kokkapurje kuljetti Lidoa hyvällä vauhdilla eteenpäin, ja ennen iltaa
saavuttiin Spartiventon niemeen. Tuulta riitti seuraavaan aamuun,
jolloin he saapuivat Tarenton lahteen. Sen jälkeen seurasi vuoroin
tyyntä ja vihureita, ja kesti kaksi viikkoa, ennen kuin he näkivät
Venetsian tornien kohoavan veden pinnasta.
"Olen ollut levoton puolestanne", sanoi herra Polani, kun Francis
astui hänen luokseen. "Eräs meidän kaleerilaivoistamme on kertonut,
että genovalainen laivasto risteili Sisilian rannikolla, ja vaikka
sotaa ei vielä olekaan julistettu, niin pelkäsin sittenkin, että he
olisivat voineet ottaa teidät saaliikseen."
"Sen he tekivätkin", sanoi Francis nauraen. "He anastivat meidät
Girgentin satamassa, ja Genovan lippu liehui Lidon isossa mastossa."
"Mutta miten se on mahdollista", Polani sanoi, "koska te olette nyt
täällä? Mahdotonta, että hyvillä sanoilla olisitte saaneet heidät
luopumaan saaliista, jonka he kerran olivat anastaneet."
"Ei, se ei kuulu genovalaisten tapoihin, yhtä vähän kuin meidänkään",
sanoi kapteeni. "Me olimme heitä viekkaammat, anastimme laivan
takaisin heidän nenänsä edestä."
"Te laskette leikkiä", sanoi Polani, "sillä minulle kerrottiin, että
Lido oli täyteen lastattu, ja lastattu laiva ei koskaan voi päästä
sotalaivaa pakoon, vaikka se olisi ennättänyt edelle miten paljon
hyvänsä. Yhtä hyvin syöttösika voisi koettaa paeta jahtikoiraa."
"Se on totta, herra Polani, emmekä me uskaltaneetkaan luottaa
nopeuteemme. Me petkutimme heitä perinpohjaisesti. Ja kun minä
sanon me, niin tarkoitan herra Francescoa, sillä kunnia tulee yksin
hänen osalleen. Jollei tämä nuori herra olisi ollut mukanamme, niin
samoilisin minä koko miehistöni kera nyt Sisilian metsissä, ja Lido
olisi Genovan satamassa."
"Aivan niin, serkku hyvä", sanoi Matteo. "Francescoa me saamme
kiittää vapaudestamme, ja hänen ansionsa on, että Lido ja sen lasti
on pelastunut."
"Minä keksin vain hyvän keinon", sanoi Francis, "mutta yhtä hyvin
kapteeni Pesaro tai kuka muu hyvänsä olisi voinut sen keksiä, jos
hän olisi ollut meidän kanssamme, ja niin pian kuin minä esitin
suunnitelmani, pani kapteeni sen heti toimeen."
"Ei, se ei ole totta, herra Francesco", sanoi kapteeni varmasti.
"Minulla ei ollut mitään osaa koko yrityksessä, minä vain seurasin
teidän neuvojanne, ja te olisitte pelastanut Lidon yhtä hyvin ilman
minuakin."
"No, minä ratkaisen itse sen asian, kunhan saan tarkempia tietoja",
sanoi Polani. "Mutta koska juttu mahtaa olla varsin mielenkiintoinen,
niin varmaan tyttärenikin kernaasti kuulisivat sen. Käykää siis
viereiseen huoneeseen ja kertokaa kaikki juurta jaksain, niin minä
käsken tuoda sisään pullon Kyproksen viiniä, jotta voimme kastaa
kurkkujamme."
"Ensiksikin", sanoi kapteeni, kun tytöt olivat tervehtineet
Francista ja kaikki käyneet istumaan, "täytyy minun kertoa, miten
Lido anastettiin." Hän kertoi nyt, miten genovalaisten laivasto oli
ilmestynyt niin äkkiä, ettei ollut mitään pakenemisen mahdollisuutta,
miten hän oli lähettänyt kaikki miehet maihin paitsi neljää
merimiestä ja miten hän itse sekä nämä miehet olivat päässeet
vapaiksi.
"Tuo on kerrassaan genovalaisten tapaista", sanoi Polani. "Jos he
olisivat voineet lähettää neljäkymmentä vankia kotiin, olisivat he
sen tehneet, mutta kun laivassa oli vain viisi miestä, he arvelivat,
että niiden mukaanottaminen vähentäisi vain kunniaa."
