olisi Venetsian kansalaisena, mutta hän pysyi päätöksessään. Jos te
siis kysytte minun mielipidettäni, ettekä pitäisi sitä liiallisena,
niin ehdottaisin, että osoittaisitte hänelle saman kunnian, mikä
on tullut useiden kuuluisien ulkomaalaisten osaksi, nimittäin että
myöntäisitte hänelle kansalaisoikeuden Venetsiassa ja merkitsisitte
hänen nimensä Venetsian porvarien listaan vaatimatta häneltä
uskollisuudenvalaa."
"Sellainen kunnianosoitus on hyvin suuri ja harvinainen, mutta niin
on palveluskin, jonka hän valtiolle on tehnyt. Hän on kääntänyt
tappion voitoksi ja pelastanut Venetsian suuresta vaarasta. Jos
tahdotte poistua hetkeksi, niin julistamme myöhemmin teille
päätöksemme."
KAHDESTOISTA LUKU
Mocenigon käsissä
Kesti ainakin tunnin, ennen kuin Polani sai kutsun palata
neuvossaliin. Hän huomasi heti muutamien neuvosherrojen punoittavista
kasvoista ja harmistuneista ilmeistä, että keskustelu oli ollut hyvin
kiivasta. Se ei ihmetyttänyt häntä, sillä hän tiesi, että Mocenigon
ystävät ja liittolaiset vastustaisivat hänen tekemäänsä ehdotusta.
Dogi julisti neuvoston päätöksen.
"Neuvosto kiittää teitä ehdotuksestanne, herra Polani, ja on
päättänyt osoittaa herra Francesco Hammondille sen suuren kunnian,
että hän saa kirjoittaa nimensä Venetsian porvarien listaan
vannomatta uskollisuudenvalaa. Päätös tulee huomenna julkisesti
julistettavaksi."
Kauppias läksi hyvillään pois. Kunnia oli suuri ja harvinainen ja
toi mukanaan suuria etuoikeuksia. Vain se seikka, että Francis oli
muukalainen, oli estänyt Polania ottamasta häntä liikekumppanikseen.
Francis tuli myös kovin iloiseksi saadessaan kauppiaalta kuulla,
mikä kunnia oli tullut hänen osakseen. Kaikista palkinnoista hän
olisi valinnut juuri tämän, jos hänen omaa mieltään olisi kysytty,
mutta kunnia oli siksi suuri, että hän töin tuskin saattoi uskoa sitä
todeksi, kun kauppias kertoi, mihin tulokseen hänen keskustelunsa
neuvoston kanssa oli johtanut.
"Se on hyvin suuri kunnia", sanoi Polani, "mutta ei sittenkään
suurempi kuin mitä sinä ansaitset. Sitä paitsi ei se maksa
Venetsialle yhtään mitään, rahoista on nykyään puute. Minä iloitsen
tästä yhtä paljon omasta puolestanikin, sillä tiesin, miten paljon
vaikeuksia voisit joutua kokemaan kauppiaana Venetsiassa. Vaikka ne
laivat, jotka käyttävät Venetsian lippua, voivat purjehtia kaikkien
maiden satamiin, olisit itse kuitenkin milloin tahansa voinut joutua
vankeuteen, jos tiedettäisiin, ettet ole Venetsian kansalainen. Siitä
meidän kilpailijamme kyllä olisivat osanneet pitää huolta."
Kahden päivän aikana juhlittiin Venetsiassa voittoa suurella
riemulla. Talot olivat koristetut lipuilla, ja kaikkien kirkkojen
kellot soivat. Ihmiset kerääntyivät suurin joukoin Polanin palatsin
edustalle, tahtoivat nähdä Francisin ja tervehtivät häntä myrskyisin
kättentaputuksin. Toisen päivän iltana sanoi Francis Polanille:
"Jos teillä on joku laiva lähtövalmiina, niin pyytäisin päästä
mukaan, yhdentekevää minne. En kestä tätä kauempaa. Siitä saakka kuin
tuo ilmoitus julkaistiin, en ole saanut olla hetkeäkään rauhassa, ja
sehän on aivan liikaa, kun en kuitenkaan ole tehnyt sen enempää kuin
kuka tahansa laivan miehistä. Jos tällaista kestäisi kauan, katuisin
hyvinkin pian, että menin ollenkaan amiraalin avuksi."
