Yöllinen taistelu.
Hovilan tilalla oli kaksi päärakennusta: yksi isompi, jossa majurin
läheisimmät uskotut asuivat, toinen pienempi palvelusväelle ja niille
monille, jotka Jessenhaus oli pitäjäältä ko'onnut, majurin omaisuutta
varjelemaan. Muuan historioitsija kertoo tähän aikaan Hovilassa
löytyneen, pait Jessenhausia, Arnkijliä ja Finneä, kaksi
veronkantokirjuria, yhden suutarin ja 6 renkiä. Hovilan varsinainen
suojelusväki oli siis 12 henkeä, pait vielä 10 talonpoikaa, joita
Jessenhaus oli sinne nykyisin saanut.
Talonpojat, suutari ja kaksi renkiä asui pienemmässä rakennuksessa,
joka oli isompaa vastapäätä. Ulkohuoneet milt'ei yhdistivät rakennusten
sivut eli päät toisiinsa; ainoastaan pienoiset solat erottivat
toisistaan ulkohuoneet ja päärakennukset.
Talonpojat olivat, niinkuin mainittu, pysähtyneet lähellä porttia. He
jakaantuivat kolmeen parviin. Isompaan rakennukseen oli määrä
viidentoista miehen rynnätä; pienempään sama määrä; kuitenki olivat
useammat kääntyneet sille haaralle, jossa suurin vaara uhkasi; portille
jäisi viisi miestä vartioimaan.
Nyt oltiin valmiit rynnäkköön. Mutta odottamatoin tapaus pidätti
talonpoikain askeleet. Kujan suusta kuului pyssynpamaus. Kamalalta se
kajahti sydänyön hiljaisuudessa.
"Mitä hiidessä tämä merkitsee?" sanoi Yrjö Sormuinen. "Tähän asti on
ehditty ja nytkös este tulisi!"
"Minä pelkään, että itse Affleck on tulossa ja antaa merkin
Hovilaisille", sanoi Turuinen.
"Me olemme hukassa, pengon ma, jos kahden vaikean väliin joudumme",
lausui herkkätunteinen Karjalainen.
"Hukassa!" naurahti noita. "Hoitakaat te muut Affleckin joukkoa, kyllä
minä hänen itsensä hoidan". Hän otti, näin sanoen, povestaan peilin ja
lausui: "Joka tuossa näkee kuvansa, häntä polttaa helvetin tuli, kunnes
minä hänen kiusasta pelastan. Hän lupaa hädässään tehdä mitä tahdon".
"Hsch", virkkoi Yrjö. "Kujan suusta kuuluu ääniä".
"Lempo vieköön kujansuussa olevat!" lausui Nevalainen. "Katsokaat!
Hovilassa herättiin pamauksesta. Siellä viritettiin juuri valkea".
"Nopeus on nyt tarpeesen", sanoi Sormuinen. "Olkoonpa nyt vaikka itse
Belzebubi liikkeellä, niin emme saa vitkastella. Me hyökkäämme heti;
tulkoon perästä mitä tulee".
"Niin minäkin aattelen", sanoi Turuinen.
"Mutta jos joudumme ahdinkoon?" lausui Karjalakien.
"Päästäänhän kuitenkin pakenemaan syrjätietä", sanoi Turuinen.
Kujan suusta ei nyt kuulunut mitään.
"Parasta on, että joku meistä käväsee katsomassa, mitä tuolla kujan
suussa on", virkkoi Nevalainen. "Sitten ollaan ainaki varmaat".
"Käy, Nevalainen, katsomassa", sanoi Yrjö Sormuinen, joka heti hoksasi,
mitä tähän sopi vastata.
"Minä olen täällä tarpeesen, ettei miehet päättömiksi joudu", vastasi
Sipo.
Noidan suu vetäysi hymyyn. "Se sattui", jupisi hän; sitten hän lausui
muutamalle, joka näytti olevan "homo novus" tässä joukossa: "juokse
kujan suuhun ja ota selko, kutka siellä ovat. Tuo heti vastaus
Hovilaan. Me ryntäämme kuitenki heti. Aika on kallis".