"Nyt kapteeni, minä tahdon jatkaa", sanoi Matteo, "koska minä olin
Francescon mukana, kun hän keksi piilopaikan."
Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, sanoi herra Polani. "Ei
epäilystäkään siitä, ettette te olisi oikeassa, kapteeni, ja että
Francescon tarkka huomiokyky ja päättäväisyys yksinään on pelastanut
Lidon. Minä tunnen nämä hänen ominaisuutensa jo ennestään, ja
minulla on niistä ollut paljon hyötyä. Jollei hän olisi syntynyt
rauhalliseksi kauppiaaksi, niin tulisi hänestä vielä kerran suuri
amiraali, mutta ne ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä soturille,
voivat olla hyödyksi rauhankin aikoina, ja minun mielestäni on aivan
yhtä kunniakasta olla kelvollinen kauppias kuin kelvollinen sotilas.
Tästä lähin en pidä sinua enää lapsena, sillä huomaan, että voin
uskoa sinulle hyvinkin tärkeitä tehtäviä, vaikka oletkin vielä nuori."
Francisin seuraava matka suuntautui Haifaan, ja se onnistui hyvin.
Kun hän palasi takaisin, vallitsi Venetsiassa kiihtynyt mieliala
-- sota oli vihdoinkin julistettu, ja kaikki voimat ponnistettiin
laivaston varustamiseen, jotta se voisi vetää vertoja genovalaisille.
Ylin päällikkyys uskottiin Vettore Pisanille, ja dogi itse vihki
hänet Pyhän Markuksen kirkossa tähän korkeaan toimeen jättäen
Venetsian suuren lipun hänen huostaansa seuraavin sanoin:
"Jumala on valinnut teidät puoltamaan tasavaltaa ja vaatimaan
korvausta niiltä, jotka ovat uskaltaneet sitä loukata. Sen vuoksi
me annamme teille tämän kunniakkaan lipun, joka teidän tulee tuoda
meille takaisin tahrattomana ja voitokkaana."
Pisani oli kansan suuressa suosiossa rehellisen ja suoran käytöksensä
vuoksi. Hän oli aina valmis ottamaan osaa miehistön kärsimyksiin
ja näytti heille hyvää esimerkkiä reippaalla olemuksellaan ja
urhoollisuudellaan.
Hän oli sukua Polanin perheelle ja kävi useita kertoja heillä ennen
kuin hän läksi merelle. Sukulaiseltaan hän sai nyt kuulla, miten
Francis oli pelastanut Boniton merirosvojen käsistä ja miten hänen
oli onnistunut anastaa Lido genovalaisilta, ja hän ihastui siinä
määrin hänen rohkeaan ja reippaaseen käytökseensä, että tarjoutui
ottamaan Francisin mukanaan laivaansa, mutta Polani kehoitti
nuorukaista kieltäytymään tarjouksesta.
"Onhan totta", sanoi hän, "että useimmat meidän aatelisperheistämme
samoin kuin minäkin harjoittavat kaupantekoa ja että he yhtenä
päivänä voivat esiintyä rauhallisina kauppiaina ja seuraavana valtion
virassa olevina sotilaina, mutta jos tahdot seurata neuvoani, niin
sinun tulee kokonaan antautua ammatin rauhalliseen puoleen. Viiden,
kuuden vuoden kuluttua voi olla aivan toisin. Olen monta kertaa
tarjonnut laivojani valtion palvelukseen, ja jos meillä silloin
on sota, voit päästä jonkun laivani päälliköksi, mutta jos nyt jo
antaudut valtion palvelukseen, niin täytyisi sinun pysyä siinä pari
vuotta ja siten menisi aikasi kauppiaana hukkaan. Muissa maissa mies
voi antautua sotilasuralle ja olla koko ikänsä sotilaana, ja hän voi
tällä uralla voittaa sekä kunniaa että omaisuutta. Mutta niin ei ole
Venetsiassa. Täällä olemme kaikki kansalaisia ja rupeamme sotilaiksi
vasta sitten, kun tarve vaatii. Sukulaiseni Pisanikin voi tänään olla
amiraali, mutta jo viikon perästä yksityinen kansalainen. Sen vuoksi,
poikani, arvelen, että tekisit kovin ajattelemattomasti, jos nyt
luopuisit kauppa-alalta ja antautuisit sotapalvelukseen."
