tunkeutua aina Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin asti, jos se vain on
mahdollista.
TILANOMISTAJA FALCK toivon elähdyttämänä.
Tulisikohan näistä kauhunpäivistä vihdoinkin loppu.
ÄÄNIÄ
— Se olisi ihanaa!
— Riemun päivä!
PASTORI LOIMARANTA yhä edelleen masentuneesti.
Punaisilla on suunnaton armeija ja määrätön paljous aseita ja yhä
heidän joukkonsa lisääntyy...lisääntyy...He ovat voittamattomat, ellei
saada apua ulkoa.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Mannerheimilla kuuluu olevan taitavia upseereita — suurin osa
saksalaisia — ja aseista ei myöskään ole puutetta. Myöskin hänen
joukkonsa kasvaa ja aseita saapuu Saksasta yhä lisää...
TILANOMISTAJA FALCK riemastuen.
Onko hänellä saksalaisia upseereita?
ÄÄNIÄ
Sitten kyllä voitetaan!
TILANOMISTAJA FALCK
Saksako vihdoin on pelastajamme?
PASTORI LOIMARANTA elähtyneenä, mielettömän kostonhimoisesti.
Ah, Jumalani! kun vielä saisikin noille punaisille roistoille, noille
helvetin hengille kostaa...kostaa... Antaisin kaikki...vaikka koko
erilaisuuteni, niin... milteipä sieluni autuuden, kun vain saisin tuon
pääpirun Kalskeen ja hänen apurinsa käsiini! Mikään rangaistus...
tuskin mikään kidutuskaan olisi heille kyllin kova rangaistus!
TEHTAAN INSINÖÖRI syöksyy kalpeana ja kauhistuneena sisälle.
Punaiset tulevat! Heitä on suuri joukko...kaikilla kiväärit! Olemme
hukassa!
KAIKKI hypähtävät kauhistuneina ylös.
PASTORI LOIMARANTA
Punaiset...Mitä nyt teemme?
TIREHTÖÖRI STÅHLE yrittäen näyttää levolliselta.
Miltä suunnalta he tulevat?
TEHTAAN INSINÖÖRI
Tehtaalta päin...
PASTORI LOIMARANTA
Oi, jumala! Nyt he tappavat meidät!
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Vaiti...Seuratkaa mukana!
Vetää taskustaan revolverin ja syöksyy hurjaa vauhtia ulos. Toiset
seisovat epäröivinä ja neuvottomina. Sitten aikovat hekin rientää ulos,
mutta samassa ulkoa kuuluu joukon tahdikasta marssimista ja laulua.
PUNAKAARTILAISTEN MARSSI.
Pieni Suomen kansa
katkoo kahleitansa,
kärsimysten malja jo kukkuroillaan on.
Raakaa sortovaltaa vastaan,
nostamastaan armeijastaan,
jalon kansan parhaat voimat taistohon!
Kaikki peräytyvät ovelta. Sisään astuvat Kalske, Sarkki, Kohonen
ja Pohja. Heitä seuraa joukko punakaartilaisia. Useilla heistä on
kiväärit. Kalskeella ja Särkillä revolveri koteloineen vyöllä.
AARNE KALSKE tarkastelee hetken äänettömänä ja terävin silmäyksin
kauhun vallassa olevia valkoisia. Vihdoin hänen katseensa pysähtyy
pastori Loimarantaan kylmänä ja läpitunkevan terävänä. — Hienon
ivallisesti.
— Ahaa, herra pastorikin täällä! No, sitä saattoi odottaakin. Vieläkö
te pysytte edelleenkin entisessä väitteessänne suojeluskuntien tai
lahtarikaartien — niinkuin me niitä nimitämme — puolueettomuudesta?
Kukaan valkoisista ei hiisku sanaakaan.
SARKKI hampaittensa välistä.
Kaunihia suojeluskuntalaisia, totta tosiahan!
AARNE KALSKE tiukasti.
Mitä tekemistä teillä täällä on tähän aikaan vuorokaudesta? Kukaan ei
vastaa.