Noidan sana vaikutti. Talonpojat avasivat porttinsa ja hyökkäsivät
kahdessa parvissa kartanolle; yksinään riensi etupäässä isoon
rakennukseen Sipo Nevalainen. Sen joukon, joka häntä aikoi seurata,
esti Yrjö Sormuinen eteenpäin menemästä.
"Pysähtykäät!" huusi Yrjö. "Kujalla sanotaan Affleck'in olevan".
Miehet tottelivat käskyä, jonka kautta Sipo yksin tuli menemään
sisälle. Sormuinen oli tuon lauseensa tuulesta temmannut; aikomus oli
johtaa Nevalainen hengen vaaraan ja se onnistui.
"Ahaa", huusi Björn Finne, nähdessään Nevalaisen sisään hyökkäävän.
"Tässäpä tämä väkivaltaa kärsinyt ystävämme tulee meitä tervehtimään.
Aikomus lie varmaan ku'moron'ia tulla toivomaan, vaan ajasta on sulla,
veikkoni, ollut huono tieto, joka ei olekaan kumma, koska talonpojat
ovat aamun virkkuja ja illan torkkuja".
Arnkijl ja Jessenhaus hyökkäsivät nyt ynnä Björn Nevalaisen päälle.
Tämä tarttui Björniä niskasta ja Jessenhausia kurkusta ja kolahutti
heidät kahdesti yhteen. Mutta Arnkijl oli hiipinyt Sipon taa ja silpasi
tätä pitkällä mittapuulla takaraivoihin, jotta Sipo päästi saaliinsa ja
vaipui tainnuksissa lattialle.
"Hurraa", huusi Jessenhaus. "Oivallista, Rietrikki! Tuossa on nyt
talonpoikaisruhtinas pitkänään. Hän, joka meille kostoa on vannonut, on
itse joutunut koston omaiseksi".
"Jumala varjelkoon talonpoikia", ärjäsi Björn. "Nyt en ole heille hyvä.
Tekispä mieleni nylkeä tuo sydämmikkö, joka tuossa pitkänään venyy".
Tämä hurskas toivo, puolittain leikillä lausuttu, ei olisi voinut
toteen käydä; sillä ovi avattiin ja joukko talonpoikia ryntäsi sisään.
"Missä Nevalainen?" huusivat he.
Ovesta virtaileva vilpas tuulen henki virvoitti Sipoa niin, että hän
heräsi tainnuksistaan. Hän näki veronkantajien hyökkäävän muutamasta
ovesta sisään ja lyövän oven lukkoon. Talonpojat seisoivat ällistyneinä
oven edessä.
"Lyökäät ovi pirstaleiksi", huusi Sipo, joka hyppäsi pystöön ja astui
joukon etupäähän.
Pyssynperiä ja keihäitä kohotettiin, rasaus kuului ja ovi oli samassa
neljänä palaisena.
Oven takana oli pimeä huone. Sinne tuotiin pirtistä valaistusta.
Veronkantokirjureita etsittiin, vaan turhaan.
"Kummallista!" jupisi Nevalainen. "Ei muuta ovea kun tämä löydy".
Noita astui nopein askelin sisään.
"Tuletpa niinkuin kutsuttu", lausui Sipo. "Käytä nyt tietäjäkykyäs.
Sano, mihin tästä huoneesta pääsee, pait pirttiin, tuon oven kautta".
Noita astui askeleen taappäin, kääntyi seinää kohden, painoi sormellaan
pieneen nuppulaan, joka oli lähellä lattiaa. Muuan ovi aukesi.
Oven takana kohosivat kierot astuimet, jotka näyttivät johtavan
vinnille.
Lyhty kädessä hyökkäsi Nevalainen ja neljä miestä astuimia ylös. Noita
seurasi jälestä. Kun oli vinnille saavuttu, alettiin varovasti astua
eteenpäin. Kun oli jonku matkan ehditty, tultiin väliseinän luo, josta
ovi johti toiseen vinnin osastoon. Nevalainen kumppanineen astuivat,
katsellen ympärilleen, yli kynnyksen. Noita heitä seurasi, vaan äkkiä
tunsi hän kaksi kättä puristavan häntä kurkusta. Malla, jonka
kohtuullisuus nautinnoissa oli hyvissä voimissa pitänyt vielä
vanhempanaki, ei ollut halveksittava vastustaja. Hän ojensi laihat
käsivartensa, ja rupesi kynsimään vastustajaansa niin tuntuvasti
naamaan, että hätähuuto ja kirouksia kuului.
