Eks snää sengim bahapolven goukknokk meinp puhhu, vai! -- Kuule Maij,
sanp päevä -- hyvä päevä, sengi julmett! -- Vai nii; vai es mar snää
mein ruvet puhelema. -- -- Mutt mnää näytängi, ett snää viäl pauha ja
vähä miälelläs sittengi, ennengo leikist lakata, -- sengin gynimätön,
mulkosilmäne hakokolpus!
Se ol boosu, ko näi jahnas "Preciosa" skansis. Me makasi Amsterdamini
redill. Boosu ol oll mais ja tuli buurihi oikke aika kännis ja ain
go hän siin reedas ol -- ja semne hän ol joka kert, ko hän mais ol
oll -- ni hän dahdos opettak kapteenim bapukaija puhelema. Kapteen
ol, näättäk, ostannp papukaija ittelles Riios. Ennengo hän se ost,
ni hän gysys, ett taitak se puheli ja se herr, ko se myys, ol
sääkkränn, ettei Ammeriikka herram bäevill ollk koska olis semmost
miäst suutas soittaman gon dämä papukaij. "Se on gyll tosi" --
lisäs hän -- "ettei se puh muut ko Spanjan giäld ja engelskat, mutt
stää ei tarvitt eppäl einettäkkä, ettei se op puhuma mitä kiäld
hyvänäs." -- Ei se sitt ihme oli, ett kapteen ost se ja makso siit
hyvä hinna. Hän meinas, ett saa siit vähä niingo seora, jos täst jäis
yhdeks talveks kottikki. -- Nii händ, sillaill oikke se papukaij
"Preciosam" buurihin dul ja Maij sill nimeks annetti. -- Sillaill
oikke, Maijaks oikke händ sanotti ja kajuutas stää enemäst pääst
pidetti. Muttkon dyvend ol ja ko haminas oltti, niin gapteen toi se
skanssihi ja sanos: "Koittakkast tekkim, boja, opettat tätä turkast
puhuma. Kyll mnää ja styyrmann jo ole sen gans tarppeksen vähdänn,
mutt ei se vaam buh sanaka, ei engelska eik spanska -- suamest ei olp
puhettakka." -- No, se ol miäste miälest kovast lysti toimitust ja
kyll Maijall ny opettaji ol. Boosu koitt saad händ hyvä päevä sanoma.
Koki miälest olis ollk kovast naseva, jos se opeis sanoma: "Puur pala
pohja." Timber, ko semnen dotine ja jumaline miäs ol, huakkaskel häki
viäres ja koitt saad Maija sanoma: "Varjel meit." Mutt jungman, yks
jumalaton pojanolkk Vermundilast, istus ain gon doise oliva väsynn
opetustoimehes Maija viäres ja kiros nii ruakottomast, ett konstikin,
gon gans ol koko julmett ärräm bääll jauhaman, dykkäs, ett jungim
buhe ol vallan gamala ja ett oikken dulikiven gräässä tunnus skansis
joka kert ko jung Maija opett.
Sillaill oikke. Ja, niingo sanott, me oll ny Amsterdammi redill ja
boosu tek taas maistri virkka Maija häki viäres. Se pois pit uskost
asjastas kii. Toiste miäste opettamise halu pakkas jo tokeneman,
gonei Maijaham bystynn heijä opetukses. -- Eikä Maij olit tiätvännäs,
muttkon gatos muljautt opettajias pää välist toisell ja välist
toisells siullk kallellas. Jung ol jo toisengin gerra sanonn, ett
se o vallan durhambäeväst jaaritust, ko sanota, et lind puhelema
oppe. Mutt boosu, ko ol montta lai mailmas nähn, sanos, ett se ei ol
mikkä vale, kosk hän gerra ol seilann ammerikkalaises ja siäll ol
ollp papukaij, kom buhel kaikki mailmattomi. Ja nii hes sitt jatkova
opetustas ja eritottengim boosu, ainakki sillon go hän mais ol käynn
ja häyry päähäs saann.
Sendähde hän nykki jälls sitt istus Maija edes ja jahnas: "Kuule
Maij! San hyvä päevä! -- Hyvä päevä -- perhana juniperus! -- Kuule
Maij, san nyk kildist hyvä päevä." -- --
Niin gaua hän siins stää läksyäs luk, ett timber, konei juur koska
mais käynn, kääns kylkkiäs koijis ja sanos: "Pahustaks siin rähise
juapnuspäite!"
-- Juapnuspäite! Snää juavuksis ole, vastas boosu ja nii siins sitt
käve niingo mond kertta enne ja jälkke, ett ko äijä oliva aikas
toinen doissias haukkunn nälkkinn, ni he joudusivak kraivärkeist kii
ja boosu sai selkkäs. Sillett vaikk timber ol vanhambualne äij, ni
luja se sendä ol kooristas ja selkkäs oikkem boosu sai, selkkäs oikke
ja tarvittikki saad.
