"Se riippuu tuulesta. Se voi tyyntyä huomiseksi, mutta sitä voi
jatkua montakin päivää, eikä kannata yrittää Kreetaan ennenkuin tuuli
on kääntynyt. Toivottavasti voimme kuitenkin parin, kolmen päivän
kuluttua jatkaa matkaa; täällä aika kuluu meiltä vain turhaan."
Pimeän tultua asetettiin luja vartio laivan kannelle.
"Ei suinkaan meidän vielä tarvitse pelätä hyökkäystä, kapteeni",
sanoi Francis. "Eihän sotaa vielä ole julistettu Genovan kanssa,
vaikka se voikin tapahtua milloin hyvänsä."
"Venetsian ja Genovan välillä ei ole koskaan täyttä rauhaa", sanoi
kapteeni, "ja koska sota uhkaa, emme voi olla liian varovaisia.
Valtion sotalaivat saisivat kyllä olla rauhassa, mutta kauppalaivojen
laita on toinen. Kuka kauppalaivoista välittää? Jos meidän kimppuumme
hyökätään ja tavaramme ryöstetään, niin kuka siitä saa tietää? Meidän
kaulamme voidaan katkaista tai meidät voidaan lähettää Genovaan
vankilatyrmiin, ja vasta vuosikausien jälkeen, vankeja vaihdettaessa
voi meidän kohtalomme ehkä tulla tiedoksi. Jollei meistä muutamiin
viikkoihin saavu mitään tietoja Venetsiaan, otaksutaan vain, että
olemme myrskyssä haaksirikkoutuneet.
"Silloin herra Polani vetää viivan Boniton nimen ylitse ja merkitsee
kirjoihinsa laivan vahingon, eikä asiasta puhuta sen enempää, jollei
joku mahdollisesti pääse hengissä vankilasta ja palaa Venetsiaan.
Ei, ei, herra Francesco, näillä itäisillä vesillä täytyy aina
olla varuillaan, ikään kuin sota olisi käynnissä. Muistatteko,
miten Antonio Doria kesken parasta rauhan aikaa anasti kahdeksan
venetsialaista laivaa, murhasi kaksi kauppiasta ja vaati suuret
lunnaat laivoista? Ja kuinka usein yksityisiä laivoja joutuukaan
kadoksiin. Aina syytetään merirosvoja, mutta yhtä usein genovalaiset
ovat ilkityön tekijöitä. He ovatkin täysiä merirosvoja. Rehellisessä
taistelussa me aina voitamme heidät, ja siksi he aina jonkun tekosyyn
nojalla koettavatkin etsiä riitaa."
Francisiä nauratti kapteenin genovalaisviha, mutta hän ei viitsinyt
kiistellä hänen kanssaan. Seuraavana aamuna hän tuli kannelle heti
aamun valjetessa.
"Yksi aluksista on poistunut rannasta", sanoi Francis tarkasteltuaan
satamaa.
"Niin", sanoi kapteeni, "nyt vasta minäkin sen huomaan. Mitähän
varten se on lähtenyt? Ei varmaankaan millekään hyvälle asialle.
Myrsky on yhä varsin kova. Olen varma siitä, ettei se olisi lähtenyt
liikkeelle, jollei sillä olisi ollut jokin erityinen tarkoitus,
ja varmaankin siinä on paljon miehiä, muuten se ei olisi voinut
vastatuulessa päästä niemen ohitse. Mikähän ilkeä juoni sillä lie
mielessä?"
Hetken kuluttua kapteeni antoi laskea veneen vesille ja souti
kalliosaarelle, joka sijaitsi sataman suussa, kiipesi vuorelle ja
tarkasteli sieltä merta. Puolen tunnin kuluttua hän palasi takaisin.
"Turha yrittää", sanoi hän Francisille; "tuuli puhaltaa suoraan
mereltä, emmekä me jaksa soutaa Bonitoa näin kovassa vastatuulessa.
Tuon aluksen laita, joka eilen illalla läksi liikkeelle, oli aivan
toinen. Se kulkee syvällä, ja siksi ei tuuli tartu siihen niinkuin
Bonitoon, joka on korkealaitainen ja raskaassa lastissa."
"Miksi luulette sen lähteneen, kapteeni?"