AARNE KALSKE käskevästi.
Vastatkaa!
PASTORI LOIMARANTA
Olimme vain muuten...iltaamme viettämässä... pelasimme vähän ja
keskustelimme.
TILANOMISTAJA FALCK vähän rohkaistuneena.
Ja teillekö me olisimme tilivelvollisia siitä mitä teemme omissa
huoneissamme!
AARNE KALSKE ei kiinnitä Falck’in puheeseen huomiota. — Pastori
Loimarannalle.
Mistä te keskustelitte?
PASTORI LOIMARANTA
Kaikenlaisista asioista.
AARNE KALSKE
Samantekevä. —
Kääntyen punaisiin. —
Tarkastakaa onko heillä aseita! —
Valkoisille.
— Kädet ylös! — Muutamat nostavat, mutta toiset epäröivät.
AARNE KALSKE voimakkaasti.
Kädet ylös!
Kaikki, paitsi pastori Loimaranta nostavat kätensä. L:n alkaessa
haparoida laskujaan, putoaa sieltä revolveri lattialle.
AARNE KALSKE sieppaa revolverin ja alkaa tutkia sen rakennetta. —
Ivallisesti.
Kas, millaisilla aseilla hengen miehetkin ovat alkaneet taistella!
— Colt-revolveri hienointa lajia. — Todellakin sopiva ase jumalan
valtakunnan edustajalle!
POHJA
Kirkko ja miekka, pappi ja piru ovat aina olleet parhaat ystävykset.
Punaiset ovat tällävälin tarkastaneet kaikkien valkoisten taskut,
jäistä on löytynyt joukko revolvereita, jotka he asettavat yhteen
kasaan pöydällä.
SARKKI
Oliko tirehtööri Ståhle täällä?
ÄÄNIÄ valkoisten joukosta.
— Ei!
— Ei ollut!
SARKKI
Kenties valehtelette?
AARNE KALSKE
Sekin on samantekevää.
Kääntyen punaisiin.
— Jos tapaatte tirehtööri Ståhlen, vangitkaa hän heti missä hänet
tavannettekin, ja tuokaa minun luokseni.
Kääntyen valkoisiin.
— Ja teidät me pidätämme myöskin.
Viittaa pöydällä oleviin revolvereihin.
— Nuo antavat kyllin aihetta sellaiseen toimenpiteeseen. Saatte
toistaiseksi mennä koteihinne, mutta jokaista askeltanne tullaan
tarkoin valvomaan, joten on viisainta, että ette yritä mitään
konnankujeita. Teidän on sitäpaitsi kerran vuorokaudessa käytävä
näyttämässä itsenne minulle tässä huoneessa. — Otamme tämän huoneuston
kanslia- ja virastohuoneeksemme.
PASTORI LOIMARANTA
Millä oikeudella menettelette kanssamme näin?
AARNE KALSKE
Älkää nyt viitsikö näytellä yksinkertaista! Käsittänettehän, että nyt
ei ole voimassa teidän oikeuskäsitteenne. Tehän olette kaikin keinoin
yrittäneet vastustaa meidän oikeutettuja pyrkimyksiämme ja johtaa
asioita siihen, jossa nyt olemme.
TILANOMISTAJA FALCK
Mitä siis ovat nuo teidän »oikeutetut» pyrkimyksenne? Hillitöntä
temmellystä, anarkiaa ja eläimellistä raakuutta.
PASTORI LOIMARANTA.
Ja tämä nykyinen toimintanne. Tajuatteko te sen hirvittävää
rikollisuutta? Se on raskain rikos, minkä taivaallinen ja maallinen
laki tuntevat. Meillähän oli kansanvaltaisin hallitusmuoto koko
maailmassa, meillä oli yksikamarinen yleisellä äänioikeudella valittu
eduskunta. Sen lisäksi teillä oli 8-tunnin työpäivä ja teidän palkkanne
olivat jo liiankin korkeat. Mitä te vielä vaaditte? Mitä syytä teillä
oli ryhtyä tällaiseen?
