Me oll Lyybekis, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro. Vilkk ol
vähitelle maalises hyvydes pamppandunn niim bali, ett hän ol ostann
oma alokse. Vanh se kyll ol eik se mikkä erinomane seilamanga oll ja
kovas meres ei se noss aalotten gans ylös niingo oikke hyväluandone
asti teke, muttkom bist ai nokkas aalotte sisäll. Iiro meinasikin,
go Vilkk kysys, annetang aloksell uus nimi, ko se uude isänängi o
saann, ett muuteta vaa nimi ja ruveta sanoma stää merisiaks, sill ett
merisika se o, siit ei pääs mihinkkä. -- No ymmärtä se, ettei Vilkk
semsest puhest tykännk, ko hän muutongi ol nii ylppi aloksestas. Eik
hän se eräm beräst enäm buhunns se nime muuttamisest muttko asti sai
pittä vanha nimes "Emerensja" ja mnuu miälestän ei stää nimi vaev
mikkä. Mnää sääkkrä, näättäk, ett Raumall o mond huanomppa astja,
joill o viäl komeve nimi ja Saksa-reisuj niilläkkin dehdä, nii ett
krahise vaa.
Nii händ, "Emerensjall" me nys sitt Lyybekis oli. Me oll losann
ja saannp paarlastingi sisäll ja odoti jo kolmatt voorkautt
otolist tuuld, ett olis pääst kottippäim bainama. Mutt kodei stää
vaan guulunn, ni Vilkun gärsvälisys lopus ja hän rupes napisema
vähitellen, go mes siink kaikin golme -- Iiro ol föleis niingo
ainakki -- istusi Neebermanni frouvan drahtööris, join dodi, kattiin
daeva merkej ja kuulustlin, go Neebermanni frouva flikk soitt meillp
porttepiiut Se flikk ol näättäk huamann, ett ko Vilkk ol pahallp
pääll, niim borttepiiu musiikk tek häne miäles hyväks jäll, niingon
Daaveti harpu soittamine Sauli muina.
Mutt kon daeva merki vaa näytivä, etten mes sais hyvä tuuld viäl
monem bäevän dakka, ni Vilkk käve ai kiukkusemaks vaa, vaikk
Neebermanni froua flikk olis kuip pali pelivärkkiäs hakann ja yks
kaks häm byhkäs pöydäld laattjaha semsen glasipurkin, gon ol täynnk
kuldkaloj ja sanos, ettei hän viit kattot tomssi harmittavaise
laiskoj kaloj. No, kyll se ymmärrätt, mimnen gohin siit tul.
Neebermanni froua flikk rupes hameliäppeijäs bäijämä ja hyppäs
toolills seisoma vedembaismust pakkoho. Frou itt suutus, nii ett mnää
luuli, ett nys se vissin deke sen dyhmän dyä, ett se lendä Vilkum
bääll. Mutt ei mar lendänns sendä, ko sai ittes hillitty viimettell
hetkell ja rupes vaatima makso Vilkuld. Ja Vilkk maksoki 3 saksan
daalri, niingo ämm vaade. Mnuun gäve oikke sydämellen, go mnää näi
niim bali raha turha menevä, mutt Iiro ei kerjenns semssi fundeerama.
Se poik karas niingon giss, ko on diku hänttähäs saann, pisi laattja
puukko kädes, ott kuldkala yks toises perän gii, leikkas niild
niskap poikk ja meinas, ett meijä nämä ovak, kosk me ne maksangi. Ja
ko hän ol slahtis päättänn, ni hän hak paperimbalase, kääre kalak
kaikk siihe ja pist nep plakkrihis. "Jaaha, poja, ny lähdetä", sanos
Vilkk sitt, ko hän ol asjas saannk klaaratuks Neebermanni frouan
gans ja mnää ajattli itteksen, ett nääks stää Vilkku, ko on dull nii
ymmärtäväiseks, ett lähte buurihin, go hän huamatte, ett häne nyrkkis
liiaks syhyvä mais. Mutt erhetysi mnää, sill ett ko mep pääsi ulos,
ni ei Vilkk lainkka "Emerensjat" kohde ruvennk kurssi asettama muttko
vallan doissippäi.