Kauppias nauroi.
"Olen puolittain luvannut ottaa sinut mukaani kutsuihin tänä
iltana Persanin taloon, ja sitä paitsi olen saanut tusinan verran
samanlaisia kutsuja joka illaksi tällä ja ensi viikolla."
"Jollei teillä ole laivaa, jonka mukana voin matkustaa, niin vuokraan
itselleni kalastajaveneen ja lähden pois pariksi viikoksi. Sen
jälkeen on varmaankin tapahtunut jotain uutta, joka vetää yleisen
huomion puoleensa."
"Sinä voit päästä jo huomenaamulla matkaan, jos todellakin
haluat. Olen juuri aikonut lähettää pienen laivan viemään sanaa
asiamiehelleni Korfun saarelle sekä kirjettä tyttärilleni. He
iloitsevat suuresti saadessaan tavata sinut, ja minäkin olisin
levollisella mielellä, kun tietäisin sinun olevan heidän luonaan,
kunnes itse saan asiani järjestykseen ja voin matkustaa sinne.
Alus on nopeakulkuinen, ja teidän pitäisi päästä perille Korfuun
neljässäkymmenessäkahdessa tunnissa."
Francis suostui ilomielin ehdotukseen ja lähti seuraavana aamuna
matkaan. Laiva oli pieni ja sillä voi sekä purjehtia että soutaa.
Miehistönä oli kaksikymmentä miestä, ja kun tuuli oli heikko tai
epäsuotuisa, soudettiin sitä kuudellatoista airolla.
Kun he olivat purjehtineet matkan puoliväliin, näkyi kaukaa purje, ja
kapteeni tunsi sen erääksi Polanin aluksista.
"Siinä tapauksessa voimme hyvin laskea niin lähelle, että voimme
puhua keskenämme. Kun tulemme lähemmäksi, nostamme Polanin lipun ja
annamme heille merkin laskea viereemme."
Se tapahtuikin, ja laivat olivat hetken kuluttua kolmenkymmenen
kyynärän päässä toisistaan. Kapteeni astui laivan partaan viereen ja
heilutti hattuaan tuntiessaan Francisin.
"Onko teillä uutisia Itämailta?" kysyi Francis. "Ei mitään tärkeätä,
herra Hammond. Muutamia genovalaisia merirosvoja kuljeskelee saaren
rannoilla ja he ovat ryöstäneet itselleen muutamia laivoja, mutta en
ole nähnyt niitä. Ei mitään tietoja Konstantinopolista. Keisari ei
ole yrittänyt anastaa Tenedosta takaisin."
"Kävittekö Korfussa kotimatkalla?"
"Kyllä, lähdimme sieltä eilen. Kerrottiin, että vieras laiva oli
näkynyt rannikolla. Siinä ei ollut mitään lippua, mutta ulkomuodosta
päättäen se oli maurilainen."
"Mutta meidän ja maurilaisten välillähän vallitsee rauha",
sanoi Francis, "eivätkä maurilaiset moneen vuoteen ole käyneet
ryöstöretkillä omia vesiänsä kauempana."
