Kyll mar tek kaikk se Välmlän Gyärin dunnett.
* * * * *
Vai nii, vai ett tunnekka. No, sitt ett tes sunkka olekka Raumald.
Ja se o vahing se, sill ett kyll se Raum sendä on doiseve kylä
kon gaikk muu ja Välmlän Gyär o vähä viisas miäs. Kaikk raumlaise
hänen dundeva. -- Nii händ, tundeva oikke ja niingo sanott, viisas
poik se o, viisas oikke ja tlee toime joka tuules, merell niin go
mandrellakki. Ja mones liämes se on geitett. Pali seo mailma nähn ja
pali mailma koittann. Pali sill on diädoj ja taedoj ja semsem bruurim
bareis stää jotta oppe toinengi. Nii ett vahing oikke se o, ettett
tet tunns stää Välmlän Gyäri.
* * * * *
Jaa -- -- -- ett mikä toim hänell o? Se asja lait o sillaill, ettem
mnää tiäds stää ittekkä, jos mnää oikke mene ja tode sano. Se o
näättäk sillaill, ettei hänell ol lainkka mittä semmost ornaar toind.
Taikk soveis mar se niingi sanno, ett niit o nii mond, ettei stää
oikken diäd, mikä hänem bäävirkas o, eritottengin go hän muuttle
toind ai se jälkken, guik kullongin darvita. Ja hätäköst o semse
miähe muuttak, ko o järkki pääs vaikk kuip pali ja saa kynsistäs
lähtemä juur jämt mitä miäl teke.
Lapis hän oikkjastas syndynn o, Lapin Gullamberäs, mutt kyll hän
sembualest laillne raumlaine on, gosk hän mukulast astikk siäll
asunn o eik Raumall ylipäätäs kaua assutt tarvitt, ennengo o nii
raumlainen gom bääseki. -- Ens hän ol jongu vuade suutri opis, mutt
ko hän dykkäs, ett suutrim benkk ol sendä liia alhane istumbaikk
hänengaldasell miähell ja koko tyäki semmost paremi alhast toimitust,
ni hän giipust pöydäll istuma ja rupes kraatriks. Ja ehtokausink,
kon doise opp-poja ja kisälli joiva ja hurrasiva, ni hän opettel
soittama ja hänest tul semnem belmann, ettei häist ja hypyist tahtonn
mittän dull, jos ei Välmlän Gyär olis soittamas. Fiooli hän enimmiten
grahnas, mutt ei sills sembualest mittä väli oli, mikä soitivärkk
hänen gättes pistetti. -- Sillaill oikke. Mnää olen, diädättäk, nähns
sem boja soittavas kaikengaldassi kitkuttimi, kaikki muit paitt
porttepiiut. Mutt eppäle mnää, ett vaikk tosa paikka semnengi rusting
häne ettes traaksitais, nin gyll se poik vaa siitäkkin gopast ming
tansi nuati hyvänäs liikkell hakkais. Ja vähä puhtast sittengi. Semne
miäs se Välmlän Gyär ol.
Ja ain go suvi tul, ni häm bist ittes toiste joukko mynstringill
ja seilaskel Rauma ja Saksa väli, men joskus talvreissuhungi, ost
Londost ittelles oikkem batenti suanrauda ja ko se kuuluiks tul, ni
sillongost vast Raumall ja koko maakunnas Rauma ymbärs suand lyätti
eik tohtri pali tarvittukka, ei kumminga, ennengo Välmlän Gyär ens ol
ollp paha verem bois päästämäs.
Ko hän sitt tul siihen golmengymmnen gorvill, ni hän nais sen
Gaukkembiäle Lutu ja riuska ämmä hän siit saiki, vaikk se semne
ijangaikkine haable ol flikkan olles. Ja sitt hän ott torpa maa
halttuhus, pruukkas pelttoas, käve joukko varvis tyäs, seilaskel
harvimitten, graatroitt ja suutroitt, pelas hypyis, löi suand ja
vahett heossi. -- Nii händ, heossi hän gans vahettel ja yhte aikka
nek kaupa olivakki oikke niingo häne ornaar toimitustas.