"Olen aivan samaa mieltä itsekin", sanoi Francis, joskin hän, totta
puhuen, hetken aikaa tunsi suurta kiusausta ottaa vastaan Pisanin
tarjouksen. "Alan hiukan ymmärtää jo kaupantekoa enkä toivoisi mitään
niin kernaasti, kuin saada tulla kelvolliseksi kauppiaaksi. Mutta
myönnän kyllä, että tahtoisin mielelläni olla mukana kunniakkaassa
meritaistelussa."
"Niin, tulla ehkä tapetuksi ensi taistelussa, Francesco, sillä ei
voima eikä urhoollisuus voi suojella genovalaista jousta vastaan.
Ei, poikani, tyydy sinä kaupankäyntiin, varsinkin kun huomaat, että
kauppiaankin elämä voi olla jännittävää."
Francis myönsi, että Polani oli oikeassa ja että hän saattoi olla
tyytyväinen niihin seikkailuihin, joita oli saanut kokea viimeisten
kuuden kuukauden aikana. Hän pysytteli maissa toista kuukautta, ja
vasta kolme viikkoa sen jälkeen, kun Pisani oli lähtenyt matkaan, hän
pääsi jälleen merelle. Tieto tuli aivan äkkiä. Polani oli aamulla
varhain saanut kutsun saapua neuvoston kokoukseen, ja palatessaan
sieltä hän sanoi Francisille:
"Sinun täytyy heti lähteä satamaan, Francis. Olemme saaneet
tietoja Pisanista. Hän on purjehtinut melkein Genovaan saakka
tapaamatta Fieschin laivastoa. Genovassa vallitsee ääretön kauhu.
Fiesolen herttua, joka on meidän liittolaisemme, uhkaa kaupunkia
maan puolelta, ja se tieto, että Pisani on lähitienoilla, näyttää
saattaneen heidät aivan päästään pyörälle. Heidän ensimmäinen
toimenpiteensä, niin kuin tavallisesti, oli panna dogi viralta ja
valita uusi. Mutta se ei ole pääasia. Pisani on pyytänyt, että
hänelle lähetettäisiin ruokavaroja ja aseita muutamilla laivoilla.
Niiden on määrä purjehtia Messinan salmen läpi ja pitkin Italian
rannikkoa, kunnes ne kohtaavat hänet. Hänen laivastonsa on aivan
liian pieni, jotta hän uskaltaisi hyökätä itse Genovan kimppuun. Hän
aikoo jäädä joksikin aikaa kaupungin läheisyyteen siinä toivossa,
että Fieschin laivasto palaa takaisin. Jollei se sitä tee, hän aikoo
lähteä etsimään sitä pitkin rannikkoa.
"Minä olen antanut heidän käytettäväkseen Boniton ja luvannut, että
se on valmiina lähtöön huomenaamulla, jos he lähettävät tavarat
laivaan tänään. Kolme muutakin kauppiasta on luvannut laivojaan
tähän tarkoitukseen, mutta ne eivät ole lähtövalmiit ennen kuin
parin päivän kuluttua. Toivotaan hartaasti, että Bonito voisi lähteä
heti matkaan, sillä paitsi ruokavaroja ottaa se mukaansa suuren
joukon nuolia, keihäitä ja muita aseita, joita ei ollut kylliksi
varushuoneessa Pisanin lähtiessä matkalle. Laivaan otetaan suuri
miehistö mukaan, sillä koska on kova kiire, täytyy airojen alati
olla liikkeessä, kunnes tapaatte laivaston. Siksi aion siirtää Lidon
miehistön Bonitoon, jotta miesten lukumäärä nousisi sataan. Lidon
kapteeni saa päällikkyyden. Sinut minä nimitän edustajakseni ja
toiseksi päälliköksi. Lähde nyt laivaan niin pian kuin ennätät, sillä
siellä on kylliksi työtä sinulle huomenaamuun asti, jos tahdomme
saada laivan siksi lähtökuntoon. Parasta, että menet nyt sanomaan
hyvästi tyttärilleni, sillä luultavasti et ennätä palata enää ennen
lähtöä. Voit lähettää Giuseppen hakemaan tavaroitasi, joita tarvitset
mukaan. Matteo saa seurata sinua."
