varmaankaan ette tästä lähin enää uskalla sanoa kohteliaisuuksia
Julialle. Maailma olisi hirveän ikävä, jos kaikki olisivat samaa
mieltä kuin sinä, Julia, ja sanoisivat aina suoraan ajatuksensa.
Ajattelepas, jos joku nuori mies sanoisi sinulle: te olette varsin
soma tyttö, joskin on monta paljon kauniimpaakin, ja minä haluan
teidät vaimokseni, siksi että teidän isänne on rikas. Eikö se olisi
hauska tapa kosia?"
"Ei heidän tarvitse sanoa mitään", sanoi Julia harmistuneena. "Minä
olen varma siitä, että me ilman turhia korulauseitakin tiedämme, jos
joku pitää meistä."
"Ehkä", sanoi Maria, "mutta imartelu on sittenkin hauskaa. Vai mitä
arvelette, Francesco?"
"Minä en ymmärrä sellaisia asioita, mutta usein olen kuullut
lausuttavan kohteliaisuuksia, jotka ovat olleet pelkkää valhetta, ja
minua on ihmetyttänyt, miten miehet ovat voineet alentua sellaiseen
ja naiset olla uskovinaan heitä."
"Mutta kertokaa nyt matkastanne, Francesco ja varsinkin tappelustanne
merirosvojen kanssa. Kapteeni mainitsi kirjeessään vain sen verran,
että merirosvot olisivat murskanneet laivan upoksiin, jollette te
olisi keksinyt suojella sitä verkapakoilla. Me tiedämme myöskin,
kuinka moni menetti henkensä ja että te haavoituitte. Mutta tahdomme
saada oikein tarkan kuvauksen koko jutusta."
Francis kertoi heille seikkaperäisesti tappelun kulusta sekä muista
tapauksista matkan varrella.
"Mekin olemme käyneet useissa noista satamista", sanoi Maria, kun
Francis oli lopettanut, "sillä ennen saimme usein seurata laivan
mukana, kun ajat olivat rauhalliset. Mutta lähdetään nyt gondolissa
soutelemaan, kestää varmaankin vielä kauan, ennen kuin isä saa
asiansa selviksi."
YHDEKSÄS LUKU
"Lido" anastetaan
Samana iltana herra Polani sanoi Francisille, että hän oli hyvin
tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä kapteeni oli hänestä kertonut.
"Monet sinun ikäisesi nuoret miehet eivät olisi yhtä vakavasti
antautuneet työhönsä, vaan ajatelleet vain huvituksia päästessään
satamiin, ja siksi olen hyvin tyytyväinen sinuun. Valitkoon
nuorukainen minkä elämänuran tahansa, pitkälle hän ei pääse, jollei
antaudu siihen koko sielullaan. Boniton matka on ollut erittäin
edullinen, huolimatta siitä, ettette voineet toteuttaa alkuperäistä
suunnitelmaa.
"Ennen kuin lähetän Boniton jälleen matkaan, on viisainta odottaa
tapahtumien kehitystä, sillä en tahdo, että se turhan päiten joutuu
vaaroihin. Varmaankaan ei kestä kovin kauan, ennen kuin sota
syttyy Venetsian ja Genovan välillä, ja vaikka Venetsia ei vielä
olekaan suostunut Tenedoksen tarjoukseen, niin luultavaa on, ettei
sovintoakaan voida saada aikaan Genovan ja Konstantinopolin kanssa.
"Sen iloisen uutisen voin myös sinulle ilmoittaa, että tuo asia, johon
ennen matkaasi olit sekaantunut, on kokonaan unohtunut. Ei kukaan ole
kuullut Mocenigosta mitään. Neuvosto on julistanut hänet karkotetuksi
maanpakoon, mutta kukaan ei tiedä, missä hän oleskelee. Castaldi
tuomittiin neljän vuoden vankeuteen, mutta minun pyynnöstäni tuomio
lievennettiin kuudeksi kuukaudeksi sillä ehdolla, ettei hän koskaan
enää astuisi jalallaan tasavallan alueelle. Koska Mocenigoa ei ole
tutkittu, ei minulta liioin ole tiedusteltu, miten pääsin tyttärieni
piilopaikan perille. Ei kukaan epäile siis sinua osalliseksi tähän
asiaan, enkä luule, että sinun tarvitsee enää pelätä Mocenigon
liittolaisia."
