nuoriin, jäädä ovelle vartioimaan. Itse hän astui sisään. Mökki oli
sisältä aivan erilainen kuin kalastajamökit yleensä. Keskellä lattiaa
oli suuri pöytä ja seinän vierustalla muutamia penkkejä. Nurkassa oli
airoja ja verkkoja. Tuli paloi avonaisessa takassa. Tulella oli pata
sekä kaksi pienempää sen vieressä.
"Katsotaanpa, mitä heillä tässä on", sanoi Francis kauppiaan
näyttäessä kovin toivottomalta.
"Keittoa", sanoi hän nostaessaan padan tulelta, "ja hajusta päätellen
varsin maukasta." Sitten hän tarkasti toisia patoja. "Keitettyä
kalaa ja lihamuhennosta! Herra Polani, tämä ei ole mitään tavallista
kalastajanruokaa. Joko he odottavat tänne hienoja vieraita, tai
tyttärenne ovat lähettyvillä. Hei -- tuossahan on ovi."
"Se ei voi johtaa mihinkään asuinhuoneeseen", Sanoi Polani. "Hiekka
ylettyy sillä puolen aivan kattoon saakka."
"Se on totta", myönsi Francis. "Mutta ehkä siinä on jokin matalampi
huone, joka on kokonaan hiekan peitossa."
Hän työnsi ovea, mutta se ei liikahtanut.
"Oven takana voi olla hiekkaa, mutta myös luja salpa", sanoi hän ja
käski merimiesten tulla kirveineen sisään.
"Murtakaa tuo ovi! Huone siellä on!" huudahti hän heti ensi lyönnin
jälkeen. "Ääni kuuluisi aivan toisenlaiselta, jos hiekkaa olisi
kerääntynyt ovea vasten." Heti kun ovi oli saatu murretuksi,
hyökkäsivät kauppias ja Francis miekat kädessä sisään.
He päästivät iloisen yllätyksen huudahduksen. Huone, joka oli
rakennettu mökin taakse, oli komeasti sisustettu ja seinillä riippui
itämaisia kudoksia. Lamppu paloi katossa. Kaksi miestä miekat kädessä
seisoi huoneessa epäröiden mitä tehdä, ja molemmat tytöt hyökkäsivät
ilosta huudahtaen vapauttajiansa vastaan. Sohvalla istui naisolento
pää kumarassa.
"Maria -- Julia!" huudahti kauppias heittäen miekkansa syrjään ja
sulkien tyttärensä syliinsä. Molempien merimiesten seuraamina Francis
astui miesten luo.
"Heittäkää aseenne pois ja antautukaa!" sanoi hän. "Turha teidän on
vastustaa; kymmenkunta miestä on ulkopuolella."
Miehet heittivät miekkansa maahan.
"Viekää heidät ulos ja sitokaa lujasti!" sanoi Francis.
Seuraavien minuuttien kuluessa ei sanottu montakaan sanaa. Tytöt
nyyhkyttivät liikuttuneina ja iloisina isänsä rinnalla, ja herra
Polani itse oli niin liikuttunut, ettei hän voinut muuta kuin mutista
pari epäselvää hellää ja kiitollista sanaa. Francis lähti ulos ja
sanoi pari sanaa kapteenille, joka astui huoneeseen, laski kätensä
kokoonkyyristyneen naisen olkapäälle, tarttui häntä käteen ja vei
hänet ulos.
"Tule tänne, Francesco!" huusi Polani heti sen jälkeen. "Rakkaat
lapset, minua teidän ei pidä kiittää pelastuksestanne, vaan
englantilaista ystäväänne, joka jälleen on lahjoittanut teidät
minulle. Häntä me saamme kiittää siitä, että sinä, Maria, olet
pelastunut tuon lurjus Mocenigon vallasta. Syleile häntä lapseni,
niin kuin veljeäsi, sillä hän on tehnyt enemmän kuin veli puolestasi.
Ja kerro sitten kaikki, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun minä
viimeksi näin teidät!"
"Tiedäthän, isä, että meille sanottiin sinun sairastuneen ja toivovan
meidän heti palaavan kotiin?"
"Niin, lapseni, sen sain heti kuulla kun tulin teitä noutamaan."
