viettääkseni lopun päivää isäni kanssa, sillä palatessani takaisin
merimatkaltani on isä varmaan jo matkustanut Englantiin."
"Minä tulen sinun kanssasi", sanoi Matteo "Minun tulee sinua kovin
ikävä ja koetan tehdä parhaani, että pääsisin myös maailmalle niin
pian kuin suinkin. Sinä saat varmaan kokea monenlaisia seikkailuja,
sillä muutamien viikkojen kuluttua sota varmaan syttyy Venetsian ja
Genovan välillä. Polanin laivat ovat haluttua tavaraa, ja kukapa
tietää, vaikka saisit tutkia genovalaisen vankilankin sisäpuolta
ennen kuin palaat kotiin."
Molemmat ystävykset saapuivat nyt Polanin palatsiin. Polani itse ei
ollut kotona, mutta heidät kutsuttiin heti tyttärien huoneeseen.
"Olen sydämestäni iloinen, että tapaan teidät taas terveinä", sanoi
Matteo astuessaan sisään. "Koko Venetsia ei puhu muusta kuin teidän
kotiintulostanne. Olette päivän sankareita, ette usko, mitä huomiota
te olette herättäneet."
"Mitä pikemmin ihmiset saavat jotain muuta puheenaihetta, sitä
parempi", sanoi Maria, "sillä toistaiseksi meidän täytyy olla
vankina. Jos venetsialaiset olivat niin kovin kiinnostuneita
meistä, olisivat he voineet jo paljon ennemmin ottaa selkoa meidän
olinpaikastamme."
"Mutta minä vakuutan sinulle, Maria, että kaikki ihmiset tekivät
minkä ikinä saattoivat. Kaikki gondolit tutkittiin, kaikki
kalastajakylät etsittiin. Mutta kukapa olisi osannut aavistaa,
että olitte San Nicolon saarella. Minä en ole tehnyt koko aikana
muuta kuin soudellut paikasta toiseen etsimässä teitä, ja samaa on
Francescokin tehnyt -- sen voin teille vakuuttaa."
"Francescon laita onkin aivan toinen", sanoi Maria huomaamatta, että
Francis salaisin merkein koetti saada häntä vaikenemaan. "Hänellä
on sekä silmät että aivot, ja jollei hän olisi saattanut isää
piilopaikallemme, niin istuisimme yhä siellä, kunnes Ruggiero olisi
tullut meitä hakemaan."
"Francesco siis teidät löysikin?" sanoi Matteo ihmeissään.
"Etkö sitä tiennyt, Matteo? Tietysti hän meidät löysi! Julia ja minä
saamme kiittää häntä kaikesta -- eikö totta, Julia?"
"Suo anteeksi, etten kertonut sitä sinulle", sanoi Francis
ihmettelevälle ystävälleen, "mutta sekä herra Polani että isäni
kielsivät minua puhumasta mitään koko asiasta. Sitä paitsi se riippui
kokonaan sattumasta."
"Ei lainkaan", sanoi Maria, "se riippui kokonaan siitä, että kuljette
silmät auki. Minä en tiennyt, että se oli salaisuus. Mutta tämän
jälkeen olen varovaisempi."
"Mutta miten se kävi, Francesco?" kysyi Matteo.
Francis kertoi nyt, miten hän ensiksi oli saanut tietää, että
saarella oli mökki ja että Ruggiero Mocenigolla oli tapana käydä
siellä. Sitten hän kertoi edelleen nähneensä seuranaisen gondolissa,
ja kun tämä oli suunnannut matkansa laguunia kohti, oli hän tullut
ajatelleeksi, että tytöt mahdollisesti olisivat mökissä.
"Niin kuin näet, oli asia aivan yksinkertainen, Matteo", lopetti hän.
"Tämän jälkeen en moiti sinua enää siitä, että soutelet gondolissasi
niin paljon, sillä siten joutuu jos jonkinlaisiin seikkailuihin.
