virkamiesten palkat lakkautettiin. Kaikki liikkeet suljettiin, ja
omaisuuden arvo laski neljännekseen entisestään. Heti ryhdyttiin
rakentamaan valleja kaupungin puolustukseksi. Kansa totteli
heti kaikkia raadin käskyjä. Useimmat ilmoittautuivat itse
sotapalvelukseen, monet antoivat valtiolle rahalainoja, ja kaikki
ottivat innokkaasti osaa linnoitustöihin. Mutta siitä hetkestä
saakka, kun tuli tunnetuksi, että Taddeo Giustiniani oli nimitetty
ylipäälliköksi, kuului yleistä napinaa. Ei kenelläkään ollut mitään
uutta ylipäällikköä vastaan, mutta kaikki käsittivät, että tällaisena
vaaran hetkenä Venetsian parhaan miehen täytyi astua esiin.
Merimiehet satamassa kaikkein ensiksi alkoivat vaatia Vettore Pisanin
vapauttamista. Hänen nimensä levisi kuin kulovalkea suusta suuhun, ja
pian kerääntyi suuri ihmisjoukko piazzalle vaatien uhkaavin sanoin
Pisanin vapauttamista ja nimittämistä ylipäälliköksi. Mutta hänellä
oli neuvoskunnassa monta vihamiestä, jotka osittain kadehtivat hänen
mainettaan ja kansansuosiotaan -- alempi kansanluokka nimitti häntä
isäkseen -- osittain pelkäsivät, että hän pyrkisi valtion herraksi.
Vasta monen tunnin myrskyisen neuvottelun jälkeen neuvoskunta päätti
alistua kansan tahtoon, ja myöhään illalla muutamat senaattorit
riemuitsevan kansanjoukon saattamina kiiruhtivat Pisanin vankilaan
ilmoittamaan hänelle, että hän oli vapautettu ja että raati odotti
hänen tuloaan.
Pisani otti liikutetuin mielin tämän tiedon vastaan, mutta hän sanoi
tahtovansa viettää yötä vankilassa voidakseen koota ajatuksiansa ja
vasta aamulla saapua raadin eteen. Aamun sarastaessa perjantaina
elokuun yhdeksäntenätoista avautuivat vankilan portit, ja Pisani
astui ulos hyväntahtoisesti hymyillen, niin kuin aina muulloinkin.
Muutamat merimiehet nostivat hänet heti olkapäilleen ja kantoivat
hänet riemukulussa palatsiin kansan korviasärkevien riemuhuutojen
seuratessa häntä. Portailla dogi ja senaattorit ottivat hänet
sydämellisesti tervehtien vastaan.
Muutamia tunteja Pisanin vapautuksen jälkeen Polani läksi Francisin
kanssa häntä tervehtimään.
"Tervetuloa, ystäväni!" sanoi Pisani sydämellisesti. "Niin kuin
näette, herra Hammond, kävi minun ennustukseni toteen sanoessani,
että voisin helposti joutua vankilaan. Mutta älkäämme ajatelko nyt
sitä. Minulla on tarpeeksi tehtävää."
"Sitä en epäile, herra amiraali", sanoi Polani. "Tulin luoksenne
tarjotakseni kaikki laivani, jotka ovat satamassa, valtion
puolustukseen. Itse maksan palkat miehistölle. Laivoja saatte
mielenne mukaan käyttää. Tehkää niistä vaikka polttolaivoja, jos niin
tahdotte; minä jaksan kestää vahingon."
"Kiitos, ystäväni!" sanoi amiraali. "Ne tulevat meille kyllä hyvään
tarpeeseen. Ja mitä teihin tulee, herra Hammond, kuulin vankilaani
saakka kerrottavan, miten uljaasti anastitte takaisin Pluton sekä
kolme muuta laivaa ja korvasitte siten osittain Polassa kärsimämme
tappion. Toivon pian voivani korvata loputkin velastani. Parin päivän
perästä määrään teidät jonkin laivan päälliköksi. Nyt ei ikä eikä
arvo merkitse mitään."
