nostettiin. Miehistö riemuitsi, kun se kuuli tämän käskyn. Aseita
oli jaettu heille taistelun alkaessa, ja he tarttuivat nyt niihin
ollakseen valmiit hyökkäämään.
Molemmat genovalaiset kaleerit olivat heittäneet veteen
valtausköytensä ja laskeneet Pisanin laivan kummallekin puolelle.
Partaat murskautuivat, kun laivat törmäsivät vastatusten, ja kaikkien
kolmen köysistö sekaantui toisiinsa. Genovalaiset hyökkäsivät
riemuhuudoin Pisanin laivan kannelle, mutta Pisani itse ja hänen
elossa olevat miehensä ottivat heidät sotakirvein vastaan.
Taistelu oli yhä käynnissä, kun Bonito saapui paikalle. Purjeet
laskettiin alas, laiva käännettiin kyljittäin taistelevien viereen
ja sidottiin kiinni toiseen kaleeriin. Mutta tästä tempusta he
eivät suoriutuneet vahingotta. Heti kun laiva lähestyi Venetsian
lippu mastossaan, kääntyivät genovalaiset jousimiehet, jotka tähän
saakka olivat taistelleet Pisanin miehistöä vastaan, Bonitoa kohti
ja alkoivat ampua uutta vihollista. Heidän nuolensa vahingoittivat
Boniton miehistöä paljon enemmän kuin panssaripukuisia sotilaita.
Kapteeni kaatui kuolleena kannelle saatuaan nuolen kaulaansa, ja
kymmenen tai kaksitoista merimiestä lepäsi hetken kuluttua hänen
rinnallaan.
"Yhteislaukaus!" huusi Francis. "Heittäkää sitten jousenne pois ja
seuratkaa minua kirveinenne!"
Samassa kun laiva laski kaleerin kylkeen, hyppäsi Francis vihollisen
alukseen. Matteo oli hänen rinnallaan, Giuseppe heti takana, ja
koko miehistö seurasi kintereillä. He kiipesivät ensin peräkannelle
ja hyökkäsivät jousimiesten päälle, jotka lyhyen taistelun jälkeen
voitettiin, sitten he kiiruhtivat välikannelle, sieltä Pisanin
laivaan ja kävivät takaa genovalaisten kimppuun. Nämä yllättyivät
täysin. Kokonaan kiintyneinä taisteluun he eivät lainkaan olleet
huomanneet Boniton tuloa eivätkä taistelua heidän omalla laivallaan,
ja luulivat sen vuoksi, että joku venetsialaisista sotalaivoista oli
tullut amiraalin avuksi.
Kun he sitten yhtäkkiä huomasivat vihollisen ahdistavan heitä
kahdelta taholta, joutuivat he aivan pyörälle päästään, ja Boniton
miehistö tunkeutui joukkojen läpi Pisanin pienen joukon puolelle.
Amiraali kajautti sotahuudon "Pyhä Markus!" Hänen miehensä, jotka
olivat jo olleet aivan toivottomia, virkistyivät jälleen saadessaan
äkkiarvaamatta apua, ja yhteisin voimin he hyökkäsivät nyt
genovalaisten kimppuun.
Nämä taistelivat yhä urhoollisesti ja pelottomasti Fieschin esimerkin
ja kehotusten innostamina, mutta heidän voitonvarmuutensa oli
kadonnut, ja vähitellen heidät karkoitettiin oman amiraalilaivansa
kannelle. Täällä he yrittivät leikata touvit poikki ja irrottaa
laivat toisistaan, mutta köydet ja raakapuut olivat sekaantuneet
lujasti yhteen, ja venetsialaiset hyökkäsivät nyt vuorostaan Fieschin
laivaan aloittaen taistelun uudelleen. Hetken aikaa ratkaisu
näytti epävarmalta. Genovalaisilla oli yhä ylivoima, mutta heidän
rohkeutensa oli lamaantunut sen vuoksi, että voitto, josta he olivat
olleet aivan varmat, äkkiä ja odottamatta näytti menetetyltä.
Pisanin läsnäolo lisäsi myös venetsialaisten voimat
kaksinkertaisiksi. Hän oli suosituin kaikista päälliköistä, ja
jokainen koetti seurata hänen esimerkkiään. Taistelun jatkuttua
vielä kymmenen minuuttia ei ratkaisu enää ollutkaan epävarma. Monet
genovalaisista piiloutuivat kannen alle, toiset heittivät aseensa
käsistään, ja kun heidän amiraalinsa näki, että kaikki vastarinta oli
turhaa, laski hän maahan miekkansa ja antautui vangiksi.