Ja jollet olisi niin taitava gondolia kuljettamaan, et nyt tässä
kertoisi meille tätä juttua. Mutta hyvä sinun on lähteä pois täältä
joksikin aikaa, sillä muuten voi sinun osallisuutesi tähän asiaan
helposti tulla ilmi."
"Aiotteko matkustaa pois, Francesco?" huusivat molemmat tytöt yhteen
ääneen.
"Minä lähden teidän isänne laivassa huomenaamulla."
"Ettekä tule enää takaisin?" sanoi Maria. "Toivottavasti tapaan
teidät varsin pian jälleen. Olen päässyt teidän isänne palvelukseen
ja palaan laivan mukana takaisin Venetsiaan. Isäni matkustaa
Englantiin, ja teidän isänne on tarjonnut minulle asunnon kodissaan
aina kun olen maissa."
"Sehän on viisasta", sanoi Maria. "Kylläpä me olisimme toruneet isää,
jos hän olisi päästänyt teidät täältä ikiajoiksi kaiken sen jälkeen,
mitä olette meidän hyväksemme tehnyt -- vai mitä, Julia?"
Mutta Julia oli mennyt ikkunaan eikä näyttänyt kuulevan koko
kysymystä.
"Onpa se hauskaa", jatkoi Maria, "sillä silloin palaatte tänne
joka toinen tai kolmas kuukausi, ja minä pidän kyllä huolta siitä,
ettei isä heti paikalla lähetä laivaa taas merelle. Sehän on aivan
kuin saisi oman veljen, ja veljenäni minä melkein pidänkin teitä,
Francesco -- sillä jos meitä vielä hätyytettäisiin, olen varma siitä,
että suojelisitte meitä taaskin."
"En usko, että teillä on syytä pelätä enää Ruggieroa", sanoi Francis.
"Hän joutuu pitkäksi aikaa vankeuteen."
"Se on nyt vähintä, mitä he voivat hänelle tehdä", sanoi Maria
harmistuneena. "En rauhoitu ennen kuin hän on joutunut kiinni."
Puolen tunnin kuluttua Francis ja hänen ystävänsä lähtivät.
"Sinä olet oikea onnenmyyrä", sanoi Matteo heidän käytyään gondoliin
istumaan. "Monet venetsialaiset nuorukaiset kadehtivat sinua sen
johdosta, että olet päässyt Polanin tyttärien suosioon."
"Loruja!" sanoi Francis punastuen. "Mitä sinä puhut niin typerästi,
Matteo. Minähän olen niin nuori, etten voi ajatellakaan naimisiin
menoa moneen vuoteen. Olisihan sitä paitsi kovin rohkeata, jos
uskaltaisin ajatella sellaista, he kun ovat rikkaimpia perijättäriä
koko Venetsiassa."
"Saadaanpa nähdä", naureskeli Matteo. "Maria on hiukan liian vanha
sinulle, mutta Julia sopii mainiosti. Ja kukapa tietää miten käy
parin, kolmen vuoden kuluttua."
"Älä viitsi puhua tuollaisia typeryyksiä", sanoi Francis
kärsimättömästi.
Matteo nojautui mukavasti taaksepäin ja vihelteli. "Ei puhuta
sitten", sanoi Matteo, "mutta kernaasti soisin olevani yhtä suuressa
suosiossa kuin sinä."
Seuraavana aamuna Francis puhui kauan aikaa tulevaisuudestaan isänsä
kanssa.
