Kevähisen kukkasen lainen
tyttö on pienenä lasna:
vuokon valkoisen,
orvokin tuoksuavan.
Aatteles vienouttansa,
joka kuni hentonen helve
liehuvi leijaillen,
korttansa kaulaillen!
Aatteles kainouttansa:
umpuna, silmillä verhot,
uinuu se aavistain
tuulia maailmain!
Aatteles raittiuttansa,
joka terälehtenä nuorra
ummusta pilkistää,
päivähän tirkistää!
Kukkasen kaltanen vielä
neito on kasvaessansa
aatteles kauneuttaan
ummusta aukenevaa!
Ollapa pilvetön, kirkas
kukkasen aamunen päivä,
ollapa nähtävinään
kaunehet korkeimmat;
tuliapa lämpimin tuulin
tuudituks lempeys rinnan,
hellimys heikomman,
tuoksumus suloinen;
tuliapa viljellyksi
ymmärrys tarkka ja vilkas,
kerkeä selvittämään
piirtehet hienoimmat;
tuliapa viedyksi neito
lämpimän päivyen alle,
viedyksi parhaitten
polkujen kulkemiseen —
mihin elon tiellänsä voikaan
kelvata neitonen nuori,
laiho se toivokas on,
ihastus kansan ja maan!
Entäpä sitte kun joutuu
armas ja auvokas aika,
jolloin yhtä hän vaan
alkavi kaihoamaan!
Vihdoin löytävi neito
toivotun poikasen uljaan,
silmähän vilkahtaa
silmäys vienoinen —
ruusulle tuoksuvat kummut,
päivälle hohtavi taivas,
valtimot läikkyen lyö,
rinta on riemua täys.
Riemuten rinnalla kullan,
kätöset käärien yhteen,
lintuna liidellään,
pesähän pistäytään.
Lemmen liekissä yhtyy
lempivä mieli ja ruumis,
sydämet yhtenä lyö,
yksi on aatoskin,
riemu ja pilvyet murheen,
onni ja onnettomuuskin
kaikki on yhteiset,
kaikki on salvat pois.
Kuhertavan kevähisen teiren
pesän pian poikaset täyttää,
lapsoset avuttomat on,
vaativat vaalintaa.
Yhdessä askaret hoitain,
yhdessä iloten ja surren
ahkerat vanhemmat
lapsia kasvattaa.
Ulkona liikkuvi taatto
päivisin ansiotöissä,
äitipä puuhailee
liettänsä lämmittäin.
Iloa ja onnea on
elo lempeän, toimevan vaimon,
jonk' koti puutteeton,
lämmin ja kaunonen on,
jonneka iltaisin
mies mielevä tyynenä astuu,
ilosena mieleltään,
vaimoa auttelemaan,
laulaen tuudittamaan
kodin pienintä, hentoa kukkaa,
toisia lapsia myös
yhdessä hoitelemaan.
Lapsien kasvatus on
kodin tehtävä suurin ja tärkein,
äidillä kasvatus on
valtius maailman.
Oi, mikä kalleus on
hyvä äiti mi voipi ja tahtoo
nousevat pienoiset
ohjata parhain päin!
Kasvatus tehtävä on
kuin kevähinen kyntö ja kylvö,
jossa mi taaksemme jää,
edestä sen löydämme taas.
Jos kuka kuntoa on,
jalon tuntoa kylvänyt lapseen,
lapsesta heijastaa
takasin se vanhempaan:
hällä on riemuinen
elon päivyen ehtoopuoli,
onnekas ompi hän myös
iltana vanhuuden.