"Minä tahtoisin mieluummin palvella teidän adjutanttinanne, jos
sallitte sen, kuin ruveta itse päälliköksi", sanoi Francis. "Olen
vielä nuori päälliköksi, ja kateus tuottaisi paljon ikävyyksiä
minulle. Siksi mieluummin palvelisin teidän rinnallanne."
"Olkoon niin sitten, poikaseni! Tulkaa huomenna luokseni, niin saatte
yllin kyllin työtä."
Niin pian kuin Pisani oli nimitetty ylimmäksi päälliköksi, hän alkoi
täydellä todella ponnistella kaupungin pelastamiseksi. Neljäkymmentä
kaleeria pantiin kuntoon, niin että ne kolmen päivän kuluttua
voisivat lähteä vesille. Kansa oli täynnä intoa ja ihastusta, miehet
kiiruhtivat kilvan ilmoittautumaan sotilaiksi, naiset antoivat
koristeensa rahaksi sulatettavaksi, ja kaikki kilpailivat keskenään
voidakseen uhrata parhaansa valtion hyväksi.
Pian Pisani oli saanut varsin hyvän laivaston kokoon. Francis
huomasi, ettei hänen työnsä tarmokkaan amiraalin palveluksessa ollut
leikin tekoa. Hän oli alituisesti liikkeellä kiiruhtaen paikasta
toiseen ja valvoen, että linnoitustöitä suoritettiin nopeasti ja
tarkasti. Työtä tehtiin yöt päivät keskeytymättä, ja ensimmäisellä
viikolla Francis ja hänen päällikkönsä eivät ehtineet nukkumaan
ollenkaan. Silloin tällöin he sopivassa tilanteessa saivat vain
varastaa itselleen hetken unta.
Hukattuaan turhaan kahdeksan kallista päivää vihollinen yritti
elokuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä hyökätä. Dorian
veljen johtama joukko nousi San Nicolon saarelle ja samalla
padovalaiset ahdistivat San Spiritoa ja Santa Martaa.
Piiritetyt olivat varuillaan. Niin pian kuin merkki annettiin,
venetsialaiset kerääntyivät uhatuille paikoille ja karkottivat
vihollisen, jonka mieshukka oli hyvin suuri. Hyökkääjät koettivat nyt
yhdistää voimansa, mutta pienemmät kaleerit ottivat silloin kanaalin
haltuunsa ja karkottivat pakosalle laivat, jotka koettivat tunkeutua
eteenpäin.
Doria oli ollut varma siitä, että tämä yritys, johon he olivat
ryhtyneet yön pimeydessä, onnistuisi, ja hänen pettymyksensä oli
sen vuoksi ääretön. Padovan herttua oli niin harmistunut, että
vetäytyi joukkoineen mannermaalle. Doria jäi Venetsian ulkopuolelle
lokakuun alkuun saakka, mutta yrittämättäkään uutta hyökkäystä, sillä
venetsialaisten linnoitukset ja varustukset olivat siksi hyviä,
että oli miltei turhaa koettaakaan niitä hävittää. Hän vetäytyi
nyt takaisin Chioggiaan ja päätti odottaa, kunnes Venetsian oli
nälänhädän vuoksi pakko antautua.
Väestön kärsimykset olivat kauheita. Kaupunki oli näet kokonaan
erotettu mannermaasta. Kerran tosin onnistui erään laivan, joka toi
elintarpeita Egyptistä ja Syyriasta, petkuttaa genovalaisia, mutta
nämä varastot eivät riittäneet pitkälle. Elintarpeiden hinnat olivat
niin korkeat, että kansa sai nähdä nälkää, ja rikkaittenkin ovella
kolkutti kurjuus.