Hetkistä myöhemmin Francis oli matkalla satamaan annettuaan
Giuseppelle toimeksi vuokrata gondolin ja seurata jäljessä
matkatavaroiden kera. Niinkuin Polani oli sanonut, oli hänellä työtä
aina seuraavaan aamuun asti. Hän teki lastiluettelot sillä välin,
kuin kapteeni valvoi köysistön panoa sekä kaikkia muita töitä, jotta
laiva saataisiin täyteen purjehduskuntoon. Osa miehistä tervasi
laivan kylkiä, sillä kaksi päivää sitten se oli palannut Espanjasta,
toiset laivamiehet purkivat lastia laivan toisesta luukusta, samalla
kun toisesta luukusta lastattiin uutta lastia. Näytti melkein
mahdottomalta saada kaikkea järjestykseen määräaikaan mennessä, mutta
jokainen teki ahkerasti työtä, ja aamun sarastaessa oli melkein
kaikki valmista.
Polani itse tuli satamaan heti, kun aamu alkoi valjeta ja lausui
tyytyväisyytensä suoritetun työn johdosta. Puolta tuntia myöhemmin
ankkuri hilattiin ylös. Juuri kun purjeet nostettiin, saapui Matteo.
"Sinä tulet tosiaan viime hetkellä, Matteo", sanoi Polani, "miksi et
tullut jo eilen auttamaan toisia?"
"Minä olin ulkona", sanoi Matteo, "kun teidän sananne saapui, ja
tulin kotiin parhaiksi mennäkseni kutsuihin dogin palatsiin, minä
tiesin, etten kuitenkaan voisi olla miksikään hyödyksi sinä aikana,
kun laivaa lastattiin."
"Sinä et voi koskaan olla miksikään hyödyksi laivassa, jos lähdet
kutsuihin silloin, kun laivassa on työtä. Olisit voinut merkitä
paalit sitä mukaa kuin ne tuotiin laivaan yhtä hyvin kuin kuka
muukin. Lika ja tomu ei taida sopia niin hienolle herralle kuin
sinä olet, vai mitä? Jos toisella kertaa et tule laivaan, kun sinua
lähetetään hakemaan, etkä tee sitä mihin pystyt, niin et pääse
lainkaan mukaan. Toinen puoli ammattia on yhtä tärkeä kuin toinenkin,
ja merimiehen täytyy osata muutakin kuin kävellä kannella ja katsella
miten laiva purjehtii määräpaikkaansa."
Matteo häpesi saadessaan tällaiset nuhteet, mutta kun Polani oli
lähtenyt laivasta, palasi hänen hyvä tuulensa jälleen.
"Sukulaiseni oli pahalla tuulella tänään", sanoi hän nauraen
Francisille, "mutta en luullut todellakaan, että olisin voinut olla
täällä miksikään hyödyksi, ja juhla oli todellakin suurenmoinen.
Kaikki olivat siellä, ja minusta olisi tuntunut kovin ikävältä,
jollen olisi saanut olla mukana."
"Kullakin on oma makunsa, Matteo. Minusta on paljon hauskempi tehdä
koko yö työtä kuin vetelehtiä toimettomana palatsissa."
"Toimettomana!" toisti Matteo harmissaan. "Minä keskustelin ihmisten
kanssa kaiken iltaa."
"Keskustelit, mistä sitten, Matteo?"
"Kuumuudesta, soitosta, puvuista ja viimeisestä skandaalista, joka
piazzalla on tapahtunut."
"Sellaista minä en sano keskusteluksi, vaan loruilemiseksi. Ja nyt,
Matteo, saat pitää itsestäsi huolta, sillä minä aion mennä hyttiin ja
nukkua pari tuntia."
"Sitä sinä näytät tarvitsevankin", sanoi Matteo, "mutta luulenpa,
että vielä enemmän kaipaat pesua. Sinä olet aivan musta tomusta."
Francis meni hyttiinsä ja seurasi Matteon neuvoa, ennen kuin meni
nukkumaan. Parin minuutin kuluttua hän oli vaipunut sikeään uneen,
eikä herännyt ennen kuin Giuseppe tuli sisään ja ilmoitti, että
päivällinen oli valmis.
