Yksi kun kulkevi kukkien keskellä
elämän polkunsa täällä —
toinen on kuin haavan lehti
liukkahalla jäällä.
Yksi kun lapsena kapaloon uinuu
lemmen ja onnen vyöhön —
toinen käypi kerjäläisnä
pakkaseen ja yöhön.
Yksi kun kasvavi kiehkuraruunussa
kaunihin, ihanan ja jalon —
toinen piennä työnnetään
työhön mieron talon.
Yhden henki kun heilimöi
ja kukkana nurmehen juurtuu —
toisen sielu silvotaan
ja murehissa murtuu.
Yksi kun livertäen, riemuiten
kera kultansa kuhertelee
toinen hälle tehtahassa —
huntuja kehräelee.
Yksi kun ilosena vihkimätuolilta
vuotehelle astuu —
toinen raukka raiskaeltu
kyynelistä kastuu.
Yksi kun vaalivi ilosia lapsia
turvassa taaton ja miehen —
toinen niitä taluttavi
yksin mieron tiehen.
Yhdellä liesi on lämmin ja lauha
ja koti niin kaunis ja armas —
toisen mökki leivätön
ja liesi kylmän karmas.
Syytä on yhdellä ilosin mielin
onnensa päivyttä kiittää —
Toinen koito elon tiellä
kyyneleitä niittää.