"Niin pian kuin olimme istahtaneet gondoliin, sulki seuranaisemme
ovet ja työnsi luukut ikkunoiden eteen. Me huudahdimme hämmästyneinä
kun jouduimme pimeään, mutta hän pyysi meitä rauhoittumaan, ja hänen
äänensä oli nyt paljon ankarampi kuin koskaan ennen. Pelästyimme
hirveästi, koetimme työntää luukut syrjään ja avata oven, mutta
ne olikin ulkopuolelta suljettu. Huusimme apua, mutta seinät oli
päällystetty patjoilla, niin että tuskinpa kukaan kuuli ääntämme.
Ilma oli tukahduttavan kuuma, ja minä pyörryin. Kun heräsin, oli
ikkuna avattu, ja Julia sanoi luvanneensa, että olisimme ääneti.
Mutta luullakseni me jo silloin olimme kulkeneet kanaalista ulos,
sillä en nähnyt muuta kuin taivasta edessämme. Niin pian kuin
virkistyin, suljettiin luukut jälleen, jotta emme voisi katsella
ulos. Niin jatkettiin matkaa jonkin aikaa. Vihdoin gondoli pysähtyi,
ja seuranaisemme sanoi, että silmämme oli sidottava. Emme tahtoneet
suostua siihen, mutta hän uhkasi silloin, että miehet tekisivät sen
väkivalloin, jollemme tottelisi häntä. Meidän täytyi siis alistua, ja
hän kääri huivit päämme ympärille. Meidät autettiin maihin, ja saimme
kävellä vähän matkaa. Vihdoin huivit poistettiin silmiltämme ja me
olimme täällä, missä olemme olleet siitä saakka."
"Ei suinkaan teitä ole kohdeltu millään tavalla pahoin?" kysyi
kauppias levottomana.
"Ei lainkaan, isä. Tähän päivään saakka olemme olleet yksin
seuranaisemme kanssa tässä huoneessa. Ovi on tavallisesti ollut
hiukan raollaan, jotta meillä olisi enemmän ilmaa, sillä niin kuin
näet, ei täällä ole ikkunoita. Hän haki meille ruokaa viereisestä
huoneesta, ja me näimme, että siellä oli muutamia miehiä, mutta he
olivat aivan rauhallisia ja puhuivat hiljaisella äänellä. Ymmärrät
kai, että me sätimme kauheasti seuranaistamme hänen petoksensa vuoksi
ja uhkasimme että sinä kostat hänelle. Mutta hän vakuutti, ettei
meitä koskaan löydettäisi täältä ja että minun mitä pikimmin pitäisi
suostua Ruggiero Mocenigon puolisoksi, sillä jollen vapaaehtoisesti
tekisi sitä, niin minut pakotettaisiin siihen. Minä vastasin, että
mieluummin kuolisin, mutta hän nauroi vain ilkeästi ja sanoi, että
hän toisi pian papin mukanaan tänne. Yhdentekevää myöntyisinkö minä
vai en, vihkiminen suoritettaisiin joka tapauksessa. Sitten Ruggiero
purjehtisi kanssani Itämaille, ja minä olisin hyvinkin valmis
välittämään sovintoa sinun kanssasi. Mutta Ruggieroa ei kuulunut.
Luullakseni Castaldi kävi hiukan levottomaksi, sillä kaksi kertaa hän
lähti pois täältä ja telkesi meidät huoneeseen. Muuta kerrottavaa ei
minulla ole, isä. Missä me olemme?"
"San Nicolon saarella."
"Saarellako!" huudahti Maria ihmeissään. "Castaldi sanoi, että olimme
mannermaalla. Ja miten löysitte meidät?"
"Sen kerron kotimatkalla, Maria."
"Niin, parasta onkin, isä. Julia ja minä kaipaamme raitista ilmaa."
"Julialla ei suinkaan ole ollut yhtä suurta pelon syytä kuin
Marialla", sanoi heidän isänsä.
"On kyllä, isä", Julia sanoi. "Tuo nainen sanoi, että minun pitäisi
seurata Marian mukana ja että Ruggiero hankkisi minullekin miehen
ystäviensä joukosta. Minä sanoin hänelle monta kertaa, että hän
oli ilkeä nainen, ja me lupasimme, että sinä antaisit hänelle
anteeksi ja palkitsisitkin häntä, jos hän veisi meidät kotiin. Hänen
poissaollessaan me päätimme koettaa paeta, ja me kaivoimme pienen
reiänkin seinään. Mutta hiekkaa virtasi vain sisään, ja me huomasimme
olevamme maan alla, vaikkemme tienneet, miten olimme sinne joutuneet,
koska emme olleet astuneet portaita alas. Ja niin meidän täytyi
luopua kaikista pakoajatuksista."