Mutt ei Maij tiättos pistänn, vaikk äijäs skansi laattjallk
kiärittliivä, kattel vaam bää kallellas ja pist joukkon doise silmäs
kii joukkon doise ja välist molema.
Kom boosu ol seljennt tappluksest ja näk se, ni hän heritt nyrkkiäs
Maijall ja sanos: "Vai nukkuma snää ruppes, sengin guato, kon doinen
däsä henges edest rehki!"
Tämmöst elämä meill ol joka haminas ja merelläkkin, gon gaunist ilma
taikk tyvend ol. Nii ett oikkjastas se Maij ol yks siunatt elukk
siit, ett hänen gansas yks ja töine sai aikas kuluman, gon ei mittän
giirutt tyät oli. Mutt ei se puhuma ruvenn, ei se ko merkk.
Vihdo viime mes sitt yks syyskuu ehtopual pääsin gotti Rauma
haminaha. Ja ko ol saatt ne viralise asjat -- tulli ja muuk --
klaaratuks, niin gapteen sanos konsti: "Kuule konst, mens snää nys
sinn meill ja viät terveksi Agaattalls, sill mnuu huushollerskallen
ja san, ett mnää ole viäl tämä yässem buuris, ko o yht ja toist
täällt toimittamist ja tlee tutuijakim buurihi hiukan deet juama ja
muut semmost. -- Nii ja viäs sitt tämä Maij ja sinnk kotti ja san,
ett kyll sill häkis ruakka on, go Agaatta vaan gatto, ett se saa vett
astjahas."
Konst läks viämän dervekse ja papukaija maihi ja kovast ilone
huushollerska ol, ko hän niin gauni linnu hoittakses sai. Häm baniki
häkin goht peräkamari sengim bääll, pes se vesikupi, pan uutt vett
siihe ja puhel: "Oi, voi, ole mar snää oikken gori ja raar lind -- --
mutt kamal nokk snuull o." Ja sitt hän dek vähitellen gaikk muu
ehtoaskres, siunas ittes ja pan maat.
Seoravan aamun ol viäl hämy, ko Agaatta heräs siihe, ett seinkell
salis hakkas viitt. Hän dahkos unem bois silmistäs, istatt
sängylaedall, luk aamusiunaukse ja rupes sukkatas jalkkaha vetämä.
Mutt ei hän olis saanns stää viäl kom bualväli säärt, ko hän dykkäs,
ett joku huakkas ja sanos: "Varjel meit." Agaatta peljästys, nii
ett hänen gätes putosiva hermottoman alas ja hän guulustel korva
hörilläs, ett mist semne ään dul. Mutt ko ei mittä vaan guulunn,
ni hän lepys vähitelle, vet sukkas polvehe saakk ja rupes toist
haparoittema. Mutt sillo sanottim beräldpuald huanett juur niingo
joku olis sengim bääll oli: "Sanp päevä -- sengim bahapolven
goukknokk, sanp päevä -- snää raat" -- -- Ny Agaatta ymmärs, ettei
hän äskö erhettynn oli. Häm beljästys nii, ettei kondit tahtonn händ
kannattak, ko häm bakistem baedallas läks karamam bakkon, doine
sukk jalas, toine gädes ja alushame kainlos. Tämses reedas hän dul
naapurtaloho valla hengästynnynn ja pyärys koht, ko häm bääs yli
kynnykse.
-- Jumal siunakko! huus naapri Maij, ko seisos taka viäres ja liikut
aamupuuroas, jumal siunakko, ny on gapteenill valu vallallas. -- --
Kene mnää nys saan gelloihi menemä ja kuka tota Agaattat hoita? --
Mutt ei hän siins sendän gaua fundeerann. Siihem baikka hän jätt
Agaatta ja puuros, siäppas vesiämbrin gättehes ja läks kiiruman gautt
kapteenin daloho.
Siäll oliva oves selkittömä seljälläs. Maij men vesiämbär kädes
ensmäitteks köökkihi. Hän gävel ymbärs laattja ja nuuske. Mutt
kon ei hän gräässä siällt tundenn eik valu missä nähn, ni hän men
ämbreines salihi. Siäll hän jällk koperoitt joka nurka. -- Ei, ei hän
siälläkkä löytänn mittä valuvaara merkej eik peräkamari ovestakka
mittä sengaldast näkynn. Hän lask ämbris laattjall, ott priisi ja
rupes fundeerama, ett tääll o vissingin gäynn ryävrej -- Ja taitava
oll viäläkkin duallp peräkamaris -- mutt olkko, mnää en heit pelkk,
meinas Maij ja men peräkamarihi. Hän vet salusiinis siull, ja avo
akkna auk, ett tulis valkoseve huanes ja kattel sitt ymbrilles.
