Juhlapuoliset Hovilassa.
Talonpojat viettivät yhäti iloista elämää majurin puustellilla. Huhu
heidän onnistuneesta ryntäyksestä oli jo Pielisiin ehtinyt ja arvoisa
tuttavamme, rovasti Herkepaeus, oli kiiruusti matkustanut Nurmekseen,
neuvoillaan auttamaan Tsaarin uusia alamaisia. Hän saapui Hovilaan
päivänä jälkeen edellisessä kerrottujen tapausten. Hänellä oli muassaan
pitäjäsluutnantti Ahlholm ja talokas Ikonen. Tämä triumvirati eli
kolmimiehistö tuli "lähettiläänä" kirjallisten "käskyin" kanssa,
niinkuin senaikuiset aikakirjat todistavat. He tulivat määräämään miten
Hovilassa löytyvän omaisuuden kanssa piti meneteltämän. Sata tynnyriä
oli heti eroitettavat Tsaarin hyväksi. Rovasti lausui ettei mitään
väkivaltaisuutta nyt saisi harjoittaa; nyt näytettäisiin, että
lainkuuliaisuus ja sopu olisivat uuden järjestyksen tuntomerkkejä.
Rovastin, luutnantin ja hyvän asian kunniaksi päättivät talonpojat
Hovilassa panna toimeen puolisateriat, joille tavallista juhlallisempi
muoto oli annettava.
Talonpoikia hyöri edestakaisin ison pirtin ja aittojen sekä kellarien
väliä, tuoden jälkimäisistä edelliseen yltäkyllin ravintoaineita.
Hovilan vanhan, taitavan kokin, Matleenan, oli, vastoin tahtoaan,
täytynyt astua ammattiinsa ja noille "ryöväreille" valmistaa
herkkuruokia. Hän seisoi punaisena kun krapu takan ääressä, jupisi
itsekseen kostosta ja Jumalan pitkämielisyydestä jopa Luojan
käsittämästä neuvostelusta, joka salli Herran palvelian läsnäolollaan
pyhittää paatuneiden talonpoikain jumalatointa, lihallista
huolettomuutta. Itse oli Matleena hyvin lihallisesti huolehtiva; hän
paistoi ispinöitä ja vasikanpaistia. Silloin tällöin upotti hän
kapustan vellipadan mystilliseen syvyyteen ja maistettuaan lientä,
mörähti hän: ainakin ryöväreille kelpaa!
Rovasti oli sattunut huomaamaan Matleenan ja astui tämän luo, lausuen:
"Herran rauha! kas mummoa. Punainen kuin liesi!"
"Niin armollinen, korkiasti oppinut herra rovasti", virkkoi Malla
kumartuen, "kaikissa sitä ollaan! Minä olen niin punainen, niin
punainen! Levottomuudesta en ole kolmeen yöhön nukkunut. Päiväkaudet
saan kuulla talonpoikain komppasanoja. Herra rovasti. Te olette susien
joukkoon joutunut!"
"Elämässä kohtaa meitä vastukset", sanoi Herkepaeus, "mutta meidän
tulee ne kärsiä. Näytättehän melkein terveeltä".
"Jumalan kiitos, jos en olisiki terve, niin en tietäisi miten kaikkia
sietäisin kuulla ja nähdä. Mutta Herra ei pane isompaa kuormaa
kellekkään, kun minkä kukin kantaa jaksaa".
"Oikein", vastasi rovasti, jatkaen sitte: "Te kuulutte olevan oikea
emä-kokki!"
"Hm", hymähti Matleena. "Ovathan herrat minuun tyytyneet. Viisikolmatta
vuotta olen herroille emännöinyt".
Rovasti, jolla oli jotaki puhumista pitäjäsluutnantin kanssa, lopetti
nyt puheen, mennen pois kyökin ovelta.
"Kunhan tästä paistista tulis hyvä!" jupisi kokki. "Nyt sen
_pitää_ onnistuman; rovasti kyllä tietää kuka tämänki paistin
mamma on".
Hetken kuluttua olivat ruat valmistuneet ja nyt istuttiin aterialle.
Isossa pöydässä oli kunniasija tietysti rovastilla; hänen oikealla
puolellaan istui pitäjäsluutnantti Ahlholm, vasemmalla Nevalainen ja
Sormuinen. Rovastin pyynnöstä käskettiin myös Jessenhaus aterialle;
vaan hän kielsi tulemasta. Isompaan pöytään istui parikymmentä henkeä;
kahden pienemmän ympärille yhteensä sama lukumäärä. Pienellä puolen söi
Hovilan vartiaväki. Jessenhaus, Björn ja Arnkijl söivät erillään
muista.