"Luultavasti se on mennyt hakemaan apua toisilta saarilta. Se,
että venetsialainen kauppalaiva on saapunut tänne myrskyä pakoon,
antaa heille hyvän tilaisuuden hyökätä meidän niskaamme aivan kuin
mehiläisparvi. On vaarallista purjehtia yksin. Useasti olen puhunut
siitä isännälleni. Muut kauppiaat lähettävät tavallisesti laivansa
suurissa joukoin, kymmenen tai kaksikymmentä yhdessä, ja silloin he
voivat karkottaa kimpustaan vaikka kuinka monta merirosvoalusta.
Mutta herra Polani lähettää aina laivansa yksin. Hän on sitä mieltä,
että yksinäinen laiva purjehtii nopeammin kuin kokonainen laivasto,
sillä nopeakulkuistenkin alusten täytyy pysyä hidaskulkuisten
vauhdissa. Sitä paitsi kapteeni ei voi suunnata matkaansa minne häntä
haluttaa neuvottelematta toisten kanssa eikä poiketa sellaisiin
satamiin, joissa hän luulee voivansa tehdä edullisia kauppoja
kilpailematta toisten kanssa.
"Kummallakin tavalla on omat etunsa. Minun isäntäni laivat ovat
suuremmassa vaarassa, mutta jos ne suoriutuvat niistä onnellisesti,
saavat ne myös suuremman voiton kuin toiset. Yleensä purjehdin
mieluiten yksin; mutta tällä kertaa ei minulla olisi mitään sitä
vastaan, jos minulla olisi puoli tusinaa toisia laivoja tässä
rinnallani."
Kolme kertaa päivän kuluessa kapteeni kävi kalliosaarella.
Palatessaan viimeisellä kerralla juuri ennen hämärän tuloa, hän sanoi
Francisille:
"Tuuli alkaa asettua; toivottavasti me huomenna pääsemme pois tästä
satimesta. Olen varma siitä, että vaara uhkaa meitä."
"Oletteko keksinyt jotain muutakin epäilyttävää kuin tuon aluksen
häviämisen?"
"Olen, kaksikin muuta seikkaa", sanoi kapteeni. "Ensiksikin ovat
saaren asukkaat muuttaneet käytöstapaansa. Tosin he eivät ole sen
epäystävällisempiä kuin ennenkään, mutta kun tänään kuljin kylässä,
huomasin, että he olivat tavattoman kiihtyneitä, he keskustelivat
suurissa ryhmissä keskenään, mutta hajaantuivat heti, kun joku
miehistämme sattui tulemaan lähelle. Minä näin, että he nauroivatkin,
kun he luulivat, ettei kukaan heitä tarkannut, mutta heti, kun
tulimme lähemmäksi, muuttuivat he vakaviksi ja äreiksi. He odottavat
aivan varmaan jotakin.
"On minulla toinenkin syy epäilyksiini. Olen pitänyt silmällä tuota
korkeaa kukkulaa kylän takana. Sanotaan, ettei siellä ole muuta
kuin muutamia omituisia kiviä, eikä siis kellään ole sinne asiaa,
mutta tänään olen huomannut useiden miesten kiipeävän sinne, ja
päästyään vuoren harjalle he seisovat hiljaa hetken aikaa ikään kuin
tarkastellen merta ja palaavat jälleen alas. Eihän tuollaiselle
vuorelle kukaan kiipeä vain huvikseen. He nousevat sinne siksi,
että odottavat näkevänsä jotain merellä, eikä mikään muu kuin
merirosvolaivasto voi olla tulossa. Luopuisin kernaasti vaikka koko
vuoden palkastani, jos pääsisimme täältä jo tänä iltana, mutta se ei
käy päinsä, meidän täytyy odottaa huomiseen; sitten on yritettävä
päästä kallioiden sivuitse. Mutta jos merirosvot tulevat yöllä,
hyökkäävät he kimppuumme meidän nukkuessamme."
Nyt koko miehistö sai käskyn olla valmiina hyökkäykseen. Niiden,
jotka eivät olleet vahdissa, piti maata aseet vieressään. Alemmat
lastiovet suljettiin, luja vahti asetettiin kannelle, jotta
vihollinen ei voisi päästä yllättämään Boniton miehistöä. Kapteeni
vakuutti, ettei hyökkäystä luultavasti tarvinnut pelätä ennen kuin
aamulla, jolloin merirosvot voisivat selvästi nähdä heidät ja hyvässä
järjestyksessä hyökätä heidän kimppuunsa. Francis heittäytyi sen
vuoksi vuoteelleen ja pyysi, että hänet herätettäisiin pari tuntia
ennen aamun sarastusta. Hän ei nukkunut juuri nimeksikään ja nousi
vuoteeltaan monta kertaa kuunnellakseen, kuuluisiko minkäänlaista
ääntä, joka ilmaisisi vihollisen tuloa. Astuessaan kerrankin laivan
partaalle hän huomasi, että Giuseppe seisoi hänen vieressään.
