisainta

surmata heidät ystävällisellä ja rehellisellä tavalla. On näet

olemassa kaksijalkaisia aivan kuten nelijalkaisiakin, jotka

ovat liian vaarallisia saadakseen kuljeksia ilman kahleita ja

kuonokoppaa, eikä voi vaatia että toiset ihmiset tuhlaavat elämänsä

vartioidakseen heitä. Mutta koska yhteiskunnalla ei ole rohkeutta

surmata heitä, ja koska se ottaessaan heidät kiinni ainoastaan

asettaa heidät kaikenlaisten taikauskoisesti sovittavien kidutus- ja

alentamismenojen alaisiksi ja sitten päästää heidät taas irralleen

enentyneillä mahdollisuuksilla pahuuteen, on juuri yhtä onnellista,

että he ovat valloillaan Sierrassa, sekä semmoisen päällikön käsissä,

joka näyttää siltä kuin hän ärsytettäessä ehkä voisi määrätä heidät

ammuttaviksikin.

Tämä päällikkö, joka istuu keskellä ryhmää neliskulmaisella,

louhoksesta otetulla kivellä, on pitkä, voimakas mies, nenä

papukaijamainen, tukka kiiltävän musta, suippoparta, viikset ylöspäin

käännetyt ja koko olennossa mefistomainen teeskentely, joka on

jotenkin vaikuttavaa, siitä syystä ehkä, että ympäristö täällä sallii

suurempaa kerskailemista kuin Piccadillyllä, tai ehkä siksi että

miehessä samalla on jotain tunteellista, joka antaa hänelle juuri

sen verran miellyttäväisyyden vivahdusta, että voi suoda anteeksi

tahallisen tekotaiteellisuuden. Hänen silmänsä ja suunsa eivät ole

ollenkaan rosvomaiset, hänellä on miellyttävä ääni ja sukkela järki,

ja ainakin hän näyttää vahvimmalta mieheltä joukossa, lieneekö sitten

vai ei. Ainakin hän on parhaiten ravittu ja parhaiten puettu ja

parhaiten harjoitettu. Se seikka että hän puhuu englannin kieltä,

ei hämmästytä, huolimatta espanjalaisesta ympäristöstä, sillä

lukuunottamatta yhtä miestä, joka näyttää juoppouden turmelemalta

härkätaistelijalta ja toista, joka selvästi on ranskalainen, ovat

kaikki muut joko lontoolaisia tai amerikkalaisia. Siitä syystä he

tässä viittojen ja sombrerojen maassa käyttävät enimmäkseen kuluneita

päällystakkeja, villaisia kaulahuiveja, kovia, pyöreitä hattuja ja

likaisia ruskeita hansikkaita. Ainoastaan ani harvat pukeutuvat

johtajansa mukaisesti, jonka leveä, kukonhöyhenellä koristettu

sombrero ja laaja, pitkävartisiin saappaisiin asti ulottuva viitta

ovat niin epäenglantilaisia kuin suinkin. Ei kukaan ole asestettu, ja

ne joilla ei ole hansikkaita, työntävät kätensä syvälle taskuihin,

sillä heidän kansallinen uskonsa sanoo, että ulkoilma varmaankin on

vaarallisen kylmää näin yön suussa. (Nyt on niin lämmin ilta kuin

kukaan järkevä mies voi toivoa).

Paitsi juoppoa härkätaistelijaa ei koko seurueessa ole muuta kuin

yksi, joka näyttää olevan vanhempi kuin noin kolmekymmentä kolme

vuotta. Hän on pieni punapartainen, heikkosilmäinen, huolestuneen

näköinen mies, joka näyttää rahapulassa olevalta ammattilaiselta.

Hän on ainoa, jolla on päässä iso hattu. Se hohtaa auringonlaskussa

kuuden pencen patentti kiillokkeesta, jota nähtävästi on usein

käytetty, joka kerta aikaansaaden entistä pahempia seurauksia

hatturaunion pinnalla, jota sen piti parantaa. Hänellä on

selluloidi kaulus ja mansetit, ja hänen ruskea, samettikauluksinen

päällystakkinsa on vielä välttävässä kunnossa. Hän on ennen kaikkia

seurueen kunnioitettava jäsen ja iältään varmaan yli neljänkymmenen,

ehkä yli viidenkymmenen. Hän istuu oikealla puolen johtajaa ja

vastapäätä häntä johtajasta vasempaan päin on kolme miestä, joilla on

punaiset kaulahuivit. Yksi näistä on ranskalainen. Toiset kaksi ovat

molemmat englantilaisia, toinen väittelyyn valmis, juhlallinen ja

itsepäinen, toinen hurja ja pahanilkinen.

