alkoivat kahlata ääntä kohti. Heti sen jälkeen Francis kuuli huutoa
ja aseitten kalsketta. Mutta sitä kesti vain hetken aikaa. Matteo
tuli pian vankien kanssa takaisin, ja sitten he palasivat yhdessä
Rufinon telttaan.
Kun Francis oli kertonut Rufinolle seikkailunsa tulokset,
ilmoitettiin, että vene oli laskettu vesille, ja Francis palasi
kaupunkiin.
"Aloin jo olla hiukan levoton teidän vuoksenne", sanoi Pisani, joka
levättyään pari tuntia oli noussut saadessaan kuulla, että Francis
oli palannut. "Minä oletin, että olisitte palannut takaisin jo tunti
sitten, ja aloin pelätä, että olitte joutuneet pulaan. No, mitä
olette saanut tietää?"
"Genovalaisilla ei ole aavistustakaan siitä, että te aiotte lähteä
laivastolla liikkeelle. Heidän kaleerinsa ovat yhä Chioggian
kanaaleissa. Lombardian kanaalin ja Brondolo-salmen suut ovat aivan
vapaat, eikä sotajoukkoja näy lähitienoillakaan. Pelestrinan ja
Brondolon välistä salmea vartioivat muutamat soutuveneet, mutta, ei
sielläkään ole suurempia laivoja. Siellä on vain vähäinen sotavoima
koolla, tulien lukumäärästä päätellen tuskin kahtasataaa miestä."
"Uutisenne ovat hyviä, Francesco. En tahdo kysellä nyt enempää.
Kello on jo kolme, viideltä minun täytyy olla jalkeilla. Menkää siis
nukkumaan niin pian kuin suinkin. Yksityiskohdista saatte huomenna
tehdä selkoa."
Gondoli odotti yhä portaitten edustalla, ja parissa minuutissa
Francis oli saapunut Polanin palatsiin. Palvelija nukkui penkillä
eteisessä, mutta hän hyökkäsi pystyyn Francisin astuessa sisään.
"Olen saanut käskyn herättää herrani niin pian kuin te palaatte
kotiin."
"Sanokaa hänelle samalla, että olen aivan vahingoittumaton ja että
pyydän, ettei hän antaisi häiritä itseään. Huomenna kerron hänelle
lähemmät tapaukset."
Mutta Polani tuli heti Francisin huoneeseen.
"Jumalan kiitos, että olet onnellisesti taas kotona, poikaseni!"
sanoi hän. "Minä kolkutin tyttöjen ovelle ohimennessäni sanoakseni
heille, että olit tullut kotiin, ja hekin olivat vielä valveilla.
Onnistuiko yrityksesi?"
"Täydellisesti. Kävin itse Chioggiassa ja näin, etteivät salmet
olleet kovinkaan vahvasti vartioidut."
"Tuo kaikki on erittäin hyvä", sanoi Polani; "mutta minulle on
pääasia, että olet taas vahingoittumattomana kotona. Nyt en tahdo
estää sinua nukkumasta, sillä arvaan, ettet saa nukkua pitkään
huomenaamulla."
Francis ei ollut sitä aikonutkaan, mutta aurinko oli sittenkin jo
korkealla taivaalla, kun hän heräsi. Hän pukeutui nopeasti ja juoksi
alas portaita.
"Tapasin amiraalin", sanoi Polani, "ja kerroin hänelle, että nukuit
niin syvässä unessa, etten tahtonut herättää sinua. Hän sanoi
silloin: 'Annetaan hänen nukkua! Poika on niin aulis työtä tekemään,
että joskus unohdan, ettei hän ole yhtä vanha merikarhu kuin minä
itse; minä olen tottunut nukkumaan vain toinen silmä ummessa ja
voin valvoa tarpeen vaatiessa koko vuorokaudenkin. Sinun ei siis
tarvitse pitää kiirettä aamiaisella. Tytöt ovat vähällä kuolla
uteliaisuudesta, niin kovin he tahtovat kuulla sinun seikkailustasi."
Aamiaisen aikana Francis kertoi retkestään tytöille.
"Ja te tapasitte siis Rufinon!" sanoi Maria. "Kysyikö hän minua.
Toivottavasti sanoitte hänelle, että olen kuolla ikävään hänen poissa
ollessaan?"
