Me oli, mnää ja Mustaoja Frankke ja Telkklän Danu yhtens
sunnunda-ehtopäevän joutunnk kuki asjoillas toinen doisen seoraha
Luvjan girkoll. Me makasin, go me oll saann asjan glaariks, kedolls
siink kirkkmaa aeda viäres, praakkali yht ja toist ja käryttlin
dupakki. -- No, ko siins sitt kappal aik ol jaaritellt ja pantt
mailmam bitime laillssen gunttoho, ni sano Frankke: "Ny ovak, kuulem,
kaikk mailman geisri ja kuninkka ja korkkema herra joutunnt toinen
doises kraisuist kii ja tappleva nyskivä, nii ett tomu tuaksu.
Ja mnää olen guull, ett piänemb väkiki ruppe pia ottama isomist
esimerkki ja aika kans tapplema. Nii ett siin mar sitt vast krahin
gäymä ruppe."
-- Ruppe händ -- sanosi mnää -- sota siit tlee ja kamaleve kon goska
enne.
-- Sota siit tlee! Ett tek kans pali tämä mailma menoist tiäd --
tartus Tanu meijäm buhesse -- ei siit sotta tulk, ko se o jo. Mnää
käve juur papplas ja kirkkherr puhel mnuull, ett jo oikke nes siäll
lännembualell -- en muist se maa nimi -- toinen doissias ammuskleeva.
Ja kirkkherr sanos -- niingo se ongi -- ett kyll hän sendä oikke
ihmelist o, ett, vaikk mek kirjota 1914 ja ole niin daitamattoma
sivistynnyj ja oppenuj olevannas, ni yks kaks mek keskell jumala
suama viljan gorju aikka ruppen dappaman doinen doissiam bahemin go
mikkäkkim bedo.
-- Jaa-a, se olikin dosi puhe -- sanos Frankke -- Vai jo mar siällp
paukutella. Mahta siin oll vähti ja meteli, ko nii mond valtta yhten
dörmävä.
-- Myrkkyne guhin siink käy -- uskokkam bois poja - pist puhe jatkoks
Riihilä faar, ko meijä huamamatan ol seisattanns siihe liki meit
ja kuuli meijäm buhen. -- Se o viss se, ett siint toisengin gynnek
kärvendyvä. Mnää tiädä sen, go olen gans kerra oll lengeis, kon golm
valtta riidas ol. Ja ny niit valloj on, guulem, ussevekin gon golm.
Met tiäsin gaikk, ett Riihilä faar ai ol semnen glookuttem buhelja
ja tiäsi sengi, ettei äij oll olls sodas. Mutt pilam bäite Frankke
sanos: "Vai nii, vai olett tekki faar sodas oll. Ja oikke semses
suures sodas. Mikkäst kolm valtta sillo riitliväs sitt?"
-- No nii, ei se ny juur mikkä sota oikkjastas oli, mutt turkasen
giukkusest siins sendä rehgitti. -- Ja nek kolm valtta -- nii, ne
olivak köyhys, esivald ja jumal.
-- Voimakka valla oliva, sanosi mnää.
-- Voimakka, voimakka oikke, pali voimalisemak ko nämäk, ko siällk
kanuunoines äkseerava ja yks ol semne joukos, ettei händ vasta
autakkam bulittamine.
-- Nii händ, mutt kuulkkast faar jutelkkast meills se tapaus.
-- Saa kyll, jos niin dahdott. Mutt ongost teillp pojat tupakki,
ettän saa ens piippun däytte!
Faari kohde oijennettin goht kolmt tupakkukkro ja ko hän ol yhdest
pistännp piippuhus ja saann valu siihe, ni hän löi ittes vatalles
siihe meijä viäre ja algo.