Kosk ett tet tunn Välmlän Gyäri, ni mnää ole joutunnt täsä juttlema
oikken goko häne elämkertas, nii ett ymmäräisitt, ettei se ol ihme
eik mikkä, jos semne daetav ja järkeväs miäs, kon Gyär ol, viimen
dlee vähä ylppjäks viissaudestas. Mutt nyk käveki nii hullust, ett
Kyär tul liia ylppjäks, nii ylppjäks, ett hänem bist päähäs koittak
kekat itt se vanha faari, sen gom Belsebuubiks raamatus sanota.
Se ol juur niis heoskaupois ko hänells semmost järkki tul, mutt ei
stää bruuri kekatakka nami ja hävjöllk Kyär siink kohinas joudus,
hävjöll oikke ja viäl linnahangim bäälsem bäätteks.
Odottakkast, ni mnää juttlen deillk koko sengi ramariikam bääst bäähä.
Se ol näättäk sillaill, ett kon Gyär algo niit heoskaupoj tekemä,
ni ei hän juur pali niis asjois kii oli. Tiäs kaikettakki hän sen,
gui heose ikä hamppaist nähdän, gosk heone lavall o ja yht ja
toist semmost siink ko joku toinengi, mutt hän diäs sen gans, ett
heosengaupp ja eritotte heose vahetus o säserä toimitust ja ett siint
tarvitam bali muitakkin diädoj. Sendähde hän meniki naapurtorppaha
Hemblä faarild neovo kysymä ja se ol vähä viissast ajateltt seki,
sill ett semmost heosmiäst ei olit toist koko kulmkunnallk ko Hemblä
faar.
-- Vai heoskaupoihi snää ruppe -- sanos Hemblä faar, kon Gyär ol
asjas selittänn -- no, rupp vaa, mutt ost puhtall rahall ja myyp
puhdast raha vasta, älä vahet koska, sill ett sillo snää es enä taed
olit toissi kekkamat ja sillo snuukin gekuloita. Ja semsis kaupois
o sitt ai vanh faar kans lengeis ja se niis voitok korja, nii händ,
kyll se poik sillon gymnykses otta ja se ottaki ne ai edeldkätt -- Se
mnää ole menn ja huamannk, ko olem biänell ijällän gans mond heosen
gauppa tehn ja mond heost vahettannukki.
Semse neovo faar Kyärill anno ensi ja rupes sitt selittämän
gaikengaldassi vioj, ko heosis pruukka oli. Ja kyll sill äijäll niit
tiädos oli. Patistakki se puhel oikken diimräkningill, nii ett Kyärim
bää -- nii hyvä pää ko se oliki -- oikkem byärällp pakkas menemän, go
hän dul kotti ja rupes koittama muistutell niit viissauksi, ko hänehe
ol ajett Mutt kyll hän nes sendäm beräldäkkin gaikk muist ja miälehes
pan. Kaikk muut paitt sen go faar ol sanonn vahetuskaupoist. -- Se ol
Kyäri miälest lapselist puhett.
Ja ko Lutt sitt syysmarkkin aattehtoste ol lypsänn lehmä ja tehnk
kaikk askres ja Kyär ja hän istahdivap pöydä viäre ehtot haukkama,
nin Gyär sano yhtäkkin gesken gaike: "Kuulestis Lutt, tua meijäm
Bläsi ruppe jo vähitellen dleemam brääkkheoseks, mnää mene ja
vaheta se huame markknoill, ettän saam barema. Ei Pläsi enä kelpp
kupiikiajoissakka ensmäis talve ja se o vahing meill, sill ett niis
ruvetan, guulem, maksama oikke hyvä hinna."