"Oletko ollut täällä kauan, Giuseppe?"
"Siitä saakka kun te viimeksi kävitte ulkona, herra Francesco.
Ajattelin jäädä tänne hetkeksi kuuntelemaan."
"Oletko kuullut mitään?"
"Olen useampaankin kertaan kuullut ääntä."
"Minkälaista ääntä, Giuseppe?"
"Sellaista, joka syntyy kun purjeita ja raakapuita lasketaan alas.
Olen kuullut sellaista ääntä monta kertaa soudellessani öisin sataman
lähellä. Kuulin aivan selvästi, miten väkipyörät ratisivat, kun
nuorat luisuivat niitä pitkin. Olen aivan varma siitä, että useita
aluksia on saapunut sataman suuhun seisoessani tässä. Muutamat
merimiehistä ovat myös kuulleet saman äänen, se ei siis voi olla
erehdystä. Jollei kapteenilla ole mitään sitä vastaan, lähden
veneellä ottamaan selkoa, mistä on kysymys."
"Minä kysyn kapteenilta, Giuseppe."
Mutta kapteeni väitti, ettei maksanut vaivaa.
"Yhdentekevää onko niitä monta vai muutamia, meidän täytyy sittenkin
odottaa aamuun, ennen kuin lähdemme liikkeelle. Pimeässä meidän olisi
mahdoton päästä salmesta ulos, vaikkei mitään estettäkään olisi."
"Mutta ovathan he päässeet siitä sisään", sanoi Francis.
"Epäilemättä heidän toverinsa toisista laivoista tai myöskin kylän
väestö on antanut heille valomerkkejä; sitä paitsi heillä oli
myötätuuli ja meillä olisi vastainen. Ei, hyvä herra, emme voi
tehdä muuta kuin odottaa. Huomenna, jollei heitä ole kovin monta,
täytyy meidän koettaa päästä heidän ohitseen aavalle merelle; mutta
jos heitä on suuri joukko, on meidän paras taistella täällä, sillä
silloin kaikki miehet voivat ottaa osaa taisteluun, jos soudamme
toinen puoli miehistöä on kiinni airoissa. Jos teidän palvelijanne
tekisi mielensä mukaan, hän voisi joutua vihollisen käsiin; ja koska
siinä tapauksessa ei olisi kuitenkaan mitään hyötyä niistä tiedoista,
joita hän voisi hankkia, on parasta, että hän jää paikalleen."
Tunnit kuluivat hitaasti, ennen kuin päivän ensimmäinen sarastus
alkoi näkyä taivaan rannassa. Kaikki miehet olivat kannella, sillä
niin pian kuin tuli tiedoksi, että useita aluksia oli saapunut
satamaan, olivat kaikki myös selvillä siitä, että todellinen vaara
uhkasi. Kesti vain puolen tuntia, ennenkuin silmä saattoi erottaa
mustia hahmoja, jotka piileksivät saaren suojassa, aivan sataman
suussa.
"Tuossa ne ovat, herra Francesco", sanoi kapteeni. "Mikäli näen
oikein, niitä on kymmenen kappaletta, mutta yhtä hyvin niitä
saattaa olla useampiakin, sillä varmaan muutamat niistä ovat aivan
vieretysten. Puolen tunnin kuluttua asia selvenee."
Francis kysyi, eikö kapteeni aikonut antaa laskea airoja veteen ja
sitoa niitä hankoihin kiinni, koska sillä keinoin voitiin estää
vihollinen nousemasta laivaan sivuilta.
"En, herra Francesco", vastasi kapteeni. "Ensiksikin laivan
partaat ovat niin korkeat, etteivät merirosvot helposti voi nousta
kannelle. Toiseksi, jos me laskemme airot veteen, voivat he täydellä
vauhdilla soutaa niitä vasten ja murskata ne rikki, ja airomme me
välttämättä tarvitsemme. Olen tuuminut asiaa, ja suunnitelmani on
sellainen, että heti kun he lähestyvät, annan parin, kolmen airon
kummallakin puolella olla liikkeessä, jotta vähitellen soljumme
sataman suuta kohti, mutta soutajien pitää painaa aironsa aluksen
kylkiä vasten niin pian kuin ne törmäävät vihollisen laivoihin.