Boniton matka sujui nopeasti. Kun he pääsivät Italian eteläisen
niemen ohi, tähystivät he joka puolelta Fieschin laivastoa, mutta
pääsivät salmen läpi näkemättä ainoatakaan laivaa, jolla olisi ollut
Genovan lippu. Tarkasti he tähystelivät myös Pisanin kaleereja
ja laskivat joka ilta ankkurin, etteivät yöllä purjehtisi niiden
ohitse. Kerran he saivat käsiinsä kalastajaveneen, jolta koettivat
tiedustella uutisia kummastakin laivastosta, mutta muuta he eivät
saaneet tietää, kuin että Fieschin laivasto pari päivää sitten oli
suunnannut kulkunsa pohjoiseen päin ja ettei Pisanin laivastosta
ollut nähty jälkeäkään.
YHDESTOISTA LUKU
Anzion taistelu
"Me olemme joutuneet varsin kauaksi pohjoiseen", sanoi kapteeni
eräänä päivänä toukokuussa. "Olemme lähellä Anziota, niin sanotuilla
genovalaisilla vesillä. Jos jokin erikoinen tapahtuma on estänyt
Pisania toteuttamasta aikomustaan, niin ettei hän ole voinut palata
takaisin pitkin rannikkoa, tai jos hän on päässyt huomaamattamme
purjehtimaan ohitsemme, on meidän asemamme varsin vaarallinen.
Sillä niin pian kuin hän peräytyy, voimme olla varmat siitä, että
genovalaiset kaleerit ovat heti taas liikkeellä, ja vaikkemme
joutuisikaan Fieschin laivaston kanssa yhteen, niin voi joku sen
risteilijöistä keksiä meidät sittenkin."
"Vaara voi kylläkin olla suuri", sanoi Francis, "mutta me olemme
saaneet määrätyt käskyt. Meidän tuli purjehtia pohjoiseen, kunnes
tapaisimme Pisanin, ja meidän täytyy se tehdä, kunnes Genovan muurit
nousevat eteemme. Jos me silloin näemme, ettei hänen laivastoaan ole
satamassa, palaamme takaisin."
"Niin, jos genovalaiset antavat meille siihen tilaisuutta, herra
Francesco, mutta jo paljon ennen kuin voimme huomata, onko Pisani
satamassa vai ei, näkevät he meidät kukkuloiltaan ja lähettävät
sotalaivan meidän kimppuumme. Mutta meidän täytyy uskaltaa, ja jos
joudumme pulaan, niin luotan teihin, te pelastatte meidät kyllä
siitä."
"Parasta, ettette liiaksi luota minuun", sanoi Francis nauraen. "Ei
aina käy yhtä onnellisesti kuin Girgentissä."
Vihdoin he saivat eräältä kalastajalta kuulla, että Fieschin
laivasto oli edellisenä päivänä purjehtinut pohjoiseen ja oli nyt
Anzion lahdessa. Koska Anzio oli vain parin mailin päässä, pitivät
he neuvottelua. Jos he jatkaisivat matkaansa, he voisivat helposti
joutua kiinni, mutta vaara ei näyttänyt kovin suurelta. Genovalainen
amiraali ei voinut olettaa, että venetsialainen kauppalaiva
purjehtisi näin lähellä Genovaa, ja ehkäpä he siksi voisivat päästä
ohi häiriöttä. Toiselta puolen genovalaiset olisivat voineet kuulla,
että Venetsiasta oli lähetetty muutamia kauppalaivoja viemään
ruokavaroja Pisanin laivastolle, ja siinä tapauksessa he varmaankin
pitäisivät kaikkia aluksia tarkasti silmällä. Mutta jos yritettäisiin
välttää tätä vaaraa ja purjehdittaisiin kauemmaksi merelle, niin
voisi käydä niin ikävästi, ettei tavattaisi Pisanin laivastoa, jos se
olisi paluumatkalla.
"Minä luulen", sanoi kapteeni kauan neuvoteltuaan, "että on viisainta
laskea ankkuri tänne maan suojaan täksi yöksi. Jollen erehdy, nousee
myrsky aamupuolella. Taivas ei miellytä minua lainkaan. Huomenna
saamme nähdä millainen ilma on ja sitten voimme tarkemmin päättää."
Niinkuin kapteeni oli ennustanut, alkoi aamupuolella kovasti tuulla
ja meri aaltoilla vaahtopäänä. Päätettiin jatkaa matkaa maan
suojassa, kunnes tultaisiin Anzion lahden suuhun ja nähtäisiin,
oliko Fieschin laivasto siellä vielä. Jos niin olisi, käännyttäisiin
suoraan merelle. Sitten jatkettaisiin matkaa taas pohjoiseen noin
neljän tai viiden mailin päässä rannikosta, siinä toivossa, ettei
genovalainen amiraali näin kovassa ilmassa lähettäisi kaleerejaan
tarkastamaan ohikulkevaa laivaa.
