Kaikk ihmsek Kalljongyläs oliva ihmeisäs sendähden, go heijä seppäs
ol valla muuttunn. Ei nii, ettei hän olis töitäs tehn niingo ennengi,
ei maare. Yht hyvi hän heosen gengitt ko ainakki ja jos kirves
tarvittin derästät, taikk jos sirpin daikk vikattem buuttes oltti,
ni ei siint toissi seorkunttihi lähtit tarvinn. Kyll Kalljongylä
sepp vaan gaikk semse asjak klaaras yht liukkast ko ennengi. Nii ett
seppättem barhait oikke hän ol niingo ennengi. Mutt se vaa ol erotus,
ett hänem bajastas enne ain guulus trallitust ja nauru vasaran
galkutukse joukos, mutt nys siäll ol juur niingo joku aave olis
tyäkaluj pidell. Ei veisumbätkä siäld kuulunn ja ihmses sanosiva, ett
tuski sepp ny hyväm bäevä sano, ko joku asjoillas hänem bajahas mene.
-- Ny o meijä sepp vissi saeras, tuumaliva isändmiähek, ko heijän
geskes sepäst puhe tul. Mutt ämmä meinasiva, ett kyll mar meijä sepp
ny vissi mene naiman, gosk o niin dotiseks tuli. Ja kyll jo o aikaki
ja hyvä miähe hänest saaki, se ko häne saa.
Nii ett kyll kalljongyläläisill nyf fundeeramist ol, ko heijä seppäs
nii gamalast muuttunn ol humööristäs. Ja viime Äimlä isänd, jong
maalls sepä asumus ja paja olivap, päätt lähti ottama asjast vähä
nuugemppa selkko. Hän ol jo aikka meinanns sen dehd, mutt ol siin
elongorjus oll niim bali sähinä ettei hän ollk kerjenns semssi
ajattleema. Mutt nyk ko hän muutongi joudus tekemän gaupungireisu ja
hänen diäs sillo men sepäm baja siutt, ni hän ajattel, ett poikke mar
mnää nys sendä vihdo viimengi sepäm buheill ja ota selgon gaikist.
Ja nii hän dekiki. Seoravan aamun hän läks asemallp päim bari tiima
aikasemin, gon darvinn olis, sillett ei Äimläst olit taksuunahan
gon gnafft kolmk kilomeettri. Ja sepä asumuksest ol vaan giveheitt.
Mutt jo pitkä matkam bääs sepä asumuksest hän guul, kuit tämä veisas
pihallas yhde värsy doises perä ja ko häm bääs paja ove suuhu, ni
sepp huus: "No, hyvä päevä Äimlä, mihist snää nys sutta."
-- Päevä, päevä, kaupunkkihi olis niingo meining mennt täst.
-- Vai nii, vai kaupunkki. -- No, mutt se vast sopiki. Sinnt täyty
mnuungi menn. Nii ett tleest nyt tonns sisäll meill, ni mnää ruakko
ittiän vähä sinä aikank, ko snää juak kupin gaffett. Ei ol mittän
giirutt viäl. Juna lähte vast seittmäm baikkeill ja ny ei kell ol
viäl muut kom bual kuus.
Ja sisälls sepä asumuksehe meniväs sepp ja Äimlä. Ja Ruahmaa muar, ko
sepä huusholli pit, rupes koht paneman gaffekupej pöydäll. Sepp men
oitis peräkamarihi vaatteit muuttama ja sillo Äimäl tykkäs, ett ny
om baras aik kyssy muarildakki siit sepä miäle muuttumisest ja hän
guiskas muarin gorvaha: "Mitä ne ihmsek kohiseva, ett tua meijä sepp
o niin gauhjan dotiseks ja ykstoikkoseks tuli? Mnuu miälestän hän o
juur niingo ennengi."
-- No sanokka ny muut! Juur niingo ennengi hän jäll o. -- O oikke.
-- Nii händ. Mutt kyll asi sendä nii oll on, go ihmses stää jahdann
ova. Nörköksis ja totine oikke hän oll o siit saakk, ko hän duanan
gaupungis käve. Ja vast eilä ehtost, ko hän ol päättänn, ett hän
jälle lähte kaupunkkihi, hän dul yhtläiseks ko ennengi. Nii ett kyll
asi nys sitt selkki o.