"Te olette osittain maan alla", sanoi herra Polani, "sillä hiekka
ulottuu tällä puolen aina mökin katon rajaan saakka. Siksi me emme
myöskään tienneet, että mökissä oli vielä toinenkin huone, enkä minä
koskaan olisi ymmärtänyt murtaa tätä ovea, jollei Francesco olisi
ollut mukana. Mutta ei viivytellä enää kauemmin, lapsi kullat."
Merimiehet ja palvelijat päästivät riemuhuudon, kun tytöt astuivat
mökistä ulos.
"Sytytämmekö hökkelin palamaan?" kysyi Francis.
"Ei, Francesco, se on ensin tarkasti tutkittava. Kapteeni Lontano,
jättäkää neljä miestä tänne vartioimaan, kunnes viranomaiset saapuvat
paikalle. Jos joku tulee tänne sitä ennen, täytyy heidän vangita
hänet. Asiaa on perinpohjin tutkittava."
Ulkona auringonvalossa kauppias huomasi, että levottomuus ja
sisälläolo olivat jättäneet syvät jäljet hänen tyttäriinsä.
He näyttivät kalpeilta, ja silmät olivat kuopissa, aivan kuin
he olisivat sairastaneet pitkän aikaa. Hän käski sen vuoksi
palvelijoiden kuljettaa gondolin lähimpään rantaan, aivan mökin
alapuolelle.
Hetken kuluttua gondoli saapuikin, ja herra Polani, hänen molemmat
tyttärensä ja Francis astuivat siihen. Vangitut miehet kuljetettiin
laivaveneeseen ja sijoitettiin aluksen pohjalle. Seuranainen sai myös
paikkansa siellä. Kotimatkalla Polani kertoi tyttärilleen, miten
Francis oli keksinyt heidän piilopaikkansa.
"Ilman hänen apuaan me tuskin koskaan olisimme löytäneet teitä, ja
tuo lurjus Mocenigo olisi ennemmin tai myöhemmin saanut aikeensa
toteutetuksi. Joko hän olisi karannut vartijoittensa käsistä tai
tullut vapautetuksi, kun ei mitään todisteita häntä vastaan ollut.
Niin pian kuin hän olisi päässyt tasavallan rajojen ulkopuolelle,
hän olisi hankkinut laivan, ottanut avukseen joukon rohkeita miehiä,
purjehtinut San Nicolon ulkopuolelle ja vienyt teidät mukanaan. Ei
mikään olisi voinut pelastaa teitä, ja teidän vastustelemisenne olisi
ollut aivan turhaa."
"Koko elämämme olemme kiitolliset teille, Francesco", sanoi Maria.
"Me tahdomme rukoilla teidän puolestanne sekä aamuin että illoin,
eikö totta, Julia?"
"Kyllä, koko sydämestämme", sanoi nuori tyttö vilpittömästi; "me
rakastamme häntä koko elinaikamme."
"Vastaa sinä vain itsestäsi, Julia", sanoi Maria nauraen, mikä
todisti, että hänen hyvä tuulensa oli palannut auringossa ja
raittiissa ilmassa. "Kun Francesco pyytää minulta rakkautta, niin on
vielä aika sanoa, mitä minä ajattelen siitä asiasta."
"Ei minulla koskaan olisi rohkeutta pyytää sitä teiltä, signora.
Tiedän liiankin hyvin, mitä te vastaisitte", sanoi Francis.
"Ja mitä minä vastaisin?" kysyi Maria.
"Te sanoisitte, että minä olen nenäkäs poika."
Maria nauroi.
"En voi pitää teitä enää poikana", sanoi hän vakavammin. "Tähän asti
ehkä olette ollut minun silmissäni vain poika, joskin niin rohkealla
ja neuvokkaalla tavalla pelastitte meidät kerran ennen; mutta tehän
olette vain minun ikäiseni, ja tyttöjen mielestä samanikäiset pojat
ovat heitä aina paljon nuorempia. Sitäpaitsi ette koskaan tekeydy
vanhemmaksi, niin kuin muutamat serkuistani, ette sano turhia
kohteliaisuuksia, vaan käyttäydytte niin kuin nuorempi veli ainakin.
Mutta tästä lähtien en pidä teitä enää poikana. Nyt tunnen teidät
paremmin."
