että ne ovat vilpittömiä?
ELSIE
Ah...Te epäilette minua...
AARNE KALSKE
Kenties te vain näyttelette...Olette ehkä valkoisten kätyri...heidän
lähettämänsä...
ELSIE
Ei, ei...kuinka te voitte...? Minähän rakastan teitä... Oh, hyvä
jumala, kuinka saisin teidät vakuutetuksi... uskomaan...
AARNE KALSKE katsoen Elsietä hyvin läheltä ja kiinteästi silmiin.
Kaunis te olette, neiti Ståhle, ihana kuin itse valkeuden enkeli. Ja
nyt kun katson teidän silmiinne, en epäile vilpittömyyttänne. Mutta
sittenkään...sittenkään en voi suostua ehdotukseenne. Minä en petä
tovereitani enkä yhteistä asiaamme edes siitäkään hinnasta, niin
häikäiseviä tulevaisuuden kuvia kuin ehdotukseenne suostuminen minulle
tarjoaisikin.
ELSIE väsyneesti.
Te siis hylkäätte...tarjoukseni?
AARNE KALSKE
Niin teen. Teidän maailmanne olisi minulle niin outo... vieras...Minä
en sovi siihen maailmaan.
ELSIE
Mutta, hyvä jumala, ettekö sitte pidä henkeänne missään arvossa?
Hyljätessänne tarjoukseni tuomitsette itsenne varmaan kuolemaan.
AARNE KALSKE
Parempi kuolema kuin häpeällinen elämä.
ELSIE nousee äkillisellä liikkeellä.
Jääkää hyvästi!... Minä menen nyt. Minä kuvittelin tänne
tullessani...mutta ei siinä ollutkaan mitään...ei mitään...Se oli
vain harhakuva, jolla ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa. Ah,
jumalani! jos te tietäisitte...ymmärtäisitte...mutta ei, sittenkään ei
se hyödyttäisi mitään...Hyvästi!
Poistuu kiireesti.
Kalske istuu pitkän ajan liikkumatonna ja tuijottaen ikäänkuin
lumottuna jonnekin kaukaiseen etäisyyteen, jossa hänen silmiensä
eleen näyttää avautuvan aivankuin toisia maailmoja, outoja, ennen
tuntemattomia, loistavine ja häikäisevinä näköaloilleen.
Sitten ponnistautuu hän nähtävällä tahdon ponnistuksella
todellisuuteen, ponnahtaa äkillisellä liikkeellä ylös ja ovesta ulos.
— Näyttämö hetken tyhjänä. — Tykkien jyske on kiihtynyt kuuluen nyt
varsin selvänä ja voimakkaana, mutta verraten etäältä.
Sarkki, Kohonen ja Pohja tulevat. Elsie on heidän keskellään.
SARKKI kiihoittuneena.
Hän on lahtarien vakooja, sanon minä! Vieköhön minut piru, ellei asia
ole niinkuin sanon.
KOHONEN
Sinun mielentilasi on äärimmilleen kiihoittunut. Se saa sinut näkemään
lahtarien vakoojia ja kätyreitä joka paikassa.
POHJA
Säilytähän kylmä verisyytesi, poika. Nyt sitä tarvitaan,
SARKKI
Menkää hiiden kuiluun kylmäverisyyksinenne ja mielentiloinenne! En
minä aavehia näe. Lahtarien vakoojia on nyt melkein joka paikassa. —
Elsielle. — Miksi hiiviskelitte täällä näin myöhällä?
ELSIE
Kävin täällä Kalskeen luona. — Tahdoin saada jotakin tietoa...isäni
kohtalosta.
KOHONEN
Hänen kohtalostaan emme tiedä mitään.
SARKKI
Tietysti isänne on tuolla... lahtarien rintamalla...tai rintaman takana,
luonnollisesti. — Oliko Kalske täällä?
ELSIE
Oli.
SARKKI
Missä hän on nyt?
ELSIE
Hän jäi tänne minun täältä lähdettyäni. Enempää en tiedä.