"Ei, niin suurta valetta en uskaltanut kertoa", vastasi Francis
nauraen.
"Onko hänellä hyvin tukala olo siellä?"
"Ei lainkaan. Hänellä on hyvä teltta, hyvää viiniä, leipää tosin
hiukan vähänpuoleisesti sekä silloin tällöin kalaa. Kun Jumala sen
lisäksi on antanut hänelle iloisen mielen, niin ei minun mielestäni
hänellä ole yhtään valittamisen syytä -- jollei ota lukuun sitä, että
hänen täytyy olla erossa teistä."
"Niin, tietysti", sanoi Maria. "Mutta me olimme todellakin levottomia
teidän tähtenne viime yönä ja tulimme kovin iloisiksi kuullessamme,
että olitte palannut takaisin, eikö totta, Julia?"
Julia nyökkäsi.
"Julialla ei ole koskaan paljon sanottavaa, kun te olette läsnä,
Francesco, mutta hän juttelee hyvin rohkeasti teistä teidän
poissaollessanne."
"Kuinka sinä voit semmoista sanoa, Maria?" sanoi Julia moittien.
"Rakas ystävä, ei siinä ole mitään pahaa. Antaa hänen uskoa, että
puhut hänestä paljon pahaa."
"Kyllä hän tietää, etten sitä tee", sanoi Julia harmissaan.
"Sivumennen sanoen, Francesco, oletteko kuullut, että koko Venetsia
on hirveässä jännityksessä? Tänä aamuna dogi on ilmoittanut, että
kaikkien aseihin pystyvien miesten tulee rangaistuksen uhalla olla
paikoillaan kaleereissa kello kahdeltatoista. Jokainen voi siis
käsittää, että jotain on vihdoinkin tekeillä."
"Silloin on aika minunkin lähteä", sanoi Francis nousten nopeasti
ylös, "kello on jo kymmenen."
"Ei ole kiirettä, poikaseni", sanoi kauppias. "Pisani sanoi minulle
yksityisesti, etteivät he lähde matkaan ennen kuin hämärissä."
Kello oli lähes kahdeksan illalla, kun laivasto nosti purjeet.
Iltajumalanpalveluksessa olivat dogi, Pisani ja muut päälliköt läsnä
Pyhän Markuksen kirkossa, ja sen jälkeen he lähtivät kaleereihinsa,
jotka olivat lähtövalmiina.
Pisani johti ensimmäistä osastoa, johon kuului neljätoista kaleeria,
ja dogi itse toista. Yö oli kirkas ja tyyni. Kevyt, suotuisa tuuli
puhalsi, ja koko Venetsia oli kerääntynyt katsomaan laivaston lähtöä.
Heti kun se oli sivuuttanut Lidon salmen, nousi paksu sumu. Pisani
polki kärsimättömästi jalkaansa.
"Jos tätä jatkuu, se vie meidät turmioon", sanoi hän. "Sen
sijaan että yhdistynein voimin pääsisimme kanaalien, suihin ja
anastaisimme ne valtaamme, ennen kuin genovalaiset edes aavistavat
uhkaavaa vaaraa, saavumme nyt joukot hajallaan, ja jos genovalaisia
varoitetaan, niin saamme varmaan koko heidän laivastonsa niskaamme.
Niin koko suunnitelmamme menee myttyyn."
Mutta onneksi sumu hajosi pian. Laivat liittyivät yhteen, ja kahden
tunnin kuluttua he olivat kaikki kanaalien suilla. Pisani laski
ankkurit ja odotti päivän valkenemista. Sitten lähes viisituhatta
miestä nousi Brondolon saarelle ja voitti helposti sinne majoitetun
pienen joukon.
Mutta pian genovalaisetkin olivat liikkeellä ja hyökkäsivät niin
suurella voimalla venetsialaisia vastaan, että heidän täytyi
epäjärjestyksessä vetäytyä veneisiinsä ja samalla he menettivät
kuusisataa miestä. Mutta Pisani, joka ei ollut toivonutkaan voivansa
pitää puoliaan koko genovalaista voimaa vastaan, oli kuitenkin
saavuttanut päätarkoituksensa. Sillä sinä aikana, jolloin taistelu
riehui maalla, oli meriväen onnistunut ajaa karille keskelle kanaalia
suuri, kivillä lastattu laiva. Niin pian kuin genovalaiset olivat
karkottaneet venetsialaiset veneisiin, ottivat he laivan haltuunsa,
mutta huomatessaan, että se oli karilla, sytyttivät he sen tuleen.
