Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa.
Kolme viikkoa oli kulunut edellä kerrotusta. Nevalaisen vaimo oli
hautaan laskettu. Isä ja poika tunsivat kipeästi, minkä uskollisen
tukeen he olivat menettäneet.
Simo Affleck viipyi vielä Kajaanissa, vaan huhu kertoi hänen aikovan
sieltä palata niin pian, kuin järvet jäätyisivät. Sanottiin hänen
silloin tulevan joukon kanssa Nurmeslaisia jälleen kuuliaisuuteen
saattamaan ja rankaisemaan. Hovilassa löytyi 21 kuormaa majurin
tavaraa, jotka olivat Lieksasta tuodut ja olivat Kajaaniin vietävät.
Kun nämä tavarat olivat Kajaaniin saatu, silloin tulisi Affleck
Nurmekseen.
Nurmeksen talonpojat päättivät koettaa eduksensa käyttää sitä aikaa,
joka vielä oli jäljellä, ennenkun Affleck oli palaava Nurmekseen.
Nevalaisen käytös Karjalaista ja Turuista vastaan Käkisalmen retkellä
oli nämät aivan suututtaneet Sipoon. Tämä oli muitaki talonpoikia
kohden ruvennut kärtyisemmäksi kuin ennen ja vähitellen oli
tyytymättömyys häneen yleinen. Yrjö Sormuinen, jonka sopu Sipon kanssa
oli pintapuolinen ja jonka sydämmessä kateuden tuli enemmän arvossa
pidettyä Nevalaista kohden kyti kytemistään, puhalteli hiljaa,
varovasti tuota kytevää tulta. Niin taitavasti osasi hän menetellä,
että Sipo ei huomannut toverinsa kaksipuolista käytöstä; ainoastaan
tarkemmin huomaavaiset muista tiesivät sen, että Yrjöä ei voisi
suututtaa, jos Nevalaisesta puhuisi vaikka kuinka pahaa.
Nurmeksen talokkaat pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin retkestä
Hovilaa vastaan. Muuan torppari toi Nevalaiselleki sanan siitä, että
kokous pidettäisiin Karjalaisen luona. Sipo hoksasi nyt selvästi sen,
minkä hän jo oli vähin aavistanut: että talonpojilla olis häntä vastaan
nurja mieli. Koska ei Yrjö tai joku muu talokas, vaan torppari hälle
antoi kokouksesta tiedon, ymmärsi hän yskän ja päätti kokonaan pysyä
retkestä erillään.
Tämä päätös kalvoi Sipon sydäntä. Nyt, kun koston hetki oli lähestynyt,
piti hänen istua ristissä käsin ja odottaa mitä muut toimisivat! Mitä
hänen omaisensa, mitä Hovilaiset tästä ajattelisivat? He olisivat
tietysti siitä mielissään, ehkäpä surkuttelisivat häntä!
Nämät mietteet yhdeltä ja ylpeys toiselta puolen ahdistivat Nevalaisen
sydäntä. Ei hän koskaan ollut itsensä niin yksinään tuntenut olevan
kuin nyt.
Talonpoikien kokouksessa oli päätetty, että retki Hovilaa vastaan piti
tapahtuman yöllä Marraskuun 30 päivää vasten. Illalla 29 p.
kokoontuivat Nurmeslaiset Turuisen luo, josta lähtö oli tapahtuva. Yrjö
Sormuinen yksimielisesti johtajaksi.