-- Kyll mar kaiketakki mep parema heosen darvittisi -- vastas Lutt
-- mutt em mep paremppa saa, kon ei ol raha väli anttak, ko snää
kaikk ryyppä, mitäs tiänakki. Kylläs oll jällk kaunisakki reedas,
kos aamusten gottit tlii niist Sorka häist. Ja tosa o Siuttlam
boja houskangas juur pitelemät, vaikk hänem bidäis ylihuame
maahambanjaissi menemä. Ja katost mnuun gengrajojan. Eiköst
sendä snuungi miälestäs ol synd ja häppi, ett mnää joudun dämsis
trasikoittema, vaikk miäs taita suutrin dyät tehd. Ja vaikk snää
tiädä, ett Lella muari o veri päähäm bysänn ja tiädäs sengi, ett hän
o snuu odottann jo toist voorkautt, ni --
-- Kas nii, gas nii, nys stää tlee jäll niingon göytt, sans sitt
koskas saa sladin gässihis, niim buhella jällp paremistakki asjoist.
-- Mist asjoist sitt?
-- Niist mnuu heosengaupoistan, mistäst muust sitt.
-- Snuu heosengauppas ja prett, tiuskas Lutt, hak virskirjan
gulmkaapist ja rupes stää pladama.
-- Ajattels snää, mitäs ajattle, mutt kaupoj pitä tehtämä ja voitost
eletä, sanos Kyär, ko ol vähitelle riisunn vaattes, ja pist ittes
fällytte all maat.
Seoravan aamun hän ajo huameltta aikasin gaupunkkihi, Pläsi rattatte
edes. Ja ehtost hän dul kotti aika piänes ja semne heone aisois, ett
Hemblä faar ko hän näk se, sanos, ettei hän goska olis semmostakkan
glami nähn, vaikk hän gans pali heosten gans prängänn ol. Kyär ol
kyll muistans se faari neovo, ett pitä ain gattoma, ettei yks jäsen
olp pakseve ko sama jäsen toises kondis, mutt tämä oliki nii ihmeline
luandkappal, ett sill ol patt kummassakkin dakakondis ja rystö
molemis etujalois, nii ettei se ihme oli, ett molemambualmaise jäsene
yhtläise oliva. Mutt stää Hemblä faar vaa ihmettel, ett semne elukk
ilman gandamat saattin doisest paikast toissehe. Mutt nii se vaa ol,
ett ko stää vähä aikka ajetti, ni sen gondi notkistusiva ja se kävel
niingo muin miähin ja karas hyrrytteliki joukkon, go oikke lujast
vaaditti.
Lutt anno oikke aika pyhkek Kyrärill, mutt ei Kyär ko nauro vaa,
silittel Lutum bäät ja sanos: "Ong se meijä mamm oikkem bahallp pääll
vai, kosk porise niingom bapupata."
-- Ann ollp pitelemät -- tiuskas Lutt ja ol niin giukkune, ett vallan
gihis. Mutt kyll hänen giukkus pia lauhtut täydys, kodei hän Kyäri
suuttuma saann.
Eik Kyär sembualest heosevahetuksist lakann, vaikk tämä ensmäinen
gaupp nii huanost luanistann ol. Ei maaren, go rupes ai hullumi
niihin doimeihi; voitt joukko ja häves taas ja Lutt haukus ai vaa,
jos ol kaupp pareve taikk huanove. Eik oll ihmekän, go Lutt pelkäs,
ett menevä viimen grundvallkivekki niis kaupois. Ja Hemblä faar
nauro ja meinas, ett kyll hän se vaan diäs, ett piru se on go semsis
kaupois prosändik korja ja hyväs sittengi.
Mutt kuik Kyär siin vahettel ja pelas ja viisastus viisastumistas
niis kaupois, ni hän dlee yhten markkinehtonk kotti oikken gomjas
rautikk ree edes. Se ol hyväs lihas, notki kulkema ja nii nöyr
menemä, ettei piiskast puhettakkan darvinn oli, eikän, go vaa ohjaksi
hellitt hiuka, ni se men niingon gulo.