He purjehtivat eteenpäin, kunnes saapuivat Anzion lahden kohdalle
ja laskivat siitä ulommaksi merelle. Äkkiä he näkivät jonkun matkan
päässä laivaston purjehtivan rannikolle päin.
"Valmiit kääntämään!" huusi kapteeni. "Genovalaiset ovat risteilleet
kauemmaksi pohjoiseen ja palaavat nyt takaisin rannikolle.
Tällaisessa ilmassa pitäisi Boniton voida ehtiä heitä pakoon."
"Ehkäpä se on Pisanin laivasto", sanoi Francis, kun laiva oli
kääntynyt.
"Mahdollista kyllä", sanoi kapteeni, "mutta me emme uskalla viipyä
niin kauan, että pääsisimme asiasta selville."
"Ei, mutta jos purjehdimme peninkulman päähän merelle, niin voimme
nähdä niemen toiselle puolelle ja siten saada tietää, onko Fieschin
laivasto lahdessa."
Kapteeni oli samaa mieltä. Kymmenen minuutin kuluttua kohosi
riemuhuuto Boniton kannelta, sillä genovalainen laivasto näkyi lahden
pohjukassa. Toinen laivasto oli siis Pisanin.
"Kas!" huudahti Francis. "Genovalaiset ovat juuri huomanneet
heidät ja nostavat parasta aikaa purjeita. He lähtevät joko heitä
vastaan tai pakenevat. Meidän aluksiamme on enemmän -- ei, erotus
ei kuitenkaan ole kovin suuri. Pisanilla on kaikkiaan neljätoista
laivaa, mutta varmaankin jotkut niistä ovat jääneet jälkeen tai
hävinneet. Montako te voitte erottaa kapteeni?"
"Luullakseni niitä on vain yhdeksän", vastasi kapteeni, "ja
genovalaisia on aivan yhtä monta."
"Silloin Fieschin täytyy taistella, jollei hän ole arkalasta
kotoisin", sanoi Matteo, "mutta miksi me siinä tapauksessa
purjehdimme näin kauas ulapalle?"
"Fieschi ei suinkaan halua ruveta taisteluun ankkurissa", vastasi
kapteeni, "siitä olisi meidän joukoillemme liiaksi etua, ja jos
genovalaiset voitettaisiin, ei ainoakaan heistä voisi päästä pakoon.
Ei, hän tekee viisaasti nostaessaan purjeet, mutta tässä myrskyssä
hänen on melkein mahdoton ryhtyä taisteluun. Kaksi laivaa voi töin
tuskin tällaisessa aallokossa pysyä vieretysten kaatumatta. Sitä
paitsi Fieschi ei suinkaan oleta, että me tässä myrskyssä hyökkäämme
hänen kimppuunsa, mutta Pisani taistelee, vaikka rajumyrsky ulvoisi."
Näyttipä todellakin siltä, kuin näin kovassa aallokossa olisi
mahdotonta taistella. Bonito keinui niin pahasti, että vettä tuli
sisään. Purjeita oli reivattu niin paljon kuin mahdollista, ja
sittenkin laiva kallistui pahasti joka kerta, kun tuulenpuuska
tarttui purjeisiin. Mutta molemmat amiraalit halusivat siksi
kiihkeästi taistella, etteivät he kiinnittäneet huomiota sellaiseen
vaikeuteen, vaan näyttivät heti hyökkäävän toistensa kimppuun.
"Antaisin mitä hyvänsä, jos pääsisin yhteen noista kaleerilaivoista",
sanoi Matteo. "On kauheaa maata täällä toimettomana, kun tuollainen
taistelu on tulossa."
"Emmekö voisi vähitellen purjehtia lähemmäksi, kapteeni?" kysyi
Francis. "En tarkoita, että ottaisimme osaa taisteluun, sillä
meillähän on vain sata miestä, ja kussakin kaleerissa on varmaankin
kolme kertaa enemmän, mutta voisimme ainakin olla niin lähellä, että
näkisimme jotakin ja mahdollisesti mennä auttamaan jotain laivaa,
jonka on pakko vetäytyä pois taistelusta."
"Jos haluatte, niin voimme tehdä sen, herra Francesco", kapteeni
sanoi, "mutta teidän vastuullanne; muistakaa kuitenkin, että jos
maanmiehemme joutuvat tappiolle, Bonito voidaan vallata."
