Se ihmispolv kon diätä ja tunde, kuip pali prässi siin ol, ennengo
Raumall merikoul saatti, ruppe jo vähitelle harvenduma. Ja harv
niist jälill olevistakkan, go stää asja ajovat, tiätäväk kaikist
niis piänist esteist, ko se laitoksen diällk koitettim bann. Harv
tiätä esimerkiks sen, go mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro tiätävä,
ett Moson gapteeni huushollerska, ko ol Fiia nimeldäs, ja Pajala
handelsmanni Agaatta ja pari muut heijän duttvatas, kom balveliva
parhamis paikois Raumall, olivak koko semse laitokse vastustaji ja
sanosiva, ett kaikk semsek koulu ova vallan darppettomi eik pohjaldas
mittä muut ko Antikristukse vehkeit. -- Sillaill oikke he meinasiva
ja ko he, niingo sanott, palveliva hyvi ylösotetuis huusholleis,
niin Dasala Vilkk, ko ol kovasten goulum bualellp, pelkäs, ett hep
pia saava isändväkeski villitty. Sendähde häm byysikim Birksteeti
Jankken, gon diäs, kui vaimväkketten gans kunaki aikanp puhella,
mennk koittaman gäänttä Fiia ja Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas.
Pirksteeti Jankke ol kovast valmis semssem bissnessihi ja yks
sunnundaehto-pual, ko Agaatta ja ne muu ämmä, ja Moson gapteenim
basurpoik, Penu nimeldäs, istusivaf Fiian dykön viärasill Moson
göökis, niin dlee Jankke sinnp, puhele ens ilmast ja häist ja
maahambanjaisist ja sano sitt yhtäkki: "No, olettak kuull, ett pidäis
saatama merikoul tänn Raumall?"
-- Kyll mnää semmost juttu kuull ole -- sanos Fiia -- ett
semmostakkin dänn rustat meinata ja se o mnuu miälestän hyvi halju
toimitust se.
-- Halju oikke semne ruljangs o. -- Tlee siitäkkin daas yks
Belsebuubim belivärkk tähän gylähä, puhel Agaatta ja anno Fiian
gatillk, ko istus ja kehräs häne sylysäs, kaffett tassistas.
-- Vai halju toimitust se o, ja Belsebuubim belivärkk se o -- --
Niin des sanott ja sanokka vaa, -- tiuskas Jankke -- mutt ei se
merkit mittä, mitä tes sanott, kon de olett näis asjois juur niingo
hull myllys. Mutt mnää, ko ole vanh merimiäs, mnää ymmärän dämä asja
ja mnää sano, ett se ongi vast vähä surkkjan darppeline alstantt,
semne merikoul. Meill o mailmas pali turhutt ja tarppetond, niingo
esimerkiks tomsek katirakkrik, kon des syätätt ja juatatt -- --
-- Sanosiks snää, Jankke, katirakkriks tätä kiltti elukka, huus
Agaatta ja yhtäkki Fiian gatt ol kynne harillas Jankke noka all.
Mutt ei Jankke tiättos pistänns semsist. -- Pysytäst asjas, hän sanos
vaa ja jatko puhettas. -- Nii, stää om bali turhutt mailmas, mutt
älkkäst tulkk sanoma, ett merikoul on darppeton. Jos tet tiädäisitt,
kuit tämä mailm oikke o rakenett ja tiädäisitt, kumses pelis stää
joutu olema semnen, gom bistä nokkas vähä kauemaks ko Rauman dulli
ulkpualell, ni ett tep puhuis mittä merikouluist ja sengaldasist.
Näättäk, ei seilamine mikkän gonst ole. Kyll mar jokane laevan
gulkema saa, ko Jumal vaan duule anda ja ko lyä seilej pääll vaa
surkkelemat, niingo moniki deke ajattleemat, kuip pali se kustanda
astjam bääll, ko liiaks seili fyärä. -- Nii händ, ei seilamine mikkän
gonst ol, jos ei mittä muut tahd, ko menn ettippäi vaa niingo mikäkin
grohelo. Mutt ei se ettippäi meneminengän däsä mailmas koko autus
oi: täyty tiättäk kans, mihi mennä ja misä kullongi olla. Ja siihen
darvita vähä enemä hujumentti gon davalise ihmsem bääkopas o, siihen
darvita oppi ja se opi saa merikoulus. Nääks nyf Fiia, jos mnää sido
liina snuu silmilles ja kiäputa snuu oikke riivatust ymbärs täsä
laattjall ja sitt --
-- Koitast kiäputta vaa, niis saas nähd, kuis snuun gäy!