Johtaja, heittäen komeasti viittansa kulman vasemman olkansa yli,

nousee puhumaan heille. Kättentaputukset, joilla häntä tervehditään,

osoittavat että hän on suosittu puhuja.

_Päällikkö_. Ystävät ja rosvotoverit. Minulla on ehdoitus tähän

kokoukseen. Me olemme nyt viettäneet kolme iltaa keskustelemalla

kysymyksestä: kellä on enemmän personallista rohkeutta,

anarkisteillako vai sosialidemokraateilla? Me olemme syventyneet

anarkismin ja sosialidemokratian periaatteisiin. Anarkiaa on

oivallisesti edustanut meidän ainoa anarkistimme, joka ei tiedä mitä

anarkia merkitse _(naurua)_ --

_Anarkisti (nousten)_. Yksi säännöistä, Mendoza, sanoo --

_Mendoza (kovasti)_. Ei helkkarissa! Viimeinen sääntösi vei puoli

tuntia. Ja paitsi sitä anarkistit eivät usko sääntöihin.

_Anarkisti (lempeästi ja kohteliaasti, mutta itsepäisesti. Hän

on juuri äskeinen kunnioitettavan näköinen, vanhanpuoleinen mies

selluloidi kauluksessa ja manseteissa)_. Se on tyhmä erehdys. Voin

todistaa että --

_Mendoza_. Järjestykseen! Järjestykseen!

_Toiset (huutaen)_. Järjestykseen! Järjestykseen! Istu!

Puheenjohtaja! Vaiti!

_Anarkisti on masennettu._

_Mendoza_. Meillä on myöskin kolme sosialidemokraattia seassamme.

He ovat keskenään kovassa riidassa, ja he ovat selittäneet meille

sosialidemokratian periaatteet kolmella aivan ristiriitaisella

tavalla.

_Kolme miestä, joilla on punaiset kaulahuivit_. 1. Herra

puheenjohtaja, minä vastustan. Personallinen selitykseni -- 2. Se on

vale. En ole ikinä sanonut niin. Oleppas puolueeton, Mendoza. 3. Je

demande la parole. C'est absolument faux. C'est faux! faux! faux!

Assas-s-s-sin!!!!!!

_Mendoza_. Järjestykseen! Järjestykseen!

_Toiset_. Järjestykseen! Järjestykseen! Järjestykseen!

_Sosiaalidemokraatit ovat masennetut._

_Mendoza_. Me suvaitsemme kaikkia mielipiteitä täällä. Mutta kaikesta

huolimatta toverit, suuri enemmistö meistä ei ole anarkisteja eikä

sosialidemokraatteja, vaan herroja ja kristityitä.

_Enemmistö (huutaen hyväksyvästi)_. Niin ollaan! Se on oikein.

_Hurja sosialidemokraatti (raivoisassa masennustilassa)_. Mokomia

kristityitä. Juutalaissikoja!

_Mendoza (masentavalla ylevyydellä)_. Ystäväni! _Minä_ olen

poikkeus kaikista säännöistä. Totta on että minulla on kunnia olla

juutalainen, ja kun sionistit tarvitsevat johtajaa, joka kerää

rotumme sen historialliseen kotiin, Palestinaan, Mendoza on oleva

ensimäisenä tarjoamassa palvelustaan _(suosiollisia kättentaputuksia

-- hyvä! hyvä! j.n.e.)_ Mutta minä en ole mikään taikauskon orja.

Olen itseeni sulattanut kaikki uskontunnustukset, sosialisminkin.

Toiselta puolen kyllä voi sanoa että joka kerran on sosialisti, on

aina sosialisti.

_Sosialidemokraatit_. Hyvä! Hyvä!

_Mendoza_. Mutta käsitän hyvin että tavallinen mies -- ja tavallinen

rosvokin, jota tuskin voinee sanoa tavalliseksi mieheksi (hyvä!

hyvä!) -- ei ole filosoofi. Tavallinen järki riittää hänelle.

Ja meidän asioissamme tavallinen järki riittää minulle. Mikä on

siis meidän tehtävämme täällä Sierra Nevadassa jonka maurilaiset

valitsivat Espanjan ihanimpana seutuna? Onko meidän tehtävämme

keskustella vaikeita valtiotaloudellisia asioita? Ei. Meidän

tehtävämme on pidättää moottorivaunuja sekä pitää huolta rikkauden

tasaisemmasta jaosta.