Miehiä oli ko'olla neljättäkymmentä. Usea oli, peljäten retken
seurauksia, ollut siihen osaa ottamatta. "Aseina oli miehillä pyssyjä
ja musketteja, joita ainaki osaksi olivat saaneet sotaharjotuksiansa
varten ja myös vihollisiaan vastaan käytettäviksi, mutta jotka nyt
käännettiin omaa isäntää ja kruunun käskyläistä vastaan".[6]
Pienoisessa mökissään istui yllämainittuna iltana yksinään, niinkuin
tavallisesti, Horman Malla. Hänen edessään oli avonainen lipas, jossa
hän säilytti aarteensa. Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja
korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Malla oli juuri (tiesi
monennenko kerran sinä päivänä) lukenut ja kädessään punninnut nämä
kaikki kalleudet. Nyt hän luki ne viimme kerran. Hän suuteli niitä,
piti niitä etempänä ja lähempänä silmäänsä, suuteli niitä uudestaan ja
pani ne vihdoin lippaasen takaisin. Nyt hän kohotti muutaman turppaan
pankon vieressä, ja laski sinne lippaan talteen.
Ulkona vinkui tuuli ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika. Laskeunut
päivä oli jättänyt jälkeensä synkän pimeyden, jonka kuitenki
lisääntymistään lisäyvä lumivaippa lieveni.
Noita kuuli ovellaan kolme kopausta. "Kukahan näinki myöhään ja tässä
ilmassa neuvoani hakee?" jupisi hän, astui sitten oven luo ja kysyi:
"kuka siellä?"
"Avaa, noita", kuului vastaus.
"Kukas olet, sano nimes, et muutoin pääse sisään", lausui Malla.
"Sipo Nevalainen tartsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus.
Ovi avattiin. Kalpeana, hiukset hujan hajan astui sisään Nevalainen.
Levotoin tuli hehkui hänen silmissään.
"Noita", lausui hän, ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta
hohtavan lippaan; "nyt on neuvos ja kykys tarpeesen. Talonpojat aikovat
tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sun pitää estää tämän onnistumasta".
"Estää -- retken onnistumasta -- Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko
Hovilaisten ystäväksi ruennut?" kysyi Malla.
"En ole kenenkään ystävä -- kuule noita -- nyt olen niinkuin sinä --
mulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, ei edes
kulta ja hopea niinkuin sinulla".
"Hm", -- jupisi Malla. -- "Minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut
talonpojat".
"Minä olen heitä moniaita hävyttömästä pelkurimaisuudesta nuhdellut;
siinä kaikki. Nyt ei enään Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin mun apuani,
mun neuvoani tarvittiin. Se aika on mennyt. -- Mutta vähät siitä. Sano
miten talonpoikien retki estetään".
"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita.
"Tän'iltana", vastasi Sipo.
"Mutta jos retki estetään, niin Hovilaiset pelastetaan suuresta
vaarasta, sillä nyt on retkelle edullinen aika", lausui Malla,
tuijottaen Nevalaiseen yhdellä silmällään.
"Aika voi vastaki olla edullinen", virkkoi Sipo.
"Vaan Affleck voi siksi palata", lausui noita.
"Olkoon miten tahansa", virkkoi Nevalainen. "Asijain nykyinen asema on
kärsimätöin; muuta se, Malla, niin tämä lipas sisustaneen on sinun".
Malla vilhui silmällään ahnaasti tuohon hohtavaan esineesen.
"Minä voin sinua auttaa", lausui Malla painavasti. "Talonpojat luulivat
hyvin sinuttaki toimeen tulevansa. Minä lupaan että ennenkun he
Hovilaan saapuvat, tulevat he sinua avukseen pyytämään".
"Sitä en minä usko", sanoi Sipo.
"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Taikausko
on, Jumalan kiitos, suuri, ja sen avulla voin suurempiaki toimeen
saada. -- Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on
puolessa, olet sinä Hovilassa".
Sipo, joka ei tiennyt mitään varmempaa keinoa saada tietää lähimmäistä
tulevaisuuttaan, tytyi tähän lupaukseen, vaikk'ei hän siihen juuri
luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja;
vaan tärkeä onki nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan
toimimaan, niin vielä tulevaisuuski on siitä yöstä kuuleva".
Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään
hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt on elämässäni kääntökohta, johon
olen ehtinyt. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos
nykyoloissa tapahtuu".