-- Mihist nys sitt oikke mennä? -- mnää sanosin, go mnää äkkäsi se,
mutt ei Vilkk siihe vastann muut ko ett: "Huals snää siit ja tul
mnuum beräsän." Iiro kävel suu levjänäs meijä viäresän, eik puhunn
mittä. Se poik tiäs, ett ny o Vilkk sillp pääll, ettei tämä päev yhte
lystihi lopukka. Ja sillaill oikke siink käveki. Vilkk vei meijä
rauttiäasemalls se aukon dyyijö, mist poletej sai ja pyys kolmp
poletti Hamburihi. Mnää koitin gyll heit estäs siit hullutuksest,
mutt ei siin mikkä auttann. Hän makso kaikk poleti, vei meijä
valuvaunuihi istuma ja yks kaks me jo liäruttli Hamburi kohde, nii
ett yks suhin vaa ol.
-- Mitä Jumal siunakko me Hamburis tee? -- kysysi mnää, ko mes siin
istusi.
-- Meill o asja sinn, sanos Vilkk.
-- Mitä asja sitt?
-- Oi voi, ko snää kysele. Mutt sama se on, gyll snää sen diättäkki
saa. Nääks, niingos tiädä, niin dua Iirom bahus turmel se mnuu
silkkhattunn, go mnää saim berinttö isäldän ja ny mennä ostama mnuull
uutt. Kyllmares se ymmärä, ett mnuulls silkkhatt ny olit täyty, ko
mnää alokse redar ole.
-- Stää em mnää kiäl lainkka, vastasi mnää siihe, -- mutt kyll mar
niit silkkhatuj Lyybekist olis saann.
-- Olis kyll, sanos Vilkk, -- mutt Hamburist ol se isävaina hattukin
duatt ja Hamburist tuadan dämä mnuu uus hattunikki.
-- Hamburist oikken, guingastetei -- puhel Iiro ja ol miälisäs ja
tuumal, ettei Lyybekist semmost hattu olis saannukka, ett se Vilkum
bäähä sopinn olis.
Ja turha se ol, ett mnää semssi puhelinga ny enä, ko me jo oll
Hamburi päi menos eik oll aikkaka, ni me jo pysäsi Hamburin
daksuunall ja sitt lähdettin gaupoj tekemä.
Ens mes sendä meni yhten drahtöörihi, söi siäll yhde eine ja joim
bääll vähä enemängin go yhde eine. Sitt me oti heose ja vaunu ja ko
ol hetke aikka ajett, ni löys ko löysiki Vilkk siäld yhdem buadi jong
akknas ol silkkhatuj oikke roukkjottaisi.
Sinn mes sitt meni sisäll ja Vilkk valikoitt itteles sopeva hatu. Ja
ko hän se ol saannk kässis, ni hän sanos: "Jaa-a, poja, ny ongi semne
räkning, ettem mnää kehtakkan gävellt teijän gansan, jos ei teillk
kans knalli pääs ol, nii ett valikoikkast ny ittellen oikken gomjas
pytt päähänn."
-- Mnää en sunkka rupp raha semssehem banema, sanos Iiro siihem
buhesse ja meinas, ettei hän semmost panis päähäs vaikk maksetais.
Muttko Vilkk sanos, ett hän maksa sen galaasi, ni Iiro miäl
muutusikin goht ja hän sanos, ett hän jo kaua aikka ol tuumall osta
ittelles semse hatu, mutt ei oll rookannk koska raha liiknemä semssem
barsellihi. Ja ko Iiro ol saann hatum bäähäs, nin gyll hep pia
mnuungin doppihin olivas semse löytänn ja sitt mentti ulos. Mutt siin
viäres olikin doinem buad ja Vilkk meinas ett katotast, mitä siäll
o. No, se ol semne leikkaluttengaupp, siäll ol lamppait ja heossi ja
kukossi ja kanassi, ko seisosivas semstem balkettem bääll, ni ett
ko niit paino alas, ni ne vingativa. Vilkk sai koht yhden gättes ja
Iiro toise ja sitt he rupesiva niit kitkuttama juur niingom biäne
mukula. Mnuu harmitt ymmärettvästengi semnem beli ja mnää sanosingi
heili, ettei semne ol täyskasvuse miähen dyät Mutt ei nek ko
naurovak krikotiva vaa ja Vilkk juttel: "Nääks Iiro, kyll snää mnuu
harmonika soittamises voita, mutt tämmöst mnää kitkuttle yht hyvin
go snääki." Semssi oikke Vilkk pauhas, mutt viime he ittekki saivas
siit toimest tarppekses. Vilkk makso ne molemmap paija ja me oll juur
pääsmäisillän gunnjallp pois siit puadist, ko Vilkk äkkäs suure avome
looda siinp puadi laattjall ja rupes koht kyselemä mitä siin ol.