-- No ol ny vai, pöhkö, mnää meinasi vaa, ett jos mnää niingo
esimerkiks sidoisi liina snuu silmilles ja sitt viipotaisi snuu oikke
aika tavall ymbärs, ni -- --
-- Ni snää saisikki nähd vähä kirkka vastukse. -- Em mnää mein ruvett
snuu esimerkikses, älä luulekka!
-- No, mutt Herra nimes, _jos_ mnää teksi se --
-- Mutt kodes snää teekkä stää, se o vale se! Koitast tull vaan
dänn, ni mnää revi silmäp pois päästäs!
-- Oi voi sendän deit vaimihmissi, kon deill o annett niim bali sissu
ja nii vähä järkki. Mutt mnää selitä sittengin deillt tämä merikoulu
asja, ettet siin ijangaike stää hauk ja nälk. Ajatelkkast nys sitt,
ett mnää panen duam basurpojam, Benu silmill liina ja viipota händ.
-- Jaaha, viipot vaa ja oikke aikatavalls sittengi, kyll se junkkar
sen guurin darvitteki, sanos Agaatta voorostas.
-- No, mutt ol ny vai Jumala lahi ja ann mnuu selittä. Mnää kiäputa
händ ymbärs silmä ummes täsä laattjall ja jätä häne siihe sitt.
Luulettak, ett hän diätä, misä hän o.
-- Tiätä kaiketakki hän se, ett hän o Moson göökis, huusivak kaikk
ämmä yht haava.
-- No te mar ny olett oikken gahkoj. -- Niin, diätä kaiketakki hän
se, ett hän o Moson göökis, mutt luulettak, ett hän diätä misä uun o
ja misä ovi ja misä akkna ova ja misä te istutt, jos olis mahdolist
usko, ett tep pidäisitt suunn gii. -- Ei, hän ei tiädäis yhtikäm behu
niist asjoist, muttko läksis kävelemä, siks ett löis pääs seinä ja
sitt hän gulkis pisi seini, siks ett hän vähitelle löydäis akkna ja
ove ja muuri ja teijä ja kaikk ja tiädäis, kuip päin gaikk ova. Nii,
ett ei häne oikkjastas sendä mikkä hätä olis enemppä ko näitte meijän
goulun gäymättömätten gippreittengän, go sohlava Rauma ja Saksa väli
semses rapakos, ko Itämeri o. Ei siins seilates mittä oppi tarvita,
ko mennän golistella vaa yhden give nokast toissehe, siks ett ollam
berill. Mutt toist se on, gon dulla Aklandi valdmerell. Sendähde ei
heit päästetäkkä sinn laeva kuljettama, sill ett siäll he olsiva ilma
merikoulu oppi niingo, jos mnää veisi snuu Agaatta pimiäns syysyän
Lavila aukkjall ja lykkäsi sitt liässuhu ja jätäisi snuu sinn.
-- Jaa ett mnää tliisi snuun gansas pimjäns syys yänf fliitoma Lavja
aukkjall? Tiäd vähä huutti sengi aabrott!
-- Nii mutt ko mnää ny sanosingi ett, _jos_ mnää veisi snuu sinn --
-- Nii juur snää meinasi; mutt tiäds snää se, Jankke, ettei siit tul
mittä; ei tapadk koska, ett mnuun guallu muldam bäällt tulla sanoma,
ett tosa ny makka hängi eik enä kohk ja kuah Pirksteeti Jankken gans
turuill ja tanhvill. Nii ei käyk koska ja styyr vähä suus, se neuvo
mnää snuull anna, sengi uutskott.
-- Olett tes nys sendä oikken giusan gappli, te ämmväki. Mutt
sama se, en mnääkän dliis snuun gansas Lavila aukkjall, pys snää
kotonurkisas vaa, mutt mnää sano se vaa, ett ko Aklandill olla, ni se
o Itämere rinnall niingo mnää täst köökist veisin duam Benu Lavila
aukkjall ja Lavila aukki olis sadoj kerroj laajeve ko ny, nii ettei
silm kannais toisest äärest toissehe--
-- Vai nii, mutt mnuu miälestän siin o jo nykki enemän gon darppeks
avarutt yhde miähe lääniks.
-- Nii mutt ei se ol mittä Aklandi rinnall ja pids suus kii, ett mnää
saan dämä asja selittä. -- No nii, jos Lavila aukki olis nii avar,
ettei lainkka sem bäät näkis, ei millän gulmall ja mnää veisin dua
siunatum Benu sen geskell liin silmill ja sanoisi hänell, ett hän saa
otta liinam bois parin diimam bääst ja korjaisin goippen oikke aika
kiäru, nii luulettak, ett Penu sitt tiädäis, mihim bäi hän läksis
menemä. Ei maare. Ei mittä hän diädäis. Nii olis seonnk ko Vassberg
paittahas ja kyll vaa itku väänäis, ennengo ehto maili olis ja
travat sais risti ja rasti niingo Jeerusalemi suutar eik vaa löydäis
mihinkkä. Semmost se Aklandillakki gulkemine olis ilma merikoulu
oppi. Joko ny ymmärätt?