POHJA
Odotetaan kunnes Kalske tulee. Hän voi selittää tämän asian
AARNE KALSKE tulee, kiivaasti.
Mitä tämä merkitsee...?
Huomaa Elsie. — Hämmentyneenä, jota ei voi kokonaan peittää.
— Neiti Ståhle...Te täällä!
SARKKI
Tapasimme hänet hiiviskelemässä tässä ympäristöllä. On enemmän kuin
luultavaa, että hän kuljeskelee lahtarien asioilla.
AARNE KALSKE tyynesti.
Erehdyt, Sarkki. Hän kävi minun luonani.
SARKKI ilkeästi.
Vai niin, vai sinun luonasi. Jopa alan ymmärtää. Herra päällikkö
kuhertelee täällä vain lahtarinarttujen kanssa, sillä aikaa kuin jne
toiset tappelemme henkemme edestä rintamalla lahtareita vastahan.
AARNE KALSKE tuskallisesti.
Vaikene...
KOHONEN JA POHJA
Lopeta. Sarkki, tahi...
SARKKI
Te ette ole minun suuni tukkijoita. Minulla on oikeus...
Kalskeelle.
— Sinun lahtarien kanssa veljeilystäsi...
AARNE KALSKE astuu askeleen Särkkiä kohti vaarallinen väike silmissä.
— Hillitysti, melkein kuiskaamalla, mutta hirvittävää uhkaa ja voimaa
äänessä ja olemuksessa.
Hillitse aikoinaan kielesi, Sarkki!
Sarkki vaikenee. — Tuskallinen äänettömyys.
AARNE KALSKE tyynesti, luonnollisesti.
Päästäkää neiti Ståhle menemään. Minä vastaan hänestä. —
Elsielle.
— Pyydän, menkää suoraan kotiinne, välttyäksenne enemmiltä ikävyyksiltä.
ELSIE poistuu äänettömänä, luoden mennessään pikaisen ristiriitaisia
tunteita kuvastavan katseen Kalskeeseen.
AARNE KALSKE
Selitähän, Sarkki, minkätähden olet poistunut rintamalta? Ja te toiset,
miksi olette jättäneet vartiopaikkanne? Olette sen näköisiäkin kuin
olisi kokonainen komppania lahtareita kintereillänne.
SARKKI
Ja niin, piru vie, onkin! Eikä vain yksi komppania, vaan kokonainen
armeija; olemme kokonaan lahtarien piirittämiä. Mennessämme rintamalle,
tuli vastallamme kaksi lähettiä, jotka ilmoittivat, että punaisten
rintama on kokonaan murtunut. Menimme siitä huolimatta etehenkin, mutta
pian kohtasimme pakenevat punaisten etujoukot, jotka sanoivat samaa, ja
että lahtarit hyökkäävät solkenaan etehenpäin, punaisten peräytyessä
täydessä epäjärjestyksessä heidän edellähän.
POHJA
Myöskin kaupungissa kuuluu pohjoiset kaupunginosat olevan jo lahtarien
hallussa.
AARNE KALSKE
Rintamamme murtunut! Näin äkkiä! Vielä äskettäinhän oli punaisilla
erinomaisen hyvät asemat juuri tällä rintamalla. — Ei, se on mahdotonta!
SARKKI
Oli miten tahansa, mutta kyllä asia on niinkuin kerroin.
KOHONEN
Lahtarit ovat sitäpaitsi saaneet aivan viime aikoina suuria apujoukkoja
kaikille rintamille.
Joukko punaisia syöksyy sisälle. Jotkut näyttävät olevan peloissaan,
mutta useimmat ovat levollisia ja päättävän näköisiä.
ÄÄNIÄ kiihoittuneita, uhkaavia.
— Meidät on petetty!
— Myyty lahtareille!
— Voi meitä!
— Mitä nyt teemme?
— Niin...mitä...mitä?
AARNE KALSKE levollisesti.
Mitäkö teemme...? Ryhdymme tietysti vihollista vastaanottamaan.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Emme halua mennä enää teurastettaviksi.
