Vilkk."

Semnem breiv se ol. Mnää oll niingom buust pudonn, ja muar kattel

mnuu suu vekkulmaises naurus ja kamalan dytyväise näkösen. Ja ko mes

siins sitt istu ja vauhkottle, niin dlee Iiro takasi apteekimatkaldas

ja sano: "Täsä ova ny lääkke. Kaks satsi mnää oti ja lujas sittengi."

-- Soo, sanosi mnää, mutt hukka ne lääkke menivä. Ei Vilkku vaevakka

mato.

-- Jumal siunakko, mikä händ sitt vaeva?

-- Hän o rakkauden gohinois.

-- Kui misä?

-- Rakkaudes hän o, niingo Imblan giss kuarttes.

-- Vai semmost kuulu. -- Ei siins sitt matokuurist appu ol. -- Mutt

kuule, snää valettle vissi.

-- Em mar valettlekka. Luest tämä.

Mnää oijensim breivi Iiroll ja hän rupes lukema stää oikken govall

äänell. Ja ko hän ol pääss sem bäähä, ni hän ol yht hölmistynny

näkönen go mnääki eik kukka meist puhunns sanaka. Mutt muar ei

naurann nyk, ko itk liikutuksest ja pyhkeskel ai joukko nokkatas

esliinahas.

Ko mnää ja Iiro siins sitt oll hetke aikka toinen doissian vauhkotell

ja muar itkennk kollottann, ni sano muar: "Merkiline, merkiline miäs

se om bännästäski sendä se meijä Vilkk. Kukast muu olis tämsengi

asjan daetann niin gaunist sannok ko hän: 'Ja ota häne slääppihin

ijangaikkisudest ijankaikkisuttehe, aamen.'"

-- Ei siin mittä aamend oll, ja olkko häm bännästäs mikä hän o, niim

bäästäs hän ny on gummingim behmendynn, tiuskas Iiro.

-- Vai päästäs pehmi! Ja se sanos snää, snää Hakkrim bahudem besä,

villittijä ja uutskott! Kyll mar kaiketakki snuu ny harmitta ja snuu

kans, snää Anundilan dekopyhä haask, ett Vilkk mene kristilisse

avjoliittoho eik enä annt teijä haukutell ittiäs yhdest koerangurist

toissehe. Ny ruppeva aja muuttuma, näättäk ja koittakast vaa sitt

tulit Tasalaham baneman gaikk mulli malli, niingo nii mond kertta

enne, nii nuar emänd ja mnää revi silmäp pois päästänn, sengi julmetu

-- -- --! Viimeses sana huus muar overaost mennesäs ja paiskas sitt

oven gii, nii ett koko talo täris.

-- Siinäs nyk kuuli, mikä snää oikke ole -- sanosi mnää Iirot, ko me

hetke olin gatellp päi ovi ja odottann ett viäläk stää löyly lisätä.

-- Nii, ja snää kans. Ei ol eno settätäs pareve täsä troikas.

Mutt meit harmitt tämäm bäevä vastongäymse, nii ett me oti ajanguluks

ryypy miäst pääll, söim buulaagis ne Vilkku varte ostetu lääkke ja

pisti se jälkken glasi rommtodi liiveihin. Ja viimeseks mep pääti

ett huame me lähdem bois gaupungist laitlan gulmill yht mettlohko

kattama, ko mnuum bit ostama.

Seoravan aamun aikasi Iiro sitt tul mnuun dyän ja ko Savila Juss, kon

gyytmiäs ol, tul koht jälkke, ni me olin duat hättä valmi lähtemä.

-- Kyll o ehto käsis, ennengo me ole Laitlas, ko eilän duiskas

koko päevä ja ny ruppe taas tuulema ja pyryttämä, puhel Juss ko me

liikkell läksi.

Ei ol väli, vaikk siinp päästäis vast huame, ei meijä olk kiirutt,

lohduti me händ, ja nii mes sitt läksi.

Mutt kyll Juss oikke ol ennustann. Tiä oliva niin dukos ett meijän

däydys jääd Ihodehe yässeks ja vast seoravanp päevänk kirkoaikan

-- se ol sunnunda päev -- me ajo siutt Laitlan girko. Ja ko mep

pääsi siihen gylähä, mihi meill asja ol, ni rupes jo hämyttämä.

Me ajo siäll yhten duttun daloho ja ko ol saatt heonen dallihi ja

päälisvaatte yld, nii me istusi Savila Jussi ja se viäran dalo isänän

gans ja join gaffet ja pani hiuka rommi joukko. Ja ko mes siins sitt

istu ja juttle, ni mnää kysy isänttä, ett ovak tuall häät tuall

naapris, kosk siäll nii o valkkja joka huanes.

-- Ei, ei siäll hää oli, muttkon kihlajaiskalaas siäll o, vastas

isänd.

-- Vai kihlajaissi siäll viätetä. Mistäst friiar o?

-- Raumald kuulu olevas ja kapteen miäs. Muuton guulu käynnyn

glookusten goko se jutt.

-- Kui nii?

-- No, asi ole semne, ett se raumlaisen gapteenim bit oikkjastas

lähtemä johonkkin donnt Turun daa naima, muttkon se kamal tuisk eilä

algo ja tiät tukko menivä, nin gapteen poikkes toho naaprihi. Se

isänd o näättäk ja merell oll ja he ovat vanhat tutu. Ja ko äijäs

sitt istusiva ja todasiva ehtost, niin gysy tämä naapri isänd, ett

misäst asjois hänen gambraattis liikkel o. -- Turun daa naima, vastas

se raumlaine gapteen. -- Es snää Turun daam bääs, ennengon gukatiäs

viikkom bääst ja vaevaloine reis siit sittengi tlee. Ja pahustaks

täsä ittiäs rääkkämä ruppe, o niit vaimihmissi likemälläkki, o

mnuullaki däsä tyttri, ot yks niist. -- No, äijät tuumalema stää

asja, joivat todi ja viime se raumlainen gapteen sanos: "Tiädäks,

kyll asi o niingos sano, en diäd vaikk olis jo kuallukki se flikk

siällt Turun dakan ja vaevaloine sinnk kummingi ny om bääst, nii ett

mnää seora snuu neovoas." -- Ja nys siäll on gihlajaiskalaas, niingo

näätt.