Heikonlainen lyhdyn valo näytti siksi ympäristöä Nevalaiselle, jotta
hän huomasi Jessenhausin joutuneen noidan kynsiin. Vinnillä oli muuan
konttoori, jonka avonaisella ovella Björn ja Arnkijl seisoivat, nostaen
konttooriin vinniltä jotain raskasta arkkua. "He kätkevät aarteensa",
ajatteli Sipo ja astui heitä estämään. Mutta samassa tuulen henki
sammutti lyhdyn ja kaikki oli pimeään kätketty.
"Näittehän tuolla toisessa päässä portaat?" kysyi Nevalainen hiljaa
seuraajiltaan.
"Näimme", nämä vastasivat.
"Nyt lähetään hiljaa tuota konttorin ovea kohden", jatkoi Sipo.
"Tartutaan veronkantajista kiini ja kannetaan tai paiskataan heidät
portaita alas".
Tuskin oli tämä sanottu, ennenkun Jessenhaus parkasi pahasti. Noita oli
häneltä toisen silmän pois roukannut. Tuskasta hurjistuneena, kokosi
Jessenhaus kaiken voimansa ja heitti noidan niin voimakkaasti seinää
kohden, jotta Malla tuskin voi henkeä vetää. Nyt seurasi hetken
äänettömyys. Sipo seuraajineen oli lähennyt Arnkijliä ja Björniä. Vaan
samassa kuului konttorista ääniä.
"Nyt hyvät ystävät olette ansaan joutuneet", sanoi ivaten Arnkijl.
"Teitä on viisi miestä ja yksi akka; meitä kymmenen miestä. Olkaat
valmiit".
Konttoorista tunki miehiä esiin. Nyt syntyi meteli, jota on helpompi
ajatella kun kertoa. Jessenhaus lupasi miehille rahaa ja juomista, jos
he oikein kurittaisivat nuo hävyttömät talonpojat. Vinnin lattia tömisi
jalkojen ryskeestä: hätähuutoja kuului. Nevalainen seuraajineen olivat
ahdistetut loukkoon, josta eivät voineet liikkua. Konttorista oli tuotu
keihäitä ja miekkoja, joilla Hovilaiset pistelivät ja silpoivat
vastustajiaan armottomasti.
"Malla", huusi Sipo, "jos auttaa voit, niin nyt on apus tarpeesen. En
tiedä mitä lupaan, jos meidät voit nyt pelastaa".
"Mulla on yksi anomus", sanoi noita; "jos siihen suostut, niin voittoon
käännän asiamme".
"Minä suostun, vaan auta pian", huudahti Sipo. "Keihäs sattui
olkapäähäni".
"Vanno että suostut pyyntööni", lausui noita.
"Minä vannon Jumalan nimessä ja autuuteni toivon kautta", virkkoi Sipo.
"Kuulkaapa veikot", sanoi Jessenhaus, ivaten tuskissaan. "Autuuden
toivo! Hahhaah!"
"Nyt, miehet, ankara hyökkäys", lausui Björn. "Survokaat nuo pedot
pehmeämmiksi!"
"Noita! me olemme hukassa!" huusi Sipo.
Samassa häikäisevä valo leimahti, valaisten esineet vinnillä. Kohta
jälestä kuului hirveä pamaus. Päällekävijät peräytyivät kiljuen
tappelusta, mitkä seisallaan pysyivät. Mutta useimmat olivat vaipuneet
polvilleen, toiset selälleen. Sakea, tukehduttava savu täytti vinnin.
Sipo tunsi jonku tarttuvan häntä kädestä kiini. Hän kuuli äänen
kuiskasevan korvaansa: Ole levollinen. Sipo tunsi äänestä noidan ja
seurasi häntä, kunnes he saapuivat yhdessä astuimiin, joita olivat ylös
tulleet. Kohta olivat he alhaalla.
