-- Maltahan, isä kulta! Jahka tässä puistelen pölyjä pois, -- puheli
Arkâdi matkasta hiukan rasittuneella, mutta heleällä, nuorekkaalla
äänellä, iloisesti vastaten isän hyväilyihin. -- Ihanhan minä tahraan
sinut kokonaan.
-- Etkös ja, etkös ja! -- toisti toistamiseen Nikolai Petrôwitsh,
myhäillen mielenliikutuksessa, ja lyödä lapauttaen pari kertaa
kädellään poikansa päällysviitan kaulukseen ja omaankin palttoonsa.
-- Annas kun katselen sinua, miltä sinä nyt oikein näytät, --
lisäsi hän, astuen hiukan peremmä, ja läksi sitten kiirein askelin
majatalolle päin, puhellen: -- tänne näin, tänne näin, ja nyt hevosia
joutuun!
Nikolai Petrôwitsh näytti olevan paljoa hätäisempi poikaansa; hän
oli aivan kuin hämillään, ikäänkuin mitä aristelisi. Arkâdi pysäytti
hänet.
-- Isä hyvä, -- virkkoi hän, -- salli minun esittää sinulle hyvä
ystäväni Bazârow, josta niin usein olen sinulle kirjoittanut. Hän on
ystävällisesti suostunut vierailemaan meidän luonamme.
Nikolai Petrôwitsh kääntyi nopeasti ympärinsä ja astui kookkaan
herran luokse, joka, yllään pitkä tupsukas viitta, vast'ikään oli
kiivennyt alas tarantassista. Nikolai Petrôwitsh puristi lujasti
vieraan paljasta, punaista kättä, jonka tämä vasta jonkun ajan
perästä oli ojentanut hänelle.
-- Sydämellisesti tervetullut! -- aloitti hän. -- Kiitos, että
hyväntahtoisesti suostuitte tulemaan meille... Minä toivon ...
sallikaa kysyäni teidän ristimä- ja isännimeänne.
-- Jevgêni Wasíljew, -- vastasi Bazârow veltolla, mutta miehekkäällä
äänellä, kääntäen samassa mekkonsa kauluksen alas ja siten paljastaen
koko kasvonsa Nikolai Petrôwitshin nähdä. Kapeat ne olivat ja laihat,
otsa leveä, nenä juurelta litteä, päästä terävä, silmät suuret,
vihertävät ja leuassa hiekanvärinen, riippuva poskiparta. Kasvoissa
elähteli tyyni myhäily; niissä ilmeni itseensä luottamusta ja älyä.
-- Minä toivoisin, -- jatkoi Nikolai Petrôwitsh, -- ett'ette
ikävystyisi aikojanne meillä.
Bazârowin ohuet huulet liikahtivat hiukan. Sanaakaan vastaamatta hän
vain kohotti lakkiansa. Tummahko ja pitkä, musta tukka ei saanut
kätketyksi avaran pääkallon kyhmyjä.
-- Kuinkas tehdään nyt, Arkâdi? -- kääntyi Nikolai Petrôwitsh jälleen
poikansa puoleen. -- Käsketäänkö panna hevoset valjaisin nyt heti,
vai tahdotteko levähtää?
-- Kotona levätään sitten, isä kulta. Käske vain panna valjaisin.
-- Heti kohta, heti kohta, -- virkkoi isä. -- Pjotr, kuulehan! Pidä,
veikkonen, huolta ja joudu!
Pjotr -- niinkuin täydellisentyneen palvelijan tulee ja sopii -- ei
lähestynytkään suutelemaan nuoren herran kättä, taampaa vain kumarsi
ja puikahti jälleen portin taa.
-- Minä tulin tänne kaleskoissa, mutta on sinun tarantassiasikin
varten troikka, -- puheli kiireisesti Nikolai Petrôwitsh, sillä välin
kuin Arkâdi joi vettä, jota majatalon emäntä oli tuonut hänelle
rautanapossa, ja Bazârow, pistettyään piippuun, katseli kyytimiestä,
joka riisui hevosia valjaista. -- Mutta kaleskat on vain kahden
istuttavat, ja mitenkäs nyt sinun ystäväsi ... tuota noin...
-- Hän ajaa tarantassissa, -- keskeytti Arkâdi. -- Älä yhtään
kursaile hänen kanssaan. Hän on kelpo poika, vaatimaton semmoinen;
saatpa nähdä.
Nikolai Petrôwitshin kuski talutti hevoset ulos pihasta.
-- No liiku liukkaasti, paksu parta! -- virkkoi Bazârow hollimiehelle.
-- Kuulit sä Mitjûha! -- puuttui puheesen toinen hollimies, kädet
lammasnahka-turkin takaratkoissa. -- Kuulit sä, minkä nimen herra
sulle sujautti? Paksu oletkin parta.
Mitjûha viittasi vaan kädellään ja rupesi kiskomaan ohjaksia
hiestyneen keskihevosen päältä.
-- Joutukaa pojat, joutukaa auttamaan! -- huudahti Nikolai
Petrôwitsh, -- saatte juomarahaa!
Muutamassa minutissa oli saatu hevoset valjaisin. Isä poikineen
kävi kaleskoihin. Pjotr kiipesi kuskin viereen. Bazârow hyppäsi
tarantassiin ja painoi päänsä nahkatyynyihin. Molemmat ajoneuvot
läksivät liikkeelle.