vettä, joka oli niin kirkasta, että pieninkin kivi näkyi selvästi
pohjassa.
"Vesi näyttää hyvin matalalta, vai mitä, Giuseppe?"
"Ei se voi olla kuin jalan syvyistä."
"Siltä se näyttää, mutta kirkas vesi on niin pettävää, että se voi
olla kymmenen tai kahdentoistakin jalan syvyistä. Siitä voimme sitten
ottaa selkoa. Kaikkein ensiksi täytyy nyt löytää sopiva paikka, josta
pääsemme alas rantaan."
"Siinä tapauksessa minä käyn nukkumaan ja odottelen tässä", sanoi
Matteo alistuvasti. "Minua nuo kalliot huvittavat yhtä vähän kuin
veden syvyyskin. Minä puolestani vastustan koko yritystä, sillä se
tuntuu minusta suoralta hulluudelta."
"Etkö ymmärrä, tyhmeliini, mitä minulla on mielessä?" sanoi Francis
kärsimättömästi.
"En, en vähääkään, Francesco, mutta älä viitsi vaivautua selittämään,
sillä asia on minulle aivan yhdentekevä. Sinä olet saanut jonkin
päähänpiston, ja minun puolestani voit toteuttaa sen, mutta älä
vaadi, että raatelisin käteni verille, repisin rikki vaatteeni ja
ahertaisin hikipäissäni päästäkseni tätä kallionrinnettä alas."
"Kuuntele nyt minun suunnitelmaani. Meillä ei ole vähintäkään
pelastumisen mahdollisuutta, jos anastamme Lidon genovalaisilta.
Mutta jos voisimme kuljettaa laivamme tänne, niin genovalaiset ehkä
purjehtisivat ohitsemme aavistamatta, että se on piilossa tässä
poukamassa. Puolen mailin päässä satamasta näyttää aivan siltä, kuin
tuo kallio kuuluisi itse vuoreen, eikä kukaan aavista, että tänne on
vähintäkään pääsyä."
"Tuohan kuulostaa järkevältä!" sanoi Matteo ja hyppäsi pystyyn.
"Miksi et sanonut sitä ennemmin? Minä aivan huolestuin. Arvelin jo,
että olit kadottanut järkesi, ja olin vähällä palata takaisin ja
pyytää kapteenia ja paria merimiestä avukseni. Katsotaan nyt vielä
sinun kalliotasi. Mutta eihän tuossa ole vettä kuin tavallisen
soutuveneen varalta, mitenkä siis Lido, joka purjehtii lastissa
ollessaan yhdeksän jalan syvyydessä, pääsisi tästä kulkemaan."
"En ole siitä lainkaan varma. Kun korkealta katsoo veteen, voi
helposti erehtyä. Joka tapauksessa voimme tutkia asiaa. Ennen kuin
lähdemme kiipeämään alas, voimme katkaista pari pitkää, jäykkää
vapaa, joilla mittaamme syvyyttä."
Neljännestunnin etsittyään he löysivät sellaisen paikan, josta
alaspääsy tuntui mahdolliselta. Pieni puro oli uurtanut syvän uoman
kallioon, ja siihen oli juurtunut pensaita, joista oli mukava pitää
käsin kiinni. Hetken kuluttua he olivat päässeet veden rajaan.
"Onneksi tie on helppo", sanoi Francis, "sillä jos he keksivät
laivan, niin me voimme lähteä maihin ja kiivetä vuorta ylös ennen
kuin he ennättävät jäljessä, ja niin pian kuin pääsemme kallion
harjalle, voimme pitää kaikkien kaleerien sotamiehet loitolla. Mutta
nyt pääasiaan, mitataan veden syvyys." Matteo pudisti päätään.
"Aivan turha riisua", sanoi hän, kun Francis heitti takin päältään.
"Giuseppe voi kahlata niemeen saakka kastamatta polviaan."