"Se on kyllä totta, enkä minä kerrokaan muuta kuin mitä Korfulla
kuulin. Se näytti nopeakulkuiselta laivalta, ja siinä oli
suurilukuinen miehistö. Sen liikkeet tuntuivat hiukan salaperäisiltä,
sillä se näyttäytyi useampaan kertaan rannikolla. Kaksi laivaa,
jotka purjehtivat Kyprokseen ja aikoivat poiketa Korfuun, eivät
vielä olleet saapuneet minun lähtiessäni sieltä, ja sanottiin, että
monet muutkin ovat myöhästyneet. En tahdo väittää, että tämä seikka
on missään yhteydessä vieraan kaleerin kanssa, mutta sitä mieltä
kaikki ovat Korfulla, ja kuvernööri lähetti minun mukanani kirjeen
neuvoskunnalle, jossa hän pyytää, että saarelle lähetettäisiin niin
pian kuin suinkin pari kolme sotalaivaa."
"Sepä kuulostaa merkilliseltä", sanoi Francis, "mutta minun on vaikea
uskoa, että maurilaiset merirosvot voisivat olla niin rohkeita, että
he tulisivat aina Venetsian vesille saakka."
"En minäkään olisi sitä uskonut, mutta ehkäpä heistä on nyt hyvä
tilaisuus anastaa laivoja, kun he tietävät, että Venetsian ja Genovan
välillä vallitsee sota ja että tasavaltojen sotalaivat eivät ole
hajallaan merellä, vaan yhtenä laivastona."
"Tilaisuus on tosin hyvä, mutta pitäisihän heidän tietää, että
Venetsia ennemmin tai myöhemmin vaatii heiltä korvausta niistä
vahingoista, joita he tuottavat sen kaupalle. Mutta en tahdo
viivyttää teitä sen kauemmin. Sanokaa herra Polanille, että olette
tavannut meidät, että me purjehdimme hyvää vauhtia ja toivomme
olevamme perillä Korfussa huomenna."
"Tuossa kaleerissa on jotain merkillistä", sanoi kapteeni Francisille
heidän jatkaessaan matkaa.
"Luultavampaa on, että se on genovalainen merirosvolaiva eikä
maurilainen", sanoi Francis. "Ehkäpä he tahallaan ovat muuttaneet
köysistöään petkuttaakseen muita laivoja, jotka tulevat sen
näkyville. Siitä on jo monia vuosia, kun maurilainen laiva uskalsi
käydä rosvoamassa tällä puolen Sisiliaa. Mutta toivokaamme, ettemme
tapaa sitä, ja jos näemme jonkun laivan, joka vastaa tätä kuvausta,
niin pysyttelemme siitä loitolla. Sitä paitsi ei ole luultavaa, että
he välittävät näin pienestä aluksesta, koska he eivät voi toivoa
sillä olevan arvokasta lastia."
"Kahdellakymmenellä kristityllä orjalla voi ansaita kauniin summan
Afrikassa", sanoi kapteeni. "Toivokaamme, ettemme kohtaa heitä, sillä
meidän olisi mahdotonta voittaa niin voimakasta vihollista, ja heidän
vauhtinsa on kahta vertaa nopeampi kuin meidän."
Seuraavana aamuna Francis herätettiin ja kutsuttiin heti kapteenin
puheille. Puolipukimissaan hän hyökkäsi ulos pienestä hytistään.
Laiva lepäsi liikkumattomana peilikirkkaalla vedenpinnalla. Päivä oli
juuri äsken valjennut, ja taivas punoitti idän puolella.
"Katsokaa tuonne!" sanoi kapteeni osoittaen etelää kohti. "Vartija
huomasi ne puoli tuntia sitten, mutta ei viitsinyt kutsua minua,
sillä hän ei katsonut asiaa sen arvoiseksi. Mitä arvelette?"
Kaksi laivaa seisoi rinnan noin kahden mailin päässä Polanin
aluksesta. Toinen oli suuri kauppalaiva, toinen pitkänomainen
kaleeri, ja sen köysistö oli aivan toisenlainen kuin mitä Venetsian
tai Genovan laivat käyttivät.