_Totinen sosialidemokraatti_. Kaikki työllä hankittua, muistakaa se.

_Mendoza (kohteliaasti)_. Epäilemättä. Kaikki työllä hankittua

rikkautta, jota rikkaat maankiertäjät aikovat hävittää rikoksen

luolissa, jotka rumentavat aurinkoisen Välimeren rantoja. Me

anastamme tuon rikkauden. Me panemme sen liikkeeseen sen luokan

keskuudessa, joka on sen synnyttänyt, ja joka parhaiten sitä

tarvitsee -- nimittäin työväen. Me teemme sen henkemme ja vapautemme

uhalla, harjoittamalla kaikenlaisia hyveitä, rohkeutta, kestävyyttä,

viisautta ja kohtuutta -- ennen kaikkia kohtuutta. Minä itse en

ole kolmeen päivään syönyt muuta kuin viikunakaktuksia ja hiilillä

paistettua kaniininlihaa.

_Totinen sosialidemokraatti_. Ei kukaan meistäkään.

_Mendoza (loukkaantuneesti)_. Olenko ottanut enemmän kuin osani?

_Totinen sosialidemokraatti (tyyneenä)_. Olisiko pitänyt ottaa

enemmän?

_Anarkisti_. Miksei hän olisi ottanut, jos olisi tahtonut? Jokaiselle

tarpeen mukaan, jokaiselta varojen mukaan.

_Ranskalainen (puiden nyrkkiä anarkistille)_. Fumiste!

_Mendoza (viisaasti)_. Olen samaa mieltä kuin te molemmat.

_Tosi englantilaiset rosvot_. Hyvä! Hyvä! Bravo, Mendoza!

_Mendoza_. Sitä vain tahdoin sanoa että kohdelkaamme toisiamme kuin

gentlemannit ja osoittakaamme personallista rohkeutta ainoastaan

vihollista vastaan.

_Hurja sosialidemokraatti (ylenkatseellisesti)_. Mistä tuokin oli

lainattu?

_Vuohenpaimen kukkulalla viheltää. Hän hypähtää ylös ja osoittaa

kiihkeästi pohjoiseen päin tielle._

_Vuohenpaimen_. Automobiili! automobiili! _(Hän syöksyy alas

kukkulalta ja yhtyy toisiin, jotka kaikki ovat nousseet seisomaan)_.

_Mendoza (kovalla äänellä)_. Aseisiin! Kellä on pyssy?

_Totinen sosialidemokraatti (ojentaen pyssyn Mendozalle)_. Tässä on.

_Mendoza_. Onko nauloja levitetty tielle?

_Hurja sosialidemokraatti_. On kyllä.

_Mendoza_. Hyvä on! _(Ranskalaiselle)_ Tule tänne, Duval. Jos naulat

eivät tee tehtävätään, tulee sinun ampua rikki pyörärenkaat. _(Hän

ojentaa pyssyn Duvalille, joka seuraa häntä kukkulalle. Mendoza ottaa

esille oopperakiikarin. Toiset kiiruhtavat pitkin tietä ja häviävät

pohjoiseen)._

_Mendoza (kukkulalla käyttäen kiikariaan)_. Kaksi vain, kapitalisti

ja hänen kuljettajansa. Näyttävät englantilaisilta.

_Duval_. Englantilaisia! Oo yes, Cochons! _(Ojentaa pyssyn)._ Faut

tirer, n'est-ce-pas?

_Mendoza_. Ei. Naulat ovat tehneet tehtävänsä. Pyörärenkaat ovat

rikki. He seisahtuvat.

_Duval (huutaen toisille)_. Fondez sur eux, nom de Dieu!

_Mendoza (tyynnyttäen hänen kiihkoaan)_. Du calme, Duval, ole hiljaa.

He ottavat asian tyynesti. Menkäämme alas vastaanottamaan heitä.

_Mendoza astuu alas kulkien tulen ohi ja astuen etualalle, kun Tanner

ja Straker moottoripuvuissa, nahkatakissa ja moottorilakki päässä

astuvat rosvojen taluttamina tieltä._

_Tanner_. Tätä herrasmiestäkö te sanotte päälliköksemme? Puhuuko hän

englantia?

_Hurja sosialidemokraatti_. Tietysti. Ette kai luule että me

englantilaiset antaisimme espanjalaisrahjuksen johtaa meitä.

