vaikka nuori ystäväni toiselta puolen on rohkea ja järkevä kuin
täysikasvuinen mies, niin on hänellä toisaalta pojan romanttista
mielikuvitusta. Jos signora Castaldi olisi kaunis, ei poika koskaan
olisi epäillyt häntä petollisuudesta. Mutta kukapa nuorukainen olisi
koskaan suosinut seuranaista, jonka on määrä pitää nuoria silmällä,
kun he pitävät yhdessä hauskaa? Liikaa kuitenkin on epäillä häntä
tuon lurjus Mocenigon kätyriksi, ja siksipä minun olikin kovin vaikea
pysyä vakavana. Mutta kelpo poika Francis on joka tapauksessa, ja
hänen sydämensä on puhtainta kultaa."
Francis oli juuri kello seitsemältä lähdössä gondolissaan Polanin
palatsiin, kun toinen gondoli, jonka hän tunsi Giustinianien
veneeksi, laski hänen omansa kylkeen, ja Matteo hyppäsi kiihtyneenä
rannalle.
"Minulla on kauheita uutisia, Francesco. Molemmat serkkuni ovat
kadonneet."
"Kadonneet!" huudahti Francis kauhuissaan. "Miten se on tapahtunut?"
"Heidän isänsä oli juuri meillä. Hän on mieletön surusta ja vihasta.
Tiedäthän, että tyttöjen piti viettää koko päivä Persanien luona?"
"Niin, niin, kerrohan minulle kaikki!"
"Polani lähti itse heitä hakemaan, ja kun hän viiden ajoissa saapui
sinne, sai hän kuulla, että he olivat jo kaksi tuntia aikaisemmin
lähteneet kotiin. Sinä olit oikeassa, Francesco, syy on kokonaan
tuon noidan, Castaldin. Hän saattoi heidät sinne tänä aamuna ja
aikoi palata kuudelta hakemaan heitä. Mutta hän tulikin jo kolmelta
ja sanoi, että heidän isänsä oli loukannut itsensä pahasti ja että
heidän pitäisi heti tulla kotiin.
"Tytöt tietysti seurasivat häntä heti. Tosin he ihmettelivät, ettei
Castaldi ollut tullut heitä hakemaan omalla gondolilla, vaan
katetulla vuokraveneellä, mutta hän oli selittänyt, että Polanin
gondolilla oli menty noutamaan lääkäriä. Siten he pahaa aavistamatta
olivat nousseet veneeseen ja vene oli nopeasti kadonnut. Muuta en
tiedä, kuin että Castaldi oli keksinyt tuon jutun herra Polanin
tapaturmasta, ja että heidän isänsä ei ollut lähettänyt heitä
hakemaan."
VIIDES LUKU
Oikeilla jäljillä
"Tämähän on kauheaa, Matteo", sanoi Francis. "Mitä me voimme tehdä?"
"Sanopa muuta, Francesco. Polani on jo käynyt kaupungin viranomaisten
puheilla ja pyytänyt heidän apuaan. Hän on luvannut tuhat dukaattia
sille, joka voi saada selkoa tyttöjen olinpaikasta. Sellainen lupaus
saa tietenkin kaikki gondolinkuljettajat liikkeelle, ja ehkäpä
joku on huomannutkin tuon katetun gondolin, koska tähän vuoden
aikaan sellaista käytetään hyvin harvoin. Kauheaa, ettei voi ryhtyä
mihinkään."
"Lähetä sinä gondolisi pois, Matteo, ja lähdetään yhdessä
soutelemaan. Tietysti jotain on tehtävä, ja voimmehan tuumia yhdessä.
Miten kauheaa", jatkoi Francis hetken kuluttua, "eilen vielä me
pidimme yhdessä hauskaa kaikessa rauhassa, ja tänään he ovat tuon
lurjuksen Mocenigon vallassa, sillä hän se varmaan tähän on syypää.
Tiedätkö muuten, missä hän nykyään oleskelee?"