"Voihan koettaa, jos hänen mielensä tekee", sanoi Francis, "mutta
minä lyön vetoa, ettei hän pääse pitkälle."
Giuseppe oli yhtä varma veden mataluudesta kuin Matteokin ja astui
veteen, mutta hämmästyi suuresti, kun vesi kohosi aina vyötäisille
saakka hänen astuttuaan vain parikin askelta.
"Sitä en olisi uskonut, jollen itse olisi nähnyt", sanoi Matteo.
"Varmaankin hän on joutunut johonkin syvään kuoppaan. Mutta pianhan
siitä päästään selville", sanoi hän ruveten riisuutumaan.
Pian kaikki kolme poikaa uivat saarta kohti, joka todellakin näytti
olevan noin kahdenkymmenen jalan korkuinen, niin kuin Francis oli
arvannut. Vesi syveni nopeasti, kolmen-, neljänkymmenen kyynärän
päässä saaren rannasta he eivät voineet enää ulottua pohjaan, ei edes
pitkillä seipäillään. Sitten he tutkivat itse salmea ja huomasivat,
että sielläkin oli kylliksi vettä Lidoa varten. Sen jälkeen he uivat
takaisin rantaan. "Tämän jälkeen minä uskon sinua, Francesco", sanoi
Matteo, "vaikka väittäisit, että kuu on vihreä juusto. Olisin voinut
vannoa, ettei saaren ja rannan välissä ollut kuin jalan syvyydeltä
vettä."
"En minäkään uskaltanut toivoa, että täällä olisi näin syvää",
Francis sanoi, "mutta tiedän, miten helposti voi erehtyä, kun
korkealta paikalta arvioi veden syvyyttä."
"Mutta hehän voisivat nähdä meidän mastomme kallioiden takaa,
Francesco. He tähystävät kyllä tarkkaan purjehtiessaan ohi."
"Mastot on otettava alas", sanoi Francis. "Miten se käy päinsä,
sitä en tiedä, mutta kapteeni kyllä ymmärtää sen, ja hätätilassa
voimme katkaista ne. Mutta meidän täytyy palata takaisin, sillä
parin tunnin kuluttua on aivan pimeä. Kaikki riippuu nyt siitä,
ovatko he kuljettaneet Lidon omien kaleeriensa luo. Jos he ovat sen
tehneet, niin luultavasti emme voi toteuttaa suunnitelmaani, mutta
jos laiva on entisellä paikallaan, voimme tuoda sen tänne kenenkään
huomaamatta, sillä ei ole kuutamoa."
Kun he alkoivat kiivetä kalliota ylös, pysähtyi Francis äkkiä.
"Pimeässä on mahdoton löytää tänne", hän sanoi. "Giuseppe, sinä
saat jäädä tänne. Kerää kuivia oksia ja risuja valmiiksi tälle
niemelle, joka on vastapäätä kalliosaarta, me jätämme lyhdyn palamaan
ohikulkiessamme, jos me nimittäin saamme Lidon liikkeelle, ja niin
pian kuin näet sen valon, sytytät tulen palamaan ja siten opastat
meidät tänne."
"Eikö olisi parempi kuljettaa risuja saarelle ja sytyttää tuli siellä
palamaan? Vesi on siellä syvää, niin kuin näimme, ja silloin te
voisitte vaaratta soutaa aivan tulen lähelle ja niemen ympäri."
"Se olisi kyllä parasta, Giuseppe, mutta miten saat risut kuivina
sinne?"
"Minä kerään kokoon kolme, neljä kertaa suuremman kasan kuin mitä
tarvitsemme", sanoi Giuseppe, "ja silloin puolet pysyy kyllä kuivana.
Minä vastaan tulesta, vaikka olisi ollut paljon hauskempi ottaa osaa
itse seikkailuun."