_Mendoza (arvokkaasti)_. Sallikaa minun esittää itseni: Mendoza,

Sierran liiton presidentti. _(Komeasti ylvästellen)_. Minä olen

rosvo! Elän ryöstämällä rikkaita.

_Tanner (epäröimättä)_. Minä olen herrasmies. Elän ryöstämällä

köyhiä. Lyökäämme siis kättä.

_Englantilaiset sosialidemokraatit_. Hyvä! Hyvä!

_Yleistä naurua ja hyvää tuulta. Tanner ja Mendoza lyövät kättä.

Rosvot asettuvat entisille paikoilleen._

_Straker_. Entäs minä?

_Tanner (esitellen)_. Ystäväni ja kuljettajani.

_Totinen sosialidemokraatti (epäluuloisesti)_. Kumpiko? Ystäväkö vai

kuljettaja? Siinä on suuri ero.

_Mendoza (selittäen)_. Me vaatisimme lunnaita ystävästä. Kuljettaja

on vapaa vuoristossa. Vieläpä hän saa pienen prosentinkin isäntänsä

lunnaista, jos hän suvaitsee vastaanottaa.

_Straker_. Kyllä ymmärrän. Jotta tulisin toisenkin kerran samaa

tietä. Hyvä on, sietää tuumailla asiaa.

_Duval (innokkaasti syösten Strakerin luo)_. Mon frère? _(Hän

syleilee Strakeria kiihkeästi ja suutelee hänen molempia poskiaan)._

_Straker (harmilla)_. Pois, mies. Elkää olko hullu! Kuka olette?

_Duval_. Duval, sosialidemokraatti.

_Straker_. Soo, vai sosialidemokraatti.

_Anarkisti_. Hän tarkoittaa että hän on myynyt oikeutensa

parlamentti-humbugille ja porvaristolle. Kompromissi! Siinä hänen

uskonsa.

_Duval (raivoissaan)_. En ymmärrä. Hän sanoo porvaristo, kompromissi.

Jamais de la vie! Miserable menteur --

_Straker_. Hoi siellä, kapteeni Mendoza! Paljonko täällä vielä

tarjotaan tätä sorttia? Laitetaanko tästä huviretki vuoristossa, vai

sosialisti-kokous?

_Enemmistö_. Hyvä! Hyvä! Suu kiinni! Pois tieltä! Istu alas!

_(Sosialidemokraatti ja anarkisti työnnetään taka-alaan. Straker,

katseltuaan Sitä toimitusta hyväksyvästi, asettuu Mendozan vasemmalle

puolen. Tanner istuu hänen oikealta puolellaan)._

_Mendoza_. Saammeko tarjota teille jotain? Hiilillä paistettua

kaniinia ja viikuna-kaktuksia --

_Tanner_. Kiitos, olemme jo syöneet.

_Mendoza (seuraajilleen)_. Hyvät herrat, tämän päivän toimet ovat

lopussa. Menkää minne haluatte aamuun asti.

_Rosvot asettuvat ryhmiin laiskasti. Muutamat menevät luolaan.

Toiset jäävät istumaan tai asettuvat maata taivasalle. Jotkut

ottavat esiin korttipakan ja astuvat tielle päin. He tietävät että

moottorivaunuissa aina on lyhdyt, jotka voidaan kääntää valaisemaan

korttipeliä._

_Straker (huutaen heille)_. Seis siellä! Ei saa ruveta rehkimään

moottorivaunun kanssa, kuuletteko?

_Mendoza_. Ei ole pelkoa, herra kuljettaja. Ensimmäinen

moottorivaunu, jonka anastimme, paransi meidät siitä taudista.

_Straker (huvitettuna)_. Kuinka niin?

_Mendoza_. Se vei kolme urhoollista toveriamme, jotka eivät osanneet

sitä seisahduttaa, Granadaan ja kaatoi heidät suoraan poliisiaseman

eteen. Sen perästä emme koskaan koske niihin turvautumatta

kuljettajan apuun. Puhelemmeko hiukan kaikessa rauhassa?

_Tanner_. Tietysti, tietysti.

_Tanner, Mendoza ja Straker istuutuvat turpeille tulen ääreen.

Mendoza kohteliaasti luopuu presidentti-oikeudestaan, joka sallii

hänen istua neliskulmaisella kivellä, ja laskeutuu istumaan maahan,

kuten hänen vieraansakin._

_Mendoza_. Espanjassa on aina tapana siirtää asiahommat seuraavaan

päivään, ja paitsi sitä te olette saapuneetkin konttori-ajan jälkeen.