"Tuo on se laiva, josta he puhuivat", sanoi kapteeni, "siitä ei ole
epäilystäkään. Joko se on egyptiläinen tai maurilainen alus, se vain
on varma, että Afrikan rannikolta se on kotoisin."
"Tai sen köysistö on järjestetty afrikkalaiseen malliin", sanoi
Francis. "Se voi, niin kuin eilen sanoitte, olla genovalaisten
petkutusta, jolla he koettavat narrata meidän kauppiaitamme pelotta
lähestymään heitä. Näyttääpä siltä, kuin he olisivat anastaneet tuon
toisen laivan. Varmaankin he saivat sen valtaansa eilen illalla
myöhään ja ovat nyt kaiken yötä ryöstäneet sitä. Toivoakseni he ovat
niin kiintyneet tuohon työhönsä, etteivät kiinnitä meihin mitään
huomiota."
Purje laskettiin samaan aikaan, kun kapteeni huomasi nuo molemmat
laivat, sillä tuuli oli kovin heikko, ja merimiehet alkoivat soutaa
voimakkaasti.
"En luule, että he vielä ovat ennättäneet ryöstää suurtakaan osaa
lastista, sillä laiva on varsin syvällä vedessä."
"Hyvin syvällä todellakin", sanoi Francis. "Minusta se näyttää nyt
olevan syvemmällä kuin kolme minuuttia sitten."
"Se on paljon syvemmällä nyt kuin ensiksi kun huomasimme sen", sanoi
yksi merimiehistä. "Silloin se oli korkeammalla kuin kaleeri, mutta
nythän voi selvästi nähdä, että kaleeri on korkeammalla."
"Kas vain!" huudahti kapteeni äkkiä. "Kaleeri kääntyy vasemmalle ja
tulee tännepäin. He ovat huomanneet meidät ja aikovat ajaa meitä
takaa. Me olemme nähneet kylliksemme. Soutakaa, miehet -- henki
on kysymyksessä! Jos he saavat meidät kiinni, saamme valita joko
kuoleman tai orjuuden maurien parissa."
Merimiesten huudahtaessa äkkiä kääntyi kapteeni vielä kerran taakseen
katsomaan kaleeria. Se oli yksin vesillä -- kauppalaiva oli uponnut!
"Tarttukaa peräsimeen, herra Francesco", sanoi kapteeni, "kaikki
kädet tarvitaan nyt airoissa."
Laiva kiiti nyt kovaa vauhtia eteenpäin kahdenkymmenen merimiehen
soutamana. Kaleerin kaikki airot olivat myöskin liikkeessä, ja
takaa-ajo alkoi. Neljännestuntiin ei lausuttu sanaakaan; jokainen
ponnisti kaikki voimansa. Francis oli useamman kerran vilkaissut
taaksensa ja neljännestunnin kuluttua hän saattoi nähdä, että
laivojen välimatka oli tuntuvasti pienentynyt.
"Pääsevätkö he voitolle?" kysyi kapteeni, sillä perähytti esti
soutajia näkemästä kaleeria.
"Kyllä he pääsevät" sanoi Francis levollisesti, "mutta ei kovin
paljon. Soutakaa vankasti, pojat, älkää menettäkö toivoanne! Kun he
huomaavat, miten hitaasti he saavat meidät kiinni, niin ehkäpä he
jättävät takaa-ajon sikseen."
"Jacopo" sanoi hän eräälle vanhalle merimiehelle, joka souti tuulen
alapuolella ja oli ponnistuksesta kovin väsynyt, "laske pois airosi
ja tule perään! Minä käyn sinun paikallesi."
Tunnin kuluttua kaleeri oli enää tuskin neljännesmailin päässä.
"Parasta, että pysähdymme", sanoi kapteeni. "Turha meidän on
koettaa päästä pakoon, ja mitä kauemmin takaa-ajoa kestää, sitä
harmistuneempia he ovat. Mitä te arvelette, herra Hammond?"