"Viikko sitten hän kuului asuneen Botondassa, Chioggian
läheisyydessä, mutta mistä sen tietää, onko hän siellä enää."
"Kaikkein ensiksi meidän on otettava selko siitä, missä hän
oleskelee, ja sitten pidettävä häntä silmällä. Luultavasti hän on
piilottanut heidät jonnekin lähelle. Mutta koska hän varmaankin
aavistaa, että häntä epäillään, niin tuskinpa hän uskaltaa käydä
heitä katsomassa."
"Mutta miksi hän ei heti paikalla naisi Mariaa", sanoi Matteo, "sillä
siinä tapauksessa Polanin olisi pakko sopia hänen kanssaan."
"Ehkä hän yrittää sitä", sanoi Francis, "mutta hän tietää myöskin,
että Maria panee vastaan viimeiseen saakka. Ehkä hän ajattelee, että
Maria taipuisi paremmin, jos häntä ensin pidettäisiin vangittuna
jonkin aikaa. Joka tapauksessa meidän pitää koettaa ottaa selvää
siitä, missä Mocenigo oleskelee."
"Polani on varmaankin ryhtynyt ottamaan selvää siitä", sanoi Matteo,
"ja varmaan kaikki hänen ystävänsä auttavat häntä voimainsa takaa.
Sillä tällaista ryöväystä keskellä kirkasta päivää pidetään hirveänä
häväistyksenä. Edellinen yritys oli jotain aivan toista. En tahdo
sitäkään puolustaa, mutta tällä kertaa ilkityöntekijä on toiminut
paljon viekkaammin. Kuka voisi enää olla turvassa, jollei tällaista
rikosta rangaistaisi."
"Palataan nyt kotiin, Matteo, ja otetaan selvää ensin, mihin
toimenpiteisiin jo on ryhdytty."
Kun Matteo saapui kotiin, hän sai kuulla, että Polani oli jo
yhdessä kahden neuvostoherran kanssa lähtenyt Botondaan Ruggieroa
tavoittamaan ja että heidän mukanaan oli kaksi tasavallan
virkamiestä, joiden oli määrä vangita Ruggiero siinä tapauksessa,
että hän olisi vielä siellä. Muuten oli vangitsemiskäsky lähetettävä
kaikkiin venetsialaisiin alusmaihin mannermaalle.
Samalla annettiin sana joka satamaan, että kaikki veneet ja alukset
oli tarkasti tutkittava, ja tiedotettiin, että herra Polani oli
luvannut tuhat dukaattia sille, joka pääsee rikollisen perille.
Tyttöjen ryöstö herätti kaikkialla mitä suurinta mieltenkuohua.
Kansanjoukko heitteli kivillä Mocenigon palatsin ikkunoita, ja olisi
väkirynnäköllä tunkeutunut sisälle, elleivät viranomaiset olisi
lähettäneet vartiomiehiä sitä suojelemaan. Mocenigon sukulaisia ja
ystäviä vainottiin kadulla. Koko Venetsia oli kuohuksissa.
"Toivottavasti", sanoi Francis seuraavana aamuna isälleen, "et lähetä
minua pois täältä ennen kuin Polanin asia on tullut selväksi."
"Olen hiukan muuttanut mieltäni", vastasi herra Hammond. "Olisi
suorastaan mieletöntä lähettää sinut Englantiin juuri nyt, kun herra
Polani näyttää olevan halukas tekemään puolestasi vaikka mitä, sillä
hänen suosituksestansa on sinulla paljon enemmän hyötyä kuin jos
työskentelet minun liikkeessäni Lontoossa. Siksi on parasta, että
jäät tänne toistaiseksi. Tietysti hän ei tällä hetkellä voi ajatella
muuta kuin tyttäriänsä, mutta voimmehan odottaa, kunnes hänellä on
aikaa lähemmin selittää, mitä hän aikoo tehdä hyväksesi."