"Ei meitä mikään vaara uhkaa, voit olla aivan huoleton. Kaiken täytyy
tapahtua salassa, tappelusta ei voi olla kysymystäkään. Genovalaisia
on siksi paljon, ettemme voi sellaista uskaltaa. Ja jos meidät
keksitään kesken työtämme, niin soudamme suoraan maihin. Sinun
täytyy pitää meitä silmällä. Me sytytämme kaksi lyhtyä päälletysten,
jotta et erehdy ja luule meiksi jotakin kalastajavenettä, joka
mahdollisesti liikkuu merellä. Mutta nyt, Matteo, meidän on paras
kiiruhtaa, ei ole aikaa enää hukattavana."
"Me ihmettelimme jo, minne olitte joutuneet", sanoi kapteeni, kun
pojat palasivat leiriin.
"Me olemme tehneet suunnitelman Lidon pelastamiseksi", sanoi Francis,
"ja kaikki on selvää."
Kapteeni nauroi.
"Jos voimme lentää sillä ilman halki, niin saamme sen pelastetuksi,
muuta keinoa en tiedä. Minä olen tuuminut asiaa siitä asti kun te
lähditte. Jos onni suosisi meitä, voisimme ehkä saada sen viedyksi
pois satamasta, mutta kaleerit soutavat monta vertaa nopeammin kuin
me, ja koska ne varmaankin heti aamun valjetessa lähtisivät meitä
takaa ajamaan, niin he saisivat meidät parissa tunnissa kiinni."
"Sittenkin me olemme päättäneet yrittää. Olemme löytäneet paikan,
jonne voimme kuljettaa laivan piiloon, eivätkä genovalaiset voi sitä
löytää sieltä, vaikka he nuuskisivat rantoja kokonaisen kuukauden
ajan."
"Jos niin on, niin yritys voi kyllä onnistua", sanoi kapteeni
innoissaan, "ja te voitte luottaa siihen, että me teemme parhaamme."
Francis kertoi saaresta, jonka taakse laiva oli vietävä, ja hän
kertoi myöskin, miten he olivat tutkineet veden syvyyttä.
"Tuuma ei tunnu mahdottomalta", sanoi kapteeni, kun Francis oli
lopettanut kertomuksensa, "ja minä olen heti valmis yritykseen, jos
luulette sen onnistuvan. Te edustatte herra Polania, ja sekä omasta
että hänen puolestaan teen kaikki voitavani pelastaakseni laivan;
sitä paitsi ei siinä ole kovin suurta vaaraakaan, sillä voimmehan
me paeta maihin, jos meidät keksittäisiin. Lido on vielä entisellä
paikallaan, minne laskimme sen ankkuriin. Genovalaisten on mahdotonta
aavistaa, että me aiomme anastaa sen takaisin, koska he tietävät,
miten helposti he voivat saada meidät kiinni. Luullakseni he aikovat
huomenaamuna purjehtia pois, ja siksi he eivät ole siirtäneet sitä
toisten laivojen joukkoon."
Keskusteltiin nyt suunnitelman yksityiskohdista, kukin sai erikoisen
tehtävänsä, ja kello yhdeltätoista illalla, kun koko kaupunki oli
vaipunut unen helmaan, joukko lähti liikkeelle satamaa kohti.
KYMMENES LUKU
Pelastettu
Ei ainoatakaan elävää olentoa ollut jalkeilla, kun joukko kulki
kaupungin läpi, ja tapaamatta ketään he pääsivät satamaan. Valittiin
pieni vene, johon Francis, Matteo, kapteeni ja kaksi vahvinta
merimiestä asettuivat. Koska Lido oli vain parin sadan kyynärän
päässä kaleereista, arveltiin, ettei siinä ollut kuin pari merimiestä
vahdissa.
