Mnää istusi Anundilam borstokamaris etukumaras kädep poskill ja
kyynärpääp polveijan vasta nojattun. Ol mnuullp piippuki hamppais,
mutt se ol aikka samonn, koden mnää oll muistann imis stää. Ja olis
mnuulls siin oikke montta lai paremppakin dyät ollt toimitettavan,
mutt ei siit mittän dul nyk, ko mnuull niim bali fundeeramist ol.
Asi ol näättäk semne, ett Tasala Vilkk näihi aigoihi ol tull nii
glookuks, etten mnää lainkka ymmärtännk, kui häne laitas oikke ol.
Ei hän hullutell niingo enne eik mittä lysti toimem bann, muttko
rypistel silmkulmias, ko mnää taikk Iiro jotta sengaldast hänell
esiti ja sanos, ett semne on gläppmäist ja ihmettel, ett mikä
siin on, goten mek koska järkken dul. Tupakimbolttamisengi hän ol
vähendänn ja ko hänell aikka liiknemä ol, niin girjoj hän luk ja
pladaskel. Nii ett kovaste oikke Vilkk muuttunn ol ja stää mnää siin
nyt tuumali, ett mikä semne vika oikke mahta oli. Eik se oll ensmäine
gert, ko mnää stää asja fundeerasi ja mnää oll mond kertta jo sanonnt
Tasala muariakki, ett vissin dua Vilkk kippi o ja jos ett te vaan
goit hoittas stää, ni saatt nähd, ett se kuale.
Mutt ei muar tiättos pistänn, mutko nauro vaa ja sanos, ett mitäst
hän Vilku sitt teke. "En sunkka mnää händ hengis saap pysymä, jos se
kerra nii näht o, ett hänen dähän dauttihin guallt täyty", pauhas
muar.
-- Keittäkkä ny jumala nimes edes rusinsoppa hänell, ettet ann hyvä
miähe noi vaa ilma mittä vastust tekemät kuall.
Sillaill oikke mnää muarills saarnasi, mutt niingo sanott, muar ei
olit tiätvännäs ja mikä sukkeleve ol, muar tul melkke ai ilosemaks ja
ilosemaks stää myäden go Vilku miäl käve huanomaks.
Olikost sitt ihmekä, ett mnuull ol fundeeramist, ja nykki mnää,
niingo sanott, ajattlin dätä asja kesken giiruan.
Mutt yhtäkki se mutk selkes mnuull, mnää hyppäsim bystö, napsauti
sormeijan ja sanosi itteksellen: "No, mutt ole mar mnääki sendä aika
tohro. Kon em mnää stää koht ymmärtänn! -- Se hänes vikan o, se oikke
se o, on händ." Ja nii iloseks mnää tlii jäll, ettän yks kaks pisti
seilhanskan gätten, valikoitti ittellem barhama seilneula, pani langa
silmähä ja vooron drallitteli, vooro viheldeli siin neulotesan.
Ko mnää siins sitt olim biäne aikka täsä toimesan oli, ni auke ovi ja
Iiro tul sisäll ovest. Mutt ei hän dull niingo yks tuulispää, niingo
hänen dapas ol oll ai enne, muttko oikke venuttamall niingo iiliskott
joem bohjall hän haalas syndisen groppas yli kynnykse, istus toolill
ovibiälehem, bist lakkis tooli all ja töllöttel siin hetke aikka,
niingon darhpöll, ennengo hän hyvä päevä sanos.
-- Päevä, päevä, vastasi mnää ja jatko viheldämistän ja
trallittamistan.
-- Snää oles sendä vähä jumalaton miäs, sanos Iiro viimen, go hän
gapple aikka ol stää mnuu nuattian guulustell.
-- Taeda mar ollakki ja o se sendä oikke ihme, ettän ole semseks
jäänn, vaikkan ole goko piäne ikän elänn nii hurskaste miästem baris
ko snää ja Tasala Vilkk.
-- Rupp nys siinp pistlemä viäl.
-- Vai pistle mnää! -- Mutt kuule, mist snää se huamann ole, ett mnää
ole jumalaton.