-- Niingon diädätt, ni mnää pidi yhte aikka tota piänd talo
tuall metä reunas ja siinäköst sai täyden dehd, ko siit leipäs
ott. Rasitust ol pali: syyting ol, rahatte intträss ol, papi- ja
kruunuvero oliva, hollis täydys käyd ja päällsem bäätteks o se talo
siunatt semsell maandiängapplell, ett se niskas sai vähdät suvet
talve. Se on dua tanhva mutk tuall aukkjall ja niingon diädätt, ni
suvells siihen dlee kaikk sadevesi, nii ett sand mene helkkrihim
bohja myäde, syksyll ja kevälls se om bohjaton, vaikk siihe gaike
mailma sanna ajais ja talvells se o huanomalls säällk koht lund
täynn. Se o ai vaa ottamisem bäälls, se pahus. -- No nii, yks talv
jälls -- siit o ny jo viidettkymmend aastaikka aikka -- ni meill
oliva niin gamalat tuiskus, siink kynttläm-bäevä nurkis, ett mnää
rupesi olema valla hukas sen diängapplen gans. Juur ko mnää sai se
auk, ni jumal hakkas se lund täytte ja tuskim byry kerkes harvenduma,
ni jo ol falesmann mnuu niskasan huutamas, ett avast tiäosas auk,
rakkar. Ja stää kest viikkaussi. Napisema mnää jo meinasi ruvet, ko
jumal ja esivald mnuu köyhä miäst siin niin guransasiva. Ei mnuu
jumalan deos sendä nii sydämellen gäynnk ko se falesmanni ainane
nälkkimine ja pränkkämine. Meijä välillän ol, näättäk, semmost vanha
riitta ja hän näytt mnuull ny, ett mnää oll oikken giusan gapple
saann hänest Hän diäs, ett ny ol paras kupiikiajo aik ja ett mnuull
olis olis siint toimes hyvä tjäänesti. Sendähde hän ai vahtasiki,
ett olik mnuun diäosan auk ja joka tuisku jälkke hän ol valmis mnuu
ahdistama.
Yks päev sitt tuli jälls semnem byry, ett mnää vast siinp pualpäevä
jälkkem bääsin diängapplen gimppuhu. Aamuste ol taevas olit tähdes
ja selkki, nii ett mnää oll lähettännt trengpojan gubiikkihi ja oll
jäänn itt kottik, ko mnuull ol siäll yht ja toist toimitust. Mutt
edellpualpäevä rupesikin gummingim byryttämä ja ehtopuall mnuull ol
jo taas, niingo sanott, täys tyä sen diängapplen gans. Hiki juaks
valla oikkjanas mnuun dukastan, ko mnää siin lappemell loi lund. Ja
ko mnää sillaills siin hääräskle, ni mnää kuule falesmanni jumburi
äänem Berängylän gulmald päi. Mnää ymmärsi, ett se tul virkmatkoildas
Irjantteld ja koden mnää hänest tykänn, ni mnää käänsi selkän
sinnppäi eng olit tiätvännäs mittä, ennengo falesman räyhäs mnuun
dakanan: "Pruukata sannop päevä kans."
-- Nii händ ja viäl hyväkim bäevä -- falesmanill niingon gaikill
lähimäisill ylipäätäs. Nii ett hyvä päevä kans vaa.
-- Pahus olkko snuu lähimäises! Mutt kuule, ong tämä ny laitta ja
räkninkki! Snuu on diäs jämt tukos, ko mnää kulje.
-- Nii händ, eikän daevaline isä näy välittäväs kruunumiäste reisuist
juur mittä. Äskö juur hän lakas hakkamast lund tähän danhvaha ja ny
mnää ole jo kapple matka avanns stää.
-- Kapple matka! Ongost se sillt teht, ett se avetan gapple matka.
Sengi lurjus, mnää sakota snuu. -- Ja luuleks snää, ett snää saa
jättät tämä näi soukaks. Katost nyk, ko mnää levitän gäsivarten, niin
doisest syrjäst toissehe mnuun gäten ulettuva.
Falesman ol hypänn, näättäk, reestäs ulos, avannp pälsys ja kykys nyk
keskellt tiät ja mittas kui levjäks se ol luatt.
-- Niin, dämä snuun diäs o valla liia soukk, lait se levjämäks
vaa ja vähä liukkast sittengi, sanos hän viime ja läähött niingo
juatimborsas auringombaistes.
-- Vai o liia soukk. Kuingast pitude lait sitt o, ongost stää
tarppeks falesmanni miälest, meinasi mnää, kon gans rupesi suuttuma.