TOINEN PUNAINEN
Palkkammekin on vielä saamatta.
KOHONEN
Kurjat raukat!
POHJA
Oletteko te miehiä?
ÄÄNIÄ
— Hävetkää, hävetkää!
AARNE KALSKE astuu aivan miesten eleen luoden heihin läpitunkevan
hallitsijaa ilmaisevan katseen. Lujasti ja päättävästi.
Pelkurit raukat jääkööt, muut seuratkoot mukana!
Lähtee päättävästi ja taakseen katsomatta. Kaikki toiset seuraavat
epäröimättä, vain ensimäivenn ja toinen punainen epäröivät ja jäävät
vihdoin jälelle. — Äänettömyys.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Minua onnetonta kun ollenkaan ryhdyin tällaiseen!
TOINEN PUNAINEN
Hulluja olimme!
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Mitä nyt teemme? Kuutithan, että lahtarit voivat olla täällä minä
hetkenä hyvänsä.
TOINEN PUNAINEN
Minä ainakin menen kotiini.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Myöskin minä.
TOINEN PUNAINEN
Ja väkisin minä kaartiin otettiinkin.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Samoin minä.
— Lähtevät.
ESIRIPPU.
NELJÄS NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ:
Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, joka on samalla
konttorirakennuksen pihamaa. Osittain metsää, osittain puistoa;
hiekoitettuja käytäviä risteilee siellä täällä. Etäämmällä näkyy
sankka havumetsä ja sen takana järvi. Vasemmalla palatsin pääty,
jossa on suuret kaksoisovet ja johon harmaat kiviportaat johtavat.
Suurenpuoleinen veranta ympäröi rakennusta. Oven yläpuolella palaa
sähkölamppu. Aika-ajoin kuuluu kiivasta kuularuiskuja kivääritulta ja
silloin tällöin tykkien kumeita, juhlallisia jymäyksiä. Tulipalojen
loimua ja kajastusta ympäristöllä. Iltayö. Vuodenaika: Varhaiskeväl.
Aarne Kalske ja Anna tulevat oikealta. Kalskeen käynti on ryhdikästä
ja joustavaa kuten tavallisesti; kasvot ovat kalpeat ja synkät, multa
kuvastaen samalla raudanlujaa päättäväisyyttä ja tarmoa.
AARNE KALSKE synkästi ja surullisesti.
Näinkö siis yrityksemme raukesi tälläkin kerralla... Rivimme ovat
jo alkaneet horjua...kohta ne murtuvat kokonaan. Sen lisäksi on
joukkojemme innostus alkanut laimentua ja se on pahin kaikista. —
Vieläkään emme kyenneet murtamaan kahleitamme, entistä lujemmalle niitä
vain kiristimme.
ANNA rohkaisevasti.
Voimme vielä voittaakin. Vaikka tämä paikkakunta menetettäisiinkin,
niin onhan punaisilla vielä koko eteläinen osa maata.
AARNE KALSKE
Jos tämä paikkakunta ja läheinen kaupunki antautuvat, niin on punaisten
ylivoima murtunut. Tämä seutu on punaisen Suomen lukko.
ANNA tuskallisesti.
Ah' hyvä jumala, kuinka hirveätä! — Ja kohtalomme... millainen se
lienee heidän valloittaessaan tämän paikkakunnan?
AARNE KALSKE tyynesti.
Kohtalommeko...? Omasta kohtalostani kyllä olen selvillä. Voin
vannoakin, että elämäni rata päättyy silloin kuin valkoiset saavat
minut käsiinsä.
ANNA rajusti nyyhkien: epätoivoisesti ja intohimoisesti syleillen
Kalsketta.
Sinä et saa antautua heidän käsiinsä...et...et... Epäonnistukoon
yrityksemme...tuhoutukoon kaikki muu... mutta sinä et saa joutua heidän
käsiinsä!
AARNE KALSKE
Mutta Anna...
ANNA kuten edellä.