AARNE KALSKE
Mitäkö syytä? Herra jumala, kuinka te olette typeriä tai sitten olette
te äärettömän pirullisia! Meidän koko elämämme, meidän vanhempiemme ja
heidän vanhempiensa elämä, ja teidän elämänne ja teidän esivanhempienne
elämä aina harmaaseen muinaisuuteen saakka ovat olleet yhtä ainoata
suurta syytä! Milloinka te olette ottaneet huomioon meidän tarpeitamme
ja kärsimyksiämme? Ette milloinkaan, paitsi pakosta. — Mutta se
sikseen! Nyt ei ole väittelyiden aika, nyt toimitaan. — Punaisille.
— Riittävä määrä miehiä lähtee saattamaan näitä heti koteihinsa. Ja
te olette vastuussa tehtävän kunnollisesta suorittamisesta. Jos joku
heistä yrittää matkalla karata, niin ampukaa.
SARKKI puoliääneen erikseen Kalskeelle.
Seis! Oletko järjiltäsi?
AARNE KALSKE kummastuneena.
Kuinka niin? Mitä tarkoitat?
SARKKI viitaten kädenliikkeellä vankeihin.
Lähetä nuo eteiseen.
AARNE KALSKE
Viekää vangit hetkeksi eteiseen. —
Pari punaista täyttää Kalskeen käskyn.
AARNE KALSKE Särkille
No — — —
SARKKI
Aiotko päästää nuo emälahtarit noin vaan ilman muuta vapaiksi?
AARNE KALSKE
He eivät saa poistua asunnostaan paitsi silloin kuin he käyvät täällä
näyttämässä itsensä. — Sellainen oli määräykseni.
SARKKI
Älä pahastu, mutta vanhana toverina ja ystävänä täytyy minun sanoa,
että sinun meininkisi ovat vähintäin lapsellisia. Jos me heidät nyt
päästämme noin, niin saamme aina varoa itseämme. He ovat pahimpia
lahtareita koko tällä tienoholla.
AARNE KALSKE
Sinä siis tahtoisit — — —?
SARKKI
Että tekisimme heidät vaarattomiksi.
AARNE KALSKE
Ei, ei, se olisi julmaa...epäinhimillistä, niin paatuneita lahtareita
kuin he ovatkin. En voi suostua sellaiseen.
SARKKI
Tuo sinun ainainen jalomielisyytesi...Saatpa nähdä, se vie sinut vielä
turmiohon.
POHJA
Ei mitään turhaa veren vuodatusta. Se ei auta hiluistakaan asiaamme.
KOHONEN
Ei auta...
SARKKI kiihtyen
Jos teillä ei ole luontoa, niin kyllä tässä on poikia joilla on. Meillä
onkin luonto kuin korento ja omatunto kuin torpan tunkio.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Juuri niin! Näytetään niille, ettei tässä napilla pelata.
TOINEN PUNAINEN
Eikä muutamaa ihmishenkeä surkeilla, oli se sitten oma tai toisen.
AARNE KALSKE kylmästi, voimakkaasti ja päättävästi.
Nyt ei liikahdustakaan enää tästä asiasta. —
Valitsee joukosta useita miehiä.
Te lähdette saattamaan vankeja ja painakaa mieliinne, te vastaatte
hengellänne, että he saapuvat vahingoittumattomina perille. — Menkää!
Miehet lähtevät. Heitä seuraa myöskin Pohja ja hetken kuluttua Kalske.
— Kohonen, Sarkki ja pari punaisia jäävät näyttämölle. — Äänettömyys.
SARKKI
Kyllä se Kalske on hullu kun antaa tuollaisia määräyksiä. Mitä
järkeä siinä nyt oli? Päästää pahimmat lahtarit koreasti kotihinsa
suunnittelemahan uusia konnan juonia! Kas kun hän ei samalla määrännyt
puhuttelemahan heitä armollisiksi herroiksi ja kysymähän mitä he
suvaitsevat käskeä.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Aivan oikein!
TOINEN PUNAINEN
Todellakin, Kalske on liian hyväluontoinen...ainakin lahtareille.