Siten he tahtomattaan edistivät Pisanin aikeita, sillä niin pian kuin
laiva oli palanut veden rajaa myöten, se upposi.
Barberigo saapui nyt paikalle keveine kaleereineen ja heitti niiden
kivilastit mereen hylyn ympärille. Genovalaiset ampuivat kiihkeästi.
Monet kaleereista upposivat ja paljon venetsialaisia hukkui tai
ammuttiin. Siitä huolimatta työtä jatkettiin lakkaamatta. Niin pian
kuin kiviröykkiö oli siksi korkea, että merimiehet saattoivat seisoa
sillä, alkoivat he pinota kiviä päälletysten muuriksi ja kytkivät ne
ketjuilla kiinni toisiinsa.
Mutta se oli raskasta työtä. Oli kylmä, ja miehet olivat huonoissa
voimissa ja tottumattomia raskaaseen työhön. Sitä paitsi ahdistivat
vihollisen kanuunat ja jouset heitä kaiken aikaa. Kaksi päivää ja
yötä he työskentelivät yhtä mittaa, mutta sitten heidän voimansa
olivat myös aivan uupuneet.
Pisani, joka itse oli ottanut osaa kaikkiin sotamiesten töihin ja
vaivoihin, koetti kaikin tavoin rohkaista heidän mieltään. Hänen
kehoituksestaan dogikin vannoi, ettei hän palaisi elävänä Venetsiaan
ennen kuin Chioggia olisi valloitettu. Silloin sotilaidenkin napina
lakkasi, ja seuraavana yönä oli Chioggiaan johtava kanaali suljettu
toisesta rannasta toiseen. Samana päivänä upotettiin myös kaksi
laivanhylkyä Brondolo-salmeen, ja seuraavana suljettiin samoin
Lombardian kanaali. Siten neljässä päivässä oli Pisanin onnistunut
toteuttaa suunnitelmansa ja sulkea genovalaisten laivat meren
yhteydestä.
Mutta työ oli ollut tavattoman rasittavaa ja häviöt suuret. Sitä
paitsi alettiin rakentaa linnoitusta Brondoloon. Sotamiehet saivat
tulla toimeen puolilla ruoka-annoksilla. Kylmyys oli läpitunkeva.
Yötä päivää he olivat käsikähmässä vihollisen kanssa ja heidän täytyi
kestää hirveitä kärsimyksiä.
Lopulta heidän voimansa olivat aivan lopussa, ja joulukuun
yhdeksäntenäkolmatta päivänä upseerit, merimiehet ja sotilaat
jättivät yhteisen anomuksen pyytäen saada palata Venetsiaan. Yksin
Pisanikin huomasi, että yritys nousi yli hänen voimiensa ja että
hänen sotamiehensä eivät enää jaksaisi pitää puoliaan epätasaisessa
taistelussa. Vielä hän koetti kuitenkin näyttää iloiselta ja
toiveikkaalta. Rohkaisevilla sanoillaan ja hyvällä tuulellaan hänen
onnistui pitää miehistön mieli vireillä, ja vanhan doginkin esimerkki
oli kannustava. Mutta sotilaat vaativat häneltä sen pyhän lupauksen,
että jollei Zenon laivasto viimeistään uudenvuodenpäivänä tulisi
avuksi, luovuttaisiin piirityksestä. Vain siinä tapauksessa he olivat
valmiit pitkittämään taistelua vielä kaksi vuorokautta.
Perustamisestaan saakka Venetsia ei ollut koskaan ollut näin suuressa
vaarassa. Kolmaskymmenes päivä joulukuuta kului taisteluitta.