Laivan mustaa runkoa saattoi töin tuskin erottaa rannasta, ja
kun kaikki oli valmista, työnsivät molemmat merimiehet voimainsa
takaa veneen vesille ja jäivät sitten hiljaa seisomaan. Vauhti oli
riittävä. Vene soljui niin hitaasti vettä myöten, että Francis arveli
tarpeelliseksi vetää pari kolme kertaa airoilla, mutta se liikkui
kuitenkin eteenpäin, kunnes saavuttiin laivan kylkeen. Kaikki olivat
riisuneet saappaat jalasta, ja he kiipesivät reunoja ylös aivan
äänettömästi.
Kannella he seisoivat hetken aikaa ääneti. Äkkiä he kuulivat
mutinaa laivan toiselta reunalta. He hiipivät hiljaa sille puolen
ja huomasivat vihdoin kaksi henkeä, jotka kumartuneina partaan yli
juttelivat keskenään. Jokainen oli saanut tarkat määräykset, siksi
nyt ei epäröity. Francis ja toinen merimiehistä hiipi toisen miehen
kimppuun, Matteo ja toinen merimies ottivat toisen osalleen. Kapteeni
seisoi miekka valmiina iskemään, jos joku muu vielä ilmestyisi
paikalle. Genovalaiset eivät katsoneet edes taaksensa.
Francis antoi merkin, samassa molemmat merimiehet tarttuivat
vartijoihin takaa, pojat sitoivat heidän suunsa, ja ennen kuin
genovalaiset olivat edes tajunneet mitä oli tapahtunut, makasivat
he käsistään ja jaloistaan sidottuina kannella. Nyt tutkittiin
laivaa, mutta ei ketään muuta tavattu. Sitten venetsialaiset
sitoivat köysillä skanssiluukun kiinni, avasivat aivan rauhallisesti
perähyttien ovet, astuivat sisään ja hyökkäsivät kahden nukkuvan
upseerin kimppuun, jotka vastarintaa yrittämättä antoivat sitoa
itsensä. Sen jälkeen he ottivat lyhdyn ja käänsivät sen tulen maihin
päin.
Saatuaan tämän merkin merimiehet, jotka olivat jo asettuneet
valmiiksi veneisiin, soutivat heti laivaan. Kun kaikki olivat
kannella, sidottiin veneet laivan kylkeen kiinni siltä varalta, että
miesten olisi pakko paeta. Ankkurinuorat leikattiin poikki. Yksi
merimiehistä oli jo kiivennyt vanttiin ja rasvannut väkipyörät, jotta
purjeet saatiin äänettömästi nostetuksi. Tuuli oli hyvin heikko,
töin tuskin se jaksoi pullistaa purjeita, mutta onneksi se puhalsi
oikealta suunnalta, ja Lido alkoi soljua eteenpäin. Ei ainoatakaan
sanaa ollut vaihdettu koko aikana, nyt vasta Francis kuiskasi
kapteenille: "Luullakseni näen genovalaiset."
"Niin minäkin", sanoi kapteeni, "mutta he eivät voi nähdä meitä,
sillä me olemme rannan varjossa. Tähän asti on kaikki käynyt hyvin,
ja jos tuulta kestää vain siihen saakka kunnes voimme vaaratta
tarttua airoihin, niin luullakseni olemme pelastuneet."
Lidon vauhti oli niin vähäinen, että kesti melkein lunnin, ennen kuin
kapteeni sanoi heidän päässeen niemen ohi ja voivan soutaa.
"Parasta on hinata laivaa", sanoi hän, "suuret airot meluavat niin
pahasti, että näin tyynenä yönä niiden ääni voi kuulua monen mailin
päähän, sen sijaan hinatessa voidaan soutaa pientä venettä melkein
äänettömästi."
Kymmenen miestä laskeutui heti laivaveneeseen, ja niin pian kuin
heille oli heitetty köysi, he alkoivat hinata laivaa.
"Lasketaan purjeet alas", sanoi kapteeni, "niistä ei ole enää mitään
hyötyä. Luulenpa melkein, että virta on auttanut meitä enemmän kuin
tuuli."