"Toivon tapaavani sinut silloin tällöin, Francis", sanoi herra
Hammond, "sillä Polani antaa varmaankin sinun seurata hänen
laivojensa mukana joskus Englantiinkin. Jollei mitään odottamatonta
tapahdu, on sinun tulevaisuutesi turvattu. Polani on luvannut pitää
sinua kuin omana poikanaan, ja minä olen varma siitä, että sinä et
petä niitä toiveita, joita hän asettaa sinuun. Mutta älä ole liian
uhkarohkea, sillä kauppalaivakin voi joutua vaaroihin. Merirosvoja
liikkuu Välimerellä, ja sota-aikoina eivät sotalaivat ole rosvojen
aluksia parempia. Muista aina, että kauppalaivan kapteenin täytyy
ensi sijassa ajatella aluksensa ja lastinsa pelastamista ja ryhtyä
taisteluun vain hätätilassa.
"Voi olla, että jonkin ajan kuluttua lähetän jonkun veljistäsi tänne,
mutta se riippuu siitä, millaiseksi he ovat kehittyneet minun
poissaollessani; ei kannata lähettää tänne pahankurista poikaa vain
paria vuotta vanhemman veljen hoidettavaksi. Mutta siitä voimme
puhua sitten, kun tulet Englantiin, ja tiedämme, missä asemassa
olet. Pelkään, että Venetsialle on tulossa vaikeat ajat. Luultavasti
Genova, Padova, ja Unkari ovat liittoutuneet Venetsiaa vastaan, ja
vaikka Venetsia onkin mahtava, se saa varmaan kokea kovia. Luotan
kuitenkin siihen, että se kestää tämänkin myrskyn, niin kuin se on
kestänyt aikaisemmatkin.
"Ja nyt poikani, sinun on aika lähteä laivaan. Iloitsen siitä, että
Giuseppe saa seurata mukanasi, sillä poika on uskollinen ja kiintynyt
sinuun ja voi olla sinulle suureksi avuksi. Tavarasi on jo viety
laivaan. Lähtekäämme siis mekin."
Kun he saapuivat satamaan, jossa purjelaiva oli ankkurissa, oli se jo
lähtövalmiina.
Bonito oli suuri alus, rakennettu pikemmin kantamaan suurta
lastia kuin kulkemaan nopeasti. Siinä oli kaksi mastoa ja isot,
nelikulmaiset purjeet, ja myötätuulessa se oli varsin nopeakulkuinen.
Mutta luoviminen oli siihen aikaan tuntematon taito, ja siksi täytyi
vastatuulen sattuessa joko heittää ankkuri tai turvautua airoihin,
joita laivassa oli viisitoista paria. Kun he saapuivat kannelle,
tervehti itse Polani heitä.
"Tulin heittämään hyvästi pojallenne, herra Hammond, ja katsomaan,
että kaikki oli käskyjeni mukaan hänelle valmistettu. Kapteeni
Corpadio, tässä on nuori mies, josta olen puhunut teille ja jota
teidän tulee kohdella aivan kuin poikaani. Teidän tulee opettaa
hänelle purjehtimisen taitoa, mutta myöskin kaupantekoa. Tässä on
hyttisi Francesco."
Hän avasi varsin tilavan hytin oven laivan perällä. Se oli varsin
mukavasti sisustettu.
"Kiitän teitä koko sydämestäni, herra Polani", sanoi Francis. "Ainoa
vika on se, että hyttini on liian mukava. Minun pitäisi saada kokea
kovaa niinkuin kaikkien aloittelijoiden."
"Se ei ole tarpeellista, Francesco, koska sinusta tulee kauppias
eikä merimies. Sinun pitää oppia komentamaan laivaa, sillä muuten
et osaa arvostella niiden henkilöiden kykyä, jotka otetaan
laivanpäälliköiksi, mutta sinun tulee muistaa, että matkustat
minun liikkeeni edustajana ja siksi sinun on esiinnyttävä asemasi
mukaisesti. Ikävä kyllä minulla on sinulle huonoja uutisia. Kaleeri,
joka lähetettiin vangitsemaan Ruggieroa, on palannut tuoden mukanaan
sen tiedon, että viime yönä suuri aseellinen joukko oli hyökännyt
vartijain kimppuun ja vienyt hänet mukanaan. Hän on siis jälleen
vapaa.