Siten kului loka- ja marraskuu. Carlo Zeno ei ollut vielä saapunut,
mutta saatiin kuulla, että hänellä oli ollut loistava menestys, että
hän oli puhdistanut koko meren Genovasta Konstantinopoliin saakka ja
oli parasta aikaa Kreetassa.
Tämä tieto antoi Venetsiallekin uutta toivoa, ja marraskuun
kuudentenatoista päivänä lähetettiin Luigi Moroceni hänen luokseen
viemään käskyä, että Zeno heti palaisi kotiin ja pelastaisi Venetsian.
Pisani itse oli monta monituista kertaa koettanut ottaa selkoa
vihollisen asemasta, mutta hänet lyötiin aina takaisin, ja kerrankin
hän kadotti kymmenen venettä ja kolmekymmentä miestä, jolloin
muun muassa dogin veljenpoikakin sai surmansa. Siitä huolimatta
hän kehoitti hallitusta ryhtymään tarmokkaisiin toimenpiteisiin
Chioggian takaisin valtaamiseksi. Hän myönsi, etteivät onnistumisen
mahdollisuudet olleet kovinkaan suuret, mutta arveli samalla, että
se sittenkin voisi onnistua. Joka tapauksessa olisi parempi, jos
venetsialaiset saisivat surmansa taistelussa kuin kuolisivat nälkään.
Pisani oli päässyt selville siitä, että Dorialla oli ainakin
kolmekymmentätuhatta miestä käskettävänään, viisikymmentä suurta
laivaa sekä seitsemän- tai kahdeksansataa pienempää venettä.
Sitä paitsi hänen joukkonsa olivat reippaalla mielellä ja hyvin
varustetut. Heillä olisi siis taistelussa monta etua nälkäisten
venetsialaisten rinnalla. Sittenkin hän arveli voivansa voittaa,
varsinkin kun Zeno varmaankin oli pian odotettavissa.
Äärettömillä ponnistuksilla saatiin varustetuksi kuusikymmentä laivaa
sekä neljäsataa venettä ja kolmekymmentäneljä kaleeria. Dogi itse
ilmoitti tahtovansa korkeasta iästään huolimatta olla yrityksen
ylimpänä johtajana yhdessä Pisanin kanssa.
Niinä pitkinä viikkoina, jolloin piiritystä kesti. Francis tapasi
hyvin harvoin Polanin perhettä, sillä hänen täytyi olla Pisanin
mukana ollakseen aina tarvittaessa läsnä, hän aterioi Pisanin kanssa
ja nukkui tämän talossa. Maria oli palannut isänsä kotiin, sillä
hänen miehensä oli etuvartijajoukon päällikkönä ja alituisesti poissa
kotoa.
Kevyt gondoli, jota oli korjattu ja joka kaksi vuotta oli maannut
Polanin pihalla katoksen suojassa, otettiin jälleen käytäntöön.
Giuseppe oli palannut vanhaan toimeensa, ja hänen sekä erään toisen
nuorukaisen soutamana kevyt alus kiiti laineilla Francisin saattaessa
kenraalin käskyjä toisesta paikasta toiseen. Usein hän teki siinä
myös vakoiluretkiä Chioggian puoleisiin kanaaleihin, ja vaikka häntä
monta kertaa oli ajettu takaa, oli hänen aina onnistunut päästä
pakoon.
Iltaa ennen kuin laivaston oli määrä lähteä liikkeelle, sanoi Pisani
hänelle:
"Luulenpa, että teidän pienen veneenne avulla olen saanut tärkeämpiä
tietoja kuin ankarissa taisteluissa ja verenvuodatuksissa. Toivoisin
siis, että te tänä yönä lähtisitte vakoilemaan ja koettaisitte ottaa
selkoa, onko vihollinen viime päivinä muuttanut asemaansa. Tahtoisin
varsinkin saada tietää, miten suuri hänen voimansa on Chioggian
ja Brondolon kanaalien suussa. Mutta älkää antautuko vaaraan, jos
suinkin voitte sitä välttää. En mistään hinnasta toivoisi, että
teille tapahtuisi mitään pahaa."