Genovalaiset tiesivät näet vankien puheista, että venetsialaiset
eivät voisi kestää montakaan päivää. Aamun sarastuksessa joulukuun
viimeisenä päivänä tähysteltiin innolla laivojen mastoista, näkyikö
kaivattuja purjeita. Mutta merellä ei näkynyt mitään. Oli kauheaa
katsella venetsialaisten kasvoja, niin laihtuneet ja surkeat ne
olivat nälästä, kylmyydestä ja monenlaisista kärsimyksistä. Kaikkein
toiveikkaimmatkin alkoivat joutua epätoivoon. Ei puhuttukaan enää
Zenosta. Hän oli ollut poissa kuukausimääriä. Olisiko mahdollista,
että hän palaisi juuri tänä hetkenä? Mieluummin he puhuivat
kodeistansa. Huomenna he pääsisivät palaamaan sinne. Jos heidän oli
pakko kuolla, niin he tahtoivat sen tehdä omaistensa parissa. Muuten
kaikki oli heille aivan yhdentekevää. Ja niin päivä kului, ja kun he
illalla panivat maata, nälkäisinä ja viluisina, kiittivät he Jumalaa
siitä, että se oli viimeinen päivä.
Tammikuun ensimmäisenä päivänä olivat monet jo ennen aamun sarastusta
kiivenneet mastoihin. Ensimmäisen päivänsäteen kera kulki toisesta
mastonhuipusta toiseen riemuhuuto:
"Laivoja merellä!"
Huuto kuului maihin saakka. Pisani hyppäsi veneeseen yhdessä
Francisin kanssa, souti laivaansa ja kiipesi mastoon.
"Niin, laivoja siellä todellakin on!" sanoi hän. Hetken kuluttua hän
lisäsi: "Niitä on viisitoista. Keitähän ne ovat? Jumala suokoon, että
Zeno olisi tulossa!"
Saman kysymyksen toisti jokainen, sillä tiedettiin, että
genovalaisetkin odottivat lisäjoukkoja.
"Tuuli ei ole kyllin voimakas, jotta he pääsisivät pian perille",
sanoi Pisani. "Minä lähetän muutamia kevyitä aluksia tiedustelemaan.
Parasta, että kohtalomme tulee niin pian kuin suinkin ratkaistuksi.
Jos Zeno on tulossa, on Venetsia pelastettu! Jos he taas ovat
genovalaisia, niin seuratkoon ne, jotka haluavat minun kanssani heitä
vastaan!"
Hetken kuluttua useita kevyitä veneitä oli matkalla laivastoa
vastaan, joka oli vielä siksi kaukana, että töin tuskin saattoi
erottaa itse laivoja, vielä vähemmän niiden köysistöä tai
kansallisuutta. Kestäisi hyvän aikaa, ennen kuin veneet voisivat
tuoda varmoja tietoja. Sillä välin Pisani meni maihin ja koetti
rohkaista miesten mieliä.
"Jos tiedot olisivatkin huonoja", sanoi hän, "niin ei mikään voi
estää meidän paluutamme Venetsiaan. He eivät tiedä, miten heikkoja
me olemme, eivätkä uskalla hyökätä kimppuumme. Jos meille annetaan
merkki, että laivasto on genovalainen, niin peräydymme hyvässä
järjestyksessä laivoihimme. Sitten voimme joko palata Venetsiaan
tai purjehtia merelle ja ryhtyä taisteluun, sen mukaan minkä käskyn
saamme."
Ennen kuin veneet olivat lähteneet matkaan, olivat ne saaneet
käskyn nostaa valkeat liput, jos laivat olivat venetsialaisia,
mutta olla antamatta mitään merkkiä, jos ne olivat genovalaisia.
Mastojen huipuista seurattiin silmin veneitä, kunnes ne katosivat
taivaanrantaan. Tunnin kuluttua tähystäjä ilmoitti, että ne palasivat
takaisin.
"Soutakaa laivaan, Francesco! Minun täytyy pysyä täällä
rohkaistakseni miesten mieliä, jos tiedot olisivat epäsuotuisia.
Asettukaa laivan peräkannelle seisomaan, ja sinä hetkenä, jolloin
tähystäjä voi varmasti sanoa, onko veneissä valkeat liput vai ei,
nostakaa Pyhän Markuksen leijona liehumaan, jos laivasto on Zenon,
muussa tapauksessa sininen lippu!"
KAHDESKYMMENES LUKU
Venetsian voitto
Francis sousi laivaan, otti liput esille ja piteli kädessään
lippunuoraa.
"Voitteko jo erottaa niitä?" huusi hän tähystäjälle ylhäällä mastossa.
"Ne ovat vielä pieniä kuin pilkut", vastasi tämä, mutta hetken
kuluttua hän jo huusi: "Mutta niin pieniä kuin ne ovatkin, voin
vannoa, että niiden maston päässä liehuu jotain valkeaa."