Mutta jos kumminkin mieluummin haluaisitte sopia lunnaista heti, olen

nöyrin palvelijanne.

_Tanner_. Huomenna ennätetään. Olen kyllin rikas maksamaan

järjelliset vaatimukset.

_Mendoza (kunnioittavasti ja hyvin hämmästyen tuota tunnustusta)_.

Te olette ihmeellinen mies, hyvä herra. Vieraamme tavallisesti aina

väittävät olevansa kurjan köyhiä.

_Tanner_. Pyh! Kurjan köyhillä ihmisillä ei ole moottorivaunuja.

_Mendoza_. Juuri niin mekin sanomme.

_Tanner_. Kohdelkaa meitä hyvin. Saatte palkan.

_Straker_. Ei pidä tarjota enää viikuna-kaktuksia ja hiilillä

kärvennettyjä kaniineja. Elkää koettako uskotella ettei teillä muka

ole parempaa antaa.

_Mendoza_. Viiniä, vuohia, maitoa, juustoa ja leipää voi saada

selvällä rahalla.

_Straker (armollisesti)_. Nyt puhutte järkevästi.

_Tanner_. Saanko kysyä oletteko kaikki täällä sosialisteja?

_Mendoza (vastustaen tuota nöyryyttävää väärinkäsitystä)_.

Eihän toki, ei. Vakuutan, ei sinne päinkään! Tietysti meillä on

uudenaikaiset mielipiteet omaisuuden nykyisestä väärästä jaosta,

muutoin menettäisimme itsekunnioituksen. Mutta muutoin ei ole

seassamme ketään pahennusta herättävää, lukuunottamatta paria kolmea

narria.

_Tanner_. Ei mitenkään ollut aikomukseni loukata. Olen itse hieman

sosialismiin taipuva.

_Straker (kuivasti)_. Useimmat rikkaat miehet ovat.

_Mendoza_. Aivan niin. Se on levinnyt tännekin asti. Myönnän sen. Se

on vuosisatamme ilmassa.

_Straker_. Sosialismi mahtaa olla kasvamassa päin, koska teidänkin

miehet alkavat siihen kääntyä.

_Mendoza_. Aivan niin, hyvä herra. Semmoinen liike, joka rajoittuu

filosoofeihin ja rehellisiin miehiin, ei koskaan voi saada

varsinaista valtiollista vaikutusvaltaa. Heitä on liian vähän. Vasta

sitten kun liike osoittaa voivansa levitä rosvojenkin sekaan, se voi

toivoa valtiollista enemmistöä.

_Tanner_. Mutta ovatko teidän rosvonne oikeastaan vähemmän rehellisiä

kuin tavalliset kansalaiset?

_Mendoza_. Hyvä herra, puhun teille suoraa kieltä. Rosvoaminen on

säännötöntä. Säännöttömät toimet houkuttelevat kahdenlaisia ihmisiä:

niitä jotka eivät ole kyllin hyviä säännölliseen porvarilliseen

elämään, ja niitä jotka ovat liian hyviä. Me olemme joko pohjamutaa

tai vaahtoa. Pohjamuta on hyvin likaista, vaahto erinomaista.

_Straker_. Varokaa! Joku pohjamutaan kuuluva voisi kuulla.

_Mendoza_. Ei tee mitään. Jokainen rosvo luulee kuuluvansa vaahtoon

ja mielellään kuulee toisia nimitettävän pohjamudaksi.

_Tanner_. Te olette sukkela mies _(Mendoza kumartaa hyvillään)_.

Saanko kysyä suoran kysymyksen?

_Mendoza_. Niin suoran kuin haluatte.

_Tanner_. Kuinka teidän kaltaisenne viisaan miehen kannattaa

paimentaa tuollaista laumaa ja syöttää heille viikuna-kaktuksia ja

paistettuja kaniineja? Olen nähnyt paljoa tyhmempien ja aivan varmaan

paljoa vähemmän rehellisten miesten istuvan Savoy hotellissa syömässä

foi gras'ia ja juomassa samppanjaa.

_Mendoza_. Ooh! Ne ovat kaikki ennen syöneet kaniinipaistia, aivan

niinkuin minä taas kerran tulen istumaan Savoyssa. Muutoin olen

siellä jo ennen ollutkin -- viinurina.

_Tanner_. Viinurina! Te hämmästytätte minua!

_Mendoza (miettivästi)_. Niin -- minä Sierran Mendoza, olin

viinurina. Siitä ehkä johtuu yleiskansallisuuteni. _(Äkkiä ja

painavasti)._ Kerronko teille elämäni tarinan?