Francis lähti heti tekemään valmistuksiaan retkeä varten.
"Giuseppe", hän sanoi, kun oli käynyt veneeseen istumaan, "hanki
yöksi sellainen gondolinkuljettaja, joka on syntynyt Chioggiassa ja
tuntee seudun perinpohjin. Hänen tulee olla järkevä ja rohkea, sillä
vaara ei ole vähäinen. Ja jos tapaat pari kalastajaa Chioggiasta,
niin ota heidätkin mukanasi; tarvitsen niin tarkkoja tietoja
seudusta kuin suinkin."
"Onko totta, että laivasto lähtee huomenna liikkeelle, Francesco?"
kysyi Maria, kun hän astui sisään.
"Kyllä se on totta. Käskyjä on jo annettu joka puolelle."
"Ja milloin te palaatte?"
"Sitä ei tiedetä", sanoi Francis nauraen. "Voi kestää viikon, mutta
myöskin kolme kuukautta."
"Minä luulin, että aiotte taistella genovalaisten kanssa, eikä minun
mielestäni taisteluun voi kulua kokonaista viikkoa. Päivä matkalla
Chioggiaan, toinen taisteluun ja kolmas takaisintuloon. Eikö se
riitä?"
"En luule, että saamme tilaisuutta taistella genovalaisten kaleerien
kanssa", vastasi Francis. "Varmaa on, ettemme ryhdy taisteluun, jos
vain voimme sitä välttää. He ovat paljon vahvemmat kuin me, vaikka en
tiedä, tarvitseeko meidän silti pelätä heitä."
"Mitä tarkoitatte, Francesco? Te ette aio taistella he ovat teitä
voimakkaammat -- ja sittenkään teidän ei tarvitse pelätä heitä. Ette
te tavallisesti puhu tuollaisia arvoituksia, mutta nyt en ymmärrä
yhtään mitään."
"No, minä koetan selittää hiukan tarkemmin", sanoi Francis, "mutta
muistakaa, että se on salaisuus, jota ei saa edes kuiskata kellekään."
"Se on hyvä", sanoi Maria. "Minä pidän salaisuuksista, varsinkin
valtiosalaisuuksista. Julia, tulehan tänne, jotta hän voi kuiskata
sen meidän korvaamme, niin etteivät edes seinät kuule sitä. No hyvä
herra, selittäkää nyt!"
"Minä selitän kaikki kertomatta mitään", sanoi Francis. "Ettekö
ole koskaan nähneet afrikkalaisia jalopeuroja, jotka ovat paljon
voimakkaammat ja hurjemmat kuin te itse, mutta joita ette sentään
pelkää?"
"Kyllä, mutta ne ovat olleet häkissä", sanoi Maria.
"Niin, se selittää koko jutun. Me aiomme välttää taistelua
genovalaisen laivaston kanssa, mutta aiomme sulkea heidät häkkiin,
eikä meidän sitten tarvitse pelätä heitä enää."
"Älkää laskeko leikkiä meidän kanssamme!" sanoi Maria vakavana.
"Miten te voisitte sulkea genovalaiset kaleerit häkkiin?"
"Emme voi sulkea heitä häkkiin, mutta me voimme muodostaa häkin
heidän ympärilleen", sanoi Francis. "Pisani aikoo koettaa sulkea
kaikki kanaalien suut Chioggian läheisyydessä. Siten genovalaiset
kaleerit eivät voi päästä sieltä ulos hyökätäkseen meidän kimppuumme,
ja samalla koko heidän armeijansa joutuu myös saarroksiin; sitten me
teemme heille saman, mitä he ovat yrittäneet tehdä meille, nimittäin
tapamme heidät nälkään."