-- Soo-o, vai viisastleema snää täsä viäl ruppe. Ei se lainkka
liiam bitk olt tämä snuun diäosas. Jos mnää olsi saann määrät, niin
däsä olis mitta pali enemä. Ny ei stää olk ko: yks, kaks, kolm
-- -- -- falesman rupes pisin diäviäru syldräkningill mittama stää
mnuu maandiängappaltan. Mutt ko hän siin mittaskel ja kykyskel alas
hangereuna kohde, ni mnää näin, go häne flombuukkis putos pälssyttem
boviplakkrist hankkehe. Ei hän stää siint touhusas huamannk, ko
mittaskel ai ettippäi, pysäs ai joukko henkkiäs vetämän daikk
haukkuma mnuu ja läks taas mittaskleema ettippäi sen danhvam bitutt.
Mutt keske stää hänen doimitustas rupesiki jällp pyryttämä ja lund
tul juur jämt kom bussi suust. Mnää pisti lappeme hankkehe, meni
falesmannin dyä ja sanosin: "Kyll ny o semnem baikk, ett täyty laat
tästä toimest, kosk ruppe tleema uutt lissä ja hämykin däsä jo vähä
fiira."
-- Koitast laat vaa, sengi laiskur, niis nääk, kuis snuun gäy
talvkeräjis.
-- No, mnää lua sitt viäläkki vaa. Mutt ottakast nys sendä, falesman
hyvä -- -- --
-- Suus kii, mnää en ot mittä vaari snuu valituksistas.
-- Nii mutt em mnää välit mittän, go sanoisi vaa -- -- --
-- Jassoo, snää ruppet täsä kruunumiäst vastustleema! Suu kii ja
paikall!
No, koskes tahdk kuull, ni ol ilman, gylläs viäl kadukki. Koskas olet
tomne mnuu vasta -- mnää ajattli -- ni oma snuu syys o, ettäs viäl
saas hakkiakki flombuukkias. Mutt ett se sendä viäl löydetäis, ni
mnää oti oikke nuuga peilingi, misä se makas. Se ol siin risteykses,
ko mnää ens sihtasi nii, ett yks pitk aedaseippäm bää, ko ol meijä
ruisvainjo veräjämbiäles tul päin gukot kelltapulin dorni huipus ja
sitt nii, ettän sai naaprin diäosa viäres oleva virstastolpam bäi
meijä riihe luuva ovi. Nii, ett hyvi mnää tiäsi, mist se löydetäis.
Ja miksen olis tiätännk, ko ole, niingo mek kaikk luvilaise melkke
järjestäs, merell oll ja peilinkki joutunn ottama monek kerra. Nii
händ, tiäsi oikke mnää, misä se makas, vaikk se ny jo ol valla lume
all. Mutt falesman ei vaan diätänn mistä. Hän seisoskel toises pääs
tiäosa ja odott kaiketakki, ett hän jälls sais jotta nälkkimise syyt,
mutt viimen dul aik sendä hänellp pitkäks ja hän huus: "Tuast mnuu
heosen dänn, mnää lähden gotti!"
-- Tuan gyll vaa ja kotti lähden däst ittekkin, gosk stää näky
ruppevan dleema, nii ettem me enä tahd joukko mahtu. Eik täsä enä
mittä dahd nähdäkkä.
Mnää vei heose falesmannin dyyijö ja häm baiskas ittes rekkehe, ett
yks tömäys vaa ol, temmas ohjaksek kädestän ja läks menemä hyväst
sanomat. Heonem bist koht nätti travi -- hyvä heone sill raadoll
oliki -- ja falesmann pit ohjaksi toises kädes ja pan doisellp
pälssytten gnapej kii. Mutt ei hän oll mennk ko jongun gymmengund
sylttä, ennengo hän yhtäkkin doppas heoses ja huus: "Jumal siunakko,
Riihil, mnää ole flombuukkin hukann! Tleest tänn!"
Mnää meni falesmannin dyyijö. Hän gääns heinä reesäs mulli malli ja
hak flombuukkias ko riivatt.
Mutt konei hän stää löytänn vaa, ni hän gääns ittes mnuu päi ja sanos
surkkjall äänell: "Ei stää vaa olt tääll; mitäst ny tehdä, Riihil?"