"Mutta minä olen poika", sanoi Francis, "enkä tahdo muuta ollakaan.
Englannissa me pysymme kauemmin nuorina kuin te täällä, eikä minun
ikäiseni poika meillä uskalla koskaan puhutella vanhempaa henkilöä,
jollei häntä ensin puhutella. Mitä aiotte tehdä vangeillenne, signor?"
"Minä vien heidät suoraan talooni ja ilmoitan sitten viranomaisille,
että tyttäreni ovat löytyneet. Miehet viedään silloin heti vankilaan.
Nyt ei voi enää olla epäilystäkään siitä, ettei Mocenigolla olisi
osaa tässä jutussa, ja varmaankin hänet heti tuodaan vankina tänne.
Eivät edes hänen lähimmät sukulaisensa uskalla puolustaa niin raakaa
käytöstä, varsinkin kun yleinen mielipide on kovin kiihtynyt häntä
vastaan. Te ette tiedä, tyttöset, kuinka ääretöntä hälinää teidän
ryöstönne on saanut aikaan kaupungissa. Jollei kaupunginvouti olisi
estänyt, niin luulenpa, että Mocenigon palatsi olisi sytytetty
tuleen, ja Ruggieron sukulaiset tuskin ovat uskaltaneet näyttäytyä
kaduilla teidän katoamisenne jälkeen. Arvaattehan sen, että jokainen
perheenisä oli loukkaantunut, sillä jos nuoret aatelismiehet saisivat
rankaisematta ryöstää porvarien tyttäriä, niin kukapa tässä enää
voisi elää rauhassa? Mutta niin pian kuin tämä juttu on selvitetty,
vien teidät takaisin kotiimme Korfuun joksikin aikaa. Nuorille
tytöille ei ole terveellistä olla yleisen huomion kohteena."
"Oi, miten hauskaa!" sanoi Julia. "Minä rakastan kotiamme Korfun
saarella puutarhoineen ja kukkineen paljon enemmän kuin palatsiamme
täällä. Ilma on siellä aina leuto ja ihania tuoksuja täynnä, täällä
taas on usein tukahduttavan kuuma päivisin ja sumuista ja kosteaa
iltaisin. Miten hauska päästä sinne jälleen!"
"Entäs mitä sinä arvelet, Maria?"
"Kyllä minä tulen viihtymään siellä, isä, mutta Venetsia on minulle
sittenkin rakkain."
"Sinä olet siinä iässä, jolloin tahtoo huvitella, ja se onkin aivan
luonnollista. Mutta ei sinun tarvitse olla kauan poissa. Sellaisessa
kaupungissa kuin Venetsiassa syntyy aina uusia puheenaiheita, ja
kaikkein suurinkaan skandaali ei kiihota mieliä kuin enintään kolme
päivää. Parin viikon oleskelu Korfussa vahvistaa teidän hermojanne,
sillä varmaan viime aikojen tapahtumat ovat järkyttäneet niitä
pahasti. Ja kun tulette takaisin, voitte jälleen täydesti nauttia
Venetsian huvituksista."
"Jos jäämme sinne vain muutamiksi viikoiksi, isä, niin ei minulla ole
mitään sitä vastaan, sillä tiedäthän, miten ihastunut olen kotiimme
siellä. Mutta minä rakastan Venetsiaa."
He olivat nyt saapuneet palatsin portaille. He eivät olleet soutaneet
pitkin Suurta kanaalia, sillä kauppias toivoi hartaasti, että
hänen tyttärensä pääsisivät kotiin kenenkään huomaamatta. Muussa
tapauksessa olisi kaupungissa syntynyt ääretön hälinä, ja ennen
kaikkea he tarvitsivat lepoa ja rauhaa kaiken sen jälkeen mitä oli
tapahtunut.
Tyttöjen tuloa tervehdittiin talossa suurella riemulla. Valmistuksia
oli tehty aivan salassa, koska Polani ei voinut tietää, olisiko
ehkä joku muukin hänen talonsa väestä Mocenigon palkkaama. Siksipä
ei kenelläkään ollut aavistustakaan siitä, että oli päästy
perille tyttöjen piilopaikasta, ennen kuin he nousivat jo maihin.
Naispalvelijat riensivät ilosta huudahtaen alas portaita; miehet
olisivat hurranneet, jollei Polani olisi käskenyt heitä vaikenemaan.