"Mainiota, mainiota!" sanoi Maria taputtaen käsiään. "Pisani on suuri
mies, Francesco, ja jos tämä onnistuu häneltä, niin tahdomme kaikella
tavalla osoittaa hänelle kiitollisuuttamme. Mutta helppo juttu se ei
ole. Taistelu ei ole tasaväkinen, sillä vihollisella on hyvät voimat
ja reipas mieli, jota vastoin meidän miehemme ovat jo puolikuolleet
nälästä ja epätoivosta."
"Minä en pidä voittoa varmana", vastasi Francis, "ja Pisanikin
myöntää, etteivät voiton mahdollisuudet ole kovin suuret, mutta
onnistua voimme sittenkin, ja kun muutakaan keinoa ei ole, täytyy
meidän yrittää."
Puolta tuntia myöhemmin Giuseppe tuli gondolinkuljettajan sekä kahden
vanhan kalastajan kanssa Francisin luo, ja heiltä sai tarkat tiedot
koko seudusta. Edellisellä vakoiluretkellään hän oli päässyt selville
siitä, missä genovalaiset tavallisesti pysyttelivät ja miten suuret
osastot oli eri paikoilla.
Itse asiassa genovalaiset eivät vartioineet niinkään tarkasti.
Koska Doria oli varma, etteivät venetsialaiset uskaltaisi aloittaa
hyökkäystä ja että kaupungin muutamien päivien kuluttua oli
pakko antautua, ei hän ryhtynyt edes erikoisiin varokeinoihin.
Sotajoukot oli majoitettu kaupungin taloihin, kaleerit kiinnitetty
rantasiltoihin, ja vain muutamia venekuntia vartioi kanaalien suita
antaakseen varoitusmerkin, jos Barberigo, jolla oli pienen laivaston
johto käsissään, äkkiä hyökkäisi heidän kimppuunsa ja koettaisi
polttaa kaleereja.
Kun Francis oli saanut kylliksi tietoja vanhoilta kalastajilta, antoi
hän heidän jälleen lähteä.
"On päivän selvää, ettemme voi päästä niiden veneitten ohi, jotka
ovat kanaalien suita vartioimassa", sanoi hän Giuseppelle, "mutta
Pelestrinan saarelle, jossa on meidän joukkojamme, voimme nousta,
kantaa veneen saaren yli ja jatkaa matkaa Malamocco-kanaalia pitkin.
Siten pääsemme heidän vartiopiirinsä sisäpuolelle ja voimme soutaa
aina Chioggiaan saakka. Ei ole luultavaa, että meidät keksitään, ja
jos se tapahtuisi niin saamme valmistautua kilpasoutuun ja paeta
takaisin Pelestrinaan."
Gondolinsoutajat myönsivät, että sellainen retki oli mahdollinen, ja
Francis käski poistaa kaiken irtaimen lastin veneestä, jotta sitä
olisi helppo kantaa.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Chioggian piiritys
Myöhään illalla Francis lähti matkaan gondolillansa, ja puolentoista
tunnin soudun jälkeen hän nousi Pelestrinassa maihin. Pisanin
adjutanttina hän tunsi hyvin vartijat, ja heti, kun tuli pimeä, käski
Rufino Giustiniani, joka oli täällä päällikkönä, kymmenen miehen
kantaa kevyen gondolin saaren poikki Malamocco-kanaaliin. Sillä
välin Francis meni Rufinon telttaan kertomaan, mitä Venetsiassa
oli tekeillä ja että huomenaamulla koko laivaston oli määrä lähteä
liikkeelle.
"Me kuulimme sellaisia huhuja miehiltä, jotka toivat meille
ruokavaroja", sanoi Rufino, "mutta samat tiedot ovat saapuneet
tänne jo kymmeniä kertoja ennenkin. Se on siis todellakin totta!
Mutta mitä amiraali ajattelee? Ei suinkaan hänen tarkoituksensa
liene uudella, kokoonhaalitulla armeijallaan käydä Dorian kimppuun!