"Minä olen samaa mieltä", vastasi Francis. "Olemme tehneet mitä ikänä
olemme voineet. Turha on sen pitemmälle soutaa."
Airot lepäsivät liikkumattomina vedessä, ja muutamien minuuttien
kuluttua kaleeri pääsi heidän rinnalleen.
"Kylläpä te olette antaneet meidän soutaa, senkin koirat!" huusi mies
kaleerista. "Jollei teillä ole laivassanne mitään arvokasta, niin sen
pahempi teille. Mikä laiva se on?"
"Naxos Venetsiasta ja herra Polanin oma. Me olemme menossa Korfuun
viedäksemme isännältämme kirjeitä hänen asiamiehelleen. Meillä ei ole
mitään lastia."
"Ehkäpä kirjeet ovat enemmänkin arvoisia kuin lasti. Tulkaa laivaan
ja antakaa meidän nähdä, mitä sanottavaa kunnon Polanilla on
asiamiehelleen. Kiiruhtakaa, muuten paha teidät perii!"
Turhaa oli sen kauemmin epäröidä. Kapteeni, Francis ja koko miehistö
nousivat kaleeriin.
"Tutki laiva!" sanoi kaleerin kapteeni yhdelle merimiehistään. "Jos
siinä on jotakin arvokasta, niin tuo se tänne ja hakkaa sitten reikä
pohjaan kirveelläsi!"
Kun Francis tuli kaleeriin, hän tarkasteli sen miehistöä. Ne eivät
olleet genovalaisia, niin kuin hän oli olettanut, vaan kaikenlaista
kokoonhaalittua roskaväkeä kaikista Välimeren satamista, minkä heti
saattoi nähdä heidän puvuistaan. Siellä oli kreikkalaisia, maureja
ja espanjalaisia, mutta maureja oli eniten, noin puolet miehistöstä.
Sitten hän tarkasteli kapteenia, joka innokkaasti luki läpi hänelle
jätettyjä papereita. Niin pian kuin Francisin katse osui häneen,
hämmästyi hän, sillä hän tunsi heti paikalla miehen, jonka aikeet
hän kahdesti oli tehnyt tyhjäksi, nimittäin Ruggiero Mocenigon, ja
käsitti samalla, että hänen henkensä oli nyt vaarassa.
Kun Ruggiero oli lukenut läpi kirjeen, joka oli osoitettu kauppiaan
asiamiehelle, avasi hän Marian kirjeen. Luettuaan ensimmäiset rivit
hän katsahti ylös ja hurjan ilon levitessä hänen kasvoilleen hän
astui Francisin eteen.
"Vai niin, herra Hammond, kelpo Polani lähettää teidät joksikin aikaa
tyttäriensä luo! Kun minä tänä aamuna aloin ajaa takaa tätä kirottua
soutuvenettä en tosiaankaan aavistanut, että siinä olisi aarre,
joka on minulle enemmän arvoinen kuin kallein lasti. Teitä minä
saan kiittää siitä, että elän nyt maanpaossa sen sijaan että olisin
rikkaan Polanin vävy. Sekaantumalla minun aikeisiini olette syössyt
minut kaikkiin onnettomuuksiini, mutta taivaalle olkoon kiitos,
koston hetki on vihdoinkin koittanut! Viekää heidät kaikki kannen
alle!" sano hän miehilleen. "Pankaa tuo nulikka kaikkein raskaimpiin
kahleisiin ja kiinnittäkää kahleet määrlyllä lattiaan. Te luulitte
kai, että heti paikalla hirttäisin teidät tai heittäisin teidät
mereen", jatkoi hän kääntyen Francisin puoleen. "Mutta älkää luulko,
että kohtelen teitä säälivästi -- saatte kestää paljon kidutuksia
ennen kuin kuolette!"