Sillä me tarvitsemme kaikki airomme sekä purjeemme päästäksemme
pakoon, kunhan pääsemme satamasta. En usko, että voimme kauan aikaa
vastustaa vihollisen ylivaltaa, jos jäämme tänne taistelemaan, mutta
jos jaksamme vastustaa heitä edes vähän aikaa ja samalla pääsemme
satamasta ulos, niin kaikki voi päättyä hyvin."
Kun päivä valkeni, saattoivat he selvästi nähdä vihollisensa. Siellä
oli jos jonkinlaisia aluksia, pitkiä, matalia, suuripurjeisia laivoja
sekä aivan pieniäkin. Ne näyttivät kaikki olevan täynnä väkeä.
"Ei ainoakaan ole yhtä korkeareunainen kuin Bonito", sanoi kapteeni,
"ja siksipä heidän on vaikea kavuta meidän kylkiämme ylös. Ja vaikka
heitä onkin paljon enemmän kuin meitä, otamme me heidät lämpimämmin
vastaan kuin mitä he voivat aavistaa. Tuskinpa he ovat voineet
edeltäpäin laskea, että olemme valmistuneet heidän hyökkäykseensä ja
että meillä on kylliksi voimaa."
Kaikki oli valmiina taisteluun. Pari kolme tynnyriä sellaista
ainetta, jota nimitettiin "kreikkalaiseksi tuleksi" oli tuotu
ruumasta kannelle, ja tulella kiehui pikeä useissa kattiloissa.
Kolmekymmentä jousimiestä seisoi kokassa, ja muut keihäät, kirveet ja
miekat kädessä olivat asettuneet partaan suojaan.
"Ei haittaa lainkaan, vaikka soudamme lähemmäksi sataman suuta ennen
taistelun alkua", sanoi kapteeni.
"Nostakaa ankkuri ja laskekaa neljä paria airoja veteen!"
Ankkuri nostettiin, airot laskettiin veteen, ja Bonito alkoi hitaasti
soljua eteenpäin. Samassa syntyi kiirettä ja hälinää merirosvojen
laivoilla. Nekin läksivät liikkeelle ja hyökkäsivät suoraan Boniton
päälle.
Miehistö ei vastannut merirosvojen huutoihin, vaan seisoi
levollisesti paikallaan, niin etteivät rosvot voineet nähdä ketään
muuta kuin kapteenin, joka nosti Venetsian leijonan maston päähän.
Samassa he lennättivät kokonaisen nuolituiskun Bonitoa vastaan,
mutta siihenkään ei vastattu ennenkuin alukset olivat viidenkymmenen
kyynärän päässä toisistaan. Silloin vasta Boniton miehistö kohosi
pystyyn ja korkealta paikaltaan lennätti nuolensa keskelle vihollisen
tiheään kasaantunutta joukkoa.
Heti sen jälkeen kaksi suurta merirosvoalusta laski Boniton
kylkeen. Mutta heidät otettiin kiehuvalla piellä ja kreikkalaisella
tulella vastaan. Ne, jotka yrittivät kavuta laivaan, saivat maistaa
keihäitten kärkiä tai sotakirveitten iskuja. Taistelua ei kestänyt
kauan. Monet, jotka olivat saaneet niskaansa kiehuvaa pikeä,
hyppäsivät tuskissaan mereen, toiset, jotka turhaan yrittivät
sammuttaa kreikkalaista tulta, seurasivat heidän esimerkkiään.
Tuli tarttui nopeasti puuhun, ja hetken kuluttua molemmat
merirosvolaivat olivat täydessä tulessa. Toiset alukset yrittivät
kyllä parastansa, mutta pelästyen toveriensa kovaa kohtaloa, ne
pysyttelivät loitommalla.
"Airot veteen!" käski kapteeni, ja Bonito liukui jälleen eteenpäin.
Miehistö seisoi yhä partaan suojassa, joku jousimiehistä lähetti vain
silloin tällöin nuolensa vihollisten pariin.