Francis oli erittäin tyytyväinen tähän päätökseen. Hänkin oli
tuuminut asiaa ja tiesi, ettei mikään voisi olla edullisempaa
nuorelle miehelle, joka aikoi antautua kauppa-alalle, kuin niin
mahtavan miehen kuin Polanin suosio. Mutta hän tiesi myöskin, ettei
hänen isänsä mielellään luopunut päätöksistään, ja siksi hän oli
pelännyt, että tämä pitäisi kiinni alkuperäisestä ajatuksestaan.
"Yhtä asiaa pyytäisin vielä sinulta", sanoi Francis hetken kuluttua.
"Etkö antaisi minun keskeyttää opintoni, kunnes Polanin tyttäret on
löydetty, sillä minä en saa heitä mielestäni. Voisihan sitä paitsi
sattua, että keksisin heidän piilopaikkansa gondolimatkoillani."
"En tosiaankaan ymmärrä, miten se sinulta onnistuisi, Francis, kun
niin monet muut kokeneemmat miehet ajavat heitä takaa. Mutta onhan
luonnollista, että sinun nyt on vaikea ajatella lukujasi, ja siksi
suostun mielelläni pyyntöösi."
Samana iltana Polani palasi Venetsiaan, sillä hän oli tavannut
Ruggiero Mocenigon kotoa. Tämä oli kovin harmissaan siitä, että
häntä syytettiin tyttöjen ryöstöstä ja uhattiin pitää vankina kunnes
kadonneet olivat löytyneet.
Herra Polani lähetti heti kotiin palattuaan gondolillaan Francisia
hakemaan, ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan, kun poika
astui sisään.
"Epäilyksesi eivät olleet aiheettomia, niin kuin näet, Francis.
Jospa heti olisin uskonut sinua, niin onnettomuutta ei olisi
tapahtunut. Minusta tuntui aivan mahdottomalta, että tuo nainen,
jota olin kohdellut ystävänä kymmenen vuotta, voisi pettää minut,
mutta sittenkin sinun varoituksesi teki minut niin levottomaksi,
että lähdin itse tyttäriäni hakemaan, mutta saavuin liian myöhään.
Miksi nyt pyysin sinut luokseni, en itsekään tiedä. Ehkä siksi,
että häpeäkseni olen huomannut, että sinä olet tässä asiassa
terävä-älyisempi kuin minä. Ja siksi toivon, että sinä keksit jonkin
keinon tyttärieni pelastamiseksi. En epäile lainkaan, ettei ilkityö
ole Mocenigon ystävien suorittama."
"Pelkään, etten voi keksiä mitään keinoa", sanoi Francis.
"Luultavasti he eivät ole kaupungissa, vaan heidät on viety jonnekin
kauemmaksi, sillä saattoivathan rosvot arvata, että lupaisitte
suuren palkinnon sille, joka keksisi heidän piilopaikkansa. Sitä
paitsi luulen, että Mocenigo oli aikonut käydä heitä tapaamassa
heti saatuaan tiedon ilkityön onnistumisesta. Onneksi te siksi pian
pääsitte onnettomuudesta perille ja äkillisellä tulollanne teitte
varmaan Mocenigon aikeen tyhjäksi, sillä luultavasti hän vasta teiltä
sai kuulla, että ryöstö oli onnistunut. Jos olisitte saapunut hänen
luoksensa pari, kolme tuntiakin myöhemmin, niin hän varmaan olisi
ollut poissa."
"Sinun laskusi pitävät luultavasti paikkansa, Francis. Hänen
kätyrinsä olivat vain neljä tuntia minua edellä. Luultavasti he
veivät ensin tytöt edeltäpäin sovittuun piilopaikkaan, ennen kuin
lähtivät viemään sanaa Mocenigolle. Varmaan minä saavuin ennen heitä
perille, koska lähdin suoraa päätä hänen luokseen. Oli melkein
keskiyö meidän saapuessamme perille, mutta hän oli valveilla ja
odotti varmaan kätyreitänsä. Minä käskin heti asettaa vahdit talon
edustalle ja vangita jokaisen, joka tulisi häntä tapaamaan. Mutta
ketään ei saapunut.