"Se oli minulle suuri pettymys. Joskaan tuo lurjus ei varmaan
näyttäydy enää Venetsiassa, en koskaan voi olla täysin levollinen,
ennen kuin Maria on naitettu, ja mitä pikimmin aionkin valita hänelle
puolison. Ellen erehdy, hän on mieltynyt ystäväsi Matteon veljeen,
Rufinoon, ja koska en tiedä ketään hänelle sopivampaakaan miestä,
niin varmaankin he ovat kihlautuneet sinun palatessasi takaisin.
Mutta nyt merimiehet nostavat jo ankkurin, meidän on siis aika
poistua."
Francis syleili isäänsä, ja sitten molemmat kauppiaat astuivat
gondoleihinsa ja odottivat, kunnes Bonito alkoi hitaasti liikkua.
Francis kääntyi katsomaan ympärilleen, ja hänen silmänsä osuivat
Giuseppeen, joka huiskutti hattuaan isälleen.
"No, mitä arvelet, Giuseppe?"
"Enpä tiedä vielä, herra Francesco. Alus näyttää niin vankalta ja
suurelta, ikään kuin se olisi suuri talo, jota ei mikään voisi saada
horjumaan."
"Saatpa nähdä, että aallot voivat sitä vielä hyvinkin keinuttaa, ja
vielä koittaa päivä, jolloin sinun mielestäsi meidän pieni gondolimme
oli paljon vankempi kuin tämä suuri alus."
"Tulin tänne kolme tuntia sitten samassa veneessä, jossa hyttinne
huonekalut tuotiin", kertoi Giuseppe. "Teille lähetettiin myös viiniä
ja kaikenlaisia herkkuja, niin ettei teidän ainakaan tarvitse olla
nälissänne."
"En minä olisi välittänyt sellaisesta", sanoi Francis. "Minuahan
pidetään aivankuin jotain lellipoikaa. Kenenkä hytti minulle on
luovutettu?"
"Luullakseni se on kauppapäällikön, sen, joka pitää huolta lastista
ja sen myynnistä, mutta laivan kapteeni on ollut niin kauan herra
Polanin palveluksessa ja purjehtii niin usein ilman kauppapäällikköä,
että hän kykenee aivan hyvin pitämään huolta myynnistä. Tavallinen
hytti on kuitenkin puolta pienempi kuin teidän, sillä tähän on
yhdistetty kaksi hyttiä, jotta teillä olisi kyllin valoa ja ilmaa."
"Entä missä sinä nukut?"
"Käytävässä, teidän ovenne edessä, herra Francesco."
"Siitä minä en ollenkaan pidä!" sanoi Francis. "Sinun pitäisi saada
parempi paikka."
Giuseppe nauroi.
"Ei, herra Francesco, kun ajattelee, että olen puolet elämästäni
nukkunut gondolissa ja toisen puolen olkikuvolla meidän
keittiössämme, niin elän täällä aivan herroiksi. Tietysti olisin
voinut saada maata yhdessä miehistön kanssa skanssissa, mutta siellä
on kuuma ja tukahduttava ilma. Minä valitsin itse tämän paikan ja
kysyin kapteenilta, saisinko olla täällä, ja hän lupasi."
Tunnin kuluttua Bonito oli päässyt aavalle merelle. Tuulta oli sen
verran, että purjeet pysyivät pingottuneina. Kaikki merimiehet olivat
työssä, toiset käärivät köysiä kokoon, toiset huuhtelivat kantta ja
siistivät laivaa.
"Alku näyttää hyvältä, herra Hammond", sanoi kapteeni, "jos tätä
tuulta kestää, voimme purjehtia Kreikan eteläisen niemen ohi ja
jatkaa matkaa Kreetaan, joka on meidän ensimmäinen satamapaikkamme.