_Straker (levottomana)_. Ellei se ole kovin pitkä, vanha veikko --

_Tanner (keskeyttäen hänet)_. Tsh! Te olette poroporvarillinen,

Henry, ilman vähääkään romantiikkaa. _(Mendozalle)_. Te herätätte

minussa mitä syvintä mielenkiintoa, herra presidentti. Elkää

välittäkö Henrystä, hän voi panna maata.

_Mendoza_. Nainen, jota rakastin --

_Straker_. Aa, se on rakkausjuttu. Hyvä on. Jatkakaa. Minä vain

pelkäsin että kertoisitte itsestänne.

_Mendoza_. Itsestäni! Itsestäni olen luopunut hänen tähtensä. Siksi

olen täällä. Vähätpä siitä. Koko maailmasta olen luopunut hänen

tähtensä. Hänellä oli, sen vannon, ihanin tukka mitä ikinä olen

nähnyt. Hänessä oli veitikkamaisuutta, hänessä oli viisautta, hänen

keittotaitonsa oli täydellinen ja hänen kiihkeä luonteensa teki hänet

epävakavaksi, aavistamattomaksi, vaihtelevaiseksi, oikulliseksi,

julmaksi, sanalla sanoen lumoavaksi.

_Straker_. Sankaritar kuuden shillingin romaanissa, paitsi

keittotaitoa. Hänen nimensä oli lady Gladys Plantagenet, eikö niin?

_Mendoza_. Ee-ei, hyvä herra. Hän ei ollut mikään kreivitär.

Valokuvista kuvalehdissä tunnen Englannin aateliston tyttäret,

ja sen voin vakuuttaa että mielelläni olisin myynyt koko parven

myötäjäisineen, komeuksineen, arvonimineen päivineen yhdestä ainoasta

hymystä siltä tytöltä. Kansannainen hän oli, työläinen, muutoin --

sallikaa minun sanoa yhtä suorasti - olisin ylenkatsonut häntä.

_Tanner_. Hyvin järkevätä. Rakastiko hänkin teitä?

_Mendoza_. Olisinko täällä, jos hän olisi minua rakastanut? Hän ei

tahtonut naida juutalaista.

_Tanner_. Uskonnollisistako syistä?

_Mendoza_. Ei. Hän oli vapaa-ajattelija. Hän sanoi että jokainen

juutalainen sydämensä syvyydessä pitää englantilaisia likaisina

tavoiltaan.

_Tanner (hämmästyneenä)_. Likaisina!

_Mendoza_. Se osoitti kuinka harvinaisen hyvin hän tunsi maailman,

sillä se on epäilemättä totta. Meidän tarkat terveyssääntömme

saattavat meidät mitä syvimmin halveksimaan uskottomia.

_Tanner_. Oletteko koskaan kuullut semmoista, Henry?

_Straker_. Sisareni kertoi minulle semmoista. Hän oli kokkina

juutalaisessa perheessä kerran.

_Mendoza_. En voinut kieltää sitä. Enkä myöskään voinut poistaa

sen vaikutusta hänen mieleensä. Olisin voinut kiertää minkä muun

vastustuksen tahansa, mutta ei kukaan nainen siedä että häntä

personallisesti epäillään epäpuhtaudesta. Kaikki houkutteluni oli

turhaa, hän vastasi aina vain että hän ei ollut kyllin hyvä minulle

ja neuvoi minua ottamaan vaimokseni erään kirotun ravintolatytön,

jonka nimi oli Rebekka Lazarus, ja jota minä inhosin. Minä

puhuin itsemurhasta. Hän tarjosi minulle sitä varten heti käärön

torakanmyrkkyä. Viittasin siihen että surmaisin hänet. Hän sai

hermokohtauksen. Sitten läksin Amerikkaan, jotta hän voisi nukkua

rauhassa uneksimatta että minä hiivin ylös portaita katkaisemaan

hänen kurkkuaan. Amerikassa menin länteen ja lyöttäydyin yhteen

miehen kanssa, jota poliisit etsivät siitä syystä että hänellä

oli tapana pidättää rautatiejunia. Hän se keksi että läksisimme

etelä-Europaan pidättämään moottorivaunuja. Se oli tervetullut

keksintö epätoivoiselle ja pettyneelle miehelle. Hän antoi minulle

arvokkaita suosituksia kapitalisteille oikeata lajia. Minä

muodostin yhtiön ja tämä on tuloksena. Minusta tuli johtaja, sillä

juutalaisesta tulee aina johtaja järkensä ja mielikuvituksensa

tähden. Mutta huolimatta rotuylpeydestäni antaisin kaiken omaisuuteni

ollakseni englantilainen. Olen kuin pikku poika, leikkaan hänen

nimensä puihin ja piirrän sen ruohikkoon. Ollessani yksin revin

kurjaa tukkaani ja huudan Louisa --

_Straker (säpsähtäen)_. Louisa!