"Tahtoisin kernaasti viipyä Venetsiassa pari viikkoa", sanoi Francis,
"mutta jos sitten voisin päästä taas merelle, olisin iloinen. Koska
olen lopettanut opintoni, eikä minulla siis ole mitään tekemistä,
voisi aika helposti käydä pitkäksi. Voihan olla, että jonkun vuoden
kuluttua mielellänikin otan osaa Venetsian huveihin, mutta tätä nykyä
lähden mieluummin merelle. Matteo sanoi, että hän on saanut luvan
seurata jonkun kerran teidän laivanne mukana, ja siinä tapauksessa
hyvin mielellämme matkustaisimme yhdessä."
"Koetan järjestää asian, Francesco. Siitä olisi suurta hyötyä
sukulaiselleni, jos hän saisi matkustaa sinun seurassasi, sillä
Matteo on pintapuolinen ja huikentelevainen luonteeltaan, joskin
hyväsydäminen poika. Aioin todellakin tehdä saman ehdotuksen, mutta
Matteo lähtee jo kahden viikon perästä, ja minä luulin, että sinä
olisit halunnut viipyä kauemmin täällä. Mutta jos tahdot silloin jo
lähteä, niin voitte matkustaa yhdessä. Sinä saat seurata mukana minun
liikkeeni asiamiehenä ja sinä tiedät, mitä velvollisuuksia sinulla
siinä asemassa on."
Päivät kuluivat nopeasti, ja Francis viihtyi erinomaisesti kauppiaan
perheessä, mutta hän ei ollut lainkaan pahoillaan, kun Polani
ilmoitti hänelle, että laivaa alettiin nyt lastata ja että hänen tuli
valvoa työtä.
"Kuulehan isä, sinä teet kovin pahoin lähettäessäsi Francescon näin
pian pois", sanoi Maria, kun hän illallispöydässä sai kuulla hänen
matkastaan.
"Itse hän tahtoo lähteä", sanoi herra Polani, "ja te olette tietysti
siihen syypäät."
"Mekö!" huudahtivat molemmat tytöt hämmästyneinä.
"Tietysti. Jos te olisitte pitäneet huolta siitä, että hänellä olisi
ollut hauskempaa Venetsiassa, hän ei olisi halunnut lähteä. Minulla
on liian paljon työtä voidakseni huolehtia sellaisesta ja jätin
hänet teidän huostaanne. Mutta varmaan te olette huonosti hoitaneet
tehtävänne, koska hänellä on niin kiire lähteä taas matkaan."
"Ei, herra Polani, teidän tyttärenne ovat olleet kovin herttaisia,
mutta kutsut ja suuret seurat eivät minua huvita. En tunne koskaan
viihtyväni kaikkien noiden koreapukuisten herrojen ja naisten
seurassa, ja joka kerta kun joudun heidän pariinsa, täytyy minun
ihmetellä, miten ihmiset mieluummin istuvat yhdessä kuumissa
huoneissa ja turhanpäiväisesti loruilevat keskenään kuin kävelevät
kauniin laivan kannella. Sitä paitsi tahdon perehtyä ammattiini, ja
siinä on niin paljon opittavaa, etten mielestäni voi turhaan hukata
aikaani."
"Iloitsen suuresti järkevistä mielipiteistäsi, enkä tarkoittanutkaan
täyttä totta sanoillani. Et ole vielä kysynyt minulta, minne aion
lähettää Lidon -- se on uuden laivasi nimi. Tällä kertaa saat
matkustaa aivan toisaalle kuin viimeksi. Keväällä viimeistään sota
syttyy, ja koska Parma ja Unkari luultavasti liittyvät Genovan
puolelle, niin kaikki yhteys mannermaahan katkeaa. Ja jos meidän
laivastollemme sattuu vastoinkäymisiä, voi ruokavaroista tulla puute.
Aion hankkia vilja-aittoihini niin paljon viljaa, kuin niihin vain
mahtuu: siitä tulee olemaan hyötyä valtiolle sekä etua minullekin,
sillä vehnän hinta nousee, jos pääsy mantereelle katkaistaan.