"Minä asetan kaksi lyhtyä partaalle", sanoi Francis. "Ehkäpä olemme
päässeet kauemmaksi kuin aavistamme, ja jos kuljemme piilopaikkamme
ohi, niin voimme joutua pahaan pulaan."
Merimiehet soutivat voimakkaasti, mutta oli raskasta hinata niin
syvälle lastattua laivaa. Vihdoin näkyi kirkas valo rannalta.
"Siinä on Giuseppe", huudahti Francis. "Me olemme kauempana rannasta,
kuin luulimme. Varmaankin on puolentoista mailin matka hänen
luokseen."
Merimiehet saivat käskyn soutaa suoraan valoa kohti, ja pari laivan
airoakin laskettiin veteen vauhdin parantamiseksi.
Kun he tulivat lähemmäksi, he saattoivat nähdä, että Giuseppe heitti
uusia risuja tuleen.
"Voitte ohjata kymmenen kyynärän päähän tulesta, kapteeni, ja niin
pian kuin pääsemme sen kohdalle, kääntäkää vasemmalle. Minä neuvoisin
nostamaan airot ylös, sillä mitä heikompi vauhti meillä on, sitä
parempi."
"Kaikki hyvin?" huusi Giuseppe, kun he saapuivat äänen kuuluville.
"Kaikki hyvin, Giuseppe! Meidän ei ole tarvinnut tapella, eikä
sinulta siis ole mennyt mitään hukkaan. Heitä kaikki risut tuleen, me
tarvitsemme niin paljon valoa kuin suinkin löytääksemme perille."
Liekit kohosivat korkealle, ja kapteeni saattoi vaivatta ohjata
laivan kapeaan lahdelmaan, kallioiden taakse. Varppiankkuri
heitettiin mereen, ja Giuseppe haettiin laivaan.
"Minä aloin tulla levottomaksi", sanoi poika päästyään kannelle, "kun
ensin huomasin teidän merkkinne, luulin sitä kalastajaveneeksi. Te
olitte niin kaukana, että molemmat tulet näyttivät yhdeltä, mutta
onneksi erotin ne vihdoin."
"Nyt meidän täytyy kiiruhtaa, kapteeni", sanoi Francis; "meillä on
paljon tehtävää ennen aamua, sillä ei taida olla niinkään helppoa
nostaa mastoja paikoiltaan."
"Se ei ole vaikeaa", sanoi kapteeni. "Lyödään vain kiilat paikoiltaan
ja lasketaan mastot kolmesta seipäästä tehdyn kolmijalan varaan.
Mutta miten me saamme ne taas paikoilleen, siinä on pahempi pulma."
"Miksikä niin, kapteeni? Ei suinkaan ole vaikeampaa nostaa mastoja
pystyyn kuin laskea ne?"
"Tavallisissa oloissa se ei olisikaan vaikeampaa", sanoi kapteeni;
"mutta lastiruumamme on niin täynnä viljaa, että kun masto nostetaan,
ei sitä voi saada takaisin köliin kiinni muuta kuin lastaamalla pois
viljan."
"Niin, kyllä minä ymmärrän. Teistä olisi siis edullisempaa katkaista
mastot; mutta miten me saamme ne sitten taas pystyyn?"
"Me katkaisemme ne kuusi jalkaa kannen yläpuolelta; ja kun pääsemme
lähtemään, niin pystytämme mastot tynkien viereen ja sidomme ne
lujasti kiinni. Ne lyhenevät tietenkin kuusi jalkaa, mutta eihän se
merkitse mitään."
"Tehkäämme siis niin", sanoi Francis, "ja ryhtykäämme heti työhön."