Lutt osas ollp pihallk, kon Gyär kottit tul ja ko hängi ymmärs, ett
Kyär ny ol tehn hyvän gaupa, ni hän sanos: "Ming mataljärkise vaevase
snää ny oles saannk kynssis ja kekuloinnp pahambäeväsest; oles snää
sendä oikke aika prakkfaar." Ja Kyär park sai siin viäl mond muutakki
uutt nimi eik yhtikä oikken gaunist. Mutt ei hän diättos pistänn.
Koko sen dalven Gyär ajo kupiikki, tjäänas hyvä raha eik löytänn
mittä vikka heosesas, ei, vaikk hän olis kui hakenn.
Kyll mar se mahta oll aitur ja paha kiit tleema, ajattel hän viime
ittekselles ja rupes harttast kevä ja suvi odottama, ett hän olis
saann niist asjoist selgo. Mutt ko suvi tul, ni hän näk, ettei häne
rautikkos oll lainkka aitur ja ko leiväm balase ott kätes, ni se tul
händ oikkjanas ihmist kohde ja anno pannp päittmep päähäs.
Niihi saakk ei Kyär oll uskaldannk kehuskel stää rautikkoas Hemblä
faarin guulle, mutt kyll hän ny rupes siihen doimehe ja kyll hän sen
gonstin dais. Ollek koska mailmas mittä heost niin gehutt, ko stää
rautikko. Ja niingaua häm bit asjas pääll, ett Hemblä faar viimen dul
paki parastas stää rautikko syynämä.
Vähä nuugaste se äij se luandkapplen dutkes, mutt ei löytänn vaa
mittä vikka. Ko hän sitt ol sen doimitukse lopettann, ni hän sanos:
"Kyll mar tämä pruur yli aida mene, vaikk korkkeveki edes olis."
-- Mene kyll, jos pakoteta, mutt ei omi luvi, vastas Kyär suu
messingis.
-- Vai o semne, mutt köyde ja värki ja tusinottaisi miähi kaiketakki
stää piirittämän darvita, ennengo se laitmeld kiis saada.
-- Ei maaren, gon dlee niingo hull, ko nimes kuule.
-- No, mutt sitt se om belkur, sanos äij sillon, graappas plakkristas
kakspiippusen bufärti ja ammus präjäytt molemak kuti juur rautiko
noka edes.
-- Tommossi, sanos Pako, kon gatto hyppäs, tuumal Kyär ja nauro, ko
rautikk seisos niingo olis sotakoulu läpitt käynn.
-- Tätä mnää en ymmär, tiuskas Hemblä faar sillo, snää olet taitann
viimengin dull oikkem bali voitoll heoskaupois. Mutt kyll snää viäl
hävemängin kerkke, kos tämä jäll vaheta. Vanh faar se on, go näis
kaupois sendä viimeseks voitoll jää. Siit ei pääs mihinkkä.
-- Vai niin de luulett, mutt kyll hän nys sendäm bettessen dlee, kon
dätä heost, näättäk, ei hukatakka; ei vahetet eik myyd.
-- Ja ko syysmarkknat tliiva, niin Gyär ei mennykkän gaupunkkin, go
ol perunmaall Lutun gans ja meinas, ett markkna ova niit kaikkjan
durha-aikkasemppi lystej, kom bruukata. Ja sillk kerta Luttuki ol
sama miäld kon Gyär.