"Eniten minä pelkään", sanoi kapteeni Francisille, joka seisoi hänen
vieressään, "että he voivat keulavanteillaan vahingoittaa Boniton
laidoitusta."
"Emmekö voisi ripustaa verkapakkoja laitojen suojaksi", ehdotti
Francis.
"Voisihan sitä ainakin koettaa", sanoi kapteeni, ja lähetti miehiä
niitä hakemaan. Pakat sidottiin nuoriin ja nostettiin partaalle,
josta ne helposti tarpeen tullessa voitiin laskea alemmaksi.
He olivat päässeet nyt puolitiehen, kun pienemmät rosvoalukset
vetäytyivät syrjään ja päästivät kaksi suurinta laivaa Boniton
kummallekin puolelle. Ne aikoivat tehdä hyökkäyksensä sen keskiosaa
vastaan, se näkyi selvästi, ja heti merimiehet laskivat kolme
verkapakkaa laivan kummallekin puolelle, aivan veden rajaan. Francis
hyppäsi laivan toiselle reunalle seuraten tätä manööveriä, ja
kapteeni teki samoin toisella puolella.
"Pari jalkaa kauemmaksi peräpuolelle, pojat! Hyvä!" Seuraavassa
silmänräpäyksessä hirveä ryske sai Boniton tärisemään. Merirosvojen
kaulavantit murskaantuivat, mutta verkapakat pelastivat Boniton
reunat särkymästä, joskin vettä tulvahti sisään liitteistä. Siitä
ei miehistö kuitenkaan välittänyt, vaan heitteli nuolia ja palavia
aineita vihollisen päälle, ja sen oli pakko uppoamistilassa peräytyä.
"Nyt me luullakseni voimme jatkaa matkaa", sanoi kapteeni ja käski
laskea kaikki airot veteen. Heti Bonito soluikin satamasta ulos.
Merirosvot pyörivät sen ympärillä ampuen sitä nuolillaan, mutta
kukaan ei uskaltanut enää yrittää uutta hyökkäystä. Niin pian kuin
Bonito oli sivuuttanut saaren, nostettiin purjeet. Tuuli oli nyt
paljon hiljaisempi kuin yöllä ja täysin purjein ja airojen avustamana
laiva laski länteen merirosvojen uskaltamatta seurata sitä.
Pian airotkin nostettiin laivaan, ja miehistö sai käskyn tilkitä
liitteet, joista vettä tulvi sisään. He tarkastelivat kärsimiään
vahinkoja ja huomasivat, että kuusi miestä oli kuollut ja
kaksikymmentäyhdeksän saanut suurempia tai pienempiä haavoja.
Franciskin oli haavoittunut kahdesti, hänen johtaessaan verkapaalujen
hilaamista nuoli oli lävistänyt hänen oikean jalkansa ja
vahingoittaen yhtä kylkiluuta osunut kylkeen.
"Tämä ei käy", sanoi kapteeni auttaessaan Giuseppeä sitomaan
Francisin haavaa. "Herra Polani on antanut teille paikan laivassa,
jotta oppisitte merenkulkua ja kaupantekoa eikä tappelua merirosvojen
kanssa. Teitä me kuitenkin saamme kiittää siitä, että Bonito
pelastui, sillä varmaankin se olisi saanut useita reikiä, jolleivät
verkapakat olisi suojelleet sitä. Ne olivat erinomaiseksi avuksi ja
pelastivat varmaan laivan turmiosta sekä meidät hukkumasta, sillä
sytytettyämme kaksi heidän laivaansa palamaan eivät merirosvot olisi
säälineet meitä. Kuinka tulitte ajatelleeksi sellaista keinoa?"
"Olen lukenut kirjoista, että piirityksissä voidaan olkikuvoilla
estää muurinsärkijää rikkomasta linnoitusta ja siksi arvelin, että
verkapakat voisivat täyttää saman viran."
"Olipa todellakin onni, että pääsimme niin vähällä hinnalla",
sanoi kapteeni. "Minä kumarruin alas ja näin, miten laivan parras
taipui pahasti, kun toisen laivan kokka kolahti sitä vastaan, ja
odotin vain, että kaari murskautuisi. Onneksi Bonito oli vahvemmin
rakennettu kuin sen ahdistaja, niin että sen kokka murtui eikä
Boniton parras. Mutta kyllä minun sydämeni nousi kurkkuun asti."
