Samana talvena ajoi eräänä iltana, kun myllyntyö jo oli melkein
päätetty, Rautalan pihaan muuan laiha, kelmeä mies kimolla hevosella.
Ajaja ja ajettava näyttivät kilpailevan siitä, kumpi heistä laihempi
olisi -- tuskin kadehdittava etu tosiaan. Hän sai ruokaa kuin
kulkevainen ainakin -- silloin ei asetukset kulkureista suinkaan olleet
niin ankarat kuin nyt! Hän oli puhelias, milt'ei leikillinen mies.
Surullisella hymyllä osoitti hän housujensa vahvuutta, jonka ne
alinomaisella paikkauksella olivat saavuttaneet; niissä oli, sanoi
mies, "paikka paikan päällä". Hänestä ja Laasmannista tuli pian hyvät
ystävät. Saatiinpa selvälle, että mies haki tölliä itselleen, eli
niinkuin hän kotipaikkansa murteella lausui: "hän haki tolppaa".
Laasmanni, rikkiviisas, sanoi tietävänsä kaksikin tolppaa, ja oikein
hyvää. Ja luottaen Laasmannin lupaukseen ihastui miesparka ikihyväksi,
ja ryyppy ryypyn perään naukattiin tuon kunnon tolpan toimittajan
kanssa.
Tiedätkö, lukijani, mitä varten torppari iloitsee kuullessaan saavansa
_hyvän_ torpan? Siksi, että hän kokemuksesta tietää, millainen _huono_
on.
Tuolla se oli n.s. Nälkäniemen kulmalla, P:n pitäjäässä, Pujoniemen
torppa, jonka asujana oli äsken mainittu, Rautalaan saapunut, kelmeä
mies. Siellä hän oli oleskellut jo puolikymmentä vuotta, jopa viime
Maariasta ruveten päällekin. Vaimo hänellä oli ja viisi lasta. Lieneekö
hän viime mainittuja pitänyt "Herran lahjoina", emme tiedä; Leena-muija
niitä, pahinta uskoen, piti synnin rangaistuksena. Jos joskus olet
matkustama Poriin menevää tietä, niin katsahda oikealle, kun hevosesi
hiljalleen astuu pieneltä sillalta vähäistä mäkeä, ahdetta ylös.
Näet pienen torpan. Ei se juuri kaksiselta näytä, peräseinässä on
lauta-ikkuna, joka suuruudessa kilpailee oven päällä olevan räppänän
kanssa; sivuseinässä näet oikean lasi-akkunan, joka on melkein
neliökyynärän suuruinen, eli paikkakunnan murteella sanoen kyynärä
kunnakkin. Leipää tuollakin syödään, ajattelet ehkä. Niin vainen! käy
siellä majassa murheen peikot ja joskus ilon enkelitkin. Siinä majassa
on leipään sekoitettu kerta-, vehka- tahi pettujauhoja, joilla taikina
aina "vastattiin". Tuli tosin eräänä syksynä aivan kuin ihmeen kautta
rukiita koko 5 tynnyriä, kun vuosi oli hyvä, saatiin 4, koko hyvänä
vuonna 3, useimmiten 2, ja viime vuonna puurokset päälle siemenen. Ja
viljeltävänä oli pelto, lähteensilmäinen, halla-arka, ja "taksvärkki"
oli taloon tehtävä. 2 päivää viikossa omalla ruoalla, hevosen kanssa,
12 apupäivää, 2 matkareisua, kehrättävä taloon leiviskä rohtimia ja 5
naulaa pellavia, -- niin sanoo kontrahdissa, jonka seurakunnan kanttori
oli kirjoittanut ja johon Aadolf Juhonpoika Pujomäki omasta ja vaimonsa
Helena Kristiina Kustaantyttären puolesta oli puumerkkinsä pistänyt.
Olihan siinä jo "tienestiä" ainakin ruistynnyrin ja puurosten verolta,
melkein liiaksikin. Ensimmäisenä torpan pitonsa vuonna oli
Pujoniemeläisillä ollut, kuten muuan kadehtija lausui, "hevoinen kuin
tukki, kaks lehmää kuin härkää, porsas ja 8 lammasta", mutta ennen kuin
viides vuosi umpeen ehti, oli porsas mennyt tielle tietämättömille,
lampaat vähentyneet kahdeksi huonovillaiseksi karitsaksi, lehmät syöty
leipänä, tukin tapainen rautio muuttunut laihaksi kimoksi, jota muuan
naapuri osavasti vertasi pellavaloukkuun. Olipa vielä mennyt kaupaksi
Helena Kristiinan "piikuuden" aikaiset hameetkin, paitsi tuo
"keisarinraitainen", joka vielä teki pintapuolista virkaansa, kun sen
omistaja meni Herran temppeliin sisällistä alastomuuttansa verhoamaan.