Niin epätasaisessa taistelussa hänellä ei ole paljonkaan toivoa
voittamisesta."
"Amiraali tahtoo pitää suunnitelmansa salassa", sanoi Francis,
"ainoastaan dogi ja neuvoskunta ovat siitä perillä."
"Ja sinä myöskin", sanoi Rufino nauraen.
"Amiraali kunnioittaa minua luottamuksellaan", sanoi Francis; "mutta
tällä kertaa on hyvin tärkeätä, että hänen suunnitelmansa pysyy
salassa, ja siksi en voi sitä edes sinulle ilmaista."
"Siinä teetkin aivan oikein, Francesco. En minä tahdo mitään
tietääkään, vaikka voisin lyödä vetoa, että Maria ja hänen kaunis
sisarensa ovat saaneet siitä vihiä."
Francis nauroi.
"He kohtelevat minua kuin veljeään", sanoi hän, "enkä tahdokaan
väittää, etteivät he tietäisi mitään."
"Enkös sitä arvannut!" sanoi Rufino. "Kun minun vaimoni on päättänyt
päästä jonkun salaisuuden perille, niin ei hän anna rauhaa, ennen
kuin se on onnistunut. Kas, tuossa tulee Matteo! Hän on asettanut
vahdit yöksi."
Ystävykset eivät olleet kunnolla ennättäneet puhella keskenään
kahteen kokonaiseen viikkoon, vaikka he jonkun kerran olivat
tavanneet toisensa Francisin pikimmiltään pistäytyessä saarella.
"Näin äsken, että venettäsi kannettiin saaren toiseen rantaan",
sanoi Matteo astuessaan sisään telttaan. "En voinut ymmärtää, mitä
se oikein oli, ennen kuin tulin lähemmäksi, mutta nähtyäni Giuseppen
käsitin tietenkin kaikki. Aiotko käydä vakoilemassa genovalaisia?"
"Koetan saada selville minkä voin."
"Se oli hyvä keksintö, kun annoit kantaa veneen saaren poikki", sanoi
Matteo. "Onko sinulla jokin määrätty suunnitelma?"
"Ei", vastasi Francis. "Aion vain ottaa selkoa siitä, ovatko kaikki
kaleerit entisillä paikoillaan ja valmistautuvatko genovalaiset
millään tavalla vastaanottamaan meidän hyökkäystämme."
"En ole huomannut mitään erikoista liikettä", sanoi Rufino. "Heidän
laivansa ovat kaikki, sen verran kuin täältä voi nähdä, entisillä
paikoillaan. Mutta sen jälkeen kuin Barberigo anasti kaksi niistä,
ovat he sulkeneet kaikkien kanaalien suut välttääkseen yllätyksiä.
Minä näin suuren joukon soutuveneitä, ja vaikka en voinut aivan
selvästi erottaa, mitä heillä oli tekeillä, luulen, että he asettivat
puomeja veteen. Heidän kaleerinsa vartioivat tarkasti öisin, ettekä
te olisi päässeet livahtamaan niiden ohi, jollette olisi keksineet
kantaa venettä saaren poikki."
Puolen tunnin kuluttua sotamies tuli tuomaan sanaa, että gondoli
oli laskettu vesille, ja Francis lähti heti matkaan sanottuaan
jäähyväiset ystävilleen.
"Soutakaa hitaasti ja hiljaa", hän sanoi käytyään veneeseen istumaan.
"Älkää antako airojen kolista vähääkään, ennen kuin olemme päässeet
vastakkaiselle rannalle. Vartiovene voi olla kanaalissa."
Kevyt vene solui äänettömästi veden pintaa myöten. Pari kertaa he
kuulivat airojen loisketta, mutta veneitä he eivät nähneet. He
kulkivat suoraan suuren kanaalin poikki ja saapuivat salmeen, josta
vain pienellä veneellä saattoi päästä kulkemaan. Pian he näkivät
tulia Chioggiasta. He pysähtyivät kuuntelemaan, sillä he lähestyivät
nyt laivakanaalia, ja jos missä, niin siellä olisi vihollisen pitänyt
olla varuillaan. Päästyään hiukan kauemmaksi he kuulivat ääniä ja
kumeaa melua veneestä.