"Varmaankin meidän tulomme oli herättänyt huomiota ja rikostoverit
olivat siten saaneet varoituksen. Olen aivan samaa mieltä kuin
sinäkin, etteivät tyttäreni ole täällä kaupungissa, mutta niinpä
etsiminen on kahta vaikeampaa. Kysymys on nyt: mitä tehdä?"
"Varmaankin lupaamanne palkkion vuoksi saatte heti tietää, jos jotain
epäilyttävää on huomattu", arveli Francis. "Mutta teidän sijassanne
lähettäisin myös kaikkiin kalastajakyliin sekä saarilla että
mantereella tiedon lupaamastanne palkinnosta. Olen ajatellut asiaa
koko päivän, mutta mitään muuta keinoa en ole keksinyt."
"Joitakin tietoja on jo saapunutkin, mutta ei mitään tärkeää. --
Onneksi ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että tytöille tapahtuisi
mitään pahaa niin kauan kuin Mocenigo on vangittuna, mutta hän on
viekas kuin kettu ja voi petkuttaa vartijaa. Olen aikonut mennä
neuvoskunnan puheille pyytämään, että hänet siirrettäisiin vankilaan,
joskin epäilen suuresti, ettei siihen suostuta. Hänen ystävänsä
valittavat jo nytkin, että häntä kohdellaan kuin rikollista, vaikkei
minkäänlaisia todisteita häntä vastaan ole olemassa."
"Ettekö voisi panna muutamia luotettavia miehiä vahtimaan Mocenigon
taloa", sanoi Francis.
"Sen teen heti paikalla. Lähetän sinne kaksitoista luotettavaa
miestä, ainakin he voivat pitää silmällä kaikkia niitä, jotka
pyrkivät hänen luokseen. Ja jos mieleesi sattuisi joku muukin tuuma,
niin ilmoita se minulle. Sinä olet kerran ennen pelastanut tyttäreni,
ja sisäinen aavistus sanoo minulle, että sinä tälläkin kertaa tuot
heidät takaisin."
"Tahdon tehdä parhaani", sanoi Francis vakavasti.
Melkein koko seuraavan viikon Francis souteli gondolissaan. Yhdessä
Giuseppen kanssa hän kävi tiedustelemassa kaikkialta, pistäytyi
pieniin kalastajamökkeihin pitkin rannikkoa ja tutki tarkasti joka
sopukan toivoen näkevänsä tutut kasvot tai viittaavan käden jonkun
ikkunaruudun takana. Mutta kaikki oli turhaa, samoin kuin herra
Polaninkin ponnistukset.
Eräänä iltana, kun Francis väsyneenä ja alakuloisena oli matkalla
kotiinsa, näki hän Suuren sillan alla, lyhtyjen valossa gondolin,
jossa istui mies ja hunnutettu nainen. Yö oli pimeä ja ilma kuuma,
ja juuri sillä hetkellä, kun Francis ohitti heidät, kohotti nainen
hiukan huntuaan. Francis tunsi hänet heti, ja niin pian kuin hän oli
päässyt pois valosta, hän käänsi gondolinsa.
"Kerrankin onni suosi meitä, Giuseppe! Nainen, joka istui gondolissa,
oli Castaldi."
"Mitä aiotte tehdä, herra Francesco?" kysyi Giuseppe innoissaan.
"Hyökkäämmekö heti heidän kimppuunsa?"
"Ei maksa vaivaa, Giuseppe. Jos vangitsemme naisen, niin tytöt
varmaan siirretään heti paikalla pois nykyisestä piilostaan.
Seurataan vain jäljessä ja katsotaan, minne he menevät. Pysytellään
niin kaukana, etteivät he huomaa meitä."
"Nyt he laskevat maihin", huudahti Giuseppe samassa. "Juoksemmeko
heidän perässään?"