"Lido saa lähteä Sisiliaan viljaa hakemaan. Teidän täytyy olla hyvin
varovaisia tullessanne satamiin, sillä näin ennen sotaa kumpikin
puolue koettaa pitää puoliaan ja anastaa itselleen saaliita, milloin
ikinä vain voivat. Siksi teidän täytyy pitää silmällä genovalaisia
kaleereja, ja jos huomaatte, että ranta on kovin vartioitu, niin on
parasta lähteä turkkilaisiin satamiin. Tällä hetkellä olemme ystäviä
heidän kanssaan, mutta he alkavat varmaankin rosvota niin pian kuin
Genova ja Venetsia julistavat sodan. Lido saa ottaa nyt paljon
pienemmän lastin kuin viimeksi, sillä kaikki on maksettava kullassa."
Francisin mielestä oli aivan yhdentekevää, minne hän matkustaisi,
mutta Matteo, joka oli mielissään siitä, että pääsi merelle yhdessä
ystävänsä kanssa, oli kovin pettynyt kuullessaan, että laiva lähtisi
vain Sisiliaan viljaa hakemaan.
"Eihän se ole mikään matkakaan", sanoi hän harmissaan. "Olen
toivonut, että pääsisimme oikein kauaksi ja kävisimme monissa
satamissa, niin kuin sinä viimeksi."
"Eihän sillä väliä ole, Matteo. Me voimme oppia purjehtimista yhtä
hyvin toisessa kuin toisessakin paikassa. Matka ei kestä kauan, jos
saamme suotuisan tuulen, mutta on mahdotonta edeltäpäin tietää, mitä
voi tapahtua ja kyllä Sisilian ja Venetsiankin välillä voi sattua
monta seikkailua."
Matka Sisiliaan sujui nopeasti. Francis oli työskennellyt ahkerasti
ensimmäisellä matkallaan, ja nyt hän saattoi joka päivä tehdä laskuja
laivan nopeudesta, suunnasta ja asemasta, ja huomasi, että ne pitivät
kapteenin laskujen kanssa yhtä. Matteolla ja hänellä oli yhteinen
suuri hytti, ja aika kului erittäin hauskasti heidän purjehtiessaan
pitkin Italian rannikkoa. Sivuutettuaan Adrian meren he tähystelivät
hyvin tarkasti, mutta saapuivat Sisilian rannikolle saakka näkemättä
ainoatakaan epäilyttävää purjetta. Pojat hämmästyivät suuresti,
kun he eräänä aamuna, noustessaan kannelle, näkivät edessään Etnan
keilanmuotoisen huipun.
Ei kumpikaan heistä ollut ennen nähnyt korkeata vuorta, ja heidän
ihastustansa lisäsi vielä se seikka, että kevyt savupilvi kohosi
siitä taivasta kohti.
"Kannattaisi matkustaa tänne vain tuon vuoren vuoksi", sanoi Francis.
"Miten korkea se on ja kuinka säännöllinen muodoltaan!"
"Ja sittenkin", sanoi Matteo, "sanotaan, että Italian ja Ranskan
rajalla on paljon korkeampia vuoria. Niiden huiput ovat ikuisen lumen
peitossa eikä niille ihmisjalka voi kiivetä. Pääsy Etnan huipulle
kuuluu sen sijaan olevan varsin mukava."
"Vaikealta se ei näytäkään", sanoi Francis. "Rinteet kohoavat niin
tasaisesti, että luulisi voivan ratsastaa ylös saakka. Mutta kyllä
kai siinäkin olisi monta hankaluutta."
"Minä tahtoisin kernaasti yrittää", sanoi Matteo. "Ajattelehan, miten
ihana näköala sieltä avautuisi! Onko satama, johon olemme menossa,
lähellä vuoren juurta, kapteeni?"
"Ei, me kierrämme saaren eteläisen kärjen ympäri. Tällä puolen on maa
vähemmän viljavaa, ja olisi vaikea saada täältä lastia laivaan. Mutta
vaikka menisimmekin täällä maihin, niin olisi sittenkin varsin vaikea
kiivetä Etnalle.
"Sisilia on ollut onneton maa. Sen suuret luonnonrikkaudet ovat olleet
syynä siihen, että kaikki sen naapurit ovat kilpaa sitä ryöstäneet.
Se on ollut roomalaisten ja kartagolaisten taistelutantereena.
Pisa, Genova ja Napoli ovat kilpailleet sen omistamisesta, ja
maurilaiset nousevat usein sen rannoille. Harvoin se on saanut
nauttia rauhallisesta ja voimakkaasta hallituksesta. Seurauksena on
ollut se, että yleinen laittomuus vallitsee maaseudulla. Metsissä,
Etnan rinteillä, elelee rosvojoukkoja, jotka uhmaavat viranomaisia,
rosvoavat lähikyliä ja ryöstävät rikkaita porvareita voidakseen
vaatia heistä korkeita lunnaita. Ei kukaan järkevä ihminen lähde
vuorelle kiipeämään ellei hänellä ole kokonaista sotajoukkoa
mukanansa."