Ehkä olen mieletön...hupsu...mutta rakkauteni sinuun on tehnyt minut
siksi. — Jumalani, kuinka onnellinen...niin äärettömän onnellinen
olen ollut siitä asti kun sain varmuuden, että sinäkin rakastat
minua. Tuo tietoisuus on tunkeutunut vereeni...koko elimistööni kuin
huumaava, päihdyttävä viini...ja nyt...nyt... Vaipuu maahan polvilleen
epätoivoisesti ja rajusti itkien.
AARNE KALSKE hyväillen hellästi Annan päätä ja hiuksia; hiljaa,
vienosti.
Sinä rakas...rakas...rakas...
Sieppaa äkkiä Annan syliinsä syleillen ja suudellen häntä rajusti,
intohimoisesti ja tulisesti, — Molemmat katsovat toisiaan kauan
loistavin, säteilevin silmin. — Äänettömyys.
AARNE KALSKE innostuneesti, elämänhaluisesti ja kuohuvan ponnekkaasti.
Jos sittenkin vielä yrittäisimme, Anna!
ANNA
Mitä yrittäisimme? Mitä tarkoitat?
AARNE KALSKE
Murtautua vihollisen rintaman läpi omien joukkojemme luo.
ANNA
Minkä kautta sinne pääsisimme?
AARNE KALSKE
Tuon järven yli, jäätä myöten. He ovat tuolla järven toisella puolella,
siis verrattain lähellä. Kuuluuhan niiden tykkien jyskekin tänne varsin
selvästi. — Tule! Mennään! — Aikovat lähteä. — Sarkki ja Kohonen
tulevat oikealta synkkinä, epätoivoisina ja masentuneina.
SARKKI
Itse pirukaan ei voi meitä enää pelastaa. Yli-inhimillisillä
ponnistuksilla yritimme torjua vihollisen hyökkäyksen, mutta
turhaan...Jokainen mies joukossamme taisteli kuin sankari ja mieshukka
oli kumminkin puolin hirveä. Siitä huolimatta tunkeutuvat lahtarit yhä
eteenpäin. Ennenkuin tunti on kulunut, ovat ne jo täällä.
ANNA
Ah, jumalani, jumalani!
KOHONEN synkästi.
Kaupunkikin on jo lopullisesti antautunut.
AARNE KALSKE
Jo sekin...
SARKKI
On pian tehtävä jotakin, mutta mitä?
AARNE KALSKE päättävästi.
Me joko taistelemme viimeiseen mieheen tai yritämme paeta tästä rotan
loukusta. — Tulkaa! Tai odottakaahan! Olisiko tuonne jäänyt vielä
mitään...?
Sarkki ja Kohonen juoksevat konttorin rappuja ylös verannalle ja ovesta
sisälle.
AARNE KALSKE
Annalle.
Kenties erehdyimme ryhtyessämme puolustamaan asiaamme aseilla — useat
omastakin joukostamme niin väittävät — mutta työväenluokan yhteinen
onni ja ne korkeat päämäärät, joihin sillä olemme pyrkineet, on
lieventävä, ellei kokonaan poistava historian tuomion.
ANNA
Aseihin tarttumisemmeko erehdys? — — Se olisi hirveätä!
AARNE KALSKE
Niin, en osaa sanoa...Itse sodankäynnissä olemme tosin tehneet paljon
kohtalokkaita erehdyksiä: venäläiseen sotaväkeen turvautuminen oli yksi
sellainen. Myöskin kurittomuus, joukkojen kehittymättömyys ja raakuus
sekä kykenevien johtajien puute ovat olleet suurimpia syitä turmioomme.
— Tekemiemme erehdyksien korjaaminen on kuitenkin myöhäistä. Nyt on
kiinnitettävä kaikki huomio nykyiseen tilanteeseen.
Sarkki ja Kohonen tulevat konttorista.
KOHONEN
Ei siellä enää ole mitään.
SARKKI
Kaikki tärkeimmät hävitimme. Sitäpaitsi...jos sytyttäisimme tuleen koko
roskan.
AARNE KALSKE
Ei, ei...mitä se hyödyttäisi? — Tulkaa!
