Mnää oli ollp pari kolmp päevä Kodisjoells sukuloittemas eng olls
sendähde oikken giink kaikis asjois, ko sillaikka ol Raumallt
tapattunn. Ehtost hilja mnää pääsi reisustan gotti ja ko mnää sitt
seoravan aamuns siink kuude aikka läksin Dasalaha, nin dlee Pajala
Frankke, yks niit kaikkjam barhamppi velikultti, kon däsä mailmas
saappa androit kuluttava, mnuu vasta. Mnää terveti händ tiätystengi
ja sanosi: "No, Frankke, mildäst tämä mailm ny oikke snuu silmisäs
näyttä?"
-- Ky-ky--ky-ky-ky-kyll se ny-ny-jä--jä-jäll -- -- --
-- Ol verka ja rupp ny jo jättämä nuas snuun goeranguris! -- Koskas
pane juur jämt niingo Änkk-Sampp -- sanosi mnää -- ja jäti Frankke
seisoma siihe suu auk ja silmäs seljälles. -- Nii oikke, em mnää
viittinn häne änkkämistäs kuulustellk kon diäsi, ettei hän ennengä
ollp puhettas takka ajann ja ajattli, ett se ol ny olevannas häne
miälestäs jotta hyvingi lystelist pilkandekko, ko hän noim buhendapas
muuttann ol. Siihe oikke mnää häne jäti ja painsin Dasalat kohde.
Mutt ko mnää pääse sinn, nin dlee muar mnuu kuistill vasta ja ruppe
koht mnuu klummima.
-- Eks saap pyssyk kotons sengi Anundlam bahandekki, ettes tännt
tul Vilkku viäkottleema yhdest pahudest toissehe. -- Kyll teist jo
ennengin darppeks harmi o, ettei teijä ain darvitt uussi koerangurej
fundeerat -- sengi uutskott!
Mnää rupesin goettamam bistä vähä vastaukseks muarill, mutt ei hän
mnuu kuulustellk, ko men glohjas kiul kädes navetto kohde, nii ett
puukengäk klapsusiva ja haukus mnuum bahambäeväseks mennesäs. -- No,
kyll se ymmärrätt, ett mnuu harmitt tämnem buhe, vaikkan oll hyvingin
dottunns saama muarild oikke aika pyhkes sillon dällö. Mutt sen
däydys kärssi ja sen gärseski valla miälelläs, kon diäs sydämesäs,
ett muarill ol syytäkki ollk kiukkune. Mutt ny mnää oll miälestän
juur viaton, mnää oll niingo sanott, ollp pois koko kaupungist eng
muistann vähäld aikka tehnen mittä semmost, ett mnuu sendähde olis
tarvinns saad niim bahambäeväsest fliiteihin go mnuullt tällk kertta
annetti. Antteks se, ett muar haukus mnuu Anundilam bahandekkjäks,
se nime mnää oll häneld mond kertta ennengi saann eng valla ilma
syytäkkä, mutt se mnuu harmitt, ett muar ol sanonn mnuull: "Sengi
uutskott." Sill ett, niingon diädätt, ni se o niit kaikkjam bahimppi
nimej ko meijän gaupungis pruukata ja mnää sano se vaa, ett jos joku
raumlaine sano teille: "Sengi uutskott", nin gyll tes sitt saatt
täödells syyll ruvet kysymän gunnjam berä. -- Sillaill oikke se asja
lait o eik stää sitt ol ihmettlemist, ett mnää oll niin giukkune,
ettän vallan gihisin, go menin Dasala salihi. En muistann enä hyvä
huamendakka Vilkulls sannok, ko rupesin goht jahtama, ett "tämä o nys
sendä vähä kamala, Vilkk, tiäds se, ett se o viiminen gert, ko mnää
astu dämän gynnykse yli."
-- Soo-o, meinaks sitt jäädä ainaseks tähä huanesse? sanos Vilkk eik
tiättos pistännk, muttko makas seljälläs salim beräpengillk, kädep
pää ali ja polvep pystös.
-- Älä siin viisastels, sengi julmett, kon goit ruvet parandama
elämätäs. Tiädäks, ei tämä kaupp kannat enä; snää suututak koko
kaupungi ja täsä saava viäl syyttömäkkin gärssis snuun dähtes.