Hillitty ilonsorina kuului merimiesten parista, sillä kaikki
tiesivät, että Jacopo Zippo oli pitkänäköinen.
"Hiljaa, miehet!" sanoi Francis. "Ei kukaan saa huutaa eikä heiluttaa
lakkiaan, ennen kuin olemme aivan varmat. Muistakaa, kuinka
levottomina rannalla olijat pitävät meitä silmällä ja mikä pettymys
heille, jos toiveet äkkiä murskaantuisivat."
Kymmenen minuutin kuluttua Jacopo laskeutui nopeasti alas ja seisoi
paljastetuin päin kannella.
"Kiitetty olkoon Jumala, herra! Nyt olen aivan varma. Voin varmasti
väittää, että valkeat liput liehuvat veneitten mastoissa."
"Jumalalle olkoon kiitos!" vastasi Francis. "Ylös leijona!"
Lippu kiinnitettiin nuoraan, ja Francis nosti sen mastoon. Niin
pian kuin se oli kohonnut partaan yläpuolelle, Pisani, joka seisoi
hiekkasärkällä, huusi kaikin voimin:
"Zenon laivasto!"
Riemuhuuto kajahti sotajoukon keskuudesta. Ilmaan kajahti ilo sekä
laivasta että maalta. Toiset laskeutuivat polvilleen ja kiittivät
Jumalaa siitä avusta, joka heille oli lähetetty juuri sinä hetkenä,
jolloin kaikki tuntui menetetyltä. Toiset seisoivat kädet ristissä
ja nostivat kyynelsilmin katseensa taivasta kohti. Sillä välin
kun toiset hyppivät ja lauloivat, itkivät toiset ilosta, miehet
syleilivät ja suutelivat toisiaan, toiset heittivät lakkinsa ilmaan.
Kaikki olivat aivan suunniltaan ilosta ja liikutuksesta. Zeno, jolla
ei ollut aavistustakaan niistä äärettömistä kärsimyksistä, joita
hänen maanmiehensä olivat saaneet kestää, suuntasi kulkunsa suoraan
Venetsiaa kohti, mutta eräs kaleereista pysähdytti hänet ja käski
hänen ankkuroida Brondolon edustalle. Vene laskettiin heti vesille ja
hän souti maihin, missä venetsialaiset keräytyivät häntä tervehtimään.
Vaivoin hän pääsi tunkeutumaan tiheän, riemuitsevan kansanjoukon
läpi sille paikalle, missä dogi häntä odotti. Hän kertoi nyt, miten
hän oli anastanut noin seitsemänkymmentä genovalaista erisuuruista
laivaa. Hän oli risteillyt jonkun aikaa Genovan edustalla ja
tuottanut suurta tuhoa heidän kaupalleen, samalla hän oli myös
estänyt heitä lähettämästä apujoukkoja Dorialle, niin kuin he olivat
luvanneet. Anastettujen laivojen joukossa oli sellainenkin, jossa oli
kolmetuhatta dukaattia. Hän sanoi heti olevansa valmis piiritykseen
ja antoi joukkojensa nousta Brondolossa maihin. Ruokatavarat, joita
oli laivastolla, vietiin heti maihin, ja ne riittivät sotajoukon
pahimpaan tarpeeseen. Näiden lisäjoukkojen saavuttua yhteys
mannermaahan saatiin jälleen aikaan. Ruokavaroja tulvi suurin
joukoin Venetsiaan sen liittolaisten maista, ja nälänhätä lakkasi.
Piiritykseen saatettiin nyt ryhtyä suuremmalla voimalla.
Kolmessa viikossa tapahtui suuri muutos venetsialaisessa
sotajoukossa. Riittävä ravinto, lämpö ja turva olivat palauttaneet
sotilaitten voimat, ja epätoivo oli väistynyt voitonvarmuuden tieltä.
