Niingon gaikk Eorjokilaiset tiätävä, ni se Kanniston Gyär asus jokune
vuas takaperi Vähäll Raumall, siällp Porin gaupungin gyljes. Hän dek
lahti siäll ja myys lihoj Porin dorill ja osteskel ja vahettel heossi
ja pit yht ja toist peli se lihamyymses siull. Ja hyvi nek kaupa
hänell luanistivakki, niingon diädätt.
No nii, yks suviehto hän sitt istus siällp Poris jossan drahtööris ja
joi klasi olutt, ko hän ol saannt tavarastas hyvä hinna ja ol kaikim
bualin dytyväinen dähä maalisse elämähäs. Ja ko hän siins sillaill
istu ja röyhäse ai joukko hyvivoinisas, ni hän guule vähä kamala
kohina ja fyrinä ulkko. Hän gysysikin goht yhdeld toiseld miäheld, ko
istus ja nukus toises pääs huanett tuutning noka all, ett mikä kamal
särin semne o.
-- Vängstiil se o, sanos se toine miäs ja kattel pisin gado raja.
-- Vai vängstiiliks tommost rustinkki nimitetä, ajattel Kyär, ko
istus akkna viäres ja näk ko semne automobiil, kon dähä aikka mailma
pöffättä kosk hyvänäs maandiäll meijä nokkan ettem, bysäs siihen
drahtöörin draputten dyä ja kusk tul sisäll. Komjas, nuar miäs se ol
ja fiini vaattes sill oliva yli, samettine jakk ja samettise housu
ja nahkases säärykkä jalas ja ruski, nahkane lakk pääs. Se istatt
hyvi liki Kyäri toise akkna ette, nii ett se hyvi näk vaunus ja tilas
kupin gaffet ittelles.
Mutt ko siink kappal aik ol istutt, nin Gyär, ko semnem buheljas
miäs o, rupes praakkamisen doimeihi, nyäkkäs päätäs sillk kuskill ja
sanos: "Guud ivning." -- Näättäk, Kyär meinas, ett om baras näyttäk
koht semsell herrall, ett o hängi mailma nähn ja ko hän o merells
seilann, ni häm bist engelskaks.
Mutt ei se kusk siihe mittä vastann.
-- Hyvä ehtopualdpäevä, sanos Kyär jälle hetkem bääst, räpyttel
silmiäs ja nyäkkäskel päätäs hyvi harttast.
-- Jumal andakko, vastas kusk viime.
-- Mistäst kaukka olla? kysys Kyär koht ja meinas, ett nyt täyty
pittän päällk, ko sladin gässihis o saann.
-- Turust mnää ole, vastas se toine ja kääns selkäs Kyärill ja ol
ylppjä näköne.
Mutt ei Kyär hellittänn, hän ryyppäs klasis tyhjäks, kröhäs yhdem
bahan gerra ja räyhäs: "Se taita ollk koko mato menemän domnen
vängstiil."
-- Kui mikä? sanos kusk, ja kattel Kyäri niingo hän olis meinannk
karat Kyärim bääll.
-- Tomne vängstiil taita oll oikkem beto ettippäim bääsemä, sanos
Kyär ja ajattel, ett koitast poik tuli näihin gourihi, niin gyll
sametist maandiän domu lähtevä.
-- Vängstiil! -- snää oles se vängstiil, sanos kusk ja kääns jälls
selkäs Kyärill.
-- Vängstiiliks mnää olen dommost kuullp puhuteldavas.
-- Kyll tep porilaise olett niit vängstiilej, mutt automobiil tomne
vaa o, ettäs toisten diädäs se.
-- Vai automobiil. No olkko sitt, mutt mnää olen guull, ett semne
mene päisi vähä jumalattomast.
-- Mene se.
-- Vai mene; tämä o ensmäinen dällp paikk-kunnall, mutt mnää ole
niist juttu kuull, ett niillp pääse vähä jouko jouttu ettippäi.
-- Pääse kyll vaa.
-- Vai nii, vai pääse, mutt ei se mnuu rautikkon siutt sendä men.
-- Snuu rautikkos! älä snää puhel snuu rautikostas ja mnuu
automobiilistan samanp päevän!
-- Soo-o, kuule snää es tiädäkkä, ettei semmost heost menemän go mnuu
rautikkon ol näillk kulmkunnillakka.
-- Olkko vaikk kui hyvä, ni siutt mnää mene noill vankkreill, ettäs
jää rautikoines niingo seisoma.
-- Mutt se ongi vähä aika vale. Tiädäks mnää ole Nakkla reisullp
pysynns sill heosell valuvaunuttengi rinnall. Siäll mene nääks
rauttiä ja maandiä rinnasim bitkä matka.
-- Olet taitann ajak kilppa jongun davarjunan gans, ko rähmi päisi
niingo etan!