-- Kärsväise näköseks ai snää olet tullukki. -- Kuule, Kalkke, älä
viit snää kans ruvet saarnama niingon gaikk ämmä ja ämmämäise miähe.
-- Pahus soikko, mnää suutun däsä viimitteks ja mnää sano snuull,
niingo olen gaikill muillekki sanonn, ett syytön mnää ole. -- Mitä
hänen darvitt tuli mnuun gansan vetto lyämä.
-- Kuis snää sanosi, vetto lyämä? Mitä snää meina?
-- Mitästis snää sitt meina?
-- Mitä mnää meina? Meina stää, ett ko mnää ole ollp pari kolmp
päevä pois kaupungist ja tleen gotti, ni ovak kaikk tääll juur
niingo olsivas Seilist karann. Ens tlee tua hultten, Pajala Fretu,
eik viit enä puhellakka lailes, muttko änkkä ja aja puhettas takka
niingo Änkk-Sampp ja ko mnää pääsen dänn, ni snuu äitis ruppe mnuu
läksyttämä, sano, ett mnää viäkottle snuu pahuttehe ja haukku mnuu
niin gamalast, etten oikken geht sannokka.
-- No, mutt, Kalkke park, es snää kuulemas sitt tiädäkkä näist
asjoist mittä, sanos Vilkk ja nous istuma. Eks snää olk kuuli mittä
mnuu vedostan?
-- Snuu vedostas? Aim bahustak snuu vetos mnuullk kuuluva?
-- Kyll nek kuuluvas sendä. Tiäds se, ett juur se vedolyämne meijä
äitti suututta ja sendähde snuull laki luetti.
-- No, kaikki pitä kuulema. Mitä muar siit kiukuttle? Kyll mar häne
sen diätämäm bidäis, ettei niit vedoj maksap pruukat. Ja es sunkka
snääkä niim böhkö ol, ett snää maksa meina, mitäs hävenn ole.
-- Em mnää hävenn ol. Kuingast semnen gysymyksehen dliis, ett mnää
häveisi. Em maare, voittann mnää ole, ja se juur pahin ongi. Se niit
vaevassi suututta. Ja sendähde se Fretukim buhettas takka aja. Älä
enä usk, ett se poik pahuttas änkkä, muttko sendähde, ett hän häves
vedo. Kyll hänell vaan dosi käsis o, hänell jos mnuulakki. -- Em mnää
muut san.
-- Tiädäks, Vilkk, ny em mnää ol hullu harmamb, jos es snää selit
lailles näit asjoit.
-- Eks snää sitt oikken dott ol mittän guulls siit mnuu vedostan,
kysys Vilkk jäll ja ko hän ol vähä aikka katell mnuu, ni hän dul
mnuun dyyijön, ott mnuun graivärkeihin gii ja sanos: "Katost mnuu
oikkem bäi silmi ja sant, tiädäks snää mittän, daikk eks snää olt
tiätvännäs."
Ja ko mnää sitt oll hengen ja verem bannp pantiks, etten mnää tiätänn
yhtikäm behu häne vedolyämsestäs, ni hän sanos: "Jaahah, sitt mnää
selitängi snuullk koko jutun, go saa ens piippum balama." -- Eik
siink kaua viivytt ennengo häne nysäs ryähäs niingon gorsteen ja sitt
hän algo: "Niingos tiädä ol endispäevä Alexandrimbäev ja Moso Ale ol
jo aikka sitt käskenn mnuu Alexandrin-gousill. Mnää kiiti ja lupasin
dull. No, endispäevä ehtopualls sitt mnää näe jäll Moso Ale ja hän
sano: 'Muist nys sitt vaan dull ehtost mnuun dyän -- tiädäks snää,
mistän saisi se Hesu Jankken gässihin. Mnää olem bruukann muista händ
ain dänä päevän eik yks klasi taikk pari hänellekkä sunkkam baha
tekis?'"
-- Kyll mar Hesu Jankke löydetä. Josei se olk koton, nin gyll mar
siällt tiädetä misä se o. Jos snuu on giiru, niin gyll mnää pidä
murhe siit, ett hän sana saa.