Samassa kuului kovaa kolkutusta kansiluukulta. "Olin aivan unohtanut
vangit", sanoi kapteeni nauraen. "Varmaankin ne merimiehet, joiden
oli määrä vahtia aamuyöstä, ovat heränneet ja herättäneet toverinsa,
kun he huomasivat, etteivät he voineet päästä ulos."
"Annammeko heidän olla siellä vai viemmekö kannelle ja sidomme
heidät?" kysyi Matteo.
"Voimme kyllä viedä heidät kannelle", sanoi kapteeni.
"Heitä voi olla korkeintaan kaksikymmentä miestä, ja parasta taitaa
olla panna heidät nuoriin ja viedä lastiruumaan, sillä muuten
he voivat jollakin tavalla päästä irti ja tuottaa meille paljon
ikävyyttä."
Merimiehet kerääntyivät siis luukun ympärille, köydet poistettiin ja
luukku avattiin.
"Tämä on huonoa pilaa", sanoi yksi genovalaisista hypätessään
kannelle. "Tehän olisitte voineet tukehduttaa meidät tuonne alas."
Samassa hän keskeytti puheensa nähdessään joukon aseellisia miehiä
ympärillään, lyhdyn valo oli näet suunnattu siten, että se valaisi
paikkaa.
"Te olette vankeja", sanoi kapteeni. "Kaikki vastarinta on turhaa."
"Auttakaa, auttakaa, petosta!" huusi yksi genovalaisista kaikin
voimin.
"Ei sinun huudostasi ole apua", sanoi kapteeni, "te olette monen
mailin päässä laivastostanne. Antaudutteko hyvällä, vai pitääkö
meidän käyttää väkivaltaa?"
Merimiehet, jotka oli siten yllätetty, vastasivat äreästi
antautuvansa. Heidät sidottiin ja vietiin pois, ja toiset käskettiin
kannelle. Nyt kävi selville, että heitä oli neljäkolmatta. Heidät
laskettiin rinnatusten ruumahan viljan päälle makuulle, ja luukku
jätettiin auki, jotta heillä olisi tarpeeksi ilmaa. Nyt mastot
sahattiin poikki ja laskettiin kannelle.
"Nyt ei meillä ole enää mitään tehtävää", sanoi kapteeni,
"luullakseni voimme kaikessa rauhassa mennä nukkumaan."
Hän käski perämiehen asettaa kaksi vartijaa vuorelle ja kaksi
kannelle, sekä sen lisäksi vielä kaksi miestä vartioimaan vankeja,
muut saivat käydä maata. Hän antoi myös käskyn herättää itsensä
heti aamun valjetessa. Pojat vaipuivat heti uneen, ja heidän oli
melkein mahdoton uskoa, että yö oli jo kulunut, kun Giuseppe herätti
heidät ilmoittamalla, että päivä alkoi jo sarastaa. Pian he olivat
kannella ja huomasivat, että koko miehistö oli jalkeilla. Vartijoiden
käskettiin heittäytyä pitkäkseen, niin ettei heitä huomattaisi,
vaikka he itse näkisivätkin mitä merellä tapahtui. Veneet vedettiin
laivan kylkiin, ja kaikki järjestettiin äkillisen maihinnousun
varalta. Sitten koko miehistö jäi odottamaan sitä hetkeä, jolloin
genovalaisten kaleerit ilmestyisivät näkyviin.
"He saapuvat varmaan noin tunnin kuluttua", sanoi kapteeni. "On siksi
valoisaa, että vartijat ovat huomanneet Lidon katoamisen, eikä sen
jälkeen kestä kauan, ennen kuin he lähtevät liikkeelle. He voivat
laskea, että meillä on enintään viiden tai kuuden tunnin etumatka, ja
kolmessa tunnissa he laskevat saavansa meidät käsiinsä."
"Minä en lankaan pelkää, että he löytävät meidät ohi kulkiessaan",
sanoi Francis. "Ainoa vaara on siinä, että he alkavat tutkia joka
lahtea pitkin koko rannikkoa, kun ensin ovat turhaan etsineet meitä
kolmen tunnin matkan päästä."