KOHONEN
Mutta ajatelkaahan! mitä hyödyttäisi asiaamme turha veren vuodattaminen
ja ihmishenkien hukkaaminen? Ei kerrassaan mitään!
SARKKI
Sano lahtarien veren vuodattaminen ja lahtarien hengen hukkaaminen,
niin käsitteet eivät sekaannu.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Kalske, hän ei anna ottaa mistään mitään...ei pienintä
vaatekappalettakaan, vaikka matkan varrella olisi monta kertaa
varsin helposti ollut saatavissa. Hän sanoo vain, että kaupungista
pian lähetetään meille vaatteita. Ja kuitenkin olemme näin kehnosti
puettuina. — Osoittaa kehnonpuoleista pukuaan.
TOINEN PUNAINEN
Nälkääkin saamme usein kärsiä, vaikka ympäristöllä olevissa kartanoissa
on ruokaa suunnattomat määrät. — Mitä oikeastaan hyödyttää tämä
rehkiminen, kuu nälkää ja vilua saamme kärsiä ainakin yhtä paljon,
miltei enemmänkin kuin ennen? Rintamalle meitä kyllä ajetaan
teurastettaviksi kuin teuraskarjaa ainakin.
SARKKI
On tosi, että Kalske käsittelee lahtareita ja heidän omaisuuttaan
aivan liian hellävaroen. Kyllä siinä on takana muutakin ei vain pelkkä
inhimillisyys.
TOINEN PUNAINEN
Kunhan Kalske ei vain olisi lahtarien kätyri!
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Olimme mielettömiä ryhtyessämme lainkaan herroja vastaan tappelemaan.
Kyllä ne aina puolensa pitävät.
TOINEN PUNAINEN
Ja pohjoisesta hyökkää parhaillaan monituhantinen lahtari- armeija
etelää kohti meidän kimppuumme. Sitä kuuluu johtavan oikea kenraali ja
saksalaiset upseerit.
ENSIMÄINEN PUNAINEN
Hukka meidät vielä perii!
KOHONEN kiivaasti.
Vaiti, ja heti paikalla! Osaston päällikkönä kiellän sanallakaan
jatkamasta siihen suuntaan. Kalske muka lahtarien kätyri. Että
te kehtaattekin! — Nälkää ei kenenkään punakaartiin kuuluvan ole
tämän tilanteen aikana vielä tarvinnut kärsiä, joka niin sanoo, hän
valehtelee. Ja vaatteita tullaan tarvitseville jakamaan aivan ensi
tilassa. — Jos lahtariarmeija hyökkääkin pohjoisesta, niin entä sitten?
Onhan meitä miehiä ja miehillä aseita, hyökätkäämme heitä vastaan.
Aarne Kalske ja Anna tulevat.
AARNE KALSKE
Rintamalta tuli tieto, että siellä tarvittaisiin lisää miehiä. Sinä,
Sarkki, saat joukkoinesi mennä sinne. Tulen itsekin myöhemmällä
ottamaan tarkempaa selvyyttä asemasta. — Lahtarit kuuluvat hyökkäävän
siellä aivan vimmatusti. — Sinä, Kohonen, pidät huolta, että tehtaan
ympäristölle asetetaan riittävästi vartiojoukkueita; varsinkin
länsipuolinen metsän reuna on tarkoin ketjutettava ja varustettava
riittävällä määrällä kuularuiskuja ja konekiväärejä, sillä siltä
suunnalta on äkkiyllätyksen vaara uhkaavin. Jos pieninkin muutos
tapahtuu asemassa, lähettäkää viipymättä tieto.
Kaikki toiset, paitsi Kalske ja Anna poistuvat. — Kalske istuu
pää käsien varaan nojautuneena, synkän näköisenä ja mietteisiinsä
vaipuneena. Aika ajoin kuuluu etäistä tykkien jyskettä.