Tuskin taistelu oli lakannut, niin Pisani kääntyi Francisin puoleen,
joka oli taistellut hänen rinnallaan ja sanoi:
"Minä kiitän teitä omissa ja tasavallan nimissä! Miten ja mistä
tulitte, sitä en tiedä. Tulitte aivan kuin suoraan taivaasta juuri
sinä hetkenä, jolloin kaikki oli menetetty. Kuka te olette? Kasvonne
tuntuvat minusta tutuilta, vaikka en voi muistaa, missä olen teidät
nähnyt."
"Minä olen Francis Hammond! Minulla oli kunnia tavata teidät herra
Polanin talossa, ja te olitte siksi ystävällinen, että tarjouduitte
ottamaan minut mukananne merelle."
"Nyt minä muistan!" sanoi Pisani. "Mutta miten te tulitte tänne?"
"Minä tulin Bonito-laivalla, Polanin aluksella. Se on tuossa
genovalaisen kaleerin toisella puolella. Meillä on mukanamme
hiukan tavaraa teitä varten. Me katselimme taistelua jonkin matkan
päästä, kunnes näimme, että jouduitte ahtaalle ja tarvitsitte apua,
ja silloin emme voineet enää pysyä toimettomina. Kapteenimme sai
kuolettavan haavan juuri kuin laskimme kaleerin kylkeen, ja minä olen
nyt laivan päällikkö. Tämä on ystäväni Matteo Giustiniani, joka on
vapaaehtoisena mukana laivassa."
"Minä muistan teidät, herra Matteo" sanoi Pisani puristaen hänen
kättään. "Olen nähnyt teidät useasti isänne kotona. Minä voin nyt
antaa hänelle hyvän todistuksen teistä, sillä näin teidän taistelevan
urhoollisesti. Mutta siitä voimme puhua myöhemmin. Meidän täytyy nyt
ryhtyä erottamaan kaleereita, muuten ne hankautuvat rikki toisiaan
vasten. Sitten kiiruhdamme auttamaan toisia."
Genovalaiset vangit vietiin kahlehdittuina kannen alle, ja sitten
venetsialaiset alkoivat hakata poikki köysiä ja irrottaa laivan
takilaa.
Francis piti vain kaksikymmentä miestä Bonitossa, muut jaettiin
molempien vallattujen genovalaisten laivojen kesken, ja amiraali
käänsi nyt huomionsa taisteluun. Mutta se oli jo melkein lopussa.
Genovalaiset joutuivat pakokauhun valtaan nähdessään Venetsian
lipun amiraalilaivansa mastossa. Viisi heidän laivoistaan nosti
heti kaikki purjeensa ja lähti pakoon, kaksi jäljellä olevaa, joita
venetsialaiset kaleerit ympäröivät, laskivat lippunsa.
Taistelu oli ollut hyvin verinen, ja vain kahdeksansataa miestä oli
elossa neljässä vallatussa kaleerissa.
Tämä taistelu on historiassa tunnettu Anzion meritaistelun nimellä.
Oli taisteltu kaiken päivää, ja oli jo melkein pimeä, kun
venetsialainen laivasto saaliineen laski ankkurinsa maan suojaan.
Koko yö kului haavoittuneitten hoitoon, ja päivä jo valkeni, ennen
kuin uupuneet miehistöt pääsivät levolle. Iltapuolella Pisani
nosti merkinantolipun kutsuen päälliköt amiraalilaivaan, ja heidän
läsnäollessaan hän kiitti juhlallisesti tasavallan nimessä Francista
siitä avusta, jonka tämä oli tuonut hänelle kaikkein ratkaisevimpana
hetkenä. Hän tunnusti, että jollei tätä apua olisi saapunut, sekä
hän itse että hänen miehistönsä olisivat joutuneet hukkaan ja voitto
varmaankin olisi kallistunut genovalaisten puolelle.
Kun kokous oli loppunut, hän vei Francisin mukanaan omaan hyttiinsä
ja tarjosi hänelle paikkaa laivassaan.