Francis ei ollut lausunut sanaakaan sen jälkeen, kun Ruggiero oli
kääntynyt hänen puoleensa, vaan oli katsellut vain rauhallisesti ja
melkein halveksuen vastustajaansa; mutta jokainen hermo ja lihas
hänen ruumiissaan oli jännittynyt ja valmiina toimintaan. Hän oli
odottanut, että Ruggiero heti karkaisi hänen kimppuunsa ja siinä
tapauksessa hän oli päättänyt hyökätä hänen kimppuunsa ja myydä
henkensä niin kalliista hinnasta kuin suinkin.
Merimiehet tarttuivat kiinni Francisiin ja hänen tovereihinsa ja
heittivät heidät lastiruumaan, jossa oli jo satakunta vankia. Raskaat
käsiraudat kiinnitettiin hänen käsiinsä. Niin kuin Ruggiero oli
käskenyt, lyötiin ketjut määrlyllä lattiaan kiinni, niin että hänen
oli pakko joko istua tai maata. Naxoksen kapteeni istahti hänen
viereensä.
"Kuka on tuo merirosvopäällikkö, herra Francesco, joka tuntee hyvin
teidät ja on teille niin vihoissaan? Murteestaan päättäen hän on
varmaankin venetsialainen. Mutta miten joku venetsialainen on voinut
tulla merirosvolaivan päälliköksi?"
"Se on Ruggiero Mocenigo -- sama mies, joka kahdesti on yrittänyt
ryöstää herra Polanin tyttäret. Toisella kerralla yritys onnistui ja
oikeus olisi tuominnut hänet, jollei hän olisi päässyt vartijoiltaan
pakoon."
"Tietysti minä olen siitä kuullut. Olin siihen aikaan merillä,
mutta kuulin kerrottavan, miten te tulitte oikeaan aikaan apuun ja
pelastitte isäntäni tyttäret. Tuo on siis roisto Mocenigo, joka
tuottaa häpeää nimelleen ja perheelleen."
"Painakaa mieleenne tuo nimi, kapteeni, ja mainitkaa se kaikille
miehillenne, jotta he, jos joku heistä pääsisi vapaaksi orjuudesta,
voivat kertoa Venetsiassa, että Ruggiero Mocenigo on merirosvo ja
maurilaisten liittolainen. Minulla tosin ei ole vähintäkään toivoa
päästä pakoon, mutta jos te joskus pääsette palaamaan Venetsiaan,
niin ilmoittakaa isännällenne, mistä johtui, ettemme me päässeet
Korfuun ja miten minä jouduin vanhan viholliseni käsiin. En ole
kuitenkaan kadottanut kaikkea toivoani, ehkäpä sittenkin saan itse
viedä nuo tiedot perille, ja Mocenigo saa katua sitä, ettei heti
ottanut minua hengiltä."
"Se on hyvinkin mahdollista", sanoi kapteeni, "minun on tosiaankin
vaikea uskoa, että näin rohkean nuoren miehen täytyisi kuolla
tuollaisen roiston käden kautta. Minä puolestani kuolisin paljon
mieluummin kuin joutuisin orjaksi.
"Pyhä Maria, mitenkähän ne kotona ihmettelevätkään, kun Naxos ei
palaa! Lopulta he lakkaavat toivomasta ja luulevat, että olemme
hukkuneet myrskyssä, eivätkä voi lainkaan aavistaa, että olemme
joutuneet orjiksi!"
"Älkää kadottako rohkeuttanne, kapteeni! Voitte olla varma siitä,
että sodan loputtua Venetsia tekee kaikki voitavansa. Niin kuin
tiedätte, on laiva jo ennättänyt viedä Venetsiaan sanan maurilaisen
ryöstölaivan tuhotöistä. Venetsia kostaa maurilaisille ja vaatii
heitä vapauttamaan vangit. Sitä paitsi isäntämme arvaa, että olemme
joutuneet maurilaisen kaleerin valtaan, eikä hän rauhoitu, ennen kuin
on päässyt selville olinpaikastamme ja maksanut miten suuret lunnaat
hyvänsä elossa olevista."