"Niin, voihan sekin olla mahdollista", sanoi kapteeni, "mutta sitä
en kuitenkaan usko. Kun se osa laivastoa, joka lähtee tännepäin
etsimään, ei löydä meidän jälkiämme, niin luulee se tietenkin, että
olemme purjehtineet toiseen suuntaan ja joutuneet heidän toveriensa
käsiin, ja kun nämäkin palaavat tyhjin toimin, niin he otaksuvat
tietenkin, että olemme purjehtineet suoraan ulapalle. En usko, että
heidän mieleensäkään juolahtaa ruveta etsimään meitä näin läheltä,
eniten pelkään vain sitä, että mahdollisesti joku talonpoika keksii
meidän piilopaikkamme ja vie siitä viestin Girgentiin."
"Niin, se vaara meitä todellakin uhkaa", sanoi Francis. "Minä
ehdotan sen vuoksi, että heti lähetämme maihin kaksikymmentä miestä
-- Giuseppe näyttää heille kyllä tietä -- jotka asettuvat vartioon
jonkin matkan päähän toisistaan pitkin kalliorantaa ja saavat käskyn
ottaa kiinni ja tuoda tänne jokaisen, joka lähestyy tätä paikkaa."
"Ehkäpä se olisi varovaisinta", myönsi kapteeni. "Tomaso, ota mukaasi
kaksikymmentä miestä ja aseta heidät vartioon niinkuin kuulit
herra Francescon ehdottavan. Käske että he paneutuvat pitkäkseen
pensaikkoon eivätkä näyttäydy millään ehdolla, jollei joku tule siksi
lähelle, että hän voi nähdä kallion reunan ylitse."
"Giuseppe", sanoi Francis, "sinä saat näyttää heille tietä. Sinulla
on kylliksi aikaa kiivetä kallion huipulle ja palata takaisin, ennen
kuin kaleerit ilmestyvät."
Neljännestuntia myöhemmin kapteeni lähti Matteon ja Francisin kanssa
maihin ja järjesti vartijat. Hetken kuluttua he päästivät kaikki
yhtä aikaa huudahduksen, sillä genovalainen kaleeri souti kovalla
vauhdilla siitä ohitse.
"He ovat lähettäneet vain yhden kaleerin etsimään meitä", sanoi
Francis. "He tiesivät tietenkin, että he voisivat helposti voittaa
meidät. Varmaankin toinen on lähtenyt länteen ja muut ulapalle
eri suuntiin. Olipa tosiaankin onni, ettemme yrittäneetkään paeta
merelle, sillä siinä tapauksessa he varsin pian olisivat saaneet
meidät kiinni. Kai te tänä yönä aiotte lähteä matkaan, kapteeni?"
"Tietysti", vastasi kapteeni. "Me panemme kaikki kuntoon voidaksemme
pystyttää mastot niin pian kuin kaleeri on palannut takaisin. Meidän
ei tarvitse pelätä, että he tulevat uudestaan tälle puolelle,
sillä ensiksikin miehet ovat saaneet soutaa vähintään kahdeksan
tuntia, ja toiseksi he eivät voi tietää, ennen kuin kaikki kaleerit
ovat palanneet, onko meidät saatu kiinni vai ei. Luulenpa siksi,
että aivan huoleti voimme pystyttää mastot niin pian kuin kaleeri
palaa. Heti kun tulee pimeä, laskemme airot veteen ja soudamme
lounaaseen. Me voimme olla jo kaukana ennen aamun koittoa, vaikka
he yrittäisivätkin uudelleen etsiä meitä, mikä kuitenkaan ei ole
luultavaa."
"Mitä teemme vangeille, kapteeni?"
"Ei meillä ole muuta neuvoa kuin ottaa ne mukaamme, herra Francesco.