"Jos yrittäisin palkita teidän urhoollisuutenne ansion mukaan", sanoi
hän, "niin minun tulisi tarjota teille heti päällikkyys jossakin
kaleerissa. Mutta sillä en tekisi teille mitään palvelusta, sillä
kaikki nuoret aatelismiehet laivastossani kadehtisivat vain teitä.
Sitä paitsi olette vielä kovin nuori, ja vaikka Venetsian neuvosto
ei voi kieltäytyä antamasta oikeaa arvoa sille palvelukselle,
jonka olette valtiolle tehnyt, niin ehkäpä se sittenkin teidän
nuoruutenne vuoksi kieltäytyisi vahvistamasta sellaista nimitystä,
mutta jos tahdotte ruveta minun luutnantikseni, niin voin luvata,
että pääsette nopeasti arvossa kohoamaan ja saatte pian oman
kaleerinkin. Me venetsialaiset emme vieroksu ulkomaalaisia. Moni
ulkomaalainen on meillä korkeassa asemassa, ja joskus jopa armeijamme
ylipäällikkönäkin."
Francis kiitti amiraalia sydämellisesti hänen tarjouksestaan,
mutta selitti, että hän sekä isänsä tahdosta että omasta halustaan
oli valinnut kauppiaan ammatin tulevaksi toimekseen. Sitä paitsi
Polanin suosio teki hänen tulevaisuutensa siksi turvatuksi, ettei
hän edes halunnutkaan vaihtaa sitä päällikkyyteen Venetsian valtion
palveluksessa.
"Olette aivan oikeassa", sanoi amiraali. "Kaikki valtiot ovat
epäkiitollisia ja varsinkin tasavallat. Siellä, missä kaikkia
pidetään yhdenvertaisina, kadehditaan aina sitä, joka kohoaa toisten
yläpuolelle. Joukko on vaihtelevainen ja helposti johdettavissa, ja
jos onni sattuu kääntymään, niin se, joka tänään on ihailtu sankari,
voi huomenna joutua maanpakolaiseksi. On hyvinkin luultavaa, että
minäkin jonakin päivänä saan tutkia Venetsian vankiloiden seiniä."
"Mahdotonta, signor!" huudahti Francis. "Kansa raastaisi hengiltä
jokaisen, joka uskaltaisi teitä loukata."
"Niin, tällä hetkellä, poikaseni. Mutta minä tunnen maanmieheni. He
eivät ole aivan yhtä epävakaita ja ailahtelevaisia kuin genovalaiset,
mutta heitä on helppo johtaa, ja yhtä valmiit he ovat huutamaan
'Alas!' kuin 'Eläköön!'. Sen saa tulevaisuus näyttää. Tänään olin
vähällä joutua tappiolle, ettekä te taida aina olla käsillä apua
antamassa. Mutta nyt työhön!
"Huomenna annan miesten purkaa Boniton lastin ja jakaa ruokatavarat
ja aseet tarpeen mukaan. Sitten sijoitan teidän lastiruumaanne
neljäsataa vankia, jotka saatte kuljettaa Venetsiaan, samalla kun
viette sinne tiedon meidän voitostamme. Toiset neljäsataa vankia
lähetetään Kreetaan sillä kaleerilla, jonka masto eilen taittui.
Loput lähetän kotiin vallatuilla kaleereilla, ja niin pian kuin ne
on korjattu ja jälleen laivastossani, koetan saada käsiini Dorian
ja hänen laivastonsa. Ensin purjehdin Adrian merta pitkin siltä
varalta, että hän uhkaisi siltä puolelta Venetsiaa. Silloin voin myös
helpommin saada ne lisävoimat, joita minulle on varattu."
Seuraavana päivänä purettiin laivan lasti. Kun vangit oli viety
laivaan, Francis käski nostaa kaikki purjeet, ja Bonito lähti
kotimatkalle.
Niin pian kuin huomattiin Boniton lähestyvän, herra Polani lähti
satamaan saadakseen kuulla, oliko se tavannut laivastoa. Venetsiassa
vallitsi näet suuri levottomuus sen johdosta, ettei kymmeneen päivään
ollut saapunut mitään tietoa siitä. Juuri kun laiva purjehti sataman
suusta sisään, saapui herra Polani gondolissaan heitä vastaan.
Francis astui nuoraportaiden ääreen tervehtimään häntä.