_Mendoza_. Se on hänen nimensä -- Louisa -- Louisa Straker --

_Tanner_. Straker!

_Straker (kömpien polvilleen hyvin suuttuneena)_. Louisa Straker on

minun sisareni, kuulitteko! Mitä se on olevinaan, että tuolla lailla

kerskaatte hänestä? Mitä hänellä on tekemistä teidän kanssanne?

_Mendoza_. Mikä draamallinen sattuma! Te olette siis Enry, hänen

suosikki veljensä!

_Straker_. Ketä te nimitätte Enryksi? Kuka on antanut teille luvan

käyttää minun nimeäni ja hänen? Minä voisi musertaa teidän paksun

pääkallonne milloin tahansa.

_Mendoza (suuremmoisella tyyneydellä)_. Jos annan teidän musertaa

pääkalloni, lupaatteko kehua sillä hänelle? Se muistuttaisi hänelle

Mendozaa. Muuta en pyydä.

_Tanner_. Tämä on oikeata rakkautta, Henry. Teidän tulisi kunnioittaa

sitä.

_Straker_ (kiivaasti). Pelkoa se on kaikesta päättäen.

_Mendoza (hypäten pystyyn)_. Pelkoa! Nuorukainen, minä polveudun

kuuluisasta tappelija-suvusta, ja kuten sisarenne hyvin tietää, te

voisitte taistella kanssani juuri yhtä suurella menestyksellä kuin

lastenrattaat moottorivaunun kanssa.

_Straker (salaisesti peläten, mutta nousten polviltaan rohkean

tappeluhaluisen näköisenä)_. En minä pelkää. Louisa! Louisa! Niinkuin

ei neiti Straker kelpaisi teille.

_Mendoza_. Toivon että voisitte saada hänet ajattelemaan samoin.

_Straker (raivoissaan)_. Kas niin --

_Tanner (nousten nopeasti ja astuen väliin)_. Rauhoittukaa, Henry.

Jos voisittekin taistella presidenttiä vastaan, ette voi taistella

koko seuruetta vastaan. Istukaa ja olkaa ystäviä! Katsoihan kattikin

kuninkaan silmiin, miksi siis rosvopäällikkö ei saisi katsella

sisartanne? Tuollainen sukuylpeys on kovin vanhanaikuista.

_Straker (masennettuna mutta muristen)_. Katsokoon vain häntä. Mutta

elköön luulotelko että sisareni koskaan katsoi häneen. _(Hitaasti

laskeutuen taas turpeelle)_. Kun kuulee hänen kerskuvan luulisi että

sisareni on pitänyt seuraa hänen kanssaan. _(Hän kääntyy selin heihin

ja rupeaa nukkumaan)_.

_Mendoza (Tannerille, käyden tuttavallisemmaksi huomatessaan

olevansa vallan kahden kesken osaaottavan kuuntelijan kanssa

vuoriston hiljaisessa tähtiyössä. Kaikki muut ovat nukuksissa)_.

Juuri semmoinen oli hänkin. Hänen järkensä ulottui eteenpäin

kahdenteenkymmenenteen vuosisataan ja hänen yhteiskunnalliset

ennakkoluulonsa ja perhetunteensa taaksepäin keskiaikaan asti.

Oo, kuinka Shakespearin sanat näkyvät sopivan kaikkiin tunteemme

vivahduksiin.

Louisaa lemmin! Tuhantenkin veljein

Rakkaus ei yhteensä voi täyttää

Mun lempen määrää --

Ja niin edespäin. Olen unohtanut lopun. Minä olen kykenevä mies.