Iiro ko saksa tais, sai pia selvill, ett siin ol samalaissi lamppait
ja heossi ja kukossi ja kanassi, ko lähetetä Suamehe.
-- Vai nii -- sanos Vilkk -- ja sitt hän gatos Iirot ja sanos: "Eks
snää luul, ett siit tliis aika vingumist, jos snää mensi ja istuisit
toho loodaha."
-- En mittän diäd, sanos Iiro.
-- Koetast.
-- Se tlee tyyriks.
-- Tulkko vaa, ny ollangi lystreisull. Kuulestis Iiro, pistäst ittes
istuma siihe loodaha.
-- No, kosk kapteen gäske, nin däyty kai mnuu sen dehd, -- ja ennengo
mnää kerkesi händ estämä, niin dämä pahus jo istus loodas ja Vilkk
pitä händ kainloist, nosta ylös ja laske taas alas ja jatka stää
tekko niingauan gom biänikin gitkaus Iiro ald kuulus.
-- Viäläk ne äändlevä? -- kysys hän ai joukko Iirold ja niingauan,
go Iiro sanos kuulevas jottam bihinä, ni Vilkk käytt händ nuijan.
Mutt viime Iiro meinas, ett nyp pidäis tämän dyä olema valmis,
nous ylös ja me läksim bois, ko Vilkk ens ol maksanns se lysti. Ja
kapplen doistsata saksa markka se makso. Sitt me meni vaunuihi jälle
ja Vilkk käsk Iiro sanno ett mennäis sinn, misä niit ulkmaa elävi o
siälls semses suures tregoolis. Kyll kusk sem baika hyvin diäs ja
meinas juur lyäd heost selkkähän, go Vilkk otta hänen kättes kii ja
sano: "Mennä vaa mutt pysätäst vähä ens." Kusk pysätt ja Vilkk men
viäl kerra siihe hattupuadihi ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks
silkkhatt jällk kädes ja se häm bistkuskim bäähän, go hän ens ol
heittännk kuski vanha lakirääsyn gadull.
-- Kas nii, tämä ruppe näyttämä herraslaagaseld -- meinas hän sitt ja
sanos meill, ett istukka ny oikke rehvakkast poja, niingo redari ja
kapteeni. Ja kyll Iiro vissim barast koitt. Siin se oijendel ittiäs
vaunuis taappäi nojos, jala levjänäs, nokk pystös ja sikar toises
suupiäles, nii ylppjä näkösen, ett oikke harmitt. Eik Vilkkuka sunkka
mildä Nauku Maijam bojald näyttänn. Nii oikke mes sitt meni ja kyll
hamburilaisillk kattomist ol, ko me heijä siuttes ajo.
No lopp tästäkki reisust tul ja mep pääsi siihen dregoolihin, go
niit ulkmaalaissi elukoit ol. Ja lyst niit katto ol. Siäll ol semnen
giraffiki, ko o niim bitkkaulane, ett Vilkk puhel Iirollk, ko hän
se näk, ett ihmselläkin darvittis olit tomnen gaul, ni sitt joldan
dunnuis, ko ryypym banis menemä semmost huilu pisi alas.
-- Ja vissi, sanos Iiro, -- mutt ajattlest, josas saisik kala ryypym
bääll ja menis ruat kurkkuhus, ni se mar kapple aikkan grahnasis,
ennengo se määräs päähäm bääsis. Ja sitt hes sovesivas se asja nii,
ett kyll taivaline isä heills sendä on daitann antta juur jämt niim
bali kurku mitta, ko het tarvittevakki.
Ja ol siäll vähä hirmuse iso elefanttiki, semne suur, neliskulmane
eläv neljällk kondill ja händ kummassakkim bääs ruumist. Se ol vähä
klookk. Eik oll hullumb semnengä elukk, ko ol saan luajald neli
kontti, mutt käytt vaan dakamaissias.
Mutt kaikkjast hauskima olivas sendä ne apina ja marakati. Koht ko
met tlii niitte häki ette, ni Iiro näytt yht ja huus: "Kattokast
pojak, ko o juur jämt niingo Äimlä faar vaina siäll meill Raumall."
Ja todestakki se elukk ol Äimlä faari-vaina näköne. Yhtläine
lattuskaine nokk ja yhtläisep piänes silmä ja yhtläinen gellanem
bartaki leua allk ko Äimlä faarill.