"Minä tahtoisin sittenkin koettaa", vakuutti Matteo. "Jos kaikkialla
vuoren rinteillä kasvaa metsää, niin tokkopa siellä kohtaakaan
rosvoja. Tahtoisin niin kovin päästä ylös vuorelle."
"Se on vaikeampaa kuin luulette, nuori herra", sanoi kapteeni. "Näin
kaukaa katsoen ette voi aavistaakaan, miten korkea se on ja kuinka
paljon aikaa sinne kiipeämiseen tarvitaan."
"En usko, että sellainen voimanponnistus sinua suurestikaan
miellyttäisi", sanoi Francis nauraen. "Sellaiseen olet aivan liiaksi
laiska ja mukavuutta rakastava. Jo puolitiessä varmaankin toivoisit
olevasi taas alhaalla."
"Turhia ponnistuksia minä vihaankin", sanoi Matteo, "en koskaan
viitsisi hukata voimiani soutamiseen ja muuhun sen kaltaiseen, niin
kuin sinä teet. Mutta kun olisi kysymyksessä jokin suurenmoinen
yritys, niin en pelkäisi vaivaa, vaikka sitten menehtyisin siihen."
"Onhan se kyllä hyvä, Matteo, mutta voidakseen suorittaa suurtöitä
täytyy ensin oppia tekemään pienempiä. Et jaksaisi heiluttaa
miekkaa viittä minuuttiakaan, jollet olisi harjoitellut, etkä
koskaan voisi suorittaa mitään sankarityötä, jossa tarvittaisiin
voimia ja kestävyyttä, jollet harjoita lihaksiasi. Sinähän aina
valitit vaivojasi, kun sinun piti kiivetä monia portaita ylös minun
huoneeseeni, ja kuitenkin luulen, että tuo vuori on kaksisataa kertaa
niin korkea."
"Jos minun täytyisi kehittää lihaksiani juoksemalla alituisesti
portaita ylös ja alas ennen kuin voisin yrittää nousta tuolle
vuorelle, niin se jäisi varmaan minulta tekemättä", sanoi Matteo.
Seuraavana päivänä he lähestyivät Girgentiä, jonka satamassa he
toivoivat saavansa lastia. Kalastajilta he kuulivat, ettei satamassa
ollut ainoatakaan genovalaista alusta eikä sotalaivoja liioin ollut
lähitienoilla näkynyt. Kapteeni ohjasi nyt Lidon rohkeasti satamaan
ja antoi laskea ankkurin. Francis, joka ennen matkalle lähtöä oli
saanut luettelon niistä kauppaliikkeistä, joiden kanssa herra Polani
tavallisesti oli tekemisissä, souti heti Matteon ja Giuseppen kanssa
maihin ja pian kaupat olikin tehty. Sato oli ollut hyvä, ja viljaa
saatiin ostaa runsaasti halvalla hinnalla.
Lastaukseen ryhdyttiin heti ja neljän päivän kuluttua Lido oli
luukkujaan myöten täynnä viljaa.
Juuri kun Francis oli lähtenyt maihin suorittaakseen viimeisiä
maksuja, hyökkäsi Matteo hänen jäljessään konttoriin.
"Neljä genovalaista sotalaivaa on tulossa satamaan!" Francis kiiruhti
ulos ja huomasi tiedonannon todeksi. "Emme ehdi enää pakoon. Vaikka
olisimme ilman lastiakin, olisi se mahdotonta, mutta varsinkin kun
Lido on näin kovassa lastissa, ovat kaikki yritykset turhia."
"Mitä me sitten teemme, Francesco?" Francis tuumi hetken aikaa.
"Parasta, että sinä jäät tänne, Matteo. Minä soudan laivaan
ja lähetän suurimman osan miehistöä maihin. Jos genovalaiset
anastavatkin laivan, niin ehkäpä he eivät ota miehistöä vangiksi.
Mutta jos he tekevät sen, niin on aivan turhaa, että kaikki joutuvat
kiinni."