ANNA pidätetyn hellästi
Sinä olet varmaankin hyvin väsynyt, ethän ole pariin vuorokauteen
silmiäsi ummistanut. Heittäydy hetkeksi tuohon sohvalle lepäämään. Minä
sillä aikaa kirjoitan puhtaaksi muutamia pöytäkirjoja. Jos jotakin
erikoista sattuu, herätän sinut heti.
AARNE KALSKE puolittain nukuksissa.
Todellakin...niinä olen tavattoman väsynyt...
Oikaisee sohvalle ja vaipuu heti sikeään uneen.
ANNA kirjoittaa hetken. Sitten laskee hän kynän kädestään ja hiipii
hyväilevin liikkein Kalskeen luo. — Kuiskaten.
Ah, kuinka hän on uupuneen näköinen! Mutta eihän se ole ihmekään.
Vuorokaudet umpeensa valvonut ja aina ollut kuumeisessa toiminnassa,
Heikompi mies olisi jo paljon vähemmästäkin sortunut. — Kuinka
mielelläni...oi, niin mielelläni, keventäisin hänen työtaakkaansa ja
huoliansa, jos se vain minulle olisi mahdollista!
Äänettömyys. Äkkiä hypähtää Kalske nopeasti ylös.
AARNE KALSKE sekavin, tajuttomin ilmein.
Mikä...mikä on hätänä?... Mitä on tapahtunut?
ANNA säikähtyneenä.
Ei mitään...mikä sinulle nyt tuli...? Mitä sinä noin säikähdit?
AARNE KALSKE katsoo pitkään ja edelleen sekavin ilmein Annaa. Äkkiä
hänen kasvonsa kirkastuvat ja ilme selvenee. — Riemullisesti.
Ah...siinähän sinä olet, Anna!
ANNA kummastuneena.
Mitä tarkoitat...? Missä minun sitten pitäisi olla?
AARNE KALSKE yrittäen hymyillä.
Näin ilkeätä unta tuossa äsken...Kävelimme äkkijyrkän ja hyvin syvän
kuilun reunalla...me molemmat...sinä ja minä. Yht'äkkiä sinä horjahdit
ja putosit syvyyteen... Minä yritin käydä sinuun kiinni ja temmata
takaisin, mutta silloin putosin itsekin...Se kuilu oli huimaavan
syvä ja musta kuin hauta...kuin suuri, pohjaton hauta... Sitten minä
heräsin. — Minulla on vieläkin omituisen ahdistava ja ilkeä tunne,
aivankuin todella olisi tapahtunut jokin onnettomuus.
ANNA johon Kalskeen kertoma uni on tehnyt painostavan vaikutuksen,
yrittää sitä kuitenkin salata. — Teeskennellyn huolettomasti ja
iloisesti.
Miksi sellaisen annat mieltäsi painostaa? Untahan se vain oli.
AARNE KALSKE hajamielisesti
Olet oikeassa...untahan se vain oli...
Äänettömyys. Kalske istuu syviin mietteisiin, vaipuneena ja synkkien
aavistuksien vallassa. — Ikäänkuin havahtuen.
— Anna, oletko ajatellut, mikä on tämän loppu?
ANNA
Minkä?
AARNE KALSKE
Tämän meidän yrityksemme. Jos työväki voittaa, saavuttaako se
silloin täydellisen vapauden? Vapautuuko se näin yhdellä iskulla
vuosisataisista orjankahleistaan; katoaako sen otsalta se orjan merkki,
joka siihen on lukemattomien sukupolvien aikana syöpynyt.
ANNA
En tiedä...
AARNE KALSKE
Eikö meidän ihmisten, jokaisen työväenluokan yksilön, tarvitsisi
myöskin muuttua...syntyä ikäänkuin uudestaan, tulla paremmaksi,
täydellisemmäksi, ennenkuin todellinen vapaus ja onni voidaan saavuttaa?
ANNA
Kyllä minunkin mielestäni.
AARNE KALSKE
Ja entä, jos ei yrityksemme onnistuisikaan — mitä sitten? Kuinka käy
silloin työväenluokan ja sen aatteen, jonka puolesta olemme taistelleet?
ANNA tuskallisesti.