Kaksi tuntia myöhempään kun Sipo oli noidan luona käynyt, liikkui
Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin.
Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen, Nyyrinen,
ja moni muu koetti aina aikatavasta tunkeuda eturiviin, muka jotaki
kysymään, vaan oikeastaan ikäänkun arvoaan lisätäkseen.
"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön
sisar, siivo Elsa, olis noin juljennut veljeään ja muita pettää. Vaan
rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan
rikkaan ruotimuorin".
"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjeen", sanoi Yrjö Sormuinen,
"osittain tietysti pelvosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös
että Nevalaisen Juhana on parastaan tehnyt, tukkiakseen hältä suun.
Vaan nyt, kun ollaan näin miehissä ko'ossa, voitaisiin käydä tuolla
Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan".
"Vaan jos Hovilassa myönnetään että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei
Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen.
"Hovilassa ei oltu tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen.
"Pekka on vasta kaksi kuukautta täällä ollut".
"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi talaria hopea-rahaa sille, joka
retkestä ilmoitti, vaan Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä rahat
perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei mua tunnettaisi, niin kävisin
hyvänä miehenä perimässä palkinnon".
"Vaan jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin Hovilaiset kyllä hänen
tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että
hänen ehdoituksensa oli hyvinki arvoisa.
"Oikein. Oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on
oikeassa".
Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset
kulkivat verkalleen eteenpäin.
Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi miehistä sisään; muut
odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos niin
tarvittaisiin.
Pekka makasi oven suussa; hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä
penkillä. Kun Pekka kuuli oven avauksen, heräsi hän, hypähti pystyyn,
iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän,
kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa, ärähti:
"Keitä p----leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta mar,
nämä Nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota".
"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän
asiaa sulle".
"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä l--mon asian aika _nyt_ on?"
"Yö on meidän asioillemme sopivampi päivää tällä kertaa", virkkoi Yrjö.
"Kuinka on Pekka tuon kirjeen laita, jonka Hovilaan veit? Tunnustapa
nyt!"
"Tunnusta", sanoi Pekka. "Mitä höpiset?"
"Tuon arvasin", sanoi Yrjö kumppaneilleen, jatkaen Pekalle: "Sinun
pitää nyt lähteä mukaamme".
"Se on valhe", sanoi pellavatukkainen Pekka, hyppäsi rahille ja otti
seinältä luodikon. Ojentaen sen tulleita kohden, virkkoi hän: "Ulos
täältä! Tuossa on ovi. Millä oikeudella te tunkeutte asuntooni?"
Yrjö ja hänen kumppaninsa vetäysivät ovea lähemmäs, nähdessään
ojennetun pyssyn.
"Älä ylpeile", virkkoi Yrjö. "Sinä olet yksi ja meitä on kolme
näkyvissä ja kolme oven takana".
"Vaikka olis teitä viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä
ole oikeus puolellanne", sanoi jäykkä Pekka.
Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taa ja sieppasi tämän äkkiä
kumoon. Pekan vaimo parkasi pelvosta ja lapsi rupesi ruikuttamaan.
"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on
viaton".
"Hänelle ei mitään pahaa tapahdu, kun hän vaan meitä seuraa Hovilaan",
virkkoi Yrjö. "Sieltä hän kohta pääsee pois, kun on tehtävänsä tehnyt".
"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle.
Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tartse puhua sanaakaan.
Hovilaiset sanovat vaan, jos hän on sama mies, joka kirjeen toi".
"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä seuraanne lähteä", sanoi Pekka.
"Huomenna voin noutamattaki tulla".
"Kiitos lupauksesta", lausui ivaten Yrjö. "Vaan niinkuin sanottu,
tarvitsemme sua juuri nyt. Pistä siis housut jalkaasi".
Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa.
Takkia myöski piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hän talutettiin
tuvasta ulos.
Sill'aikaa kun tämä kohtaus oli suoritettu Saarelan Pekan mökissä, oli
kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös.
Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin,
olivat talonpojat tiellä, noin kymmenen sylen päässä, nähneet
leimahtavan tulen. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen mikä syy
oli tähän ilmiöön; vaan ei mitään he huomanneet. Hetken kuluttua näkyi
jäletysten kaksi leimausta ja jälestä ikäänkuin miekkojen kalske.
Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaski katsomaan, mikä oli syynä
ilmiöön; vaan ei mitään näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannen kerran kolme
väläystä ja kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin
jätitte Sipo Nevalaisen?"
"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti,
että rohkeus ei isommassa mitassa enään majaillut hänen rinnassaan.
"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin
koskee Nevalainen?"
"Älkäämme turhaan ajatustamme vaivatko", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö
merkitsi jotaki; vaan me menemme matkamme eteenpäin siitä huolimatta".
"Minä pelkään ettemme Hovilan portin sisäpuolelle tule tänä yönä",
jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt mailmassa ja tiedän, että
enteistä voi tulevaisuutta aavistaa".
Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain
keskelle, ilman että he huomasivat tarkemmin, mistä päin hän tulikaan.
Horman Hallan kukin tunsi parhaaksi selittäjäksi tässä asiassa; ja kun
Malla oli kuullut kertomuksen ilmiöstä, jonka kertomuksen hän varmaanki
viidellä eri tavalla sai kuulla, niin hän lyhykäisesti selitti, että
Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa
rynnäkköä Hovilaan ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin
ajattelemattomasti olivat ohitse menneet sen miehen, jota usean heistä
tuli hyväntekijänään kiittää.
Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, vaan kun noita ennusti
varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut muassa, niin
mukaantuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen
jälkeen seurasi heti teko ja piakkoon oli Sipo, joka ensin kielsi
lähtemästä, saatu mukiin.
Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään oli saapunut muiden luo, näki hän
suureksi kummastuksekseen ja harmikseen Nevalaisen muassa olevan. Hän
tervehti Sipoa kuin tavallisesti, vaan Yrjön sydämmessä kyti kateuden
liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei
suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin käskyttä muiden mukaan.
Talonpojat olivat saapuneet Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen
asettui nyt heidän eteensä ja lausui: "Meidän sopumme ei viimme aikaan
ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen löytynee jos minun puolellani,
niin teidänki. Vaan minä unhotan vähät riidat ja pyydän teidän tehdä
samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara.
Väkivallalla on meitä kohdeltu ja väkivallalla me puolestamme
kohtelemme vihollisiamme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme
tällä hetkellä. Oikea asiamme on, toivon ma, meille tuopa voiton.
Toverit, olkaat urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni.
Tehkäät te samoin, niin koston ja voiton suloisuutta saamme varmaanki
nauttia".
Horman Malla, joka oli retkellä muassa, lausui: "Tähtihin on
kirjoitettu, että Nevalainen on kummia matkaan saava Hovilassa. Olkaat
hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto".
Yrjö Sormuinen, joka myöskään ei tahtonut olla muita huonompi
kehotuksissaan, sanoi: "Koston hetki on tullut. Tässä riippuu, mun
uskoni mukaan, voitto ei yksityisen, vaan kaikkien urhoollisuudesta.
Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. -- Älkää säästäkö
käsivarsianne! Hakatkaat mihin vaan ulotutte. Pistetään tuohon lemmon
pesään tuli, jotta se perinpohjin hävitetyksi tulisi".
Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan
ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka
ikääskun Nevalaisen suojelushenkenä kulki hänen sivullaan. Nevalaisen
toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa
näkyivät kaikki uneen vaipuneen ja talonpojat tulivat aivan
esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran ja
tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienin oli jäävä portille
vartioimaan, josko mikään vaara uhkaisi; toisista yksi parvi olisi
valloittava kukin yhden niistä kahdesta rakennuksesta, joita Hovilassa
löytyi.