Rovasti kohotti, kun ensi ruokalaji oli nautittu, lasinsa, jossa oli
Tukholmasta tuotua pikatongia ja lausui: "Kunnioitettavat läsnäolijat!
Arvoisat Nurmeksen asukkaat! Kukin on elämässään tullut huomaamaan,
että ajat muuttuvat. Toisinaan tämä muuttuminen on niin nopea ja
hämmästyttävä, että se erittäinki huomioomme pystyy. Semmoinen
tilaisuus on meillä nyt. Vähän aikaa sitten vallitsi epäjärjestys ja
väkivalta näillä mailla. Nyt ovat meillä asiat hyvin; onpa meillä uusi
hallituski. Ja tämä seikka onki syynä siihen, että vapaasti saamme
oikeuksiamme nauttia. Sillä minä julkean sanoa: Nämä herkut, jotka nyt
edessämme näemme, ovat teidän kukkaronne isommaksi osaksi maksaneet.
Mutta oikeus aina voitolle pääsee ja rehellisyys maan perii. Ettäs
asiat näin ovat, siitä olette lähinnä Jumalaa, kiitollisuuden velassa
itsillenne --"
"Herra rovastille ensi sijassa", sanoi Sormuinen.
"Minä, alhainen Herran palvelija, olin vaan välikappaleena", virkkoi
kainosti Herkepaeus.
"Eläköön rovasti!" kuului usean suusta. Nevalainen ja Sormuinen
istuivat äänetöinnä eivätkä näyttäneet yleisestä ilosta paljon
tietävän.
"Hyvät ystävät Nevalainen ja Sormuinen", virkkoi Herkepaeus, "näytätte
närkästyneiltä. Toivon, etten sanoillani liene teitä mitenkään
loukannut".
"Päin vastoin", sanoi Yrjö, joka nyt pakoitti hymyn huulillensa
ilmaantumaan. "Mutta Nevalaisella ja mulla ovat perheelliset olot
semmoiset, että ne nostavat huolten pilvet otsillemme".
"Valitettava asia!" sanoi rovasti. "Nevalaisen uppiniskaisesta pojasta
olen kuullut jotai, mutta sinulla, veikkoni, en ymmärrä mitä
perheelliset olot voisivat pahennusta matkaansaattaa".
Yrjö kertoi nyt puol'ääneen rovastille asian.
"No, jopa oli hän rohkea, uskallan sanoa", virkkoi Herkepaeus. "Ja mikä
etu hälle tuosta ilmoituksesta olisi ollut".
"Mun poikani on häneltä pään pyörälle pannut", sanoi Nevalainen. "He
rakastavat toisiaan ja vihaavat lähimpiään. Ennen vanhempia
kunnioitettiin ja heidän tekojaan pidettiin viisaina; nyt nuoruus
ymmärtää enemmän kun vanhuus, joka hullutuksia vaan toimeenpanee".
"Paljon totuutta tuossa puheessa!" sanoi rovasti. "Ajat ovat
pahentumaan päin -- tosiaanki", lisäsi hän, keskeyttäen väkinäisen
haukottelemisen.
"Sisareni on täällä Hovilassa", lausui Yrjö. "Minä nimitän
läsnäolevaiset täällä tuomareiksi ja käsken heidän määrätä, minkälainen
rangaistus on sopivin semmoiselle rikokselle. Siinä en armoa ai'o
puoltaa, koska rikos on mitä pahinta laatua", virkkoi hän ja tuo kamala
välähdys ilmausi hänen silmissään.
"Seneca sanoo: nemo prudens punit, quia peccatum est, sed ne peccetur",
jupisi Herkepaeus, lisäten ääneen: "Onko hän tekoaan katunut?"
"Katunut!" naurahti Yrjö. "Kivenkovaan kieltänyt hän on, vaan ei
katunut".
"Eikö hän vieläkään tunnusta?" kysyi Herkepaeus.
"Vihdoin on hän tunnustanut, sittenkun asia jo oli muiden
todistuskappalten kautta selville saatu", virkkoi Sormuinen.
"Ruoan päälle vähän levähtäkäämme ensin", sanoi Herkepaeus. "Sitten
ottakaamme tarkastelun alle tämä merkillinen asia. Sisares tulkoon
silloin esiin, niin saan minä -- jos suotte sen, hyvät ystävät -- hänet
tutkia".
"Minä luotan aivan herra rovastin kykyyn ja tiedän teidän muistavan,
että Jumala ei ole ainoastaan armias, vaan myös vanhurskas", sanoi
Yrjö.