-- Tavarjuna -- no, olkko sitt tavarjuna, mutt valuvaun o sendä
valuvaun ja mnuu rautikkon ei annp perä semsellekkä.
-- Ja mnää jätän deijän gaikk, snuu ja snuu rautikkos ja valuvaunu ja
värki ihmettleemä, ett mihi mnää joudusi, jos kilppa mennä.
-- Mutt se o vale.
-- Eip, ko on dosi.
-- Eip, ko o vale. Tiädäks mnuu rautikkon meneki, nii ett vissi
syndymköhnäs snuum bäästäs lähtevä, josas se rattaillt tlee.
-- Ja snuu seisova hiukses taappäi niingo rautlanga, vaikk myät
tuulehengi mennäis, josas noihi vaunuihi istu.
Sillaillk Kyär ja kusk riitliväk kesknäs ja oliva niin giukkuse ett
hakkasiva nyrkeijäs pöyttähä, aingo hek kehuliva tavaratas. Eik stää
tiäd, vaikk siit olis tulit tapplus viäl päälsem bäätteks, jos ei
se kolmas miäs olis yhtäkkin dull heijä välihis ja sanonn: "Älkkä
semsest siin riidelk ko lähtekkä ajaman gilppa, nii ett mnää saa
rauhas juad tuuttninkkian."
-- Lähdetä vaa ja juur koht, meinas Kyär, ko rupes luattama
rautikkohos ai enemä ja enemä.
-- Pahus soikko, lähdetä vaa, sanos kuskiki, mnää odotam batruuni,
kon dlee yäjunas kell yks ja ny on gell pualyhdeksä. Misä snuu heoses
o?
-- Raumalls se o. Ensmäine asumus oikkjall.
-- Raumall! -- -- -- yks, kaks, kolm -- -- -- neli ja pual tiima.
Olkko menneks, ist vaunuihi!
Kyär paiskas oluklasi liiveihis, kusk joi kaffekuppis tyhjäks ja nii
sitt lähdetti. Pehmi ja hyvä Kyäri miälest niis vaunuis istu ol ja
kon gaikk heosek, ko vastan dliivap, pelkäsiväs stää, nii ett kuskin
däydys palanajan dakka pysättä, nin Gyär sano: "Jos tällaill vaan
guljeta, ni mnää pääse jalkasim bikemi rautikkon ottama."
-- Suus kii, ei automobiil-ohjajan gans saap puhells sanaka.
-- Miksei saa?
-- Sendähde, ett jos snää seota mnuun däsä ohjamisen doimeis, ni
automobiil o yhtäkki ojas ja snää ole murskan ja se ei olis vahingo
eik mikkä, mutt mnää loukkaisin gans itten ja se olis jo vahing se,
mutt kaikkjam bahin o ett automobiil kukatiäs menis rikk ja se olis
ni suur vahing, ettei ne muu vahingo olis mittä se rinnall.
-- Vai nii se asi o.
-- Semne oikke se o ja ny ruveta sitt menemän, gosk ei ol
vastanduljoit enä lainkka.
Kusk taitt ittes hiuka etunojoho, koperoitt hetke aikka vaunumbohja
ja sillo se vaun rupes fyrisemä vähä kiukkusest ja sitt mentti. Kyär
sano, ett o hän däydes myrskys joskus men ettippäi oikken duhanen
giljuvan davall, mutt koska ei hän ol semmost faartti kulkennk, ko
siin vängstiilis taikk automobiilis, mikä se o. Kyll hän ämmäski näk
kuistills seisovas, ko hes sen golmk kilomeettri olivak kulkennp
Porist Vähäll Raumall, ja koitt hän huuttakki sillk kuskill, ett täsä
mnää asu, mutt ei se mittän guullk, ko mäsiin hakkas niin duhane
viätäväst taikk ei ollk kukatiäs kuulevannas. Ja kon Gyär lakas
hollamast, ett täsä mnää asu, ni he oliva jo jättännp Piätniäme
aukkja ja tliivak kankkall.
-- Jaaha nyp panna viäl enemä häkkä pääll, puhel kusk ja todestakki
se vauhum bahus friskas faartti ai vaa. Tiä ol epätasanengi hiuka
ja Kyär poukkroitt yhdest vaunu nurkast toissehe. Hän rupes jo
ajattleema, ett hän otta kuski niskast kii ja luke sill lai, mutta
sillo hän muist, mitä se ol ennustann, jos hän ohjamises häiritä. Ja
Kyär ajattel kauhistuksell, mimnen gamal präiskäys se olis, jos se
vaun kiäpautais pois tiäld. Eik hän enä päässykkä semsist ajatuksist.