"Tytöillä on ollut yllin kyllin mielenliikutusta", sanoi hän. "He
ovat kiitollisia teidän rakkaudestanne ja hyvästä tahdostanne, mutta
tällä hetkellä he ennen kaikkea tarvitsevat rauhaa. Siksipä pyydän,
ettette mainitse kenellekään heidän paluustaan. En tahtoisi, että
tieto siitä leviäisi kaupungilla, ennen kuin neuvosto on päättänyt,
mitä tämän johdosta on tehtävä."
Niin pian kuin tytöt olivat menneet huoneeseensa, laski
laivavene portaitten eteen ja vangit saatettiin taloon. Muutamat
palvelijattarista uhkailivat ja kiroilivat nähdessään seuranaisen.
"Kapteeni", sanoi Polani, "palvelijani näyttävät teille huoneen,
missä miehenne voivat vartioida vankeja. Parasta, että itsekin jäätte
paikalle. Älkää päästäkö ketään muuta kuin miehiänne huoneeseen!"
Giuseppe seisoi portailla, ja Francis kiiruhti hänen luokseen ja
kysyi innokkaasti: "Miten meidän gondolimme on käynyt?"
"Löysin sen murskautuneena ja täynnä vettä portaiden luota. Siinä on
monta reikää pohjassa ja sitä paitsi halkeama reunassa sillä kohtaa,
johon toinen gondoli törmäsi. Ilkeydessään he varmaan puhkaisivat
airoillaan siihen reikiä huomatessaan, että me pääsimme karkuun. Isä
ja minä kuljetimme sen teidän portaittanne edustalle, mutta en luule,
että sitä maksaa vaivaa korjata."
"No, ei sille mitään mahda, Giuseppe. Se on tehnyt tehtävänsä. Jos
kahdesta dukaatista aina olisi yhtä paljon hyötyä, niin ei minulla
olisi syytä valittaa."
Kun kauppias oli nähnyt, että vangit oli saatettu hyvään talteen,
palasi hän ulos.
"Tule nyt kanssani, Francesco", sanoi hän. "Viranomaiset tahtovat
varmaan tiedustella sinulta yhtä ja toista."
"Mutta silloin minun on myös pakko ilmoittaa, mistä epäilykseni
johtuivat, sanoi Francis heidän soutaessaan Markustorille, ja sitä
minun on mahdoton tehdä antamatta ilmi salaista kokousta. En tahtoisi
kuitenkaan sekoittaa tähän juttuun muita kuin Ruggieron, sillä eihän
minulla ole mitään todisteita heitä vastaan. Mutta valehdella en voi
myöskään, jos minulta suoraan kysytään."
"Jos tietäisit varmaan, että tuo herra, jota kuljetit
gondolissasi San Nicolon saarelle, oli Ruggiero, asia olisi
paljon yksinkertaisempi. Voisit sanoa nähneesi hänen astuneen
mökkiin antamatta muita ilmi. Useimmat maanmiehistäni
turvautuisivat tällaiseen hätävalheeseen, mutta minä panen arvoa
totuudenrakkaudellesi."
"Lähdettekö suoraa päätä neuvoskuntaan, signor?"
"En, ensin ilmoitan poliisivirastoon, että huostassani on viisi
henkeä, jotka ovat olleet osallisina tyttärieni ryöstöön, ja pyydän
heitä toimittamaan heidät vankilaan. Sitten menen neuvoskunnan
puheille ja vaadin rangaistusta Mocenigolle, sillä häntä vastaan
meillä on nyt selvät todisteet. Koetan olla mainitsematta nimeäsi
neuvoskunnassa, en ainakaan tee sitä kuin hätätapauksessa. Sinä voit
kernaasti odottaa sen aikaa gondolissa."
Kesti melkein tunnin ennen kuin herra Polani palasi takaisin.
"Kaikki onnistui erinomaisesti", sanoi hän takaisin tullessaan.
"Minun ei tarvinnut edes mainita nimeäsi. Kerroin vain saaneeni
kuulla, että Ruggiero on usein viettänyt yötä eräässä mökissä San
Nicolon saarella, ja että löysin tyttäreni sieltä. Tietysti he
kysyivät, mistä olin tuon tiedon saanut, ja minä vastasin, että eräs
Ruggieron liittolaisista oli palkkion houkuttelemana ilmiantanut
hänet, mutta että olin luvannut olla ilmaisematta hänen nimeään,
jottei Ruggiero voisi kostaa hänelle."