"Sinun pitää myös tulla maihin, Francesco, ja jättää laiva kapteenin
huostaan. Sinusta ei ole siellä kuitenkaan mitään hyötyä, ja Polani
olisi enemmän huolissaan sinun vangitsemisestasi kuin laivan
menettämisestä."
"Saa nähdä mitä minä teen", sanoi Francis. "Sinun täytyy ainakin
jäädä tänne."
Francis hyppäsi veneeseen ja souti Lidon luo, joka oli vain vähän
matkan päässä rannasta. Päästyään lähelle hän käski laskea veneen
vesille.
"Kapteeni", sanoi hän, "en tiedä, tarvitseeko meidän pelätä
joutuvamme genovalaisten vangiksi. Mutta turhaa meidän on antautua
vaaralle alttiiksi. Lähettäkää siis koko miehistö, paria kolmea
miestä lukuunottamatta, maihin. Jos genovalaiset tulevat laivaan,
niin he voivat tileistämme nähdä, että olemme rauhallisia kauppiaita.
Mutta jos he siitä huolimatta anastavat laivan, niin täytyy meidän
ryhtyä varokeinoihin."
"Ette suinkaan te jää laivaan, herra Francesco. Isäntäni tulisi kovin
levottomaksi, jos joutuisitte vangiksi. Hän käski minun pitää huolta
siitä, että te ette turhan päiten antautuisi vaaroihin. Siksi täytyy
minun laivan päällikkönä vaatia, että menette maihin."
"Mutta minä pidän velvollisuutenani jäädä tänne", sanoi Francis.
"Minä en ole samaa mieltä", sanoi kapteeni lujasti, "enkä minä aio
sitä sallia. Minun täytyy vastata teistä, ja jollette lähde hyvällä,
käsken minä merimiesteni väkipakolla kantaa teidät veneeseen.
En tahdo halventaa teitä, mutta velvollisuuteni on estää teitä
joutumasta genovalaisten käsiin."
"Ei teidän tarvitse käyttää väkivaltaa", sanoi Francis nauraen, "minä
alistun teidän tahtoonne."
Viiden minuutin kuluttua olivat kaikki merimiehet -- neljää
lukuunottamatta, jotka kapteeni oli valinnut -- matkalla maihin,
missä Matteo odotti heitä.
"Olipa hyvä, että tulit mukaan, Francesco. Olin hiukan levoton,
että jäisit laivaan. Tiedän miten itsepäinen olet saatuasi jonkin
päähänpiston."
"Kapteeni oli vieläkin itsepäisempi ja uhkasi käyttää väkivaltaa,
jollen hyvällä lähtisi. Mutta minusta ei ollut hauska jättää Lidoa."
"Tyhmyyksiä, Francesco. Jos genovalaiset anastavat sen, niin sillä
hyvä, et sinä kuitenkaan olisi voinut siellä mitään tehdä. Mitä nyt
aiot?"
"Lähdetään heti paikalla täältä kaupungin ulkopuolelle. Eihän tosin
ole luultavaa, että genovalaiset nousevat maihin vangitakseen meidät,
mutta mahdotonta se ei sittenkään ole. Voisihan myöskin sattua, että
kaupunkilaiset, voittaakseen genovalaiset puolelleen, ottaisivat
meidät kiinni ja lähettäisivät meidät takaisin laivaan. Joka
tapauksessa on turvallisempaa maalla."
Kapteenin käskystä olivat miehet ottaneet mukaansa aseita, sillä
muussa tapauksessa väestö olisi voinut karata heidän kimppuunsa ja
jättää heidät genovalaisten käsiin.
Pienen joukon etunenässä, johon kuului noin viisikymmentä miestä,
Francis kulki pienen kaupungin läpi maalle. Tosin hän ei pelännyt
genovalaisten hyökkäystä, mutta kaupungissa hänen miehensä helposti
voisivat joutua tappeluun genovalaisten kanssa, jos nämä nousisivat
maihin.
Niin pian kuin genovalaiset kaleerit saapuivat satamaan, laskettiin
vene vesille ja soudettiin Lidon luo, jonka mastossa liehui
venetsialainen lippu. Upseeri nousi kannelle kuuden miehen seuraamana.
"Oletteko te laivan päällikkö?" upseeri kysyi kapteenilta.
"Olen", sanoi kapteeni.
"Mikä laiva tämä on?"
"Laivan nimi on Lido, ja venetsialainen kauppias Polani omistaa sen.