"Tiedän kyllä, että hän tekee parhaansa, sillä hän on hyvä isäntä,
mutta sillä, joka kerran on joutunut maurilaisten orjaksi, ei ole
paljon toivoa päästä takaisin kotimaahansa. Jos meidät myydään
jossakin merikaupungissa asuville maurilaisille, niin mahdollisesti
voimme lähettää sanan kotiin, mutta jos joudumme sisämaahan, ei
meistä varmaankaan koskaan enää kuulla mitään."
"Meidän täytyy toivoa parasta", sanoi Francis. "Ehkäpä pakenemisen
tilaisuus vielä tarjoutuu, ja olen kuullut, että maurilaiset
kohtelevat hyvin orjiaan."
"Samaa minäkin olen kuullut", sanoi kapteeni, "joka tapauksessa olen
mieluummin maurilaisten orjana kuin virun genovalaisessa vankilassa.
Me kohtelemme vankejamme hyvin, mutta genovalaiset pitävät heitä
pahemmin kuin koiria. Miten mielelläni tekisinkään jotain teidän
hyväksenne. Teidän kohtalonne on paljon kovempi kuin meidän. --
Kuulkaahan, he riitelevät ylhäällä kannella!"
Kuului tosiaankin kiivasta riitaa, jalkojen kopinaa ja miekkojen
kalinaa.
"Mahdotonta, että joku meidän kaapparilaivoistamme olisi saavuttanut
meidät ja yrittäisi vallata laivaa", sanoi kapteeni, "sillä ei
näkynyt ainoatakaan purjetta merellä, kun meidät tuotiin tänne,
minä katselin ympärilleni ennen kuin meidät vietiin kannelta alas.
Mistähän tuo tappelu johtuu?"
"Varmaankin he kiistelevät matkan suunnasta. Sen mukaan kuin
kuulin, he ovat anastaneet useita laivoja ja upottaneet ne mereen,
ja voisihan sattua, että toiset haluaisivat palata kotiin jakamaan
saalista, toiset taas tahtoisivat jatkaa purjehdusta. Kun roisto
Ruggiero olisi vain niiden joukossa, joiden kuulimme kaatuvan.
Nyt kaikki on taas hiljaista, toinen puolue on varmaankin päässyt
voitolle. Nyt he soutavat taaskin."
Useita päiviä kului. Väliin airot olivat liikkeessä, mutta
enimmäkseen purjehdittiin. Merimiehet toivat aamuisin ja iltaisin
ruokaa ja vettä vangeille, mutta eivät välittäneet heistä muuten
vähääkään. Francis neuvotteli toisten vankien kanssa, voisivatko he
yrittää hyökätä kannelle ja koettaa voittaa miehistön, mutta heiltä
oli riistetty kaikki aseet, ja heidän laskujensa mukaan kaleerissa
oli vähintään sataviisikymmentä miestä. He olivat huomanneet senkin,
että joka kerta, kun heille tuotiin ruokaa, seisoi aseellinen joukko
luukulla. Sitä paitsi luukku oli melkein aina kiinni ja pidettiin
vain sen verran raollaan, että hiukan ilmaa pääsi lastiruumaan.
Alituisista askeleista kannella he saattoivat päätellä, että kaksi
miestä oli aina vartiossa. Useimmat vangit olivat onnettomuutensa
johdosta siinä määrin masennuksissa, etteivät uskaltaneet yrittää
mitään vapautensa puolesta.
Seitsemäntenä päivänä kannella vallitsi hirveä kiire, ja kuului
selvästi, miten ankkuri laskettiin pohjaan. Kaksi tuntia sen
jälkeen avattiin luukku. Kun muut oli viety ylös, tuli kaksi miestä
työkalujen kera irroittamaan niitä määrlyjä, joilla Francis oli
kahlehdittu lattiaan. Ulkona aurinko häikäisi häntä niin, että hänen
oli vaikea nähdä, missä hän oikeastaan oli.