Agaatta sänkk ol auk, peitt yhdes mytys jalkpääs ja vaatte riipi
raapi sängy viäres. Maij ott pranstakan gättes kakluuni nurkast ja
syynäs kaikk semsep paika misä pahandekkjä olsivat taitann ollp
piilos. Viime hän gykys kattoma, ett olisik nep pistänn ittes sängy
all.
-- Hyvä päevä! -- hän samas kuul sanottavan dakanas. Hän dul oikke
iloseks, ko hän meinas, ett ny o joku muukin dull händ auttama. Maij
nous ylös ja katos ymbrilles, mutt ei siällk kettä huanes oli. Hän
garas akknahan gattoma, ett olik joku siutt mennes huutann hyvä päevä
hänell. Mutt ei -- ei se ään siäld tull oll -- katu ol vallan dyhi.
-- Kuule Maij, eks snää raat sanp päevä? kuulus taas yhtäkki hänen
dakanas. Maij pyäräytt ymbärs, mutt ei siäll vaan gettä näkynn.
Maijam bolve rupesivat tutisema ja kylm hiki pissol häne otalles.
Ny Maij ymmärs, ett aave se ol, ko ol Agaattangim beljättänn. Hän
goitt lähtip pois, mutt jala oliva niingon gii naulatu laattjaha ja
hän väris ko langvyht. Ei hän olis valu eik ryävrej peljänn, mutt --
aave, hyijyi -- kylmä viluvärek kiipesiväp pisi häne selkruattoas, ko
hän ajattel, kenem barihi hän ol joutunn.
-- Kuule Maij, puur pala pohja! sanos aave taas.
Maij huakkas, lyyhistys polvilles ja rupes ruaklu'uj lukeman, gonei
hän hädisäs saanns sopivema rukkouksem bäähän gii.
Mutt kesken dätä toimitust aave rupes kiroma niin gamalast, ettei
Maij koska ollk kuullk kenenkkä nii ruakattomast ja yhtmittan
giroleva. Se käve sild aaveld niingo veisate vaa. Olo tunnus Maija
miälest niin dylkkjäld, ett hän gokos kaikk voimas viimessem
bonnistuksehe ja pääs kom bääsiki lykkämä liässuhu, vaikk hän
unhottiki vesiämbrin giirusas.
Naapris ol Agaatta vähitelle virgonn ja ko Maij peljästynnyn ja kovan
gohinan gans tul kotti, ni Agaatta rupes juttleman, gui aave häne
aamuste ol peljättänn, nii ett hänen däydys paedallas pakko lähti.
-- Älä mittäm buh, älä mittäm buh -- mnää tlee juur siäld ja -- -- Ny
ova vissi viimse ajak käsis -- -- läähött Maij ja huus akknast jokase
ämmä sisällk, ko siit siutt meinas menn. Ja kyll heit sillaillk
kokkonus. Ja sitt keitettin gaffet ja ämmäs siunasiva ja kläppäsivä
ja hurautiva ai joukkom biäne virrembätkä.
Niingo sanott, ni met tlii saman aamun ylös buurist ja kapleen käsk
meijän gaikketten, goko Preciosa väe, hänen dyyijös ottamam biäne
aamuknapi, ennengo erota. Ko mes sitt pääsin Kapteenin daloho, ni
äij kiukuttleema ja pärmänttämä, ett mitälai semne on, gon gaikk
oves selkittömä seljälles ova ja vesiämbär keskells sali laatijat
ja peräkamar semses ruakos ko siäll olis joku fletk asunn eik häne
vanh, siivo ja kaikimbualin gunnjaline Agaattas. -- Ja ihmettli me
muukki stää räkninkki, ko met tiäsi, ett Agaatta oliki nii jäijestyst
rakastavaine ihmne, ettei olekka montta. Mutt kyll mes sai viäl
enemä ihmettlemise syyt. Käve näättäk nii, ett juur kon gapteen ol
saannp piirongin glaffis auk ja kaata meill viina klaseihi, niim
beräkamarist huudeta: "Kuule Maij -- hyvä päevä -- sengi julmett,
sanp päevä."
Me ymmärsin goht, ett se ol Preciosa Maij. Ja siinäköst ilo tul.
Maija häkk nostettin geskell laattja ja Maij pauhas; hyppäs ja pauhas
yhtmitta. Boosu ol kovaste ylppi, ko se palanajan dakka sanos: "Hyvä
päevä" ja jungman nauro, nii ett hän vallan giärittel, ko Maij kiros
pahemin go juapunn merikarh. Mutt viäl lysteve ol kuullk, ko se ähkys
ja puhkus ja pan ai joukko, ett -- koitast lyäd -- -- rakkar -- vai
nii -- vai pures snää -- koer!