-- Ymmärrän gyll mnää, mutt mnää tiädä ja se, ettei Aklandill
lähdetäkkä liin silmill. -- Älästis koitakka, Jankke, tull meist
pilkka tekemä.
-- Oi voi sendä, Fiia, kyll snää ny olik koko viisas olevannas ja
järkeväs ihmne snää ylipäätäs olekki, mutt näit asjoit es snää ymmär
lainkka. Nääks, ei siäll Aklandill aut lainkka vaikkas pidäisi yäp
päeväs silmäs seljälläs. Siäll ova nääks pimjä yä ja taevas o ussem
bilves, ettes nää aurinkko ekkäs tähdej viikkausin; es nää muut
kon daevast ja vett, vett joka haarall niim bitkälttä ko silmäs
kanda, sill ett Aklandis ongi liänd tiädäks vähä enemän go Itämeres
ja muis kuraproteis. Ja kos sitt oles seilanns siäll Aklandill
voorkausräkningill risti rasti, niin dakka maare mnää se, ettäs
viimen gysyisi, misä jumal siunakko mnää mahda oll ja kuit tääld
kotti löydetä.
-- Jessimandessikast sendä! Jaa, mutt kuingast vissi siäld lainkkan
gotti löydetä?
-- Äähäh, jokos ruppe ymmärtämä, ett se o vähän dylkki paikk. Mutt
ny ongi nii, ett ei siihen darvita mittä muut, ko ett kapteen, go o
merikoulu käynnt, tlee ulos kajuutist, otta höyde ja kara kattoman
grunumeettri ja räknöitte yhde hiuka ja sano sitt, ming numrase
merendiaanim bääll olla.
-- Kuis snää sanosi? -- Merendiaan. Mikä se o?
-- Nii, siin ny näätt! Puhelett merikouluist ja seilamise opist
ettäk tiäd edes stää, ett mikä merendiaan o. Mutt mnää selitä sitt
sengin deill. Näättäk merendiaani ovas semssi pahuksem bitki tervatuj
trossej, ko om biukotett maan doisest navast toissehe semsis paikos,
misä valdmert o -- mais ja piänemis vesis ei niit ol eik niit siällt
tarvitakka. Eik siink kyll, ett niit o semssi merendiaanej, ko menevä
maa yhdest navast toissehe, muttko niit o viäl toissiakki semssi,
ko ovap piukotetup poiki näitte, nii ett koko valdmeri o sillaill
jaett ruuduihi eik semse miähen, go o merikoulu opi saannt, tarvitt
mittä muuttkon daeva merkeist ja sekstandeist ja oktandeist ja muist
alstandeist räknöit, ming numrasem bisittäisi ja ming numrasem
boikimbäi menevä merendiaanim bääll olla ja sitt hän näyttä yhtäkki
sormembäälläs kartast, misä laev o.
-- Siunakko sendä, vai semmost se seilamine oikkjastas ongi.
-- Semmost oikke se ongi, se pareve ja korkkeve seilamine.
-- Jekka sendä, mutt kuule, eik ne laevas sekk niihin drossruutuihi?
-- Ol vaik kaaho ol! Pohjas ne ova.
-- Vai pohjas. Mutt kukast nes siäll näke.
-- Äij. Kapteen niist selgo otta sekstandeines ja oktandeines ja
kiikreines ja värkeines, niingo mnää jo sanosi.
-- Kyll on glookku! No kruunun gapeni ne merendiaanit tiättvästengi
ova.
-- Kruunu vehkeit oikke ne ova. Kenest muun gon gruunu.
-- Jaa-a, on däsä maailmas sendäm bali ihmelist -- Mutt kuule eik
semne merendiaan goska menp poikk?
-- Mene händ. Mene oikke. Siäll Aklandim bohjall o semssi suuri
krauijakkin, go välist saava merendiaani saksettes rakko ja
katkasevas se, ett yks klipsaus vaa o. Ole mnääkin gerra ollp
paikkamas yht poikkis-merendiaani, ko men yli Aklandi Englannist
Ammeriikkaha.
-- Mahdo siin ol vähti.