"Tuossa ovat luultavasti ne kaleerit, jotka vartioivat puomia", sanoi
Francis. "Nyt, Filippo, voimme jatkaa matkaa. Hiekkasärkän luona on
varmaankin meidän veneellemme kylliksi syvää, jotta voimme päästä
kanaaliin soutamatta puomin luota."
"Aivan kylliksi syvää. Tosin ei laguuneilla ole toista matalampaa
paikkaa, ja me voimme jossakin kohtaa ajaa karillekin, mutta silloin
voimme astua veteen ja vetää veneen ylitse."
Mutta niin matalaan kohtaan he eivät joutuneet.
"Nyt olemme taas syvällä", sanoi Filippo. "Puomi on suoraan
takanamme. Ja kaupunki on tuskin sadan kyynärän päässä."
"Sitten sivuutamme kohta genovalaisten kaleerit", sanoi Francis.
"Soutakaa hitaasti ja loiskikaa silloin tällöin airoilla. Jos
soudamme nopeasti ja hiljaa, voivat he epäillä jotain, mutta jos
soudamme aivan tavallisesti, niin he luulevat meitä kalastajiksi."
Pian kohosivat genovalaisten laivojen mustat hahmot korkeine
mastoineen heidän eteensä. Valoa loisti hyteistä, ja kannelta kuului
puheen ääntä ja laulua.
"Onko ollut kalaonnea tänään?" kysyi eräs merimies, kun he olivat
kahden-, tai kolmenkymmenen kyynärän päässä eräästä laivasta.
"Huono onni", vastasi Giuseppe. "Teidän laivanne ja veneenne sekä
ammunta peloittavat kalat pois tältä puolen laguuneja."
He sousivat puolen mailia ennen kuin pääsivät viimeisen laivan
sivuitse.
"Noustaan täällä maihin", sanoi Filippo. "Siinä ei ole mitään vaaraa.
Voisin käväistä erään ystäväni luona kysymässä, ovatko genovalaiset
ryhtyneet mihinkään. Parasta on olla menemättä minnekään sisälle,
sillä varmaankin joka talossa on sotamiehiä majoitettuna, mutta olen
varma siitä, että parin askeleenkin päässä tapaan jonkun tuttavan."
"Ehdotuksesi on hyvä, Filippo, me jäämme tänne rannalle, kunnes
palaat."
Ei kestänyt kuin kaksikymmentä minuuttia, kun gondolinkuljettaja
palasi takaisin.
"Olen puhunut kolmen tuttavani kanssa. He ovat kaikki sitä mieltä,
ettei vihollisella ole aavistustakaan venetsialaisten aikeesta.
Tietysti olin siksi varovainen, etten maininnut sanaakaan siitä.
Sanoin vain, että olimme murtautuneet vihollisen vartiopiirin läpi
saadaksemme kuulla uutisia ja että toivoin ansaitsevani dukaatin
yötyöstäni."
"Hyvä", sanoi Francis. "Nyt soudamme kanaalien ulkosuille
nähdäksemme, onko siellä kaleereja vahdissa. Voisihan sattua,
etteivät kaupunkilaiset tietäisi, että niitä on sinne viety."
Ensin tutkittiin Lombardian kanaali. Sitä varten oli pakko kulkea
jonkin matkaa itse Chioggian läpi ja he sivuuttivat useita kaleereja
herättämättä kuitenkaan niiden huomiota. He huomasivat, että kanaalin
suu oli kokonaan vartioimatta. Sitten he palasivat takaisin ja
sousivat Brondolo-salmeen.