Sellainen mahdollisuus olisi kauhea...
AARNE KALSKE
Mutta sekin mahdollisuus on olemassa. Vieläpä se on todennäköinenkin.
ANNA
Mitenkä...Todennäköinen...?
AARNE KALSKE
Omat joukkommekin...nekin antavat aihetta sellaiseen otaksumaan.
ANNA hämmästyneenä.
Omat joukkomme...?
AARNE KALSKE
Edesvastuuttomia ja hillittömiä aineksia, vieläpä täydellisiä
roistojakin on päässyt paljon tunkeutumaan joukkoihimme. Ne eivät
välitä hituistakaan aatteesta, yksityinen etu ja hillitön mellastelu on
niillä ainoina tarkoitusperinä.
ANNA
Sellaiset olisi heti erotettava.
AARNE KALSKE
Se on nyt jo myöhäistä. Ne olisi pitänyt erottaa heti alussa. —
Äänettömyys.
— Niin, en tiedä...mutta ainakin minä, yksilönä, kuljen tässä kohti
turmiotani...minä tiedän sen...minulla on vaisto, joka sanoo sen. Mutta
sittenkään en voi jäädä syrjään ja on se muuten jo myöhäistäkin. Olen
polttanut kaikki sillat takanani. Minun täytyy kulkea tämä tie päähän
asti oli kohtaloni millainen tahansa.
ANNA tuskallisesti, epätoivoisesti.
Et saa puhua noin...Sinun synkkämielisyyteen taipuva luonteesi saa
sinut näkemään olosuhteet synkemmässä valossa kuin mitä ne todella
ovat. —
Äänettömyys. — Kalske vaipuu jälleen synkkiin mietteisiin. Sitten
nostaa hän katseensa ja molempien katseet yhtyvät.
AARNE KALSKE hypähtää äkillisellä liikkeellä ylös tarttuen kiihkeästi,
miltei rajusti, Annan ranteeseen.
Anna...koskisiko sinuun yhtään, jos minulle sattuisi jokin onnettomuus?
ANNA hiljaisesti, loistavin silmin.
Tietysti minuun koskisi...Kuinka saatat sellaista kysyäkään? —
Puristautuu yht'äkkiä koko ruumiillaan Kalsketta vasten. —
Intohimoisesti, tulisesti.
— Koskisiko...Jumalani! kuinka väritön ja laimea sana tuo koskisi...Se
ei sano mitään...ei yhtään mitään! Käsitätköhän sinä osapuilleenkaan
millaista voipi olla naisen rakkaus...? Ymmärtäneeköhän sitä
täydellisesti yksikään mies...En luule...Koskisiko...Minä kuolisin
sinun puolestasi! Niin juuri...Minä kuolisin sinun puolestasi! —
Pitkä äänettömyys. — Puhelin soi.
AARNE KALSKE rientää puhelimeen.
Esikunnan kansliassa!... Halloo!... mitä sanotte?... Suuri joukko
haavoittuneita...Onko heitä paljonkin?... Räjähtävät kuulat...Kyllä
koetamme...— Soittaa kiinni. — Annalle.
— Punaisen ristin sairaalaan on äskettäin tuotu suuri joukko
haavottuneita rintamalta. Räjähtävät kuulat ovat repineet monet heistä
aivan hirvittävästi...Nyt ne kysyvät, jos täältä voitaisiin lähettää
joku auttamaan sitomisessa.
ANNA
Hyvä jumala, kuinka kauheata! — Onko heitä paljonkin?
AARNE KALSKE
Kuuluu olevan ainakin kymmenen tai kaksitoista. — He eivät olleet vielä
kaikki saapuneet.
ANNA
Menen heti, vaikka olenkin tottumaton, niin jossain määrin kuitenkin
voin olla apuna. — Pukee kiireesti päällystakin yllensä, — Mennessään
viittaa jäähyväisiksi Kalskeelle ja poistuu kiireesti.