Menevät kiireesti oikealle. Näyttämö pitkähkön ajan tyhjänä. Lähimmässä
ympäristössä vallitsee täydellinen hiljaisuus.
Sitten alkaa läheltä kuulua kiivasta melua ja huutoja sekä muutamia
kiväärin laukauksia. Kohta sen jälkeen syöksyy 6 tai 8 punaista
sotilasta näyttämölle, vasemmalta rakennuksen takaa. Heidän pukunsa
ovat repeytyneet riekaleiksi, muutamat heistä ovat haavoittuneet
ja kaikki hyvin nääntyneitä, Parilla kolmella on vielä kiväärit ja
sotilasreput, toiset ovat heittäneet ne pois. Kaikilla punainen nauha
lakissa. Heidän joukossaan on suutari Pohja. — Heti punaisten jälkeen
hyökkää joukko valkoisia kaikki asestettuna ja sotilaspuvuissa,
jokaisella valkea käsivarsiside ja kuusenhavu lakissa. — Heidän
joukossaan ovat myöskin tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta,
tilanomistaja Falck ja tehtaan insinööri.
Joukon etupäässä on muuan valkoisten päällikkö, jääkäriluutnantti Frey.
Hän on käskevä, kopea, ylimielinen ja ylpeäryhtinen, maailmanmiehen
huolettomuutta käytöksessä ja puheessa; pohjimmalta vilahtaa silloin
tällöin vaikutuksille altis, tunneherkkä luonne esiin; nuorehko.
HUUTOJA VALKOISTEN JOUKOSTA
— Pysähtykää roistot!
— Heti paikalla pysähtykää!
Valkoisten saavutettua punaiset, syntyy lyhyt, mutta kiivas taistelu;
pian ovat punaiset nääntyneinä, osittain haavoittuneina ja aseettomina
pahoitetut antautumaan. Muutamat pahimmin haavoittuneet ovat
lysähtäneet maahan miltei tajuttomina.
LUUTNANTTI FREY potkaisee erästä haavoittunutta.
Ylös, koirat, siitä!
Haavoittuneet yrittävät nousta, mutta vaipuvat hiljaa voihkaisten
jälleen maahan.
LUUTNANTTI FREY
Kuka on päällikkönne? — Ei vastausta.
LUUTNANTTI FREY
Kuulilleko, koirat, missä on päällikkönne?
POHJA
Emme tiedä. Jouduimme erilleen pääjoukosta, emmekä ole heitä sen
jälkeen nähneet.
PASTORI LOIMARANTA
He valehtelevat, herra luutnantti. Pakoittakaa vain heidät tunnustamaan.
LUUTNANTTI FREY
Jos ilmoitatte, missä piileksii päällikkönne...
PASTORI LOIMARANTA
Kalske, Aarne Kalske.
LUUTNANTTI FREY
... päällikkönne Aarne Kalske esikuntineen, niin heti kun olemme saaneet
heidät ilmoituksenne perusteella käsiimme, pääsette vapaiksi, muutoin
teidät ammutaan.
POHJA
Me emme tiedä...
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Te tiedätte, mutta ette tahdo ilmoittaa. Te olette tämän paikkakunnan
punaisia...minä kyllä tunnen...ja kuulutte Kalskeen joukkoihin.
PASTORI LOIMARANTA
Pohjalle.
Aa, nyt tunnenkin! Te itse olette yksi Kalskeen läheisimpiä apureita.
Meitä vangitsemassakin olitte.
LUUTNANTTI FREY punaisille.
Onko punaisilla vielä suuretkin joukot tässä ympäristöllä?
POHJA
Kuinka me sen tietäisimme?
LUUTNANTTI FREY vetää esiin revolverinsa ja painaa sen suun Pohjan
otsalle. — Uhkaavasti ja kiihtyvällä raivolla.
Tahdotko vastata kysymykseeni, sinä kirottu?
POHJA tyynesti, levollisesti.
Minä en tiedä...
LUUTNANTTI FREY laukaisee, ja hiljaa huokaisten vaipuu Pohja maahan.