Satamasta lähtiessä on heikko tuuli minulle aina mieluisin, sillä
silloin kaikki ennättävät kotiutua, ennen kuin laiva alkaa keinua."
"Alus näyttää niin vankalta, niin kuin meidän ei koskaan tarvitsisi
keinua", sanoi Francis.
"Myrskyssä se kyllä keinuu aika lailla", sanoi kapteeni nauraen. "Kun
se kerran pääsee hyvään alkuun, niin sitä tulee täydellä mitalla,
mutta hyvä merenkulkija se on, ei pahimmassakaan rajumyrskyssä ole
vaaraa. Enemmän minä pelkään merirosvoja, mutta meillä on aina ollut
hyvä onni, ja miehistöäkin on niin paljon, että voimme hyvin pitää
puolemme, jollei kovin monta merirosvolaivaa samalla kertaa hyökkää
kimppuumme."
"Montako miestä teillä on, kapteeni?"
"Tasan seitsemänkymmentä. Meillä on viisitoista paria airoja, ja
tarpeen tullen voimme panna kaksi miestä joka airon ääreen, jolloin
vauhti on aika hyvä. Monta kertaa olemme soutaneet merirosvoja
pakoon, sillä emme saa ryhtyä taisteluun muuten kuin hätätilassa."
"Mutta kai teidän joskus on ollut pakko tapellakin?" kysyi Francis.
"Olenhan minä ollut monessa tappelussa mukana, vaikken tällä
laivalla, sillä Bonito rakennettiin vasta viime vuonna. Kerran,
ollessani kapteenina Leijona-laivalla, kävi kolme merirosvolaivaa
kimppuumme. Olimme ankkurissa eräässä lahdessa, ja tuuli puhalsi
mereltä, kun he äkkiä ilmestyivät niemen takaa, joten meidän oli
mahdoton paeta. Taistelua kesti viisi tuntia, ennen kuin rosvot
pakenivat varsin kurjassa tilassa. Kolmas osa miehistöämme kaatui,
ja luullakseni jokainen sai jonkin haavan. Minun täytyi maata
kokonaista kolme kuukautta sen jälkeen, sillä olin saanut pahan
haavan hartioihini. Mutta laiva pelastui ja myös lasti, joka oli
hyvin kallisarvoinen, ja herra Polani piti huolta siitä, ettei kukaan
meistä joutunut kärsimään tappiota. Sen auliimpaa kauppiasta ei ole,
eikä hänen laivaansa koskaan ole vaikea saada väkeä.
"Tietysti saa ottaa vastaan pahat päivät niin kuin hyvätkin. Muutamia
vuosia sitten istuin koko miehistöineni vankilassa Azowissa. Siitä
saimme kiittää noita kirottuja genovalaisia, jotka aina koettavat
tehdä meille kiusaa, vaikka meidän välillämme olisikin rauha. He
ärsyttivät khanin -- siten nimitetään maan ruhtinasta -- meitä
vastaan uskottelemalla hänelle ilmeisiä valheita meistä, olimme muka
kuljettaneet salaa tavaroita erääseen toiseen satamaan. Ja aivan
äkkiarvaamatta ruhtinaan sotilaat nousivat keskellä yötä laivaamme
sekä kahteen muuhun venetsialaiseen alukseen, jotka olivat satamassa,
anastivat laivat ja veivät meidät kaikki vankilaan. Siellä saimme
istua, kunnes herra Polani sai vihiä asiasta ja lähetti toisen laivan
maksamaan vaadittuja lunnaita. Se ei ollut mitään lastenleikkiä, sen
voitte uskoa, sillä vankila oli niin ahdas ja kuuma ja ruoka niin
kurjaa, että me sairastuimme kuumeeseen ja puolet miehistöstä kuoli,
ennen kuin pääsimme vapaiksi. Pari kertaa genovalaiset yllyttivät
myös Konstantinopolin väestön meitä vastaan, niin että ne, jotka
olivat menneet maihin, saivat taistella henkensä puolesta. Nuo
genovalaiset tekevät meille kauhean paljon kiusaa."