"Olipa tosiaankin hyvä, ettei minua kutsuttu kuulusteluun", sanoi
Francis, "sillä silloin salaliittokin olisi tullut ilmi. Ja sitä en
olisi toivonut, kun minulla ei kuitenkaan ole mitään tietoa siitä,
mitä asia koski. Mutta nyt minun täytyy lähteä kotiin", jatkoi hän
hetken kuluttua, "isäni on varmaan levoton, kun viivyn."
"Sano hänelle, Francesco, että tulen hänen luokseen iltapuolella.
Minulla on paljon puhuttavaa hänen kanssaan."
"Iloitsen herra Polanin tulosta", sanoi herra Hammond, kun Francis
toi perille hänen terveisensä. "Olen päättänyt, että sinun pitää
lähteä täältä, mitä pikemmin sitä parempi. Sillä vaikka en moitikaan
sinua siitä, mitä olet tehnyt, niin on kerrassaan sopimatonta, että
sinun ikäisesi poika joutuu niin mahtavan venetsialaisen suvun kuin
Mocenigon viholliseksi. Kernaimmin antaisin sinun matkustaa pois jo
tänä päivänä.
"Sillä vaikka herra Polani ei ole antanut ilmi sinua, niin tulee
varmaan hyvinkin pian tiedoksi, että sinä keskellä yötä saavuit
herra Polanin palatsiin, ja sen johdosta on helppo arvata, että sinä
myös jollakin tavalla olet ollut osallisena tyttöjen pelastamisessa.
Varsinkin Mocenigon ystävät koettavat saada selvyyttä tähän asiaan,
koska he pelkäävät, että joku heidän joukostaan on pettänyt heidät.
"Asia on hyvin vakava, Francis, ja se on kehittynyt paljon enemmäksi
kuin tavalliseksi pojankujeeksi, ja siksi on parasta, että lähdet
Venetsiasta niin pian kuin suinkin. Olen varma siitä, että Polanikin
käsittää asian samalla tavalla, sillä hän tuntee maanmiestensä tavat
vielä paremmin kuin minä."
Kun herra Polani saapui herra Hammondin luo, keskustelivat he kauan
keskenään, ja kutsuivat lopulta Francisin sisään.
"Francis", sanoi herra Hammond, "herra Polani on tehnyt minulle
harvinaisen jalomielisen ehdotuksen."
"En laisinkaan", keskeytti toinen hänet. "Teidän poikanne on tehnyt
minulle niin suuren palveluksen, etten koskaan voi sitä hänelle
palkita. Mutta onneksi voin olla hänelle hiukan avuksi. Olen
ehdottanut, että sinä, Francesco, yhtyisit minun liikkeeseeni. Sinun
täytyy tietysti muutamia vuosia ensin harjoitella perehtyäksesi
ammattiin, mutta sinun asemasi tulee olemaan sama kuin poikani, jos
minulla sellainen olisi, ja tultuasi kyllin vanhaksi otan sinut
liikekumppanikseni.
"Isäsi palaa Englantiin, ja hänelle olen ehdottanut, että hän
rupeaisi minun asiamiehekseni, sillä toivon, että siitä olisi meille
kummallekin hyötyä. Ja sitten, kun isäsi haluaa vetäytyä liikkeestä
syrjään, voit sinä, jos niin tahdot, palata Englantiin ja hoitaa
haaraliikettäni siellä."
"Olen teille kovin kiitollinen ehdotuksestanne", sanoi Francis. "En
koskaan olisi voinut toivoakaan niin suuria. Ja ainoa mitä voin
luvata teille, on se, että tahdon tehdä parhaani."
"Sitä en epäile lainkaan, Francesco. Sinä olet jo monella tavalla
osoittanut kuntoasi, joten voin huoleti uskoa tärkeitä tehtäviä sinun
käsiisi. Olen aivan samaa mieltä kuin isäsikin, että sinun on parasta
niin pian kuin suinkin lähteä täältä. Olen sen vuoksi ehdottanut
isällesi, että lähtisit huomenna aamulla Bonito-laivallani matkalle.
Toivon, että ennätät tulla sanomaan jäähyväiset tyttärilleni, vaikka
sinulla tietenkin on nyt paljon valmistuksia tehtävänä."