-- Ei mutt oles snää klooku näkönen, gos ole jämt niingo Äimlä
faar -- sanos Vilkk ja nyäkkäs päätäs ja nosteskel silkkhattuas
hamburilaisillk, ko olivak kokkondunn meijä ymbrillen, go meill
nii lysti ol niist elukoist. Ja stää Äimlä faari näköst em me olis
väsynnk kattlemast, jos ei siin yhtäkkin gaks oikke isso apinjunkkri
olis ruvennt tapplema oikken dodem bääll. Stää ol viäl lysteve
katellk, ko Äimlä faari, ni ett me unhoti häne hetkeks valla. Mutt
kyll häm bit itt huale siit, ett händ muistetti. Ko me, näättäk,
seiso siin ja kattle niit kaht ko hiistlivä, ni yhtäkkin guulu
yks krahaus häki seinäs, Vilkk seiso paljam bäite ja kaikk ihmsep
pyrskättävä naurama. Se Äimlä faari näköne ol näättäk tullp pisi
häkin gatto Vilkku nii liki, ett se sai siäpatuks ittelles Vilkun
gnalli ja sen gans mar se nyp peli pit. Se pan se joukkom bäähäs,
joukko se ott sem bois päästäs taas ja noikkaskel juur niingo
Vilkkuki. Mutt ei se stää knalli lainkka varotem bidell. Jo sillongo
se ol häkim bualitte välist se vetännt tyyijös, ni se ol menn aika
tavall lussuhu ja siäll häki sisälls se tek siihen doisengi lommo ja
viime se pan se maaha ja istus sem bääll, mutt kimmatt vähä äkkim
bois, ko hatt luhistus kokko.
Vilkk ol kiukkune ja huus polissiakki appu, mutt ei nes sakslaisek ko
naurova hänell vaa.
-- Misäst meijä vanha lakkin ova, kysys Vilkk viime Iirold, mutt
sillo he huamattivakki, ett ne oliva unhottunn vaunuihi ja nii siins
sitt käve, ett Vilkk sai käveli läpi koko Hamburi niingo mikäkin
ganavaras. Viime hän rupes tekemän gauppa Iiron gans ja hes sovesiva
viime nii, ett Iiro anno hattus Vilkulls sill ehdoll, ettei hän enä
koska saap pittä meno siit, ett Iiro ol turmeli häne isäld perityn
gnallis. Se ol kylläkkin gatker kaupp Vilkull, mutt ei siin mikkä
auttann ja nokk noros hän astuskel rauttiä asema kohde ja mep peräs.
Ja ehtohämys me läksi Lyybekkihi jäll ja menim buurihi.
Mutt seoravan aamunk, ko mes söi suurust, niin gokk toi tuarett
paistettu kala, ko maistus ni saastasen gamalald, ett Vilkk syljeskel
niingom baha katt, ko hän ol ensmättem bala suuhus pistänn. Hän käsk
Iiron dyyijös ja räyhäs: "Menest ja annk kokill ryhäm bääll."
-- Veli, se o äkkin deht -- vastas Iiro.
Ja hetkem bääst kuulusikin gabyysist koki roinaminen, go Iiro händ
kuritt.
-- Se sai jo, kuuli mnää -- puhel Vilkk, ko Iiro palas kajuttaha.
-- Sai oikke, vaikken mnää tiäd mingtähde.
-- Vai es tiäd. -- Maistast näit kaloj. Mitä raadoj olle se kokk
ostannukka mnuu syädäksen.
-- No, mutt sitt saikin gokk tämä selksauna etukättehe ja mnää pane
se muistohon häne voitombualelles. Ei hän niit kaloj ostann. Itt snää
ne osti.
-- Kui mnää? Mitä snää oikke meina?
-- Meina, ett nuak kala ova ne Neebermanni frouan guldkala ja mnää
takka, ettes snää tyyremppä kala olk koska syänn. Pidäis semse hyväld
maistuman, gom bali maksa.
-- Niingostis luule? -- Jaaha, Iiro. Ny mnää olen gapteen buuris ja
snää olek konst ja syäk kaunist lopu näist kaloist.
Eik siin mikkä auttann. Kyll Iiro merikomenon dunde severra, ettei
hän yrittännykkä vastam bulitta. -- Mutt menkkäst kysymä häneld, eik
häne halutais kuldkaloj jälls syäd, ni saatt semse vastaukse, ett
muistatt se.
Semne se reis ol, ko Vilkull uus silkkhatt ostetti. Pali raumlaise
ovas stää juttu naurann ja panns siihe sarve ja sapara lissä, nii
ettei siin olt tott enä muut ko se, ettei Raumam bormestrillakka ol
niin dyyrist silkkhattu kon Dasala Vilkull.