"Liian myöhäistä, Giuseppe. Emme voisi kuitenkaan seurata heitä
ihmisvilinässä. Jos gondoli lähtee rannasta, niin koetetaan seurata
sitä, vaikka se on varmasti kapeissa kanaaleissa vaikeaa. Mutta
jollei se poistu rannasta, niin kuin minä otaksun, niin varmaankin
he palaavat hetken kuluttua. Ja silloin on parasta jäädä odottamaan
heitä."
Gondolin molemmat matkustajat olivat kadonneet, ja soutaja oli
istahtanut veneeseen odottamaan. Francis ohjasi nyt gondolinsa
veneen ohitse ja päästyään siitä parin sadan kyynärän päähän, hän
kääntyi takaisin ja jäi jonkin matkan päähän odottamaan. Kokonainen
tunti kului eikä mitään tapahtunut. Sitten kuului askelten ääntä, ja
Francis erotti pimeässä kaksi henkilöä, jotka astuivat gondoliin.
Se lähti nyt liikkeelle, ja suuntasi kulkunsa jälleen Suurta siltaa
kohti.
"Pidä sitä silmällä, Giuseppe! Varmaankin se pian poikkeaa johonkin
sivukanaaliin."
Mutta gondoli jatkoi matkaansa suoraan Suurta kanaalia pitkin, kunnes
se saapui Markustorin kohdalle, jolloin toinen suurempi, neljän
soutama gondoli tuli sitä vastaan. Francis oli huomaavinaan, että
gondolit pysähtyivät ja soutajat vaihtoivat pari sanaa keskenään.
Sitten pienempi vene lähti laguunia kohti. Siellä oli hiukan
valoisampaa, ja Francis odotti vielä hetken, ennen kuin hän käänsi
gondolinsa sen jälkeen.
"Ei ole niinkään helppoa seurata heitä salaa", sanoi Giuseppe.
"Ehkäpä he soutavat vain hiukan ulommaksi, ollakseen varmat siitä,
ettei heitä ajeta takaa, ja kääntyvät sitten vasta määräsuuntaansa.
Varmaankin he ovat huomanneet meidät."
"Töin tuskin erotan heitä enää, herra Francesco. Eiköhän olisi jo
parasta lähteä liikkeelle?"
"Yrittää täytyy, Giuseppe. Emme saa päästää heitä käsistämme."
He työnsivät aironsa veteen ja laskivat rannasta ulommaksi. Mutta
parin aironvedon jälkeen he kuulivat soutua vieressään.
"Käännös oikealle, Giuseppe!" huusi Francis.
Yhteisin ponnistuksin he saivat gondolin heti kääntymään, ja samassa
neliairoinen gondoli kiiti kuin nuoli heidän kylkensä ohitse.
Elleivät he olisi päässeet kääntymään niin nopeasti, olisi rautakokka
halkaissut heidän kevyen aluksensa.
Giuseppe päästi kirouksen suustaan.
"Souda, Giuseppe, he tekivät sen tahallaan. Tuo oli sama gondoli,
joka äsken pysähtyi toisen rinnalle."
Suuri vene kääntyi myöskin ja alkoi ajaa pientä gondolia takaa.
Nyt kaikki selvisi Francisille. Gondoli, jota he olivat pitäneet
silmällä, oli huomannut heidät, ja antanut heidät ilmi ystävilleen
Markustorin alapuolella. Pitäessään silmällä toisen gondolin
liikkeitä häneltä oli jäänyt huomaamatta, että suurempi odotti vain
sopivaa hetkeä, milloin hyökkäisi heidän kimppuunsa.
Takaa-ajava vene oli hyvin nopeakulkuinen ja läheni heitä
pelottavalla vauhdilla. Francis suuntasi nyt kulun Suuren kanaalin
rantaa kohti. Mutta niin pian kuin he olivat vain parin jalan päässä
rannasta, käänsi hän äkkiä veneen taas ulapalle.