Täällä oli liike kaikkialla. Talonpojat olivat pienemmän rakennuksen
etuhuoneessa sytyttäneet läjän törkyjä. Valkea leveni levenemistään ja
tarttui välikattoon. Savu täytti eteishuoneen. Kiväriperien jyske ja
keihästen helinä kuului savun seasta.
Hovilan suutari, uljas ja roteva, taisteli kuin muinoin Aias
Telamonios. Hän käsitteli talonpoikia erittäin huolettomasti, paiskoi
heitä seinää kohden ja potki heitä pitkillä jaloillaan, Yrjö Sormuinen,
joka kuuli, kuinka Taunalan Kaaperi eleli ja hehkui malttamattomuudesta
saada otella noin uljaan vastustajan kanssa, riensi Kaaperin luo.
"Oletkos oikea mies, suutari, niin tässä löydät vastusta", sanoi Yrjö
kopeasti.
"Oletpa liian pieni, sinä karsassilmä", sanoi Kaapeli höngähtäin. "Tule
tänne, niin pistän sun tuonne vesiammeesen päällesi likoon".
"No, noh, veikkoseni", sanoi Yrjö. "Taavetti oli pieni ja Goliath iso,
vaan kuinkas kävi?"
Yrjö tarttui nyt suutaria takin kaulustasta kiini. Suutari rakasti
enemmän sylipainia ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö
koetti kohottaa suutarin maasta, heittääkseen hänen allensa, vaan tämä
piti varansa, hyökkäsi ruumihinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta
tämä keijahti seljälleen ja suutari päälle.
Ilohuuto kaikui Hovilaisten huulilta.
Vaan samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset
alta; kaksi talonpoikaa ja yksi renki tulivat pahoin poltetuiksi.
Asiat olivat kääntyneet aivan talonpoikien eduksi, sittenkun he olivat
vielä apuväkeä saaneet. Nuo kujansuussa tulevaiset, jotka laukauksella,
varomattomasti kyllä, olivat koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja
antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän
viiteenkymmeneen.
Aamupuoleen vaikeni tämä kahakka vihdoin. Voitetut vietiin isoon
pirttiin, johon myös talonpoikia kokousi, minkä mahtui.
Noitaa ei näkynyt. Hän oli kahakan päätyttyä mennyt kotiaan; miksi? sen
saamme vasta nähdä.
Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkimoiset käräjät; Nevalainen ja
Sormuinen istuivat pitkän pöydän päähän tuomariksi. Voitetuille
lausuttiin ankarat sanat.
"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti
veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän
vuoksi on vuodatettu, olisivat ko'otut, voisivat ne tuskin sammuttaa
sen liekin, johon te olette omaiset joutumaan. Jos jotakin
puollustukseksenne voitte lausua, (jota epäilen), niin puhukaat,
kohtalonne lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä puollustusta
ole".
Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla
uhkaavia talonpoikais-muotoja!
"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa
käydään! Me aiomme ilman Ryssän avutta toimeen tulla. Kavaltajiksi emme
kuitenkaan rupea, niinkuin te. Myös kuljemme me päivällä, emmekä
semmoisia ahdista, jotka eivät voi itseään puollustaa. Kostoa, kostoa
teille, jotka yöllä murtautte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman
käden oikeutta harjottamaan!"
"Sitokaat nuo hävyttömät", huusi Nevalainen.
Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin
päälle ja sitoivat heiltä kädet taa. He vietiin sitten muutamaan
kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat.
Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli
aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun kestäessä oli hän
muutaman aitan vieressä seisonut ja kaksi miestä oli häntä vartioinut.
"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", lausui Yrjö tuimasti Pekalle, jonka
entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi.
"Minä -- tunnustan", virkkoi Pekka.
"Sinä höperö", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän
Pekan luona olis viipynyt, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa.
"Miks'et kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan
kylmään?"
Pekka sai nyt mennä.
"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankallaisen eineen", lausui
Yrjö.
Seinältä otettiin avaimia, joilla talonpoikia riensi pihalle, tuomaan
kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten
ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat
uneliaiksi, moniaat kuumeellisesti riemastuneiksi yrityksen
onnistumisesta. Itäinen taivas alkoi jo purppuralta hohtaa, ennenkuin
eine oli perinpohjin nautittu. Nyt pantiin levolle; vartioita jäi
kymmenkunta valvomaan.