AARNE KALSKE menee ovelle ja katsoo Annan jälkeen. Sitten palaa hän
verkalleen ja miettivänä takaisin, istuutuu pöydän ääreen nojaten
päätänsä käsiinsä. Hetken kuluttua ponnahtaa ylös.
Ei, ei tämä kelpaa! Nyt ei ole aika vaipua lemmenhaaveiluihin. —
Kuuntelee.
— On kuin tykkien jyske kaupungin suunnalla olisi jälleen kiihtynyt.
Tilanne näyttää kärjistyvän nopeammin kuin luulinkaan. —
Alkaa kiireesti hankkiutua lähtemään. — Kolkutusta ovella.
AARNE KALSKE
Sisään!
Elsie tulee tiheä harso kasvoilla.
AARNE KALSKE katsoo tutkivasti Elsietä, heti häntä tuntematta, —
Hämmästyneenä.
Ah, neiti Ståhle...
Kumartaa kohteliaasti, hieno ivan vivahdus äänessä ja käytöksessä.
— Millä voin teitä palvella? — Istukkahan, jos suvaitsette.
ELSIE tuskallisena ja hämmentyneenä, mutta arvokkaasti ja jonkunlaista
ylemmyyttä tavoitellen.
Ah, pyydän...jättäkää tuo, puhukaamme asiallisesti.
AARNE KALSKE
Aivan mielelläni. Tehkää hyvin, esittäkää asianne.
ELSIE kokien tukehuttaa nyyhkytystään.
Mitä te olette tehnyt isälleni?
AARNE KALSKE hämmästyneenä.
Isällenne? Mitä tarkoitatte? Selittäkäähän tarkemmin!
ELSIE
En ole nähnyt isää sen jälkeen kuin hän muutamien muiden herrojen kera
tuli tänne konttoriin, ja kohta sen jälkeen tulivat tänne punaiset ja
ottivat tämän haltuunsa.
AARNE KALSKE
Ahaa...nyt ymmärrän. Isänne on todennäköisesti lähtenyt vähän ennen
meidän tänne tuloamme pakenemaan. Hän ei ollut jäällä kun tulimme
tänne. — Nuo toiset herrat kyllä olivat.
ELSIE
Missä ovat nyt nuo toiset herrat?
AARNE KALSKE
Lähetin heidät vartioston saattamana koteihinsa. He eivät saa
toistaiseksi poistua asunnoistaan. — Annoin sellaisen määräyksen.
ELSIE katkerasti.
Mihin te oikeastaan pyritte tällä kaikella? Onko teillä mitään
päämäärää, vai onko tarkoituksenne saada aikaan vain kauhua, sekasortoa
ja hävitystä?
AARNE KALSKE
Jotta te ymmärtäisitte nykyisien tapahtumien luonteen, niiden
alkutekijät ja puhkeamisen syyt, olisi teidän oltava monista, teille
tuntemattomista seikoista selvillä, ja niiden ylimalkaiseenkaan
selostamiseen ei nyt ole aikaa eikä tilaisuutta.
ELSIE
Olette oikeassa, minä en tunne niitä seikkoja, mutta eräästä seikasta
olen selvillä. — Alentaen ääntänsä.
— Kuulkaahan! Teidän yrityksenne tulee epäonnistumaan. Te ette
tiedä...mutta voin vakuuttaa, että se tulee epäonnistumaan.
AARNE KALSKE huolettomasti.
Tällä kerralla se ehkä epäonnistuu, mutta kyllä se vielä tulee
onnistumaankin.
ELSIE
Miksi siis uhraatte itsenne yrityksen vuoksi, jonka epäonnistumisesta
olette itsekin selvillä? Luopukaa siitä! Antakaa kaiken jäädä tähän ja
pelastakaa itsenne!
AARNE KALSKE terävästi.
Mitä tarkoitatte, neiti? En ymmärrä teitä.
ELSIE kiihkeästi.
Paetkaa, ennenkuin se on myöhäistä! Kohta olette valkoisten
piirittäminä ja kuu he saavat teidät käsiinsä, olette hukassa. —
Kuiskaten.
— Minä auttaisin teitä pakenemaan.