Takaa-ajajat eivät voineet päästä yhtä nopeasti kääntymään, ja
ääretön kiroustulva pääsi kolmen miehen huulilta, jotka miekat ojossa
seisoivat gondolissa. Francis ja Giuseppe hengähtivät nyt hetken
aikaa kooten voimia uuteen ponnistukseen. Kun gondoli oli jälleen
saavuttamaisillaan heidät, kääntyivät he taas ympäri.
"Nyt me laskemme Santa Maria -kirkon portaille ja hyppäämme maihin."
Pojat ponnistivat kaikki voimansa, sillä he tiesivät, etteivät
voineet pitkittää keppostaan loppumattomasti. Kysymyksessä oli nyt
vain kilpasoutu. He olivat kolme gondolin mittaa edellä ja soutivat
niin hurjasti että ehtivät ensimmäisinä kirkon portaille ja ylös
maihin. Sitten he juoksivat pakoon minkä ennättivät, ja kuulivat vain
kovan ryskeen, kun toinen gondoli murskasi heidän kevyen aluksensa.
Kesti hetken aikaa, ennen kuin miehet pääsivät toisen gondolin yli
maihin ja portaita ylös. Sillä välin Francis ja Giuseppe, jotka
olivat avojaloin, juoksivat voimainsa takaa, kierrellen monissa
mutkissa, jotta takaa-ajajat joutuisivat harhaan. Hetken kuluttua he
eivät kuulleet enää askeleita takanaan, ja saattoivat rauhassa jatkaa
matkaansa.
"He rikkoivat meidän gondolimme", Giuseppe nyyhkytti.
"Älä sitä sure!"
"Ja nainen pääsi karkuun, emmekä me saaneet tietää mitään", jatkoi
Giuseppe ihmetellen herransa hyvää tuulta.
"Jotain me sittenkin olemme saaneet tietää. Olen aivan varma siitä,
että tytöt ovat San Nicolon saarella mökkirähjässä. Omituista, etten
ennemmin tullut sitä ajatelleeksi. Nainen kävi viemässä tietoja
ystävilleen, ja neliairoinen gondoli piti silmällä jokaista venettä,
joka saattaisi ahdistaa häntä. Mutta nyt mennään heti herra Polanin
luo kertomaan, mitä on tapahtunut. Kello on luultavasti jo yksi."
Neljännestunnin kuluttua he saapuivat Polanin palatsin edustalle ja
soittivat kelloa.
"Tahtoisin heti tavata herra Polania", sanoi Francis portinvahdille.
"Herra meni tunti sitten nukkumaan."
"Se ei tee mitään. Minä olen Francis Hammond, ja minulla on tärkeitä
uutisia."
Vartija avasi nyt portin. "Oletteko kuullut jotain neideistä?" hän
kysyi kiihkeästi.
"Olen saanut tietoja, joista varmaan on hyötyä", vastasi Francis.
Heti sen jälkeen kuului herra Polaninkin ääni portaissa.
"Minä, Francis Hammond, olen täällä, herra Polani. Olen saanut
tietoja, jotka varmaankin voivat olla meille hyödyksi."
Kauppias kiiruhti portaita alas.
"Olen nähnyt tuon noita-akan, Castaldin, ja ajanut häntä takaa.
En tiedä varmaan, minne hän souti, sillä suuri gondoli rupesi
ahdistamaan meitä, ja hädin tuskin me pelastuimme sen kynsistä. Mutta
luulen keksineeni tyttärienne piilopaikan."
Francis kertoi sitten koko illan tapahtumat.
"Mutta miksi ette käyneet heti veneen kimppuun ja nostaneet hälinää?
Kaikki ohikulkijat olisivat varmaan mielellään auttaneet teitä, sillä
tapahtuma on herättänyt siksi paljon suuttumusta koko kaupungissa.
Jos vain nainen olisi ollut käsissämme, olisimme pakottaneet hänet
puhumaan."