"Niin minunkin, kapteeni. Tuskin tunsin, kun nuolet osuivat minuun.
Minun täytyi väkisinkin nauraa nähdessäni, miten soutajat kupsahtivat
selälleen aluksen törmätessä meitä vasten. Näytti aivan siltä kuin
näkymätön jättiläinen olisi pyyhkäissyt ne kädellään kumoon."
Tuuli oli yhä edelleen suotuisa, kunnes he saapuivat Kreetaan,
missä kapteeni kertoi hyökkäyksestä erään venetsialaisen laivan
päällikölle. Sotalaiva lähti heti taistelupaikalle karkottaakseen
kaikki merirosvot, mitä saarilla oli. Niin pian kuin kapteeni oli
toimittanut kirjeensä ja osan Boniton lastista maihin, he jatkoivat
matkaa Kyprokseen. Parin viikon aikana he kiertelivät Syyrian rantoja
ja poikkesivat moniin turkkilaisiin satamiin.
Sen jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen, sillä aiottiin kulkea
Dardanellien ja Bosborin kautta Azowiin. Mutta kun tultiin Tenedoksen
saarelle, joka sijaitsee parin peninkulman päässä salmen suusta,
sai kapteeni kuulla uutisia, jotka pakottivat hänen muuttamaan
suunnitelmaansa. Konstantinopolissa oli syttynyt vallankumous, johon
Perassa asuvat genovalaiset ottivat innolla osaa. Julma tyranni
Kalo-Johannes V oli syösty valtaistuimelta, ja hänen jälkeläisensä
Andronikos oli vapautettu vankeudesta ja valittu hallitsijaksi.
Andronikos oli luovuttanut genovalaisille palkaksi heidän
avustuksistansa Tenedoksen saaren.
Tieto näistä tapahtumista oli juuri saapunut, kun Bonito purjehti
satamaan, ja koko kaupunki oli kiihkoissaan. Pari venetsialaista
sotalaivaa oli satamassa, mutta niiden ylipäällikkö, joka ei ollut
saanut mitään käskyä, miten tällaisessa tapauksessa menetellä, pysyi
puolueettomana. Tapaus oli kuitenkin hyvin tärkeä, sillä se, joka
omisti Tenedoksen saaren, hallitsi myöskin Dardanelleja, ja siellä
oleva laivasto saattoi sulkea pääsyn salmeen.
Kansa kerääntyi kuvernöörin talon edustalle huutaen: "Alas
genovalaiset!" Kuvernööri, jolla ei ollut mitään tukea
kreikkalaisista eikä genovalaisista sotajoukoista, myöntyi kansan
tahtoon ja julisti, ettei hän tunnustanut Konstantinopolin
vallankumousta eikä alistunut Andronikoksen määräykseen. Donato
Trono, eräs venetsialainen kauppias, joka asui saarella, ja useat
muut venetsialaiset puhuivat kansalle, ja selittivät heille, ettei
Tenedos yksin jaksanut vastustaa Kreikan ja Genovan ylivoimaa, ja
että heidän ainoa pelastuksensa oli turvautua Venetsian suojelukseen.
Kansa, joka kernaammin alistui Venetsian kuin Genovan herruuteen,
suostui ehdotukseen. Pyhän Markuksen lippu nostettiin innostuksen
vallitessa salkoon, ja saari julistettiin Venetsian alusmaaksi.
Genovalainen sotalaiva, joka oli satamassa, nosti heti purjeensa ja
lähti viemään näitä uutisia Konstantinopoliin, missä keisari antoi
vangita kaikki venetsialaiset. Niin pian kuin tieto tästä saapui
Tenedokseen, piti Boniton kapteeni neuvottelun Francisin kanssa.
"On aivan selvää, herra Hammond, että emme voi jatkaa matkaamme
pohjoiseen päin. Meidät vain vangittaisiin ja pidätettäisiin
Konstantinopolissa, ja vaikka meidän onnistuisikin yöllä päästä
livahtamaan siitä ohi, niin joutuisimme genovalaisten käsiin,
jotka Mustallamerellä ovat meitä paljon voimakkaammat, sillä jos
Venetsia suostuu saaren tarjoukseen ja ottaa sen haltuunsa, on aivan
varma, että Genova julistaa sodan. Siksi minusta on parasta, että
me purjehdimme takaisin Venetsiaan sen lastin kanssa, mikä meillä
nyt on, saamaan uusia määräyksiä herra Polanilta. Emme ole tehneet
niinkään huonoja kauppoja alkumatkallamme, ja siksi on parempi
pelastaa se, mikä meillä on, kuin mahdollisesti menettää kaikki,
sillä voimme milloin hyvänsä kohdata genovalaisen laivaston, joka on
tulossa tänne."