Tosin en ole lainkaan mielissäni siitä vaivasta, mutta me emme voi
laskea heitä maihin ennen lähtöämme, sillä tunnissa he voivat päästä
Girgentiin, ja silloin joutuisimme jo huomenaamulla kiinni."
Vasta myöhään iltapuolella kaleeri palasi hitaasti ja raskain
aironvedoin takaisin.
"Uhraisin mielelläni kuukauden palkan", sanoi kapteeni, "jos voisin
tänä iltana olla satamassa. Ajatelkaa, miten äkäisiä he ovat
huomatessaan, että olemme päässeet karkuun! Miten eri kaleerien
miehistöt sättivätkään toisiaan, kun eivät ole pitäneet silmiään
auki eivätkä tehneet parastaan! Herra Francesco, teitä minä saan
kiittää paitsi laivan pelastumisesta myöskin hyvästä kujeesta,
jota en tule unohtamaan niin kauan kuin elän. Kylläpä on hauska
sitten kertoa viinipikarin ääressä, miten me petkutimme kokonaista
genovalaista laivastoa ja anastimme aivan heidän nenänsä edestä
Lidon. Mikä makupala se onkaan, varsinkin kun saa kertoa sen jollekin
genovalaiselle, jonka sattuu tapaamaan sodan jälkeen. Sellainen juttu
voi saada toisen harmista hyppäämään vaikka veteen."
"Nyt, pojat", jatkoi hän kääntyen merimiesten puoleen, "tarttukaa
taljoihin ja nostakaa mastot niin pian kuin tuo kaleeri on kadonnut
niemen taakse."
Kymmenen minuuttia myöhemmin mastot olivat pystyssä ja ne sidottiin
lujasti köysillä tynkiin kiinni. Sitä paitsi hakattiin kiiloja
köysien väliin, jotta mastot tulisivat niin tukeviksi kuin suinkin.
Jo ennen pimeän tuloa kaikki oli lähtöön valmiina.
"En usko, että he voivat meitä enää huomata", sanoi kapteeni.
"En minäkään sitä usko", sanoi Francis, "mutta varovaisinta on
odottaa vielä neljännestunti. Hulluahan olisi olla varomaton nyt, kun
kaikki tähän asti on käynyt onnellisesti. Miehistöhän voi asettua
veneisiin ja hinata meidät salmesta ulos, ja ennenkuin olemme saaneet
veneet laivaan, on varmaan jo kylliksi pimeä."
"Luulen, että tuulikin nousee hetken kuluttua", sanoi kapteeni,
"ja toivoakseni suotuisalta puolelta. Mutta ei sillä väliä, vaikka
merimiehet saisivatkin hetken aikaa tehdä kovaa työtä. He ovat
laiskotelleet kaksi viimeistä päivää."
Merimiehet tarttuivat airoihin reippain voimin. He olivat kovin
mielissään saadessaan lähteä saarelta, varsinkin he olivat hyvillään
siitä, että heidän oli onnistunut petkuttaa genovalaisia. Ja vaikka
Lido oli raskaassa lastissa, kynti se sittenkin hyvällä vauhdilla
merta.
Tunnin ajan he soutivat pitkin rannikkoa, sillä he pelkäsivät,
että joku takaisin palaavista kaleereista voisi keksiä heidät, jos
he suuntaisivat kulkunsa suoraan ulapalle. Mutta sitten kapteeni
käänsi peräsimen pois rannasta. Nyt alkoi tuuli puhaltaa, ja purjeet
nostettiin. Merimiehet jatkoivat sittenkin jonkin aikaa soutua,
mutta tuuli yltyi nopeasti, ja kapteeni käski nostaa airot laivaan.
Kaksinkertainen viiniannos jaettiin miehistölle, ja pari tuntia
laulettiin ja laskettiin leikkiä, kunnes Francis ja Matteo menivät
levolle.