ERÄS NUORI PUNAINEN
Oh, te verikoirat...te...te... Purskahtaa äänekkääseen itkuun.
— Hän oli isäni, ainoa omaisistani, joka oli jäänyt eloon. Heittäytyy
ruumiin viereen tuijottaen jäykkänä ja tajuttomana sen veren tahraamiin
kasvoihin.
— veljeni kaatui rintamalla ja nyt sinäkin, isä... Puhkeaa ajottain
hillittömiin nyyhkytyksiin.
LUUTNANTTI FREY hiukan hämmentyneenä, mutta kokien sitä salata. —
Valkoisille.
Viekää vangit pois...jonnekin sinne tehtaaseen. Ja osa teistä lähtee
nyt heti etsimään lähimmässä ympäristössä piileviä punaisia. Jos saatte
yhdenkin käsiinne, on teidän hänet heti tuotava tänne. — Oletteko
ymmärtäneet?
VALKOISET sotilaallisesti tervehtien.
Kyllä, herra luutnantti!
LUUTNANTTI FREY
Eteenpäin...Mars!
Osa sotilaista tarttuu vankeihin vieden heidät puolittain laahaamalla
mukanaan. Toinen osa hajautuu ympäröivään metsään. Jälelle jäävät
luutnantti Frey, tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja
Falck, tehtaaninsinööri ja muutamia tehtaan herroja ja tilanomistajia.
PASTORI LOIMARANTA
Uppiniskaisia roistoja!
LUUTNANTTI FREY
Oikeita piruja, mutta kyllä minä saan masentumaan. — Ottaa taskustaan
pullon ja ryyppää siemauksen.
Tirehtööri Ståhlelle.
Koska me näin äkkiarvaamatta ja vielä poikkeuksellisissa oloissa olemme
joutuneet vieraiksenne, niin mitään vierasvaraisuuden vaatimuksia
emme ole oikeutetut tekemään, mutta jos Teille, hra tirehtööri, olisi
sattunut jäämään jonnekin kätköpaikkaan pieni tilkkanen vähän jalompaa
nestettä kuin tämä pahalle löyhkäävä paloviina, niin olisi ilomme
täydellinen.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Odottakaa hetkinen! — Poistuu vasemmalle rakennuksen taitse.
PASTORI LOIMARANTA
Kun ajattelemme viimeaikaisia elämän kokemuksiamme, niin on meidän
puhjettava kuningas Davidin tavoin lausumaan: »Kiitä sieluni
Herraa ja kaikki mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä!» — sillä
ihmeellisesti, todella ihmeellisesti on Hän johtanut meidän
vaellustamme punaisen hirmuvallan kaikkien kauhujen keskeltä laillisen
yhteiskuntajärjestyksen turvalliseen ja oikeutta rakastavaan helmaan.
LUUTNANTTI FREY
Hm...hm...aivan oikein, aivan oikein. — Kun vain pian saataisiin
punaisten lopullinenkin valta murrettua.
TILANOMISTAJA FALCK
Ja maksaa heille ansaittu palkkansa.
PASTORI LOIMARANTA innostuen.
Aivan niin...maksaa ansaittu palkkansa...Veli sanoi hyvin sattuvasti. —
Maksaa ansaittu palkkansa! — Jokainen on saapa ansionsa mukaan, sanoo
raamattukin.
TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee. Hänellä on muutamia etiketeillä varustettuja
ja huolellisesti korkattuja pulloja mukanaan sekä muutamia laseja.
Onneksi eivät punaiset olleet löytäneet kätköpaikkaani, voimme siis
nyt vähän kilistää Valkoisen Suomen menestykseksi. Vie pullot ja
lasit verannalla olevalle pöydälle, viitaten kädenliikkeellä toisia
seuraamaan mukana. Täyttää lasit.
LUUTNANTTI FREY maistaa lasistaan.
Kerrassaan mainiota! Hienointa ainetta mitä tuskin ikänäni olen
maistanut. Ja se on paljon sanottu, se. — Vapaan valkoisen Suomen
malja! — Eläköön valkoinen Suomi! Eläköön!