"Hyvästi lausuttu!" virkkoi rovasti, jatkaen sitten: "Nyt ei mitään
muuta, kun kiitos olkoon herralle tästäki ateriasta! Osoittakoon Hän
vastedeski meille anteliaisuuttaan ja armoaan. Amen".
Kun oli ruokapöydästä noustu, sanoi Sormuinen rovastille: "Saapa nähdä,
milloin uljaista tovereistamme saamme kuulla? Tietää kaiketi herra
rovasti, että majurin kuormat, jotka täältä ovat Kajaaniin lähetetyt,
paluutettiin, kun olivat peninkulman matkaa täältä kerenneet?"
"Kuormat? Mitkä kuormat", virkkoi Herkepaeus. "En ole mitäkään kuullut.
Kerro veikkoseni".
"Asianlaita on seuraava", lausui Sormuinen, hyvin tytyväisenä siitä,
että hän ensimäisenä sai rovastille tuon ilosanoman ilmoittaa. "Vähän
ennenkun Hovilan olimme valloittaneet, olivat majurin vainukoirat
(suokaa anteeksi, vaan vertaus lie sattuva) kerenneet lähettää
kaksikymmentä yksi Lieksasta tullutta kuormaa Kajaaniin. Kun tämän
saimme kuulla, lähetimme suuren joukon miehiä kuormia paluuttamaan.
Koetus päättyi onnellisesti. Kun kuormat olivat vietävät muutaman
virran poikki proomulla, olivat meikäläiset kuin haukat Hovilan renkien
niskassa; kuormat valloitettiin ja nyt ne ovat taas täällä".
"Hyvä työ!" virkkoi rovasti. "Ne uljaat talonpojat!"
"Ja nyt", jatkoi Yrjö, "nyt odottavat meikäläiset majurin tulevaksi,
niinkuin huhu on kertonut. Aikomus on, jos hän vähin voimin tulee, ajaa
hänet takaisi tai ottaa hänet vangiksi. Siitäkös ilo syttyisi, jos
majuri tuotaisiin tänne tuomiolle! Vaan ainaki saamme ennakolta kuulla,
jos ja milloin hän tulee. Minä varoitin Ikosta että, ennenkun hän
ryhtyy vastarintaa tekemään, ensin lähettää tänne sana, kun majuri on
näkyvissä ja Ikonen kyllä muistaa niin tehdä. Voimme siis rauhassa
täällä nauttia voittoamme ja oikeutettua saalistamme; voimme --"
Yrjön puhe keskeytyi. Ikonen hyökkäsi sisään. Hän oli niin hengästynyt,
jottei hän voinut sanaakaan suustaan saada. Kun hän pöydällä näki ison
olut pokaalin, kallisti hän sen ja melkein tyhjensi sen sisällön,
sammuttaakseen janoaan.
"Ethän lie majurin kynsissä ollut?" kysyi Karjalainen. "Siltäpä vähän
näyttää".
Ikonen ähkyi ja pyyhki otsastaan hien. Häntä ahdistettiin kysymyksillä
siitä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut ja missä majuri oli. Hän ryki nyt
pari kertaa, katsoen kuulioihinsa, jotka "intenti ora tenebant"
(niinkuin vanha Virgilio sanoo) ja rupesi nyt, samoin kuin muinoin
Aeneas, retkistään latelemaan.
"Eilen illalla, päivänlaskun aikana", -- alotti Ikonen.
"_Siinä_ pakkasessa!" puol'huudahti Karjalainen, jonka muoto
runsaasta ruasta ja juomisesta hohti kuin iltarusko.
-- "Olimme asettuneet Nuolijärven salmelle", jatkoi Ikonen, "jonne
täältä on neljä peninkulmaa. Taloa ei ole siinä lähempänä kun puolen
penikulman päässä. Me asetuimme salmen pohjoispuolelle, metsän
rinteesen, majuria väijymään. Hevosemme sidoimme puihin kiini; itse
kävelimme mäen rinteessä, pysyäksemme lämpyminä, sillä olipa oikia
irjanne. Saimme käsivarsiamme aika lailla poikki rintalastaan laputtaa.
Pakkanen alkoi aina ankarammin ahdistaa; varpaita alkoi kirvellä ja
vilun väreet kulkivat läpi koko ruumiin. Me kirosimme majuria, tuota
hartaasti odotettua ja aloimme tuumia, josko kärsisi tässä yön viettää
tai pitäisikö Rintalaan, johon oli puoli peninkulmaa, yöksi lähteä.