Mutt yks aamu sitt siin Mikom bäevä aikoin, kon Gyär ol tallis, ni
rautikk tul yhtkki vähä kamalaks. Se löi maat ja se jala hakkasiva ja
nytkesivä niin dihuva, ettei niit toinen doisestas erottann; kaulatas
se vääns sinnt, tännt, tonn, silmä oliva väärimbualim bääs ja vaht
lens ulos suust. Kyär ol niim beljästynn, ettei hän enä ymmärtänn
oikke mittän, go seiso paikallas niingo naulatt. Muttko rautikk siin
ol aikas potkinn ja vähdänn, ni se nous ylös, rupes syämä ja kattel
Kyäri, niingo olis meinann. "Nääks, semssi konstej mnää ossa."
Mutt ei Kyär tykännykkä mittä hyvä niist konsteist. Ja ko hän ol
kuuli, ett heosisakki on gaatvaise vika, ni hän rupes eppälemä, ett
häne rautikkos ol semne. Ja kyll häm bia ymmärs, ett nii oikke se
asi oliki. Sillon Gyär rupesiki odottaman Duamonbäevä markknoit vähä
uskoste, mutt ennengo net tliiva, ni rautikk ol krambeis vähä mond
kertta ja yks ehto ei se enä noussukka ylös semsen duuri jälkken, gon
gääns ketarap päin daevast ja -- hörrätt.
Ei ols sunkka monttaka miäst mailmas, ko semsten glummette jälkke enä
olis heosengaupoj ajatell, mutt kyll Kyärill intti ol, nii ett siit
laist autt. Ja yks päev vähä ennen Duamonbäevä markknoit hän sano
Lutull: "Tota plakkarkello em met tarvitt lainkka, mutt heose met
tarvitte ja mnää vahetangin duan gello heossehe."
-- Koitast vaan dehds se tyä! Aino kell huushollis, ko ajast jottan
diätä. Seinkellost ei ol mittä appu, ko se aim brindull o.
-- Ja sill o sitt väli, jos meijän gello ovap prindullt taikk ei.
Lahden dagsvärkkkello ään kuulu tänn valla hyvi ja siin o meill
ajandiättö juur tarppeks. Ja omb snuull aikka pittäs seinkell ajall,
vaikkas päevkautte viisreis killuisi.
-- Vai mnuullt täsä stää aikka kuitta liiknemä o. -- Aino vaimihmne
huushollis. -- Tiäd hiuka!
-- Aino vaimihmne! Vai usseman deit ny viäl tarvitais mnuun gimbusan,
sanos Kyär. Ja ko markknat tliiva, ni hän men kelloines heostorill.
Mutt ko hän gäsk niit toissi kello ja heost paiskama, ni ne naurova
händ. Vast ehtohämys kon Gyär ol kottippäi menos ja ol pääss Lajon
danhua suuhu, ni yks miäs, ko ol must kasvoildas niingom badangylk ja
puhel semmost syvä, pohilaist suami, rupes hänen gansas kaupoihi ja
sanos: "No, kumnest säijär snuull o sitt."
-- Ei se olekka mikkä säijär, ko oikke Londoonar ja patentt leever,
vahvah hoppjaisek kuares siin ova ja sisikund semne, ettei semmost
joka paikas tehdäkkä, vastas Kyär ja vet kellos plakkrist. Ja kyll
stää kello vaa näyttäk kelpaski.
Iso aikka siins sitt puheltti ja tinkatti, mutt kaupp siit viimengi
vaan dul. Kyär anno kellos ja sai komjan dröpphändäse musta. Suitteit
ei hän saanns siink kaupas, nii ett hänen däydys stää tukast kottit
talutta. Kyll hän siin reisus yhdengin gerran guras kiärittel, mutt
kotti hän varsas toi ja pist sen dallihi.
Hän ol hyvim bäevi miälisäs siit uudest kaupastas eik olit
tiätvännäs, ko Lutt möyhäs stää, ett hän hyvän gello ol hukann. Eikän
diättös pistännk, ko istus sängylaedall ja soitt fiooli. Ko hän siins
sitt ol hetke aikka soittann, nin dlee Hemblä faar heill ja sano:
"Mnää kuulin gopina tallis ja ko mnää ymmärsi, ett snää ole heose
jäll hankkinn ittelles, ni mnää kraappasin dulitikkuhu valkkja ja
katosi stää noi vaa vilaukseld. Mistäs snää semse oudonäköse musta
oles saanukka? Se näyttä vähä klookuld, ko sill o viäl tröpphändäki."