-- Mist mnää se huamann ole! -- No, kyll snää kans taedak kyssy. Snää
viheldele ja trallittlet tääll, vaikkas kyll ole huamann, ettei Vilku
lait ol lailles. Snää tiädäk, kui hän o muuttunn ja jos hän dätä
hyämy vaa huanone, ni haudas hän o enne montta. Mnuun gäy händ nii
surk, ett em mnää tämsis olois sais noin drallitelttu ko snää.
-- No nii, jos täsä oikken dott puhuta, ni olek kaiketakki snää
nähn, ett tämä asi mnuukim bainann o, mutt äskölttä mnää juur tlii
ajatelluks, mikä stää Vilkku vaeva ja ett se asi saadan glaaratuks.
-- Luuleks vissi nii?
-- Luule händ.
-- No mikäst händ sitt vaeva oikke?
-- Jaa, ett mikä händ vaeva? Eks snää todestakka saas stää onkkes,
Iiro.
-- En, em bahus soikko saa, vaikkan ole fundeerann, nii ettän ole
vallam böhköks käynn. Ming via snää luules se olevas?
-- No mato! Mikäst muu se sitt olis.
-- Jaa mutt helkkris sendä, nii se ongi! Koden mnää stää tuli
ajatelluks!
-- San muut, ny vast mnääki siit selvillp pääsi. Mato se on, go
Vilkku vaeva, ja snää lähde ny liukkast apteekkihi ja osta matosatsi
ja viäl tänäpä Vilkk panna se ottama.
-- Ja vissi, mutt kuule, kyll om baras, ett anneta hänellk koht
dubblaste semnen davaline sats.
-- Niin gyll ongi. Ot kaksi satsi ja pyyds stää kaikkja lujimppa.
Tästäs saa raha.
Mnää anno Iiroll rahakukkron ja Iiro läks paikall apteekkihi. Mutt ei
ollk kulunnk ko muutam silmäräpäys, niin dlee Tasala muar meill, sano
hyvä päevä, niistä nokkas hameliäppehes ja kysy, kui mnää voi.
-- Hyvi vaa, vastasi mnää ja kysysin dakasi, ett kui Vilkk ny jaksa.
-- Hyvi hän jaksa, hyvi hän jaksa se verran go mnää tiädä. Hän ei ole
nääks nyk koton, hhän läks sinnt Turum bualehe.
-- Kuit Turum bualehe. -- Terveyttäs hakema vai?
-- No nii, sanota ny niingi. Se asi on gui häne otta, sanos muar
ja nauro nii, etten mnää enä taitann hillit ittiän, go sanosi:
"Jos tet tiädäisitt, muar, kui häijy mnuun deke sydämesän, go mnää
ole huamann, ettet te ollt tiätvännäs, vaikk te näätt, ett Vilkk
o saeras. Vai ettäk te ol huamannk, kui nörköksis hän istuskle,
ei puh pali mittä, ei syä eik jua niingo enne ja käy luule mnää
laihemaksikkim bäev päeväld?"
-- No, no, Kalkke, älä nys sendän däsä mnuu klummima rupp, vastas
muar, -- luestis ny ensin dämä preiviki, se o Vilkuld, hän gäsk mnuun
dullt tuama se snuullk koht, ko hän o lähtenn, -- ett niin, däsä se
ny o.
Muar oijens mnuullp preivi, mnää avo se ja lui:
"Hyvä veli.
Tämä meijä muar kohise vaa yhtpäät semmost, ett mnuum bidäis
menn naiman, gosk mnuull on dalo ja asti ja muut olemist niim
bali, ett olis oikke synd stää viäraill jättä, ko mnää joskus
panen gursi stää hamina kohden, go on kaikkette meijä reissuttem
bäämäär. Ja mnää olen dulls siihem bäätöksehe, ett o niis muari
jutuisakki jottam berä. Ja ko mnää, sillongo mnää lastasi siällt
Turun dakan, opesin dundema yhde flika, nii mnää lähde nyk
kysymä, ett suastuk hän gaupoihi ja jos nii o, niim bapp saa
splisat meijäm bogseertrossi yhte ja mnää ota häne slääppihin
iangaikkisudest iangaikkisuttehe. Mutt älä puhelt täst asjast
kenellekkä muillk ko Iiroll.