Kuukauden kärsimykset, kieltäytymiset ja taistelut olivat tehneet
heistä tottuneita sotilaita, ja Zeno ja Pisani olivat antaneet omaa
voimaansa ja rohkeuttansa kaikille. Varsinkin Zeno osoitti tavatonta
rohkeutta ja uljuutta, ja helmikuun 28. päivänä hänet nimitettiin
maajoukon ylimmäksi päälliköksi. Jo seuraavana päivänä hän karkotti
genovalaiset Brondolosta ja Pikku Chioggiasta ja sijoitti päämajansa
Chioggian vallitusten juurelle ja suuntasi tykkitulensa itse
linnoitusta vastaan. Kun genovalaiset vetäytyivät pois sillalta, joka
kulki Santa Caterinan kanaalin yli, murtui se heidän allaan, ja suuri
joukko hukkui.
Genovalaiset peräytyivät nopeasti mitä hirveimmässä sekasorrossa ja
jättivät jälkeensä niin paljon aseita, varustuksia ja sotatarpeita,
että panssaripaitoja myytiin venetsialaisille muutamasta soldista.
Genovalaiset olivat siinä määrin joutuneet päästään pyörälle,
että monet arvelivat, että venetsialaiset olisivat heti voineet
rynnäköllä valloittaa Chioggian, mutta päälliköt eivät tahtoneet
mistään hinnasta epäonnistua, ja sitä paitsi he tiesivät, että
vihollista uhkasi nälkäkuolema. He jatkoivat siis edelleen
piiritystä ja katkaisivat viholliselta kaiken ravinnon saannin. He
sallivat piiritettyjen lähettää kuitenkin pois naiset ja lapset,
jotka otettiin ystävällisesti Venetsiassa vastaan. Sulut, joita
niin suurella vaivalla oli saatu rakennetuksi kanaalien suihin,
poistettiin nyt ja laivasto yhtyi myös piiritykseen.
Toukokuun neljäntenätoista päivänä vallitsi yhtä suuri ilo
Chioggiassa kuin uudenvuoden päivänä venetsialaisten parissa, kun
Zenon laivasto oli tullut näkyville, sillä sinä päivänä ilmestyi
taivaanrantaan laivasto, jonka genovalaiset olivat lähettäneet
maanmiestensä avuksi. Amiraali Maruffo oli hukannut kallista aikaa
matkan varrella, mutta kiivaan taistelun jälkeen hän oli anastanut
viisi venetsialaista kaleeria, jotka Giustinianin johdolla oli
lähetetty Apuliaan viljaa noutamaan.
Genovalainen laivasto valmistautui taisteluun ja vaati Pisanin
otteluun. Mutta vaikka amiraali kernaasti olisikin pessyt itsensä
puhtaaksi siitä häväistyksestä, joka Polassa oli tullut hänen
osakseen, epäröi hän sittenkin. Hän tiesi, että Chioggian varsin pian
täytyi antautua, eikä hän tahtonut panna vaaralle alttiiksi kaikkia
niitä etuja, joita hän monen kuukauden kärsimysten ja ponnistusten
hinnalla oli voittanut. Mutta päivä päivältä Maruffo uudisti
taisteluvaatimuksensa heittäen niin alhaisia häväistyssanoja Pisania
vastaan, ettei hän voinut enää hillitä ärsytettyä taisteluintoaan.
Saatuaan dogin suostumuksen taisteluun, purjehti hän ulapalle.
Molemmat laivastot lähestyivät taistelujärjestyksessä toisiaan.
Mutta juuri kun taistelun piti alkaa, valtasi genovalaiset kauhea
pelko ja he pakenivat vaihtamatta ainoatakaan laukausta. Pisani ajoi
heitä takaa muutamia peninkulmia, mutta palasi takaisin entiselle
paikalleen. Yhtä suuri oli nyt Chioggian linnanväen suru heidän
nähdessään laivaston pakenevan, kuin aikaisemmin heidän ilonsa
laivaston lähetessä Venetsiaa. Vesivarastot olivat heiltä melkein
lopussa. Ruoka-annokset oli vähennetty niin pieniksi, etteivät he
jaksaneet enää kunnolla edes ladata kanuuniaan.
Kesäkuun viidentenätoista päivänä Maruffo ilmestyi jälleen näkyville
saatuaan apujoukkoja, mutta tällä kertaa Pisani ei antanut
viekoitella itseään taisteluun. Yhdentenäkolmatta päivänä saapui
lähetystö Chioggiasta rauhaa hieromaan. Se palasi tosin takaisin
kuultuaan, että venetsialaiset vaativat täydellistä antautumista,
mutta jo seuraavana päivänä laskettiin Genovan lippu alas
linnoituksessa.