Mnää ymmärsi, ett ny ol tuli uus vaihe siins sodas taikk riidas, miks
mnää händ sanoisi; ett jumal ny ol andann esivalla mnuun gässihin
rangastavaks. Ny ol sanalls sanott köyhys voitoin bääll, nii ett
kyll mnuus ny äijä ol ja mnää vastasi: "Mitäst siin muut tehdän go
odoteta. Taita joku kunnjaline ihmne se löyttä ja tes saatt sem bian,
daikk löytä se joku roist ja sillo saatt sanno, ett kiär hännäst. Ja
taita niingin gäyd, ett se nähdä sitt vast ko lumes sulava."
-- Älä puhels semssi. Tiädäks siin ol liki 8000 markka raha, muitte
rahoj ja jos em mnää tee niist viimestäkki ylihuamen dili, niim
brääkk miäs mnää ole. Linnaha mnää joudu.
-- No mitä sill väli o, o siälls suuremppiki herroj istunn. -- Sills
sitt ittiäs lohduttat täyty.
-- Siunakkon, gumssi snää puhele! -- Ei maar, ny mennängi hakema stää
ja paikall.
-- Mistäst stää haida. Irjantteld kait tet tleett ja kyll siink
kähjämist meill o, jos mek koko sen gapple kruunusarkka ruppen
goperoittema läpitte. Eik stää pimjäs tehdä millä muatto. Ja händäst
tämä lumem baljous sitt.
-- Ei meijä stää niin gaukka hakkit tarvitt. Mnää tiedä, ett se ol
mnuull, juur ennengo mnää snuun gansas rupesim buhelema.
-- Kaunis puhelemist! Eiköst soveis sanno: "Ko mnää snuu rupesi
nälkkimä, niingo mnuun dapan o."
-- Älä ny niist hual, Riihil hyvä, muttko ment tuama lyht ja ruvetan
goht hakema stää.
-- Kyll mar se ymmärätt, ettei siit mittän dul. Huame stää hakkit
täyty. Ja taita tull esillk, ko mnää tiäsossatan aurama ruppe.
-- Aurama! Oleks snää vallam böhkö. Ei stää sitt koska löydetä, jos
snää aurallk kaikk riipi raapim bane. Ja snuun diäosallas se pudonn
o. Se o viss asi. Nii ett stää ei auratakka huame.
-- Aurata oikke. Mnuun däyty pittät tiäosan kunnos, muuto falesmann
sakotta mnuu. Aurat mnuun däyty, siin ei aut mikkä.
-- Autta mar. Mnää pane miähi kaevama auk tämän danhva, nii ettei
snuun darvitt tikku ristim bann.
-- Se on doine asi. Olkko sitt menneks nii, mnää anna oll auramat,
vaikk mnuullk kyll olis oikkeus aurat.
-- Olis händ, oikkeus snuull olis aurat. -- Voi, voi sendä! Mahtak
huamenakka ollk kaunist ilma.
-- Nii ei stää tiäd, kumse ilma jumal meillk kunaki aikank könttä,
mutt eiköst mahd huame sendä ollk kaunist ilma, kosk lännes klaara.
-- Jaaha, hyväst ny. Ruppe tleema vilu täsä.
-- Hyväst, hyväst.
Sitt me erosi. Mutt yhtäkkin gääns falesman jäll ymbärs ja pyys saad
yäsija meill. Mnää sanosi, ett kyll hän se vaa saa ja ymmärsin goht,
ett häm byys kortteeri meills sendähde, ett hän sais vahdat mnuu. Häm
belkäs, ett mnää yäll mensi stää flombuukki hakema. Sendähde mnää
ajattlingi ny itteksellen, ett äläst hual, siit snuull lisätä hiuka
rangastust.
Viäl saman ehton falesman lähett meild sanan gylähä, ett kymmne miäst
lappjoines tliis meill huame aamust tyähö hyvä päevpalkka vasta.
Seoravan aamun ol koko plutuun meijän gartnoll ja sitt menttin dyähö
falesmannin gomeno jälkke. Mutt mnää jäin gotti ja sanosi meijä
miähi, ett he läksisiväk kupiikkihi vaa. -- "Kyll täällt tiäm bualest
nyt toimen dulla. Falesman o ottanns se aukpitämise urakall" --
puheli mnää.