-- Mitähän tästä peräksi tullee? virkki mies eräänä sunnuntai-aamuna,
ottaen tervatut, paksuanturaiset tallukkaansa piittahirreltä ja
sovittaen niitä jalkaansa.
-- Tuomaan päivästä ylössanomus, Maarian päivästä pois, vastasi vaimo.
-- Niin, kyllähän se niin on, mutta suo siellä, vetelä täällä, ei
kuivaa kussaan.
-- Mutta eihän kokematon tiedä onnestansa, menisit edes koittamaan;
sanoihan Klasi-Kustaa, tuo kaiken maailman viisas, olevan
tolpanpaikkoja yltäkyllin P:n pitäjään takamaalla, jossa tolpparit
ovat paljaatta rahaverolla ja elävät kuin "pränssit".
-- Se kulkukin on niin ilkeää.
-- Mutta sinähän mies olet, et suinkaan ämmiä pane semmoiseen matkaan?
Tuossa, niinkuin tiedät, ovat leipämme loput, nuot 5 kyrsää ja karpio
aitassa, paramatta tröijyni ja trälliklänninkini hinta. --
-- Hm, syömättä on vielä kimo, lammaskaritsa, kissa ja kana.
-- Menisit nyt johonkin taikka jonnekin, ei Herra meille ikkunasta
syömistä pirttiin tuo, vaikka tuomiopäivään asti kädet ristissä
leukasillas olisit ikkunassa.
-- On noita lapsiakin niin paljo.
-- Ei se ainakaan minun syyni ole.
-- Sen "tästin" olen kuullut jo monesti, esipuheet, kolleseetat ja
kaikki, jos kerrankin jo tulisi hyvästi siunaus!
-- Niin kai, niin, aina se on pahaa, mitä minä -- -- -- Kalle, mitäs
sitä kissaa kyyttäät, annakkos olla, taikka ma niin klivahutan tuolla,
tuolla -- -- taikina kaukalolla. -- --
Tämä, ainakin mitä aseesen tulee, mahdoton uhkaus lausuttiin pienelle
paitaressulle, joka pesän edessä olevasta padasta oli saanut kauhan
kouraansa. Sillä poika häili ja säikytteli kirjavaa kissaa, joka
peloissaan pakeni nuorta vainoojaansa aina päreorsille saakka ja sieltä
pani toimeen vallankumouksen niin, että päreet ja kuivamassa olevat
puut ja kaikellaista muuta tavaraa putosivat kolisten alas. Ja tuosta
mäläkästä tyrehtyi vainoojan into, nostettu kauha putosi hervottomasta
kädestä lattialle, ja äidin jättiläisuhkaus muuttui helliksi
kysymyksiksi, oliko lapsiparkaa sattunut. Unohtunut oli aviopuolisoiden
kina; eikä siihen useinkaan paljoa tarvita; joku satunnainen tapaus
vaan, pieni seikka, joka tempaisee ajatuksen pois sen onnettomalta
uralta, niin Aatamin pala kurkusta painuu alas ja katkeruus on löytänyt
viemäri-ojan.
Niinpä nyt lähtö tuli kuin tulikin, Aadolf Pujoniemi lähti matkaan.
Kolme leipää, keitetyitä perunoita ja suolaa rasiaan vaimo nyt sääli
eväiksi. Kimo pantiin työre'en eteen: mutta työre'essä lepäsi
anturoillansa perheen kirkkoreki, sama reki, jonka Reki-Aapo oli
maalannut tervalla ja punamullalla, vaan josta hän vakuuttavaisesti ja
kirjakieltä mukailemalla oli lausunut: piräis sen kiiltää. Kirkkoreki
sai nyt toisella tavalla kuin ennen auttaa omistajaansa eteenpäin.
Rikas Rintalan Toppo sen osti ja hinta oli 75 kopeekkaa hopeassa. Ja
ilman erityisittä seikkailuitta saapui Aadolf Juhonpoika Pujoniemi,
niinkuin jo puhe on ollut, maanantai-iltana Rautalaan.