"Kai tekin joskus kostatte, kapteeni? Ei suinkaan vika yksin ole
heissä?"
"Tietysti maksamme samalla hinnalla", sanoi kapteeni, "kun tulee
tilaisuus. Olisipa se liikaa, jos sallisimme heidän aina vetää
itseämme nenästä, koettamattakaan kostaa. Emme pyydä muuta kuin
saada rehellisesti harjoittaa kauppaa, mutta nuo genovalaislurjukset
tahtovat anastaa kaikki itselleen. He tietävät, etteivät he voi
kilpailla meidän kanssamme rehellisessä pelissä!"
"Genovalaiset sanovat aivan samaa venetsialaisista. Varmaankin syytä
on molemmissa."
Kapteeni nauroi.
"Genovalaisilla ei minun mielestäni ole oikeutta sekaantua meidän
asioihimme Italian itäpuolella. Heillä on Ranska ja Espanja ja kaikki
muut maat lännessä. Miksikä he eivät pysy siellä?"
"Minä myönnän kyllä, että venetsialaiset ovat voimakkaampia", sanoi
Francis. "Mutta tiedättehän, että genovalaiset joskus ovat päässeet
voitolle, vaikka sotavoimat ovat olleet tasaväkiset."
Kapteeni naurahteli.
"Meidän päällikkömme laiminlöivät joskus velvollisuutensa", hän
sanoi. "Sotalaivojen päällikköinä on useinkin nuoria aatelismiehiä,
jotka eivät osaa erottaa laivan kokkaa peräpuolesta ja silloin
kaikki käy hullusti. Mutta minä pysyn sittenkin väitteessäni, että
venetsialaiset ovat yhtä taitavia kuin genovalaisetkin."
"Sen minäkin uskon", sanoi Francis. "Vaikka olen englantilainen,
olen siksi kauan ollut Venetsiassa, että tunnen itseni miltei
venetsialaiseksi."
"En ole koskaan ollut Englannissa", sanoi kapteeni, "vaikka monet
venetsialaiset laivat joka vuosi käyvätkin siellä. Sanotaan, että se
on saari niin kuin Venetsiakin, mutta paljon suurempi kuin mikään
saari Välimeressä. Ne, jotka ovat olleet siellä, väittävät että meri
on hyvin myrskyinen, ja että Espanjasta pohjoiseen voi sattua kovia
myrskyjä, että laineet siellä ovat paljon korkeammat kuin täällä,
vaikkakin pitempiä ja säännöllisempiä, niin etteivät ne ole yhtä
vaarallisia laivoille kuin meidän kiihkeät myrskymme ja epätasainen
aallokkomme."
"Luulen kyllä, että olette oikeassa, vaikka minulla itselläni ei ole
mitään kokemusta. Tullessani muutamia vuosia sitten tänne, meillä oli
hyvin tyyni merimatka."
Kolmen päivän rauhallisen matkan jälkeen Bonito kiersi Morean niemien
ohitse ja suuntasi kulkunsa Kreetaa kohti. Matka oli Francisin
mielestä tavattoman hauska. Joka päivä kapteeni neuvoi hänelle
kaupantekoa, selitti tavaroiden arvoa, kertoi mitä he ostaisivat eri
satamissa ja millaisia hintoja he luultavasti saisivat maksaa.
He tutkivat myös karttoja, ja kapteeni opetti hänelle eri merimerkit
ja selitti parhaat ankkuri- sekä turvapaikat, joissa oli paras
odottaa myrskyn asettumista.
Kun laiva oli sivuuttanut Morean, muuttui ilma, pilviä kohosi
lounaiselle taivaanrannalle, ja kapteeni antoi käskyn reivata isot
purjeet.