Paria päivää myöhemmin saapui dogi Pisanin ja Zenon saattamana
juhlakulussa Chioggiaan. Saalis oli ääretön: sotajoukot saivat
luvatun palkintonsa, niiden sallittiin ryöstää kolme päivää. Valtion
saalis oli hyvin suuri -- yhdeksäntoista käyttökelpoista kaleeria,
neljätuhattaneljäkymmentä vankia ja suuret joukot sotavaroja.
Ei edes silloin, kun Venetsian laivasto palasi voittajana
Konstantinopolista, vallinnut kaupungissa niin ääretöntä riemua kuin
nyt, kun dogi Chioggian antautumisen jälkeen saapui Venetsiaan.
Jokainen kansalainen oli ikään kuin osallistunut voittoon, sillä
jokainen oli ottanut osaa uhrauksiin ja kärsimyksiin.
Joka talossa liehui lippuja, joka parvekkeelta riippui mattoja ja
verhoja. Suuri kanaali oli täynnään gondoleja, joissa valkeapukuiset
naiset istuivat silkki- ja samettikatosten alla. Kaikki veneet oli
liputettu, kirkonkellot soivat ja katoilla ja parvekkeilla, silloilla
ja rannoilla kuuluivat loppumattomat riemuhuudot, kun dogi ja
molemmat päälliköt hitaasti saapuivat suuressa gondolissa kanaalia
pitkin.
Francis seurasi dogin veneen jäljessä, ja niin pian kuin juhlallinen
jumalanpalvelus oli loppunut Pyhän Markuksen kirkossa, hän hiipi
Polanin palatsiin. Kauppias ja Julia olivat olleet juhlallisuudessa
läsnä ja olivat äsken palanneet kotiin.
"Minä aavistin, että tulisit kotiin, Francesco, heti juhlamenojen
jälkeen. Olisin kernaasti jäänyt vielä hetkeksi katselemaan
juhlallisuuksia piazzalla, mutta Julia ei tahtonut kuulla siitä
puhuttavankaan. Hän sanoi, että olisi oikea häpeä, jos sinä tulisit
kotiin eikä kukaan olisi lausumassa sinua tervetulleeksi."
"Niin olisi ollutkin", sanoi Julia. "Jos minä olisin ollut poissa,
vaikka vain huviretkellä Korfussa, niin en olisi ollut hyvilläni, jos
talo minun palatessani olisi ollut tyhjä. Ja kaikkien niiden vaarojen
ja kärsimysten jälkeen, joita te, Francesco, olette saanut kestää,
olisi tosiaankin ollut kovin epäystävällistä, jollemme olisi olleet
kotona. Te näytätte laihtuneelta ja väsyneeltä."
"Se on vain mielikuvitusta, Julia", sanoi Pisani; "minusta hän
näyttää yhtä reippaalta kuin ennenkin. Mutta kyllä hän oli laihan ja
nälkäisen näköinen kuin susi, kun kävin leirissä päivää ennen Zenon
tuloa. Hänen vaatteensa riippuivat väljinä ruumiin ympärillä, hänen
poskensa olivat kuopallaan ja silmät sisäänpainuneet. Hän olisi
herättänyt kaikkien sääliä, jos muut eivät olisi olleet yhtä kurjassa
tilassa. Jumalan kiitos, että tuo kurjuus nyt on lopussa! Genovan
täytyy nyt suostua rauhaan millaisilla ehdoilla hyvänsä, ja meri on
jälleen avoinna meidän laivojemme purjehtia. Ja nyt, Francesco, olet
varmaankin saanut kylliksesi sotimisesta, ja voit kokonaan antautua
kauppiaan vaatimattomampaan toimeen."
"Sen teen mielelläni", sanoi Francis. "Luulin kerran, että tahtoisin
ruveta sotilaaksi, mutta olen saanut kyllikseni sodasta enkä halua
enää paljastaa miekkaani paitsi ehkä puolustautuakseni maurilaista
rosvoa vastaan. Olen saanut useita kirjeitä isältäni, joissa hän
nuhtelee minua sen johdosta, että olen sekaantunut taisteluihin,
jotka eivät kuulu minulle, mutta nyt voin ilahduttaa hänen sydäntänsä
vakuuttamalla hänelle, että olen pistänyt miekkani tuppeen."