Juur semseld se ol kuulunnk, kom boosu ja timber tapplivap Preciosa
skansis. -- -- Ol mar meill lysti! Ja ko Maij viimen doisellk
kondillk kraape nokkatas ja huakkal: "Puur pala pohja", niin gokkiki
ol suu levjänäs korvihi saakk. Me meinasin gaikk, ett o siin Maijas
sendä viissautt. Erinomase hyvi hän ol kaike meijä opetukse onkkehes
ottann, vaikkei häm buuris sanakam buhunn. Mutt mep pääti, ett hän ol
vissi oll merikippi.
Kapteen gaas sitt toisengi ryypy meill ja meinas, ett kyll hän ny
aikas kuluma saa, ko hänellt tämnen gambraatt o.
Mutt kesken gaike me näin glasist, kon gymmengund ämmä tul poikin
gadun gapteenin daloho. Ensmäisenk kulk boosu avjopual, viimeste
joukos ol naapri Maij ja kaikkja viimesen laahustel kapteeni
Agaatta peljästynnynn, surkastunnunn ja lainvaatteis. Me vähä äkkim
bapukaijam beräkamarihi ja oven gii.
Ko vaimväki sitt tul sisäll, ni hep peljästysiväk, ko he näkiväk
kapteeni ja meijäm boosu ämm sanos: "Jeskandeerakast, tääll on
gapteeniki jo koton, hyvä huamend ja tervtulo kotti."
-- Jumalandakko ja kiitoksi vaa. Mutt mitäst te ny näin guljett juur
niingo maahambanjaisprosessis mnuun dyän.
-- Meinasi vähä veisat ja lukki jumalasana tääll, ett saadais se aave
pois.
-- Aave! Ong tääll aaveit näht?
-- Ei näht ol, mutt kuultt o, nii ett siit laist autta.
-- Soo -- vai nii, kenest haam täälls sitt äkseeranne?
-- En diäd vissi -- mutt mnää luule, ett se o se handelsmanni frou
vaina, kosk se möyhä miästäs, ett hän rähise juapnuspäite.
Sillom boosu pääs vähä äkki ämmätten geskell ja sanos: "Nii, semmost
siit sitt tlee -- siins se ny näätt! Haukkukka viäl miähiän, go he
joskus hiuka firris kottit tleeva -- -- pitäkkä semmost meno vaa
viäläkki, ni ett saas sitt haudasakka rauha, muttko spöökkäilett
tääll ihmisten gauhistukseks. -- Ja se rangastuksen det tarvittettki."
Ymmärtä se, ettei semnen buhe muiji rauhottann. Mutt meill ol täys
tyä pidättä nauruan ja olsi vissim burskattannukki naurama, jos ei
se heikove sukupual olis ruvenns siin veissama yht hengelist laulu.
Se nuattihi mekki sitt kaiki oti vähitellen gii ja tykkäsi, ett
kyll täsä nyt tämmöst jo tarvitangi. Mutt ko ämmä oliva menn, niin
gyll me nauro ja ihmettli stää boossu, ko hän ni äkkin gekses, kuis
semsestäkkin dapauksest hänell ja monell muull hyätty tliis.
Ja kyll boosu sanap piam bisin gaupunkki levitetti eik äiji lainkka
enä torutt, ko hes sillon dällön vähä toisellk kymnellk kottit
tliiva. Eikän gom basatti ja plääjätti, ettei sill mittä määrä oli.
Nii ett yks siunatt lind se Preciosa Maij ol. Mutt ei meillk kaua
hänest lysti ja hyätty oli. Ensiks hän gylmistys ja ol kippi ussema
viikko eik puhunns sanaka. Me en näättäk lainkka huamann, ett
peräkamari akkun ol jätett auk ja sillo hän sitt sai syyskylmyde
verehes. -- Nii händ. Ja ko hän sitt paranus vihdo viime, niin dul
yks uudengaupungilainen gippar ja pyys ja rukkol stää lainaks. Hän
meinas ett tarvitais saad Uudeskaupungisakki asjas samall hyvälls
sortillk ko ne Raumall oliva. Ja kapteen ol niim böhkö -- en daedp
paremi sanno -- ett anno se lainaks. Se viätti Uuttengaupunkkihi ja
siäll yks katt koht ensmäis ehtont tapo ja söi se.
Jaa-a niit uudengaupungilaissi! Hyväm berä he ai ova oll, mutt ko
he jotta hyvä saann ova, ni ei hes stää pittä olt taitann. -- Kati
makkohom bäästiväs se viissa ja korja ja raari linnungi. Sillaill
oikke. Semse lopum Breciosa Maij sai. Ja Raumall rupes vähitellen
daas olema levotond ja riittast kalaasette ja lystette jälkke, ja o
viäläkki. Sillett semmost linttu kom Breciosa Maij ol ei sinn olk
koska enä saatt. -- Eik saadakka.