-- No se saatt usko, ett me hiki hatus siin vähtäsi. Ymmärtä sen,
go meri käy, nii ett ei kunaka aikant tiäd, misä o ja joutu siins
semmost hirmust trossi plissaman, go o niim baks ko mnuu reiten. --
Eng mnää toist kertta enä menekkä semssen daksvärkkihi. -- Ei mar,
täyty lähtit täst maatakkin daas, kon ei tiäd vaikk jo huame aamust
aikasi lähdetäis painamam bois gotto, kosk tuul näyttä käändyväs
semsellk kandill, ett o hyvä menn. -- Nii ett hyväst ny vaa!
Siihe Jankke jätt koko seorkundas ja kulus pitk aik, ennengo ämmäs
saivas sana suustas. Mutt vihdo viime Agaatta meinas, ett olis
hän ennen diätännk kaiken dämä, ni ei maare hän merikoulu sunkka
vastustann olis.
Siihem buhesse sanos Fiia jatkoks, ett kerkke mar sen goulum bualest
viäläkkim buhuma ja ilmottaman gaikill ihmsillk, kuit tarppeline
laitos se o.
Ja kyll Fiia ja Agaatta ja ne muuk, ko Moson göökis kuulivap
Pirksteeti Jankke selitykse, sitt puhusivakkin goulum bualest, nii
ett oikken dupettumam bakkasiva.
No nii. -- Vähäs pali seiso. Raumalls saattingi sitt merikoul, mutt
siin uskos mnää ole, ett jos ei Tasala Vilkk olis lähettänns semse
miähen gom Birksteeti Jankken, go ol oll merendiaanej paikkamas,
käändämä Moso Fiia ja Pajala Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas, ni
ei Raumallk kukatiäs viäläkkä olis merikoulu.
"Esmeralda" jungi joulaatt
"Ansion" gajuutis Liverpuuli redill istutti ja viätetti joulu: Meill
ol nainn miäs kapteenin ja hän ol ottannf frouas fölihis täll reisull
ja se frou kaiketakki se ol, ko ol pannt tämsen davalist juhlaliseman
galaasi joulaattehtost toime. Ei siink kyll, ett miähek käskettin
gajuuttihin, daijottin gaffett ja nisust ja todi ja ett kokk keitt ja
paist ja hääräs ko helkkar kaikengaldaste joulräätettem baris, muttko
se frou ol kaike lisseks viäl toimittann josta -- en ymmär mist --
kuusengräksynkin gynttlöines pöydäll ja timber ol laittannk komja
himmelin gattoho. -- Nii händ ja tupakki ol jos jotaki sortti siinp
pöydäll. Ol Jaakobstaadin gämmboot, ol viis veljest ja ol Rettingin
gasakkaki ja pikanelli ol niingom bitki kärmeit vaa. Sillaill oikke.
Komja juhla meill oikke ol laitett ja oikke joululd tunnus, vaikk
olttingin gaukanp pois kotto. Ja ymmärtä se, ett siinp puhe rupes
luistama semslen drahtmenttettem baris. Pauhatti oikke siin yht ja
toist ja tul siins sitt viimem buhe siitäkki, mimsis olois kukin
gulloingi ol joutunn jouluas viättämä reisuill ollesas. Ja ymmärtä
se, ett semses joukos, kon ei oll ensmäise reisum boikki muit kon
gokk, ol yks ja toine viättänns se juhla monells sortill, millo
hyvingi hauskast, millon gurjutt kärsite.
Ja viime rupes puhe käymäm boosuldakki, vaikk hän davalisest istus ja
kuulustel vaan, gon doisep pauhasiva.
Nii, sanos boosu, -- monellt tavall oikke stää merimiäs joutu
jouluas viättämä ja enimitte hyvi ikävällt tavall. Ole mnääkin gerra
joulaattont tull Chicagoho hirtettäväks eik sekkä tiukka hauskald
tundunn, vaikk mnää sendä vihdo viime hyvim bärjäsi itten siit
reisust eik siit hirttämisest mittän dullk, koskan viäl täsä istu
ja kurkkun viäl o siin reedas, ett todi luista turkase hyvi huiluan
myäde alas, niingo näätt. Ja vaikk mek kyll ilman todistuksiakki olsi
uskonn boosu sanat todeks, ni häm bist yhdells siämauksellp pualen
glassi todi liiveihis, sylk truiskautt hampattes raost ja jatko
juttuas.
-- Se ol näättäk sillon, go mnää jungins seilasi Esmeraldas. Ol seki
aikanas hyvä alos oll, mutt vanh ja paikotellem berstandunns se jo ol
sillon go mnää siihe hyyry oti. Vanhema merimiähe varotivakki mnuu ja
sanosiva, ett älä hual menns siihe astjaha, sill ett ei stää tiäd,
kosk se rojo reppe ja snuull o viiminem bapuruak edesäs. Mutt mitäst
mnää, ko oll nuar ja järjetön, olsi neuvoist hualinn. Mnää oti hyyry
vaa eritottengin, go siin maksettim baremppa palkka ko muis laevois.