Olen voimakas mies. Kymmenessä vuodessa olisin omistanut ensi luokan

hotellin. Silloin tapasin hänet ja -- tässä näette! Olen rosvo,

lainhylky. Ei Shakespearkaan voi täysin ymmärtää mitä tunnen Louisaa

kohtaan. Sallikaa minun lukea teille muutamia rivejä, joita itse

olen kirjoittanut hänestä. Olkoonpa niiden taidearvo kuinka pieni

tahansa, ne kumminkin ilmaisevat paremmin kuin mitkään satunnaiset

sanat mitä tunnen. _(Hän vetää esiin pakan hotellilaskuja, jotka

hän on täyttänyt käsikirjoituksellaan ja laskeutuu polvilleen tulen

ääreen koettaen saada selkoa niistä. Ensin hän kohentaa tulta kepillä

saadakseen sen hehkumaan)_.

_Tanner (taputtaen häntä epäkohteliaasti olalle)_. Heittäkää ne

tuleen, presidentti.

_Mendoza (hämmästyneenä)_. Mitä?

_Tanner_. Te uhraatte uranne monomanian tähden.

_Mendoza_. Sen tiedän.

_Tanner_. Te ette tiedä. Ei kukaan mies tekisi semmoista rikosta

itseään kohtaan, jos hän todella ymmärtäisi mitä hän tekee. Kuinka

voitte katsella näitä majesteettisia vuoria, tätä korkeata taivasta,

kuinka voitte hengittää tätä hienon viileätä ilmaa ja samalla puhua

kuin kirjailija-narri jossakin Bloomsburyssä?

_Mendoza (pudistaen päätään)_. Sierra ei ole sen parempi kuin

Bloomsburykään, kun se on kadottanut uutuuden viehätyksen. Paitsi

sitä nämä vuoret herättävät unelmia naisista -- naisista, joilla on

komean loistava tukka.

_Tanner_. Louisasta, toisin sanoin. Ne eivät tule herättämään minussa

mitään unelmia naisista. Minun sydämeni on terve.

_Mendoza_. Elkää kehuko ennen aamua. Tämä on omituinen unelmien maa.

_Tanner_. No, saadaan nähdä. Hyvää yötä. _(Hän laskeutuu maahan

nukkuakseen)_.

_Mendoza huoahtaen seuraa hänen esimerkkiään ja muutaman minuutin

ajan on rauha Sierrassa. Sitten Mendoza äkkiä nousee istumaan ja

sanoo rukoilevasti Tannerille --_

_Mendoza_. Sallikaa minun lukea edes pari riviä teille ennenkuin

nukutte. Tahtoisin kovin mielelläni kuulla teidän arvostelunne.

_Tanner (unisesti)_. Lukekaa. Minä kuuntelen.

_Mendoza_.

Näin ensi kerran sun helluntaina

Louisa, Louisa --

_Tanner (koettaen herätä)_. Hyvä presidentti, Louisa on sangen sievä

nimi, mutta helluntaina ei ole oikein hyvä loppusointu sille.

_Mendoza_. Tietysti ei. Louisahan tässä on refrenginä.

_Tanner (myöntyvästi)_. Jassoo. Vai refrenginä. Anteeksi. Jatkakaa.

_Mendoza_. Ehkette välitä siitä runosta. Luulen että pidätte enemmän

tästä. _(Hän lukee pehmeällä, sointuvalla äänellä ja hitaasti)_.

Louisa, mä lemmin!

Sua lemmin Louisa!

Louisa, Louisa, Louisa, mä lemmin!

Sun nimes on sieluni sointu Louisa

Sua lemmin Louisa, Louisa, Louisa!

Mendoza, hän lempii,

Sua lempii Mendoza!

Mendoza hän elää vain sulle Louisa.

Sua ainoona onnenaan pitää Mendoza,

Sua lempii Mendoza, Louisa, Louisa!

_(Liikutettuna)_. Ei ole vaikeata kirjoittaa kauniita runoja

semmoisesta nimestä. Louisa on suloinen nimi, eikö totta?

_Tanner (puoli nukuksissa vastaa heikolla murinalla)_.

_Mendoza_.

Jos oisit Louisa

Nyt vaimo Mendozan,

Mendozan Louisa, Louisan Mendoza!

Ois autuas aina Louisan Mendoza

Ja lempisi kaivattuansa Louisaa.

Se on oikeata runoutta -- sydämestä pursunutta -- syvimmästä

sydämestä. Luuletteko että se liikuttaa häntä?

_Ei mitään vastausta_.

_(Alistuen kohtaloonsa)_. Nukuksissa kuten tavallista. Tyhjää

renkutusta maailmalle -- taivaallista musiikkia minulle. Hullu

olin kuin tuolla lailla paljastin sydämeni! _(Hän asettautuu maata

mutisten)_. Louisa, mä lemmin, sua lemmin Louisa, Louisa, Louisa --