-- Oi nyk koohot sendä, ei mar stääkä uskois, josei näkis -- sanosiva
miähe eik lainkka saann järkkes, mikä maailma meno näi muuttann ol.
Ei net tiätänn niitten golme valla riidast yhtikäm behu.
Mnää istuskli, niingo sanott, koton ja kattli akknast falesmannin
droikan doimitust ja ko mnää pualpäevä aikan näi, ett olttim bääst
tiäosa lopp-pualehe, ni mnää meni heijä joukkohos, kävelin gäde
houssuim blakkreis ja piipp hamppais ja tervettli oikkjall ja
vasemall ja kyseli, ett kuingast se tyä ny oikke luana. Ei äijä mittä
vastann; mikä nauro hiraautt ja mikä taas vilkautt silmä mnuull.
Viime mnää tlii falesmannin dyyijö. Hän ol väsynny näköne ja pleikk
naamastas ja sanos, ettei vaa ol mittä löydett.
-- Jaa, sanosi mnää ja kykysi ja mittaskli niingo falesmanniki eilä,
jaa-a tämä ei olt tiädättäk tarppeks levjäks luatt. Kyll o semnem
baikk, ett levittät tätä täyty, levittä oikken durkasest, ennengo
mittän diädetä.
Falesman pur hammastas, kato luinautt mnuu ja sanos miähill: "Kaeveta
levjämälttä!"
Ja äijäk kaevama. No, ko siins sitt ol vähä aik kulunn, ni mnää
sanosi falesmannill: "No mutt ongost ihme, ettei mittä löydet; ett te
olk kaevannt tarppeks pitkälttä. Tätä mnuun diäossatan o runssamin
gon de luulett ja sais stää ollp pidemälttäki. Eiköst nii ollf
falesmanni miälest eilä?"
Nii, ett kyll mnää ylppeli ja nautesi mnuu viholisen nöyrytyksest
niim bali, ettän rupesi jo pelkkämä, ett se kolmas pia vissi mene
esivallam bualell. -- Mutt käy kuik käy, lissä mnää viäläkki hiuka
-- ajattli mnää, meni jongu ajam bääst taas falesmannin dyä ja
sanosi: "Valla liia matalaltta tek kaivatt. Kyll täyty vaa syventtä
joka paikast." Ja niin dehtin go mnää käski. Mnää oll niingo mikäki
genraal.
Mutt ei stää keijett syvendämä, ennengom bäev jo rupes ehtollk käymä
ja kon ei flombuukki vaa löydett, ni falesman julist tuskisas, ett se
saa 100 markka löytjäissi, ko se löytä.
Siilo mnääki oti lappemen gätten. Oli ensin gähjävännäs siäld-tääld,
mutt viime otim beilingistän selvä, pisti lappeme hankkehe, väänsi ja
siin makas lumikokkras flombuuk mnuu nokkan all.
Kaikk kokkonusiva mnuu ymbrillen ja huusiva, nii ett viimen guul
falesmanniki ett flombuuk ol löydett. Ja hän dul nii iloseks, ett
hänen daulvärkkis oikke sättel ilost. Mutt ko hän guul, ett mnää se
löytänn oll ja melkken goht, kon gaevama rupesi, ni hän ymmärs, ett
mnää oll händ rangass. Ja saiki ymmärttä.
Kyll hän oll happama näkönen, go hän anno mnuull 100 marka sedeli
flombuukist ja makso miähillp päevpalka, mutt viäl enemä händ
harmitt, ko händ pitkä ajas se jälkkem bilkatti siit jutust ja
kyseltti häneld, ett ongost hän vaan bitänn vaari siit, ett Riihilän
diäosa o auk. Hän sai siit tiäst niin darppeks, ettei hän goska enä
siit kronglann.
Nii, ett semne se asi ol. Köyhys siin riidas vihdo viime sittengi
voitollp pääs ja hyvi se sota lopus. Ja hyvi loppu tämäkin, go ny
alkann o. Se siinf fliiteihis lopuldakki saa, ko huanomppatas ja
heikomppatas enimän giusann ja sortann o. Nii siink käy. Uskokka mnuu
sanan, mnää tiädä sen, go oll fölis sillongin, go ol kolm valtta
riidas.