Ja maksettin gaiketakkin go siin henges kaupall miäs brasseis joudus
olema. Sillaill oikke ja sitt lähdetti. Mutt juur ko me värkeinen
oli menos alas haminahan ganalvahtkopan dykkö, niin dlee Pihala
muar preiv ja jongumoine tullo kädes ja kysy: "Ettäkköst te ment
talvreissuhu ja Ammeriikkaha saakk?"
-- Semne oikke olis meining, vastasiva miähe.
-- Semssi se äij pauhas, ett viädäm blankklast Cardiffihi ja siäld
painetam bainolastis Pensakoolaha.
-- Oi voi sendä, ettäk tes sitt otais toimittaksent tätä preivi ja
tämä sukkpari sill meijä Vikull. Se asu Ammeriikas siink kaupungis,
kon däsä preivim bäälls sano. Kyll mar te vaa siäll Ammeriika rannas
näät jongun, go mene siihen gaupunkkihi ja toimitta nämäs sändi
ettippäi ja paikall.
-- Älkkä hulluijan gohisk, muar kuld. Ei siäll ni nässist preivej ja
tavara saak kulkema reissavaisten gans ko Suames. Siin Ammeriikas
ongi, näättäk, vähä enemä lääni ko meijä maas. Lähettäkkäm bostis
vaa, mitä teill o lähettämist
-- Nii, mutt se tlee niin dyyriks, ruikuttel Pihala muar ja itk ja
pyhkes nokkatas esliinahas.
-- Läggoo, huus styyrman samas ja mnää ja kokk ja kajuuttvaht oll jo
pann Esmeralda isom baati fongliina yli olgan ja oli ruppemaisillas
vetämäm baatti miähines ja lasteines hamina kohden, go mnuu yhtäkki
lykkäs miälen, ett kummost sendä olis, kon goitais toimittas se
muari asja. Ja siins samas mnää jo olingi muarin dykön ja sanosi:
"Andakkast äkkin dänn net tavara, muar, kyll mnää toimita se asjan,
goskei kukka muu ot stää tehdäkses."
-- No, snää mar oles siunatt miäs! Saas nähd, ettes kad, ettäs ole
vanha ihmist auttann. Jumal snuu siunakko ja onnelist matka ny vaa!
Mnää pistim breivi liivim boviplakkrihi ja pidi sukkpari kädesän,
siks ett haminaham bäästi ja pani nes siällk kistuhun ja ajattli
itteksen, ett olis stääki lyst tiättäk, kosk Viku saa preivis ja
sukkas, jos hän goska saa ne.
Meill ol sitt vallan gaunej ilmoj ja myättässi tuuli, nii ett se
meijä matkan Cardiffihi men oikkem bualkundasest. Vähä runssasten
gyll se Esmeralda vuas, mutt ei sendä nii, ett se asi pahast harmiks
pistänn olis. Ja ko mes sitt Cardiffis oll losannp plankklastin, ni
me läksim bainama yli Aklandi. Ja kaunist ilma ol nykki, siks kom
bäästi Meksiko lahtehe. Mutt siäll meills sitt algokim beli. Mes sai
semse myrsky ylitten, etten mnää ol enne eng jälkkem bali semses
oll ja jos ei meill olis oll semnen gapteen, go ol tottunns sualese
vede hajuhu vähä enemän go moni muu, ko laeva fyärä, ni merem bohjas
mnää ja kaikk muu Esmeralda miähe ja päälysmiähe makkaisi. Mutt,
niingo sanoit, se meijä äij tiäsiki, mist nuarast kullongi vedetä
ja me olsin gukatiäs hyvingim bärjänn itten lopuld, jos ei meijä
astjan yhtäkki olis ruvenn vuatama. Ei se paha kestänns stää myrsky
rundlemist, muttko repes jostakki saumast ja ny meill algo semnen
dyä, etten mnää toist kertta tahdois semses oli. Mes kun bumbut yä
ja päevä ja sittengi ol nässist, ettei mentt pohjaha. Ja mitä enemä
mep pumppusi vett pois stää enemä stää pakkas lissän dleema laeva
ruumaha. Alus em me ottanns stää pumppumisen doind niim beräte
vakavald kandild, kon dehtii riuskast tyät ja Teuko Frankke, ko semne
veissutten dekki ai joukko ol, laitt pian dämse värsym bätkä:
Pumppukam bumppukka, hii ja ohoo!