-- Em mnää ymmär, ett se selkki o.
-- No mutt isänd, sanos muar, ja nyhjäs Äimlät kylkke silmäs
sirrilläs ja suu nii messingis, ett se aino hamppa-sohlo, ko hänell
ol ala-leuas, tul näkyvi. -- Ettäk tes stää ymmär, ett hän o löytänn
morsjame ittelles siällk kaupungis ja stää hän o ikävöinn. Ja nyk
ko häm bääse sinn jäll, ni hän o nii ilone go ennengi. -- Nii, nii,
se rakkaus o raatto, se vetä voimakkamin go seittmäm bari härkki,
pruukkas Tanila inspehtor ai sanno.
-- Se rakkaus ja rakkaus! Te vaimihmse olett niin gaahoj! Ett tes saa
järkkehen, ett meill miähill on däsä mailmas muitakki asjoit miäld
painamas kon deijä vehken.
-- Nii, ja mitä sitt viäl. No nii, suutta kyll oll niingi, ettän ole
erhettynn. Mutt suutta oll niingi, ett mnuus o oikkeus. Peräspäi se
nähdä. O semmost ennengi näht. Esimerkiks kon de stää teijä nykyst
emänttätän -- -- --
-- No, no, no, no! Ei täsä niist nyp puhett ol. Pääasi o, ett meijä
sepp o jäll endsis voimisas. Kyll asjast sitt kaikim buali selk oteta.
Siihe se sitt lopus se muari ja Äimlä välinen geskutlemine. Muar kaas
kaffett kuppihi, oikke runssan gupin gaasiki ja ennengo Äimäl ol
saanns se juaduks, ni jo ain dul seppäkim beräkamarist pyhävaatteis
ja kahde litram bott kädes. Siinp potus ol oll viina ja sen gyljes ol
viäl klapp jälil, ja siins seisos "Fennia-viina."
-- Snää meina näämäs ainett hankki ittelles täll reisulls, sanos
Äimlä, ko hä näk potu sepän gädes.
-- Nii händ, ainett oikken dähä darvita saad ja hyvä ainett
sittengim, buhel sepp ja kärsk muari anttak korkim botusuut varte.
-- Kyll mar niit prundej viinpuadis o, vastustel muar.
-- Olkko vaa, mutt mnää tarvitten goht korkin dähä, vastas sepp,
men vesiämbrin dyä ja rupes kousall ajama vett pottuhu. Ja ko hän
ol saanns sen däytte, ni häm byhkes sen guivaks, ott muarild korki
ja pist sem botu suuhu. Sitt hän avo ruakvakkas ja pist potu sinn
reisrua joukko.
-- Kas nii, ny mes saa sitt vähitelle ruvet lähtemä mnuum bualestan,
sanos sepp, ko hän ol kaiken dämän dehn.
Ja sitt äijä läksivä. Mutt ko ol kappal matk kuljett, ni Äimäl sano
seppä: "Snää olek kuulem ollk kovast totine ja hiljane näit aikoj."
-- Ole händ. Ole saannf fundeerat, nii ett päänahkatan oikke on
garvastell.
-- No, mitä sitt?
-- Yht krongeli asja. Nääks, ko mnää täsä tuanan gaupunkki läksi, ni
em mnää sinnp pääss.
-- Es pääss. Pahusikost siin sitt oi?
-- Mnää ajettim bois junast ja jätetti Saunlamme asemallt
töllöttleemäm bimjäs.
-- Älä nyk koohoijas! Kuka snuulls semsen dek?
-- Se häij kondukteer. Se ko ai ihmisten gans äkseera. Sanos, ett
mnää ole juavuksis ja jätt niingo jättiki mnuu Saunlammell. Ja ko
mnuulls siihe aikka ol kova kiirutt töitten dähde, ni em mnää enä
seoravanp päevän ruvenn yrittämänkkän gaupunkkihin, gom balasi
aamujunas kotti. Hukka men diketi hind Saunlammeld kaupunkkihi ja
sain gustantta ittellen yäsija viäl Saunlammell.