"Kova myrsky on tulossa" sanoi hän Francisille, "mikä on varsin
harvinaista tähän vuoden aikaan. Pelkään, että laivamme ajautuu pois
oikeasta suunnastaan."
Illalla tuuli yltyi jo kovaksi, ja laiva keinui niin pahasti, että
airot oli otettava esille.
"Meidän on mahdotonta pysytellä oikeassa suunnassamme", sanoi
kapteeni, "siksi täytyy soutaa saarien suojaan ja laskea siellä
ankkuri. Teidän olisi parasta niin pian kuin suinkin mennä levolle,
sillä ette te vielä kestä myrskyä. Palvelijanne näyttää jo olevan
varsin sairas, mutta koska te ette ole vielä osoittanut vähintäkään
meritaudin merkkiä, niin ehkäpä pelastutte siitä."
Francis ei kuitenkaan heti totellut kehotusta. Hänestä oli kovin
hauska katsella, miten aallot leikittelivät suurella laivalla, aivan
kuin se olisi ollut pähkinänkuori. Vasta kun tuli niin pimeä, ettei
hän voinut nähdä enää mitään, hän meni nukkumaan, mutta jo varhain
aamulla hän oli jälleen jalkeilla. Harmaa sumu lepäsi nyt merellä, ja
aallot olivat vielä paljon mahtavammat kuin edellisenä iltana. Kun
ne hyökkäsivät Bonitonin parrasta vasten, näytti aivan siltä kuin ne
olisivat tahtoneet haudata sen alleen, mutta alus kohosi joka kerta
kevyesti aallonharjalle välttäen tämän vaaran. Vaikka purjeet oli
reivattu, se kiiti kovaa vauhtia eteenpäin. Francis meni kapteenin
luo, joka seisoi peräsimessä.
"No, mitenkäs käy ja missä me olemme, kapteeni?"
"Kaikki käy hyvin, niin kuin näette, herra Hammond. Bonito on hyvä
merenkulkija, se voisi suoriutua paljon pahemmastakin myrskystä. Jos
olisimme aavalla merellä, menisin huoleti nukkumaan. Mutta olemme
jossakin saarten läheisyydessä ja ne ovat paljon vaarallisemmat
kuin myrsky. Tuuli on kääntynyt pari kolme kertaa yön kuluessa,
ja koska meidän aina täytyy mukautua tuulen suuntaan, on vaikea
tarkemmin sanoa, missä olemme. Mutta varmaankaan emme ole kovin
kaukana Mitylenestä. Jos vain sumu häviäisi, niin että voisin nähdä
ympärilleni, pääsisin selville, sillä tunnen tarkalleen joka saaren
Aigeian meressä. Mutta nyt voimme helposti törmätä johonkin kallioon."
Sellainen mahdollisuus ei ollut lainkaan mieluisa, ja Francis koetti
ponnistaa näköhermojaan nähdäkseen sumun läpi.
"Mitä teemme, jos maata tulee näkyviin?" kysyi hän äkkiä.
"Laskemme airot veteen, käännämme aluksen ja koetamme päästä jonkin
niemen suojaan, jossa voimme laskea ankkurin. Jos ajautuisimme
mannermaata kohti, emme tietenkään voisi muuta tehdä kuin soutaa
vastatuuleen, pysytellä niin kaukana rannasta kuin suinkin ja toivoa
tuulen asettumista. Päästyämme tarpeeksi matalalle, heittäisimme
ankkurit veteen, mutta soutaisimme silti edelleen, ettei ankkureille
tulisi liian suurta painoa. Sillä jos ne antaisivat myöten, Bonito
olisi hukassa. Mutta jos me ajelehdimme Mityleneä kohti, niin kuin
oletan, niin tällä puolen saarta on turvallinen satama. Siellä voi
olla suojassa kaikilta tuulilta."