-- Vaheti mnää se ittellen gello vasta. -- Mutt panittakkost tef faar
vaan dalli ove lailes kii? Siin oves o vähä pränkk lukk ja must tlee
ulos tallist, jos ei ovi kii ol. Se ol vallallas siäll.
-- Panin gaiketakki mnää oven gii -- sanos faar ja rupes praakkama
Lutun gans, ko seisos taka viäres ja liikutt puuro. Kyär vetel
fioolillas kaikki mitä hänell osas miälen dull.
Mutt kesken gaike rupesikim borstost kuuluma vähä kamala kolina, tuva
oll lendä auk ja se Kyäri uus must astu sisällt tuppaha.
-- Näättäk ny faar. Ett tep pannukkan dalli ovi lailes kii; vaikk ei
sill väli näy olevas, kosk tämä elukk o näi lakki ja ihmistem berä.
-- -- Tjoo, joo, mustanikki, älä yhtäkä ujostellk, kon dee hyvi ja
käyp perämbualell vaa! -- puhel Kyär.
Ja must ol juur niingon gotonas.
-- Snää tykkä vissi musiikistakki, sanos Kyär hetkem bääst ja rupes
"puhemiähe valssi" soittama. Mutt sillongost must vast villihin dul.
Se pan kaulas kaunist kaarehe, rupes tänttröittemä ymbärs tuppa,
nosteskel kondeijas vähä komjast, oijens ne ai sojolles ettippäi,
ennengo se ne maaham ban, ja tröpphänd vilas koko aikka, niingo
semnem byär ko valulaeva ahteris o. Joukko se kiäputt ittes ymbärsiki
ja kaiken dämä se tek juur jämt fioolin dahdi jälkke. Kyär pyrskätt
naurama, mutt Lutt hyppäs puurkauh kädes pataharkum bääll ja Hemblä
faar siunas ja kläppäs. Kon Gyär soittamast lakas, ni must pysäs Lutu
ette. Lutt huutama, ett "huut siins sengin gamal elukk, mitäs siin
mnuu vauhkottle!" Ja ko hän samas heritt stää puurkauhallas, ni must
laske ittes etukondeillas polvilles ja taitta pääs alas, nii ett ott
laattjahan gii ott. Sitt se nous yhtäkki ylös ja lykkäs stää päät
peräkamarihi. Ja ko Lutt ja Kyär ja Hemblä faar meniväk kattoma,
ett mitä se siäll oikke sortteera, ni he näkevät, kuit tämä pahus
istu takajaloillas pöydä viäres, etukondip pöydäll ja väylä leiväm
balast, ko se ol ottann leipkorist. Sillo Hemblä faar rupes lukeman
gaike sen, go hän aabeskirjast muist ulkko ja Lutt yritt veissama
yht katumus- ja paranusvirtt, mutt ol niim belgo hallus, ettei saann
oikke mittä lailist äänd toimen go jotta semmost piänd pihinä vaa.
Kyär ol aino, ko viäl järjisäs ol. Hän men peräkamari ja sanos:
"Oles snää, mikä snää ole, niin dallihi mnää snuu sendä viä." Ja
tallihi hän sen gauhja eluka veiki. Sillo vast Lutt virkos se verra,
ett hän sai haetuks kulmkaapist kaikk tropp-pottus käsill ja Hemblä
faar ja hän tekiväs sitt kristelist tasajakko ja paniva juur jämt
kaikk tropik klaariks, ennengo he voimistusivas se verra, ett puhe
jäll rupes käymä niingo ennengi. Ja Hemblä faar sanos: "Niingaua se
Kyär siink kamalias om buhell, ett te ny olett saann vähä kalppjam
barselli huushollihin."