-- No, olettak hullumppa kuull! Mutt snää olik kaiketakki juavuksis.
-- En oll, en se enemppä ko met täsä. Yhde ainoa ryypy oll ottann,
ett mnuu hengen gukatiäs hais viinald, mutt se on gyll tosi, ett
mnää hulluttli ja puheli leikki, niingo mnuun dapan o. Sendähden
gaiketakki se gondukteer päätt, ett mnää juavuksis oli.
-- Ol mar se ilkki jutt. Mutt kuule, es sunkka snää semmost piänd
vahinkko surr ol viittinn.
-- Surr! En mnää surs suuremppiakka. Ole vaa fundeerann, ettkui mnää
saa sild kondukteerild se rahan dakasin, go mnää syyttömäst hävesi
hänen dähtes.
-- Jaa-a. Kyll siin vaa fundeeramist ongi. -- Kuule, älä viit semssi
ajatell, muttko san mennyks se summ ja sill hyvä.
-- Ei, ei stää asja sendä siihe jätet. Ei mnuu luandon salls stää.
Kondukteer saa maksa mnuulls sem biljeti hinna ja yäsija Saunlammell.
Siin ei aut mikkä!
-- Kyl mar se häne velvolisutes olisiki. Mutt millaills snää häne
siihem bakota? Menek keräjihi hänen gansas? -- Se on durha!
-- Turha oikke se olis. Ei siit tliis mittä muut ko hirmunen gasa
protokolli ja ne maksava raha, ne. Ei, em mnää keräjöittemä viit
ruvet hänen gansas. Mutt mnää olen geksinnt toisen gonsti ja mnää
luule, ett se luana hyvi. Saadast nähd vaa, ni mnää viäl tänäpäm
bane sen gondukteeri maksama mnuu vahingon. Mutt muist se, ettes puh
sanakan, go mnää ja kondukteer hiistle. Sillo menis mnuun goko tuuman
hukka.
-- No o stääki lysti nähd ja kuull. Ja kyll mnää vaa hissuksis ole --
vastas Äimlä, ko hän ja sepp astusiva aseman drapuj ylös ja meniväp
piljetej ostama.
Ko hes sitt menivä junaha, ni Äimäl sanos seppä, ko hän näk
junailija: "Nyk käveki hullust, ny ongi näämäs se toinen godukteer
eik olekka se häij."
-- Älä hättäl, vastas sepp. Kyll takasin dulles o se häij, mnää ole
ottann asjoist selgo.
-- Vai nii, vai nii, meinas Äimlä, ko hes siins sitt painovak
kaupunkki kohde. Ja kaupunkki het tliivak kaikellk kunnjall,
toimitiva asjas lailes ja ehtopuallp päevä het taas läksiväk
kottippäi. Mutt ny oliki se häij kondukteer heit kuljettamas niingo
sepp ol ennustann. Ja sepp ol hyvällp pääll, naureskel ja puhel
hulluijas, nii ett kaikillk, ko siin vaunus istusiva, ol kovaste
lysti. No, ko sitt hetke matk ol kuljett, ni sepp otta matkvakkas
hyllyld, ava se ja ruppe syämä. Ja vahvam brovjandi hän oliki
rustann vakkahas. Tuarett voitt ol ja nisukakko ol ja oikke aika
pala keitetty fläski. Hän leikkas puukkollas aika viiplen gakko, pan
runssast voit pääll ja ai ennengo häm bur palase voileiväst, ni hän
dälläs hyvän gäikle fläski sem bääll ja söi taunas, nii ett rasv
kiris suupiälist.
-- Haukkast nys snääki, sanos hän hetkem beräst Äimläll ja oijens
puukkos ja fläskingapple hänell.
-- Ei, kiitoksi vaa, em mnää uskals syädf fläski, vastas Äimlä,
mnuull o nääks vattkatar.