Lastina meillä on viljaa."
"Silloin te olette minun vankini", sanoi genovalainen, "minä julistan
teidät saaliikseni."
"Rauha vallitsee tasavaltojen välillä", sanoi kapteeni. "Minä panen
vastalauseeni tätä väkivaltaa vastaan."
"Olemme kuulleet, että venetsialaiset ovat anastaneet useita meidän
laivojamme", sanoi upseeri, "ja siksi me otamme tämän laivan
korvaukseksi. Missä on miehistö?"
"Laivassa on vain neljä miestä. Meillä on täysi lasti ja aikomuksemme
oli lähteä huomenna matkaan, siksi miehistö sai luvan mennä maihin.
Ei ole luultavaa, että he juuri tällä hetkellä palaavat takaisin",
-- yksi genovalaisista merimiehistä oli näet ottanut Venetsian lipun
alas ja nostanut sen sijalle genovalaisen.
Upseeri tutki hätäisesti laivaa.
"Kuka on ollut teidän matkassanne?" kysyi hän nähtyään Francisin
komeasti sisustetun hytin.
"Tämä hytti on nuoren venetsialaisen aatelismiehen, Matteo
Giustinianin oma, joka ensi kertaa on ollut merellä harjaantuakseen
valtion palvelukseen, sekä herra Francesco Hammondin, joka on
isäntäni suuressa suosiossa."
Genovalainen päästi harmistuneen huudahduksen. Genovassa tiedettiin,
että Polani oli Venetsian etevimpiä kauppiaita sekä ylhäistä sukua.
Giustinianin suku oli vieläkin ylhäisempi; jos nämä matkustajat
olisivat joutuneet heidän käsiinsä, olisi heille maksettu monta
vertaa suuremmat lunnaat kuin mitä Lido ja koko sen lasti oli
arvoltaan.
Upseeri jätti neljä miestä laivaan ja läksi laivaston päällikön
puheille, mutta palasi pian takaisin mukanaan joukko sotilaita.
"Te saatte miehinenne mennä maihin", sanoi hän kapteenille.
"Amiraalin mielestä ei kannata viedä teitä Genovaan; mutta pitäkää
kiirettä, muuten saatte uida rantaan."
Koska Lidon kaikki veneet olivat maissa, vuokrasi kapteeni
ohikulkevan kalastajaveneen ja souti miehineen maihin varsin
tyytyväisenä, kun oli pelastunut genovalaisten käsistä. Hän oli
varma siitä, että he olivat päässeet vapaiksi vain siksi, että heitä
oli niin vähän. Jos koko miehistö olisi ollut laivassa, niin heidät
varmaankin olisi viety Genovaan.
Francis joukkoineen kulki rantaa pitkin ja nousi eräälle kukkulalle,
joka kohosi vähän matkan päässä kaupungista. Hän oli ottanut mukaansa
ruokavaroja neljän, viiden päivän varalta ja asettui nyt leiriin
vuoren rinteelle. Sieltä hänellä oli hyvä näköala satamaan ja hän
saattoi seurata genovalaisten kaleerien liikkeitä. Tulia viritettiin
ja keitettiin ruokaa, ja juuri kun ateria oli valmis, saapui kapteeni
miehineen paikalle, ja heidät otettiin riemuiten vastaan.
"Minä panin vastalauseeni", sanoi kapteeni istuutuessaan Francisin
viereen, "ja isäntäni voi tehdä valituksen neuvoskunnalle, jos se
hänestä maksaa vaivan, mutta ei ole paljonkaan takeita siitä, että
hän voisi saada Lidon takaisin tai korvausta lastista."
"Minä en voi sulattaa sitä ajatusta, että menettäisimme laivan",
sanoi Francis. "Tosin meillä oli huono onni, sillä emmehän me voineet
paeta emmekä puolustautuakaan. Mutta ikävältä tuntuu palata kotiin ja
ilmoittaa, että olemme menettäneet laivamme."
"Aivan niin", sanoi kapteeni. "Herra Polani on oikeudenmukainen mies,
mutta ei kukaan pidä kernaasti palveluksessaan henkilöitä, joilla on
huono onni, ja pahinta on se, että viime kerrallakin kuljettaessani
laivaa jouduin menettämään sen. Moni olisi erottanut minut sen vuoksi
palveluksestaan, vaikkei vahinko ollutkaan minun syyni. Mutta kun
näin pian sattuu vielä toinenkin onnettomuus, joudun huonoon huutoon
eikä kukaan tahdo uskoa enää omaisuuttaan sellaisen miehen käsiin,
joka aina tuottaa vain tappioita."