-- Eikä mnuull ny olis aikka händ kaahistell ja kyll se sitt vaa hyvä
o, jos snää otas se asjan doimittakses.
-- Ota maare ja kylläs saa luattas siihe, ett se lailles toimitettun
dlee, vastasi mnää ja sitt me erosi.
-- Kodei mnuull muutakkan dyät oli, ni mnää läksingi oitis hakema
Jankket. Mutt ei hän ollk koton ja ko mnää kysysi, misä hän ol, ni
sanotti, ett hän ol mennk kirkkmaall hautta kaevama. Mnää läksi sitt
sinn ja siäll oikke Jankke ol. Hän ol juur saann hauda valmiks, ko
mnää sinnp pääsi ja seisoskel ny lappemes nojas haudam barttall ja ol
tytyväise näköne.
-- Hyvä ehtopualpäevä, Jankke, mnää sanosi. -- Snää oles saannt tyäs
valmiks.
-- Nii händ, valmiks oikke. Virkkatan däyty mnuungin doimitta,
vaikkan hyvin diädä, ett se kon guappa toisellk kaeva, hän lange
viime itt siihe.
-- Nii händ, sanosi mnää, -- semne o mailma meno, mutt es snää,
Jankke, kroopeijas paham bäällt tee. -- Nii ett jät nys synkkjä
ajatukses ja tul ehtost Mosoll Alexandrin gousill.
-- Kiitoksi vaa. Mutt sitt em mnää kerkkekkä enän gandamam blanguj
tämän guapam beitoks, ko mnuu viäl täyty vaattenikki muutta. -- Vaikk
sama se on, gyll se kerjetä huamengin dekemä.
-- Kerkke maare snää huamengin dekemä eik siit paha ilmaka nyt tulk
kosk tuul ol lännen gulmall.
Nii mep pääti, Jankke vet tikapuus ylös haudast ja sitt me läksi
yhdes kaupunkkihi.
Ehtost meit ol sitt oikke iso troikk koos siäll Mosoll ja ko siin
yht ja toist juteltti, nin dul puhe rohkeudestakki ja Pajala Fretu
kerskal kom bahus, kui rohki hän o. Mnää nauro itteksen, go muista,
niingo snääki se vissi muistak, kui hän makas kiven dakank, ko met
toise mukulak karasin Garin gedollk kanuunan guuli kii ottama stää
myäden go engelsman niit meill ammuskel. Se ol hauska peli, niingos
muista. Tuskin guul ol kerjenn oikkem byssämängä, ennengo me jo olin
gaevanns se ylös, pistänns sen gainlohon ja kas näi, myymä stää
Vesandrill. Mutt Pajala Fretut ei näht niis toimeis, se poik makas
kiven dakan ja pelkäs. -- Nii händ ja ko mnää sengi muisti, ni mnuu
harmitt hänen gerskamises rohkeudestas. Mutt ko hän yht päät stää
siin vaa hollas, ni mnää sanosi viime: "Kyllkaiketakki jokanen däsä
puheli ja kehut taita, kui rohki hän o, mutt mnää lyä, Fretu, vetto,
ettäs pelkkä enemmän go mnää, jos mek kahden gell kakstoist tänä yän
lähden girkkmaall."
-- Em mar pelkkäkkä, sanos Fretu ja oijens kätes mnuull. Ja nii siins
sitt lyätti vetto.
-- Mutt kuingast se todistetan, guka teist enemäm belkkä, kysysivä
net toise. Mnuull olivat mnuun duuman ja mnää vastasi: "Kyll mnää
todistuksist murhem bidä."
Ja sitt me pääti, ett istuta Mosolls siks, ett sydänyäaik tlee ja
sitt lähdetä. Net toise lupasivat tuli meit saattaman Dekkalan
gulmaha astikk.
Kyll Fretu muutus vähitelle hyvin dotiseks pojaks, mutt ei hän
sittengä andannp perän, go vahtas ai joukko ulos akknast ja sanos:
"Om mar siäll ny vaam bimi siäll ulkon, oikke sopev yä ny ongi."