Kahden tunnin kuluttua tapahtui hämmästyttävä muutos. Pilvet
hajosivat äkkiä, aurinko tunkeutui esille ja pitkä maakaistale
häämötti neljän, viiden mailin päässä.
"Aivan niinkuin minä oletinkin", huudahti kapteeni. "Tuo on aivan
varmaan Mitylene, ja satama on suoraan edessämme."
Airot laskettiin veteen ja puolen tunnin kuluttua, kun oli kierretty
niemen taakse, saavuttiin tyyneen satamaan, joka oli niin suuri, että
koko Venetsian laivasto olisi voinut mahtua siihen. Kapteeni antoi
laskea laivan ankkuriin.
"Kuka omistaa Mitylenen?" tiedusteli Francis.
"Genovalaisilla on täällä kauppapaikka ja linnoitus, mutta itse
saari kuuluu Konstantinopolille. Saaren asukkaat eivät ole hyvässä
maineessa, varmaankin meidät olisi ryöstetty tai ehkäpä murhattukin,
jos olisimme nousseet maihin. Näettekö noita kahta alusta rannassa,
kylän alapuolella? Ne ovat aivan varmaan merirosvolaivoja, sillä
näillä saarilla on runsaasti sellaisia. Venetsia koettaa parhaansa
mukaan pitää niitä aisoissa, mutta genovalaiset ja unkarilaiset
tuottavat meille niin paljon puuhaa, ettemme voi kokonaan hävittää
niitä, niin kuin mielemme tekisi."
KAHDEKSAS LUKU
Merirosvojen hyökkäys
Vene laskettiin vesille ja kapteeni ja hampaita myöten aseistettu
miehistö nousivat maihin. Francis seurasi mukana. Saaren asukkaat
suhtautuivat heihin kyräillen, mutta he olivat hyvin halukkaita
käymään kauppaa ja vaihtamaan kankaita viiniin ja taljoihin.
"Me voimme käydä pientä vaihtokauppaa", sanoi kapteeni, kun he
soutivat takaisin laivaan. "Satamassa käy vieraita harvoin, ja tie
saaren toiselle rannalle on kallioinen ja vaikeakulkuinen. Siksi on
luultavaa, että he myyvät halvasta hinnasta tavaroitaan."
"Eivät he näyttäneet olevan kovin mielissään meidän käynnistämme",
sanoi Francis.
"Eivät todellakaan, genovalaiset ovat saaneet jalansijaa saarella,
ja tietysti he ovat sanoneet saaren asukkaille, että me olemme
rosvoja, ja tahtoisimme saada valtaamme heidän saarensa. Kaikkialla
näillä rannikoilla ja saarilla asukkaat ovat joko Genovan tai
Venetsian liittolaisia; Konstantinopolista he eivät paljonkaan
välitä, vaikka kuuluvatkin sen valtaan. Konstantinopoli vaatii
heiltä suuria veroja, mutta ei suojele heitä lainkaan. Kreikkalaisia
he ovat kansallisuudeltaan, mutta heillä ei ole muuta yhteistä
Konstantinopolin kreikkalaisten kanssa kuin kieli. He huomaavat
sitä paitsi, että turkkilaisten valta on yhä kasvamassa, ja
tietävät, että jos he tahtovat pelastua islamin vallasta, heidän
täytyy turvautua joko Venetsian tai Genovan apuun. Jos he saisivat
valita oman mielensä mukaan, he valitsisivat Venetsian, sillä se
on paljon parempi hallitsija kuin Genova. Mutta genovalaiset ovat
päässeet valtaan muutamin paikoin ja levittävät valheita meidän
tyranniudestamme ja petollisuudestamme, ja siksi saarten asukkaat
ovat jakautuneet kahteen puolueeseen, joista toiset ottavat meidät
ystävällisesti vastaan, toiset taas kohtelevat meitä epäillen ja
tylysti."
Kauppaa alettiin heti tehdä, ja sitä kesti iltaan saakka.