Välist häm belkäs, ett jos se kusk sittengin deke jongu virhen, daikk
jos joku mutter taikk aksel falska, ni valla mäskin he ovak kaikk --
vaunu ja miähe. -- Siunakko sendä! ja ny me ole jo Knapernumme ahte
niskas. -- -- Ptruu, ptruu, pysät nyt turkasen gusk, täsä on doist
kilomeetri myätmaat ja mutkanen diä -- ptruu, ptruuu -- -- tähä o
moni poik ajann ittes hengettömäks. -- -- -- Topp ny jo helkkris!
-- -- -- Ei, ei se ko mene vaa ja lissä faartti, lissä ja lissä eik
lainkkan dopp. Kas niin, dosa o Luvjan girkk. Kyär ott lakkis pois
pääst ja rupes lukema ehtorukkoust ja ko hän sem bäähä ol pääss, ni
he olivap Pinkkjärven gohdall Irjantte ja Luvia välisellk kankkall.
Ja siint tul händ vasta yks tutt ihmne, Riihilä faar. Hän duns faari
ruumiasenost ja hän huus siutt mennes: "Oi, voi, faar kuld, kyll mnää
nyp peevelen gelkkaha ole joutunn."
Mutt ko hän ol se saanns sanotuks, ni he oliva vissi jo kilomeettrim
bääs faarist ja kaukembanakki. Ja ai vaa mentti enemä ja enemän
Gyäri miälest. Ain go joku äkknäisemb mutk tul, nin Gyär tuns ett
sisäpualsep pyärä nousiva ylös maast ja ko hän muist mimsen gamalan
daitte se maandiä teke Irjanttells, siin Laorlan dalon gohdall, ni
ei hän taitann muut ko ruvet valmistama lähtöäs täst suru ja murhe
laksost. Hän vaevus polvilles vaunum bohjall ja rupes muistlemam
bahoj teoijas. Ja ei hän olis koska luull, ett niit niin gamalam
bali ol ollukkan, go niit ny yhtäkkin dul häne miälehes. Hän vallan
Kauhistus. -- -- Ei mutt mnää vast olengi oll oikke aika rakkar,
tuumal hän, go hän siin elämätäs ajattel. -- Väärä mitta mnää olen
gäyttänn ja prakannt toissi heosengaupois, totisestakko mnää ole
varas. -- -- Mnää olen gerran gäräjis, siin Lakari Maija jutus,
puhunnp pali enemän, go mnää oikkjastas tiäsingä, mnää ole väärä
valan dekki. -- Kamala sendä! Ollek stää käsky lainkkan, gon em mnää
ol rikkonn. -- Annast katto, olengon mahtann murhatakki ihmissi. --
Jaa-a, kyll vaa niin gauhja o, etten mnää ols siitäkkä rikoksest
puhdas. Jos mnää olsi varottanns stää Olkkari Vikut, ko hän läks
-- -- -- voi, voi sendä, voi voi! Kyär paino silmäs kii, sill ett
nyt tul juur se Laorla mutk -- -- -- huuh! Kas nii! Ei Kyär oikken
dahtonn ymmärttä, ett hän viäl ol hengis, vaunu olivak kallistann
nii, ett hän valla ajattel, ett ny nek kaatuva, mutt ei mar kaatunns
sendä ja ny he oliva jo liki Maaden gylä. Kyär meinas juur ruveta
soimama ittiäs jälls siit, ettei hän varottann Olkkari Vikut, mutt
kom bääst se menemä heosines ja reines sinn Oijasaare salmehe, vaikk
hän diäs, ett siäll ol sula. Mutt ko heill ol semmost vanha vihan
gauna kesknäs, ni ei hän sanonn Vikull mittä ja sinns se sitt men.
Sinn men ja sinn jäi -- -- -- Kyär katos ymbrilles ja yhtäkki hän
unhott kaikk pahat tekos, ko hän näk ett Lavila aukkjalt tul heone
heit vasta. Ähäh, saastane muatt, kylläs nys saap pysätt ja sillo
mnää hyppängim bois näist komppeist, ajattel Kyär ja unhott yhtäkkin
gaikk syndis. Mutt kui olika, ni heonem bist ittes vähä nätist yli
maandiä oja Lavia vainjoll ja automobiil paino ettippäi, nii ett
yks firaus vaan guulus, ko he menivä niitten giviste veräjtolppatte
siutte. Ja Kyär joudus jällen dunno vaevoihi. Eorjoen girkom
bortim biäles hän näk vilaukse siit Lazaruksen guvast, ko siin o
vaivastukkin ja sillo hän muist, kui hän ja muup pahailkisep poja yks
elokuu ehto oliva viänns se äijän guva jokkehe ja Kyär ol sanonnk,
ko se sinnp paiskatti, ett kyll hiuka uimne hänell hyvä tekekin, ko
hän goko suvikautte on dosa auringombaistes seisonnt töllöttänn. --
Niin, dätä tapaust hän ny muistel, ko automobiil suriste ja fyriste
men niingon gulo ylös Vastmäe ahdett ja taas tliiva nek kaikk muukki
synni händ ahdistama. -- Varas mnää ole ja väärä valan dekki mnää
ole ja murhmiäs ja kirko ja kaikem byhäm bilkkaja ja -- jeska sendä,
vikakost ny o? -- Kyär kimmatt syllä verra ylös ja putos niingo säkk
vaunuttem bohjahan dakasi.