"En pelkää, että vihollinen voittaisi Pisanin, koska se ei ole
häntä voimakkaampi", sanoi Francis; "ja vaikka genovalaiset
voittaisivatkin, niin heillä on varmaan siksi paljon työtä
korjaillessaan omia vammojaan ja vartioidessaan vankejaan, etteivät
he ennätä ajaa takaa sellaista alusta kuin meidän."
"Onhan se totta" myönsi kapteeni, joka oli yhtä halukas näkemään
taistelua läheltä kuin Francis ja Matteokin.
Molemmat laivastot olivat täysissä purjeissa, sillä soutua ei voitu
ajatellakaan tällaisessa aallokossa. Niin pian kuin he ennättivät
toisten kohdalle, hajaantuivat laivat, ja heti kun jokainen oli
valinnut vastustajan, alkoi itse taistelu. Tällä kertaa muodostui
taistelu aivan toiseksi kuin tavallisesti, jolloin taistelevat
aina yrittävät hyökätä vastustajansa kimppuun ja vallata sen. Se
oli nyt aivan mahdotonta, sillä laivat olisivat murskautuneet kuin
munankuoret toisiaan vasten. Sen sijaan kummaltakin puolen sateli
heittoaseita. Jousimiehet käsittelivät suurella taidolla jousiaan,
suuret heittokoneet lennättivät heittokeihäitä ja suuria kiviä, ja
siitä syntyvä ryske oli yksin myrskyn ääntä ja taistelevien huutoja
voimakkaampi. Kanuunat, joita kaikissa kaleereissa oli, olivat siksi
vaikeasti käsiteltäviä, ettei niitä voitu tällaisessa ilmassa käyttää.
Kun joku laivoista kohosi aallon harjalle, ja sen vastustaja
painui syvälle laaksoon, saattoi edellinen tuottaa hirveää tuhoa
jälkimmäisen kannella, mutta seuraavassa hetkessä olivat osat taas
vaihtuneet.
Hyvään aikaan ei voitu huomata, että toinen puolue olisi päässyt
voitolle enemmän kuin toinenkaan. Lukemattomia sotilaita kaatui
kummallakin puolen, mutta voitto ei näyttänyt kallistuvan
kummallekaan puolelle ennenkuin raskas kivi musersi erään
venetsialaisen laivan maston ja alus painui kyljelleen. Se vetäytyi
heti pois taistelusta, mutta sen vastustaja seurasi sen kintereillä
lennättäen heittoaseita. Vesi vyöryi laivan partaan yli ja huuhteli
useita miehiä mereen. Vastustaja, joka näki, että laiva oli aivan
avuton, heitti sen oman onnensa nojaan, ja kääntyi Pisanin laivaa
vastaan, jonka saattoi tuntea maston päässä liehuvasta lipusta. Se
taisteli epätoivoisesti Fieschin laivan kanssa.
Amiraalilaivaa vastaan heitettiin nyt aseita molemmin puolin, ja
kun vastustajat huomasivat, että sen miehistö joutui kovaan pulaan,
valmistautuivat he valtaamaan laivan kovasta aallokosta välittämättä.
Jos Pisani itse joutuisi vangiksi, niin ei olisi kuin seitsemän
venetsialaista laivaa yhdeksää genovalaista vastaan, ja silloin
voitto olisi varma.
Boniton kapteeni oli antanut sitoa yhteen muutamia raskaita salkoja
ja heittää ne mereen, jotta ne tekisivät ankkurin virkaa; sen
avulla laiva pysytteli vastatuulessa noin puolen mailin päässä
taistelupaikalta. Katkeruuden ja tuskan huuto kohosi miehistön
keskuudesta, kun he huomasivat, että yksi venetsialaisista laivoista
joutui tuuliajolle, ja miesten kiihko yltyi äärimmilleen heidän
nähdessään, miten ankarasti hyökättiin Pisanin kimppuun.
"Nyt he aikovat anastaa Pisanin laivan", sanoi Francis. "Meidän
täytyy auttaa amiraalia; jos vihollinen valloittaa hänen laivansa,
niin olemme hukassa."
"Minä olen valmis, herra Francesco, jos te annatte minulle valtuuden."
"Sen teen", sanoi Francis. "Yhdentekevää häviääkö Bonito tai joutuu
vihollisen valtaan, kunhan Pisani pelastuu."