-- Vai vattkatar snuu vaeva. No, mutt sitt vast fläsk ongi oikkem
boikka. Mnuull o ja oll vattkatar, mutt fläskill mnää se olem
barandann. Nääks, mnää olen dulls siihem bäähä, ett semne vattkatar
tlee siit, ko vata seinäp pääseväk kuivama liiaks, kräppistyvä ja
krahnavap pahast toinen doistas vasta. Ja ymmärtä se, ett rasv siins
sillo hyvä vaikutuksen deke.
-- Ollek vissi nii?
-- O oikke, rasv mnuuki auttann o. Ole jo yhde sia syänn ja täsä on
doine menos.
Ja ko sepp ol se sanonn, ni hän leikkas taas oikke aika palase
fläski, pan voileipäs päälls se ja pist poskehes.
-- Sillaill oikke, rasva oikke vatt kaippa, sillongo se kippi o
ja ryypy ai joukko, jatko sepp puhettas ja rupes vakkas pohjald
koperoittemam bäevävaloho stää Fennia-pottuas, ko hän goton vedellt
täyttänn ol.
-- Älkkä helkkris ny ottak viinpottuan esillk, kondukteer tlee ny
juur, huus joku heijä viäresäs.
Ei sepp olls stää puhett kuulevannas, hän nost Fennia-pottus
korkkjall ylös ja rupes pruntti suust yrittämä. Mutt samas tulikin
gondukteer, nappas takkapäim botu sepän gädest ja sanos: "Jaaha,
snää olekki se sama miäs, kon duanam bois junast jätettin, gos oll
juavuksis ja nys snää meina jäll ruvet trankkaman däsä. Eks snää
tiäd, ettei junas saa ryypät? Ja sendähde mnää otangin dämäm botu
nyt talttehen. -- Näytäst piljettis. -- Mihi snää mene? -- Jaaha
Kalljongylä asemall. -- Siälls snää saap pottus takasi."
-- Engöst mnää sendä sais ottap piänd ryyppy siit ens? Kyll mnää se
sitt miälelläs annangin deijä halttuhun.
-- Ei tippakka, vastas kondukteer ja men menoijas sepä Fennia-pott
kädes.
-- Siin men nyk koko lääke, naurovat toises sepä ymbrill, mutt ei
sepp olit tiätvännäs, ko jatko syämistäs ja pist piänem bilapuhe ai
joukko, niingo ei mittän dapattunn olis. Ja Äimäl fundeeras, ett mitä
järkki niis sepä vehkeis lopuks olleka.
Mutt kyll häm bia se ymmärtämä rupes. Kon dulttin Galljongylä
asemall, ni sepp men viinpottuas hakema sinn virkhuanehe. Ja ko
se hänell annetti, ni hän nappas korki auk ja ennengon gukka ol
ajatellukka estä händ ryyppämäst asema virkhuanes, ni hän jo ol
ottann aika siämauksem botustas. Mutt tuski hän ol ryyppys ottann, ni
häm bruiskas kaikk pois suustas ja sanos: "Fyi pahus, vett! -- -- Vai
semmost te mnuullt teet; otatt mnuu viinpottun, ryyppätt sen dyhjäks
ja panett vett sija! Mutt tiädättäk, mitä siit tlee? Tänn mnuu viinan
hind taikk saattakki nähdt toist!"
Siinäköst sitt vast upra tul. Kondukteer ol valla helisemäs ja vaikk
hän sääkkräs, ettei hän ollp potun gorkki pidellykkä, ni nii siins
sendä vaa lopuks käve, ett hän sai maksas sepäll viina hinna. Ja
kiirust sittengi, sillett ei juna seis muut kon gymmne minuutti
Kalljongylä asemall.
Ja ko Äimäl ja sepp sitt ehtohämys tallustliivak kottippäi, ni sepp
ott plakkristas ne rahak, ko hän ol kondukteerild saann, räknöitt
nep, pist nek kukkros ja sanos: "Täsä o melkke jämt niim bali, ko
mnää hävesi sill edelisell reisullp piljetistän ja makso yäsijastan.
Nii ett kondukteer ja mnää ole nyk kuiti, vaikkei tämä kaikk juur nii
lailist tiät mennykkä. Mutt oikkeus o semne, ett stää joutu tämne
miäs välist hakeman giärttäten gaarttate."