"Mitä on tapahtunut, Francesco?" sanoi Polani, kun vene laski
laivan kylkeen. "Puolet laivan parrasta on poissa, ja koko kylki
hankautunut. Näyttääpä siltä, kuin laiva olisi törmännyt karia
vasten."
"Niin pahasti eivät asiat sentään ole, herra Polani. Laiva on
hankautunut genovalaista kaleeria vasten."
"Genovalaista kaleeria vasten!" huudahti kauppias hämmästyneenä ja
seisahtui keskelle nuoraportaita, jotka oli laskettu alas häntä
varten. "Mitenkä se on mahdollista? Mutta kerrohan ensin, mitä
tietoja sinulla on laivastosta."
"Suuria uutisia", vastasi Francis. "Amiraali kohtasi Fieschin
Anziossa. Kummallakin puolen oli yhdeksän laivaa, ja taistelu
tapahtui kovassa myrskyssä. Me voitimme ja valtasimme neljä
genovalaista kaleeria, joissa oli Fieschi itse ja kahdeksansataa
vankia. Loput pakenivat. Fieschi on minun hytissäni ja neljäsataa
vankia lastiruumassa."
"Ovatpa nuo tosiaankin suuria uutisia", sanoi kauppias, "ja kylläpä
Venetsiassa nyt iloitaan. Me olimme kovin levottomia, sillä jos
Pisani olisi voitettu, ei mikään olisi estänyt genovalaisia
hävittämästä meidän rantojamme, vieläpä uhkaamasta itse Venetsiaakin.
Mutta missä on kapteeni?"
"Olen pahoillani, kun minun täytyy kertoa, että hän sai surmansa
samoin kuin parikymmentä miestäkin. Sitä paitsi ovat monet muutkin
enemmän tai vähemmän haavoittuneita. Minulla on kirje amiraalilta
neuvoskunnalle."
"Tule heti gondoliini ja minun mukanani maihin", sanoi Polani. "Minua
surettaa suuresti kapteenin ja merimiesten kuolema. Sinä saat kertoa
minulle kaikki kotimatkalla, ja meidän pitää kiiruhtaa kertomaan
edelleen näitä uutisia. Onko sinulla kirje?"
"On. Minä otin sen mukaani, kun näin teidän tulevan, sillä arvelin,
että minun pitäisi mitä pikimmin seurata teitä maihin."
"Ja kerro nyt minulle taistelusta", sanoi kauppias, kun he olivat
käyneet gondoliin istumaan. "Sanoit, että kummallakin puolella oli
yhdeksän laivaa. Pisanilla oli neljätoista lähtiessään täältä; onko
hän kadottanut loput?"
"Ne saapuivat paikalle vasta seuraavana aamuna", vastasi Francis.
"Laivasto oli Anzion pohjoispuolella satamassa, kun saimme sanan,
että Fieschin laivasto oli tullut Anzioon. Viisi laivoista oli
korjattavana, eikä Pisani tahtonut odottaa, kunnes ne olisivat olleet
valmiita, sillä hän pelkäsi, että Fieschi olisi voinut paeta. Hän
tiesi, että genovalaisilla oli yhdeksän laivaa, ja koska hänellä
itsellään oli yhtä monta taistelukunnossa, hän lähti heti matkaan.
Ilma oli myrskyinen ja merellä oli kova aallokko, kun hän sai Anzion
näkyviinsä. Fieschi lähti rohkeasti häntä vastaan. Taistelua kesti
kaiken päivää, sillä oli melkein mahdotonta saada laivoja vallatuksi,
mutta vihdoin neljä genovalaista laivaa antautui, ja muut pakenivat.
Se oli hirveä näky. Näytti siltä, kuin aallot minä hetkenä hyvänsä
heittäisivät laivat toisiaan vasten ja murskaisivat ne kappaleiksi,
mutta sellaista onnettomuutta ei tapahtunut."
"Tuntuu tosiaan siltä, kuin olisit itse ollut paikalla näkemässä,
Francesco! Olitko tavannut amiraalia ennen taistelun alkua?"
"En, me saavuimme Anzion läheisyyteen edellisenä iltana, ja laskimme
ankkurimme niemen eteläpuolelle. Aamulla nostimme purjeet, sillä
aioimme laskea ulapalle päästäksemme siten genovalaisten ohi, mutta
samassa näimme Pisanin laivaston lähestyvän. Kun huomasimme, että
Fieschi lähti myöskin liikkeelle ja että taistelu oli tulossa, emme
voineet muuta kuin odottaa, kunnes taistelu loppuisi, sillä sitä
ennen meidän oli mahdoton jättää tavaroitamme Pisanille."