Mnää ja Iiro oll silmäs seljälläs ja korva hörilläs kuulustelit tätä

isänä juttu ja ko hän ol sem bäättänn, ni me meni siuhuanesse ja

sanosin gumbiki: "Se on Vilkk." Ja sitt mep pääti, ett mek kokkon

gylä nuare miähe ja mennä huutama morsjand ja friiari ulos. Eik

oll aikkaka, ennengo meit marses koko joukk miähi naapurtaloho, ja

niingaua mes siinp pihall roinasi: "Nuar pari ulos", ett he viimen

dliiva. Ja Vilkk oikke se ol. Mnää rupesin goht häne morsjandas

kattoma ja ajattli itteksen, ett ol voi flikk park, es snää

kauneudellt turmellt ol, mutt ei sill väli ol, kauneus katto ja jos

snää vaa ole riht ja reedu ihmne, ni ei mittä hättä lainkka. Mutt

Iiro, ko ai hättäne o eik koska ajattel asjoj, muttko yhdeld kandild,

sylk hetkem bäästä ja huus: "Fyi perhan Vilkk, tulp pois!"

Mnää näi, ett Vilkk kiukustus, kon gaikk naurova Iirom buhett, mutt

kukatiäs olis sendän goko jutt päättynn levolisest, jos ei yks nuar

miäs, ko ol liki kuisti ovi, olis sanonn: "Ei olf friiarika minkkä

näköne, kelvannek muuks kon gaevovindimbainoks." Se puhe ol jo liiaks

Vilkull. Parillp pitkäll asklell hän ol alhallp pihall, sanos sill

nuarell miähell, ett katotast ny, mihi mnää kelppa ja humautt stää

nyrkilläs keskell otta, nii ett se pyärys siihem baikka. Mutt sillo

Vilkk sai koko kylä nuare miähe niskas ja siit tul semnen dapplus,

ett me harvo ole olis semses, vaikk mes siihengim belihi sillon

dällö joutunn ole. Siin lensiväk kive ja jäängapple, siin vingusivas

sualvyä ilmas, siin ryskysiväp puumbalika ja aedaseippä, siin ähgytti

ja puhgutti ja hakatti selkruadoj niingo Sumberim byykki. Ja ämmäk

kirkusiva ja koera haukusiva.

Me meni ymmärrettäväst koht Vilkum bualell ja ko meill niim bali

vastustaji ol, ni mnää sanosi Vilkull ja Iiroll, ett mek koitaisi

hiljakselles siirtty naapurtalo kohde ja viimem bistä itten sisällk

koijuhu. Nii met teingi. Mutt naapurtalo veräjämbiäles Vilku jalk

luiskatt ja hän gaadus. Silmäräpäykses hän niskasas ol kymmengund

miäst, kom behmitivä händ niim bali ko he jakso va. Ja ko me viime

naapurtalo väe ja Savila Jussi avulls sai hänem bois, ni hänell

ol pää täynn aukoj ja häne luus oliva nii rikk, ett ko me händ

tunnustli, ni ol jämt niingom bapusäkki olis pidell. Leivomes me

häne sitt sisällk kannoin, go mep pelkäsi, ettei hän muuto olis koos

pysynn, ja leivomes me vei häne Uuttengaupunkkihin dohtrin dyä. Kyll

tohtrill hänen gansas tyät ol ja ko hän vihdo viime ol neulott ja

paikatt ja sidott, ni hän ol niin däynnt tolloj, ettei suu takka

näkynn muut kom bualiks. Hän ei oll virgonn viäläkkäm byärtmyksestäs

ja tohtor sanos, ett pulsi hänes lyävä nii huanost, ett tuski

hänest enä miäst tlee. Mnää olin govast pahoillan ja ajattli, ett

mitä Tasala muar sano, ko hän guule kaiken dämä ja ko Vilkk sitt

viäl kuale. Mutt Iiro lohdutt mnuu ja sanos: "Ei Vilkk tomsest

kual, se friska händ vaa ja taeta ajap pois verest kaikk rakkaude

hullutuksekki."

Ja kyll Iiro oikke ennust. Ko aamu valken, ni me näi Vilkun gatanost,

ett hän ol virgonn ja ko mnää kysysi händ, ett "tahdoisiks snää, ett

muar tliis tännt taikk tahdoks snää pappi puhutell, taikk mitä snää

tahdoisi", ni Vilkk vet suurell vaevallt toisin gäsin dukom bois suu

edes ja sanos: -- "Ruakka."

Ja me anno hänell ruakka; paisti hänell viis sualast silakka, pani

runssast voit uunilämmiä leiväm bääll ja Vilkk söi ja joi piimä

pääll. Ja stää päät hän friskanduma rupes. Ja kuukaudem bääst hän

ol yht virkone go ennengi. Siihe häne naimseski sitt lahos, eik hän

olp puhunns sanaka siit enne eik jälkke. Mnää en diäd, morsjan vai

Vilkkuk se naimisjutu myttym ban menemä, mutt jos kysytt stää asja

Tasala muarild, ni hän syyttä kaht viatond ihmist -- mnuu ja Hakkri

Iirot.