Kattokast, Aklantt tyhjendy jo!
Stää mes sitt veteli aikan guluks jolla vanhall junttamiäste nuatill
ja hakkasim bumppu ko riivatu. Muttko stää tyät rupes piissaman
golmanell voorkaudell, nii gyll veissamine unhotus ja Frankke sanos,
ett hän mene huilama ja hukku niingon gatimboik miälumin go hän
hakka ittes hukka sem bumbun gyljes. Mutt meijän dimber, ko ol pali
mailma nähn ja pali kirja lukenns, sanos, ett hän luule, ett jos
merimiäs kualttuas kadotukselle joutu, ni ei händ kuumudellk kiusat,
muttkom bumppuma häm banna rangastukseks syndisest elämästäs ja
pahoist töistäs. Ja juur ko hän o saamaisillas astjan dyhjäks, ni
se vesi ko hän o saannp pois pumbutuks kaadetan dakasi sinn, mist
se on dullukki. Ja hän saa vaam bumbut ja pumbut. Semnem buhe sai
Frankke vähä fundeerama ja nokk noros hän daas hakkas pumppu, nii
ett vähä henkki ol. Mutt ei meit sittengä mikkäm bumppumine auttann
olis, josei yks tansklainem brigi olis meit pelastann juur viimesell
hetkell. Sillett tuski mes sem baateihi olim bääs ni Esmeralda
kallistus ja vajos syvytte niingon givi.
Se tansklaine men ja Pensakoolaha, nii ett sinn me lopuldakki sendän
dlii ilma mittä muut omasutt ko ne vaattek ko meijä yllän oliva ja
mitä niittem blakkreis ol. Mutt em mes stää surr, em mnää kummingan,
go nuar ja riuskas oli. Ja mnää päätingi, ett em mnää rupp odottama,
ett mnää kotti lähetetä, muttko ota hyyrym Bensakoolas ja lähde
mailmall. Ja kyll aloksi oliki ja hyyryj ol tarjoll vaikk kuip pali.
Mutt mnää olin dull vahingost viissaks ja ajattli itteksen, ett käy
kuik käy, ni ei mnuu semsse laevaha saad, ko vuata, nii ett yhtmittam
bumppuma joutu. Ja sendähde mnää meningi laevast laeva ja oti vaari,
misä pumpptang ol kiildäväks kulunn. Eik semsist sunkkam buutett oli.
Ja aingo mnää semsen giildäväm bumpungahva näi, ni mnää ajattli. "Ei
poja, ee-ei, tähän guppihi ei mnuu kekatakka."
Mutt yks päev ko mnää jällk käveli siinp pisi rantta ja poikkesi ai
joukko jongu laevam bumpuvartt kattoma, nin dlee yhtäkkin gaks miäst,
ottava mnuun grajvärkeihin giinp, pistävä hansklova mnuu ranttemihin
ja sanova, ett ny om baras tuli heijä fölisäs vaa.
En mnää sillo viäl pali engelskat osann, mutt koiti mnää stää solkat
hiuka ja kysysi, ett vikakost ny on, go mnuullt tämmöst evervaltta
tehdä. Mutt ei ne miähek ko naurova vaam, byäräytiväk kätes ymbärs
kaulatas ja vahtasivat taevast kohde, ni ett mnää ymmärsi, ett naru
jatkoks he mnuum bistä meinasiva. Ja se tunnus tylkkjäld, ymmärtä se.
Sitt hep paniva mnuu ajopeleihi, eik ollk kulunn monttaka hetki, ni
mnää jo olim Bensakoolan gistus.
Seoravan aamunp pistetti hansklova jäll mnuu ranttemihin ja sitt
lähdettin gulkema rauttiät myäde, en diätänn mihi. Mutt kahde
voorkaudem bääst mep pysäsi kauhja isson gaupunkkihi ja mnää
kuljetetti jälls sen gylän gistuhu. Ja ko mnää siäll oll vähä aikka
istunn, niin dul iso joukk semssi poliismiähi mnuu vauhkottleema ja
sopotiva engelskatas. Viimen dul sitt viäl yks vanh herr ja rupes
andaman giäru niillk kahdellk, ko mnuu pisi Ammeriikkat laahann
oliva. Ja ko hän aikas ol heit klumminn, ja kironn ja pärmändänn,
ni hän läks menemä harmeisas. Nek kaks mnuu miästän gattliva hetke
aikka toinen doistas hyvi nörkö näkösin, mutt yhtäkki he ottiva mnuu
välihis ja sitt lähdetti ulos fanghuanest kaupunkkihi. Mutt hetke
matkam bääst ne junkkri läksivä liässu ja siin mnää nys seisosi oudos
kaupungis valla avuttoman.