Laiva oli ankkuroituna lahden pohjukkaan. Rannat olivat matalat,
ja vastapäätä laivan ankkuripaikkaa oli rakennusryhmä. Talojen
ulkomuodosta huomasi Francis heti, että hän oli Afrikan rannikolla
tai jollakin sen lähisaarella. Vangit saivat käskyn astua veneisiin,
jotka olivat laivan kupeella, ja niihin tuli myös muutamia
merimiehiä. Ruggieroa ei ensin näkynyt, mutta juuri kun Francis aikoi
käydä veneeseen istumaan, hän astui ulos hytistään. Toinen käsivarsi
ja pää olivat siteessä.
"Pitäkää erikoista huolta tuosta vangista", sanoi Mocenigo
merimiehille. "Antakaa hänen pitää käsirautansa, ja asettakaa vahti
hänen vankilansa edustalle. Mieluummin kadottaisin koko osani
saaliista kuin päästäisin hänet pakoon."
Muitten vankien kahleet oli poistettu, ja kun he tulivat rantaan,
kuljetettiin heidät pieniin majoihin, jotka sijaitsivat jonkin matkan
päässä kylästä.
Francis suljettiin pieneen koppiin viiden, kuuden muun vangin kanssa.
Seuraavana aamuna toiset vietiin ulos, ja Francis sai kaiken päivää
olla yksin. Kun he palasivat illalla, kertoivat he, että heidän oli
pitänyt purkaa laivan lastia ja kuljettaa se erääseen suureen aittaan
kylään.
"He ovat varmaankin saaneet suuren saaliin", sanoi eräs vangeista,
joka oli kertonut olleensa kapteenina siinä laivassa, jonka Francis
oli nähnyt uppoavan. "Paalien ulkomuodosta saatoin päättää, mitä ne
sisälsivät, ja voisin vannoa, että siinä oli tavaraa kahdestatoista
eri laivasta. Me, jotka olemme täällä, kuulumme kolmeen laivakuntaan,
mutta merimiesten puheista päätellen he ovat lähettäneet kaksi muuta
vankilastia toisella laivalla, joka oli seurannut heidän mukanaan.
Kerrotaan niinikään, että tuo riita ja melu, jonka mekin kuulimme
kannelta, oli johtunut siitä, että kapteeni oli tahtonut palata
Korfuun ryöstääkseen sieltä kaksi naista; mutta miehistö tahtoi
ensin purjehtia saaliineen kotiin, sillä he pelkäsivät, että joku
Venetsian sotalaiva voisi yllättää heidät ja siten he menettäisivät
koko palkkionsa. Suurin osa oli tätä mieltä, mutta muutamat pitivät
kapteeninkin puolta, sillä hän oli luvannut oman osansa saaliista
heille, jos he sen tekisivät.
"Kapteeni tuli kärsimättömäksi ja paljasti miekkansa, mutta hän sekä
hänen liittolaisensa voitettiin. Siitä saakka hän on koko ajan
pysytellyt hytissään, ei kuitenkaan haavojensa vuoksi, vaan siksi,
että hänen kärsimänsä tappio on raivostuttanut häntä. Mutta niin
pian kuin meidät sekä lasti on saatu myydyksi, he palaavat Korfuun
pannakseen toimeen hänen suunnitelmansa. Me olemme eräällä saarella
Tunisin lähellä, ja heti aamulla lähetettiin muutamia taitavia
soutajia mannermaalle viemään sanaa niille kauppiaille, joille he
myyvät tavaransa. Näyttää olevan tarpeellista toimia salassa, jotta
maurilaiset viranomaiset voisivat tekeytyä tietämättömiksi, jos
Venetsian puolelta tehtäisiin valituksia."