"Jos taistelu olisi saanut toisenlaisen käänteen", sanoi kauppias,
"niin Bonito olisi varmaankin joutunut genovalaisten saaliiksi ja
olisi nyt Genovan satamassa"!
"Huomasimme kyllä, että sellainenkin vaara oli, mutta arvelimme,
että jos genovalaiset voittaisivat, niin heillä olisi yllin kyllin
puuhaa vangeistaan ja saaliistaan, ja sitä paitsi toivoimme, että
Bonito niin kovassa myrskyssä voisi purjehtia yhtä nopeasti kuin
genovalaisetkin."
"Ja kerrohan nyt jotain omista kokemuksistanne, Francesco. Missä
kohtasitte genovalaisen kaleerin, ja minkä ihmeen kautta te
pelastuitte?"
"Se tapahtui itse taistelussa. Yksi venetsialaisista kaleereista
oli avuttomana vetäytynyt pois taistelusta, ja sen vastustaja
lähti auttamaan amiraalin laivaa, joka oli hyökännyt itse Pisanin
kimppuun. He koettivat molemmilta puolilta vallata Pisanin laivan,
ja kun huomasimme, että se oli suuressa vaarassa, arvelimme teidän
hyväksyvän sen että menisimme auttamaan sitä. Sen me siis teimme
ja hyökkäsimme genovalaisen kaleerin kimppuun; ja koska sen miehet
olivat täydessä taistelussa Pisanin kanssa, yllätimme heidät ja
saimme niin hirveän sekasorron aikaan, että Pisani voitti meidän
avullamme molemmat vastustajansa."
"Se oli hyvin tehty!" sanoi Polani lämpimästi. "Se oli tietenkin
vaarallinen leikki, kun te rupesitte taistelemaan genovalaisten
rautapukuisia sotilaita vastaan, vaikka merimiehillä ei ollut mitään
sotavarusteita. Vai sillä tavalla siis kapteeni ja kaksikymmentä
miestäni saivat surmansa! Se oli varmasti kova tappelu!"
"Genovalaiset jousimiehet surmasivat kapteenin ja monta miestä, kun
laskimme heidän laivansa kylkeen. Toiset kaatuivat käsikähmässä."
"Entäs sukulaiseni Matteo, mihin hän on joutunut?" kysyi Polani
äkkiä. "Toivottavasti hän ei ole kuolleiden joukossa!"
"Hänelle ei ole tapahtunut mitään vahinkoa", vastasi Francis. "Hän
taisteli uljaasti, ja amiraali tarjosi hänelle paikan laivassaan,
koska monet vapaaehtoisista olivat kaatuneet. Matteo otti tietysti
hänen tarjouksensa vastaan."
"Hänelle olisi ollut hyödyllisempää jäädä vielä pariksi vuodeksi
minun laivaani, jotta hän olisi oppinut ammattinsa kunnolla. Hänestä
olisi siten tullut monta vertaa parempi merimies, kuin miksi hän voi
kehittyä valtion kaleereissa, mutta en uskonut koskaan, että hänellä
olisi ollut kylliksi kestävyyttä. Hän ei koskaan jaksa yrittää
tosissaan, ja hän varoo liiaksi vaatteitaan. Hän ei koskaan olisi
voinut kestää oikean merimiehen elämää."
"Mutta hän on rohkea, ja luotettava ystävä hän myöskin on."
"Epäilemättä hän on rohkea", sanoi kauppias. "Hän on hyvää sukuperää
eikä hänessä ole vähääkään pelkuria. Hyväsydäminen poika hän voi
myöskin olla, ja varmaan hänestä tulee vielä hyvä kaleerilaivan
päällikkökin, mutta sen pitemmälle hän ei koskaan pääse."
"Teidän tyttärenne voivat kai hyvin?" kysyi Francis.