Niingo sanott, em mnää pali engelska osann, mutt osasi mnää stää
sendä se verra, ettän taisin gyssy yhdeld semseld maistraatimiäheld,
ko seisos keskelk kattu, ett mikä tämsen gaupungi nimi oikke o. --
Mutt voi turkanen, go se suutus ja pudist nyrkkiäs mnuu nokkan all ja
käsk mnuu menns se ainasen diä.
-- No, om mar tämä nys sendä oikken gamala, ajattli mnää, meni jäll
vähä matka ja kysysi yhdeld herrald, ko ol hyvälaita se näköne, ett
mikäst kylä tämä oikke o.
-- Jeerussalem, vastas se roist, men menoijas ja nauro holott
mennesäs.
Engöstän sendä vihdo viime mahd löyttät tääld jongu viissangi ihmse,
ajattli mnää ja tramppasi ettippäi vaa sinnppäin go mnää ymmärsi, ett
kaupungin geskkoht ol. Ja ko mnää sitt kulje ja kulje ettippäi, ni
mnää tlee semsellk kadullk, ko ol puadej täynn kummallakkim bualell
ja ko mnää sitt luin dankkasi niittem buadettem bäällkkirjotuksi, ni
niis ol ussemis sana "Chicago."
Annast katto, engöstän mahd oll Chicagos tuumali mnää ja ko se nimi
ai ussemi ja ussemin dul mnuu silmihin, ni mnää ymmärsi, ett Chicagos
oikke stää ny oltti.
Mnää olin gaikes onneks kuulit tämsestäkkin gaupungist puhett, nii
ett mnää tiädä, ett semne o mailmas, ja ko mnää sinn ny oll joutunn,
ni ei ny enä ollk kysymyst muutt ko, ett millaillt taas kunjallp
päästän dääld kottippäi. Ja se oliki vähä kiper kysymys, kodei
mnuull oll rahakan gukkrosan go muutam engelska silling muistaksen.
Vissemäks vahvudeks mnää sendä istusi yhdellp pengillk, ko ol
siink kadu viäres, otin gukkron esill ja rupesi räknöittemä, ett
palik mnuull ol stää ainelist hyvytt. Mutt ei stää herunns siäld
enemppä ko viis sillinkki ja yhdeksäm benssi. Eik semsells summall
pitkällp potkit semses kyläs. Kyll mnää se ymmärsi. Mnää käänsi
sitt viäl kaikk plakkrinikki väärimbuali, ko mnää ajattli, ett
jos sinn olis joku raha öksynn. Ja ko mnää sitt koperoitti liivim
boviplakkariakki, niin dul kässihin se Pihala muarim breiv, ko mnää
valla jo oll unhottann. Mnää kato stää preivi ja ko mnää sitt lue
sem bäällkkiijotukse ni siins seisos ens: "Viktor Pihala" ja se all:
"Chicago" ja sitt kadu nimi ja talo numra.
No mutt ol nyk klookku sendän, gom Bihala Viku asuki näämäs tääll,
ajattli mnää, tahkosi silmiän ja lui sem bäällkkirjotukse viäl toisen
gerran, gom belkäsi, ettän gukatiäs oll erhettynn ensmäisellk kerrall.
Mutt engä ollukka mnää erhettynn ja ny mnää meni vähä äkki jälls
semse maistraati miähen dyä ja kysysi häneld, kuis siihe daloho
mennän, go siinp preivim bäälls sanota. Ja kyll hän gadu hyvin diäs
ja neuvos mnuu, kui mnuum bit se löytämä. Ja nii mnää sitt läksi.
Käveli ja käveli ja näyti ai joukkom breiviän ihmsill ja sai uussi
neuvoj. No, em mar mnää tämängaldasesakkam bisnesis oll olis se
jälkken, go mnää pikku poikans stää meijä mullvasikka joudusin
gaahistama Vasaraiste metis, puheli mnää itteksen, go mnää siin
ilosell miälellk koiti luusat itten määräm bäähä. Ja tul mar mnuu
vasta vihdo viime semne ihmnen, go sanos, ett tosa se o ja näytt
yht talo toisellp puallk kattu. Ja todestakki ni siin ol semnem
buadindapane ja ovem bäälls seisos: "Viktor Pihala." No, mitäst täst,
mnää meni vähä äkki sinn, avo ove ja valla oikke, siälls seisos Viku
keskellk kaikengaldaste mööblette ja mnää ymmärsi, ett hän ol niit
ruvenn värkkämän, go hänes ai semmost nikkri vikka ol oli.