Francis oli aivan samaa mieltä kuin kapteenikin, ja Bonito purjehti
etelää kohti. He kävivät useissa satamissa, ja kun tuli tiedoksi,
että vihamielisyydet piakkoin syttyisivät ilmiliekkiin Genovan ja
Venetsian välillä, jolloin kaikki kauppa keskeytyisi, olivat saarten
asukkaat halukkaat hankkimaan itselleen suuria varastoja ja siksi
kapteeni sai loputkin lastistaan hyvillä ehdoilla myydyksi ja lastasi
laivaansa saarten tuotteita.
Siten saapui Bonito raskaassa lastissa kolmen kuukauden kuluttua
jälleen Venetsian satamaan. Niin pian kuin ankkuri oli laskettu,
vuokrasi kapteeni gondolin ja lähti yhdessä Francisin kanssa
kaupunkiin tekemään herra Polanille selkoa matkan tuloksista ja
jättämään hänelle tilityksen laivan lastista. Kauppias vastaanotti
heidät hyvin sydämellisesti ja syleili Francisia kuin omaa poikaansa.
"Menepä saliin, Francesco, tyttäreni odottavat sinua, sillä tunti
sitten saimme tietää, että Bonito oli saapunut satamaan. Kirjeitse
saimme jo aikaisemmin kuulla seikkailustanne merirosvojen kanssa
ja neuvokkuudestanne pelastaessanne laivan heidän käsistään. Olen
antanut käskyn maksaa miehistölle yhden kuukauden lisäpalkan. Sinun
reippaudestasi kapteeni on myös kertonut minulle, mutta siitä puhumme
toisella kertaa. Minulla on asioita kapteenin kanssa, siksi on
parasta, että poistut."
Francis lähti tyttöjen luo, jotka ottivat hänet vastaan
sydämellisesti.
"Kylläpä tulimme iloisiksi, kun isä kertoi Boniton saapuneen", sanoi
Maria. "Emme olleet saaneet kirjeitä pitkään aikaan, ja pelkäsimme,
että olisitte ennättäneet purjehtia Konstantinopoliin ennen kuin
olitte saaneet kuulla tapahtumista Tenedoksessa, sillä silloin te
varmaan olisitte joutuneet vangiksi."
"Me olimme Tenedoksessa juuri silloin, kun nuo tapahtumat sattuivat",
sanoi Francis, "eikä meillä senjälkeen ollut tilaisuutta lähettää
kirjeitä. Minulla on ollut erittäin hauska matka, eikä työtäkään ole
puuttunut, mutta kolme kuukautta on sittenkin pitkä aika, ja minun
oli jo ikävä Venetsiaa."
"Venetsiaa ja --" sanoi Maria kohottaen nuhtelevasti sormeaan.
"Ja teitä molempia", sanoi Francis hymyillen. "Minusta oli turha
lisätä sitä, koska te ilmankin tiedätte, että te ja Venetsia
merkitsette samaa minulle."
"Sen parempi", sanoi Maria hyväksyen. "Minusta näytätte edistyneen
poissaollessanne. Eikö sinustakin, Julia?"
"Minun mielestäni tuollainen typerä puhe ei todista mitään
edistystä", Julia sanoi vakavasti. "Mikä nuori herra hyvänsä täällä
Venetsiassa voi sellaista sanoa. Francescon imartelu ei miellytä
meitä."
"Parasta että puhut vain omasta puolestasi, Julia", sanoi Maria
nauraen. "Minä pidän imartelusta, yksin Francesconkin. Vaikkei se
merkitsisikään mitään, niin se on mieluista. Ja jotain tottakin
siinä aina voi olla. Emmehän me tietenkään merkitse koko Venetsiaa
Francescolle, mutta meidän on hauska tavata häntä, ja hänen meitä, ja
miksi hän ei saisi sitä sanoa? Hyvä on, ettet välitä imarteluista,
mutta kun tulet vanhemmaksi, niin varmaankin ne miellyttävät sinua
enemmän."
Julia pudisti päätään.