"Mutta niin pian kuin hän olisi ollut teidän vallassanne", sanoi
Francis, "olisi tytöt myös siirretty jonnekin muualle. Siksi minusta
oli viisainta vain seurata heitä. Ja varmaan olisimme onnistuneet,
jollei tuo toinen gondoli olisi tullut tiellemme."
"Epäilemättä olet oikeassa, Francesco. Mutta onnetonta se sittenkin
oli, sillä emmehän tiedä asiasta oikeastaan entistä enempää."
"Luulenpa sittenkin että olemme päässeet hiukan pitemmälle, sillä
vastikään oli minulla seikkailu, joka voi johtaa meidät oikeille
jäljille."
Hän kertoi nyt, miten hän eräänä iltana oli kuljettanut erään herran
San Nicolon saarelle ja nähnyt siellä mökin, jonne useat henkilöt,
muun muassa Ruggiero Mocenigo, olivat saapuneet neuvottelemaan.
Polani keskeytti monta kertaa Francisin kertomuksen hämmästyneellä
huudahduksella. Kun tämä oli lopettanut, laski hän kätensä
nuorukaisen olkapäälle.
"Rakas poikani", sanoi hän, "miten voin kiittää sinua! Aivan varmaan
tyttäreni ovat tuossa mökissä. Miten hyvä, ettet antanut salaliittoa
ilmi -- sillä salaliitto se varmaankin oli. Jos olisit sen tehnyt,
olisi heidät kuljetettu muualle."
"Liian varmoja emme voi kutenkaan olla. Mutta ehkä joka tapauksessa
pääsemme nyt heidän jäljilleen."
"Lähdemmekö heti matkaan? Minulla on kymmenkunta miestä kotona, ja
tuskinpa siellä on kovinkaan monta vahdissa."
"Eikö olisi parasta odottaa huomiseen", sanoi Francis. "Ehkä
gondoli, joka ajoi meitä takaa, odottaa meitä vielä, ja jos
huomattaisiin, että useampia gondoleja olisi liikkeellä, niin he
varmaan kuljettaisivat tyttärenne toiseen turvapaikkaan. Onhan
sekin mahdollista, että he pitävät silmällä taloanne, mutta ellei
mitään epäiltävää tapahdu, niin he varmaan poistuvat parin tunnin
kuluttua. Huomenaamulla sen sijaan voitte lähettää miehenne parissa,
kolmessa gondolissa liikkeelle, mutta heidän pitäisi astua veneisiin
yksitellen, niin etteivät herätä huomiota, ja soutaa sitten aivan
rauhallisesti San Nicolon saarta kohti mahdollisimman kaukana
toisistaan.
"Minä olen mukana ensimmäisessä veneessä, koska minä yksin tiedän,
missä mökki sijaitsee. Parasta olisi kuitenkin soutaa mökin sivuitse
ja nousta maihin saaren toisessa päässä. Toiset veneet voivat
hitaasti seurata jäljessä, ja pari kolme miestä voi jäädä rantaan
veneitä vahtimaan sillä aikaa, kun me toiset menemme suoraan mökille,
ja koska se on hiekkavallien keskellä, niin toivon, että voisimme
päästä huomaamatta perille."
"Suunnitelmasi on hyvä, Francesco, vaikka tuntuukin pitkältä odottaa
aamuun saakka. Mutta viisainta on sittenkin odottaa. Sinä jäät kai
tänne yöksi?"
"Sitä en voi, mutta palaan mahdollisimman pian takaisin. Pöydälläni
on paperi, johon olen merkinnyt niiden henkilöiden nimet, jotka
pitivät neuvottelua mökissä, sekä kirje isälleni, jossa pyydän häntä
jättämään paperin neuvoskunnalle siinä tapauksessa, etten ennen
aamua olisi kotona. Teen sen joka ilta siltä varalta, että joutuisin
Mocenigon käsiin. Näin minulla on keino, jolla voin pakottaa heidät
päästämään minut vapaaksi."
"Se on mainio varokeino, Francesco. Sinä olet yhtä viisas ja
varovainen kuin rohkeakin!"