"Erinomaisesti, mutta sinä et tapaa heitä kotoa. He purjehtivat
kolme päivää sitten Lidolla Korfun saarelle. Tuo viimevuotinen
juttu vaikutti syvästi heihin kumpaiseenkin, ja minä arvelin, että
ilmanvaihto voisi olla heille hyödyksi. Kuuma aika on sitä paitsi
kovin epäterveellinen täällä. Minä aion itsekin matkustaa sinne ensi
viikolla joksikin aikaa."
He saapuivat nyt piazzettan lähelle ja Polani kertoi useille
tutuilleen, joita hän kohtasi kanaalilla, että Pisani oli saavuttanut
suurenmoisen voiton ja saanut vangiksi genovalaisen amiraalin sekä
neljä hänen kaleeriaan. Gondolit kääntyivät heti ja seurasivat heitä
saadakseen kuulla lähempiä yksityiskohtia taistelusta. Uutiset
levisivät toisesta kondolista toiseen, ja kun he saapuivat piazzettan
portaille, oli niiden edustalla kova tungos. Heidän noustuaan maihin,
kiitivät tiedot suusta suuhun. Kauppiaat tulivat puodeistansa ja
tyhjäntoimittajat kaduilta yhtyivät joukkoon, ja vain vaivoin Polani
ja Francis pääsivät tunkeutumaan kiihtyneen kansanjoukon läpi dogin
palatsia kohti.
Polani saattoi Francisin dogin luo, jolle tämä teki tiliä taistelun
kulusta. Sanansaattajia lähetettiin heti muutamien neuvoston jäsenten
luo, sillä kirje oli jätettävä heille. Niin pian kuin neuvosto oli
kylliksi lukuisana koolla, saattoi dogi itse Francisin kokoussaliin.
"Ovatko ne tiedot, joita ulkona kaduilla olemme kuulleet, tosia,
teidän ylhäisyytenne?" kysyi eräs neuvosherroista astuessaan sisään.
"Onko meidän laivastomme voittanut genovalaiset?"
"Onneksi voin sanoa, että se on totta, mutta tämä nuori
herra on tuonut kirjeen amiraalilta, ja siitä saamme varmaan
yksityiskohtaisempia tietoja."
"Amiraali Pisani on valinnut omituisen sanansaattajan tuomaan siksi
tärkeitä tietoja perille", sanoi muuan amiraalin vastustajista.
"Tavallisesti lähetetään kokeneita upseereja tuomaan sellaisia
kirjeitä, eikä minun mielestäni amiraali ole osoittanut kylliksi
suurta kunnioitusta neuvostoa eikä tasavaltaa kohtaan valitessaan
lähetikseen tuollaisen pojan."
"Amiraali on valinnut tämän nuoren herran sen vuoksi, että hän
kapteenin kuoleman jälkeen oli päällikkönä sillä laivalla, jonka
herra Polani oli antanut tasavallan käytettäväksi ja joka oli
taistelussa läsnä. Amiraali aikoi heti hyökätä Dorian laivaston
kimppuun eikä sen vuoksi suinkaan halunnut vähentää sotavoimaansa
uskomalla tämän toimen jollekin sotalaivalle. Mutta ehkäpä asia
selviää hänen kirjeestänsä."
Useat muutkin neuvosherrat olivat sillä välin saapuneet, ja kirje
avattiin. Amiraalin selonteko taistelusta oli lyhyt, sillä hän oli
enemmän miekan kuin kynän käyttäjä. Se loppui seuraaviin sanoihin:
"Onneksi minun ei tarvitse korkealle raadille kuvailla taistelun
yksityiskohtia, koska Francesco Hammond, joka tuo perille tämän
kirjeen, voi sen itse tehdä. Hän seurasi taistelun kulkua Bonito
laivasta, joka samana aamuna oli saapunut Anzioon tuomaan tavaroita
laivastolle. Olen sanansaattajakseni valinnut tämän nuoren herran,
koska häntä saamme kokonaan kiittää siitä, etten tällä hetkellä
ole vankina Genovassa, ja että tasavalta saavutti eilisen suuren
voittonsa.
"Olin jo luopunut kaikista toiveista, kun Bonito reippaasti sekaantui
taisteluun. Laivan kapteenin saatua surmansa herra Hammond
kiiruhti merimiestensä etunenässä minun avukseni. Tämä odottamaton
voimanlisäys antoi miehilleni uutta rohkeutta, sillä hekin olivat
kadottaneet kaiken toivonsa. Herra Hammond taisteli rinnallani, ja
vaikka hän onkin ikävuosiltaan vielä poika, osoitti hän harvinaisen
suurta miekkailutaitoa, urhoollisuutta ja kylmäverisyyttä. Minä
suosittelen häntä täten armolliselle neuvoskunnalle, sillä on
kokonaan hänen ansiotansa, että minä kirjoitan voitonsanomaa eikä
Fieschi."