"Ettekö luule, että jollakin tavalla voisimme anastaa laivan
takaisin, kapteeni?"
"En usko sitä", sanoi kapteeni. "Vaikka voisimmekin päästä laivaan
genovalaisten huomaamatta ja saada sen ulos satamasta, niin emme
sittenkään pääsisi pakoon. Raskaassa lastissa se kulkee hyvin
hitaasti, ja parissa tunnissa genovalaiset saisivat meidät kiinni.
Turhaa minun on sanoakaan, miten kovasti he silloin kohtelisivat
meitä."
"Kyllä se on totta", sanoi Francis. "Mutta en sittenkään voi sulattaa
sitä ajatusta, että menettäisimme Lidon."
Syötyään Francis nousi ja pyysi Matteoa mukaansa kävelylle, ja
Giuseppe seurasi heitä tapansa mukaan. He kävelivät lahden suussa
olevalle niemelle, josta oli varsin laaja näköala. Rannikko oli hyvin
jyrkkää ja rosoista sekä täynnä pieniä lahdelmia. Yhden lahdelman
suussa oli kalliosaari vähän matkan päässä rannasta.
"Kuinka pitkälle menemme?" kysyi Matteo heidän kuljettuaan pari
mailia.
"Vielä neljännesmailin, Matteo. Minä tahtoisin kernaasti tutkia tuota
kalliota, joka näkyy niemen päähän."
"Miksi ihmeessä sinä tahdot sitä tutkia, Francesco? Sinä olet
varmaan uteliain ihminen, mitä koskaan olen tavannut. Sinä teit
pilkkaa minusta, kun halusin nousta Etnalle, ja nyt sinä kuljetat
minua täällä tarkastaaksesi tuota kalliota, joka ei voi herättää
vähintäkään mielenkiintoa."
"Siitä meidän on juuri otettava selkoa, Matteo. Minä luulen näet,
että se voi herättää hyvinkin suurta mielenkiintoa."
Matteo kohautti olkapäitään, niin kuin hän teki aina, kun oli liian
laiska vastustamaan englantilaisen ystävänsä ihmeellisiä tuumia.
"Nyt olemme perillä", sanoi Francis vihdoin pysähtyessään kallion
reunalle ja suunnatessaan katseensa merelle. "Tämän parempaa ei voisi
toivoakaan."
"Sepä hauska, että olet sitä mieltä, Francesco", sanoi Matteo
istahtaen heinikkoon. "Toivottavasti jäät tänne hetkeksi näköalaa
ihailemaan, sillä minun tekee mieleni levätä, ennen kuin palaamme."
Francis tarkasteli kallioita. Lahti oli matala ja vain suunnilleen
kuudensadan kyynärän levyinen toisesta niemestä toiseen.
"Kuinka korkeaksi arvioit tuon kallion Giuseppe?"
"Sitä on vaikea sanoa, näin korkealta katsoen, mutta luullakseni se
on kymmenen tai kahdentoista jalan korkuinen."
"Minä luulen varmaan, että se on puolta korkeampi, Giuseppe; mutta
alhaalta rannasta voimme arvostella asiaa tarkemmin. Eiköhän jostakin
kohtaa voisi päästä alas."
"Francis hyvä", sanoi Matteo vakavasti, "mikä sinua vaivaa?
Oletko täysissä järjissäsi? Miksi ihmeessä sinä tarkastelet noita
kallioita? Mitä se sinua liikuttaa, ovatko ne kolmenkymmenen tuuman
vai kolmenkymmenen jalan korkuisia? Minun mielestäni ne ovat aivan
samanlaisia kuin kaikki muutkin kalliot. Ne ovat teräviä ja rosoisia
ja voisivat olla hyvinkin vaarallisia, jos olisivat keskellä merta
eivätkä tässä pienessä lahdessa, jossa ne eivät haittaa ketään
ihmistä. Ei siinä kyllin, että olet kulkenut nyt kaksi mailia
saadaksesi katsella niitä, mikä tekee neljä mailia ennen kuin olemme
jälleen leirissä, vaan nyt aiot vielä lisäksi laskeutua rantaan tuota
jyrkkää rinnettä alas voidaksesi tarkastaa niitä läheltä!"