Rannalla oli tulia, ja siitä he saattoivat päättää, että sotajoukkoja
oli sijoitettu sinne, mutta laivoja ei ollut missään. Koska vahdit
näyttivät olevan kovin huolettomia, päättivät he empimättä soutaa
lyhyempää tietä saarien ulkopuolitse kolmanteen salmeen, siihen, joka
kulkee Pelestrinan ja Brondolon välillä. Mutta täällä genovalaiset
olivatkin enemmän varuillaan, koska venetsialaiset olivat
miehittäneet Pelestrinan. Tuskin he olivat ennättäneet kanaaliin, kun
suuri soutuvene ilmestyi varjosta esille.
"Pysähtykää! Keitä te olette."
"Kalastajia!" huusi Filippo hiljentämättä vauhtiaan.
"Pysähtykää", huusi upseeri, "jotta saamme tarkastaa teidät! On
kielletty soutamasta kanaalissa pimeän tultua."
Mutta gondolinkuljettajat soutivat voimakkaasti eteenpäin, kunnes he
pääsivät toisen veneen edelle. Tämä seurasi heitä. Suuttunut upseeri
uhkaili pakenijoita ja yllytti miehiään soutamaan kaikin voimin.
"Kaksi venettä on myös edellämme", sanoi Filippo. "He lepuuttavat
airojaan, ja aikovat estää meiltä eteenpäinpääsyn. Toinen on
kauempana kuin toinen, enkä minä usko, että pääsemme pakenemaan
Pelestrinan rannalle."
"Soutakaa sitten Brondolon puolelle, kunnes pääsemme niiden ohi",
sanoi Francis.
Vene muutti suuntaa ja kiiti rantaa kohti. Edessä olevat veneet
kääntyivät heti heitä vastaan, mutta monista soutajistaan huolimatta
he eivät kuitenkaan saaneet nopeakulkuista gondolia kiinni. Viiden
minuutin soudun jälkeen olivat kaikki kolme vihollisen venettä
jääneet hyvän matkaa jälkeen, ja silloin Francisin gondoli laski
rannasta jälleen ulommaksi ja kiiti poikittain salmen yli Pelestrinan
puolelle. Vaikka vihollinen ponnisti kaikki voimansa, gondoli pääsi
vähitellen voitolle.
"Olemme nyt joutuneet varsinaisen kanaalin ulkopuolelle", sanoi
Filippo, "pian tulemme niin matalalle, että meitä on mahdoton
seurata."
Pari minuuttia sen jälkeen kuului kiivas huudahdus, joka ilmaisi,
että lähin takaa-ajavista veneistä oli joutunut karille.
"Nyt voimme olla rauhassa", sanoi Giuseppe, "eikä se minua sureta,
sillä kilpaa soutaessakaan emme olisi voineet soutaa nopeammin."
Hetken kuluttua pieni aluskin tarttui mutaan muutaman kyynärän päässä
rannasta.
"Sinäkö se olet, Francesco?" kuului ääni, jonka Francis tunsi Matteon
ääneksi.
"Kaikki hyvin!" vastasi hän. "Tällä kertaa ei mitään vaaraa."
"Olen tähystellyt sinua kokonaisen tunnin. Minä toin sotamiehiä
tänne siltä varalta, että joutuisitte pulaan. Me kuulimme huudon, ja
tiesimme siitä, että te olitte täällä."
"Jos sinulla on täällä miehiä, voisit tehdä hyvän kaappauksen.
Soutuvene, jossa on kaksitoista tai neljätoista miestä, on takertunut
mutaan noin sadan kyynärän päähän rannasta. Se ajoi meitä takaa ja
ajautui täydellä vauhdilla karille, ja luulenpa, että heidän on
varsin vaikea päästä sieltä irti. Etkö kuule, millaista elämää he
pitävät?"
"Kyllä kuulen", sanoi Matteo. "Tulkaa pojat! Yö on kylmä, eikä
vesikään taida olla sen lämpimämpää, mutta pieni kahakka saa veren
lämpenemään."