-- Kuit te meinatt faar meinattak vissi niingo mnääki, ett se o se?
-- No meinan gaiketakki. Ei sunkka heone läpi lukitu ovem bääs ja
eks nähnk, kuis sen gaavoist valu leiskus, ko se läpi porsto men ja
huamak kaiketakki snää se, ett täällt tulikiven gräässä o, nii ett
tupettumam bakka.
-- Jaa, mutt nii ongi, sanos Luatt ja nuuske joka haarall; --
tulikivi oikken dääll haise.
Siihen dul sitt Kyärikin dallist ja ol valkone niingo lakan eik
puhunns sanaka. -- Hemblä faar rupes säälimä ittiäs kiiruman gautt
kottippäi, mutt ei hän enän dalli siutte mennk, kon dek oikke aika
mutka vallan doissippäi ja kiärs vast tuulmyllyn dakka torppatas
kohde. Mutt ennengo hän läks, ni hän sanos, ett kyll tämä viäl
jottan gamala tiätä, sillett ei semne riätas talost lähd ilma suuri
mullistuksi.
Ja kyll faar oikke ennust. Seoravanp päevän olivak kruunumiähe jo
huameltta aikasin Gyärin dorpas ja heijä fölisäs ol se mustlaine ja
sanos, ett Kyär o häne valkos viänn.
Kyär löi nyrkkis pöyttähän, gäsk niitten doisten guullp pääll,
mitä se muijaan hänest puhele ja sanos, ettei hänell ol valkost
heost oll montte vuatte. Sitt hän vei heijän dallihin gattoma ja ko
fallesman ei nähns siäll muut heost ko se musta, ni hän dek jo lähtö
poispäi. Mutt sillo se mustlaisem baha kast heintuko vettehe ja rupe
sill musta tahkoma. Ja kui hän siins sen gans tuhtas ja vähtäs, ni
valkoseks oikke se rupes muuttuma. Sillongost Kyäri vast ahdistama
ruvetti ja kodei hän taitannt todista, millaill hän ol saanns se
heose, niin gii häm bantti ja tuamitti linnaha, vaikk hän gyll koitt
sanno, ett hän syytön ol. Mutt ei siin mikkä auttann. Tuamariki sanos
vaa hänell, ett hän vast oikke aika prakindekki ongin, go otta ens
toise heose ja färjä se sitt mustaks, ettei stää tunnetais.
Lutt itk vähä harttast, kon Gyär Turkkuhu viätti, mutt Hemblä
faar lohdutt händ ja meinas, ett kyllkaiketakkin Gyär se satsin
darvitteki, ei sunkka hän muuto lakkaiska niist heosevahetuksistas.
Ja parannukseks oikke se reis Kyärill ol niingo monell muullekki. Ko
hän linnast palas, nii ei hän enä markknoill menn, ei ryypänn eik
niim bali ett olis fiooli kättes ottann. Ja pali hän ol Turus ollesas
raamattu tuteerann ja hengelissi kirjoj lukenn.
Lutt ol oikke ilone, ett Kyär semseks tuli ol eik heijän gesken
goskam buhutt niist heosevahetuksist. Mutt yks ehto ko Hemblä faar
jäll ol heill, ni faar sano: "Jaa-a Kyär, snää ole viisas miäs, mutt
pahom bäevi snuu sendä niis heosengaupois kekatti."
-- Mnää viisas miäs! -- vastas Kyär -- em mnää ol mikkä viisas. Kyll
mnää enne mailmas semses luulos oll ittekki, mutt tiädättäk, mitä
Lutheerus semsest sano.
-- No mitäst hän sano sitt?
-- Hän sano, ett se o ensmäine hullu merkk ihmses, ko hän luule ittes
viissaks.