"Ei siitä suurta hyötyä taida olla", vastasi Francis vaatimattomasti,
"sillä on luultavampaa, että saan tikarin rintaani kuin joudun
vangiksi. Mutta joka tapauksessa minun täytyy nyt lähteä."
"Jää tänne ainakin aamuun saakka. Sitä ennen tuskin kukaan käy
huoneessasi. Ja sillä aikaa kun minä varustaudun matkaamme varten,
voit sinä pistäytyä kotiin ja pantuasi paperin talteen palaat
tänne, Me lähdemme kello seitsemältä. Silloin on jo paljon veneitä
liikkeellä, eivätkä meidän gondolimme herätä mitään huomiota."
"Ehkä ehdotuksenne on hyvä. Suoraan sanoen parin tunnin lepo on
minulle varsin tervetullut sillä Giuseppe ja minä olemme olleet
liikkeellä aamusta asti."
KUUDES LUKU
Mökki San Nicolon saarella
Kello seitsemältä oli kaikki valmista. Herra Polani lähti yksin
kotoaan ja haki Francisin sekä neljä miestä sovitulta paikalta jonkin
matkan päästä palatsista. Jo aikaisemmin oli lähetetty sana satamassa
olevaan kauppalaivaan, ja laivan kapteeni oli lähtenyt kymmenen
miestä mukanaan suurella veneellä saarta kohti ja ankkuroinut jonkin
matkan päähän rannasta. Miehet olivat painuneet veneen pohjalle,
ja kapteeni piti tarkasti silmällä, ettei ainoakaan vene päässyt
saaren rannasta poistumaan. Kun Polanin gondoli oli soutanut heidän
ohitseen, he nostivat ankkurin ja seurasivat sen jäljessä, mutta
pysyttelivät kuitenkin niin kaukana, ettei kukaan olisi voinut
epäillä alusten kuuluvan samaan seuraan.
Francis ohjasi gondolin kapeaan salmeen, joka erottaa San Nicolon
lähimmästä saaresta, ja laski veneen rantatörmän suojaan. Hetken
kuluttua laivavenekin saapui paikalle. Francis lähti nyt astumaan
suoraan mökkiä kohti herra Polani ja kuusi miestä mukanaan, ja muut
jäivät rantaan vartioimaan.
"Mennään nopeasti", sanoi Francis, "sillä jos mökin edustalla on
vahti, hän näkee meidät joka tapauksessa. Mutta matka on niin lyhyt,
etteivät he ennätä kuljettaa pois tyttäriänne ennen kuin olemme
perillä."
"Mitä pikemmin sitä parempi", sanoi kauppias.
He kiiruhtivat eteenpäin, nousivat hiekkatörmälle ja näkivät mökin
edessään. Ei ainoatakaan ihmistä ollut missään.
"Tuossa on mökki. Pian saamme tietää totuuden."
He kiiruhtivat törmää alas ja seisoivat oven edessä.
Ei kuulunut ainoatakaan ääntä.
"Avatkaa ovi!" huusi kauppias kolkuttaen miekkansa kahvalla.
Ei vastausta.
"Murtakaa ovi!" sanoi hän, ja kaksi merimiestä, joilla oli kirveet
kädessä, alkoi iskeä ovea. Mutta äkkiä se avautui, ja kaksi
kalastajiksi pukeutunutta miestä ilmestyi kynnykselle.
"Miksi te tulette häiritsemään rauhallisia ihmisiä?" kysyivät he.
"Sitokaa heidät!" sanoi Polani hyökäten sisään Francisin seuraamana.
Mutta hän pysähtyi pettyneenä kynnykselle -- mökki oli tyhjä. Francis
tunsi miltei yhtä suurta pettymystä.
"Jolleivät he ole täällä, niin he ovat jossain lähellä", sanoi
Francis. "Älkää heittäkö toivoanne! Miehet vartioivat ovella, sillä
välin kun me tarkastamme joka sopen."