Hämmästyneinä neuvosherrat kuuntelivat tätä osaa kirjeestä. Kun se
oli luettu loppuun, tarttui dogi ensimmäisenä puheeseen:
"Te olette tosiaankin ansainnut tasavallan kiitoksen, herra Hammond,
sillä me tiedämme, että amiraali Pisani ei turhanpäiten tuhlaa
kiitostaan kellekään. Tämä tieto on minulle aivan uusi sekä myös
kaikille muille, sillä herra Polani, joka saattoi teidät tänne,
kertoi vain, että hänen laivansa oli ollut mukana taistelussa ja että
kapteeni sekä kaksikymmentäseitsemän miestä oli saanut surmansa,
mutta sivuutti kokonaan sen osan, mikä teillä oli taistelussa. Ja
siksi, nuori herra, koska amiraali on käskenyt meidän kääntyä teidän
puoleenne saadaksemme tarkan kuvauksen taistelun käynnistä, olemme
teille kovin kiitollisia, jos tahdotte kertoa meille kaikki, mitä te
olette nähnyt, jättämättä ainoatakaan sivuseikkaa mainitsematta."
Francis kertoi nyt tarkasti koko tapahtuman ja kehui varsinkin
miehistönsä urhoollisuutta, kun nämä hyökkäsivät raskaasti
aseistettuja genovalaisia vastaan.
Kun hän oli lopettanut, sanoi dogi:
"Me kiitämme teitä sekä selostuksestanne että siitä suuresta
palveluksesta, jonka olette tehnyt valtiolle! Minun täytyy pyytää
teitä poistumaan, sillä on pidettävä tärkeä neuvottelu. Pyytäisittekö
herra Polania saapumaan hetkeksi tänne, sillä tahtoisimme neuvotella
hänen kanssaan laivasta sekä muistakin asioista. Mitä teihin tulee,
niin me kutsumme teidät pian taas sisään."
Kun Francis oli poistunut päätti neuvosto ensiksi, että viisi
dukaattia oli annettava kullekin Boniton miehelle ja että
kaatuneitten leskiä oli elätettävä valtion kustannuksella. Mutta
Francisin palkitsemiskysymyksen he siirsivät siksi, kunnes saattoivat
neuvotella siitä herra Polanin kanssa. Kun hän oli saapunut paikalle
ja kun oli keskusteltu useista laivoja ja niiden varustamista
koskevista kysymyksistä, niin neuvoskunta pyysi häntä sanomaan,
millaista palkintoa hän ehdottaisi Francisille. Kauppiaan vastattua,
ettei hän tiennyt oliko hänen nuori ystävänsä tehnyt valtiolle mitään
erikoista palvelusta, luettiin hänelle se osa Pisanin kirjettä, joka
koski nuorukaista.
"Poika oli yhtä vaatimaton kuin urhoollinen", sanoi kauppias, "sillä
vaikka hän kertoikin, että laiva oli ollut mukana taistelussa, ei
minulla ollut aavistustakaan siitä, että hän oli kunnostautunut niin
erinomaisesti. Olen tosiaankin ylpeä hänestä, sillä hän on minulle
yksityisestikin tehnyt yhtä suuren palveluksen, ja minä pidän häntä
aivan kuin omana poikanani sekä tulevana liikekumppaninani. Niin
ollen hän ei kaipaa mitään rahalahjaa valtiolta."
"Koska hän on vielä alaikäinen, ei hänellä tietenkään ole
kansalaisoikeutta Venetsiassa", sanoi dogi.
"Ei, teidän armonne, mutta hän ei halua sitä myöskään. Minä puhuin
kerran hänen kanssaan siitä, ja hän sanoi, että hän oli kylläkin
kiintynyt Venetsiaan ja koettaisi kaikin voimin hyödyttää valtiota,
mutta hän ei tahtonut luopua kansalaisoikeuksistaan eikä vannoa
uskollisuutta toiselle valtiolle. Sitä paitsi hän luultavasti piankin
palaa kotimaahansa.