YHTEINEN HUUTO
Eläköön!
PASTORI LOIMARANTA
Ja kuolema punaroistoille!
YHTEINEN HUUTO raivoisa, vertajanoava.
Kuolema, kuolema!
LUUTNANTTI FREY
Ja maljat pohjaan! Ryyppää ja kaikki seuraavat hänen esimerkkiänsä.
LUUTNANTTI FREY
Hyvät herrat! — Meidän on nyt tehtävä selvää kun on hyvä tilaisuus.
Sosialismin haave on lopullisesti ja perinpohjin tässä maassa
tukahutettava, jotta se ei enää myöhemmälläkään pääse versomaan ja
mieliä myrkyttämään. — Suomeen on saatava luja ja järjestystä rakastava
hallitus. — Suomelle on saatava kuningas...kuningas, hyvät herrat. —
Eläköön Suomen kuningas! Eläköön!
YHTEINEN HUUTO
Eläköön!
ELSIE tulee rakennuksen takaa.
LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalta ja tervehtii Elsietä
maailmanmiehen tavoin, sulavan hienosti ja kohteliaasti.
Ah, olenko joutunut lumotulle saarelle ja tuleeko kaunis Kirke
muuttamaan minut noitasauvallaan röhkiväksi siaksi?
TIREHTÖÖRI STÅHLE kiirehtii esittelemään.
Tyttäreni. — Luutnantti Frey.
LUUTNANTTI FREY kumartaa syvään.
Nöyrin palvelijanne, neiti...
TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle.
Miksi olet tullut tänne, lapseni, ja jättänyt turvapaikkasi?
ELSIE
Olin niin levoton ja kun kuulin täältä ääniä, en malttanut olla
hiipimättä ottamaan selvää mitä täällä tapahtuu. — Huomaa maassa
makaavan Pohjan verisen ruumiin ja pysähtyy kauhistuneena.
Jumalani, mitä tuo on...kuka hän on?
PASTORI LOIMARANTA
Älkää siitä' välittäkö, neiti. Se on vain muuan noita saastaisia
punikkiroistoja, joka on saanut ansaitun palkkansa.
LUUTNANTTI FREY kumartaen kohteliaasti.
Sallittehan, neiti, että juomme valkoisen Suomen naisen maljan. —
Täyttää lasinsa ja toiset seuraavat hänen esimerkkiänsä.
— Eläköön valkoisen Suomen nainen!
YHTEINEN HUUTO
Eläköön!
ELSIE kuiskaten.
Isä, onko punaisia tässä lähistöllä paljonkin kaatunut ja otettu
vangeiksi?
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Onhan niitä tietysti kaatunut ja myöskin vangittu. — Mutta miksi
sellaista kysyt, tyttöseni?
ELSIE
Muuten vain tahdoin tietää...
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Menehän nyt takaisin turvapaikkaasi ja nuku rauhallisesti. Nyt ei meitä
enää uhkaa mikään vaarakaan. Olemme onnistuneet karkoittamaan kaikki
punaiset koko tehtaan alueelta. — Menee verannalle.
PASTORI LOIMARANTA rientää alas, imelän hellästi.
Te olette tavattoman kalpea, neiti Elsie. Voitteko pahoin? — Osoittaa
ruumiita.
— Tuollainen näky ei ole suinkaan miellyttävä teidän kaltaiselle
hennolle olennolle. Enkelien silmät eivät voi katsoa maan alhaista
saastaa ja likaa. — Saatan teidät pois täältä, jos suvaitsette. —
Tarjoo käsivartensa.
ELSIE kylmän ylenkatseellisesti.
Oh, jättäkää minut rauhaan!
PASTORI LOIMARANTA koomillisuutta lähentelevällä hämmästyksellä.
Mutta, neiti Elsie, en ymmärrä...
LUUTNANTTI FREY kiiruhtaa esiin tarjoten sirolla liikkeellä
käsivarttansa. — Vähän humalassa.