Viku kattel mnuu hetke aikka vähä pitkäst, mutt sitt hän sanos:
"Katost Jokela Jankket, oleks snääkin dääll?"
-- Ole händ, niingos nää. -- Hyvä päevä kans vaa ja terveksi Raumald.
-- Päevä, päevä. -- Kiitoksi vaa, mitäst kuulu Raumald ja misas
asjois snää täällppäi liikkell ole?
-- Ei mnuulls sem baremppa asja olk kon dulin duaman dätä preivi snuu
äidildäs. -- Anno hän viäl yhdem bari sukkiakin mnuun duadaksen,
mutt niitten gans tul semnem biän glumm, ett ne menivä merem bohja
Esmeraldas, ko se haaverin dek Meksiko lahdes.
Viku ott preivi ja sanos: Älä siin ny hulluttel, niingo snuun dapas
o, muttkon duls sisäll ja selit kuis snää tänn joutunn ole. -- Nii ja
kiitoksi preivist. Se om barhamppi joullahjoj, mitä mnää tänäpä saa.
Jaa mutt taita mar ollakki joulaatt tänäpä, sanosi mnää, ko oll
joutunn jo valla viikkvillihi niis vastongäymsisän.
Joulaatt oikken dänäp o ja se snää viätä meill, puhel Viku ja vei
mnuu asumuksehes, ko ol piham beräll. Ja siäll ott Viku frou taikk
emänd, miks mnää händ sanoisin, go se ol semne oikke fiin ja nätt
ihmne, meijä vasta ja kamalast mnuu trahteeratti ja plääjätti. Ja
kyll meill juttu piisas, se saatt usko. Eik Viku lakann ihmettleemäst
stää, ett mingtähde nep poliisi mnuu fanginn oliva ja laahann mnuu
Chicagoho saakk. Mutt vihdo viime Viku frou äkkäsikin, guis se asja
lait ol. Hän garas toisse huanesse ja ko hän siäld dul, ni hänell ol
ammeriikkalaine aviis kädes ja sitt hän ja Viku rupesivas stää lukema
ja naurova, nii ett he pakattumam bakkasiva.
-- Pahustakkost tes siin nauratt? kysysi mnää viime.
-- No ko snää ole otett siks suureks rauttiäryävriks, kon däällppäi
om bahoijas tehn. Katost, täsä o hänen guvas. Kyll se ongi snuu
muatoses. Ja täsä prändis sanota viäl, ett tämä ryävär ei olt
taitavannas engelskat, jos hän giikkihi joutu. Ja pahus soikkon, gon
däsä mainita viäl, ett hänell o arp viildem boiki noka juur niingo
snuullakki.
-- Sanotang vissi nii? -- Nii, siinäs ny nääk, kui nep pahat teo ain
duava rangastukse jälkkes. Niingos muista, ni mnää sain dämä haava ja
arven, go mnää putosi apteekin dregooli aedald sillongo me molemas,
snää ja mnää, pikku poikin oll omeni varkkais.
-- Sillaill oikke, sillo oikke snää se sai ja on daitanns se
ryävär-Dick saad arpes samois toimis, mutt summ se ny vaa o, ett ko
snuull o se arp ja oles se ryävrin gokkone ja näkönengi hiuka ja ko
snää kulji laevast laevaha ja hyvi eppälyttävällt tavall vauhkottli
ymbrilles ekkäs engelska taitannt taikk olit taitavannas, ni em mnää
ihmettel lainkka, ettäs joudusip poliisetten gässihi.
Semne oikke asja lait ol ja fundeerasi me Vikun gans, ett jos mnää
ruppeisi rautrahoj hakema niild viraomasild, mutt sitt mep pääti, ett
kosk o semne vuade aik, ett pitä oleman gunni Jumalall, rauh maas ja
ihmsill hyvä taht, ni em mekkän dahtonn ollp pahasuappassi, muttko
jätin goko asja sikses.
Ja hauskemppa jouljuhla mnuull o harvo ollk ko siäll Vikun goton.
Mutt tul mar mnuu miälehen, go mnää siin istusi ja nautesin
gaikengaldast trahtmentti ja o mond kertta jälkkembäingi miälehen
dull, ett millaill mnuu oikke olis käynn, jos em mnää stää Pihala
muarim breivi olis ottann ettippäin doimittaksen.
Semssi se boosu pauhas. Ja se ol meijä muitte miälest semne hiuka
opettavaine jutt. Eritottengi met tlii siit ymmärtämä, ettei saas
sendä vallan dohromaisest töllötells sillongan, go laevattem bumbuj
syynämäs käy.