Tämä talo oli syrjässä siitä tiestä, jota majuri oli vaeltava. Siis
päätimme kuitenki odottaa saalistamme. Me elähytimme kontistuneita
ruumiitamme niillä vähillä väkevyyden aineilla, joita enään jäljellä
oli. Vihdoin, puol'yön aikana, kuului metsästä ääniä. Niinkuin kissa
hiirtä vartoo, niin meki nyt odotimme, milloin kallis saalis olisi
käsissämme. Olimmehan aseilla varustetut. Nyt -- hetki oli tullut --
yks, kaks -- me hyökkäämme tulijain päälle. Ensi reessä ajoi yksi
ainoa mies. Me hyökkäämme hänen niskaan kolme henkeä. Nyt on Affleck
kiini --"
"Hurraa", huusi Karjalainen ja yleinen riemu ilmausi läsnäolevien
muodoissa.
-- "Mut ilomme oli lyhyt", jatkoi Ikonen. "Toiset olivat myös
valloittaneet kahdet seuraavat re'et. Ensi työ oli avata reissä olevat
viina-ankkurit ja viettää pientä voittojuhlaa taivasalla. Ensi re'en
mies oli turkkeihin aivan kätkeytynyt. Tuskin kaulus kuorittiin alas ja
-- hast du mir gesehen, niinkuin Jessenhaus sanoo jotai
kummastellessaan -- näkyviin tuli Holmströmin kalpea naama --"
"Majurin kirjurin?" huusivat useat.
"Juuri sama mies", lausui Ikonen.
"Seuraavissa reissä ajoi kaksi majurin renkiä", jatkoi Ikonen
kertomustaan. "Minä tunnustan, ett'emme olleet juuri hyvällä päällä,
kun olimme tulleet näin toiveissamme petetyiksi. Saivat siis vankimme,
joista toinen renki ja kirjuri olivat vähän uppiniskaisia, kokea ettei
ole hyvä talonpoikien käsiin joutua, kun näiltä maltti on loppunut.
Eivätpä edes olis tahtoneet ilmaista, milloin majuri tulisi; vaan
sopivilla keinoilla saimme heidät tunnustamaan. Majuri oli seuraavana
päivänä (siis tänä päivänä) puolen päivän aikana tuleva Nuolijärven
salmelle. Aikomus oli meillä estää majurin tuloa ja rengit lupasivat
antaa meille hyviä neuvoja, miten majurin pääsy paraiten ehkästäisiin.
Koska vankimme voivat olla meille suureksi avuksi, vannotimme heidät
ettäs pitäisivät meidän puolta. Me asetuimme syvän laakson törmille ja
olisimme varmaanki saaneet kauniin saaliin, mutta rengit, jotka me,
heidän vannottuaan, päästimme irti, hyppäsivät äkki arvaamatta
hevostensa selkään ja pujahtivat käsistämme niinkuin kärppä metsään,
antamaan majurille tiedon aikeistamme".
"Ja kuinka voitte te Hovilaisten sanansa pitäväisyyteen luottaa", sanoi
Nevalainen kärtyisästi. "Ajattelemattomat! Nyt on vaara kohta
ylitsemme".
"Vaaraa emme pelkää enemmän kun sinäkään", lausui närkästynyt Ikonen.
"Se kohta nähdään ja hyvä jos niin on", virkkoi Sipo Nevalainen.
"Majurilla on kolmekymmentä sotamiestä muassa", sanoi Ikonen. "Emme
siis mitenkään olis voineet häntä vastustaa".
"Se on totta", sanoi Sormuinen. "Te olette tehneet minkä olette
voineet. Nyt valmistaukaamme vastarintaan. Tän'iltana tulee Hovilassa
tapahtumaan pesän jako".
Useat nauroivat tälle kokkapuheelle.
"Majuri on tervetullut, jos hän suostuu jakamaan kanssamme ryöstetyn
omaisuutensa. Muutoin tulee hän vihollisenamme tai kuinka ystäväni?"
virkkoi Herkepaeus.
"Oikein", kuului yleisesti.
Ruokapöydät korjattiin nyt piakkoon pois. Monen päiväinen juhlatuuli
alkoi käydä totisemmaksi. Kukin tiesi majurin olevan sen miehen, joka
ei ketään, jolle hän vihassa oli, säästänyt. Nyt erittäinki, jos
milloinkaan, oli Affleckilla syy osoittaa ankaruuttaan. Sen kukin
sisässään tunsi, vaikk'ei suinkaan sitä kellenkään ilmaissut.