Ja kyll Fretu oikkjas ol. Pimi yä se ol.
Kon gell sitt ol tosa pualkahdendoist paikoill, ni me läksin gaiki.
Tekkalan gulmas sanosivat toise meill hyväst ja mnää ja Fretu läksim
bainama Nummet kohde. Mek koperoittim bimjäs trapuj pisi yli kirkkmaa
aeda ja sitt kuljetti rinnasim bitki stää isso pääkäytvä. Fretu
hamppa helisiväs suus ja hän valitt viluas, mutt mnää meinasi ett
kävellä lujemi, niin gyll lämmi tlee. Kyll mnää se vaan diäsi, mikä
vilutus se ol, ko händ vaevas ja ajattli itteksen: "Älästis hualp
poik, kylläs viäl tunnustakki, ettäs pelkkä." Ko sitt ol mennt vähä
matka, ni mnää pisti itten edell ja ko mep pääsi se haudan gohdallk,
ko Hesu Jankke juur ol saann valmiks, ni mnää sanosi: "Katost pahust,
täsä o vesirapakk, hypp nyp, poik, oikke aika kruipaus oikkjallk
kädell." Fretu hyppäs mnuu neovon jälkke ja putos kropsatt hauttaha,
ni ettei ai eik oi kerjenns sanoma, muuttko sinn men ja siäll ol.
-- Jokos pelkkä? mnää kysysi, mutt kodei hän mittä vastann, vaikk
mnää kapple aikka siin odoti ja vaikk mnää kuuli, ett hän garas ettit
takasi siällk kuapam bohjall, ni mnää läksim bois harmeisan, gon en
saann händ tunnustama, ett häm belkäs, vaikkan sen gyll tiäsi, ett se
poik ol pelgo hallus ja oikke aika tavalls sittekki.
Mutt seoravanp päevän vast upra ol gaupungis. Koht aamusten go mnää
heräsi unestan duallp peräkamaris, ni mnää näi ove raost, ett täälls
salis istusivap Priia muar ja Teuko Lutt ja Kalljola Fretta. Ja kyll
ämmill jo puhelemist ol. Meijä muar ol pistänn ittes ulos johonkki
askreillas ja heill ol hyvä friiheett pann umme ja pimjäk kokko. Ja
kyll hep pauhasivakki ja haukusiva mnuu ja siunasiva ja kläppäsivä.
-- Nii, sanos Klupula Lutt, -- mnää ole stää ai sanonn, ettei se
Vilkk saann mukulan olles tarppeks kinduihis. Semmost siit tlee, ko
ihmse andava lapses elä ja oll niingo he itt tahtova eik lainkka
rangas heit.
-- Semmost oikke siit tlee, sanos Kalljola Fretta, löi nuusku nokkas
täytte ja tarjos muillekki, -- semmost siit tlee. Jeskandeerakast
sendän go ajattle, ett kunnjalisist vanhemist syndy semne vekar. --
Mutt niingos sanosi, Lutt, se o huan gasvatus, ko sen deke.
-- Niin oikken dekeki, meinas Priia muar, -- liiaks oikken dämä
Tasala äit o Vilkku lellitell, mutt kyll mailm kuritta sitt se
sija. Saadast nähd vaa, ni Vilkk joutu linnahan däst tyästäs ja saa
kaakkpuus selkkähäs sen go häneld mukulan jäi saamatt ja hiukan
gaupam bäällist lisseks. -- Jaa-a ko stää ajattle, ni se o oikken
gamala.
-- Älkkä muut sanokk, Priia muar, se on gamala.
Semmost prohti oikke ne ämmäs siinp pitivä ja mnuu harmitt, nii ettän
meinasi noust ylös ja lyyryttä heijän gaikk ulos aukost.
-- No stää ny viäl olis tarvitt Tiädäks mnuu miälestän ämmä oliva
juur oikkjas.
Mutt sillo Vilkk nousiki ylös ja vaikk mnää kyll vastam buliti,
niim bää kolmandenk konttin mnää sillon Dasalan drapuist alas tlii
ja löysi ittem bihald pikemin go oll aavistannukka. -- Sill o niin
gamalan duline luand, sill Vilkull.