-- Pahuksek kom bitävä maandiändrumppus kamalas ruakos, huus kusk ja
sitt mentti jäll.
Kyär pitel paikoijas, jos ne viäl oliva ehijäs sen däräykse jälkken,
go hän saann ol ja ihmelist kyll häm bääs siihem bäätöksehe, ett
kaikk luu olivap paikallas eik yksikkäm boikk sendä, vaikk nek kaikk
oliva arga ja kippjä. Ja ko hän ne luus ol saanns sortteeratuks, ni
he oliva jo siutt Taiple ja kusk huus, ett ny hän lissä häkkä viäl
yhde eine, ni mennän gahdeksam benikulma tunnis.
-- Liss vaa, sanos Kyär -- ko ol kaiken doevos kadottann -- liss vaa
ja aj meijä jongun given gylkke niin gräämiks, ett tuul viä palase
eik meist ol huame ehtost jälill muut ko märk plätt.
Ja kusk lisäs häkkä ja vängstiil men go riivat ja Kyär luk
synnindunnustust polvisiltta vängstiilim bohjas. Ei hän enä uskaldann
ettes katto, muttko ummist silmäs ja luk ittekselles kaikk, mitä hän
muist aabeskirjast ja katkesmuksest. Kuik kaua hän stää toimitust
siinp pit, ei hän lainkkan diäd, mutt yhtäkki hän lens päin guski
istund ja ko hän virgos siit täräyksest, ni hän ymmärs, ett
automobiil ol pysänn ja ko hän ava silmäs, ni hän näke, ett he ova
Rauman gaupungis, Orelli sillall.
-- No, men ny äkkin duama se rautikkos sitt, huus kusk ja ava
vaunutte ove.
-- Tuama rautikkos! Luuleks snää, pahus, ett mnää tääll asu!
-- Misä snää asus sitt? Ensmäises asumukses oikkjall mar snuum bit
asuma. Sans sitt, misä se talo o, niim bia mnää snuu sinn lennätä.
-- Kyll jää vaa snuuld lennättämät. Em mnää täsä kaupungis as.
-- Mutt snää sanosi, ett snää asu Raumall.
-- Nii sanosingi ja Raumall mnää asungi, Vähäll Raumall. Tämä o Iso
Raum.
-- Paha heng viäkkö snuu ja snuu Vähä Raumas ja Iso Rauman gans. Mitä
snää sitt sanosi, ett snää Raumall asu, vaikkas asukki Vähäll Raumall.
-- Nii mep Poris ai sano. Em mek kiiruisan Vähäst Raumast kerkk
puhelema.
-- Kyll te olett niit tohroj -- No, misä se snuu Vähä Raumas o sitt?
-- Kolmk kilomeettri se om Borist tännppäi.
-- Turkane sendä ja snää ole andann mnuun gyydit snuu tänns saakk.
-- Mikses topannk, ko mnää käski.
-- Topann ja topann! Ei sillon dopatak kom bäisi mennä. -- Vaikk sama
se o. Tiima ja neljäne osa met tännt tlii. Ist takasi vaunuihi, ni
mnää viä snuun diimas takasi ja mek kerkke hyvi viäl ajaman gilppa
snuu rautikkos kans.
-- Älä uskokkam boik, ett mnää istun dohon goppaha! Pahapolv siihe
menkkö! Snää ole mnuu siinp pudistann, niingo sika keriläisen
duahkontti.
-- No, millaillast snää kottit tlee?
-- Rauttiät mnää meinam balat.
-- Vai junalls snää tlee. Snää oles sitt vast huame ehtosten goton.
-- Vaikkan olsi vast nousvall viikoll, ni snuu vängstiilihis em mnää
tul.
-- Älä hauk stää vängstiiliks! Se o automobiili.
-- Sama se o, mikä se o, mutt kyll mnää hänest juur tarppeksen ole
saann.
-- No, jäät tänns sitt, mnää painan dakasim Borihi.
Ja kusk kiäpautt vaunus ymbärs. Mutt ennengo hän oikken govast läks
menemä, ni hän sanos Kyärill: "No, snää taeda ymmärttä, ett ei snuu
rautikkos piiss mihinkkän dämä rinnall."
-- Stää ei ol viäl koitett, vastas Kyär, ko ol vähitelle virgonn ja
ol jäll yht luja heosmiäs ko ennengi.