AARNE KALSKE terävästi.
Minkätähden? Olenhan niinä, samalla kuin olen koko sen luokan
vihollinen, johon te kuulutte, myöskin teidän vihollisenne.
ELSIE taistellen itsensä kanssa; epätoivoisesti', intohimoisen
kiihkeästi.
Voi, hyvä jumala! ettekö te käsitä...ymmärrä...? Aina siitä asti kuin
näin teidät viime syksynä tässä samassa huoneessa ja kuulin teidän
puhuvan; ja siitä asti kuin te seisoitte täällä isäni edessä ja
teidät eroitettiin tehtaasta...Aina siitä ajasta asti olen rakastanut
teitä...rakastanut teitä...
Kalske ponnahtaa rajulla liikkeellä ylös, mutta hillitsee itsensä ja
palaa jälleen istumaan.
ELSIE tarttuen intohimoisesti Kalskeeseen.
Kuulkaahan! Paetkaa...tai paetkaamme yhdessä...Minä kyllä tiedän keinon
kuinka pääsemme pakenemaan...Sitten menemme jonnekin...jossa kukaan ei
tunne teitä, eikä tiedä mitään entisyydestänne eikä nykyisyydestänne...
Ja kenties voisin isäni ja muiden vaikutusvaltaisten sukulaisteni
avulla hankkia teille armahduksenkin, jos kääntyisitte pois nykyisestä
elämästänne ja jättäisitte koko entisyyden taaksenne. Te voisitte saada
edullisen paikan isäni luona, jos niin tekisitte. — Kohtalonne, jos
joudutte valkoisten käsiin, on kauhea. Teillä ei silloin ole mitään
armoa odotettavissa eikä mitään pelastumisen mahdollisuutta. Minäkään
en enää silloin voisi teitä pelastaa. Nyt sen vielä voisin tehdä. Olen
monet kerrat kuullut heidän vannovan kaikkien punasten ja varsinkin
johtajien kuolemantuomion...
AARNE KALSKE on kuin lumottuna kuunnellut Elsien intohimoista puhetta;
hämmentyneenä.
Te siis voisitte minut vielä pelastaa?
ELSIE
Voisin.
AARNE KALSKE ikäänkuin itsekseen.
Paeta...Jättää kaikki. Unohtaa kaikki...pettää asia, jonka edestä
olemme taistelleet, jonka edestä tuhannet jo ovat henkensä uhranneet
ja vertansa vuodattaneet...pettää toverit ja liittyä heidän
sortajiinsa...Ei, ei! Se olisi teko niin musta, niin katala, että sitä
ei voisi sovittaa millään...ei millään...
ELSIE
Ajatelkaahan! Te olette vielä nuori...elämä loppumattomme
mahdollisuuksineen on edessänne...Valinnan ei pitäisi olla vaikeata.
Toisella puolen kuolema, varmana, väistämättömänä...toisella puolen
elämä, taistelijan, mutta myöskin voittajan ihana, rikas elämä — ja
minun rakkauteni.
AARNE KALSKE kuin huumeessa.
Teidän rakkautenne — — —
ELSIE
Niin, minun rakkauteni...tai ei, ei yksin minun, vaan meidän
molempien...sinun ja minun rakkaus.
AARNE KALSKE aikoo sulkea Elsien hurjasti syliinsä.
— Elsie...
Ponnahtaa rajusti erilleen pyyhkien kuumeesta polttavaa otsaansa.
— Minua kurjaa... mitä minä teen...mitä minä teen?
Yrittäen äärettömällä voimanponnistuksella irtautua lumouksesta. — Kuin
itsekseen.
— Minä kuolisin sinun puolestasi...niin juuri Minä kuolisin sinun
puolestasi!
ELSIE
Noudattakaa pyyntöäni ja ajatelkaa millaisiin uhrauksiin olisin valmis
teidän tähtenne alistumaan.
AARNE KALSKE lyöden nyrkillä otsaansa äkillisen mielijohteen
valtaamana. Itsekseen.
Minä houkka...
Elsielle.