Keskusteltuaan vielä kauan isänsä kanssa Francis lähti Polanin
palatsiin. Hän oli kovin mielissään, ettei hänen tarvinnutkaan ruveta
työskentelemään konttorissa, vaan että hän sen sijaan pääsi merelle.
Hän kertoi Beppolle ja Giuseppelle, jotka sousivat häntä gondolissa,
että herra Polani oli tarjonnut hänelle toimen liikkeessään. Heti
kun Giuseppe sen kuuli, lakkasi hän soutamasta, heittäytyi veneen
pohjalle ja alkoi nyyhkyttää. Mutta äkkiä hän nousi.
"Jos te matkustatte, niin minä seuraan teitä, herra Francesco. Te
tarvitsette uskollisen palvelijan. Annathan minun seurata herra
Francescoa, isä? En voi erota hänestä, muuten kuolen ikävään."
"Mielelläni otan sinut mukaani, jos isäsi vain sallii", sanoi
Francis. "Herra Polani suostuu siihen kyllä, sen tiedän, sillä hän
tahtoo mielellään tehdä jotain sinunkin hyväksesi. Siitä hän on monta
kertaa puhunut minulle, sillä onhan sinullakin ollut osasi hänen
tyttäriensä pelastuksessa. Mitä sinä tästä arvelet, Beppo?"
"Enhän minä tahdo vastustaa pojan toiveita, herra Francesco, vaikka
ymmärrättehän te, että minulla alkaisi nyt olla paljon apua hänestä.
Jos Giuseppe lähtee, on minun pakko hankkia itselleni joku toinen
apulainen."
"Puhutaan heti lähemmin asiasta", sanoi Francis, "nythän olemme jo
perillä. Mutta tuossahan tulee Matteokin. Olipa tosiaankin onni,
ettemme saapuneet viittä minuuttia myöhemmin, sillä silloin en olisi
tavannut häntä."
SEITSEMÄS LUKU
Kauppalaivalla
"Oletko kuullut uutisia, Francesco? Serkkuni ovat päässeet vapaiksi!
Olin juuri tulossa kertomaan sinulle tätä uutista."
"Uutisesi ovat vanhat, Matteo. Minä tiesin sen jo monta tuntia
sitten."
"Kuulin, että Polani löysi heidät eräästä mökistä San Nicolon
saarelta", jatkoi Matteo. "Isäni ei voi ymmärtää, miten hän pääsi
heidän piilopaikastaan perille. Polani ei tahdo sitä ilmaista, mutta
isäni luulee, että joku Ruggieron palvelijoista on antanut hänet
ilmi."
Francis epäröi hetken aikaa. Hän oli aikonut kertoa Matteolle, mikä
osa hänellä itsellään oli heidän pelastuksessaan, mutta koska Polani
ei ollut sanonut mitään, arveli hänkin parhaaksi vaieta.
"Yhdentekevää miten herra Polani sai tiedon heidän olinpaikastaan,
pääasia vain, että he ovat onnellisesti kotona. Olen kuullut, että
seuranainenkin, joka heidät petti, on palatsissa. Mikä onni, että
Ruggieroa on niin visusti vartioitu, ettei hän päässyt karkuun eikä
saanut viedä tyttöjä kauemmaksi, niinkuin hän tietenkin oli aikonut."
"Isä kertoi", sanoi Matteo, "että valtion kaleerilaiva on lähetetty
hakemaan Ruggieroa tänne, eivätkä edes hänen mahtavat suojelijansa
voi nyt pelastaa häntä."
"Minullakin on suuri uutinen kerrottavana sinulle, Matteo", sanoi
Francis. "Herra Polani on tarjonnut minulle paikan liikkeessänsä, ja
jo huomenna lähden hänen laivallaan Itämaille."
"Onnittelen sinua, Francesco! Mutta tulipa tämä tieto kovin äkkiä,
ethän tiennyt siitä vielä eilen mitään. Milloin se päätettiin?"
"Herra Polani on keskustellut tänään isäni kanssa, ja he arvelivat
parhaaksi, että poistuisin täältä niin pian kuin suinkin, koska
Ruggieron ystävät pitävät minua syypäänä hänen maanpakoon
tuomitsemiseensa."
"Onnen poika sinä olet", sanoi Matteo. "Minäpä pyydän, että minäkin
saan joskus tehdä pari matkaa Polanin aluksilla, jotta voisin päästä
upseeriksi johonkin valtion sotalaivaan niin pian kuin olen kyllin
vanha. Minne sinä olet menossa?"