Pyydän...sallikaahan minun neiti...
ELSIE kylmästi.
Älkää vaivautuko, herra luutnantti. — Poistuu kiireesti. — Pastori
Loimaranta ja luutnantti Frey menevät jälleen verannalle.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Mennäänpä hetkiseksi tuonne sisälle levähtämään. Siellä voimme myöskin
keskustella lähimmistä tehtävistämme. — Kylmäkin alkaa jo ahdistaa. —
Menevät.
Näyttämö hetken tyhjänä. Tulipalojen loimu on himmennyt ja muutenkin
vallitsee melkein täydellinen hiljaisuus lähimmässä ympäristössä.
Etäämmällä, järven takaa, kuuluu kuitenkin yhtämittaista ja kiivasta
tykkien jyskettä. — Metsästä oikealta alkaa kuulua ääniä, jotka yhä
lähenevät. — Kuuluu huutoja:
— Nopeammin, astu nopeammin, vetelys!
Kohta sen jälkeen tulee näyttämölle äskettäin punaisia etsimään
menneitä sotilaita. He tuovat keskellään Kohosta ja Annaa. Kohonen
kävelee horjuen, nähtävästi haavoittuneena ja muutoinkin hyvin
näännyksissä. Anna sitävastoin astuu kevyesti ja joustavasti; kasvot
vain ovat tavallista kalpeammat ja silmissä omituinen hehku. Tarkemmin
katsoen näkyy hänen kasvoillaan ja koko olemuksessa hillitty, muita
ääretön tuska, epätoivo ja kurja viha.
ÄÄNIÄ
— Seis!
— Tähän pysähdytään!
Luutnantti Frey, pastori Loimaranta, tirehtööri Ståhle y.m. tulevat
konttorista ja pysähtyvät verannalle.
LUUTNANTTI FREY tulee ensimäisenä. Hän on paljain päin, polttelee
sikaaria. — Puoliääneen, itsekseen.
Aa, taaskin nainen, ja kautta jumalan, täydellinen kaunotar...millainen
vartalo...millaiset muodot...ja silmät sitten...Hän ei ole missään
suhteessa äskeistä kehnompi. — Sotilaille.
— Tuokaa tyttö tänne, kuulustelemme häntä täällä sisällä...tuon
äijänrahjuksen...hänet voitte pitemmittä mutkitta ampua...Viekää tuonne
sivummalle...metsän reunaan.
ANNA tarttuen epätoivoisesti isäänsä.
Ei, ei...me emme eroa...
LUUTNANTTI FREY käskevästi, osoittaen ovea.
Viekää tyttö tuonne. — Kuulustelemme häntä sitten.
ANNA
Ei, ei...en tahdo... Sotilaat vievät Annan väkivallalla sisälle.
LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalla pysähtyen Kohosen eteen.
Hei, sinä koira, seiso suorana! Pää pystyyn ja rinta ulos...Jumal'auta,
oletko sinäkin olevinasi kaartilainen!
TIREHTÖÖRI STÅHLE pirullisella ivalla.
Osat kai vaihtuivat, vai miten? Tällä hetkellä ei Kohosta taida lakkoon
kiihoittaminenkaan haluttaa.
PASTORI LOIMARANTA
Missä ovat toiset pääkapinoitsijat...Kalske ja Sarkki? Kohonen ei
vastaa.
PASTORI LOIMARANTA
Teidän on vastattava kun kysytään. — Missä ovat rikostoverinne Kalske
ja Sarkki?
KOHONEN
En tiedä...ehkä ovat päässeet yli järven...pakenemaan.
PASTORI LOIMARANTA raivosta tukahtuneella äänellä.
Pakenemaan!
LUUTNANTTI FREY
Joutavaa puhetta tuo. Kukaan ei pääse sen renkaan sisäpuolelta, jonka
valkoisten joukot ovat tämän paikan ympärille muodostaneet.
PASTORI LOIMARANTA
Tuon järven yli kenties...jäätä myöten...
LUUTNANTTI FREY osoittaen saaria.