Kun hän tottelevasti kumartui Lisbethiä kohden, kietoi tämä
käsivartensa hänen kaulansa ympärille, hyväili ja suuteli häntä
ja puhella tokelteli: "Sinä vanha, kummallinen Jörn Uhl, sinä
lueksijatalonpoika... kaikkihan tuo on ihan yhdentekevää! Voi sinua,
tuhma Hannu... kun vaan tiedän, että sinä pidät minusta. Tule
lähemmäksi Jörn! Suutele minua! Minä rukoilen, että sinä suutelisit
minua. Ja minähän olen ylpeä ja kylmä! Näetkö nyt, kuinka ylpeä olen?"
Jörn Uhl oli jäykennyt hämmästyksestä. Tuhma Jörn Uhl. Hän istui
vuoteen reunalla ja silitti hänen poskiaan ja hiuksiaan ja katseli
häntä hänen kuumiin kauneisiin kasvoihinsa ja puhua kangerti: "Että...
että... sinä... rakastat noin... minua... Minä... olen pesevä
seitsemän kertaa päivässä käteni. Ja sinun... sinun pitää aina sanoa
minulle, kuinka ja millä tapaa minun pitää käyttäytyä. Minä teen
kaiken tuhmasti."